"16 yötä lomaan on..."

Tässä mitään jouluun olevia öitä viitsi laskea, kun loma on se, mitä enemmän kaipaa! Vielä kaksi viikkoa pitäisi kärvistellä töitä ja koulua, sitten voi päästä muutamaksi viikoksi irti oravanpyörästä ja hengähtää vähän.

Viime kierto piti olla se stressitön ja fiilispohjainen yrityskierto, ja ovistestitikut jäi kiltisti vessan kaappiin odottamaan. No kah kuinka ollakaan, tällä kertaa puna-armeija kirmasi HYVIN ajoissa paikalle, ja kierrolle jäi pituutta 27 päivää. Ja koko kierron aikana taidettiin harrastaa seksiä kerran tai kaksi, eikä selvästikään hedelmällisinä päivinä. Ei taida siis meillä toimia tällainen spontaanius ja fiilistely-meininki. Tai sitten oltiin yksinkertaisesti niin kiireisiä ja eri aikatauluissa, vähän niin kuin tällä viikolla (Mies aamuvuorossa eli iltapäivät kotona, meikäläinen taas koulussa tai töissä iltamyöhälle).

Nyt elellään kp 8:aa, ovulaatio ajoittunee siis jonnekin ensi viikolle tai seuraavan viikon alkupuolelle ja menkkoja voi odotella jouluksi. Tänä jouluna meinattiin mennä anoppilaan valmiiden lihapatojen äärelle, ja kerrankin ehditään ihan ajan kanssa viettää joulua, koska Mies sai anottua pitämättömiä vapaitaan joulunalusviikolle ja menee töihin vasta 27.12. Ei tarvi kokata itse, jes! \o/

Vauhti päällä

Huhheijakkaa, tässä on ollut niin haipakka vauhti päällä perjantaista saakka, että ihan unohdin päivittää tilannetta tännekin.

Niin se puna-armeija vaan tuli jälleen kylään - sopivasti viime postausta seuraavana päivänä. Eli eipähän tarvinnut hötkyillä pitkin viikonloppua, että herranjesta apua mitä ihmettä kropassa tapahtuu. Onneksi viikonloppuna oli niin paljon ohjelmaakin, etten ehtinyt harmitella tai edes ihmeemmin ajatella koko asiaa.

Kirjamessuilla kävin lauantaina, ihan uskomaton tungos. Samassa hötäkässä järjestettiin myös musamessut ja viini-hyvä-ruoka-mitälie-messut, joista jälkimmäisessä tarjonta näytti pääasiassa olevan erilaisia kahveja ja suklaita. Vakaa aikomus oli kierrellä rauhalliseen tahtiin kaikki kirjaosastot ja pyörähtää nopeasti muillakin messuilla, mutta joillekin ständeille ei päässyt lähellekään, etenkään jos siellä sattui juuri sillä hetkellä olemaan käynnissä joku keskustelu tai signeeraussessio. Parit joululahjat onnistuin kuitenkin hankkimaan, etenkin allekirjoittaneen äiti on varmasti erityisen mielissään Tuomari Nurmion 7cd-boksista itse Dumarin nimmarilla varustettuna. :)

Palatakseni varsinaiseen aiheeseen eli Operaatio Kakkajalkaan... Jutustelin eilen Miehen kanssa, että voisin tässä kierrossa jättää ovulaation tikuttelematta ja mentäis ihan vaan fiilispohjalta tämä kierto. Nyt kun edellinen kierto venähti viikolla pidemmäksi, on jokseenkin hakuammuntaa lähteä arpomaan, että missä vaiheessa se tikuttelu oikein pitäisi aloittaa. Ja sitä paitsi testitikutkin alkaa olla vähissä.

Että näillä mennään. Ja kovaa mennäänkin, seuraavat pari viikkoa on jo aika tehokkaasti aikataulutettu koulun ja työn puolesta...

Kp 36/28: nega edelleen

Tänä aamuna hermo petti viimeinkin ja tein testin. Negatiivinenhan se, ei edes roskishaamua havaittavissa. Liekö siis joku hormonioikku päällä tai muuten vaan kierto päin helvettiä, kun ei menkkoja kuulu vieläkään...

Flunssaa sen sijaan yrittäis pukata: pari päivää on ollut vähän tukkoinen olo, kevyttä päänsärkyä on ollut vaihtelevasti jo viikon verran ja lämmötkin on koholla. Toivottavasti ei iske kunnon lenssua päälle, koulussa alkoi just tällä viikolla uusi jakso ja uudet, edellisiä työläämmät kurssit. Eikä se gradukaan itsestään valmistu, pitäisi pyhittää sillekin edes pari päivää viikossa...

Noh, näillä mennään. Viikonloppuna pääsen taas reissuun, toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja lähden käymään Helsingin kirjamessuilla! Jospa sieltä irtoaisi lisävirikkeitä graduunkin, messujen teemamaa kun on tänä vuonna Ranska. :P

Kp 34/28: what IS this madness?!

Ei mitään. Zip. Nada. Nothing. Ingenting! Menkkoja ei vielä kuulu eikä näy, ja koko viikonlopun ravasin vessassa hulluna tarkistelemassa, että no joko valuu vai ei. Kieltämättä meni maku lauantain juhlien jatkoista, kun vielä kuskinvelvollisuuksieni päätyttyäkin istuin humalaisen seurueeni parissa Kuopion keskustan kapakoissa ja litkin pelkkää limpparia ja stressasin. (Ja vähän salaa vessassa itkeskelinkin, kun oli väsynyt ja ulkopuolinen olo juhlaseurassa, jossa kaikilla muilla oli alla vähintäänkin yksi pullollinen punaviiniä... Mutta ei siitä sen enempää.)

