Joopa joo. Äitipolilla ultrassa todettiin Pimun painon huitelevan jo neljässä kilossa (painoarvio 4060 g, miten se on muka voinut kahdessa viikossa kasvaa yli puoli kiloa?!) ja kohdunsuu tismalleen samassa jamassa kuin kaksi viikkoa sitten edelliskäynnillä, joten alakautta synnyttäminen on kahdenkin eri lääkärin mielestä liian riskialtista. Eli keskiviikkona klo 6:30 osastolle ja sieltä sitten aamupäivän aikana suunniteltuun sektioon. Eli Pimun syntymäpäiväksi tulee 14.3.2012.
Ensin vitutti, sitten pelotti ja itketti ja nyt on vain turtunut olo. Järki sanoo, että ennemmin suunniteltu leikkaus kuin epätoivoinen yritys pungertaa nelikiloista perätilavauvaa alateitse ja sitten pahimmassa tapauksessa hätäsektioon, mutta silti hirvittää. Lähinnä oman toipumisen puolesta. Onneksi Mies on koko viikon kotona, otti kaksi pekkasta alkuviikoksi ja jää sitten keskiviikkona virallisesti isyysvapaalle, ja mun äiti lupasi tulla viikonlopuksi meille auttelemaan. Mä kotiudun sairaalasta kuitenkin viimeistään sunnuntaina, jos ei mitään komplikaatioita ilmene, joten äidin apu etenkin kodinhoidossa tulee tarpeeseen.
Ei siis ihan mennyt niin kuin Strömsössä. Pääasia kuitenkin on, että Pimulla on kaikki hyvin: ultrassa näkyi edelleen vilkasliikkeinen tyyppi, joka nyt kotonakin tuntuu bilettävän mahassa kuin viimeistä päivää. Taitaa Pimu tietää vuokrasopimuksensa päättyvän ihan lähiaikoina ja ottaa kunnon alivuokralaisena lopun ajoista ilon irti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyyppi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyyppi. Näytä kaikki tekstit
maanantai 12. maaliskuuta 2012
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Lopun aikoja odotellessa
Nyt kun viikonlopun jäljiltä ei enää vituta niin ettei veri kierrä, voinkin yrittää vaihteeksi postata vähän positiivissävytteisemmissä tunnelmissa. Paino verbillä "yrittää". :P
Eilen kävin jälleen pikareissulla neuvolassa toteamassa, että Pimulla ei tunnu olevan kiire minnekään. Tutkimuspöydällä makoillessani, kun terkkari alkoi tunnustella vatsaa ja kuunnella sydänääniä, supisti kertaalleen aika napakasti, mutta siinä aika lailla kaikki. Mun paino oli vähän tippunut edellisestä reissusta, mikä terkkarin mukaan enteilee hyvää, mutta varattiin kuitenkin vielä yksi käyntikerta torstaille eli ylihuomiselle (tuolloin rv 41+1). Terkkari jälleen väitti, että "et sä tänne enää tule yhtenä kappaleena". Höhöö, niivvarmaan.
Jostain interwebsin syövereistä luin, että sikiön liikkeet yleensä rauhoittuu pari päivää ennen synnytystä, koska vauva alkaa keräillä voimia koetusta varten. Jos näin on, niin siinä tapauksessa meillä on spontaaniin synnytykseen vielä piiiitkä matka: Pimu puskee ja punkee, mikäli mahdollista, aina vaan kovemmin ja tuntuu nyt kohdistavan pääpuskut vasemmalle kyljelle kohti istukkaa. Mun teoria on, että raukka yrittää kääntyä vielä ympäri, muttei mahdu tai taivu, ja siksi tää homma vaan venyy ja venyy. Supistuksiakaan en tunnu huomaavan ollenkaan, kun suurimman osan kivuista aiheuttaa nimenomaan lapsipoloisen venytykset ja voimisteluliikkeet. Tänään kauppareissun jälkeen särki melko lailla juuri tuonne vasempaan kylkeen niille seuduille, jossa istukka majailee, mutta sekin särky loppui, kun istuskelin rauhassa keittiössä lueskelemassa ja maltoin hengitellä. Näinköhän sekin oli Pimun puskemisen "ansiota"...
Surukseni olen huomannut myös, etten sittenkään selvinnyt raskausajasta ilman raskausarpia: navan seutu näyttää tällä hetkellä TODELLA hurjalta violetinkirjavalta läiskältä, vaikka kuinka olenkin lutrannut joulusta asti Vihreän Kosmetiikan sheavoin kanssa. Onneksi damaget näyttäisivät rajoittuvan vain tuohon navan alueelle, ainakaan en ole omin silmin bongannut kyljistä tai rinnoista tiikeriraitoja. Liekö sheavoi auttanut asiaa. Tai sitten mulla ei ole helposti arpeutuva ihotyyppi.
Että tällaista täällä, lopun aikoja tosiaan odotellessa. Onneksi Mies on ollut harvinaisen pitkäpinnainen ja kärsivällinen mun kanssa ja jaksanut halia ja antanut mun itkeä räkä poskella sydämeni kyllyydestä. Ja onneksi Mies on meistä se optimistisempi, kun jaksaa muistuttaa, että sentään nyt on kyse enää päivien, ei viikkojen, odotuksesta... Eli inttitermein: yliaikaiskontrolliin TJ 6!
Eilen kävin jälleen pikareissulla neuvolassa toteamassa, että Pimulla ei tunnu olevan kiire minnekään. Tutkimuspöydällä makoillessani, kun terkkari alkoi tunnustella vatsaa ja kuunnella sydänääniä, supisti kertaalleen aika napakasti, mutta siinä aika lailla kaikki. Mun paino oli vähän tippunut edellisestä reissusta, mikä terkkarin mukaan enteilee hyvää, mutta varattiin kuitenkin vielä yksi käyntikerta torstaille eli ylihuomiselle (tuolloin rv 41+1). Terkkari jälleen väitti, että "et sä tänne enää tule yhtenä kappaleena". Höhöö, niivvarmaan.
Jostain interwebsin syövereistä luin, että sikiön liikkeet yleensä rauhoittuu pari päivää ennen synnytystä, koska vauva alkaa keräillä voimia koetusta varten. Jos näin on, niin siinä tapauksessa meillä on spontaaniin synnytykseen vielä piiiitkä matka: Pimu puskee ja punkee, mikäli mahdollista, aina vaan kovemmin ja tuntuu nyt kohdistavan pääpuskut vasemmalle kyljelle kohti istukkaa. Mun teoria on, että raukka yrittää kääntyä vielä ympäri, muttei mahdu tai taivu, ja siksi tää homma vaan venyy ja venyy. Supistuksiakaan en tunnu huomaavan ollenkaan, kun suurimman osan kivuista aiheuttaa nimenomaan lapsipoloisen venytykset ja voimisteluliikkeet. Tänään kauppareissun jälkeen särki melko lailla juuri tuonne vasempaan kylkeen niille seuduille, jossa istukka majailee, mutta sekin särky loppui, kun istuskelin rauhassa keittiössä lueskelemassa ja maltoin hengitellä. Näinköhän sekin oli Pimun puskemisen "ansiota"...
Surukseni olen huomannut myös, etten sittenkään selvinnyt raskausajasta ilman raskausarpia: navan seutu näyttää tällä hetkellä TODELLA hurjalta violetinkirjavalta läiskältä, vaikka kuinka olenkin lutrannut joulusta asti Vihreän Kosmetiikan sheavoin kanssa. Onneksi damaget näyttäisivät rajoittuvan vain tuohon navan alueelle, ainakaan en ole omin silmin bongannut kyljistä tai rinnoista tiikeriraitoja. Liekö sheavoi auttanut asiaa. Tai sitten mulla ei ole helposti arpeutuva ihotyyppi.
Että tällaista täällä, lopun aikoja tosiaan odotellessa. Onneksi Mies on ollut harvinaisen pitkäpinnainen ja kärsivällinen mun kanssa ja jaksanut halia ja antanut mun itkeä räkä poskella sydämeni kyllyydestä. Ja onneksi Mies on meistä se optimistisempi, kun jaksaa muistuttaa, että sentään nyt on kyse enää päivien, ei viikkojen, odotuksesta... Eli inttitermein: yliaikaiskontrolliin TJ 6!
torstai 1. maaliskuuta 2012
Sitä sun tätä
Neuvolareissu heitetty, vakiterkkarin kanssa oli kiva vaihtaa kuulumiset ja päivittää tilanne. Terkkari oli sitä mieltä, että tämän päivän reissu voisi hyvinkin olla se viimeinen tapaaminen (hyvä, että jollain on toimiva kristallipallo...), mutta varattiin nyt kuitenkin ensi maanantaille vielä aika. Oli puhetta myös siitä, mitä tehdään, jos raskaus meinaa mennä yliaikaiseksi: täällä päin virallinen ohjeistus on, että rv 41+5 mennään automaattisesti ilman lähetettä äitipolille/SVO:lle, jossa tilanne arvioidaan uudelleen. Perätiloista ei tosin ollut erillisiä ohjeistuksia, eli kaipa niissäkin mennään samalla kaavalla.
Eilen LA:n kunniaksi odotin valtaisaa viesti- ja soittoryöppyä, että no joko no joko, mutta ihme kyllä puhelin piippasi vain kerran, kun Tampereella asuva kaveri kyseli kuulumisia (ei ole FB:ssa, joten annettakoon puhelinhäiriköinti anteeksi ;) ). Radiohiljaisuudesta huolimatta sanoin Miehelle, että jos kärsimättömiä kyselijöitä alkaa ilmaantua enemmänkin, menen ja puren jokaista ohimoon. Sukulaismammoja ja appiukkoa tuplasti kovempaa.
Kävin eilen läpi ne Miehen veljen tuomat vauvanvaatteet, ja yllättäen tilanne ei ollutkaan ihan niin paha kuin ensin kuvittelin: kolmesta pahvilaatikollisesta pistin kirpparikasaan vain yhden laatikollisen verran kulahtaneita ja rumia hörhötyksiä. Pimun on siis parempi olla kuin ollakin tyttö, tai muuten siitä tulee heti ensimetreillä ristiinpukeutuja. :D Mistä tulikin mieleen, että joku yö näin unta, että meille syntyikin poika, ja ensitöikseni pistin äidilleni viestiä, jossa luki: "Amalialla olikin munat!".
Näköjään ei järki enää juokse tässä vaiheessa, kun ei ole tämän kummoisempaa raportoitavaa. Jospa seuraava postaus olisikin sitten tyyliä "nyt supistaa ja vedet meni, adios".
Eilen LA:n kunniaksi odotin valtaisaa viesti- ja soittoryöppyä, että no joko no joko, mutta ihme kyllä puhelin piippasi vain kerran, kun Tampereella asuva kaveri kyseli kuulumisia (ei ole FB:ssa, joten annettakoon puhelinhäiriköinti anteeksi ;) ). Radiohiljaisuudesta huolimatta sanoin Miehelle, että jos kärsimättömiä kyselijöitä alkaa ilmaantua enemmänkin, menen ja puren jokaista ohimoon. Sukulaismammoja ja appiukkoa tuplasti kovempaa.
Kävin eilen läpi ne Miehen veljen tuomat vauvanvaatteet, ja yllättäen tilanne ei ollutkaan ihan niin paha kuin ensin kuvittelin: kolmesta pahvilaatikollisesta pistin kirpparikasaan vain yhden laatikollisen verran kulahtaneita ja rumia hörhötyksiä. Pimun on siis parempi olla kuin ollakin tyttö, tai muuten siitä tulee heti ensimetreillä ristiinpukeutuja. :D Mistä tulikin mieleen, että joku yö näin unta, että meille syntyikin poika, ja ensitöikseni pistin äidilleni viestiä, jossa luki: "Amalialla olikin munat!".
