Välikausiahdistus alkaa helpottaa. Reiman verkkokaupasta Itella kantoi toisen, vähemmän säpäkän värisen haalarin sekä vihreät hanskat, joten pinkkihirmuille on nyt olemassa vaihtoehto. Lisäksi Pimulle on olemassa valikoima trikoopipoja sekä parit Popin akryylilapaset, joten ainakin tämä kevät ja alkusyksy on nyt hanskassa. Niiden aiemmin bongaamieni välikausi-Tepsujen lisäksi ratsasin Pimun lahjoituskengät läpi ja löysin sieltä kesäksi myös sandaalit sekä yhdet mahdollisesti käyttökelpoiset tennarilenkkarit (vaaleanpunaiset Nalle Puh -kuosiset, serkun peruja...). Joutunen vielä lähtemään kenkäkaupoille lapsen kanssa, mutta ensi alkuun näillä mennään.
Kengät jalassa kävelykin alkaa neidiltä sujua, ja tänään painettiin menemään pihan leikkialuetta ympäri ihan tolkutonta vauhtia. Pimu myös viihtyy pihalla todella hyvin, kun saa ihmetellä keinuja, liukumäkeä (ehdoton hitti, mutta äidin ja isin hauikset ovat koetuksella, kun likkaa pitää nostella mäkeen), keinuhevosta ja viereisellä parkkipaikalla tönöttäviä autoja sekä jonkun naapurin moottoripyörää. Hiekkaleluihin ei olla vielä satsattu, mutta Plaston potkumopoa testattiin tänään ja todettiin sen työntelyn olevan ihan riittävää hupia toistaiseksi.
Pimulla on tosiaan välillä hirveä hinku pihalle nyt, kun ulkoilun makuun on päästy. Aamupalan jälkeen tänäänkin yritettiin Miehen kanssa hengähtää hetki ja katsoa eilistä Doctor Whota, mutta vaippa-apina sitkeästi taapersi eteiseen ja kantoi sieltä ulkovermeitään ja kenkiään olohuoneen puolelle ja parkui suureen ääneen, jos yritettiin sanoa, että "ei nyt, tule rakentamaan duploilla". Nähtävästi mun on siis jatkossakin raahattava ahterini ulos ja ryhdyttävä tuulipuku-hiekkalaatikkoäidiksi. Ei siinä mitään, hyvällä ilmalla mieluusti olenkin pihalla paistattelemassa päivää, mutta tihkusadetta märemmällä kelillä pihalla värjötteleminen on kyllä nou-nou.
Asennettiin eilen mun pyörään myös Pimun istuin ja isimies kävi heittämässä pienen koerundin Pimu kyydissä. Tänään on mun vuoro testata lapsi kyydissä fillarointia, meinasin nimittäin pyöräillä tänään taaperokerhoon ja pois kun kerrankin on hyvä ilma eikä tuule tolkuttomasti. Pyöräillessä ei myöskään mene matkoihin niin paljon aikaa kuin vaunujen kanssa kävellessä, joten ehditään ehkä kauppaankin ennen pahinta kello viiden ruuhkaa.
Ai niin, saatiin Pimun kanssa uusi äiti-lapsi-kaveripari. Naapurirapussa asustelee Pimua vähän nuorempi tyttö vanhempineen, ja tehtiin eilen jo tuttavuutta keinujen luona. Nyt vaan pitää tähdätä ulkoilut suurin piirtein samoihin aikoihin, niin on mullakin joku jolle pälättää.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet ja tarvikkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet ja tarvikkeet. Näytä kaikki tekstit
tiistai 7. toukokuuta 2013
perjantai 26. huhtikuuta 2013
Välikausiahdistus
Joskus sitä tuntee itsensä vaan niin pirun tyhmäksi ja ärsyttää oma aivottomuus. Tällä kertaa lapsen pukemiseen liittyen. Luulisi hitto vie, että näin Googlen valta-aikana ensikertalaisäitikin hoksaisi kuukkeloida ajoissa, mitä muksulle oikeasti tarvitsee pistää ylle minäkin vuodenaikana. Vaan ei.
