Näytetään tekstit, joissa on tunniste imetys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste imetys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tissibaari suljettu

Huoh. Näin siinä käy, kun surffaa netissä nykyään vain tabletilla/kännykällä eikä kosketusnäytöllä pitkien tekstien kirjoittaminen suju tahi nappaa: blogitauot venyy ja paukkuu kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta. *pyörittelee silmiään*

On montakin aihetta, joista olisi pitänyt kirjoittaa tässä kuluneiden kuukausien aikana. Pimun alkava (ja nyt täysillä päällä oleva...) uhma, imetys ja sen loppuminen, perhe-elämä noin yleensä, omat opiskelu- ja työkuviot ja ties mitkä. Nyt kun jälkeen päin miettii noita kaikkia asioita, ei enää muista kaikkea, mitä aiheesta piti sanoa. Yritetään nyt kumminkin kirjata edes jotain muistiin, että jää jälkipolvillekin mustaa valkoisella.

Aloitetaan vaikka imetyksestä. Pimun imetystaival kesti kaiken kaikkiaan 2 vuotta ja 2 kuukautta. Suunnilleen vuoden ja 2 kuukautta pidempään kuin alunperin ajattelin. Raskausaikana ainut ajatus ja tavoite imetykselle oli, että jos vaan selviää sen 6 kk täysimetyksellä ja vuoden ikään osittaisimetyksellä, niin hiton hyvä juttu. Sitten kun Pimu syntyikin sektiolla, imetyksen alku takkusi jonkin verran ja imuotteen ja maidon riittämisen kanssa piti tehdä melkeinpä hartiavoimin töitä. Tytön ekana syntymäpäivänä sitten tuulettelin itsekseni, että jes, tänne asti päästiin sittenkin, kaikki tästä eteenpäin on vaan plussaa.

Kaksivuotissynttäreiden lähestyessä alkoi mulla vähitellen innostus ja jaksaminen hiipua. Jäljellä olivat enää päiväuni- ja iltaimetykset, joista päiväuni-imetys tippui ensimmäisenä pois, kun likka siirtyi nukkumaan päiväunensa omaan huoneeseen junnusänkyyn. Iltaimetyksiä jatkettiin vielä tämän jälkeen noin viikon verran, mutta imetystuokiosta tuli lopulta pelkkää tissin raapimista, sylissä pyörimistä ja puremistakin. Kun Pimu sitten siirtyi vajaa kuukausi sitten nukkumaan yöunensakin omaan huoneeseen, loppui iltamaidon anto samalla. Pari ensimmäistä iltaa tyttö kyseli tissimaidon perään, muttei protestoinut, kun vastasin, että tissitkin nukkuvat jo. Eikä tissin perään ole sen jälkeen kyselty.

Kaiken kaikkiaan "vieroitus" sujui paremmin kuin uskoin, ja loppujen lopuksi sopivan lapsentahtisesti. Nyt kun vielä ehtisin joskus kaupoille ostamaan uusia rintaliivejä - ilman klipsejä ja luukkuja, wuhuu!

***

Aiheesta toiseen. Kevään ja kesän aikana on tullut vastaan useampikin Pimun vauva-ajan muskarikaveri tai puistotuttu. Arviolta 80 prosentilla näistä tuttavaperheistä on joko tulossa tai syntynyt bebe numero kakkonen. Hymähdinkin Miehelle joskus helmikuussa, että ollaankohan me jostain universaalista aikataulusta jäljessä, kun toista ei ole vielä tulossa saati suunnitteilla.

Maaliskuussa poistatin kierukan. Huhtikuussa tilasin ovistestejä. Nyt on menossa kakkajalka nro 2:n yrityskierto 2. Kirpputoreilta metsästän pääasiassa nb-koon kestovaippoja ja hypistelen koon 62 bodeja. Totaalinen takinkääntö siis. Jospa tällä kertaa ei tarvitsisi odottaa kahta vuotta.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Lääkärineuvolakuulumiset

Tänään lauantaina pärähtää Pimun mittariin 1,5 vuotta (kääk, joko?!), joten viikolla oli aika käydä taas neuvolassa kuulemassa elämän suuria totuuksia. Tällä kertaa kera lääkärin.