Näköjään ei järki enää juokse tässä vaiheessa, kun ei ole tämän kummoisempaa raportoitavaa. Jospa seuraava postaus olisikin sitten tyyliä "nyt supistaa ja vedet meni, adios".
tiistai 28. helmikuuta 2012
Odotus jatkuu edelleen
Jälleen yksi äitipolikäynti takana, ja edistystä on ehkä tapahtunut jo jonkin verran: kohdunsuu oli jo noin 1,5cm auki, mutta synnytyskanavaa oli vielä jäljellä. Ennen lääkärin tutkimusta otetun sydän- ja supistuskäyrän aikana tuli kaksi supistusta, mutta kumpikaan ei ollut erityisen kivulias, joten kuitenkin aika hissun kissun tässä edetään. Pimun kokoarvio on tällä hetkellä 3,4 kg ja asento kohdussa oli sellainen, ettei lääkäri nähnyt tarvetta sektiolle ainakaan vielä. Nyt ei kuulemma auta muu kuin odotella synnytyksen käynnistymistä, ja jos Pimu alkaa viivytellä enemmänkin, niin sitten mennään yliaikaiskontrolliin ja siitä sitten käynnistykseen tai sektioon tilanteen mukaan.
Huomenna olisi laskettu aika, mutta mulla on hytinä, että Pimu tekee tuloaan ehkä loppuviikosta. Ehkä. Toivottavasti. Jospa vaikka ottaisi parit ässät käyttöön, siivous, sauna ja suklaa voisi olla hyvä kombo... Seksi ei jostain kumman syystä ole innostanut mua eikä Miestäkään: lähinnä kumpaakin naurattaa ajatus siitä, millaista äheltämistä ja säätämistä se olisi, kun tämän pötsin kanssa saisi olla aika luova asentoja etsiessä. :D
Miestä nauratti viikonloppuna tämä muinainen Kummelin sketsi "Suomalainen mies", etenkin kun viikonloppuna oli sopivasti lentomäen MM-kisat. Jos vaan hoksaan, niin pistän tämän kyllä ehdottomasti omalle FB-seinälle kun lähtö synnärille tulee. :P
Ylihuomenna neuvolaan, oma alkuperäinen terkkarikin on palannut lomilta. Luultavasti käynti on jälleen kohtalaisen turha, mutta tuleepahan päivitettyä omaterkallekin kuulumiset vielä ennen synnytystä.
Ai niin, Miehen veli kävi lauantaina ja toi tuliaisina kolme pahvilaatikollista vauvan vaatteita, pari pussillista vauvaleluja ja vielä muutaman nyssäkän erinäisiä tarvikkeita, kuten hyppykiikun, kylpytuen ammeeseen ja tuttipulloja. Kävin pikaisesti läpi ne vaatelaatikot, ja ensisilmäyksellä suurin osa vaatteista ei kyllä iskenyt meikäläisen makuun: paljon vaaleanpunaista ja hörhelöä, ällösöpöjä pupukuvia ja ties mitä. Yrh. Pitää katsoa ne vielä kunnolla läpi ja karsia suorilta käsin kirpparille ne kauheimmat viritykset, vaatteita kun kuulemma ei tarvitse palauttaa. Ilmeisesti Miehen veljentyttö on jäämässä Pimun ainoaksi serkuksi. :P
Huomenna olisi laskettu aika, mutta mulla on hytinä, että Pimu tekee tuloaan ehkä loppuviikosta. Ehkä. Toivottavasti. Jospa vaikka ottaisi parit ässät käyttöön, siivous, sauna ja suklaa voisi olla hyvä kombo... Seksi ei jostain kumman syystä ole innostanut mua eikä Miestäkään: lähinnä kumpaakin naurattaa ajatus siitä, millaista äheltämistä ja säätämistä se olisi, kun tämän pötsin kanssa saisi olla aika luova asentoja etsiessä. :D
Miestä nauratti viikonloppuna tämä muinainen Kummelin sketsi "Suomalainen mies", etenkin kun viikonloppuna oli sopivasti lentomäen MM-kisat. Jos vaan hoksaan, niin pistän tämän kyllä ehdottomasti omalle FB-seinälle kun lähtö synnärille tulee. :P
Ylihuomenna neuvolaan, oma alkuperäinen terkkarikin on palannut lomilta. Luultavasti käynti on jälleen kohtalaisen turha, mutta tuleepahan päivitettyä omaterkallekin kuulumiset vielä ennen synnytystä.
Ai niin, Miehen veli kävi lauantaina ja toi tuliaisina kolme pahvilaatikollista vauvan vaatteita, pari pussillista vauvaleluja ja vielä muutaman nyssäkän erinäisiä tarvikkeita, kuten hyppykiikun, kylpytuen ammeeseen ja tuttipulloja. Kävin pikaisesti läpi ne vaatelaatikot, ja ensisilmäyksellä suurin osa vaatteista ei kyllä iskenyt meikäläisen makuun: paljon vaaleanpunaista ja hörhelöä, ällösöpöjä pupukuvia ja ties mitä. Yrh. Pitää katsoa ne vielä kunnolla läpi ja karsia suorilta käsin kirpparille ne kauheimmat viritykset, vaatteita kun kuulemma ei tarvitse palauttaa. Ilmeisesti Miehen veljentyttö on jäämässä Pimun ainoaksi serkuksi. :P
torstai 23. helmikuuta 2012
Viimeinen (?) neuvolakäynti
Kävinpä taas lyllertämässä neuvolassa, jossa todettiin kaiken olevan edelleen ennallaan. Pimu liikkui taas aktiivisesti (sillä muksulla on selvästi joku kyky onnistua hoksaamaan doppler ja väistelemään sitä!), mun paino oli hiukan pudonnut edelliskerrasta, verenpaine ja hemppa oli kohdillaan ja virtsa puhdas. Turvotusta tosin on ollut tällä viikolla aiempaa enemmän, ja nyt myös jaloissa. Pitäisi kuulemma juoda nestettä enemmän, mutta kun pelkkä vesi maistuu vähän turhan laimealle ja mehuissa ym. on niin hiivatisti sokeria, ettei sekamehuakaan viitsi juoda litratolkulla... Pitää kehittää joku kikkakolmonen vielä tuon veden kanssa, jos vaikka sitruuna tai lime maustaisi sitä sopivasti?
Laskettuun aikaan kuusi (6!) päivää jäljellä, ja alan olla ihan totaalisen kypsä. Supistuksia on selvästi enemmän, eli edistystä tapahtuu, ja onpa kalsareihin lirahdellut tänään parikin kertaa aiempaa enemmän valkovuotoa (tai ainakin oletan sen olevan valkovuotoa, koska limatulpalta se ei näytä ja lapsivedeksi taas se on ehkä hieman liian tuhtia). Mies on koko viikon nukkunut huonosti ja vain parin-kolmen tunnin pätkiä, kun raukka stressaa enemmän tai vähemmän alitajuisesti, että koska tulee lähtö synnärille. Onneksi ensi viikolla Mies on kotona lomautettuna: onpahan kotona jos jotain alkaa tapahtua. Lisäksi ensi viikolla mulla on se äitipolikäynti, ja neuvolaankin sovittiin vielä torstaille (rv 40+1) käynti varmuuden varalta.
Entinen opiskelukaveri on tulossa myöhemmin iltapäivällä kylään, eli onpahan taas juttuseuraa. Sitä odotellessa voinkin vahdata olkkarin ikkunan takana pyöriviä oravia: talon tontin rajalla olevassa kuusessa näyttäisi olevan oravanpesä, ja kaksi pörröhäntää ravaa jatkuvasti ees taas kiusaamassa toisiaan ja harakoita. :P
Laskettuun aikaan kuusi (6!) päivää jäljellä, ja alan olla ihan totaalisen kypsä. Supistuksia on selvästi enemmän, eli edistystä tapahtuu, ja onpa kalsareihin lirahdellut tänään parikin kertaa aiempaa enemmän valkovuotoa (tai ainakin oletan sen olevan valkovuotoa, koska limatulpalta se ei näytä ja lapsivedeksi taas se on ehkä hieman liian tuhtia). Mies on koko viikon nukkunut huonosti ja vain parin-kolmen tunnin pätkiä, kun raukka stressaa enemmän tai vähemmän alitajuisesti, että koska tulee lähtö synnärille. Onneksi ensi viikolla Mies on kotona lomautettuna: onpahan kotona jos jotain alkaa tapahtua. Lisäksi ensi viikolla mulla on se äitipolikäynti, ja neuvolaankin sovittiin vielä torstaille (rv 40+1) käynti varmuuden varalta.
Entinen opiskelukaveri on tulossa myöhemmin iltapäivällä kylään, eli onpahan taas juttuseuraa. Sitä odotellessa voinkin vahdata olkkarin ikkunan takana pyöriviä oravia: talon tontin rajalla olevassa kuusessa näyttäisi olevan oravanpesä, ja kaksi pörröhäntää ravaa jatkuvasti ees taas kiusaamassa toisiaan ja harakoita. :P
maanantai 20. helmikuuta 2012
Uusi viikko, vanhat kujeet
"Länsirintamalta" ei mitään uutta: Pimu mylläilee edelleen pääsääntöisesti perätilassa tai poikittain, mutta liikkeet alkaa selvästi olla pienempiä ja rauhallisempia, kun tila alkaa loppua kesken. (Eikä pöljä kakara hoksaa, että sitä tilaa olisi enemmän, jos hän suvaitsisi kääntää pään sinne uloskäynnille...) Kipeitä supistuksia ei ole vieläkään ilmaantunut, mutta vatsa on kyllä entistä useammin pinkeä pallo ja pitkiä kävelyretkiä ei enää harrasteta, kun jalkoja ja selkää alkaa särkeä. Mies otti eilen pari sivuprofiilikuvaa mahasta ja totesi mahan olevan jo huomattavasti alempana kuin viikko-pari sitten, eli kai tässä jonkinlaista lähtökuoppiin asettautumista on havaittavissa.
Viikonloppu vierähti mukavan sosiaalisissa merkeissä, kun paras ystävä päräytti meille kylään perjantaina ja viihdytti meikäläistä eilisaamuun asti. Perjantaina käytiin ulkona syömässä porukalla (minä, ystävä ja toinen kaveri, joka myös yöpyi meillä pe-la-yön), ja lauantaina vietettiin useampi tunti häämessuilla, minä kaason ominaisuudessa ja kaverit morsmaikkuina. Lauantai-illan ratoksi käytiin vielä hakemassa Makuunista karkkia ja Hoodwinked 2 (ensin meinattiin ystävän lähestyvien häiden kunniaksi vuokrata Bridesmaids, mutta säälittiin Miestä sen verran, että päädyttiin kaikkien huumorintajuun uppoavaan animaatioon :D).
Mitäpä täällä muuta olisi tapahtunut... Eipä juuri mitään. Pimun kastemekko alkaa olla jo aika hyvällä mallilla (helma melkein kainaloihin asti valmis), äitimuori huolehti tulevana mummona meille sitterin ja leikkimaton ja appivanhemmat ottivat haltuunsa Miehen veljentytön vanhat vaunut, jotka matkaavat meille sitten maaliskuulla luultavasti mun äidin mukana. Äitinihän ilmoitti jo hyvissä ajoin, että hän tulee sitten meille talvilomaviikollaan apukäsiksi, ja pari viikkoa sitten vielä varmisti pitävänsä talviloman viikolla 11. Toisaalta ajatus nurkissa höösäävästä äidistä ottaa jo valmiiksi vähän päähän, mutta toisaalta taas tiedän, että omalle äidille voin tarvittaessa ärähtää tai sanoa vastaan, jos siltä tuntuu. Eikä äiti ole onneksi sitä pahinta hössöttäjätyyppiä, joten eiköhän se viikko sitten aikanaan suju ihan mallikkaasti.
Mies aloitti aamun kertomalla Pimulle vatsanahkan läpi, että "nyt isällä on yövuoroviikko, eli nyt jos koskaan on erinomainen aika tulla ulos sieltä mahasta". Couldn't agree more.
Viikonloppu vierähti mukavan sosiaalisissa merkeissä, kun paras ystävä päräytti meille kylään perjantaina ja viihdytti meikäläistä eilisaamuun asti. Perjantaina käytiin ulkona syömässä porukalla (minä, ystävä ja toinen kaveri, joka myös yöpyi meillä pe-la-yön), ja lauantaina vietettiin useampi tunti häämessuilla, minä kaason ominaisuudessa ja kaverit morsmaikkuina. Lauantai-illan ratoksi käytiin vielä hakemassa Makuunista karkkia ja Hoodwinked 2 (ensin meinattiin ystävän lähestyvien häiden kunniaksi vuokrata Bridesmaids, mutta säälittiin Miestä sen verran, että päädyttiin kaikkien huumorintajuun uppoavaan animaatioon :D).
