Veikeä vauva

Vaikka joskus tuntuukin siltä, että päällimmäisenä vauva-ajasta mieleen jäävät jäätävä väsymys, korvia särkevä vauvan itku ja haiseva vaipparoskis, mahtuu arjen harmauteen vähän ilonpilkahduksiakin. Hyvänä esimerkkinä tämän viikon alkupuoli.

Maanantaina käytiin toista kertaa vauvajoogassa, ja tällä kertaa Pimu olikin yllättäen yksi niistä hyvinkäyttäytyvistä ja nauravaisista vauvoista eikä niinkään oma kitisevä itsensä. Likka pötkötteli joogamatolla varsin tyytyväisenä, ihaili kuvaansa peilistä ja nauraa käkätteli, jos jooga-asentoihin kuului vauvan vatkausta tai muuta liikehdintää, kun taas muutama Pimun "kollega" itkeskeli tai narisi melkein koko tunnin ajan. Joogatunnin jälkeenkin Pimu oli harvinaisen hyvällä tuulella, hörppäsi ennen kotiinlähtöä vähän maitoa ja nukahti kotimatkalla bussissa Manducaan (eikä herännyt edes heti kotiintullessa!). Eilen puolestaan oltiin ekaa kertaa muskarissa, ja sielläkin Pimu viihtyi oikein mainiosti, vaikka ensialkuun epäilinkin uuden paikan ja vieraiden vauvojen läsnäolon häiritsevän ja hermostuttavan likkaa. (Muskarista oma postaus sitten aikanaan.)

Kotona ollessakin Pimu on ollut varsin hurmaavaa seuraa. Tyttö ei enää kaipaa äidin tai isän palvovaa katsetta 24/7, vaan juttukaveriksi kelpaa nyt myös joku lelu - ja lelun puutteessa sohvanjalka tai lattialle uhkarohkeasti jätetty läppärikin. :P Jutustelukin on monipuolistunut viime viikkoina: Pimu kurluttaa, kikattelee, lällättelee ja matkii pulua (!), ja uusin temppu on kielen näyttäminen äidille ja isälle. Paljon hauskempaa mullekin seurata Pimun pärpätystä, kun siinä on erilaisia sävyjä vanhan kunnon korkean c:n sijaan. :D Kun kikatteluun vielä lisätään napa-akselinsa ympäri vinhasti pyörivä liike ja punnerrukset, on olkkarissa meillä toisinaan "dinner AND a show".

Paljon hauskempaa on myös herätä aamulla, kun vieressä tissiä nipistelevä ja sektioarpeen varpailla kipeästi tökkivä lapsi vetää suupielet korviin heti, kun hoksaa, että äiti onkin hereillä. On se vaan veikeä tapaus. Vieressä korvatulppien kanssa yövuoron jälkeen nukkuva Mies sen sijaan ei kiitä siitä, että Pimun aamutervehdykseen kuuluu tätä nykyä kohtalaisen kimakka "kiii-AI!"...

Vauva harrastaa, osa 1

Tänään otettiin Pimun kanssa ensiaskeleet vauvaharrastusten parissa, kun testissä oli vauvajooga. Saatiin jännätä vielä viime metreille saakka, että pidetäänkö tuntia ollenkaan, mutta loppupeleissä ilmoittautuneita oli sittenkin tarpeeksi, joten suunnattiin Pimun kanssa keskustaan aamukymmenen tietämillä.

Mua ensialkuun vähän epäilytti, että näinköhän joogaaminen vauvan kanssa on mistään kotoisin. Ensinnäkään mä itse en ole varsinaisesti mikään joogaintoilija ja ryhmäliikunnassa yleensä valitsen mieluummin tappohikijumpan ja punttien heittelyn kuin rauhallisemmat venyttelyt ja muut "hymistelylajit", eli epäilin erottuvani joukosta jo pelkästään omalla olemuksellani. Toisekseen, suhteellisen vähäisen raskausajan liikunnan ja viiden kuukauden kotona möllöttämisen jäljiltä mä olen notkea kuin norsu, eli jooga-asanoihin taipuminen voi olla työn ja tuskan takana. Ja kolmanneksi, 12 euron kertamaksu on aika suolainen hinta viikottaiseksi harrastukseksi, etenkin näin pienituloisena kotiäitinä.