Strategiset mitat ipanalla oli ihan oman käyrän mukaiset 82 cm ja 10,7 kg. Pitkä hoikkeliini edelleen. Päänupin ympärystä terkkari ei ensin meinannut mitata ("kun ei se nyt tässä vaiheessa ole enää niin tarkkaa", what?), mutta totesi kumminkin pipokoon olevan 48 cm. Lääkäri puolestaan totesi sydämen, keuhkojen, korvien, silmien ja ihon olevan "ihan ok, ihan normaalit", kyseli perusfaktat syömisestä, nukkumisesta ja puheen kehityksestä. Ruokailuista kysyttäessä mainitsin, että lehmänmaito ei uppoa kirveelläkään, jolloin lääkäri ihmetteli silmät pyöreänä, että "mitä hän sitten oikein juo päivähoidossa?". No daa, vettä. Imetyksestä ei sentään naputtanut, vaikka henkisesti olinkin valmistautunut sokerivesipuheisiin ja taaperoimetyksen äänekkääseen puolusteluun.

Neuvolakäynnillä lääkärin kysyessä puheenkehityksestä heitettiin Miehen kanssa ilmaan arvio, että likan sanavaraston koko on "ehkä kymmenkunta". Alettiin kuitenkin heti neuvolasta lähdön jälkeen epäillä, josko arvio meni kuitenkin alakanttiin ja pistettiin laskenta pystyyn. Kaupan kautta heitetyn kotimatkan aikana laskuri pääsi yli kolmeenkymmeneen sanaan tai jotakin tiettyä asiaa tarkoittavaan äännähdykseen, plus peruspärinät ja lintujen vaakkumismatkimiset. Hämmentävää, miten nopeasti Pimun sanavarasto on karttunut tässä kesän ja alkusyksyn mittaan, ja hoitotädin mukaan koko ajan tulee uusia yrityksiä toistaa sanoja perässä. Jouluun mennessä ollaan varmaan jo viidessäkymmenessä sanassa. :O Pitäisikin joku päivä ottaa kynä ja paperia hollille ja kirjata tähänastinen taapero-suomi-sanasto talteen, muistoksi vauvakirjan väliin.

Unesta sen verran, että Gordon-unikoulun kierros kaksi on menossa päivässä 7/10, ja hyvin menee. Viime yönäkin eka unipätkä oli klo 20:40-02:30, ja silloinkin likka heräsi vain vähän piereskelemään ja jutustelemaan Einari-pupulle. Seuraava herätys koitti viiden, puolen kuuden pintaan, ja sitten piti jo ottaa tissi kehiin, kun silittely ja lauleskelu ei ihan meinannut tepsiä. Sivuvaunupinnikseenkin siirto onnistuu melkein joka kerta, oli Pimu unessa tai puolihorteessa. Ehkä tämä tästä taas hetkeksi helpottaa - kunnes ne viimeisetkin poskihampaat alkavat tunkea ikeniin...

Iltapäivä vierähtää vaihteeksi urheiluleskenä: Mies lähtee juoksemaan puolimaratonia, ja me parkkeerataan Pimun kanssa reitin varrella sijaitsevaan leikkipuistoon.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Hyinen heinäkuu

Kyllä on säiden valtiaalla huumorintaju kieroutunutta, kun keskellä heinäkuuta saa istua hiekkalaatikolla hanskat kädessä tuulitakissa ja katsoa, kun vähintään tuplasti lämpimämmin puettu taapero mättää hiekkaa uudelle, valkopohjaiselle fleecetakilleen. (Popin haamufleece ON hauska ja söpö tuon naperon päällä, mutta se käytännöllisyys taisi jäädä unholaan sillä verkkokauppareissulla...) Viime viikolla olisi ollut itselläkin pipolle tarvetta, kun kylmän pohjoistuulen raatelemana rämmittiin nelisen kilometriä pyörällä muskariin ja puistoilemaan.