Mitäpä täällä muuta olisi tapahtunut... Eipä juuri mitään. Pimun kastemekko alkaa olla jo aika hyvällä mallilla (helma melkein kainaloihin asti valmis), äitimuori huolehti tulevana mummona meille sitterin ja leikkimaton ja appivanhemmat ottivat haltuunsa Miehen veljentytön vanhat vaunut, jotka matkaavat meille sitten maaliskuulla luultavasti mun äidin mukana. Äitinihän ilmoitti jo hyvissä ajoin, että hän tulee sitten meille talvilomaviikollaan apukäsiksi, ja pari viikkoa sitten vielä varmisti pitävänsä talviloman viikolla 11. Toisaalta ajatus nurkissa höösäävästä äidistä ottaa jo valmiiksi vähän päähän, mutta toisaalta taas tiedän, että omalle äidille voin tarvittaessa ärähtää tai sanoa vastaan, jos siltä tuntuu. Eikä äiti ole onneksi sitä pahinta hössöttäjätyyppiä, joten eiköhän se viikko sitten aikanaan suju ihan mallikkaasti.
Mies aloitti aamun kertomalla Pimulle vatsanahkan läpi, että "nyt isällä on yövuoroviikko, eli nyt jos koskaan on erinomainen aika tulla ulos sieltä mahasta". Couldn't agree more.
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Takapakkia
Voihan [insert here valitsemasi voimasanat]. Pimu on kääntynyt takaisin perätilaan, joten nyt on vetämässä lähete äitipolille ja odotellaan polilta aikaa. Terkkari käski alkaa henkisesti varautua ulkokäännökseen, koska lapsivettä ja tilaa kohdussa on sen verran reilusti, että käännös on ainakin teoriassa vielä mahdollinen.
Kyllä nyt ottaa päähän, ei saatana. Oltiin Miehen kanssa jo niin varmoja, että Pimu olisi hoksannut kääntyä oikein päin, mutta ei, pää on ja pysyttelee mun vasemmalla ylävatsalla. Alkaa pikkuhiljaa stressata tosissaan koko tilanne, eikä asiaa yhtään helpota se, että kaikki lähipiirin äidit tai raskaana olevat kertovat "kannustavia" tarinoita serkun tutun kummin kaimoista, joilla myös oli vauva perätilassa ja ulkokäännös sattui ihan saatanasti eikä vauva siltikään kääntynyt ja sitten mentiinkin hätäsektioon ja voi että miten paska mäihä sulle on sattunut. Ja tietenkin jokainen tarina aloitetaan sanoilla "en nyt haluu pelotella tai mitään mutta". Tähän mennessä olen kuullut tasan yhden tarinan onnistuneesta ulkokäännöksestä, ja siinäkin tapauksessa vauva oli valmiiksi jo poikittain ja synnytys käynnistettiin heti seuraavana päivänä, koska viikkoja oli jo yli 40 kasassa.
Äitipolikäynti sijoittunee jonnekin ensi viikolle, joten neuvolaan on asiaa seuraavan vasta 13. päivä eli rv 37+5. Toivottavasti polilta tulee pikaisesti tieto ajasta, että Mies ehtii neuvotella töistä itselleen vapaata. Mähän en sinne polille nimittäin yksin mene panikoimaan, prkl.
Kyllä nyt ottaa päähän, ei saatana. Oltiin Miehen kanssa jo niin varmoja, että Pimu olisi hoksannut kääntyä oikein päin, mutta ei, pää on ja pysyttelee mun vasemmalla ylävatsalla. Alkaa pikkuhiljaa stressata tosissaan koko tilanne, eikä asiaa yhtään helpota se, että kaikki lähipiirin äidit tai raskaana olevat kertovat "kannustavia" tarinoita serkun tutun kummin kaimoista, joilla myös oli vauva perätilassa ja ulkokäännös sattui ihan saatanasti eikä vauva siltikään kääntynyt ja sitten mentiinkin hätäsektioon ja voi että miten paska mäihä sulle on sattunut. Ja tietenkin jokainen tarina aloitetaan sanoilla "en nyt haluu pelotella tai mitään mutta". Tähän mennessä olen kuullut tasan yhden tarinan onnistuneesta ulkokäännöksestä, ja siinäkin tapauksessa vauva oli valmiiksi jo poikittain ja synnytys käynnistettiin heti seuraavana päivänä, koska viikkoja oli jo yli 40 kasassa.
Äitipolikäynti sijoittunee jonnekin ensi viikolle, joten neuvolaan on asiaa seuraavan vasta 13. päivä eli rv 37+5. Toivottavasti polilta tulee pikaisesti tieto ajasta, että Mies ehtii neuvotella töistä itselleen vapaata. Mähän en sinne polille nimittäin yksin mene panikoimaan, prkl.
torstai 26. tammikuuta 2012
Poikkeustila julistettu
Jälkikasvuni ei ehkä sittenkään ole täysin toivoton tapaus: Pimu majailee äskeisen neuvolaultrauksen perusteella poikittain! Pää osoittaa vasempaan kylkeen ja pylly tuntuu puolestaan oikealla kyljellä, ja varpaat heiluivat jossain "uloskäynnin" nurkilla. Eli jos hyvin käy, niin ensi viikon keskiviikkona seuraavalla neuvolakäynnillä voidaan julistaa Pimu fiksuksi lapseksi ja oikein päin kääntyneeksi.
Kylläpä helpottaa tämä tieto Pimun poikkitilasta, etenkin kun eilen illalla bongasin toisesta kainalosta epämääräisen kohouman/patin (josta tietenkin vedin hirmuiset hormoni-itkut ja epäilin jo rintasyöpää ja ties mitä). Neuvolaterkkari tsekkasi kohouman ja totesi, ettei se näytä hälyyttävältä, mutta että kannattaa tarkkailla tilannetta. Patti ei kuitenkaan ole varsinaisesti kipeä tai kosketusarka, ja terkkari epäilikin, että se saattaa liittyä rintarauhasten kehitykseen ja rintojen maidontuotantoon valmistautumiseen.
Noin muuten tilanne on edelleen aika stabiili, arvot ja mitat kohdillaan jne. Muutamia testitikkuja sain kotiin, että voin tarkkailla virtsan protskuja: tänään protsku oli hieman koholla ja valkovuoto on ollut pari päivää taas runsaampaa, joten nyt varmistellaan, ettei kyseessä ole uusi emätintulehdus tai vaikka hiiva.
Nyt välipalaa ja sitten sohvannurkkaan. Jos vaikka saisin Miehen houkuteltua katsomaan mun kanssa jotain leffaa, kun ei tässä muutakaan tekemistä ole. :P
Kylläpä helpottaa tämä tieto Pimun poikkitilasta, etenkin kun eilen illalla bongasin toisesta kainalosta epämääräisen kohouman/patin (josta tietenkin vedin hirmuiset hormoni-itkut ja epäilin jo rintasyöpää ja ties mitä). Neuvolaterkkari tsekkasi kohouman ja totesi, ettei se näytä hälyyttävältä, mutta että kannattaa tarkkailla tilannetta. Patti ei kuitenkaan ole varsinaisesti kipeä tai kosketusarka, ja terkkari epäilikin, että se saattaa liittyä rintarauhasten kehitykseen ja rintojen maidontuotantoon valmistautumiseen.
Noin muuten tilanne on edelleen aika stabiili, arvot ja mitat kohdillaan jne. Muutamia testitikkuja sain kotiin, että voin tarkkailla virtsan protskuja: tänään protsku oli hieman koholla ja valkovuoto on ollut pari päivää taas runsaampaa, joten nyt varmistellaan, ettei kyseessä ole uusi emätintulehdus tai vaikka hiiva.
Nyt välipalaa ja sitten sohvannurkkaan. Jos vaikka saisin Miehen houkuteltua katsomaan mun kanssa jotain leffaa, kun ei tässä muutakaan tekemistä ole. :P
tiistai 3. tammikuuta 2012
Kirje Pimulle ja Kelalle
Rakas vatsansisäinen asukkini,
Tiedän, että on hirvittävän ihanaa muiluttaa äitiä ja ilmoitella olemassaolostaan. Täytyykö sen muilutuksen tapahtua kuitenkin joka hiivatin ilta niin, että a) äiti valvoo pahoinpideltävänäsi pimeässä 1,5 tuntia kuunnellen samalla isäsi kuorsausta ja että b) aamulla selkä on niin tohjona, että päivän ensimmäinen itku päräytetään jo sängystä nousun yhteydessä?
Epäilemättä palaan asiaan, kunhan suvaitset ulkoistautua vatsayksiöstäsi.
Yst. terveisin,
Pottuuntunut äitisi
***
Parahin Kansaneläkelaitos,
Olen otettu siitä, että maltoitte vihdoin joulun alla ylhäisessä korkeudessanne laatia päätöksen allekirjoittaneen äitiys- ja vanhempainrahasta. Aina yhtä viisaana ja kaikkivoipana olette myös päättäneet, että allekirjoittaneen paskaduunitulot ovat niin alhaiset, että ne oikeuttavat ainoastaan minimisummiin. Eipä siinä, kunnioitan päätöstänne siltä osin ja tyydyn kohtalooni.
Haluaisin kuitenkin tiedustella paria asiaa etuuksienne verotuksen loogisuuteen liittyen. Ensinnäkin: oletteko oikeasti sitä mieltä, että on kohtuullista pidättää niistä minimin mukaisista päivärahoista niinkin huima määrä kuin 20 prosenttia tai vaihtoehtoisesti vaatia hakijalta tarpeeksi kärsivällisyyttä ja laskupäätä hankkimaan muutosverokortin, jonka voi "halutessaan esittää Kelalle"? Ja toisekseen: haluatteko tällä toimintatavalla varmistaa sen, ettei vähävarainen opiskelija erehdy rahanahneuksissaan lisääntymään, vaan suuntaa sen sijaan työmarkkinoille kitkuttamaan niin kauaksi aikaa, että kolmenkympin kriisi alkaa kolkuttaa ovella ja se jälkikasvun hankkiminenkin on enemmän tai vähemmän arpapeliä? Minä kun luulin, että nuorena ne lapset kannattaa tehdä, että jaksaa sitten niiden kanssa melskata.
Ei mulla muuta.
Yst. terv. nimim. Persaukinen opiskelijaäippä
***
Edit 4.1.-12: Kertonee jotain Pimun valvottamisesta se, että mun hidastuneet aivolohkoni hoksasivat järkyttävän kirjoitusvirheen otsikossa vasta tänä aamuna. Kyllä entistä kieltenopiskelijaa nyt hävettää.
Lisäksi mainittakoon, että tämä on meikäläisen sadas (100.!) postaus tähän blogiin. Johan ny.
Tiedän, että on hirvittävän ihanaa muiluttaa äitiä ja ilmoitella olemassaolostaan. Täytyykö sen muilutuksen tapahtua kuitenkin joka hiivatin ilta niin, että a) äiti valvoo pahoinpideltävänäsi pimeässä 1,5 tuntia kuunnellen samalla isäsi kuorsausta ja että b) aamulla selkä on niin tohjona, että päivän ensimmäinen itku päräytetään jo sängystä nousun yhteydessä?
Epäilemättä palaan asiaan, kunhan suvaitset ulkoistautua vatsayksiöstäsi.
Yst. terveisin,
Pottuuntunut äitisi
***
Parahin Kansaneläkelaitos,
Olen otettu siitä, että maltoitte vihdoin joulun alla ylhäisessä korkeudessanne laatia päätöksen allekirjoittaneen äitiys- ja vanhempainrahasta. Aina yhtä viisaana ja kaikkivoipana olette myös päättäneet, että allekirjoittaneen paskaduunitulot ovat niin alhaiset, että ne oikeuttavat ainoastaan minimisummiin. Eipä siinä, kunnioitan päätöstänne siltä osin ja tyydyn kohtalooni.
