Lääkärineuvolakuulumiset

Tänään lauantaina pärähtää Pimun mittariin 1,5 vuotta (kääk, joko?!), joten viikolla oli aika käydä taas neuvolassa kuulemassa elämän suuria totuuksia. Tällä kertaa kera lääkärin.

Strategiset mitat ipanalla oli ihan oman käyrän mukaiset 82 cm ja 10,7 kg. Pitkä hoikkeliini edelleen. Päänupin ympärystä terkkari ei ensin meinannut mitata ("kun ei se nyt tässä vaiheessa ole enää niin tarkkaa", what?), mutta totesi kumminkin pipokoon olevan 48 cm. Lääkäri puolestaan totesi sydämen, keuhkojen, korvien, silmien ja ihon olevan "ihan ok, ihan normaalit", kyseli perusfaktat syömisestä, nukkumisesta ja puheen kehityksestä. Ruokailuista kysyttäessä mainitsin, että lehmänmaito ei uppoa kirveelläkään, jolloin lääkäri ihmetteli silmät pyöreänä, että "mitä hän sitten oikein juo päivähoidossa?". No daa, vettä. Imetyksestä ei sentään naputtanut, vaikka henkisesti olinkin valmistautunut sokerivesipuheisiin ja taaperoimetyksen äänekkääseen puolusteluun.

Neuvolakäynnillä lääkärin kysyessä puheenkehityksestä heitettiin Miehen kanssa ilmaan arvio, että likan sanavaraston koko on "ehkä kymmenkunta". Alettiin kuitenkin heti neuvolasta lähdön jälkeen epäillä, josko arvio meni kuitenkin alakanttiin ja pistettiin laskenta pystyyn. Kaupan kautta heitetyn kotimatkan aikana laskuri pääsi yli kolmeenkymmeneen sanaan tai jotakin tiettyä asiaa tarkoittavaan äännähdykseen, plus peruspärinät ja lintujen vaakkumismatkimiset. Hämmentävää, miten nopeasti Pimun sanavarasto on karttunut tässä kesän ja alkusyksyn mittaan, ja hoitotädin mukaan koko ajan tulee uusia yrityksiä toistaa sanoja perässä. Jouluun mennessä ollaan varmaan jo viidessäkymmenessä sanassa. :O Pitäisikin joku päivä ottaa kynä ja paperia hollille ja kirjata tähänastinen taapero-suomi-sanasto talteen, muistoksi vauvakirjan väliin.

Unesta sen verran, että Gordon-unikoulun kierros kaksi on menossa päivässä 7/10, ja hyvin menee. Viime yönäkin eka unipätkä oli klo 20:40-02:30, ja silloinkin likka heräsi vain vähän piereskelemään ja jutustelemaan Einari-pupulle. Seuraava herätys koitti viiden, puolen kuuden pintaan, ja sitten piti jo ottaa tissi kehiin, kun silittely ja lauleskelu ei ihan meinannut tepsiä. Sivuvaunupinnikseenkin siirto onnistuu melkein joka kerta, oli Pimu unessa tai puolihorteessa. Ehkä tämä tästä taas hetkeksi helpottaa - kunnes ne viimeisetkin poskihampaat alkavat tunkea ikeniin...

Iltapäivä vierähtää vaihteeksi urheiluleskenä: Mies lähtee juoksemaan puolimaratonia, ja me parkkeerataan Pimun kanssa reitin varrella sijaitsevaan leikkipuistoon.

Ikiopiskelijan ahdistus

Ipana on nyt neljättä viikkoa päivähoidossa, ja edelleen eletään kuherruskuukautta. Pph:n kanssa kemiat pelaa sekä äidillä että tyttärellä, mitä nyt armas jälkikasvuni on osoittanut ajoittain mieltään myös hoitajalle. Tytär ei kuulemma arvosta sitä, että hoitaja pyytää olemaan kiljumatta päiväunille mennessä, ettei muiden unet häiriinny. Lisäksi Pimu on ollut vähän näreissään siitä, ettei enää olekaan ryhmän vauva ja joutuu jakamaan juniori-statuksensa toisen ikätoverin kanssa. Eivätköhän nuo ajan mittaan opi talon tavoille.

Pimu joko tekee taas vaihteeksi hampaita tai reagoi uuteen arkeen öisin, koska tissi suussa nukkuminen alkaa tulla jälleen tavaksi. Katselen menoa vielä viikonlopun yli, ja jos ei helpota, niin Gordon taas kehiin ja unikoulu pystyyn. Hampaita ei onneksi enää puutu kuin takimmaiset poskihampaat x4 sekä toinen alakulmahammas.

Pimun kuulumiset onkin aika lailla siinä. Omat kuulumiset puolestaan on aika lailla opintopainotteisia. Oppari on edennyt aika hyvään pisteeseen teorian puolesta, ja odottelen parhaillani neljättä (...) päivää ohjaajan kommentteja aikaansaannoksesta. Seuraava etappi olisikin sitten kenttätutkimuksen teko, mikä hirvittää jo pelkästään siksi, että pitäisi pystyä viettämään tuntitolkulla aikaa toimeksiantajan tiloissa ja haastatella ihmisiä. Kurkkua kuivaa jo ajatuskin, kraah.

Menneet opinnotkin palasivat kesällä kummittelemaan, kun heinäkuussa posti toi kirjeen yliopistolta. Koska en ole kerryttänyt opintoja yliopistolle kolmeen vuoteen (syystä nimeltä AMK-tutkinto), mut on heitetty passiivirekisteriin ja poistettu opiskelijalistoilta toistaiseksi. Mustalta listalta poispääsy edellyttäisi multa seuraavana peliliikkeenä opintosuunnitelman laatimista ja pyhää lupausta siitä, että suoritan opinnot loppuun enkä enää jää lusmuamaan yo:n kirjoille. Laitoinkin pääaineeni opintosihteerille "apua apua, mitä multa puuttuu" -mailin ja sain ystävällisesti tiedon, että "maisteriseminaarin ja gradun kun väsäät, niin se ois siinä".

"Tahdon asiassakin" todettiin aikanaan jotenkin niin, että gradu on tavalliselle ihmiselle ihan piece of cake. Kässärin kirjoittajat ei tainneet ottaa huomioon sitä, että jos pääaine on vieras kieli, se hiivatin gradukin kirjoitetaan sillä samaisella kielellä. Tässä tapauksessa ranskaksi. Mon dieu. Enhän mä varmaan enää osaa koko kieltäkään muutaman vuoden tauon ja yhden raskaus-/imetysdementian jäljiltä.

Vaan ei auta, pakkohan se maisterintutkinto olisi saada aikaiseksi. Tai no, ei mua sentään kukaan aseella uhaten pakota sitä gradua kirjoittamaan. Lähinnä luulen, että mua itseäni jäisi ikuisesti korpeamaan se, että kaikkien niiden vuosien jälkeen mulle jäisi yo:lta käteen vain turhanpäiväinen kandintutkinto ja läjä sekalaisia opintoja, joilla ei tee työelämässä mitään. Eipä sillä, että se maisterintutkintokaan mitään autuutta ja supermahtavaa työpaikkaa toisi, mutta olisi edes jotain kättä pidempää. Eli pitänee pistää mylly pyörimään ja ottaa yliopistolle yhteyttä lähipäivinä. Kääk.

Sitä odotellessa välipalaa nassuun ja hakemaan ipanaa hoidosta. Pysyy elämän realiteetit mielessä, kun korkealentoisten opintosuunnitelmien sijaan juoksee uhmaavan taaperon perässä pitkin leikkipuistoja.