Keittiön pöydällä odottaa jälleen uusi testipaketti, tällä kertaa Kuopiosta hätäostoksena tehty Apteekin raskaustesti. Tarkoituksena oli tehdä se jo tänä aamuna, mutta unenpöpperössä en jaksanut alkaa soheltaa testipuikon kanssa ja "puolueeton testivalvoja" eli Mies nukkui yövuoroa ennakoiden. Enkä toisaalta viitsisi tehdä testiä ilman Miestä, koska jos sattuisikin niin onnellisesti, että tulos olisi positiivinen, niin haluaisin Miehenkin pääsevän osaksi sitä tilannetta. (Ja jos testi näyttäisikin negaa, niin sitten mulla olis Miehen olkapää, johon itkeä. :P)

Vaan taidanpa siirtää ressaavan kroppani pikkuhiljaa unten maille, että jaksan töissä. Sain huomiseksi oikein kunnon haist home -vuoron: käyn töissä klo 7-9:30 ja loppupäivän olen vapaalla. Kyllä motivoi silittää kauluspaitaa 2,5 tunnin työvuoron takia, suorastaan loikin riemusta... :/

Kp 30: oliko se nyt positiivinen vai...?!?

Niinhän siinä sitten kävi, että homma lähti lapasesta: olen kahden vuorokauden aikana tehnyt yhteensä 3 raskaustestiä. :P Eilen sohlasin First Signalin kanssa ennen töihin lähtöä, ja negatiivista näytti. Useiden eri nettikeskustelupalstojen perusteella olin kuitenkin päätellyt, että kyseinen testimerkki on ollut jokseenkin epäluotettava ja näyttänyt negatiivista, kun muilla testimerkeillä on saatu positiivinen tulos. Eli ei kun apteekin kautta töihin jännäämään.

Tänä aamuna en malttanut olla testaamatta uudelleen, tällä kertaa ihan aamukusesta ja kahden testin voimin (Clearbluen älyttömän hintainen digitesti ja joku netistä tilattu herkkä liuskatesti). Liuskatesti oli selvästi negatiivinen, mutta Clearbluen tulosta olen pähkännyt koko päivän, enkä pikakuukkeloimalla löytänyt mitään järkevää vastausta tai "ennakkotapausta". CB:n näyttöön ilmestyi ensimmäisenä teksti "ei raskaana", MUTTA kun aloin testipakkauksen ohjeen mukaan poistaa testistä paristoa, yhtäkkiä ruudussa lukikin "raskaana 1-2 (viikkoa, toim. huom.)"! Ja kun jatkoin patterin poistamista hetken päästä, ruutu vilkuttelikin sitten jo ihan mitä sattuu...

Tässä nyt sitten olen pähkännyt aamusta asti, että tuliko se CB:n positiivinen viesti näyttöön siksi, että tökin sitä hiivatin patteria irti, vai oliko testi vaan jotenkin "hitaalla käyvä" ja olen sittenkin raskaana? :O

Ei kai tässä muu auta kuin malttaa vielä mielensä, odotella menkkoja ja yrittää keskittyä muuhun. Niin kuin vaikka huushollaamiseen: kämppä on kuin pommin jäljiltä, jääkaapissa ei valon lisäksi paljon muuta ole ja pyykkivuorikin on päässyt taas kasvamaan Everestin kokoiseksi. Hyvä vaimo -indeksiä kohotin sentään vähäsen leipomalla mokkapaloja. :D

Kp 29!

Tajusin tosiaan äsken kalenteria selaillessani, että tänään on jo kp 29, eli periaatteessa puna-armeija ON myöhässä. Tosin vain vajaan päivän verran, mutta myöhässä nyt kumminkin. :P

Kovin raskautettu olo mulla ei kyllä ole. Eilen illalla nukkumaan käydessä oli ehkä vähän ökkö olo, mutta syytin siitä jääkiekkopelissä syömääni lihapiirakkaa (kai nyt jokaisella tulee vähän ökkö olo, jos iltapalaksi tirvaisee maailman läskeimmän ja rasvaisimman lihiksen...). Eli en siis aio vielä jammailla täällä onnesta. Ja mun tuurilla menkat alkaa kuitenkin tänään illalla, kun olen töissä hulppean 9 tunnin tarjoiluvuoron. Pitää varmaan pakata eväiden lisäksi töihin mukaan siteitä ja kuppi, sillä pessimistihän ei tunnetusti pety.

Muuten elämä rullaa aika lailla samaan malliin. Lauantaina olisi lähtö Kuopioon niihin kavereiden hää-ristiäisiin, ja mulla on tietenkin kauhea vaatekriisi. Mitä pistää päälle juhliin, kun pukukoodia ei ole ilmoitettu, Mies meinaa lähteä puvussa liikkeelle, rahaa tai varsinaista tarvetta uuteen kolttuun ei ole eikä halua olla yli- tai alipukeutunut? Kääk.

Omstart, omstart...

Ja kierrot senkun lyhenee: puna-armeija valtasi tilukset jälleen eilen, joten edelliselle kierrolle tuli mittaa säntilliset 28 päivää. Olen siis monen vuoden tauon jälkeen jälleen "keskivertonainen" mitä kuukautisiin tulee. :P Viimeksi kroppa on ollut näin täsmällinen pillereitä syödessä, luomuna olen aina vuotanut säännöllisen epäsäännöllisesti. Nähtävästi kroppaansa ei voi koskaan tuntea täysin, koska näin lyhyt kierto tuli kyllä ihan puskista.