Haluaisin kuitenkin tiedustella paria asiaa etuuksienne verotuksen loogisuuteen liittyen. Ensinnäkin: oletteko oikeasti sitä mieltä, että on kohtuullista pidättää niistä minimin mukaisista päivärahoista niinkin huima määrä kuin 20 prosenttia tai vaihtoehtoisesti vaatia hakijalta tarpeeksi kärsivällisyyttä ja laskupäätä hankkimaan muutosverokortin, jonka voi "halutessaan esittää Kelalle"? Ja toisekseen: haluatteko tällä toimintatavalla varmistaa sen, ettei vähävarainen opiskelija erehdy rahanahneuksissaan lisääntymään, vaan suuntaa sen sijaan työmarkkinoille kitkuttamaan niin kauaksi aikaa, että kolmenkympin kriisi alkaa kolkuttaa ovella ja se jälkikasvun hankkiminenkin on enemmän tai vähemmän arpapeliä? Minä kun luulin, että nuorena ne lapset kannattaa tehdä, että jaksaa sitten niiden kanssa melskata.
Ei mulla muuta.
Yst. terv. nimim. Persaukinen opiskelijaäippä
***
Edit 4.1.-12: Kertonee jotain Pimun valvottamisesta se, että mun hidastuneet aivolohkoni hoksasivat järkyttävän kirjoitusvirheen otsikossa vasta tänä aamuna. Kyllä entistä kieltenopiskelijaa nyt hävettää.
Lisäksi mainittakoon, että tämä on meikäläisen sadas (100.!) postaus tähän blogiin. Johan ny.
tiistai 20. joulukuuta 2011
Persus eellä kohti joulua
Jälleen neuvolakäynti takana, tällä kertaa Mieskin oli mukana. Vastassa oli jälleen sama kätilöopiskelija kuin viimeksikin, ja perusmittaukset tehtiin heti kärkeen. Painoa oli tullut taas lisää (+9,1kg AER eli Aikaan Ennen Raskautta, kääk!), verenpaineeksi kirjattiin 121/64 ja hemoglobiiniksi ilahduttava 127, lisärauta ei siis mennytkään hukkaan! \o/ Turvotus-sarakkeeseen tosin pärähtikin sitten plussa, samoin kuin virtsan proteiiniin (+/-), mutta mistään hälyyttävästä ei välttämättä ole kyse. Pissan protskuja pidetään sentään jatkossa silmällä siltä varalta, ettei kyseessä ollut mikään ohimenevä piikki. SF-mitaksi saatiin 28, keski- ja yläkäyrän välillä mennään.
Yllärinä mulle tuli se, että mentiinkin ultrailemaan Pimua! Oma terkkari, joka liittyi seuraan ultrauksen ajaksi, sanoi, että hän on rutiininomaisesti ultrannut kaikki asiakkaat viikon 30 tienoilla (joka mulla siis alkaa tosiaan huomenna) ja tsekannut vauvan sijainnin ja asennon ultran avulla. Ja kuinka ollakaan: Pimu on tällä hetkellä tulossa perse edellä, eli perätarjonnassa. Tämä tietää nyt siis sitä, että jatkossakin neuvolakäynneillä pyritään ultraamaan ja muuten tunnustelemaan Pimun asentoa ja toivotaan sormet ja varpaat ristissä, että Pimu hoksaa kääntyä oikein päin omin neuvoin, ettei tarvitse ryhtyä kääntelytoimenpiteisiin tai varautua sektioon.
(Pimun perätila muuten selittää aika paljon sitä, miksi mun virtsarakko ja persus on olleet kovilla: kai se nyt on helpompi tähdätä täsmäpotkuja äidin sisäelimiin kantapäällä kuin päälaella!)
Kätilöopiskelijan kanssa puhuttiinkin jonkin verran synnytyksestä ja sektiomahdollisuudesta, ja mä sanoin kyllä olevani halukas yrittämään alakautta synnytystä, jos se ei ole liian riskaabelia toimintaa mulle tai Pimulle. Lisäksi opiskelija piti meille pienen esitelmän imetyksestä ja äidinmaidon tärkeydestä. Kieltämättä vähän hymyilytti ja naureskelin itsekseni esitelmöinnin aikana: oltiin nimittäin vasta viikonloppuna puhuttu parhaan ystävän kanssa imetyksestä ja neuvoloiden toiminnasta (kaverin siskolla on kolme lasta ja kaveri itse on hoitoalalla, joten kummasti sitä tietoa löytyikin...), ja nyt sitten kätilöopiskelija paasasi meille ihan tismalleen samat asiat kuin oltiin puhuttu jo aiemmin. En kuitenkaan raaskinut keskeyttää tai sanoa, että "joo joo, tiedetään", kun toinen selvästi oli harjoitellut ko.puheen pitoa ja tarvitsi käytännön kokemusta asiakkaiden neuvomisessa. :P Näillä näkymin sama opiskelija on muuten synnärillä harjoittelussa mun lasketun ajan tienoilla, joten salissa voi tulla tuttu naama jälleen vastaan.
Seuraava neuvola on kahden viikon päästä, eli nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen raskautta, jossa neuvolakäynnit rytmittää muun elämän eikä päin vastoin. Onneksi mulla ei ole enää luentoja, vaan ainoastaan pari palautettavaa esseetehtävää ja yksi virtuaaliopintojuttu, ja nekin saan hoidettua tammikuun aikana. Töitäkään en ole ottanut kuin muutamalle päivälle tammikuuhun, ja olen ilmoittanut myös jääväni äitiysvapaalle tammikuun 25. päivä (vaikken vieläKÄÄN ole saanut siitä Kelan päätöstä, mur).
Huomenna pakataankin auto täyteen roinaa ja suunnataan viikoksi anoppilaan joulunviettoon. Nyt jos koskaan testataan ne kuuluisat raskaushormonit ja pinnan pituus...
Yllärinä mulle tuli se, että mentiinkin ultrailemaan Pimua! Oma terkkari, joka liittyi seuraan ultrauksen ajaksi, sanoi, että hän on rutiininomaisesti ultrannut kaikki asiakkaat viikon 30 tienoilla (joka mulla siis alkaa tosiaan huomenna) ja tsekannut vauvan sijainnin ja asennon ultran avulla. Ja kuinka ollakaan: Pimu on tällä hetkellä tulossa perse edellä, eli perätarjonnassa. Tämä tietää nyt siis sitä, että jatkossakin neuvolakäynneillä pyritään ultraamaan ja muuten tunnustelemaan Pimun asentoa ja toivotaan sormet ja varpaat ristissä, että Pimu hoksaa kääntyä oikein päin omin neuvoin, ettei tarvitse ryhtyä kääntelytoimenpiteisiin tai varautua sektioon.
(Pimun perätila muuten selittää aika paljon sitä, miksi mun virtsarakko ja persus on olleet kovilla: kai se nyt on helpompi tähdätä täsmäpotkuja äidin sisäelimiin kantapäällä kuin päälaella!)
Kätilöopiskelijan kanssa puhuttiinkin jonkin verran synnytyksestä ja sektiomahdollisuudesta, ja mä sanoin kyllä olevani halukas yrittämään alakautta synnytystä, jos se ei ole liian riskaabelia toimintaa mulle tai Pimulle. Lisäksi opiskelija piti meille pienen esitelmän imetyksestä ja äidinmaidon tärkeydestä. Kieltämättä vähän hymyilytti ja naureskelin itsekseni esitelmöinnin aikana: oltiin nimittäin vasta viikonloppuna puhuttu parhaan ystävän kanssa imetyksestä ja neuvoloiden toiminnasta (kaverin siskolla on kolme lasta ja kaveri itse on hoitoalalla, joten kummasti sitä tietoa löytyikin...), ja nyt sitten kätilöopiskelija paasasi meille ihan tismalleen samat asiat kuin oltiin puhuttu jo aiemmin. En kuitenkaan raaskinut keskeyttää tai sanoa, että "joo joo, tiedetään", kun toinen selvästi oli harjoitellut ko.puheen pitoa ja tarvitsi käytännön kokemusta asiakkaiden neuvomisessa. :P Näillä näkymin sama opiskelija on muuten synnärillä harjoittelussa mun lasketun ajan tienoilla, joten salissa voi tulla tuttu naama jälleen vastaan.
Seuraava neuvola on kahden viikon päästä, eli nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen raskautta, jossa neuvolakäynnit rytmittää muun elämän eikä päin vastoin. Onneksi mulla ei ole enää luentoja, vaan ainoastaan pari palautettavaa esseetehtävää ja yksi virtuaaliopintojuttu, ja nekin saan hoidettua tammikuun aikana. Töitäkään en ole ottanut kuin muutamalle päivälle tammikuuhun, ja olen ilmoittanut myös jääväni äitiysvapaalle tammikuun 25. päivä (vaikken vieläKÄÄN ole saanut siitä Kelan päätöstä, mur).
Huomenna pakataankin auto täyteen roinaa ja suunnataan viikoksi anoppilaan joulunviettoon. Nyt jos koskaan testataan ne kuuluisat raskaushormonit ja pinnan pituus...
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Elämän pieniä iloja
Viime päivinä allekirjoittanutta ovat ilahduttaneet mm. seuraavat asiat:
Pimulla on muuten jälleen uusi lempinimi Pimun ja Sadistisen Kakaran lisäksi. Äiti armaani näki nimittäin unta, että jälkeläisemme oli tyttö ja sai ristiäisissä nimekseen Amalia. :D Kun kerroin äidin unesta Miehelle, Miehen ensireaktio oli: "Eikös Leevi and The Leavings laulanu jostain hullusta Amaliasta, joka tanssii?" Joo, lauloi. Ja hullulta vatsan sisäinen "Amaliakin" vaikuttaa rampatessaan ees taas pitkin vatsanpeitteitä.
Huomenna tulee "Amalian" tuleva kummitäti parin päivän vierailulle hypistelemään äitiyspakkauksen vaatteita ja mulle shoppailukaveriksi. Tarvitsenkin ehdottomasti jonkun, joka jaksaa mun kanssa kiertää rättikauppoja ja etsiä tarpeeksi isoja ja pehmeitä rintaliivejä, Miehestä kun ei moiseen aktiviteettiin ole. :P
- kaikki joululahjat on jo hankittu (Miehen ylläripylläri saapui eilen postissa ja parhaan ystävän lahjankin löysin tänään pitkällisen metsästämisen jälkeen)!
- antibioottikuuri oli ja meni, eikä ainakaan vielä näy oireita pöpön uusiutumisesta
- koulutyöt on yksiä messuja, projektiraporttia ja kolmea esseetä vaille taputeltu
- eilen esitelty ja pitkään hiusten repimistä aiheuttanut yritysanalyysi sai kehuja ohjaavilta opettajilta, eikä tämän aamun tenttikään mennyt niin paskasti kuin ensin pelkäsin
- koulun joululounaalla oli tänään hyvää kinkkua (viimevuotinen oli kuivaa ja törkeän suolaista)
- taivuin edelleen sheivaamaan sääret ja leikkaamaan varpaankynnet! (Omani siis, tietenkin.)
- Pimu on edelleen aktiivinen ja selvästi tuleva parkour-ammattilainen. Vaihtoehtoisesti voimme tietenkin harkita jalkapallo- tai nyrkkeilyuraa, koska jälkikasvumme on ilmeisesti varsin voimakas potkija ja lyöjä.
Pimulla on muuten jälleen uusi lempinimi Pimun ja Sadistisen Kakaran lisäksi. Äiti armaani näki nimittäin unta, että jälkeläisemme oli tyttö ja sai ristiäisissä nimekseen Amalia. :D Kun kerroin äidin unesta Miehelle, Miehen ensireaktio oli: "Eikös Leevi and The Leavings laulanu jostain hullusta Amaliasta, joka tanssii?" Joo, lauloi. Ja hullulta vatsan sisäinen "Amaliakin" vaikuttaa rampatessaan ees taas pitkin vatsanpeitteitä.
Huomenna tulee "Amalian" tuleva kummitäti parin päivän vierailulle hypistelemään äitiyspakkauksen vaatteita ja mulle shoppailukaveriksi. Tarvitsenkin ehdottomasti jonkun, joka jaksaa mun kanssa kiertää rättikauppoja ja etsiä tarpeeksi isoja ja pehmeitä rintaliivejä, Miehestä kun ei moiseen aktiviteettiin ole. :P
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Lääkkeet!
Pitihän se arvata, että kun tähän asti on mennyt raskauden suhteen kaikki niin mallikkaasti kuin vain olla ja voi, niin tällä käynnillä sitten sattuu yhtä jos toistakin...