Miehen kesäloma alkaa ensi viikolla, ja uhkaili mokoma, että kyllä hänen lomalla sitten on hyvät kelit. Ikuisena realistina meinasin silti pakata lomareissulaukkuun tenavalle ja itselleni syysvermeet, ettei tarvitse mummolassa nököttää sisällä koko viikkoa sopivan varustuksen puuttuessa. Mies viettää luultavasti ensimmäisen lomaviikkonsa fillarin selässä, mulla taas on missiona kierrellä vanhaa kotikaupunkia, koluta vihoviimeiset alemyynnit ja välillä näpertää opparin parissa. Yritin myös myydä Miehelle ideaa lapsivapaasta leffareissusta, mutta elokuvatarjonta kotikylässä näyttää vähän kehnolta, siellä kun ei (vielä) ole Finkkaria miljoonine vaihtoehtoineen. Suomen suurin hiekkalinna sen sijaan on, sinne pitää parin vuoden tauon jälkeen päästä katselemaan. Pimukin saattaa viihtyä, ainakin pari kesää sitten serkkulikkansa taapersi pää kolmantena jalkana pitkin hiekkalinnaa ja leikkimökkikylää.

Lomareissujen päätteeksi arki pärähtää päälle sitten tosissaan. Näillä näkymin palataan kotiin vasta elokuun toisella viikolla, jolloin meille (tai no, luultavasti lähinnä mulle) jää vain pari päivää aikaa hoitaa kuntoon Pimun päivähoitosopimukset, tuloselvityslomakkeet, varmistaa varustelun riittävyys päivähoitopaikkaan (lähinnä kestovaippojen vienti-tuonti-säilytyskuvio) ja viettää lapsen kanssa laatuaikaa ennen päivähoidon alkua kuun puolessa välissä.

Yövieroituksen kierros kaksi on tällä hetkellä tyssännyt hampaiden tuloon ja levottomaan uneen. En vielä tiedä, yritänkö jatkaa vieroitusta tämän viikon ajan vai sinnittelenkö lomareissujen jälkeiseen aikaan, ettei tyypin pasmat mene sekaisin niin kuin edellisellä mummolareissulla. Eikä niitä varsinaisia yöimetyksiä tällä hetkellä ole kuin kaksi tai kolme, mikä on huomattava parannus aiempaan tississä-kiinni-koko-yö-roikkumiseen. Vaikeeta on.

Nyt äkkiä Huippumalleja ruutuun ennen kuin napero herää päikkäreiltä.

Jänisbongarit ja näkymä takapihalle. Etsi kuvasta pupu.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Napanuoran katkaisu

Lokakuun viimeinen lauantai oli eräänlainen virstanpylväs mun ja Pimun symbioottisen suhteen muuntumisessa ihan vaan äiti ja tytär -suhteeksi. Mä vietin päivän parhaan ystävän polttareissa ja Pimu oli isänsä ja pumpatun pullomaidon varassa anoppilassa. (Tai no okei, Mies ja Pimu kävivät mua tervehtimässä kesken polttareiden ja imetinkin lapsosen pari kertaa sillä välin. Mutta silti.) Edellisen kerran mä ja Pimu oltiin oltu erossa toisistamme noin pitkään synnärillä, kun tyttö oli yön lastenteholla ja mä omalla osastollani, ja tietenkin mua etukäteen stressasi ja vähän ahdistikin. Entäs jos likka vaan huutaa koko päivän hammassärkyjään tai ikäväänsä tai tissiä? Entäs jos se ei suostu syömään mitään kiinteää safkaa tai pullomaitoa? Miten sen päikkäreiden käy, kun unikaverina ei ole tissi?

Hyvin kävi. Mies juotti maitoa nokkamukista ja syötti muksulle kaikkea mitä se vaan suostui syömään, onnistui hyssyttelemään tyypin päiväunille syliinsä ja siirtämään appisten sänkyyn JA selvisi puolen tunnin automatkoista polttaripaikalle ja pois tytön kanssa kahden ilman, että Pimu huusi kaukalossaan takapenkillä yksin ilman sen kummempia viihdytyksiä. Ainut kupru osui ilta-aikaan, kun Pimun nukkumaanmenoaika koitti. Pimun tissi-uni-assosiaatio on edelleen niin vahva, että Miehen nukutusyrityksistä huolimatta lapsi huusi kuin hyeena siinä vaiheessa kun mä saavuin polttareista noin varttituntia sovitusta ajasta myöhässä.