Välikausi (tai niin kuin aikuisten kohdalla puhutaan, kevät/syksy...) tuottaa mulle päänvaivaa ihan kiitettävästi jo pelkästään oman pukeutumisen kohdalla. Ikkunasta ulos vilkaisemalla ja lämpömittaria tiiraamalla mun putkiaivot tajuaa ehkä just ja just, että pitääkö ulos lähteä sateenvarjon ja kumppareiden kanssa vai riittääkö tennarit, mutta noin muuten homma onkin ihan arpapeliä. Yleensä tilanteet päättyy siihen, että mulla on joko liikaa tai liian vähän päällä, ja sitten joko viluttaa tai hiottaa ja molemmissa tapauksissa potuttaa. Vaan auta armias, kun yhtälöön lisätään taapero, joka ei vielä osaa kertoa, että onko liian kylmä tai kuuma.
Pimulle on olemassa ulkona oloon tällä hetkellä kaksi haalaria, Popin windfleece ja anopin ostama pinkki Reima-haalari. Ok, windfleece on hyvä vaunuillessa, mutta hiekkalaatikolla kuulemma ihan nou nou, ellei halua pilata fleecepintaa heti kättelyssä. Reiman haalari taas on niin pinkin kukertavan kirjava, että mulla sattuu silmiin sitä katsoessa. Ihan first world problem -kamaa: haalari on uusi, ehjä, laadukas ja ilmaiseksi saatu, mutta äidin silmissä ruma. Ja suorastaan kirkuu sitä, että haalarin sisällä on nyt TYTTÖ. Argh.
Enemmän ehkä kuitenkin tuottaa päänvaivaa haalareiden asustaminen ja kengät. Pimulla on kaappi täynnä toppatumppuja ja tälläkin hetkellä ulos mennessä olen pistänyt tytölle päälle paremman puutteessa äitiyspakkauksen haalarin tumput ja töppöset. Kummasti ne vaan alkaa olla näillä +5-10 asteen päivillä turhan kuumia, eivätkä oikein taida soveltua maassa möyrimiseen, koska peukut puuttuu ja töppösissä ei ole pitoa saati vedenpitävyyttä. Tiistaina kävinkin pikaisesti ennen kampaajaa Sokoksella toteamassa, että olen ihan liian myöhään liikkeellä: tarjolla oli enää liian isoja, hempeän vaaleanpunaisia vk-hanskoja. Nettipalstojen gurujen mukaan olisi pitänyt toimia jo tammikuussa ja tilailla silloin vk-vermeet, että saa just oikean väriset ja kokoiset omalle Neutri-Petterilleen. Pipo-osastolla sentään ollaan hyvissä kantimissa, kun hain Kimperistä ja Popilta yhdet sopivat trikoopipot, joita voi nyt jo sisäänajaa kypärämyssyn kanssa, mutta ihanasti ne vihreä-ruskeat sävyt kyllä riitelee tuon kirkkaanpunaisen ja pinkin kanssa.
Ja ne kengät. Voi hyvää päivää, yritä tässä nyt arpoa millaiset kengät tuolle passaisi jalkaan, minkä kokoiset ne popot pitäisi olla etteivät heti jäisi pieniksi, mitkä olisi helpoimmat pukea lapselle... Serkulta kantautuneiden second hand -kenkien seasta löytyivät kyllä koon 21 välikausi-Tepsut (Google kertoi, että ne olis vissiin aika hyvät) ja samankokoiset oranssit Nokian kumpparit, mutta ainakaan pikatestauksella Pimu ei suostunut ottamaan Tepsut jalassa yhtään kävelyaskelta sisällä ja huusi kenkiä pukiessa kuin hyeena. Uutena ensiaskelkengät taas maksaa ihan tajuttomasti. Oikeasti, 70 euroa minimonoista, jotka ovat käytössä muutaman kuukauden? En mä maksa omista kengistänikään yli 50 euroa, ellei ole ihan pakko!
Ehkä pitää tehdä täsmäisku kaupungille kunhan likka herää päiväuniltaan ja yrittää haalia edes jotain välikausirompetta tuolle vaippa-apinalle. Koska onhan lapsen nyt hiekkalaatikolle päästävä, ettei se tylsisty ja kasva kieroon ja laiskistu niin kuin äitinsä. Mistä tulikin mieleeni, että ei sillä raukalla ole hiekkalelujakaan...
Rahanmenoa ei näköjään voi estää, vaikka kuinka yrittäis. Miehenkin useamman sadan voittopalkkiot kuluu auton huoltoon, koska korjaamon apinat eivät osaa kerralla hoitaa kaikkea vaan kutsuvat Miehen ja Volkkarin parin viikon välein takaisin fiksaamaan milloin jarruja, milloin pakoputkea. Saamari.
