Joopa joo. Puna-armeija teki eilen ehkä ennätyksellisen nopean hyökkäyksen, sillä edelliselle kierrolle jäi mittaa huimaavat 25 päivää. Kyllä oli kuulkaa mukavaa rehkiä iltavuorossa, kun teki mieli ennemminkin maata kaksin kerroin jossain nurkassa itkemässä kipuja pois. Buranan voimilla selvisin sentään yön yli. Huomenna soitto lääkäriin, tämän aamun klo 8-9 soittoaika meni ohi nukkuessa.
(Aamun sana-arvoitus! Laadi seuraavista asioista käypä ilmaisu: pieni orava, käpy jäässä, hammas halki. Verbien ja muiden täytesanojen lisäys oman maun mukaan.)
Palaan asiaan, kunhan veri lakkaa pakkautumasta alapäähän ja lähtee kiertämään muuallakin kropassa.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Too much information? :P
Näin tiistai-illan ratoksi ajattelin vihdoin ja viimein vastata kahteen (!) tunnustukseen, jotka Mymmeli mulle jakoi. Aloitetaan vaikka tällä viimeisimmällä:
The versatile blogger -tunnustuksen ideana on kertoa itsestään seitsemän asiaa ja jakaa tunnustus sitten eteenpäin seitsemälle muulle bloggaajalle.
1. Opiskelen parhaillani kahta eri korkeakoulututkintoa varten, mutta en tiedä vieläkään, teenkö kummallakaan niistä yhtään mitään. Ellen sitten satu ihmeen kaupalla löytämään itselleni työpaikkaa, jossa on hyötyä sekä filosofian maisterin että restonomin tutkinnoista. :P
2. Toisin kuin Mymmeli, olen melkoinen jahkaaja ja venytän pieniä ja suuriakin päätöksiä mahdollisimman pitkälle. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä mainittakoon, että ostin muutama viikko sitten uudet farkut arvottuani ensin melkein puoli vuotta, että raaskisko vai ei. Pakko oli ostaa, kun ei kaapista löytynyt enää yksiäkään ehjiä tai paikkaamattomia housuja!
3. Inhoan puhelimessa puhumista, etenkin jos pitää soitella virallisia asioita kuten lääkärin ajanvarauksia tms. Kaverien kanssa hölötän kyllä tarvittaessa tuntikaupalla, mutta enemmän yhteyttä tulee pidettyä tekstiviestein tai Facebookissa.
4. Aikanaan, kun Miehen kanssa ensimmäistä kertaa tavattiin, asuttiin eri paikkakunnilla ja minä en ollut edes varma, halusinko tavata Miestä uudestaan. Jotain aivoissa (ja sydämessä) kumminkin taisi nyrjähtää, koska nyt yhteistä taivalta on takana yli 6 vuotta, joista naimisissa 1,5v. :)
5. Minä olen tässä parisuhteessa se, joka on tehnyt enemmänkin aloitteita. Minä mm. kosin Miestä, määräsin hääpäivän ja otin ensimmäisenä puheeksi lasten hankinnan. On Miehelläkin kyllä sananvaltaa, minä vaan satun aina avaamaan suuni ensin, eikä Miehellä yleensä ole eriävää mielipidettä. Ja jos on, niin kyllä se sen esiin tuo. :D
6. Haluaisin olla Täydellinen Vaimo ja pitää kodin siistinä, kokkailla ja leipoa usein ja hyvää. Sen sijaan meidän kaksio on aina kaaoksen vallassa, kokkailen vain viikonloppuisin ja silloinkin samoja tuttuja ruokia ja leivontakulhot kaivelen esiin parhaimmillaan kahden kuukauden välein. Toisaalta me ei useinkaan olla pitkiä aikoja yhtä aikaa kotona, joten kummasti huushollaaminen aina lykkääntyy.
7. Olen laiska liikkumaan ja urheilemaan ja toisinaan kiroan mielessäni Miestä, joka jaksaa käydä kuntosalilla kolmesti viikossa ja kesäkaudella fillaroida pitkiä lenkkejä ympäri lähikuntia sekä hyvällä ilmalla työmatkatkin (16 km suuntaansa!). Toisaalta, kun Mies joskus ehdotti, että lähtisin salille mukaan, kieltäydyin jyrkästi, koska en halua Miehen katsovan vieressä, kun tuskailen painojen kanssa ja hikoilen kuin pieni porsas. :P
Sitten se edellinen, johon en vielä ehtinyt vastailla:
You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille :) Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!
The versatile blogger -tunnustuksen ideana on kertoa itsestään seitsemän asiaa ja jakaa tunnustus sitten eteenpäin seitsemälle muulle bloggaajalle.