Tällä kertaa en ollut edes pahemmin pettynyt, vaikkei kakkajalka ollutkaan saanut alkuaan. Olin siis nähtävästi osannut alitajuisesti olla toivomatta liikoja edellisen pettymyksen jälkeen. Mies sen sijaan mutristeli jonkin aikaa ja oli selvästi harmissaan, mikä tietysti harmitti sitten mua jälkeen päin. Pitää ehkä jutella Miehen kanssa asiasta jossain välissä ja kysellä, mikä fiilis sillä on.

Yritin aiemmin tänään laskea, monesko yrityskierto meillä on jo menossa. Päädyin tulokseen "aika hiivatin mones". Kohta vuosi on yritystä takana, eikä mitään tunnu tapahtuvan. Myönnettäköön, että ollaan oltu ajoittain TODELLA laiskoja edes yrittämään (milloin on flunssaa, milloin Miehellä kököt työvuorot, milloin helteet ja sukuloimisreissut...), mutta luulisi silti, että tässä ajassa olisi edes kerran sattunut onnetar kohdalle. Kohta alkaa tuntua, että lottovoittokin on todennäköisempi (siis pääpotti, neljää oikein ei lasketa) kuin lapsen saaminen alulle. :/

Ensi kuun lopulla olisi ystäväpariskunnan häät ja samassa tilaisuudessa parin esikoisen ristiäiset. Neuloin tulokkaalle myssyn, sukat ja tumput ristiäislahjaksi, ja harmitti ihan pirusti, ettei myssyn tulevana käyttäjänä olisi meidän oma muksu. Ehkä joku päivä vielä istun maha pystyssä samaisessa sohvannurkassa ja väkerrän sarjatuotantona myssyjä omalle nassikalle. Sitä päivää odotellessa...

"Kyllä se siitä."

Viime postauksessa purkautunut pettymys tuli käsiteltyä varsin tehokkaasti niissä kaverin pippaloissa. Jossain vaiheessa iltaa istuttiin ystävän kanssa vaatehuoneessa (:D) tuopit kourassa, meikäläinen tilitti vitutustaan ja kaveri kuunteli ja hoki otsikon lausetta. Ei ehkä äkkiseltään kovin lohduttava lause, mutta kummasti sen kuuleminen silti helpotti.

Heti seuraavalla viikolla pistinkin sitten töpinäksi: tilasin netistä ison läjän ovulaatiotestitikkuja, laskeskelin päiviä kalenteriin ja kävin jopa apteekista hakemassa foolihappotabletteja (joita tosin en ole vielä alkanut syödä, koska huomasin Multivitassakin olevan foolihappoa, eli syön vanhat vitamiinit ensin pois). Samoin pistin oman ja Miehen ruokavaliorempan käyntiin. Omalta osaltani päätin pistää alkoholin käytön totaalisesti tauolle (Miehelle moista kieltoa oli turha erikseen edes määrätä, koska ei sille ole viimeisen vuoden aikana maistunut kuin jokunen olut), ja vietetään Miehen kanssa myös suklaatonta ja sipsitöntä syyskuuta. Lokakuulle pitäisi keksiä myös joku lakkoilukohde, tähän mennessä mieleen on tulleet laku, leivokset ja limppari. Saapa nähdä, millaisen protestin Mies pistää pystyyn, se kun tykkää etenkin makeista leipomuksista. :D

Palatakseni varsinaiseen asiaan, ovistestit pääsi viime viikolla kunnolla käyttöön. Vahva positiivinen ilmestyi tikkuun keskiviikkona, eli ovulaatiosta alkaa olla jo viikon päivät. Miehellä onneksi oli aamuvuoroviikko, joten oltiin jopa kotosalla samaan aikaan ja ehdittiin touhuta useampana päivänä ennen ja jälkeen oviksen.

Nyt on menossa kp 22/29-31, eli viikon verran saan jännäillä vielä. Tosin tällä kertaa yritän olla odottamatta liikoja, ettei ala ottaa pannuun yhtä paljon kuin viime kerralla. Enkä varsinkaan lausu ääneen sanaa "raskaustesti", koska olen edelleen sitä mieltä, että se on kirottu tässä huushollissa! :D

Ei sitten.

Sana "raskaustesti" on tässä taloudessa ihan selvästi jotenkin kirottu: aina kun sen erehtyy lausahtamaan ääneen, menee kaikki v**uiksi ja sit on paha mieli.

Eilen illalla iltapissillä tuli muutama tippa verta paperiin. Mies, ikuinen optimisti (ja nähtävästi raskausjuttuja salaa googletellut) totesi, että saattaahan kyseessä olla kiinnittymisvuoto ja että turha vielä murehtia. Ihme kyllä itellekin tuli jotenkin luottavainen olo ja vanha tuttu "pessimisti ei pety" -asenne väistyi - mutta vain yön ajaksi. Aamulla huomasin tulvaporttien auenneen ja puna-armeijan saapuneen rytinällä. Aivan käsittämätöntä. Normaalikierto on tähän asti ollut mulla 30-31 päivää, ja tänään piti olla vasta 27/30-31 menossa.

Eipähän tarvi testailla viikonlopun kemujen varalta. Perseet vaan olalle, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Oliskohan... vaiko ei?