Välikausi (tai niin kuin aikuisten kohdalla puhutaan, kevät/syksy...) tuottaa mulle päänvaivaa ihan kiitettävästi jo pelkästään oman pukeutumisen kohdalla. Ikkunasta ulos vilkaisemalla ja lämpömittaria tiiraamalla mun putkiaivot tajuaa ehkä just ja just, että pitääkö ulos lähteä sateenvarjon ja kumppareiden kanssa vai riittääkö tennarit, mutta noin muuten homma onkin ihan arpapeliä. Yleensä tilanteet päättyy siihen, että mulla on joko liikaa tai liian vähän päällä, ja sitten joko viluttaa tai hiottaa ja molemmissa tapauksissa potuttaa. Vaan auta armias, kun yhtälöön lisätään taapero, joka ei vielä osaa kertoa, että onko liian kylmä tai kuuma.
Pimulle on olemassa ulkona oloon tällä hetkellä kaksi haalaria, Popin windfleece ja anopin ostama pinkki Reima-haalari. Ok, windfleece on hyvä vaunuillessa, mutta hiekkalaatikolla kuulemma ihan nou nou, ellei halua pilata fleecepintaa heti kättelyssä. Reiman haalari taas on niin pinkin kukertavan kirjava, että mulla sattuu silmiin sitä katsoessa. Ihan first world problem -kamaa: haalari on uusi, ehjä, laadukas ja ilmaiseksi saatu, mutta äidin silmissä ruma. Ja suorastaan kirkuu sitä, että haalarin sisällä on nyt TYTTÖ. Argh.
Enemmän ehkä kuitenkin tuottaa päänvaivaa haalareiden asustaminen ja kengät. Pimulla on kaappi täynnä toppatumppuja ja tälläkin hetkellä ulos mennessä olen pistänyt tytölle päälle paremman puutteessa äitiyspakkauksen haalarin tumput ja töppöset. Kummasti ne vaan alkaa olla näillä +5-10 asteen päivillä turhan kuumia, eivätkä oikein taida soveltua maassa möyrimiseen, koska peukut puuttuu ja töppösissä ei ole pitoa saati vedenpitävyyttä. Tiistaina kävinkin pikaisesti ennen kampaajaa Sokoksella toteamassa, että olen ihan liian myöhään liikkeellä: tarjolla oli enää liian isoja, hempeän vaaleanpunaisia vk-hanskoja. Nettipalstojen gurujen mukaan olisi pitänyt toimia jo tammikuussa ja tilailla silloin vk-vermeet, että saa just oikean väriset ja kokoiset omalle Neutri-Petterilleen. Pipo-osastolla sentään ollaan hyvissä kantimissa, kun hain Kimperistä ja Popilta yhdet sopivat trikoopipot, joita voi nyt jo sisäänajaa kypärämyssyn kanssa, mutta ihanasti ne vihreä-ruskeat sävyt kyllä riitelee tuon kirkkaanpunaisen ja pinkin kanssa.
Ja ne kengät. Voi hyvää päivää, yritä tässä nyt arpoa millaiset kengät tuolle passaisi jalkaan, minkä kokoiset ne popot pitäisi olla etteivät heti jäisi pieniksi, mitkä olisi helpoimmat pukea lapselle... Serkulta kantautuneiden second hand -kenkien seasta löytyivät kyllä koon 21 välikausi-Tepsut (Google kertoi, että ne olis vissiin aika hyvät) ja samankokoiset oranssit Nokian kumpparit, mutta ainakaan pikatestauksella Pimu ei suostunut ottamaan Tepsut jalassa yhtään kävelyaskelta sisällä ja huusi kenkiä pukiessa kuin hyeena. Uutena ensiaskelkengät taas maksaa ihan tajuttomasti. Oikeasti, 70 euroa minimonoista, jotka ovat käytössä muutaman kuukauden? En mä maksa omista kengistänikään yli 50 euroa, ellei ole ihan pakko!
Ehkä pitää tehdä täsmäisku kaupungille kunhan likka herää päiväuniltaan ja yrittää haalia edes jotain välikausirompetta tuolle vaippa-apinalle. Koska onhan lapsen nyt hiekkalaatikolle päästävä, ettei se tylsisty ja kasva kieroon ja laiskistu niin kuin äitinsä. Mistä tulikin mieleeni, että ei sillä raukalla ole hiekkalelujakaan...
