Välikausiahdistus

Joskus sitä tuntee itsensä vaan niin pirun tyhmäksi ja ärsyttää oma aivottomuus. Tällä kertaa lapsen pukemiseen liittyen. Luulisi hitto vie, että näin Googlen valta-aikana ensikertalaisäitikin hoksaisi kuukkeloida ajoissa, mitä muksulle oikeasti tarvitsee pistää ylle minäkin vuodenaikana. Vaan ei.

Välikausi (tai niin kuin aikuisten kohdalla puhutaan, kevät/syksy...) tuottaa mulle päänvaivaa ihan kiitettävästi jo pelkästään oman pukeutumisen kohdalla. Ikkunasta ulos vilkaisemalla ja lämpömittaria tiiraamalla mun putkiaivot tajuaa ehkä just ja just, että pitääkö ulos lähteä sateenvarjon ja kumppareiden kanssa vai riittääkö tennarit, mutta noin muuten homma onkin ihan arpapeliä. Yleensä tilanteet päättyy siihen, että mulla on joko liikaa tai liian vähän päällä, ja sitten joko viluttaa tai hiottaa ja molemmissa tapauksissa potuttaa. Vaan auta armias, kun yhtälöön lisätään taapero, joka ei vielä osaa kertoa, että onko liian kylmä tai kuuma.

Pimulle on olemassa ulkona oloon tällä hetkellä kaksi haalaria, Popin windfleece ja anopin ostama pinkki Reima-haalari. Ok, windfleece on hyvä vaunuillessa, mutta hiekkalaatikolla kuulemma ihan nou nou, ellei halua pilata fleecepintaa heti kättelyssä. Reiman haalari taas on niin pinkin kukertavan kirjava, että mulla sattuu silmiin sitä katsoessa. Ihan first world problem -kamaa: haalari on uusi, ehjä, laadukas ja ilmaiseksi saatu, mutta äidin silmissä ruma. Ja suorastaan kirkuu sitä, että haalarin sisällä on nyt TYTTÖ. Argh.

Enemmän ehkä kuitenkin tuottaa päänvaivaa haalareiden asustaminen ja kengät. Pimulla on kaappi täynnä toppatumppuja ja tälläkin hetkellä ulos mennessä olen pistänyt tytölle päälle paremman puutteessa äitiyspakkauksen haalarin tumput ja töppöset. Kummasti ne vaan alkaa olla näillä +5-10 asteen päivillä turhan kuumia, eivätkä oikein taida soveltua maassa möyrimiseen, koska peukut puuttuu ja töppösissä ei ole pitoa saati vedenpitävyyttä. Tiistaina kävinkin pikaisesti ennen kampaajaa Sokoksella toteamassa, että olen ihan liian myöhään liikkeellä: tarjolla oli enää liian isoja, hempeän vaaleanpunaisia vk-hanskoja. Nettipalstojen gurujen mukaan olisi pitänyt toimia jo tammikuussa ja tilailla silloin vk-vermeet, että saa just oikean väriset ja kokoiset omalle Neutri-Petterilleen. Pipo-osastolla sentään ollaan hyvissä kantimissa, kun hain Kimperistä ja Popilta yhdet sopivat trikoopipot, joita voi nyt jo sisäänajaa kypärämyssyn kanssa, mutta ihanasti ne vihreä-ruskeat sävyt kyllä riitelee tuon kirkkaanpunaisen ja pinkin kanssa.

Ja ne kengät. Voi hyvää päivää, yritä tässä nyt arpoa millaiset kengät tuolle passaisi jalkaan, minkä kokoiset ne popot pitäisi olla etteivät heti jäisi pieniksi, mitkä olisi helpoimmat pukea lapselle... Serkulta kantautuneiden second hand -kenkien seasta löytyivät kyllä koon 21 välikausi-Tepsut (Google kertoi, että ne olis vissiin aika hyvät) ja samankokoiset oranssit Nokian kumpparit, mutta ainakaan pikatestauksella Pimu ei suostunut ottamaan Tepsut jalassa yhtään kävelyaskelta sisällä ja huusi kenkiä pukiessa kuin hyeena. Uutena ensiaskelkengät taas maksaa ihan tajuttomasti. Oikeasti, 70 euroa minimonoista, jotka ovat käytössä muutaman kuukauden? En mä maksa omista kengistänikään yli 50 euroa, ellei ole ihan pakko!

Ehkä pitää tehdä täsmäisku kaupungille kunhan likka herää päiväuniltaan ja yrittää haalia edes jotain välikausirompetta tuolle vaippa-apinalle. Koska onhan lapsen nyt hiekkalaatikolle päästävä, ettei se tylsisty ja kasva kieroon ja laiskistu niin kuin äitinsä. Mistä tulikin mieleeni, että ei sillä raukalla ole hiekkalelujakaan...