Kyllä me Miehen kanssa ollaan hyviä: saatiin kerrankin aikaiseksi touhuta aktiivisesti oviksen aikaan, helteistä ja ties mistä huolimatta! Nyt sitten vaan jännätään, puna-armeijan arvioitu saapumisaika pitäisi olla sunnuntaina tai maanantaina. Saisi kyllä jäädä saapumatta. Olo ei ainakaan vielä ole erityisen raskas (ehe ehe), mutta kummallisesti mahaa on kipristellyt viime päivinä. Peukut ja varpaat pystyyn.

Kierron ajankohdasta johtuen käsillä on jälleen sama dilemma kuin vappuna. Viikonloppuna on kaverin avokin valmistujaisjuhlat, ja ex-teekkari kun on kyseessä, niin alkoholia on aivan varmasti tarjolla. Semisti tein jo päätöksen, että pysyttelen alkoholittomalla linjalla varmuuden vuoksi, mutta millä hiivatin verukkeella tällä kertaa kieltäytyisi? Oliskohan antibioottikuuri ja hiivatulehdus riittävän "joo älä kerro enempää" -tyyppinen ratkaisu? Hmm. Tätä pitää vielä pohtia.

Loppukesäfiiliksiä

Hiljaista on pidellyt blogirintamalla. Ja muillakin rintamilla. Kun asunnon sisälämpötila lähentelee parhaimmillaan 35 astetta, on mielessä kaikkea muuta paitsi vauvantekoa. :P

Tilaisuuksiakaan ei pahemmin ole ollut. Miehen ensimmäinen kesälomaviikko meni siihen, että itse hikoilin kotona kuin pieni possu ja Mies viiletti maantiellä fillarin selässä (pyöräily on Miehen uusi villitys, lomaostoksiin kuului mm. 1500 euron maantiepyörä...). Sitten vietettiinkin puolitoista viikkoa tien päällä, Suomi-turneen välietappeina ollen anoppila, Helsinki ja Tallinna. Nyt ollaan oltu toista päivää kotona, ja huomenna päätetään kesälomareissaaminen Särkänniemen reissuun. Ensi viikko on Miehen viimeinen lomaviikko, ja sopivasti sattui myös hedelmällinen ajanjakso ensi viikolle, joten ei ainakaan tarvitse miettiä, mitä tässä huushollissa tapahtuu ensi viikolla... :D

Sain tänään kovin helpottavan puhelun vuokratyöfirmalta, jonka haastattelussa kävin juhannuksen jälkeisellä viikolla. Tarjosivat osa-aikatöitä syksyksi paikallisen messukeskuksen aulassa ja narikassa, ja tietenkin tartuin heti tilaisuuteen. Ensi viikolla olisi perehdytystä ja työsopparin laatimista sekä ensimmäinen työvuoro. Oon tietenkin ihan täpinöissäni, koska olin jo satavarma, etten kuitenkaan kelpaa firman listoille ja joudun kituuttamaan syksyllä taas pelkällä opintorahalla (ja Miehen rahoilla, niin kuin tähänkin asti). Operaatio Kakkajalan sovittaminen opintoihin ja työntekoon onkin sitten jo mahdollisesti kinkkisempi juttu, mutta sitä murehditaan sitten jos ja kun tärppää...

Enää kolme viikkoa kesälomaa meikäläisellä. Mihin hittoon se kesä taas vierähti?!

Ärrinpurrin.

Ei saavu kakkajalka vieläkään, ei. Puna-armeija sen sijaan valtasi tilukset jälleen eilen. Pärkkele. Luojalle kiitos kuukupissa, ilman sitä ärripurrittaisi ainakin tuplasti enemmän.

Eikä muuten herunut töitäkään, joten työttömänä ollaan loppukesä. Kivasti stressaa, kun tietää, että joudun elelemään Miehen siivellä kesän ajan ja siinä sivussa hakkaan päätä seinään gradun parissa. Stressikerroinhan tunnetusti nostattaa myös v-käyrää, mikä taas ei varsinaisesti ole mikään turn on ja näin ollen kakkajalan tekokin on täysin toisarvoinen seikka meidän huushollissa tällä hetkellä.

Miehen lomaan on noin kolme viikkoa aikaa, jospa sitten helpottais. Siihen asti purraan hammasta ja yritetään muistaa, että se mikä ei tapa, vituttaa.

Odottelua

Edellisessä postauksessa kiroamani parisuhteen kolmas osapuoli on häirinnyt meikäläisen elämää itse asiassa yllättävän vähän, vaikka alun perin pelkäsin jalkapallon valtaavan meidän telkkarin kokonaan. Mies on jopa yllättänyt positiivisesti pari kertaa ja laittanut pelin digiboksille talteen, että saan katsoa "oikeita ohjelmia". Aww.

Sen toisen kolmannen pyörän eli kakkajalan saapumisen ajankohta on yhä edelleen mysteeri. Viikonloppuna anoppilassa saunoessani huomasin, että maha olisi vähän niinkö pömpöllään ja turpeampi kuin normaalisti, mutta toisaalta en ole huomannut olotilassa mitään sen kummempia muutoksia. Mahaturpeus voi johtua myös siitä, etten ole alkukesän aikana juurikaan liikuntaa harrastellut (työpaikkapyöräilyssäkään ei kunto ehdi kohentua, koska matka kestää huimat 7-10 min vastatuulen voimakkuudesta riippuen).

Että odotellaan sit. Onhan tässä mitä odottaakin: kakkajalkaa, tietoa siitä, jatkuuko työt harjoittelun jälkeenkin, lottovoittoa, Miehen lomaa, parempia ja lämpimämpiä kelejä... You name it.