Ja kun nyt aiheeseen päästiin, niin avauduttakoon hieman aiheesta imetys ja yöhulinat. Pimu on edelleen varsin tissivauva eikä kiinteästä ruuasta ainakaan vielä ole tissimaidon korvaajaksi, vaikka ajoittain likka ahmiikin hyvällä ruokahalulla muutakin ruokaa. Myös hiljattain opitut konttaamisen ja karhukävelyn taidot tuntuvat hyrräävän tytön päässä illat pitkät, joten illoista ja öistä on meillä tullut vaihteeksi taistelua. Pimu nukahtaa iltaisin edelleen vain tissi suussa ja yöllä havahtuessaan rauhoittuu uudelleen paikalleen ja uneen vain, jos kertaalleen irrotettu nisä tyrkätään takaisin suupieleen. Tästä on seurannut mulle jatkuva hartiajumi ja Pimun hampaiden myötä arat ja verinaarmuilla olevat rinnanpäät. Heräilyn aiheuttamasta potutuksesta puhumattakaan.

Neuvolassa en ole vielä ottanut aihetta puheeksi, koska melkein voin arvata mitä sieltä neuvoksi annettaisiin: unikoulu, perhepedin purkaminen, yövieroitus. Ehkä jopa Pimun siirto omaan huoneeseen, mikä nyt ainakin on vielä tässä vaiheessa ihan utopiaa - enhän mä varmaan OSAISI nukkua ilman tuota pientä potkunyrkkeilijää samassa huoneessa. :D Jonkin sortin unikoulu ja yötissittelyjen vähentäminen alkavat kieltämättä kuitenkin jo houkuttaa, ja olenkin selaillut jo alustavasti Pantleyn ja Keski-Rahkosen teoksia vinkkien toivossa. Myös Jay Gordonin menetelmää olen kuullut kehuttavan, mutten ole vielä ehtinyt siihen perehtyä (ja ilmeisesti Gordonin menetelmä sopiikin vasta vanhemmille vauvoille ja taaperoille).

Toisaalta harmittaa miettiä unikouluja ja yövieroittamisia jo tässä vaiheessa, kun tähänkin asti ollaan menty Pimun kanssa niin lapsentahtisesti kuin vain mahdollista. Ja toisaalta taas lievää syyllisyyden tunnetta lievittää kuitenkin se seikka, etten mä ole sentään kokonaan vieroittamassa tuota likkaa tissiltä. Vaikka kevään koulukuvioita pyöritellessä ja stressipalloillessa kävikin mielessä, että moni asia sujuisi paljon paremmin, jos Pimu olisi korvikevauva tai söisi edes rintamaitoa sujuvasti pullosta...

Näillä mietteillä tällä kertaa.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Juhannus ja jälkipyykki

Juhannus tuli ja meni samoissa merkeissä kuin viime vuonnakin, tosin sillä erotuksella, että tällä kertaa anoppilaan matkaavassa autossa oli yksi pää punaisena turvakaukalossa huutava ja välillä nuokkuva mini-ihminen. Anoppilassa - tai ehkä pitäisi opetella pikkuhiljaa puhumaan mummolasta - viihdyttiin torstaista sunnuntaihin, ja tällä aikavälillä Pimun ukki ehti näpsiä kahden kameran voimin mimmistä yli 200 valokuvaa (joista joka toisen kohdalla Mies ärähti, että "pistä nyt se saatanan salamavalo pois päältä, kun se käy tytön silmiin"...), me ehdittiin Miehen kanssa saunoa kerran yhdessä (eka kerta Pimun syntymän jälkeen!) ja mä söin ja join kuin pieni porsas, kun kerran anoppi kantoi ruokaa pöytään ja viihdytti Pimua enemmän kuin mielellään sen aikaa, että me saatiin Miehen kanssa syötyä ruoka lämpimänä. Lienee sanomattakin selvää, että sunnuntaina kiroilutti, kun tajuntaan upposi se fakta, että seuraavat kolme viikkoa ruokahuollosta on jälleen huolehdittava itse samalla, kun Hänen Majesteettinsa karjuu huomionkipeänä pitkin päivää...