Rahanmenoa ei näköjään voi estää, vaikka kuinka yrittäis. Miehenkin useamman sadan voittopalkkiot kuluu auton huoltoon, koska korjaamon apinat eivät osaa kerralla hoitaa kaikkea vaan kutsuvat Miehen ja Volkkarin parin viikon välein takaisin fiksaamaan milloin jarruja, milloin pakoputkea. Saamari.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Synttäreitä ja pääsiäistä
Pimun synttäreitä juhlittiin kahdella kattauksella kahden viikon välein, koska sukulaisilla ja kummeilla oli niin risteävät aikataulut, että koko porukan saamiseksi saman katon alle olisi vaadittu enemmänkin organisointia. Mun äiti ja Pimun kummitäti miehineen kävivät näin ollen kaksi viikkoa sitten heti virallisen päivän jälkeisenä viikonloppuna, ja Miehen vanhemmat ja kummisedät puolestaan nyt pääsiäisenä.
Ensimmäisten kemujen aikaan Pimu oli vielä rokotusten jäljiltä aika äreä ja ruokahaluton, mutta viikonloppu mummin ja kummitädin kanssa touhutessa meni kuitenkin mukavasti. Mummi antoi mulle ja Miehelle laatuaikaakin vaunuilemalla Pimun kanssa pariin otteeseen (päästiin Miehen kanssa kahdestaan saunaankin, wuhuu!) ja leikitti tyttöä, joka alku-ujostelun jälkeen reuhkasi menemään ja viskoi duploja kilpaa mummin kanssa pitkin olohuonetta. :D Mummi toi likalle lahjaksi puisen lajittelulaatikon, ja kummitäti puolestaan kartutti Mauri Kunnas -kirjastoa uudella opuksella ja vaatevarastoa yhdellä pitkähihaisella paidalla.
Pääsiäisen vieraskavalkadi sisälsi siis Teneriffalla hummailleet appivanhemmat, joiden lahjapaketeista ilmestyi vaatteita (söpöjä, mutta joko liian pieniä tai reilusti isoja...) ja lisää duploja. "Pummisetä" eli kirkkoon kuulumaton kummisetä - joka sivumennen sanoen kohtasi kummityttönsä vasta toista kertaa, kiireinen kun on - jatkoi musiikkikasvatuslinjalla ja oli ostanut Pimulle Urpon ja Turpon lauluja -kirjan ja -cd:n. Ensikuuntelulla ainakin levyn ensimmäinen puolisko ei aiheuttanut korvien verenvuotoa tai äkillisiä agressioita, mikä on ehdottomasti hyvä juttu: lapsille osataan sentään tehdä nykyään oikeasti hyvää musiikkia! Australian-tuliaisina Pimu sai myös ylisöpöt koala-tossut, jotka harmi kyllä ovat just sen verran naftit, etteivät varmaankaan pääse käyttöön. :/ Toinen kummisetä, Pimun sylikummi, toi Pimulle Fisher-Pricen laulavan koiran, joka taisi älyvapailla lauluillaan ja hokemillaan viihdyttää Miestä ja kummisetää enemmän kuin Pimua. (Äiti puolestaan on kiitollinen siitä, että Fisher-Pricen leluissa on sekä virtakytkin että äänenvoimakkuuden säätö.)
Mä ja Mies panostettiin Pimun synttärilahjoissa myös leluosastoon ja ostettiin duploja, koska niillä rakentelu on ihan takuuvarmaa viihdettä Pimulle. Lisäksi tulevia vuosia ajatellen mä satsasin Suomen lasten laulukirjaan. Kirjassa on mukavasti lauluja laidasta laitaan ja riittävän helpot nuotinnokset, että äitikin pystyy vielä niitä soittelemaan, vaikka aktiivisista pianistivuosista onkin kulunut jo tovi jos toinenkin. :P
Mies on vielä tämän päivän vapaalla ja lähti hetki sitten Pimun kanssa pitkälle vaunulenkille. Kummallista olla kotona, kun kukaan ei rieku lahkeessa kiinni tai karju tissin perään. Arjesta muistuttaa sentään pesukoneen linkouksen ääni ja takaraivossa nalkuttava "voisit käyttää tämänkin ajan vaikka siivoukseen tai opiskeluun" -mantra. Taidan kuitenkin haistattaa alitajunnalleni pitkät, keittää kupin teetä ja oikaista itseni sohvalle hetkeksi Newsroomin pariin. Ehtii siihen arjen sirkkeliin heittäytyä huomennakin.