Tunnilla oli kuitenkin yllättävän mukavaa Pimun pienestä hepulivartista huolimatta (mitäs pistävät harrastukset Pimun aamupäikkäriaikaan, nih), taivuin ainakin jotenkin venytyksiin eikä muukaan ryhmä ollut erityisen hippiä. Vaikka kieltämättä me Pimun kanssa erotuttiin joukosta, koska olin ainut, jolla EI ollut minkäänlaista kantoliinaa/-reppua mukana ja Pimullakin oli kertsivaippa (Mies ei suostu kestoilemaan rotarokotteen jälkimainingeissa)... Ihan jokaviikkoiseksi harrastukseksi tästä meille tuskin on, jo pelkästään tuon hinnan takia, mutta eiköhän tuonne tule eksyttyä uudemmankin kerran. Ja onpahan joku syy herätä maanantaiaamuisin ihmisten aikoihin. :P

Viiskuisen vauhdissa

Kesälomareissut on nyt tältä kesää reissattu: toissapäivänä köröteltiin vihdoin kotiin anoppilasta, ja nyt alkaa hiljainen totuttautuminen arjen sirkkeliin. Mieskin lusi jo kesälomansa ja pitää nyt vielä jäljelle jääneet isyyslomapäivänsä pois pyörimästä - ja meinasi hyödyntää nekin päivät tien päällä uljaan maantiepyöränsä selässä, kun kerran kelit näyttäisivät vielä sallivan moisen harrastuksen.

Pimun 5 kk neuvolassa käytiin tänään pyörähtämässä, vuorossa oli viime kuulta rästiin jäänyt lääkärintarkastus ja jälleen satsi rokotteita. Mitään ihmeempää ei tästä reissusta käteen jäänyt, Pimu todettiin terveeksi, jänteväksi ja pirtsakaksi lapseksi. Ainut poru pääsi piikitettävistä rokotteista, mutta nekin itkut itkettiin nopeasti ohi ja kiukku unohtui viimeistään siinä vaiheessa, kun neiti sai maitoa neuvolan odotustilassa meidän kytistellessä mahdollisia sivuvaikutuksia. Harvinaisen jouheva reissu siis. Nyt vaan odotellaan, millaiseksi vellipesäksi likka muuttuu viimeisen rotatehosteen ansiosta. Pneumokokista ja yhdistelmästä ei tullut viime kierroksellakaan mitään oireita lievää uneliaisuutta lukuunottamatta, joten taidetaan tälläkin kierroksella unohtaa Panadolit kaappiin.

Pituus-painokäyrät näyttivät vähäsen laskusuuntaa, mutta mitoilla 67 cm ja 7505 g pysyteltiin edelleen keskivertokäyrän (nollakäyräkö se nyt sit on?) yläpuolella, joten täysimetyksellä voidaan jatkaa edelleen. Tosin lääkäri oli sitä mieltä, että voidaan aloitella myös soseruokailua pikkuhiljaa, jos näyttää siltä, että tyttö tarvitsee enemmän energiaa, mutta katsellaan nyt. Mua kiinnostaisi enemmänkin kokeilla Pimun kanssa sormiruokailua, mutta sitä varten pitäisi odotella vielä lähemmäs 6 kuukauden ikään asti, että neiti oppii istumaan kunnolla ja käsittelemään ruoanpaloja vähän nykyistä näppärämmin.

Tuota neidin tauhkaamista katsellessa ei muuten ole ihmekään, jos paino ei nouse samaan tahtiin kuin ennen. Likka kiepsahtaa selältä vatsalleen alta aikayksikön, kääntyilee napa-akselinsa ympäri, punnertaa yläkroppaa melkein suorien käsivarsien varaan ja vetää peräpäätäkin välillä konttausasentoon. Selällään ollessaan puolestaan likka hakee varpaita suuhun melkein koko ajan. Uusi, ei niin kiva temppu on myös pureminen: vaikka hampaita ei vielä näy, Pimun leuoissa on sen verran puruvoimaa, että ikenilläkin saa jyystettyä äidin sormea niin, että itku meinaa päästä. :P

Kotona löhöilyyn on tulossa nyt syksyllä toivottua vaihtelua. Muskaripaikka varmistui ja posti toi neidille kirjeen, jossa kerrottiin meidän jatkossa muskaroivan keskiviikkoaamuisin lähikirkolla. Lisäksi mä ilmoitin Pimun ja itseni naisvoimistelijoiden vauvajumppaan tiistaiaamupäiviksi, ja kokeiluun pääsee myös vauvajooga, sikäli mikäli ryhmää saadaan kasaan. Näihin kun lisätään vaunulenkkeilyt, kirjasto- ja kaupunkireissut ja ihan vaan kotona pöhköily, niin eiköhän ala kotiäidinkin elämä maistua mielekkäämmältä. Tai ainakin saan välillä aikuiskontakteja, joiden avulla estää aivojen täysi puuroutuminen.

Lomamoodi

Pahoittelen radiohiljaisuutta. Meidän huushollin on vallannut perinteinen kesälomalaisten kiire, kun ei ehdi edes blogia miettiä. Mies on nyt kesälomalla neljättä viikkoa (wtf, vastahan se jäi lomille?!), ja tultiin appisten kesäloman alkamisen kunniaksi täksi viikoksi Karjalan kunnaille ihmettelemään. Varsinainen hermoloma tosiaan: appiukko innokkaana urheilun ystävänä on virittänyt kisastudion kuntoon kolmen (3) telkkarin, tietokoneen näytön ja läppärin voimin, ja metakka on välillä sen mukainen, kun joka toosasta tulee eri lajia. Että se siitä mediatulvan rajoittamisesta meidän Pimulla...