1. Opiskelen parhaillani kahta eri korkeakoulututkintoa varten, mutta en tiedä vieläkään, teenkö kummallakaan niistä yhtään mitään. Ellen sitten satu ihmeen kaupalla löytämään itselleni työpaikkaa, jossa on hyötyä sekä filosofian maisterin että restonomin tutkinnoista. :P
2. Toisin kuin Mymmeli, olen melkoinen jahkaaja ja venytän pieniä ja suuriakin päätöksiä mahdollisimman pitkälle. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä mainittakoon, että ostin muutama viikko sitten uudet farkut arvottuani ensin melkein puoli vuotta, että raaskisko vai ei. Pakko oli ostaa, kun ei kaapista löytynyt enää yksiäkään ehjiä tai paikkaamattomia housuja!
3. Inhoan puhelimessa puhumista, etenkin jos pitää soitella virallisia asioita kuten lääkärin ajanvarauksia tms. Kaverien kanssa hölötän kyllä tarvittaessa tuntikaupalla, mutta enemmän yhteyttä tulee pidettyä tekstiviestein tai Facebookissa.
4. Aikanaan, kun Miehen kanssa ensimmäistä kertaa tavattiin, asuttiin eri paikkakunnilla ja minä en ollut edes varma, halusinko tavata Miestä uudestaan. Jotain aivoissa (ja sydämessä) kumminkin taisi nyrjähtää, koska nyt yhteistä taivalta on takana yli 6 vuotta, joista naimisissa 1,5v. :)
5. Minä olen tässä parisuhteessa se, joka on tehnyt enemmänkin aloitteita. Minä mm. kosin Miestä, määräsin hääpäivän ja otin ensimmäisenä puheeksi lasten hankinnan. On Miehelläkin kyllä sananvaltaa, minä vaan satun aina avaamaan suuni ensin, eikä Miehellä yleensä ole eriävää mielipidettä. Ja jos on, niin kyllä se sen esiin tuo. :D
6. Haluaisin olla Täydellinen Vaimo ja pitää kodin siistinä, kokkailla ja leipoa usein ja hyvää. Sen sijaan meidän kaksio on aina kaaoksen vallassa, kokkailen vain viikonloppuisin ja silloinkin samoja tuttuja ruokia ja leivontakulhot kaivelen esiin parhaimmillaan kahden kuukauden välein. Toisaalta me ei useinkaan olla pitkiä aikoja yhtä aikaa kotona, joten kummasti huushollaaminen aina lykkääntyy.
7. Olen laiska liikkumaan ja urheilemaan ja toisinaan kiroan mielessäni Miestä, joka jaksaa käydä kuntosalilla kolmesti viikossa ja kesäkaudella fillaroida pitkiä lenkkejä ympäri lähikuntia sekä hyvällä ilmalla työmatkatkin (16 km suuntaansa!). Toisaalta, kun Mies joskus ehdotti, että lähtisin salille mukaan, kieltäydyin jyrkästi, koska en halua Miehen katsovan vieressä, kun tuskailen painojen kanssa ja hikoilen kuin pieni porsas. :P
Sitten se edellinen, johon en vielä ehtinyt vastailla:
You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille :) Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!
Minä ja Mies poistumassa hääjuhlapaikaltamme. Erityisesti kuvassa huvittaa se, kuinka Mies näyttää pyrkivän karkuun. Myös Marimekon laukku kruunaa kokonaisuuden!
Meikäläisen harrastus numero 1. Mies tykkää erityisesti, kun mun projektit valtaa koko olohuoneen. :D
Suklainen juustokakku toimikoon todistusaineistona siitä, ettei meikäläisestä ole ammattileipuriksi. Tosin kakku maistui kuitenkin epämääräisestä ulkonäöstään huolimatta ihan kelvolliselle!