Lääkärineuvola oli siis tänään, ja jo terkkarille odotellessa ei homma lähtenyt käyntiin niin kuin Strömsössä. Mulla oli aika tasan klo 9, MUTTA terkkarin edellinen asiakas (joka vatsan koosta päätellen myös oli lääkärineuvolakäynnillä), jolla oli aika 20 vaille, tuli tietenkin myöhässä vastaanotolle. Noh, eihän siinä, tekevälle sattuu ja näin, edellinen asiakas kävi pikaisesti terkkarin luona ennen mua ja jäi sitten odottelemaan lääkärin luokse pääsyä.
Terkkarin huoneessa sitten olikin vakiterkkarin lisäksi kätilöopiskelija, joka hoiti tämänkertaiset mittaukset ja muut toimenpiteet terkkarin vahtiessa vieressä. Kätilöopiskelija itsessään oli ihan mukava naisihminen, ei varmastikaan kovin paljon mua vanhempi, mutta koko visiitti meni vähän epävarmoissa tunnelmissa, kun opiskelijaa selvästi jännitti ja rutiinit ei olleet ihan vielä vakiintuneet. Lisäksi opiskelija onnistui pistämään hemppaa ottaessaan mua sormeen jotenkin oudosti niin, että sitä veritippaa sai kunnolla lypsää näytettä varten.
Tällä reissulla pissa oli jälleen puhdas, verenpaine kohtalainen 126/65 ja sokerirasituksen arvot täydellisesti raja-arvojen puitteissa (jee, ei tarvitse varoa suklaata!), mutta hemoglobiini vieläkin mulle alhainen 119. Painonnoususta ei sanottu juuta eikä jaata, joten olettaisin, että olen vielä kohtalaisissa lukemissa viikkoihin nähden (viikkoja nyt 27 ja painoa tullut tähän mennessä +7,6kg).
Lääkärin vastaanotto venyi myös sen edellisen asiakkaan myöhästelyn ja ties minkä takia, ja sain odotella aika pitkään ennen kuin pääsin lekurin ronkittavaksi. Lääkäri oli nuori naisihminen, ja mukana oli - kuinka ollakaan - naispuolinen lääketieteen opiskelija, joka oli mukana tutkimushuoneessa ja teki osan tutkimuksista. Mulle tehtiin sisätutkimus, sf-mitta mittailtiin (24cm, keskikäyrällä mennään) ja lopuksi vielä Pimusta tehtiin kokoarvio ultralla. Lääkärin mukaan mittojen perusteella Pimu on "viikkoihin nähden siro ja hoikka sikiö", painoarvioksi heitettiin n. 950g, eli luultavasti meille ei ole tulossa jättivauvaa, vaikka mun perimällä sellaista vähän pelkäsin.
Ikävin yllätys oli kuitenkin pyytämättä ja yllättäen diagnosoitu bakteeritulehdus emättimessä ja 10 päivän antibioottikuuri. Kieltämättä olin ihmetellyt jo jonkin aikaa aiempaa runsaampaa valkovuotoa, mutta kun vuoto ei omaan nenään haissut pahalle eikä paikkoja kutissut, en ollut hoksannut ajatellakaan, että alapäässä voisi olla jotain "vialla". Lääkärin mukaan tulehdus ei kuitenkaan ole vakava tai vaaraksi Pimulle, vaan "tämä bakteerikanta nyt vaan välillä voi villiintyä, oli raskaana tai ei". Että näin tällä kertaa. Apteekista tarttui matkaan antibiootin lisäksi Floradixia, koska terkkari ja se kätilöopiskelija nyt kuorossa oikein suosittelivat lisäraudan aloittamista.
Ihmeteltiin tässä illalla Miehen kanssa vielä yhteen ääneen näitä neuvoloiden ohjeita lisäravinteisiin ja vitamiineihin liittyen. Jollain aiemmalla käynnillä terkkari nimittäin suositteli mulle lisäkalsiumia, "kun sulla on tuo laktoosi-intoleranssi, niin tuleepahan sitten varmasti tarpeeksi kalkkia", eikä tietenkään sanallakaan maininnut, että kalsium voi estää raudan imeytymisen (tämän kuukkeloin jälkeen päin ihan itse). Ja nyt sitten, kun hemoglobiini on tipahtanut, niin alettiin tyrkyttää sitä lisärautaa, vaikka yhtä hyvin mä voisin lopettaa sen lisäkalkin syönnin ja katsoa, mitä tapahtuu. Mä nimittäin syön laktoosivammastani huolimatta ihan reilusti maitotuotteita, eli se lisäkalkki luultavasti on täysin turha valmiste.
Taidankin heti pistää pystyyn kokeilun noiden valmisteiden kanssa, eli heitän kalkkitabuilla vesilintua ja hörpin rautalitkua joka päivä seuraavaan neuvolaan asti. Ja jos sitten vielä on hempat nollissa ja paska olo, niin sit heitän kyllä kaikilla ylimääräisillä valmisteilla sitä samaista vesilintua ja syön just tasan sitä, mitä mieli tekee. Jumalauda.
Lääkärineuvola oli siis tänään, ja jo terkkarille odotellessa ei homma lähtenyt käyntiin niin kuin Strömsössä. Mulla oli aika tasan klo 9, MUTTA terkkarin edellinen asiakas (joka vatsan koosta päätellen myös oli lääkärineuvolakäynnillä), jolla oli aika 20 vaille, tuli tietenkin myöhässä vastaanotolle. Noh, eihän siinä, tekevälle sattuu ja näin, edellinen asiakas kävi pikaisesti terkkarin luona ennen mua ja jäi sitten odottelemaan lääkärin luokse pääsyä.
Terkkarin huoneessa sitten olikin vakiterkkarin lisäksi kätilöopiskelija, joka hoiti tämänkertaiset mittaukset ja muut toimenpiteet terkkarin vahtiessa vieressä. Kätilöopiskelija itsessään oli ihan mukava naisihminen, ei varmastikaan kovin paljon mua vanhempi, mutta koko visiitti meni vähän epävarmoissa tunnelmissa, kun opiskelijaa selvästi jännitti ja rutiinit ei olleet ihan vielä vakiintuneet. Lisäksi opiskelija onnistui pistämään hemppaa ottaessaan mua sormeen jotenkin oudosti niin, että sitä veritippaa sai kunnolla lypsää näytettä varten.
Tällä reissulla pissa oli jälleen puhdas, verenpaine kohtalainen 126/65 ja sokerirasituksen arvot täydellisesti raja-arvojen puitteissa (jee, ei tarvitse varoa suklaata!), mutta hemoglobiini vieläkin mulle alhainen 119. Painonnoususta ei sanottu juuta eikä jaata, joten olettaisin, että olen vielä kohtalaisissa lukemissa viikkoihin nähden (viikkoja nyt 27 ja painoa tullut tähän mennessä +7,6kg).
Lääkärin vastaanotto venyi myös sen edellisen asiakkaan myöhästelyn ja ties minkä takia, ja sain odotella aika pitkään ennen kuin pääsin lekurin ronkittavaksi. Lääkäri oli nuori naisihminen, ja mukana oli - kuinka ollakaan - naispuolinen lääketieteen opiskelija, joka oli mukana tutkimushuoneessa ja teki osan tutkimuksista. Mulle tehtiin sisätutkimus, sf-mitta mittailtiin (24cm, keskikäyrällä mennään) ja lopuksi vielä Pimusta tehtiin kokoarvio ultralla. Lääkärin mukaan mittojen perusteella Pimu on "viikkoihin nähden siro ja hoikka sikiö", painoarvioksi heitettiin n. 950g, eli luultavasti meille ei ole tulossa jättivauvaa, vaikka mun perimällä sellaista vähän pelkäsin.
Ikävin yllätys oli kuitenkin pyytämättä ja yllättäen diagnosoitu bakteeritulehdus emättimessä ja 10 päivän antibioottikuuri. Kieltämättä olin ihmetellyt jo jonkin aikaa aiempaa runsaampaa valkovuotoa, mutta kun vuoto ei omaan nenään haissut pahalle eikä paikkoja kutissut, en ollut hoksannut ajatellakaan, että alapäässä voisi olla jotain "vialla". Lääkärin mukaan tulehdus ei kuitenkaan ole vakava tai vaaraksi Pimulle, vaan "tämä bakteerikanta nyt vaan välillä voi villiintyä, oli raskaana tai ei". Että näin tällä kertaa. Apteekista tarttui matkaan antibiootin lisäksi Floradixia, koska terkkari ja se kätilöopiskelija nyt kuorossa oikein suosittelivat lisäraudan aloittamista.
Ihmeteltiin tässä illalla Miehen kanssa vielä yhteen ääneen näitä neuvoloiden ohjeita lisäravinteisiin ja vitamiineihin liittyen. Jollain aiemmalla käynnillä terkkari nimittäin suositteli mulle lisäkalsiumia, "kun sulla on tuo laktoosi-intoleranssi, niin tuleepahan sitten varmasti tarpeeksi kalkkia", eikä tietenkään sanallakaan maininnut, että kalsium voi estää raudan imeytymisen (tämän kuukkeloin jälkeen päin ihan itse). Ja nyt sitten, kun hemoglobiini on tipahtanut, niin alettiin tyrkyttää sitä lisärautaa, vaikka yhtä hyvin mä voisin lopettaa sen lisäkalkin syönnin ja katsoa, mitä tapahtuu. Mä nimittäin syön laktoosivammastani huolimatta ihan reilusti maitotuotteita, eli se lisäkalkki luultavasti on täysin turha valmiste.
Taidankin heti pistää pystyyn kokeilun noiden valmisteiden kanssa, eli heitän kalkkitabuilla vesilintua ja hörpin rautalitkua joka päivä seuraavaan neuvolaan asti. Ja jos sitten vielä on hempat nollissa ja paska olo, niin sit heitän kyllä kaikilla ylimääräisillä valmisteilla sitä samaista vesilintua ja syön just tasan sitä, mitä mieli tekee. Jumalauda.
maanantai 28. marraskuuta 2011
Pikapäivitys
Pikainen postaus näin uuden viikon kunniaksi. Tapahtumat pähkinänkuoressa: hiivatisti koulutöitä, paljon lusmuilua, jälleen yhdet polttarit (kotimatkalla vannoin kimppakyytiläisilleni, etten osallistu minkään valtakunnan kissanristiäisiin enää loppuvuodesta) ja noin tsiljoona hormoni-itkukohtausta väsyn/nälän/harmin yllättäessä.
Äitiyspakkaus saapui residenssiin viime viikolla, ja tänään sain lajiteltua pakkauksen vaatteet pesulämpötilan mukaan odottamaan pyykkäysinnostusta. Lisäksi polttarireissun paluumatkalla tehtiin porukalla stoppi Tampereen Ikeaan, josta matkaan tarttui hätäpäissä hoitopöydän alusta, siihen kaksi froteista suojusta, pinnasängyn patjasuojus sekä pari valokuvakehystä, joihin ajattelin sitten aikanaan teettää/tulostaa Pimusta pari edustavaa otosta kirjahyllyä koristamaan.
Hormoni-itkut on hyökänneet oikein joukkovoimalla meikäläisen arkeen. Vetistelen nykyään todella helposti: milloin itkun laukaisijaksi riittää Miehen puolihuolimaton kommentti tai äkäinen äänensävy, milloin kökösti mennyt tai pitkäksi venynyt koulupäivä. Tänään olen ehtinyt tihrustaa itkua jo siitä, että Mies sanoi aamukahvin olleen hieman laihempaa kuin yleensä (vaikka tosiasiassa kahvi oli ihan yhtä vahvaa kuin aina ennenkin ja Mies myönsikin jälkeen päin maistaneensa luultavasti väärin) ja siitä, että digiboksin kaukosäädin sanoi sopimuksen irti, eikä tilalle ostettu monitoimikaukkari meinannut ensin olla yhteistyökykyinen ja ohjata samalla sekä telkkaria että digiboksia. Onneksi Mies on jo näiden kuluneiden viikkojen aikana oppinut, että mun itkeskelyt johtuu useimmiten ihan vaan tasan hormoneista, eikä ole merkki mistään vakavammasta. Vaikka onhan raskaana olevan naisen mielipaha tietenkin aina otettava vakavasti. ;)
Pimu on ryhtynyt sadistiseksi kakaraksi. Potkut ja liikkeet on voimistuneet jatkuvalla syötöllä, ja kickboxing-treenejä vietetään edelleen säännöllisesti. Sadistisen Pimusta tekee se määrätietoisuus, jolla hän kohdistaa muksauksensa joko mun virtsarakkoon TAI peräsuoleen. Sattuu nimittäin ihan saatanasti, kun joku potkii perseeseen sisäpuolelta... Sadistisen kakaran edesottamuksia seurataan seuraavan kerran ylihuomenna neuvolalääkärin pakeilla.