Hyvästi kotirauha.

Parisuhteeseemme on ilmestynyt kolmas osapuoli. Sen saapuminen ei ollut ihan täysi yllätys, koska olihan Mies kohkannut vierailijasta jo kuukausi-, jollei jopa vuositolkulla, mutta silti se muutti meille turhan äkkiä ja kuin varkain. Mies tutki pitkään ja hartaasti netin syövereitä perehtyen vierailijaan liittyvään informaatioon, laati aikatauluja ja printtaili niitä jääkaapin oveen aseteltavaksi. Strategiat on hiottu, työvuorot varmistettu ja todettu sopiviksi ja vaimoa lepytelty (liian vähän).

Jalkapallon MM-kisat on muotoutunut jo suorastaan kirosanaksi tässä huushollissa, ja kisat alkoi vasta eilen. Miksi helkkarissa sitä palloa pitää potkia KUUKAUDEN ajan, eihän olympialaisetkaan kestäneet kuin pari viikkoa?! En vaan tajua.

Onneksi on läppäri ja jättimäinen kasa leffoja, joita katsella makuuhuoneen rauhassa. Ylitöihin jääminenkin on onneksi aina vaihtoehto.

Kateudesta vihreä(nkukertava)

Raskaana oleva ystävä vieraili näillä kulmilla Suomea viime perjantaina, ja tokihan sitä vatsaa kokoonnuttiin joukolla ihmettelemään kaffen ja kaffeleivän äärelle. Ja voi jumankauta millainen vatsakateus iski! Se vauvamaha vaan oli jotenkin niin mahtava. Pinkeä ja kiinteä, ei mikään hervoton pesupallo, ja vatsan sisäinen asukkikin oli hetken hereillä ja suvaitsi kevyesti napauttaa meidän pällistelijöiden kämmeniä.

Olin toki seurassa kovin sivistynyt ja aidosti onnellinen kaverin raskauden puolesta, mutta nyt näin muutamaa päivää myöhemmin iski kyllä ihan hullu kateus ja yleinen ahdistus (jonka voi ehkä laskea menkkavitutuksenkin piikkiin, puna-armeija teki hyökkäysliikkeen jälleen eilen illalla ja nähtävästi yrittää vallata puoli valtakuntaa kerralla...). Mikä saakutti siinä on, että kaikki tutut ja puolitutut tuntuu olevan raskaana tai juuri synnyttäneitä, ja itsellä menee ovis toisensa jälkeen ohi ilman, että osu ja uppos? Ja MIKSI Mies on taas seuraavan ovulaation aikaan ihan väärässä työvuorossa?!

Hitto vie. Jos olisin tiennyt kunnon hormonimyrskyn iskevän näin iltasaikaan, olisin ehkä malttanut olla hotkaisematta sitä suklaalevyä kokonaan aiemmin tänään. Nyt paitsi paha mieli, kohta naama myös täynnä finnejä.

Ei uutta länsirintamalta

Eikä kyllä miltään muultakaan rintamalta. Vapunjuhlinnan sisäisen kosteuden aste nousi asteella tai toisellakin, kun puna-armeija saapui juhlaseurakseni odotettua aiemmin ja sain vappukarkeloinnin ohella leikkiä rättien ja kuukupin kanssa. Ei saatu siis jälkeläistä taaskaan aikaiseksi.

Mun pitäisi varmaan palaveerata Miehen työnantajien kanssa vakavasti aiheesta Miehen työvuorot ovulointiajankohtina. Viime ovis meni TAAS ohi onnellisesti, koska Mies teki vaihteeksi yövuoroa, nukkui päivät ja oli hereilläoloaikansa kuin perseeseen ammuttu karhu. Onkohan ne kuspiät suunnitellu tehtaalla työvuorolistat ihan vaan mun kiusaksi, häh?!

Noh, onneksi Miehellä on neljän viikon kesäloma. Jos sillon ei saada säpinää aikaiseksi, niin lupaan pyhästi siirtää lapsenhankinnan vähintään viiden vuoden päähän. Helevetti.

Vappu, tuo juhlista räntäsateisin

Pohdin eilen ääneen vapun ruoka- ja juomapolitiikkaa, ja Mies iski kysymyksen pöytään: "Mites toi siun alkoholin nauttiminen tänä vappuna, kannattaisko rajoittaa?" Ensin meinasin hermostua moisesta kontrolloinnista, mutta tarkemmin asiaa mietittyäni kysymys ei ollut itse asiassa mitenkään huono.

Kierto on siinä vaiheessa, että ovis tuli ja meni, kovasti touhuttiin jälkeläisen aikaansaamiseksi ja nyt jännäillään seuraavien menkkojen alkua (puna-armeijan arvioitu laskeutumisaika ensi tiistaina). Jos nyt sattuisi olemaan niin, että "osu ja uppos", niin tokihan siinä tapauksessa kuningas alkoholin runsas nauttiminen olisi vallan pöljä idea. Vaan mistäs hitosta sitä tässä vaiheessa voi tietää, että kasvaako tuolla vatsanpeitteiden alla muu kuin kakka? Kuuklettelin jopa, että onko olemassa jotain ylimaallisen herkkiä ja tarkkoja raskaustestejä, mutta eipä taida noihin kuluttajan saatavilla oleviin testeihin olla luottaminen näin aikaisessa vaiheessa kiertoa.