Että näin. Haasteet näyttää kiertäneen tehokkaasti mun bloggari-"tutut", PAITSI Miraanan! Joten viskaan haasteen nyt ainakin siihen suuntaan. :)
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Viuh ja vauh
Haipakkaa on taas menty, kun en ole ehtinyt blogia edes ajatella kuin ohimennen. Ja sillä välin, kun olen mennyt kiitolaukkaa anoppilan, koulun ja työn välillä, Mymmeli on jakanut mulle elämäni toisen blogitunnustuksen. Kiitos, tartun toimeen heti kun löydän kamerani uumenista tarpeeksi edustavan anonyymejä otoksia! ;)
Kp 13:ssa mennään, viimeiset 6 ovistikkutestiä törsätään ylihuomisesta alkaen. Sama fiilis kuin viime kierrossakin: ei huvittaisi tikutella yhtään. Yrittäminenkin on tällä kertaa selvästi ajoitus- ja aikataulutuskysymys, koska Miehen työvuorot menee jälleen täysin ristikkäin ja päällekkäin meikäläisen menojen kanssa. Lisäksi minä pässi sanoin jo aikoja sitten työnantajalle, että maaliskuusta lähtien mulla on vähemmän luentoja ja näin ollen enemmän mahdollisuuksia tehdä töitä, joten nyt niitä työvuoroja sitten tyrkytetään harva se päivä. Tai aamu. Olisin tänäkin aamuna mielelläni nukkunut iltavuoron jälkeen pitkään, mutta eikös vaan Iso Paha Vuokratyöfirma-pomoni soittanut vähän jälkeen aamukahdeksan ja yritti saada mua hyllyttämään tavaraa jonnekin hornan tuuttiin Siwaan. En menny.
Päätin, että katsellaan vielä tämä kierto Miehen kanssa, ja jos sitten ei tärppää, niin soitan perhesuunnitteluneuvolaan ja varaan meille ajan. Siis tosiaankin MINÄ päätin. Miehen kanssa ei olla vieläkään käytyä The Keskustelua asiasta, mutta eiköhän tuo älynnyt ynnätä mielessään kaksi plus kaksi, kun surffasin terveydenhuollon sivuilla ja kirjoitin neuvolan puhelinnumeron kalenteriin valmiiksi. Eiköhän se kissa tule nostettua pöydälle viimeistään siinä vaiheessa, kun ja jos parin viikon päästä puna-armeijan hyökätessä seinäkalenteriin ilmestyy mystinen terkkariaika, jonka perässä lukee meidän kummankin nimi. :P
Muutenkin olen yrittänyt miettiä, miten ottaa asia Miehen kanssa esille sillai hienovaraisesti. Jotenkin luulen, että "kuulehan rakas, musta tuntuu että meissä on jotain vikaa, että eiköhän lähetä lääkäriin?" ei herätä Miehessä kovinkaan positiivisia tunteita. :/
Kp 13:ssa mennään, viimeiset 6 ovistikkutestiä törsätään ylihuomisesta alkaen. Sama fiilis kuin viime kierrossakin: ei huvittaisi tikutella yhtään. Yrittäminenkin on tällä kertaa selvästi ajoitus- ja aikataulutuskysymys, koska Miehen työvuorot menee jälleen täysin ristikkäin ja päällekkäin meikäläisen menojen kanssa. Lisäksi minä pässi sanoin jo aikoja sitten työnantajalle, että maaliskuusta lähtien mulla on vähemmän luentoja ja näin ollen enemmän mahdollisuuksia tehdä töitä, joten nyt niitä työvuoroja sitten tyrkytetään harva se päivä. Tai aamu. Olisin tänäkin aamuna mielelläni nukkunut iltavuoron jälkeen pitkään, mutta eikös vaan Iso Paha Vuokratyöfirma-pomoni soittanut vähän jälkeen aamukahdeksan ja yritti saada mua hyllyttämään tavaraa jonnekin hornan tuuttiin Siwaan. En menny.
Päätin, että katsellaan vielä tämä kierto Miehen kanssa, ja jos sitten ei tärppää, niin soitan perhesuunnitteluneuvolaan ja varaan meille ajan. Siis tosiaankin MINÄ päätin. Miehen kanssa ei olla vieläkään käytyä The Keskustelua asiasta, mutta eiköhän tuo älynnyt ynnätä mielessään kaksi plus kaksi, kun surffasin terveydenhuollon sivuilla ja kirjoitin neuvolan puhelinnumeron kalenteriin valmiiksi. Eiköhän se kissa tule nostettua pöydälle viimeistään siinä vaiheessa, kun ja jos parin viikon päästä puna-armeijan hyökätessä seinäkalenteriin ilmestyy mystinen terkkariaika, jonka perässä lukee meidän kummankin nimi. :P
Muutenkin olen yrittänyt miettiä, miten ottaa asia Miehen kanssa esille sillai hienovaraisesti. Jotenkin luulen, että "kuulehan rakas, musta tuntuu että meissä on jotain vikaa, että eiköhän lähetä lääkäriin?" ei herätä Miehessä kovinkaan positiivisia tunteita. :/
perjantai 4. maaliskuuta 2011
AuauauauauauauAU!