P.S.: Pimun menoa voi seurata nyt myös Bloglovin'in kautta!
Ensimmäisten kemujen aikaan Pimu oli vielä rokotusten jäljiltä aika äreä ja ruokahaluton, mutta viikonloppu mummin ja kummitädin kanssa touhutessa meni kuitenkin mukavasti. Mummi antoi mulle ja Miehelle laatuaikaakin vaunuilemalla Pimun kanssa pariin otteeseen (päästiin Miehen kanssa kahdestaan saunaankin, wuhuu!) ja leikitti tyttöä, joka alku-ujostelun jälkeen reuhkasi menemään ja viskoi duploja kilpaa mummin kanssa pitkin olohuonetta. :D Mummi toi likalle lahjaksi puisen lajittelulaatikon, ja kummitäti puolestaan kartutti Mauri Kunnas -kirjastoa uudella opuksella ja vaatevarastoa yhdellä pitkähihaisella paidalla.
Pääsiäisen vieraskavalkadi sisälsi siis Teneriffalla hummailleet appivanhemmat, joiden lahjapaketeista ilmestyi vaatteita (söpöjä, mutta joko liian pieniä tai reilusti isoja...) ja lisää duploja. "Pummisetä" eli kirkkoon kuulumaton kummisetä - joka sivumennen sanoen kohtasi kummityttönsä vasta toista kertaa, kiireinen kun on - jatkoi musiikkikasvatuslinjalla ja oli ostanut Pimulle Urpon ja Turpon lauluja -kirjan ja -cd:n. Ensikuuntelulla ainakin levyn ensimmäinen puolisko ei aiheuttanut korvien verenvuotoa tai äkillisiä agressioita, mikä on ehdottomasti hyvä juttu: lapsille osataan sentään tehdä nykyään oikeasti hyvää musiikkia! Australian-tuliaisina Pimu sai myös ylisöpöt koala-tossut, jotka harmi kyllä ovat just sen verran naftit, etteivät varmaankaan pääse käyttöön. :/ Toinen kummisetä, Pimun sylikummi, toi Pimulle Fisher-Pricen laulavan koiran, joka taisi älyvapailla lauluillaan ja hokemillaan viihdyttää Miestä ja kummisetää enemmän kuin Pimua. (Äiti puolestaan on kiitollinen siitä, että Fisher-Pricen leluissa on sekä virtakytkin että äänenvoimakkuuden säätö.)
 |
| Vaatimaton pääsiäiskoristelu, mutta onpahan edes jotakin. |
Mä ja Mies panostettiin Pimun synttärilahjoissa myös leluosastoon ja ostettiin duploja, koska niillä rakentelu on ihan takuuvarmaa viihdettä Pimulle. Lisäksi tulevia vuosia ajatellen mä satsasin Suomen lasten laulukirjaan. Kirjassa on mukavasti lauluja laidasta laitaan ja riittävän helpot nuotinnokset, että äitikin pystyy vielä niitä soittelemaan, vaikka aktiivisista pianistivuosista onkin kulunut jo tovi jos toinenkin. :P
Mies on vielä tämän päivän vapaalla ja lähti hetki sitten Pimun kanssa pitkälle vaunulenkille. Kummallista olla kotona, kun kukaan ei rieku lahkeessa kiinni tai karju tissin perään. Arjesta muistuttaa sentään pesukoneen linkouksen ääni ja takaraivossa nalkuttava "voisit käyttää tämänkin ajan vaikka siivoukseen tai opiskeluun" -mantra. Taidan kuitenkin haistattaa alitajunnalleni pitkät, keittää kupin teetä ja oikaista itseni sohvalle hetkeksi Newsroomin pariin. Ehtii siihen arjen sirkkeliin heittäytyä huomennakin.
P.S.: Pimun menoa voi seurata nyt myös Bloglovin'in kautta!