Näillä eväillä uuteen viikkoon!
Äitiyspakkaus saapui residenssiin viime viikolla, ja tänään sain lajiteltua pakkauksen vaatteet pesulämpötilan mukaan odottamaan pyykkäysinnostusta. Lisäksi polttarireissun paluumatkalla tehtiin porukalla stoppi Tampereen Ikeaan, josta matkaan tarttui hätäpäissä hoitopöydän alusta, siihen kaksi froteista suojusta, pinnasängyn patjasuojus sekä pari valokuvakehystä, joihin ajattelin sitten aikanaan teettää/tulostaa Pimusta pari edustavaa otosta kirjahyllyä koristamaan.
Hormoni-itkut on hyökänneet oikein joukkovoimalla meikäläisen arkeen. Vetistelen nykyään todella helposti: milloin itkun laukaisijaksi riittää Miehen puolihuolimaton kommentti tai äkäinen äänensävy, milloin kökösti mennyt tai pitkäksi venynyt koulupäivä. Tänään olen ehtinyt tihrustaa itkua jo siitä, että Mies sanoi aamukahvin olleen hieman laihempaa kuin yleensä (vaikka tosiasiassa kahvi oli ihan yhtä vahvaa kuin aina ennenkin ja Mies myönsikin jälkeen päin maistaneensa luultavasti väärin) ja siitä, että digiboksin kaukosäädin sanoi sopimuksen irti, eikä tilalle ostettu monitoimikaukkari meinannut ensin olla yhteistyökykyinen ja ohjata samalla sekä telkkaria että digiboksia. Onneksi Mies on jo näiden kuluneiden viikkojen aikana oppinut, että mun itkeskelyt johtuu useimmiten ihan vaan tasan hormoneista, eikä ole merkki mistään vakavammasta. Vaikka onhan raskaana olevan naisen mielipaha tietenkin aina otettava vakavasti. ;)
Pimu on ryhtynyt sadistiseksi kakaraksi. Potkut ja liikkeet on voimistuneet jatkuvalla syötöllä, ja kickboxing-treenejä vietetään edelleen säännöllisesti. Sadistisen Pimusta tekee se määrätietoisuus, jolla hän kohdistaa muksauksensa joko mun virtsarakkoon TAI peräsuoleen. Sattuu nimittäin ihan saatanasti, kun joku potkii perseeseen sisäpuolelta... Sadistisen kakaran edesottamuksia seurataan seuraavan kerran ylihuomenna neuvolalääkärin pakeilla.
Näillä eväillä uuteen viikkoon!
maanantai 24. lokakuuta 2011
Pahvilaatikkoelämää
Mies sai toissapäivänä jonkun ihme energiahepulin (ja vieläpä yövuoroviikon jälkeen, hullu se on) ja oli omatoimisesti aloittanut Operaatio Muuttolaatikon. Toisin sanoen, lauantaina töistä tullessani Mies oli pakannut yhteen pahvilaatikkoon pleikkaripelinsä ja suurimman osan meidän DVD-levyistä. :D Hepuli jatkui sopivasti koko viikonlopun ja tarttui lopulta meikäläiseenkin, ja nyt nurkassa kököttää jo 3 tai 4 laatikollista pakattuja romppeita. Lisäksi saatiin käytyä läpi meidän kummankin vaatekaapit, ja ylpeänä voin kertoa, että kaapeista karsiutui kaksi isoa muovikassillista vaatteita, jotka tänään kauppareissun yhteydessä kärrättiin SPR:lle. Ja kaiken hepuloinnin kruunasi SEKÄ parvekkeen ETTÄ häkkivaraston raivaus ja tavaroiden kartoitus.
Vaikka muuttaminen lähtökohtaisesti onkin aina hirveätä hänksläämistä ja säätämistä, jollain kieroutuneella tavalla mä myös tykkään muuttamisesta. Varmaan lähinnä siksi, että muuton yhteydessä tulee aina käytyä läpi kaapit ja perimmäiset nurkat ja heitettyä ylimääräiset roinat pois, jolloin omaisuuttakaan ei kartu niin tolkuttomasti. Tällä kierroksella muuttostressiä lievittää myös se tieto, että meillä on ruhtinaalliset 3,5 päivää aikaa muuttaa roinat asunnosta toiseen, joten mun ei tarvi a) kantaa kiireellä selkä vääränä painavia laatikoita ja säkkejä mahan heiluessa tiellä ja b) muuttosiivoukseen voi kerrankin varata reilusti aikaa, kun avaimien palautuksella ei ole kiire.
Mahasta puheen ollen, ultrasta lähtien meininki vatsanahkan alla on ollut hurjaa. Pimu pisti eilen omat kisat pystyyn mahassa, kun katsoin Maikkarin tanssiohjelmaa, ja liikkeet ja muljahdukset on entistä selvempiä ja tuntuvampia. Eilen illallakin nukkumaan käydessä Mies tunnusteli kädellä Pimun menoa ja laski minuutin sisällä tunteneensa viisi (5) reipasta monotusta tai muksausta. Pimun liikehdintä oli niinkin villiä, että mun nukahtamisesta ei meinannut tulla mitään: aina, kun aloin itse rauhoittua ja olin hilkulla nukahtaa, Pimu tökkäsi just johonkin arkaan paikkaan ja jatkoi sambakarkeloitaan. Saamarin kakara. <3
Kuten edellisestä kappaleesta näkyy, uusi työnimi on tarttunut puheisiin aika nopeasti, eikä ajatus tyttölapsesta tunnu enää yhtä pelottavalta tai vieraalta kuin heti ultran jälkeen. Täytyy kuitenkin vielä varoa puheitaan ja käyttää vanhaa Tyyppi-nimeä tietyssä seurassa, ettei yllätys paljastu. Kaverit ovat nimittäin lyöneet viinipullosta vetoa meidän vauvan sukupuolesta ja syntymäajasta, ja tällä hetkellä enemmistö veikkaa meille tulevaksi poikaa tismalleen laskettuna aikana. Vain yksi on tähän mennessä pistänyt panoksensa likoon tytön ja maaliskuun puolella syntymisen puolesta. :P Parin viikon päästä juhlitaan porukalla yhden kaverin polttareita, pitääpä kartoittaakin vedonlyönnin tilannetta ja antaa porukalle mahdollisuus täsmentää veikkauksiaan...
Nyt takaisin koulutöiden pariin, niin voin hyvillä mielin loppuillan töllöttää telkkaria.
Vaikka muuttaminen lähtökohtaisesti onkin aina hirveätä hänksläämistä ja säätämistä, jollain kieroutuneella tavalla mä myös tykkään muuttamisesta. Varmaan lähinnä siksi, että muuton yhteydessä tulee aina käytyä läpi kaapit ja perimmäiset nurkat ja heitettyä ylimääräiset roinat pois, jolloin omaisuuttakaan ei kartu niin tolkuttomasti. Tällä kierroksella muuttostressiä lievittää myös se tieto, että meillä on ruhtinaalliset 3,5 päivää aikaa muuttaa roinat asunnosta toiseen, joten mun ei tarvi a) kantaa kiireellä selkä vääränä painavia laatikoita ja säkkejä mahan heiluessa tiellä ja b) muuttosiivoukseen voi kerrankin varata reilusti aikaa, kun avaimien palautuksella ei ole kiire.
Mahasta puheen ollen, ultrasta lähtien meininki vatsanahkan alla on ollut hurjaa. Pimu pisti eilen omat kisat pystyyn mahassa, kun katsoin Maikkarin tanssiohjelmaa, ja liikkeet ja muljahdukset on entistä selvempiä ja tuntuvampia. Eilen illallakin nukkumaan käydessä Mies tunnusteli kädellä Pimun menoa ja laski minuutin sisällä tunteneensa viisi (5) reipasta monotusta tai muksausta. Pimun liikehdintä oli niinkin villiä, että mun nukahtamisesta ei meinannut tulla mitään: aina, kun aloin itse rauhoittua ja olin hilkulla nukahtaa, Pimu tökkäsi just johonkin arkaan paikkaan ja jatkoi sambakarkeloitaan. Saamarin kakara. <3
Kuten edellisestä kappaleesta näkyy, uusi työnimi on tarttunut puheisiin aika nopeasti, eikä ajatus tyttölapsesta tunnu enää yhtä pelottavalta tai vieraalta kuin heti ultran jälkeen. Täytyy kuitenkin vielä varoa puheitaan ja käyttää vanhaa Tyyppi-nimeä tietyssä seurassa, ettei yllätys paljastu. Kaverit ovat nimittäin lyöneet viinipullosta vetoa meidän vauvan sukupuolesta ja syntymäajasta, ja tällä hetkellä enemmistö veikkaa meille tulevaksi poikaa tismalleen laskettuna aikana. Vain yksi on tähän mennessä pistänyt panoksensa likoon tytön ja maaliskuun puolella syntymisen puolesta. :P Parin viikon päästä juhlitaan porukalla yhden kaverin polttareita, pitääpä kartoittaakin vedonlyönnin tilannetta ja antaa porukalle mahdollisuus täsmentää veikkauksiaan...
Nyt takaisin koulutöiden pariin, niin voin hyvillä mielin loppuillan töllöttää telkkaria.
tiistai 18. lokakuuta 2011
Rakenneultra
No niin, nyt on käytetty se toinenkin kunnallinen ultra eli rakennesellainen. Ultraava kätilö oli eri kuin edellisellä kerralla, mutta mukavan asiallinen tapaus tämäkin, ja kertoili ultratessaan, mitä missäkin näkyi ja mitä kulloinkin mitattiin.
Rakenteet tyypillä oli kohdallaan ja meno np-ultraakin hurjempaa. Aamupäivän tyyppi oli ollut vielä kovin rauhallinen, mutta varmaan oma jännitys ja kohonnut pulssi pisti tyypin sambaamaan ultrassa niin, että keuhkolaskimoakin (?) metsästettiin yli 10 minuuttia. Tyyppi sai ultrassa myös ensimmäisen hikkakohtauksensa - tai ainakin ensimmäisen sellaisen hikan, jonka minäkin tunsin vatsanahoissani. Kätilökin huokaili ja naureskeli, että onpa vilkas tapaus. Kasvu oli kuitenkin ihan viikkojen mukaista, painoarvio 403 grammaa, joka vastasi viikkoja 21+1 (menossa siis 20+6).
Niin, ja tyypin merkki on... vielä hieman epäselvä. Kätilö tutkaili pitkään ja hartaasti ja metsästi tyypin jalkoväliä, mutta ei nähnyt siellä ainakaan miehekkäitä vehkeitä heilumassa. En sen puoleen kyllä minäkään, vaikka kuinka tihrustin. Joten ainakin tällä hetkellä me ruvetaan Miehen kanssa asennoitumaan siihen, että meille muuttava tyyppi on tyttö.
Jos ihan rehellisiä ollaan, olen tästä uutisesta pikkiriikkisen pettynyt ja suuresti hämmennyksissäni. Mulla oli niiiiiiiiin vahvasti poikaolo jo alkuraskaudesta, ja vatsallekin jutustelin kutsuen tyyppiä välillä jätkäksi. Mies taas taisi olla positiivisesti yllättynyt tyttöveikkauksesta. Ja lisäksi osasi katsoa asiaa miehekkään käytännölliseltä kannalta: "No nyt ainakin voidaan ottaa vastaan niitä veljentytön vanhoja vaatteita, kun ei tarvi miettiä, että voiko niitä pistää pojalle päälle." (Sanoo Mies, jolla on omissa vauvakuvissaan useimmiten päällä 80-luvun äitiyspakkauksen VAALEANPUNAISET velour-potkarit... Buahah.)