Rahanmenoa ei näköjään voi estää, vaikka kuinka yrittäis. Miehenkin useamman sadan voittopalkkiot kuluu auton huoltoon, koska korjaamon apinat eivät osaa kerralla hoitaa kaikkea vaan kutsuvat Miehen ja Volkkarin parin viikon välein takaisin fiksaamaan milloin jarruja, milloin pakoputkea. Saamari.

Askellusta ja koulunpenkkiä

Meidän vauvasta tuli lauantaina virallisesti taapero. Pimu otti jalat alleen ja lähti kävelemään, sopivasti äidin, isän ja Skype-yhteyden päässä olleiden isovanhempien toimiessa todistajina. Sen jälkeen meillä onkin vietetty railakkaita iltoja, kun likka tepastelee pitkin olohuonetta milloin mitäkin lelua mukanaan raahaten ja kääkättäen samalla omia höpinöitään korkealta ja kovaa. Epäilinkin eilen avoimessa päiväkodissa, että Pimusta tulee vielä jonkin sortin estraditaiteilija, kun vieraiden aikuisten nähden piti ruveta elvistelemään ja temppuilemaan oikein olan takaa. :P

Noin muuten arki rullaa omalla painollaan. Pimulla on vaihteeksi menossa syömisen kanssa nirsoiluvaihe (tänäänkin lounaalla nakkikeitosta upposi tasan tarkkaan nakit ja porkkanat, muu sipisteltiin lattialle...), imetys jatkuu edelleen suunnilleen neljän tai viiden päiväimetyksen (plus n+1 yöimetyksen) tahdilla. Päiväunien nukkumisessa on tapahtunut ehkä suurin muutos parin kuukauden takaiseen. Aiemmin Pimu nukkui päiväunensa sohvalla tissi suussa ja mä katselin samalla digiboksilta leffoja tai sarjoja, mutta nyt ollaan siirrytty makuuhuoneeseen meidän sängylle, jonne mä tainnutan Pimun tissillä ja sitten hiippailen pois tekemään omia hommiani. Siirtymävaiheen jälkeen homma toimii aika mallikkaasti ja Pimu saattaa posottaa päikkäreitä yksinään jopa lähemmäs kaksi tuntia, mikä mahdollistaa mulle esim. pyykkien viikkailun kaappiin ilman lahkeessa roikkuvaa kitisijää.

Kuuluu huusholliin sentään muutakin kuin taaperoelämää. Mulla oli viime viikolla taas pari koulupäivää, joten Mies oli koti-isinä tytön kanssa. Vaikka pitikin olla skarppina ja pitää opiskelumoodi päällä aivoissa, oli silti jälleen terapeuttista olla aikuisten ihmisten kanssa ja keskustella Ihan Oikeista Aikuisten Asioista. (No okei, kestovaipoista keskusteltiin jossain yhteydessä, mutta ne liittyivät kuitenkin kurssin aiheisiin eli eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen!) Lisäbonuksena jätin pitkästä aikaa imetyspaidatkin kaappiin ja sain pukeutua ihan normaaliin paitaan, ah mitä luksusta.

Vaikka jossain vaiheessa talvella tuntuikin siltä, että opiskelujen hoitaminen lapsenhoidon lomassa on ihan pirun vaikeaa ja keskittyminen sitä sun tätä, kummasti mun kaikki kaksi kurssia ovat lähestulkoon paketissa. Ensimmäisesta kurssista sain arvosanan ja opintopisteet jo joku aika sitten, ja toisesta kurssista puuttuu enää yksi isompi essee ja oppimispäiväkirja, joiden dedis on vappuaattona. Lisäksi mulla saattaa olla pian opinnäytetyöllekin aihe ja toimeksiantaja, kunhan saadaan ensin sovittua tapaaminen toimeksiantajan edustajan kanssa. Olisi kyllä vallan bueno, jos saisin opparin työn alle vielä ennen kesälomia. Työharjoittelun olen päättänyt lykätä loppukesään tai syksyyn, ja samalla Pimu todennäköisesti aloittaa päivähoidossa. Pitäisi kai hakea sitä hoitopaikkaakin, huoh.