Meillä kotona on usein heitetty ilmaan (enemmän tai vähemmän läppänä) lause "tätä se mun uneni tiesi", etenkin tilanteissa, joissa sattuu ja tapahtuu jotain sellaista, jota on vähän odotellutkin, vaikkei olisikaan ollut niin väliksi. Samainen lause juolahti mieleen aamulla herätessä: eilen illalla aloin tiputella verta, yöllä näin unta keskenmenosta ja aamulla heräsin hillittömiin vatsakramppeihin ja menkkavuotoon. Yleensä olen ironian ja sarkasmin ystävä, mutta nyt meni kyllä huonon huumorin puolelle. :/
Se, että nainen alkaa vanhemmiten muistuttaa äitiään, on kyllä ihan totta. Valitettavasti. Omalta äitimuoriltani olen elämäni ensimmäisten 25 vuoden aikana perinyt paitsi käsityötaidot ja ruoka-aineallergiat, myös nähtävästi vuosi vuodelta kivuliaammaksi muuttuvat menkat. Aamulla koski ja kramppasi niin paljon, etten uskonut pääseväni sängystä ylös hengissä, ja iltapäivällä, kun luulin pahimman olevan jo ohi, jouduin kesken kahvinkeiton heittäytymään kaksin kerroin, kun näkymätön puukko tuntui viiltelevän alavatsaa. Lisäksi soittivat aamulla töistä ja kysyivät, olisinko päässyt supermarkettiin äkkilähdöllä 7 tunnin työvuoroon. Sain sentään pidettyä enimmät ärräpäät itselläni ja tyydyin toteamaan olevani varattu koko loppupäivän. Sehän tästä olisi vielä puuttunutkin, että olisin kesken työpäivän tipahtanut jostain hyllyvälistä lattialle kramppaamaan säilyketölkkien lennellessä pitkin käytäviä...
Pikku hiljaa olen päästänyt mieleeni sen mahdollisuuden, että olisi syytä käydä gynellä tarkistuttamassa paikat. Tässä on kohta puolitoista vuotta yritetty saada lasta alulle, mutta tulosta ei synny (no pun intended). Ollaan Miehen kanssa perusterveitä, kumpikaan ei tupakoi, Mies ei käytä alkoholia juuri lainkaan ja minäkin tyydyn yleensä yhteen tuopilliseen tai lasiin viiniä, ruokavaliossa ei pitäisi olla mitään suuria puutteita ja pienempiä puutteita paikkailen vitamiineilla, ja ainakin puolitoista vuotta sitten kierukan poisoton yhteydessä lääkäri ultrasi mun paikat ja totesi kaiken olevan kunnossa. Eli jos jotain vikaa systeemissä on, niin tuskin se itseaiheutettua on. Kai. Ehkä. Toivottavasti.
Huoh.
Se, että nainen alkaa vanhemmiten muistuttaa äitiään, on kyllä ihan totta. Valitettavasti. Omalta äitimuoriltani olen elämäni ensimmäisten 25 vuoden aikana perinyt paitsi käsityötaidot ja ruoka-aineallergiat, myös nähtävästi vuosi vuodelta kivuliaammaksi muuttuvat menkat. Aamulla koski ja kramppasi niin paljon, etten uskonut pääseväni sängystä ylös hengissä, ja iltapäivällä, kun luulin pahimman olevan jo ohi, jouduin kesken kahvinkeiton heittäytymään kaksin kerroin, kun näkymätön puukko tuntui viiltelevän alavatsaa. Lisäksi soittivat aamulla töistä ja kysyivät, olisinko päässyt supermarkettiin äkkilähdöllä 7 tunnin työvuoroon. Sain sentään pidettyä enimmät ärräpäät itselläni ja tyydyin toteamaan olevani varattu koko loppupäivän. Sehän tästä olisi vielä puuttunutkin, että olisin kesken työpäivän tipahtanut jostain hyllyvälistä lattialle kramppaamaan säilyketölkkien lennellessä pitkin käytäviä...
Pikku hiljaa olen päästänyt mieleeni sen mahdollisuuden, että olisi syytä käydä gynellä tarkistuttamassa paikat. Tässä on kohta puolitoista vuotta yritetty saada lasta alulle, mutta tulosta ei synny (no pun intended). Ollaan Miehen kanssa perusterveitä, kumpikaan ei tupakoi, Mies ei käytä alkoholia juuri lainkaan ja minäkin tyydyn yleensä yhteen tuopilliseen tai lasiin viiniä, ruokavaliossa ei pitäisi olla mitään suuria puutteita ja pienempiä puutteita paikkailen vitamiineilla, ja ainakin puolitoista vuotta sitten kierukan poisoton yhteydessä lääkäri ultrasi mun paikat ja totesi kaiken olevan kunnossa. Eli jos jotain vikaa systeemissä on, niin tuskin se itseaiheutettua on. Kai. Ehkä. Toivottavasti.
Huoh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)