Mun ensimmäinen huoli tietenkin oli, mikä nyt tyypille työnimeksi, kun "tyyppi" viittaa niin vahvasti neutraali-maskuliini-linjalle. Kaipa siitä joku Pimu tai Typykkä tulee. Samaten pitää alkaa selailla nimikirjaa ja etsiä tytön nimiä muutama vaihtoehto valmiiksi. Pojalle kun nimi on ollut valmiina jo monta vuotta ja parina eri variaationakin, mutta nehän voi säästää sitten pikkukakkoselle. ;)
Toinen huoli heti nimiasian jälkeen on se, että osaanko mä kasvattaa tyttöä, kun itse olen ollut jo pienestä pitäen niin "epänaisellinen" ja teinivuosina enemmänkin poikatyttö. Mitä jos Pimutyyppi onkin luonteeltaan oikein prinsessa ja rakastaa hörhelöitä ja kimmellystä ja ties mitä, kun mä itse inhoan glitter-roinaa ja kaikkea vaaleanpunaista? Hello Kittystä puhumattakaan, hyi stana. Tai no lapsuusaika nyt ehkä vielä menee, mutta entäs sitten teini-ikä? Apu-VA.
On se hyvä, että raskausaika kestää niin pitkään. Tuleva paskamutsi ehtii ajoissa hepuloida asioista, joille ei kuitenkaan mitään mahda. :D
Rakenteet tyypillä oli kohdallaan ja meno np-ultraakin hurjempaa. Aamupäivän tyyppi oli ollut vielä kovin rauhallinen, mutta varmaan oma jännitys ja kohonnut pulssi pisti tyypin sambaamaan ultrassa niin, että keuhkolaskimoakin (?) metsästettiin yli 10 minuuttia. Tyyppi sai ultrassa myös ensimmäisen hikkakohtauksensa - tai ainakin ensimmäisen sellaisen hikan, jonka minäkin tunsin vatsanahoissani. Kätilökin huokaili ja naureskeli, että onpa vilkas tapaus. Kasvu oli kuitenkin ihan viikkojen mukaista, painoarvio 403 grammaa, joka vastasi viikkoja 21+1 (menossa siis 20+6).
 |
| Toivottavasti tyyppi ei opi huonoille tavoille ja ala pureskella kynsiään, niin kuin äitinsä... |
Niin, ja tyypin merkki on... vielä hieman epäselvä. Kätilö tutkaili pitkään ja hartaasti ja metsästi tyypin jalkoväliä, mutta ei nähnyt siellä ainakaan miehekkäitä vehkeitä heilumassa. En sen puoleen kyllä minäkään, vaikka kuinka tihrustin. Joten ainakin tällä hetkellä me ruvetaan Miehen kanssa asennoitumaan siihen, että meille muuttava tyyppi on tyttö.
Jos ihan rehellisiä ollaan, olen tästä uutisesta pikkiriikkisen pettynyt ja suuresti hämmennyksissäni. Mulla oli niiiiiiiiin vahvasti poikaolo jo alkuraskaudesta, ja vatsallekin jutustelin kutsuen tyyppiä välillä jätkäksi. Mies taas taisi olla positiivisesti yllättynyt tyttöveikkauksesta. Ja lisäksi osasi katsoa asiaa miehekkään käytännölliseltä kannalta: "No nyt ainakin voidaan ottaa vastaan niitä veljentytön vanhoja vaatteita, kun ei tarvi miettiä, että voiko niitä pistää pojalle päälle." (Sanoo Mies, jolla on omissa vauvakuvissaan useimmiten päällä 80-luvun äitiyspakkauksen VAALEANPUNAISET velour-potkarit... Buahah.)
Mun ensimmäinen huoli tietenkin oli, mikä nyt tyypille työnimeksi, kun "tyyppi" viittaa niin vahvasti neutraali-maskuliini-linjalle. Kaipa siitä joku Pimu tai Typykkä tulee. Samaten pitää alkaa selailla nimikirjaa ja etsiä tytön nimiä muutama vaihtoehto valmiiksi. Pojalle kun nimi on ollut valmiina jo monta vuotta ja parina eri variaationakin, mutta nehän voi säästää sitten pikkukakkoselle. ;)
Toinen huoli heti nimiasian jälkeen on se, että osaanko mä kasvattaa tyttöä, kun itse olen ollut jo pienestä pitäen niin "epänaisellinen" ja teinivuosina enemmänkin poikatyttö. Mitä jos Pimutyyppi onkin luonteeltaan oikein prinsessa ja rakastaa hörhelöitä ja kimmellystä ja ties mitä, kun mä itse inhoan glitter-roinaa ja kaikkea vaaleanpunaista? Hello Kittystä puhumattakaan, hyi stana. Tai no lapsuusaika nyt ehkä vielä menee, mutta entäs sitten teini-ikä? Apu-VA.
On se hyvä, että raskausaika kestää niin pitkään. Tuleva paskamutsi ehtii ajoissa hepuloida asioista, joille ei kuitenkaan mitään mahda. :D
maanantai 10. lokakuuta 2011
Tumps - hän liikkuu!
Ja ei, otsikko ei valitettavasti viittaa meikäläiseen tai urheiluun. :P Navan alaisista tuntemuksista ei voi enää erehtyä: tyyppi on liikekannalla. Ilahduttavasti tietenkin ilta-aikaan, kun pitäisi yrittää rauhoittua ja käydä nukkumaan...
Eilen illalla pötköteltiin Miehen kanssa sängyssä lueskelemassa, mutta mun lukemisesta ei meinannut tulla yhtään mitään, kun vähän väliä vatsassa muljahti niin reippaasti, että alkoi vaan naurattaa ja kutittaa. Pari reippainta monotusta tuntui jopa ihan vatsan pinnalla asti, kun tunnustelin alavatsaa kädellä ja yritin telepaattisesti saada tyyppiä asettumaan unimoodiin. Teletappi-yhteydessä on selvästi vielä petraamista, koska muljunta vain jatkui ja jatkui.
Ylihuomenna eli keskiviikkona saavutetaan jälleen yksi etappi, kun raskausviikot pamahtaa uudelle kymmenluvulle ja ollaan jo (ainakin laskennallisesti) yli raskauden puolenvälin. Ei voi kuin ihmetellä, mihin hittoon tää aika oikein menee. Vastahan mä kaulailin vessanpyttyä harva se aamu ja tuskailin, kun vanhat housut puristi, mutta mahaa ei ollut tarpeeksi äitiyshousujen täytteeksi! Muutenkin alkusyksy tuntuu livahtaneen multa täysin ohi: eilen bongasin kaupoista jo ensimmäiset glögit. Hävytöntä, olisivat odottaneet edes marraskuun puolelle. Vaan eipä sillä, itsekin sain inspiraation ja aloitin TTK:n aikana koristejoulukuusen virkkaamisen (projekti, johon hankin langat ja muut tarvikkeet jo viime joulua varten, mutta tuskastuin sittemmin paksun langan virkkaamiseen ja silmukoiden laskemiseen)...
Vapaapäivä jatkukoon nyt rästitehtävien parissa. Odottamassa ainakin kaksi liiketalouden miniesseetä ja pari isompaa kirjoitelmaa, joiden deadlinet alkaa uhkaavasti lähestyä... Huoh. Onneksi jääkaapissa on vielä reilusti Miehen eilisten synttäreiden kunniaksi leivottua marjapiirakkaa ja vaniljakastiketta.
Eilen illalla pötköteltiin Miehen kanssa sängyssä lueskelemassa, mutta mun lukemisesta ei meinannut tulla yhtään mitään, kun vähän väliä vatsassa muljahti niin reippaasti, että alkoi vaan naurattaa ja kutittaa. Pari reippainta monotusta tuntui jopa ihan vatsan pinnalla asti, kun tunnustelin alavatsaa kädellä ja yritin telepaattisesti saada tyyppiä asettumaan unimoodiin. Teletappi-yhteydessä on selvästi vielä petraamista, koska muljunta vain jatkui ja jatkui.
Ylihuomenna eli keskiviikkona saavutetaan jälleen yksi etappi, kun raskausviikot pamahtaa uudelle kymmenluvulle ja ollaan jo (ainakin laskennallisesti) yli raskauden puolenvälin. Ei voi kuin ihmetellä, mihin hittoon tää aika oikein menee. Vastahan mä kaulailin vessanpyttyä harva se aamu ja tuskailin, kun vanhat housut puristi, mutta mahaa ei ollut tarpeeksi äitiyshousujen täytteeksi! Muutenkin alkusyksy tuntuu livahtaneen multa täysin ohi: eilen bongasin kaupoista jo ensimmäiset glögit. Hävytöntä, olisivat odottaneet edes marraskuun puolelle. Vaan eipä sillä, itsekin sain inspiraation ja aloitin TTK:n aikana koristejoulukuusen virkkaamisen (projekti, johon hankin langat ja muut tarvikkeet jo viime joulua varten, mutta tuskastuin sittemmin paksun langan virkkaamiseen ja silmukoiden laskemiseen)...
Vapaapäivä jatkukoon nyt rästitehtävien parissa. Odottamassa ainakin kaksi liiketalouden miniesseetä ja pari isompaa kirjoitelmaa, joiden deadlinet alkaa uhkaavasti lähestyä... Huoh. Onneksi jääkaapissa on vielä reilusti Miehen eilisten synttäreiden kunniaksi leivottua marjapiirakkaa ja vaniljakastiketta.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Neuvolassa, osa 2
Toinen neuvolakäynti oli tänään, vihdoin ja viimein. Alkoikin jo tuntua, että meitin odotus on unohtunut kokonaan terveysviranomaisilta, kun ekan ja tokan neuvolakäynnin välillä oli huikeat 9 viikkoa (rv 9 --> rv 18).
Tämä reissu neuvolaan oli vähän pikainen, kun ei tehty varsinaisesti mitään sen suurempia tutkimuksia. Verenpaine ja hemppa oli hieman laskeneet edelliskäynnistä, mutta kummatkin oli silti ihan kohdallaan, enkä joudu esim. lisärautakuurille (hurraa!). Neuvolan vaaka näytti edelliskäyntiin verrattuna +2kg, ja sf-mittakin otettiin nyt ensimmäistä kertaa, kun terkan mukaan maha oli niin sopivasti esiin pullahtanut (mitaksi saatiin 15cm, hieman keskikäyrän yläpuolella tässä vaiheessa). Tyypin liikehdintää kuunneltiin dopplerilla, ja piiiiiitkän metsästyksen jälkeen terkka saikin ahdistettua tyypin johonkin nurkkaan sopivasti paikalleen, että saatiin syke kunnolla kuuluviin (lukemat 154). Terkka arveli tyypin olevan vilkasliikkeistä sorttia ja epäili mun alkavan hyvinkin pian tuntea tyypin liikkeet selkeämmin. Miestä jäi harmittamaan, kun aika ei riittänyt ultraamiseen (tai ehkä olisi riittänytkin, mutta ilmeisesti terkkari ei katsonut siihen olevan tarvetta?), mutta pianhan me päästään rakenneultraan morjestamaan tyyppiä.
Seuraava neuvola-aika venähti taas sitten turhan pitkälle eli vasta marraskuulle rv:lle 23, kun meinasi olla hankalaa löytää aikaa, joka sopisi paitsi mulle ja terkkarille, myös Miehelle. Toisaalta on kuitenkin hyvä, että Mies pääsee mukaan, koska seuraavalla käynnillä käydään käsiksi Kelan papereihin, ja niiden tulkitsemiseen ei aina yksi silmäpari riitä. :P Saatiin terkalta mukaan vaihteeksi pari esitettä liittyen Kelan palveluihin ja ruokavalioon, ja mut terkka komensi ostamaan lisäkalkkia, kun vaihdoin vitamiinimerkkiä sellaisiin pillereihin, joissa lisäkalsiumia ei ole. Laktoosivammaisena kun ei tule nautittua niin tolkuttomasti maitotuotteita, että saisin ruokavaliosta riittävästi kalkkia.