Päätynen siis vapunjuhlinnassani "ennemmin laatu kuin määrä" -tyyppiseen ratkaisuun ja etsin Alkosta jonkun erityisen hyvän kuohuviinin, jonka voin Miehen kanssa nautiskella vapunpäivän piknikillä, ja muuten keskityn kiinteään ravintoon nestemäisen sijasta.

Harmillisen sateista säätä lupaa tänne päin Suomea vapuksi. Yleensä ollaan ystäväporukalla viihdytty sekä vappuaatto että -päivä ulkosalla piknikoiden, mutta nyt taitaa olla tiedossa sisätilavappu. Pöh.

Niin tosiaan, Miehen veljentyttö ristittiin parisen viikkoa sitten. Ristiäiset oli hyvin pienimuotoiset, paikalla oli isovanhempien lisäksi kummeja 3 kpl, minä ja Mies sekä lapsosen eno ja isotäti, yhteensä viitisentoista henkeä. Kahvit lipiteltiin seurakuntatalolla, jonka jälkeen lapsonen vietiin hoitajan hellään huomaan ja me aikuiset suunnattiin läheiseen ravintolaan syömään. Seurue taisi jatkaa iltaa vielä lähipubiinkin, me lähdettiin appivanhempien kanssa siinä vaiheessa ajelemaan jo kotia kohti. Ristiäislahjaksi ostin Tiitiäisen satupuun ja poikkesin kuulemma ilahduttavasti muista lapsen lahjojista: jos tytölle olisi tuotu vielä vähän lisää vaatteita tai leluja, olisi lapsen äiti kuulemma pistänyt pihakirppiksen pystyyn siltä seisomalta. :D

Anoppi muisti tietenkin kysyä (kesken kastetilaisuuden vieläpä!), että joko on tyllerölle serkku tulossa. Ai miten niin innokkaita isovanhempia... Huoh.

Kisaväsymystä ilmassa

Lievää kevätmasennusta ja "kisaväsymystä" havaittavissa tässä osoitteessa. Menkat tuli ja meni, ja tälläkin kertaa menkkakivut iskivät kuin salama kirkkaalta taivaalta. Harvemmin olen ensimmäistä vuotopäivää viettänyt sikiöasennossa sohvalla täristen ja oksennellen. Yh.

Uusi kierto on nyt kuitenkin päällä, ja lupasin jo Miehelle, että nyt jos koskaan ollaan aktiivisia ja sähköjäniksiä ja hitto vieköön pistetään se jälkeläinen alulle kertalaakista! :D

Ystäväpiiristä kuului männäviikolla kummia: yksi kaveripariskunta on liittynyt odottavien joukkoon. Hieno juttu toki, mutta silti kaihertaa jonkinsortin kateus. Ainakaan viimeksi ko. kaverin kanssa jutellessa ei tullut mitenkään ilmi, että lapsi olisi erityisen odotettu tai yrityksen alla, ja nyt sitten yhtäkkiä onkin jälkeläinen tulollaan. Ensireaktio uutiseen oli kyllä "voi hemmetti, NEKIN saa lapsen, miksei meillä tärppää?!", mutta noh... Kyllä se sitten joskus meillekin sattuu kohdalle. Tuntuu vaan, että kaikki energia ja ajatukset tällä hetkellä keskittyy vain sen yhden teeman ympärille, vaikka tässä olisi muutakin projektia ja tehtävää työn alla.

Mies käväisi tosiaan siellä veljensä varpajaisissa, tuore isä vietti juhlia ilmeisesti pitkän kaavan kautta ja oli Miehen mukaan koko ajan joko kännissä tai krapulassa (...). Muisti kuitenkin kutsua meidätkin lapsosen ristiäisiin, joten lauantaiksi pitää metsästää jostain juhlakolttu ja ladata kameran akut. Ja joku ristiäislahjakin vois olla ihan jees, vaikkei niin pieni vielä lahjojen päälle mitään ymmärräkään. Pitää konsultoida vielä anoppia, että mitä ne oli meinannut tulokkaalle hankkia. Ei tule sitten samoja potkupukuja ja vauvakirjoja hankittua tsiljoonaa kappaletta.

Kyllä suku on ihana asia.

Sekä oma että Miehen suku aiheutti taas melkoiset otsasuonen pullistumat viime viikolla, kun käytiin kotopuolessa. Oma rakas äippäni oli sentään lievimmästä päästä ja tyytyi kertomaan, kuinka töissä kollegat ovat kyselleet, että "no koskas Dariana meinaa susta mummon tehdä". Äippä oli vastannut, että "eivätköhän nuo ilmoita viimeistään synnärille mennessä että nyt se tulee". :D Aiemmin äiti on mulle sanonut, että hänestä ei mummoa tehdä ennen kuin 50 vuotta on mittarissa (ei siis ennen vuotta 2013...), mutta taitaa mummovietti sittenkin pikkuhiljaa pesiytyä äippäänkin.

Myös mun mummo havahtui meidän siellä käydessä siihen faktaan, että me Miehen kanssa ollaan mitä parhaimmassa lastentekoiässä ja alkoi tietenkin tivata, että no mites. Ja koska mummolle nyt vaan on vaikea valehdella tai edes yrittää kiertää kysymystä, niin pakkohan se oli myöntää, että yritystä on. Nyt vain sitten kauhulla odotan tulevia visiittejä ja vatsanseutua tuijottelevaa mummoa, joka tietenkin alkaa hetimiten tyrkyttää neuvoja ja ohjeita...

