Juhannus ja jälkipyykki

Juhannus tuli ja meni samoissa merkeissä kuin viime vuonnakin, tosin sillä erotuksella, että tällä kertaa anoppilaan matkaavassa autossa oli yksi pää punaisena turvakaukalossa huutava ja välillä nuokkuva mini-ihminen. Anoppilassa - tai ehkä pitäisi opetella pikkuhiljaa puhumaan mummolasta - viihdyttiin torstaista sunnuntaihin, ja tällä aikavälillä Pimun ukki ehti näpsiä kahden kameran voimin mimmistä yli 200 valokuvaa (joista joka toisen kohdalla Mies ärähti, että "pistä nyt se saatanan salamavalo pois päältä, kun se käy tytön silmiin"...), me ehdittiin Miehen kanssa saunoa kerran yhdessä (eka kerta Pimun syntymän jälkeen!) ja mä söin ja join kuin pieni porsas, kun kerran anoppi kantoi ruokaa pöytään ja viihdytti Pimua enemmän kuin mielellään sen aikaa, että me saatiin Miehen kanssa syötyä ruoka lämpimänä. Lienee sanomattakin selvää, että sunnuntaina kiroilutti, kun tajuntaan upposi se fakta, että seuraavat kolme viikkoa ruokahuollosta on jälleen huolehdittava itse samalla, kun Hänen Majesteettinsa karjuu huomionkipeänä pitkin päivää...

Pimusta puheenollen, neidillä tuntuu olevan taas menossa joku Vaihe. Imetys on meillä päiväsaikaan melkoista sähellystä, kun Pimua kiinnostaa ulkomaailman meno enemmän kuin ruokailu: tyttö malttaa hyvässä lykyssä ruokailla tiiviisti 5 minuuttia, jonka jälkeen alkaa tauhkaaminen, rimpuilu ja hoomoilasena ympärille pällistely. Touhuamisvaiheeseen kuuluu myös luonnollisestikin äidin tissin, rintakehän ja kaulan raapiminen sekä nännin jyystäminen TO-DEL-LA huonolla imuotteella. Rauhallisen, harmonisen ja symbioottisen imetyshetken sijasta Pimun ruokailu muistuttaa lähinnä pystypainiottelua. Ja koska ruokailuhetki kestää kerrallaan niin vähän aikaa (poislukien ne imetyshetket, jolloin Pimu nukahtaa tissille ja jyystää rintaa sitten unissaan...), niin tuntuu, että saan olla maitobaarina vähän väliä.

Rehellisesti sanottuna odotan kuin kuuta nousevaa sitä aikaa, kun Pimu alkaa syödä kiinteitä ja neidin energiansaanti ei ole enää pelkästään kiinni siitä, onko mun tissit läsnä vai ei. Syyskuussa Pimu täyttää puoli vuotta, eli silloin viimeistään on odotettavissa siirtyminen pöydän muihinkin antimiin.

Ai niin, otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin Pimun ja itseni seurakunnan muskariin ensi syksyksi. Ei kyllä mennyt sekään niin kuin Strömsössä: ilmoittautumislomake netissä oli todella hankalaksi tehty ja systeemi tökki useassakin kohdassa, ja kun vihdoin sain ilmoittautumisen vahvistusviestin sähköpostiini, seurakunnan vakioviesti ilmoitti, että ryhmävalinnat muskareihin tehdään, kun ilmoittautumisaika päättyy heinäkuun lopussa ja että tieto ryhmään valitsemisesta tulee kirjeitse. Tässä pitää siis odotella yli viisi viikkoa tietoa siitä, päästiinkö Pimun kanssa edes siihen ryhmään mihin haluttiin. Hmph.

3 kk tuloskatsaus

Pimu täyttää tänään 3 kuukautta, ja koska eletään modernissa markkinataloudessa, voidaankin sanoa, että ensimmäinen kvartaali on nyt takanapäin ja on tuloskatsauksen aika.