Koko päivän on ollut riesana ihmeellinen päänsärky, joka alkoi jo aamun luennolla. Raivostuttava olotila, etenkin kun olisi pitänyt käyttää useampi tunti tenttiinlukuun enkä sitten jaksanut keskittyä 50 sivua pidemmälle. Huomenna uusi yritys. Pikku pakko: tenttikirjan laina-aika päättyy huomenna klo 17. :P
Tämä reissu neuvolaan oli vähän pikainen, kun ei tehty varsinaisesti mitään sen suurempia tutkimuksia. Verenpaine ja hemppa oli hieman laskeneet edelliskäynnistä, mutta kummatkin oli silti ihan kohdallaan, enkä joudu esim. lisärautakuurille (hurraa!). Neuvolan vaaka näytti edelliskäyntiin verrattuna +2kg, ja sf-mittakin otettiin nyt ensimmäistä kertaa, kun terkan mukaan maha oli niin sopivasti esiin pullahtanut (mitaksi saatiin 15cm, hieman keskikäyrän yläpuolella tässä vaiheessa). Tyypin liikehdintää kuunneltiin dopplerilla, ja piiiiiitkän metsästyksen jälkeen terkka saikin ahdistettua tyypin johonkin nurkkaan sopivasti paikalleen, että saatiin syke kunnolla kuuluviin (lukemat 154). Terkka arveli tyypin olevan vilkasliikkeistä sorttia ja epäili mun alkavan hyvinkin pian tuntea tyypin liikkeet selkeämmin. Miestä jäi harmittamaan, kun aika ei riittänyt ultraamiseen (tai ehkä olisi riittänytkin, mutta ilmeisesti terkkari ei katsonut siihen olevan tarvetta?), mutta pianhan me päästään rakenneultraan morjestamaan tyyppiä.
Seuraava neuvola-aika venähti taas sitten turhan pitkälle eli vasta marraskuulle rv:lle 23, kun meinasi olla hankalaa löytää aikaa, joka sopisi paitsi mulle ja terkkarille, myös Miehelle. Toisaalta on kuitenkin hyvä, että Mies pääsee mukaan, koska seuraavalla käynnillä käydään käsiksi Kelan papereihin, ja niiden tulkitsemiseen ei aina yksi silmäpari riitä. :P Saatiin terkalta mukaan vaihteeksi pari esitettä liittyen Kelan palveluihin ja ruokavalioon, ja mut terkka komensi ostamaan lisäkalkkia, kun vaihdoin vitamiinimerkkiä sellaisiin pillereihin, joissa lisäkalsiumia ei ole. Laktoosivammaisena kun ei tule nautittua niin tolkuttomasti maitotuotteita, että saisin ruokavaliosta riittävästi kalkkia.
Koko päivän on ollut riesana ihmeellinen päänsärky, joka alkoi jo aamun luennolla. Raivostuttava olotila, etenkin kun olisi pitänyt käyttää useampi tunti tenttiinlukuun enkä sitten jaksanut keskittyä 50 sivua pidemmälle. Huomenna uusi yritys. Pikku pakko: tenttikirjan laina-aika päättyy huomenna klo 17. :P
maanantai 19. syyskuuta 2011
Elonmerkkejä odotellessa
Maanantai näyttää vakiintuneen mun bloggauspäiväksi. Ihme kyllä, ottaen huomioon, että yleensä maanantait mulla kuluu viikonloppuna väisteltyjen rästitehtävien ja muiden velvollisuuksien hoitamiseen. Nytkin pitäisi ahkerasti näpytellä koulutehtäviä, joista osa on roikkunut jo edellisestä viikonlopusta asti... :P
Mies bongasi viikonloppuna netistä, että saman kadun varrella toisessa opiskelija-asuntoyhtiössä olisi vapautumassa kolmio marraskuun alussa. Soitin sitten tänä aamuna vuokravälittäjän toimistolle kysyäkseni, mikä meidän tilanne on asunnonvaihtojonossa, ja hetken aikaa konetta näpyteltyään toisessa päässä ollut aspa totesi, että "kyllä te tuon kolmion saatte jos haluatte, ei tässä jonossa ole teidän edellä ketään muutakaan hakijaa tuohon kohteeseen". Eli toisin sanoen, loka-marraskuun vaihteessa pitäisi pakata roinat banaanilaatikoihin ja kantaa ne 150 metrin (!) päähän uuteen, isompaan kämppään. Yksi stressitekijä vähemmän, huh. :) Nyt kun vielä keksis, että kenet me saadaan värvättyä muutto- ja siivousavuksi, muutto kun voi sattua mukavasti maanantaille tai tiistaille eli appivanhemmat ja mun äiti on hyvin todennäköisesti töissä...
Eilen lueskelin neuvolasta saatuja propaganda-vihkosia, ja Vau.fin opuksessa mainittiin, että sikiön liikkeet alkaisi pikkuhiljaa tuntua lähiviikkojen aikana. Illalla yritinkin nukkumaan mennessä tunnustella ja kuulostella, olisiko navan alla elämää, mutta kovin hiljaiselta tuntui. Tai sitten mä en vaan osaa erottaa tyypin heilumisia suolikaasuista. Muutenkin tuntuu oudolta yrittää bongata, että liikkuuko vatsassa jotain, kun ei ole minkäänlaista hajua siitä, miltä niiden liikkeiden PITÄISI tuntua! Vau-kirjassa kuvaillaan liikkeitä "pienen kalan evän hipaisuiksi" tai "ilmakuplan puhkeamiseksi", ja "jos olet onnekas, pieni perhosesi hipaisee hieman siivillään ja kertoo sinulle missä on". Hrr. Ensinnäkin, Vau-kirjan toisinaan erittäin ällösöpölässykieli nostattaa niskakarvat pystyyn, ja toisekseen, en mä halua kuvitella, että mun vatsassa liikkuu pieni kala tai perhonen. Mieluummin visualisoin sinne sen alienin näköisen mini-ihmisen, kiitos vain.
Joka tapauksessa, luulisi tyypin liikkeiden pikkuhiljaa alkavan tuntua jossain. Etenkin kun istukka on kohdun takaseinässä eikä edessä iskunvaimentimena. Mun äiti myös muisteli tunteneensa kohtalaisen ajoissa mun liikehdinnät kohdussa, ja kun meillä edelleen on se samanlainen eteenpäin kallistunut kohtu, niin luulisi pian alkavan tapahtua. Harmi sinänsä, että alun perin huomiselle varattu neuvola-aika siirtyi viikolla mun koulutuksen takia, neuvolaterkkari olisi voinut ultralla tsekata, että onko tyyppi vielä "alive and kicking".
Vauvan varustelukin etenee: meillä on nyt helistin! :D Varattiin tyypille vauvavakuutus Lähivakuutuksesta, ja asiakaslahjana saatiin helistin. Tosin tuttu vakuutusvirkailija (Miehen parhaan ystävän äiti) sanoi toimittavansa lelun anoppilaan, joten saadaan helistin haltuumme vasta lokakuulla. Lisäksi epäilen mun parhaan ystävän hankkineen jotain vauvaan liittyvää, koska mulle on kuulemma tuliaisia Tallinnan-reissulta. Ellei sitten ystävän huumorintaju ole taas kukkinut ja tuliainen olekin jokin ällömakea likööripullo synnytyksen jälkeistä elämää varten. En ihmettelis yhtään. :P
Lopuksi purnausta ulkoisesta olemuksesta. Muutamaa raskausblogia lueskellessani olen pannut merkille, kuinka pieniä ja sieviä toisten vauvamahat ovat tai ovat olleet näillä viikoilla (16-17). Mun maha taas... noh, kuva kertokoon karun totuuden.
Siis oikeasti. Siinä, missä muiden naisten raskaus näkyy pienenä sievänä pömppänä, mun vauvamaha on a) turvonnut megalomaanisesti ja b) levittäytynyt myös reisiin ja perseeseen. Ja painoa on tullut lisää vasta noin kaksi (2) kiloa. Oliskohan vihdoin ja viimein aika alkaa käyttää sitä hiivatin jumppakorttia ja raahata peräsimensä johonkin aerobiciin?
Mies bongasi viikonloppuna netistä, että saman kadun varrella toisessa opiskelija-asuntoyhtiössä olisi vapautumassa kolmio marraskuun alussa. Soitin sitten tänä aamuna vuokravälittäjän toimistolle kysyäkseni, mikä meidän tilanne on asunnonvaihtojonossa, ja hetken aikaa konetta näpyteltyään toisessa päässä ollut aspa totesi, että "kyllä te tuon kolmion saatte jos haluatte, ei tässä jonossa ole teidän edellä ketään muutakaan hakijaa tuohon kohteeseen". Eli toisin sanoen, loka-marraskuun vaihteessa pitäisi pakata roinat banaanilaatikoihin ja kantaa ne 150 metrin (!) päähän uuteen, isompaan kämppään. Yksi stressitekijä vähemmän, huh. :) Nyt kun vielä keksis, että kenet me saadaan värvättyä muutto- ja siivousavuksi, muutto kun voi sattua mukavasti maanantaille tai tiistaille eli appivanhemmat ja mun äiti on hyvin todennäköisesti töissä...
Eilen lueskelin neuvolasta saatuja propaganda-vihkosia, ja Vau.fin opuksessa mainittiin, että sikiön liikkeet alkaisi pikkuhiljaa tuntua lähiviikkojen aikana. Illalla yritinkin nukkumaan mennessä tunnustella ja kuulostella, olisiko navan alla elämää, mutta kovin hiljaiselta tuntui. Tai sitten mä en vaan osaa erottaa tyypin heilumisia suolikaasuista. Muutenkin tuntuu oudolta yrittää bongata, että liikkuuko vatsassa jotain, kun ei ole minkäänlaista hajua siitä, miltä niiden liikkeiden PITÄISI tuntua! Vau-kirjassa kuvaillaan liikkeitä "pienen kalan evän hipaisuiksi" tai "ilmakuplan puhkeamiseksi", ja "jos olet onnekas, pieni perhosesi hipaisee hieman siivillään ja kertoo sinulle missä on". Hrr. Ensinnäkin, Vau-kirjan toisinaan erittäin ällösöpölässykieli nostattaa niskakarvat pystyyn, ja toisekseen, en mä halua kuvitella, että mun vatsassa liikkuu pieni kala tai perhonen. Mieluummin visualisoin sinne sen alienin näköisen mini-ihmisen, kiitos vain.
Joka tapauksessa, luulisi tyypin liikkeiden pikkuhiljaa alkavan tuntua jossain. Etenkin kun istukka on kohdun takaseinässä eikä edessä iskunvaimentimena. Mun äiti myös muisteli tunteneensa kohtalaisen ajoissa mun liikehdinnät kohdussa, ja kun meillä edelleen on se samanlainen eteenpäin kallistunut kohtu, niin luulisi pian alkavan tapahtua. Harmi sinänsä, että alun perin huomiselle varattu neuvola-aika siirtyi viikolla mun koulutuksen takia, neuvolaterkkari olisi voinut ultralla tsekata, että onko tyyppi vielä "alive and kicking".
Vauvan varustelukin etenee: meillä on nyt helistin! :D Varattiin tyypille vauvavakuutus Lähivakuutuksesta, ja asiakaslahjana saatiin helistin. Tosin tuttu vakuutusvirkailija (Miehen parhaan ystävän äiti) sanoi toimittavansa lelun anoppilaan, joten saadaan helistin haltuumme vasta lokakuulla. Lisäksi epäilen mun parhaan ystävän hankkineen jotain vauvaan liittyvää, koska mulle on kuulemma tuliaisia Tallinnan-reissulta. Ellei sitten ystävän huumorintaju ole taas kukkinut ja tuliainen olekin jokin ällömakea likööripullo synnytyksen jälkeistä elämää varten. En ihmettelis yhtään. :P
Lopuksi purnausta ulkoisesta olemuksesta. Muutamaa raskausblogia lueskellessani olen pannut merkille, kuinka pieniä ja sieviä toisten vauvamahat ovat tai ovat olleet näillä viikoilla (16-17). Mun maha taas... noh, kuva kertokoon karun totuuden.
 |
| Pötsi rv 16+3. A-PU-VA. |
Siis oikeasti. Siinä, missä muiden naisten raskaus näkyy pienenä sievänä pömppänä, mun vauvamaha on a) turvonnut megalomaanisesti ja b) levittäytynyt myös reisiin ja perseeseen. Ja painoa on tullut lisää vasta noin kaksi (2) kiloa. Oliskohan vihdoin ja viimein aika alkaa käyttää sitä hiivatin jumppakorttia ja raahata peräsimensä johonkin aerobiciin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)