Eniten otsasuonen tykytystä aiheutti kuitenkin Miehen veli, joka ei vieläkään ole suoraan meille (tai siis Miehelle) kertoillut oma-aloitteisesti lapsesta mitään. Ei niin yhtikäs mitään. Facebookiin oli iskenyt uuden (huonolaatuisen ja suttuisen) kuvan tytöstä, siinä kaikki. Vellosten isälle eli appiukolleni oli lanko sentään laitellut sähköpostina enemmänkin kuvia ja tietoja, ja sitä kautta sitten mekin saatiin nähdä pienokaisesta useampia otoksia. Kysyin sitten anopilta ohimennen, että onko ristiäisistä ilmoiteltu mitään. Onhan niistä - kummeille ja isovanhemmille. Ja lanko oli vieläpä jotenkin lohkaissut isälleen puhelimessa, että "ai pitäiskö teidätkin kutsua vai". o.O

Joo, ok, langolla ON tunnetusti vähän omalaatuinen huumorintaju, mutta kyllä pikkasen pisti harmittamaan tuollainen asenne. Etenkin mua harmittaa Miehen puolesta, koska tiedän, että Mies odottaa kovasti tulokkaan tapaamista, onhan kyseessä mahdollisesti meidän tulevien lasten ainut serkku. Toki tässä on vielä noin kuukausi aikaa ennen ristiäisiä ja Mies on pyydetty mukaan varpajaisiin parin viikon päästä, eli vielä lanko ehtii hyvinkin kutsua myös meidät ristiäisiin, mutta silti...

Noh, turha vetää vielä palkokasvia sieraimeen. Kai.

Mitä tulee niihin meidän tuleviin omiin pienokaisiin, tällä menolla niitä saa odotella vielä pitkään. Mulla on koulun kanssa kiire, Mies on töissä taas ihan väärissä vuoroissa ja halutkin on kateissa ainakin meikäläiseltä. En ole edes viiraillut ovulaatiolaskureiden kanssa tässä kierrossa ollenkaan. Onkohan tämäkin joku surullisenkuuluisa VAIHE lastenteossa? :P

Ei vieläkään. Prkl.

Otsikko kertonee olennaisen: ei tärpännyt tästäkään kierrosta.

Tirautin eilen ensimmäiset kunnon Pokemon-itkut epäraskautumiseni takia. Eilen aamulla kömmin vessaan ja huomasin menkkojen alkaneen, ja itkuhan siinä pääsi. Tosin olin nähnyt koko edellisen yön ahdistavia painajaisia aina parisuhteen rikkoutumisesta äidin syöpään ja ties mihin autokolareihin asti, ja kaiken lisäksi jo viikon verran vaivannut niskajumi ja päänsärky oli pitänyt v-käyrän sopivan korkealla. Ei siis ihme, että nousi tippa linssiin.

Alkaa olla vähän jo luovuttajafiilis, vaikka yritystä on takana vasta reilu 4kk. Mies sentään jaksaa olla positiivinen ja on "satavarma", että seuraavasta tärppää. Tosin mokoma ukonrutjake kehtasi ehdottaa, että seuraavassa kierrossa ei ihan välttis tarvitsisi raskautua, ettei lapsiparka synny joulukuussa ja ole siten aina luokkansa nuorin ja kärsi siitä. (Kiitti kulta, tiedän kyllä. Nimim. Synttärit joulupäivänä.)

Noh, vaikka vähän ahdistaakin koko vauvanhankinnan vaikeus, niin huumori ei sentään ole totaalisesti kadonnut. Jaksoin nimittäin hörähdellä jopa ääneen 25.2. Hesarissa olleelle Fingerporille.


(Kuva: HS.fi)

No syntyihän se sittenkin!

Nimittäin Miehen veljen ja tämän avokin lapsonen. Pieni tyttölapsi päätti saapua kepoiset 1,5 viikkoa LA:n jälkeen. Kuten Mies totesi, tyttö tulee isäänsä ja oli heti reilusti myöhässä (lanko kun ei tunnetusti ole se täsmällisin ihminen, mitä tulee kellonaikoihin sun muihin pikkuseikkoihin...). Noh, pääasia että kuitenkin syntyi eikä tarvinnut äitiparkansa kärvistellä jättimahan kanssa pidempään. :)

Olen koko illan tuijotellut vähän väliä tulokkaan kuvaa Naamakirjassa ja lietsonut vauvaviettiäni entisestään. Onneksi Miehen veli asuu sen verran kaukana ja "väärällä" nurkalla Suomea, että ei ihan heti ole tiedossa reissua tulokasta pällistelemään. Sen pienen käärön näkeminen livenä kun voisi laukaista vielä pahemman viettikohtauksen... Ainakin siihen asti kunnes se pieni prinsessa alkaa parkua pää punaisena tai vääntää vaipasta ohi pienet yllärit suoraan tädin ja sedän syliin. :D

Ensi viikolla pitäisi alkaa menkat, saas nähdä tuottiko viime viikonlopun kova yritys tulosta. Niillä saakelin kalliilla ovistesteillä en kyllä ovulaatiota bongannut, eli mysteeriksi jäi myös se, ovuloinko ees ollenkaan. Seuraavaa kiertoa varten en kyllä osta uutta pakettia, sen verran turhauttavaa oli purkkiin pissiminen ja se ainainen negatiivinen tulos.