Pimusta puheenollen, neidillä tuntuu olevan taas menossa joku Vaihe. Imetys on meillä päiväsaikaan melkoista sähellystä, kun Pimua kiinnostaa ulkomaailman meno enemmän kuin ruokailu: tyttö malttaa hyvässä lykyssä ruokailla tiiviisti 5 minuuttia, jonka jälkeen alkaa tauhkaaminen, rimpuilu ja hoomoilasena ympärille pällistely. Touhuamisvaiheeseen kuuluu myös luonnollisestikin äidin tissin, rintakehän ja kaulan raapiminen sekä nännin jyystäminen TO-DEL-LA huonolla imuotteella. Rauhallisen, harmonisen ja symbioottisen imetyshetken sijasta Pimun ruokailu muistuttaa lähinnä pystypainiottelua. Ja koska ruokailuhetki kestää kerrallaan niin vähän aikaa (poislukien ne imetyshetket, jolloin Pimu nukahtaa tissille ja jyystää rintaa sitten unissaan...), niin tuntuu, että saan olla maitobaarina vähän väliä.

Rehellisesti sanottuna odotan kuin kuuta nousevaa sitä aikaa, kun Pimu alkaa syödä kiinteitä ja neidin energiansaanti ei ole enää pelkästään kiinni siitä, onko mun tissit läsnä vai ei. Syyskuussa Pimu täyttää puoli vuotta, eli silloin viimeistään on odotettavissa siirtyminen pöydän muihinkin antimiin.

Ai niin, otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin Pimun ja itseni seurakunnan muskariin ensi syksyksi. Ei kyllä mennyt sekään niin kuin Strömsössä: ilmoittautumislomake netissä oli todella hankalaksi tehty ja systeemi tökki useassakin kohdassa, ja kun vihdoin sain ilmoittautumisen vahvistusviestin sähköpostiini, seurakunnan vakioviesti ilmoitti, että ryhmävalinnat muskareihin tehdään, kun ilmoittautumisaika päättyy heinäkuun lopussa ja että tieto ryhmään valitsemisesta tulee kirjeitse. Tässä pitää siis odotella yli viisi viikkoa tietoa siitä, päästiinkö Pimun kanssa edes siihen ryhmään mihin haluttiin. Hmph.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Tiheän imun kausi ja muuta meininkiä

Pimulla on nähtävästi menossa ensimmäinen tiheän imun kausi. Viimeiset pari kolme päivää olen saanut istua tissit tiskissä sen ajan, jonka Pimu on hereillä (eli käytännössä koko ajan, koska eihän tissillä jatkuvasti ravatessa nukuta kuin maks. puoli tuntia kerrallaan...), ja voi hyvää päivää kuinka kädetön ja turhautunut olo tällä mutsilla onkaan! Jollain tasolla tiesin kyllä, että näitä kausia tulee, olihan niistä mainittu perhevalmennuksissa ja neuvolassa ja opasvihkosissa, mutta silti pääsi yllättämään se, että tämä vaihe todella on sitä TIHEÄN imun aikaa. Lisäksi vanha peikko eli pelko maidon riittävyydestä pääsi hetkeksi kummittelemaan ajatuksiin päällimmäiseksi, mutta tänä aamuna viiden aikaan, kun heräsin Pimua syöttämään ja vaihtamaan vaippaa, huomasin toisen rinnan tulvineen maitoa liivinsuojuksista huolimatta yöpaidalle. Eli jos kerran maitoa riittää minitulvaksi asti, niin eiköhän siitä riitä Pimullekin. :P

