Näytetään tekstit, joissa on tunniste ovis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ovis. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Lähete ja lämpöhalvaus

Kah kummaa. Sillä välin, kun olin Helsingissä turisteilemassa pari päivää, posti oli kiikuttanut kirjeen naistentautien polilta. Meille on nyt sit varattu eka aika polille 31.8. Pistin Miehen kännykkään jo muistutuksen sekä ylimääräisen hälyn paria viikkoa ennen, että muistaa ottaa sille päivälle vapaan tai puolikkaan vapaan. Tai ainakin olettaisin, että meitä kumpaakin siellä kaivataan, koska mukana tuli esitietolomake myös Miehelle, vaikka lähete olikin vain mun nimellä. Mut jee, onpahan taas mitä odottaa.

Vietin tosiaan muutaman päivän Helsingissä ystävän kanssa turisteilemassa, kävin mm. elämäni ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa. Museoihinkin oli tarkoitus mennä, mutta kun päästiin ekan museon ovelle, todettiin sen menneen poikkeuksellisen aikaisin kiinni, eikä jaksettu raahautua seuraavalle museolle, vaan lähdettiin sen sijaan terassille. Noh, kulttuuria se on ravintolakulttuurikin. :P Reissu kyllä rentoutti kummasti, vaikka paluumatkalla verenpainetta nostattikin Pendolinon viisi (5!) ylimääräistä pysähdystä ylikuumentuneiden jarrujen ja vastaantulevan liikenteen takia...

Oviksen pitäisi tapahtua tänään tai huomenna, mutta taidan silti harkita kahdesti ennen kuin alan ehdotella Miehelle petipuuhia. Huonolla tuurilla saataisiin vielä lämpöhalvaus, jos alettaisiin touhuta kämpän sisälämpötilan hipoessa 30 astetta. Ehkä illan viiletessä sitten voi asiaa ajatella uudemman kerran. :P

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Ei ole totta.

Kp 16. Tein iltapäivällä kierron ensimmäisen ovistestin, ihan vaan päästäkseni niistä mokomista liuskoista eroon (roskiinhan ei hyvää tavaraa tietenkään voi heittää). Arvelin jo etukäteen, että tuskin saan testiin mitään viivoja edes näkymään, vaikka olinkin yrittänyt olla käymättä vessassa pariin tuntiin ja jättänyt päiväkahvinkin väliin.

Kaksi viivaahan siihen liuskaan sitten pärähti. Ihan testausajan puitteissa, ja lähestulkoon yhtä vahvoja olivat. Siis mitä helvettiä, ovuloinko mä nyt sitten jo tällä viikolla, vaikka kalenterin ja aiempien kiertojen keskiarvojen mukaan oviksen piti venyä ensi maanantaille?! En jummarra. Siis olenhan mä aina joka paikassa ajoissa ja muutenkin hätäinen, mutta että ovulaatiokin tapahtuu melkein viikon etuajassa...

Taidan varmuuden vuoksi kellistää Miehen kunhan se kotiutuu reilun tunnin päästä. Tuskin sillä mitään sitä vastaankaan on. :P