Itse asiassa kesälomailu aloitettiin jo yli viikko sitten, kun vietettiin viikonloppu mun äidin luona. Äiti vaihtoi alkukesästä työpaikkaa ja tokihan siinä lomat paloi, ja kun kerran mummilla oli kerrankin kokonainen vapaa viikonloppu, niin mepä mentiin sinne. Viikonloppu meni lähes kaikilta osin mukavasti: Pimu nukkui ja söi normaaliin tapaan, äidin koirakin otti vauvan vierailun lunkisti ja paikalliselta kirppikseltä löytyi Pimulle muutamia kirjojakin. Ainut kupru oli se, että Pimu vierasti mun äitiä ihan hulluna. Liekö syynä äidin vahvat silmälasien sangat, naisääneksi matalahko altto tai iso koko, mene ja tiedä. Joka tapauksessa aina, kun mummin naama ilmestyi Pimun näköpiiriin, alahuuli meni välittömästi rullalle ja kyynelkanavat aukesivat. Onneksi viikonloppu oli sentään lyhyt ja vierastuskin laantui ajan myötä sen verran, että sunnuntaiaamuna selvittiin jo aamupalasta ilman huutokonserttia.

Tämä viikko tosiaan vietetään anoppilassa, jossa onneksi vaivana ei ole vierastus. Pimu on tähän asti viihtynyt vallan mainiosti, mitä nyt vieraassa paikassa nukkuminen näkyy öisenä levottomuutena, tississä roikkumisena ja aikaisina aamuherätyksinä (tänään klo 6:10, argh!). Eilen käytiin oman perheen kesken kaupungilla ratsaamassa paikallinen lastentarvikekirppis, josta nappasin mukaan kolme vaippaa (kaksi Bumgeniuksen taskua ja yhden äp-Imse-AIO:n) sekä satamassa lihiksillä, ja tänään illalla Pimun kummisetä avokkeineen on tulossa iltaa istumaan ja grillailemaan. Enemmänkin ulkoiluaktiviteetteja olisi kiva harrastaa, mutta harmaa ja välillä sateinenkin sää on liimannut meikäläisen uupuneena sohvannurkkaan. Noh, eipä tästä aktiivilomaa oltu suunniteltu muutenkaan.

Anoppi oli käynyt vaihteeksi ostoksilla ja ratkaisi ainakin osittain mun vaatedilemman: mummo oli pistänyt tuulemaan Reimalla ja hommannut tytölle vk-haalarin, vähän paksumman haalarin, Reimatecin kengät, sukkia, hanskat ja talvihatun sekä bonuksena Tutan potkuhousut, kaikki sopivan reilua kokoa syys- ja talvikautta ajatellen. Katsoin ko. vaateläjää eilen semisti kauhistuneena, kahdestakin syystä. Ensinnäkään en halua ajatella, paljonko mummo on noista pulittanut (ellei sitten ole alerekki osunut kohdalle), ja toisekseen olisin itse valinnut ehkä HIEMAN eri värisiä vaatteita. Haalarit ja muut vermeethän ovat tietenkin mummon mukaan "niin kivan tyttövärisiä": fuksiaa, punaista, marjapuuronpunaista, kukkakuosia, timantteja (!). Ok, pahemminkin olisi voinut käydä ja osa noista väreistä jopa miellyttävät munkin silmää, mutta itse olisin ehkä kumminkin hankkinut jotain vähän enemmän unisex-kamaa. Mulla kun ei edelleenkään ole tarvetta erityisesti korostaa ulkopuolisille, että Pimu on tyttö, vastikään tyydyin kaupungillakin vain nyökyttelemään, kun ruskea-musta-valkoisiin puettu Pimu oli jonkun mummelin mukaan "potra poika".

Noh, ehkä pitäisi olla vain kiitollinen siitä, että anoppi osallistuu Pimun vaatehankintoihin. Ja ainahan mä voin ostaa itse sitten toisen ulkovaatesetin vähän androgyynisemmällä kuosilla. :P

Tällä viikolla pitäisi tulla tieto siitä muskariryhmästäkin, toivottavasti kotona odottaa kirje, joka kertoo meidän päässeen siihen lähempänä kotoa kokoontuvaan ryhmään. Muutkin harrasteet näkyvät palailevan pikkuhiljaa kesätauoilta, MLL:n perhekahvila avaa elokuun lopulla syyskautensa ja parin viikon päästä on ensimmäinen vauvajoogatuntikin (tästä oma postauksensa sitten, kunhan käydään ensin Pimun kanssa testaamassa lajia). Jospa meidän syksystä tulisi vähän toimeliaampi ja sosiaalisempi kuin keväästä ja kesästä.

Nyt takaisin sohvannurkkaan kuuntelemaan lapsen vöyhkäämistä. Onneksi Mies jaksaa lojua lattialla ja leikittää tyttöä, mun selkä ei siihen just nyt taivu.