Appivanhemmat tulivat eilen ja lähtivät tänään tuossa puolenpäivän aikoihin pois, ja visiitti meni yllättävän jouhevasti. Mitä nyt itse olin jatkuvasti vähän ärtynyt ja poissaoleva, kun kaikki huomio meni tississä roikkuvaan tyttöön, enkä ehtinyt kunnolla jutella kenenkään kanssa saatikka käydä omaan tahtiin vessassa, syömässä tai tekemässä pieniäkään kotiaskareita... Onneksi anoppi oli avulias ja laitteli Miehen kanssa pyykkejä kuivumaan, tiskejä koneeseen ja ruokaa pakkaseen, ja onnistuivat jopa viihdyttämään tyttöä sen aikaa, että ehdin leikata Miehen reuhkaksi kasvaneen hiuspehkonkin. Appiukko puolestaan tuttuun tapaansa hääräsi kahden (2!) digikameran voimin ja räpsi kuvia Pimusta minkä kerkesi. Onneksi Mies oli ehtinyt jo painottaa isälleen "ei kuvia Facebookiin ilman lupaa" -periaatetta: ne kuvat, mitkä itse ehdin nähdä appiukon kamerassa, eivät ole erityisen mairittelevia mun osalta. Tukka sekaisin, kalpea naama ja harmaat silmäpussit yhdistettynä kotiverkkareihin ja imetyspaitaan EIVÄT välttämättä ole se mun edustavin olemus...

Nyt sentään on taas rauha maassa: Pimu saatiin huijattua päiväunille meidän sänkyyn, ehdin rauhassa jo tempaista pari riisipiirakkaa ja kupin teetä, surffata nettifoorumeilla ja raapustaa tämänkin tekstin. Mieskin päätti ottaa hetken omaa aikaa ja lähti ulos katsomaan, josko lähimaastossa olisi tarpeeksi sulia pyöräteitä pientä fillarilenkkiä varten. Siitäkin huolimatta, että vielä pari tuntia sitten ulkona satoi jalkarätin kokoisia lumihiutaleita...

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Arjen sirkkelissä

Tuvassa vihdoin hiljaisuus ja Pimu harvinaisilla päikkäreillä jo kolmatta tuntia, joten ehkä ehdin pikaisesti vihdoin kirjailla ylös joitain hämäriä muistikuvia kuluneista parista viikosta.

Pimu on saavuttanut mun ja Miehen hellässä huomassa jo kahden viikon ja kahden päivän kypsän iän ja sinä aikana aiheuttanut harmaita hiuksia meille molemmille: ensin itkettiin osastolla tulehduksesta kärsivän, kärttyisen, pullolle ja tutille oppineen tytön kiukkuilua ja imetysongelmia, kotona jatkettiin itkuharjoituksia kommunikaatiovaikeuksien vuoksi ja seuraavaksi varmaan hermoja raastaa Miehen maanantaina koittava töihin paluu ja pelko siitä, kuinka mä pärjään kaksin kääpiön kanssa.

Ja kaikesta tästä huolimatta välillä on onnellinen ja rauhallinen fiilis ja hyvä mieli siitä, että ollaan saatu pidettyä Pimu hengissä ja kasvukäyrä (ainakin näppituntumalla) nousussa. Vielä viime viikolla itkin Pimun huonoa imuotetta ja neuvolan tädillekin sanoin ääneen olevani huolissani maidon riittävyydestä ja olin hilkulla iskeä hanskat tiskiin, mutta onneksi Mies ja neuvolatäti saivat kannustettua mua eteenpäin imetyksen kanssa ja jaksoivat olla apuna oikean imuotteen metsästyksessä. Ja kuinka ollakaan: jopa meidän kehnohkon digipuntarin kotimittauksilla ollaan todettu Pimun kerryttäneen massaa hyvinkin yli syntymäpainon (4085 g --> noin 4,3 kg). Sittemmin oma pinnakin on venynyt huomattavasti aiemmasta ja varmuutta imetykseen tullut lisää, joten enää ei tarvitse uhkailla lapsiparkaa Tuttelilla. Ainakaan kovin usein. :P