Lopuksi vielä parin päivän takainen wtf-hetki. Pimun serkusta tulee lokakuussa isosisko, kun Miehen veli ja avokkinsa saavat toisen naperon! Appiukon kertoessa ilouutisista oli kyllä vähän mit vit -fiilis, lankomies ja käly kun olivat jo hankkiutuneet eroon kaikesta vauvakrääsästä ja olivat antaneet ymmärtää, että never again, yksi lapsi riittää. Noh, eipä siinä. Voinpahan nyt pistää bumerangina takaisin hyppykiikun ja muuta roipetta, joita lanko viime vuonna meille roudasi laatikkokaupalla...

Synttäreitä ja pääsiäistä

Pimun synttäreitä juhlittiin kahdella kattauksella kahden viikon välein, koska sukulaisilla ja kummeilla oli niin risteävät aikataulut, että koko porukan saamiseksi saman katon alle olisi vaadittu enemmänkin organisointia. Mun äiti ja Pimun kummitäti miehineen kävivät näin ollen kaksi viikkoa sitten heti virallisen päivän jälkeisenä viikonloppuna, ja Miehen vanhemmat ja kummisedät puolestaan nyt pääsiäisenä.

Ensimmäisten kemujen aikaan Pimu oli vielä rokotusten jäljiltä aika äreä ja ruokahaluton, mutta viikonloppu mummin ja kummitädin kanssa touhutessa meni kuitenkin mukavasti. Mummi antoi mulle ja Miehelle laatuaikaakin vaunuilemalla Pimun kanssa pariin otteeseen (päästiin Miehen kanssa kahdestaan saunaankin, wuhuu!) ja leikitti tyttöä, joka alku-ujostelun jälkeen reuhkasi menemään ja viskoi duploja kilpaa mummin kanssa pitkin olohuonetta. :D Mummi toi likalle lahjaksi puisen lajittelulaatikon, ja kummitäti puolestaan kartutti Mauri Kunnas -kirjastoa uudella opuksella ja vaatevarastoa yhdellä pitkähihaisella paidalla.

Pääsiäisen vieraskavalkadi sisälsi siis Teneriffalla hummailleet appivanhemmat, joiden lahjapaketeista ilmestyi vaatteita (söpöjä, mutta joko liian pieniä tai reilusti isoja...) ja lisää duploja. "Pummisetä" eli kirkkoon kuulumaton kummisetä - joka sivumennen sanoen kohtasi kummityttönsä vasta toista kertaa, kiireinen kun on - jatkoi musiikkikasvatuslinjalla ja oli ostanut Pimulle Urpon ja Turpon lauluja -kirjan ja -cd:n. Ensikuuntelulla ainakin levyn ensimmäinen puolisko ei aiheuttanut korvien verenvuotoa tai äkillisiä agressioita, mikä on ehdottomasti hyvä juttu: lapsille osataan sentään tehdä nykyään oikeasti hyvää musiikkia! Australian-tuliaisina Pimu sai myös ylisöpöt koala-tossut, jotka harmi kyllä ovat just sen verran naftit, etteivät varmaankaan pääse käyttöön. :/ Toinen kummisetä, Pimun sylikummi, toi Pimulle Fisher-Pricen laulavan koiran, joka taisi älyvapailla lauluillaan ja hokemillaan viihdyttää Miestä ja kummisetää enemmän kuin Pimua. (Äiti puolestaan on kiitollinen siitä, että Fisher-Pricen leluissa on sekä virtakytkin että äänenvoimakkuuden säätö.)

Vaatimaton pääsiäiskoristelu, mutta onpahan edes jotakin.

Mä ja Mies panostettiin Pimun synttärilahjoissa myös leluosastoon ja ostettiin duploja, koska niillä rakentelu on ihan takuuvarmaa viihdettä Pimulle. Lisäksi tulevia vuosia ajatellen mä satsasin Suomen lasten laulukirjaan. Kirjassa on mukavasti lauluja laidasta laitaan ja riittävän helpot nuotinnokset, että äitikin pystyy vielä niitä soittelemaan, vaikka aktiivisista pianistivuosista onkin kulunut jo tovi jos toinenkin. :P

Mies on vielä tämän päivän vapaalla ja lähti hetki sitten Pimun kanssa pitkälle vaunulenkille. Kummallista olla kotona, kun kukaan ei rieku lahkeessa kiinni tai karju tissin perään. Arjesta muistuttaa sentään pesukoneen linkouksen ääni ja takaraivossa nalkuttava "voisit käyttää tämänkin ajan vaikka siivoukseen tai opiskeluun" -mantra. Taidan kuitenkin haistattaa alitajunnalleni pitkät, keittää kupin teetä ja oikaista itseni sohvalle hetkeksi Newsroomin pariin. Ehtii siihen arjen sirkkeliin heittäytyä huomennakin.

P.S.: Pimun menoa voi seurata nyt myös Bloglovin'in kautta!