Pienen neidin ja "perheyksikön toimitusjohtajan" strategiset mitat ovat tämän kvartaalin päättyessä 64/6290/41 (pituus/paino/hattukoko). Vuosineljänneksen aikana on tapahtunut siis lähinnä pituuskasvua, mutta painon kehitykseenkin ollaan varsin tyytyväisiä, etenkin kun ainoana ravinnonlähteenä toimii edelleen hallituksen pj:n (äidin) oma tuotanto. Ravintoa tankataan edelleen vaihtelevasti 1-2 tunnin välein päiväsaikaan ja keskimäärin 2 kertaa yössä, joskin yöaikaan tapahtuvat heräilyt ja hulinat ovat astuneet kuvioon ja jatkunevat seuraavallakin vuosineljänneksellä.

Toimitusjohtajan äänenkäyttö on saanut uusia sävyjä: äänimaailmasta löytyy niin kitinää, murinaa, ärinää, karjuntaa, kiljahtelua kuin kikatustakin. Äänensävyistä on entistä helpompi tulkita toimitusjohtajan mielentiloja, ja toisinaan toimitusjohtaja suvaitsee käydä pitkiäkin keskusteluja hallituksen pj:n tai logistiikkajohtajan (isä) kanssa. Eniten riemua tuottavat toimitusjohtajan ajoittaiset "hööhöhöö"-äännähdystä muistuttavat nauruntapailut, joita usein säestävät ulos työnnetty kieli ja korviin vetäytyvät suupielet. Suupielistä valuu usein myös runsain mitoin kuolaksi tunnistettavaa eritettä, toisinaan ryyditettynä maitokököillä.

Motoriikka- ja logistiikkaosastolla on tapahtunut huomattavaa kehitystä. Neiti toimitusjohtaja on päässyt liiasta ylijäntevyydestä ja viihtyy nyt sylissä sekä leikkimatolla paljon rennommin. Lelukaaressa roikkuviin leluihin osataan jo tarttua, mutta käden ja silmän yhteispelissä on vielä parannettavaa seuraavalla kvartaalilla. Vuosineljänneksen päätöspäivänä toimitusjohtaja myös onnistui vihdoin pitkäaikaisessa pyrkimyksessään pyöriä selällään akselinsa ympäri ja saavutti lähes 360 asteen käännöksen. Nyrkkien ja tiettyjen lelujen jyystäminen suussa on neiti toimitusjohtajan suurta huvia, mutta tuttia tai tuttipulloa toimitusjohtaja paheksuu syvästi. Logistiikkapuolella kantoliinaharjoittelu on unohtunut tyystin johtuen lähinnä hallituksen pj:n laiskuudesta, joten pääsääntöisenä siirtymävälineenä toimivat alaisten sylit tai vaunut. Auton turvaistuin on todettu ikäväksi tavaksi matkustaa, mikä käy selvästi ilmi toimitusjohtajan antamista äänisignaaleista automatkojen aikana.

Ensimmäisen kvartaalin poistoihin merkitään pieneksi käyneitä vaatteita (60 cm tai pienemmät) sekä kestovaippoja (Imsevimsen flanellette). Poistoja korvaamaan hankitaan jatkuvasti vaatteita, mutta vaippahankinnoissa firmassa laahataan perässä, joten lisäinvestointeja on jouduttu tekemään kertakäyttövaippojen muodossa. Asiaan toivotaan parannusta seuraavan neljänneksen aikana.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen kvartaalin jäljiltä firmassa ollaan yhä hengissä ja jokseenkin tyytyväisiä. Kehityskeskusteluissa alaiset ovat esittäneet toimitusjohtajalle toiveen pidemmistä päiväunista ja rauhallisemmasta liikehdinnästä yöunien aikana, mutta lupausta toiveiden toteuttamisesta ei vielä olla saatu. Jäämme odottamaan, tapahtuuko asioissa uusia käänteitä seuraavan kvartaalin aikana.