Pimun päivärytmiä voi kuvata lähinnä toteamalla, että sitä ei juurikaan ole. Tai jos on, niin se vaihtelee hyyyyyvin paljon päivittäin. Pari ensimmäistä yötä kotona meni siihen, että mä heräilin jokaiseen Pimun inahdukseen ja käännähdykseen sekä TODELLA kummallisiin uniin, joissa mm. oma äitini haukkui mut paskamutsiksi ja arvosteli jokaista tekemääni valintaa. Pimu sen sijaan on alusta asti heräillyt öisin maksimissaan pari kolme kertaa syömään tai itkemään märkää vaippaa, ja onpa tähän pariin viikkoon mahtunut yksi yhden syötön yökin, jolloin tyttö tempaisi unta melkein 6 tuntia putkeen (ja riekkui luonnollisestikin seuraavan päivän valveilla...).

Päivisin sen sijaan Pimu ei oikein malta asettua pitkille unille kuin harvakseltaan: päiväsaikaan tyttö käy rinnalla tiheimmillään tunnin välein ja lopun ajan torkkuu lyhyitä pätkiä mun tai Miehen sylissä tai sitterissä, itkee ilmavaivoja tai märkää vaippaa tai muuten vaan tympääntymistään. Siirrettiin vastikään Pimun pinnasänky meidän makkariin ja ollaan pikkuhiljaa yritetty totuttaa Pimua nukkumaan pinniksessä, mutta tulokset on tähän asti olleet melko laihoja: Pimu yleensä vaistoaa alta vartissa vanhempien ovelan yrityksen saada kädet hetkeksi vapaiksi sylihiirestä. Autossa ja liikkuvissa vaunuissa sen sijaan läskit silmille -efekti on taattu, mikä lupaa hyvää tulevia mummolareissuja ajatellen.

Vaippailusta lyhyesti sen verran, että parin ensimmäisen kotipäivän jälkeen, kun Pimun antibioottikuuri lakkasi pistämästä pakkia sekaisin, ryhdyttiin osakestoilemaan ImseVimsen flanelletteilla: päiväsaikaan kotona kestopyllyillään, öisin luotetaan toistaiseksi kertiksiin. Tosin nyt pitää alkaa perehtyä vähän enemmän tähän päiväkestoiluunkin, sillä välillä Pimu päästelee sellaisia megapissejä, ettei IV:n imukyky enää riitä kuin tunniksi tai puoleksitoista, joten vaipanvaihdossa saa olla ravaamassa käytännössä koko ajan. Lisäksi alkaa vaikuttaa siltä, että seitsemän IV-soft-kuorta on turhan vähän meidän kierrossa, koska käytännössä joka toiseen kuoreen falskaa maitokakkaa eikä pelkkä huuhtelu ja uudestaan kiertoon -taktiikka pelaa. Äitiyspakkauksen vaippoja ja ostamiani Nalle Nöttösiä en ole vielä testannut, mutta ehkä niidenkin aika vielä koittaa.

Oma vointi sektion jälkeen on yllättävän hyvä. Jälkivuoto on ollut kohtuu niukkaa, kuten kuulemma usein onkin sektioäitien kohdalla, haava on lähtenyt parantumaan hyvin enkä ole tarvinnut kotona ollessa lääkärin määräämiä särkylääkkeitäkään (pl. parina ekana päivänä otettu käsikauppa-Panadol päänsärkyyn). Kotitöitäkin olen jaksanut tehdä pienissä määrin, lähinnä huolehdin pyykkihuollosta (kuten aina ennenkin: Mies ei muka vieläkään osaa annostella pesuainetta oikein eikä etenkään nyt, kun pyykin seassa on myös vaippapyykkiä) ja aina joutessani hoidan tiskikoneen täyttöä ja tyhjennystä sekä ruoanlaittoa.

Tällaista meidän arjen sirkkelissä näin parin viikon kokemusten perusteella. Hengissä siis ollaan, vaikkakin väsy toisinaan painaa ja välillä on kädetön olo, kun puolimetrinen nassikka huutaa kuuppa punaisena puhtaasta vaipasta ja täydestä vatsasta huolimatta. Paljon on vielä opittavaa pikkuneidin tavoista.