Jotain positiivista tässä kyllä pikkuhiljaa kaivattaisiin. Niin testitikkuihin kuin muutenkin elämään. :P

Nyppii nyps nyps

Se siitä periaatteellisuudesta. Vannoin vielä ennen joulua, kun Operaatio Kakkajalka oli vielä alkutekijöissään, että en hairahdu ostamaan ovulaatiotestejä tai kehittele muitakaan vippaskonsteja. Kuinka ollakaan: marssin tänään apteekkiin ja nappasin mukaan viiden testin ovistestipaketin... Maksoikin mokoma 16 euroa (ja oli silti se halvempi vaihtoehto lähiapteekin kahdesta ovistestipakkauksesta). Argh.

Kimmoke tähän lähti varmaan joltain keskustelupalstalta, jossa mainittiin anovulatoriset kierrot ja se, kuinka toiset ei edes ovuloi. Itsellä kun ei koskaan ole ovulaation aikoihin ollut mitään kipuja tai sen suurempaa eritteidenmuodostusta, joten en itse asiassa edes ihan varmaksi tiedä, ovuloinko ylipäänsä. Eli selitettäköön äkillinen kelkankääntäminen vaikka uteliaisuudella oman kropan toimintaan. Ovulaatiolaskureihin olen sentään turvautunut koko ajan, lähinnä koska kierron pituus heitti tässä vuodenvaihteen tienoilla reilusti: ensin pari kiertoa venyi 34 päivään, kun taas viimeisin oli tismalleen 28 päivää.

Jos tästä purkkiin pissimisestä ja testien kellottamisesta tuntuu löytyvän joku logiikka, voisi ehkä jopa harkita useampien (ja halvempien) testipakkausten tilaamista jostain tukusta. Ei tarvitsisi tuhlata pennosiaan lähiapteekkiin, jossa kaiken lisäksi meikäläinen käy sen verran usein että henkilökunta moikkailee jo lähestulkoon nimeltä.

Pisti muuten tuossa viikko tai pari takaperin ärsyttämään toden teolla, kun istuttiin iltaa tyttöporukalla leffaa katsellen. Otin ruoan päälle kaksi (pientä) lasillista punaviiniä, ja yksi kaveri sitten alkoi ääneen kummastella, että eikös sun pitäisi välttää alkoholia kun kerran lasta yrität.

Joo, toki, perskännit on ehdottomasti huono idea. Mutta raivoraittiiksiko tässä pitäisi yhtäkkiä ruveta ihan vaan siksi, että yritän tiineytyä? Ja mitä se sitä paitsi edes kaverille kuuluu, että paljonko satun yhden illan aikana nauttimaan alkoholia, kun kuitenkin itse tiedostan, paljonko on liikaa?

Kumma kyllä samainen ystävä ei puuttunut siihen, että seisoin muun porukan mukana pihalla tupakalla (siis en itse polttanut, vaan seisoin vaan vieressä muiden röyhytellessä), vaikka periaatteessa alkoholi ja tupakka on ihan yhtä pahoja juttuja terveyden ja raskautumisen kannalta. Jännä kyllä, miten nähtävästi kaverin mielessä pari lasia viiniä on Paha Asia, mutta tupakansavun myrkyt ei niinkään...

Toinen asia, josta mulle on huomauteltu ja joka myös alkaa nyppiä, on opiskelun ja lapsenteon yhdistäminen. Tajuan toki itsekin, ettei elämäntilanne ole ehkä se ihanteellisin lasta ajatellen: gradu kesken yliopistolle, AMK-opinnoissa ensimmäinen vuosi menossa, töitä ei tiedossa ja opintotukikuukaudet käytännössä nollassa. Mutta tarviiko siitäkin nyt sitten joka kerta huomautella, että "no mites aiot nämä nyt sit hoitaa, jääkö koulut nyt sit kesken"?! Kiitos, tiedän kyllä olevani paskan ajoituksen mestari, tänk juu veri mats.

Muutenkin oon huomannut, että mun ystävien keskuudessa on nyt ilmennyt kahta eri suhtautumistapaa tähän meidän yritykseen. Toiset ystävät tyytyvät toteamaan, että "ai yritätte vauvaa, no kiva, onnea yritykseen" ja antavat asian sitten olla; toiset taas suhtautuvat näennäisesti ihan hyvin, mutta rivien välistä antavat ymmärtää, että eivät oikeastaan tajua, miksi me halutaan lapsi. JA tuovat sen ilmi rivien välissä yllättävän usein, yleensä muutaman lasillisen jälkeen.

Henkkoht pidän enemmän ensimmäisen kategorian ihmisistä.

Räkäpäisyyttä

Murphyn laki iskee jälleen! Laskeskeltiin Miehen kanssa viikko sitten ainakin kolmen tai eri neljän ovulaatiolaskurin kanssa, että huomisesta lähtien olis niinkö Se Aika Kuusta ja sovittiin, että tässä kierrossa nyt sitten touhutaan ku sähköjänikset. Ja kuinka ollakaan: mulla on kaamea flunssa. Päässä huljuu räkä ja lihaksia särkee (tosin särky voi johtua myös tiistain tappojumpasta). Ole tässä nyt sitten kovin romantillinen ja hehkeä ja viekoittele Mies petipuuhiin... argh. Taitaa mennä aika väkisinpanemiseksi.

Mies tosin oli sitä mieltä, että kyllä se mun seksivietti vielä jostain putkahtaa pintaan vaikka mun pää onkin täynnä räkää. Hyvähän sen on puhua, kun on oman lenssunsa jo sairastanut ja on muutenkin nuorempi ja viriilimpi kuin meikäläinen.

Noh, kukaan ei väittänytkään, että lapsen alulle saanti olisi se maailman helpoin homma.