Äiti-ihmisen kesäahdistus

Kouluaikana ja vielä pari vuotta sitten opiskelijanplanttunakin kesäloma oli aina tervetullut tauko arjen raatamiseen: kakarana kesäloma tarkoitti pitkiä päiviä rannalla tai muuten vain ulkosalla kavereiden kanssa, opiskeluaikana puolestaan kesätöitä ja tilaisuutta ansaita rahaa, jotka rällätä syksyn tullen.

Tänä vuonna mä en kuitenkaan varsinaisesti ole odottanut kesän tuloa. Näin äitiyslomalaisena päivät ja viikot tuntuu vierivän ohi ihan samanlaisina, näytti keittiön seinäkalenteri mitä kuukautta hyvänsä. Aamulla johonkin aikaan ylös, jossain välissä vaunulenkille tai ruokakauppaan, loppupäivä olohuoneessa imetellen ja telkkaria aneemisesti tuijottaen ja illalla vaipanvaihdon kautta nukkumaan. Näissä arkirutiineissa ei paljon paina, onko ulkona aurinkoinen ja lämmin päivä vai kaatosadetta ja lämpötila hädin tuskin +10 asteessa.

Raskausaikana vielä suunnittelin, että Pimun synnyttyä ja kasvettua hieman etsisin meille jotain yhteistä tekemistä, jotta pääsisin vähän pois kotoa ja tapaamaan mahdollisesti muitakin äiti-ihmisiä. En vain suunnitelmissani osannut ottaa huomioon Pimun syntymän ajankohtaa. Maaliskuussa syntynyt tyttö alkaa näin kesän korvalla olla pikkuhiljaa siinä vaiheessa kasvua ja kehitystä, että joku vauvajumppa tai muskari voisi olla edes teoreettisesti mahdollista ajanvietettä. Mutta kuinka ollakaan: kaikki mahdolliset harrastusryhmät jäävät sopivasti kesätauolle! Läheinen perhekahvila pisti ovensa kesäksi kiinni pari viikkoa sitten, naisvoimisteluseura ei tarjoa kesäaikaan lapsiperheiden jumppia ja jopa seurakunnan kerhot ja vertaisryhmät viettävät kesälomaa. Ja koska lähipiirissä ei juurikaan ole muita äiti-ihmisiä, joilla olisi samanikäisiä lapsia, kotiin jumahtaminen Pimun kanssa on ihan liian helppoa.

Lapsettomien kavereiden kanssa on niin helppo puhua vielä ennen synnytystä, kuinka porukalla voidaan yhä edelleen treffailla ja kahvitella, vaikka vauva siinä ohessa pyöriikin mukana, mutta todellisuudessa se on pelkkää puhetta. Pimun kummien lisäksi mun kaveripiiristä vain kaksi on käynyt meillä kahvilla Pimun syntymän jälkeen, yhtä kaveria käytiin porukalla pikaiseen moikkaamassa kaupunkireissun yhteydessä ja loppujen kavereiden kohdalla tapaamiset on jääneet "jos vaikka joku päivä nähtäis" -puheen tasolle. Näin kesäaikaan kavereiden kanssa treffailu on muutenkin harvemmin tapahtuvaa toimintaa, koska kaikki ne ystävät, jotka paikkakunnalle kesäksi jäävät, tekevät töitä tai gradua tai harrastavat lähinnä iltaisin terassipainotteisia tapaamisia, joihin näin tiiviisti imettävänä äitinä ei juurikaan tule eksyttyä.

Pitäisköhän laatia Facebookiin ilmoitus: "Yksinäinen kotiäiti ja rääkyvä sylivauva etsivät kesäksi kavereita ehkäisemään kotiin homehtumista ja äidin aivotoiminnan näivettymistä. Kriteereinä aikuisen ihmisen seura ja kyky puhua muustakin kuin imettämisestä ja maitokakan koostumuksesta. Lapsen viihdyttämisen taito tervetullut bonus. Vauvakuumeiset älkööt vaivautuko, ellei hakusessa ole kuumetta lieventävä reality check."

Huomenna vihdoin Savoon häitä tanssimaan. Saas nähdä, mitä Pimu tykkää kirkon pauhaavista uruista ja hääjuhlan ihmispaljoudesta...