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Joulu ja sen jälkipyykki
Joulunalusviikolla mun kaamosväsymys hellitti hetkeksi, kun Pimun kummitäti pääsi yllättämään ja karautti keskiviikkona kahden päivän vierailulle. Olivat Miehen kanssa mokomat juonineet mun selän takana, ja kun ovikello illalla soi ja mä menin avaamaan, pääsi spontaanisti onnen itku. :D Visiitin aikana ystävärakas viihdytti kummilastaan, juorusi mun kanssa, leipoi joulutorttuja ja päästi mut ja Miehen viettämään laatuaikaa leffateatteriin Hobittia katsomaan. Pimunkin pahin vierastuskausi oli selvästi menneen talven lumia, koska likka alkoi parkua ikäväänsä (ja tissiä) vasta puoli tuntia ennen meidän kotiutumista ja muun ajan joko nukkui päikkäreitä vaunuissa, söi tai leikki kummin kanssa. Totesinkin ystävän lähdön jälkeen, että yllätysvisiitti oli kyllä paras joululahja ikinä.
Perjantaina ennen joulua vietettiin omalla porukalla vielä minijoulua, koska todettiin Miehen kanssa, ettei ole mitään järkeä raahata omia lahjojamme mummolaan ja takaisin. Pimulle paketeista paljastuivat mun ostama Herra Hakkarainen -pehmolelu sekä kummitädin hankkima Mauri Kunnaksen Yökirja, Mies sai multa rukkaset (kirjaimellisesti: oikein lampaannahkarukkaset, ite pyysi!) ja mä tuoreimman kausi-Muumimukin ja limenvihreät Reinot.
Lauantaina suunnattiin sitten viikoksi anoppilaan joulunviettoon ja kotiuduttiin eilen. Ensimmäisen mummolayön ajan paikalla olivat myös Miehen veli perheineen, jotka tapasivat Pimun vasta nyt ensimmäistä kertaa (ristiäisiin eivät tulleet lankomiehen työn vuoksi, baarityöläisellä harvoin on viikonloppuisin vapaata). Pimun serkku 2 v 10 kk oli aluksi ihmeissään, kun meidän likasta ei ollutkaan kunnon leikkikaveriksi, mutta äkkiäkös serkkulikka keksi, että konttaamalla edellä saa meidän Pimun peräänsä kikattamaan. Lisäihmetystä serkulle tuotti rintaruokinta ja omin sormin ruokaa natusteleva Pimu: tissillä olevaa vauvaa piti tulla oikein silittelemään ja katselemaan ihan läheltä. Kun sitten selitin, että "olet E sinäkin juonut maitoa tällä lailla", niin käly lisäsi siihen aika äkkiä, että "niin, sillon ihan pienenä, mutta aika nopeasti sitten sait pullostakin maitoa". Muutenkin käly sai kohotella kulmiaan ihan kiitettävästi meidän (tai lähinnä mun) kasvatusvalinnoille: perhepedistä kuullessaan käly alkoi ystävällisesti kertoa keinoja, joilla opettaa vauva omaan sänkyyn, ja tissillä päikkäröintiin kommentti oli, että "kyllä musta vaan oli kivempaa saada vähän omaa aikaa E:n päikkäreiden aikaan ja iltaisin". Harmi sinänsä, etten kaivellut kantoliinaa esiin kälyn nähden: olisi ollut ihan hauska nähdä, millaisia o.O -ilmeitä liinailu olisi aiheuttanut...
Joulunpyhät olla öllötettiin aika tiiviisti neljän seinän sisällä, sillä Pimu nappasi serkkutytöltään nuhan (aargh) ja valutti räkää antaumuksella, enkä uskaltanut räkäistä lasta iskeä ulos vaunupäikkäreille pakkaslukemien huidellessa 15 ja 20 asteen välimaastossa. Tapaninpäivänä alkoi olla jo mökkihöperö olo, ja seuraavina päivinä pikavisiitit mun äidille ja isovanhempien luokse tulivat ihan tarpeeseen. Onneksi höperyyttä vähän lievitti se, ettei mun tarvinnut olla koko ajan juoksemassa Pimun perässä, vaan mummo ja ukki konttailivat pitkin poikin likan perässä ihan mielellään.
Pimun joululahjavuori oli odotetusti melkoinen, vaikka olinkin yrittänyt sanoa sukulaisille, että älkää nyt herrantähden ostako tolkuttomasti tavaraa lapselle, joka ei osaa sitä materiaa kaivata. Paketeista paljastuikin onneksi suurimmaksi osaksi vaatteita ja sukkia, ja lelutkin olivat mukavia (Brion musta taaperokärry, Duploja, Fisher-Pricen soiva pingviini, Ainun uninalle ja toinen pehmokoira). Ja toisaalta, kuten osasinkin uumoilla, mun mummolla oli taas vaihteeksi vähän ajatus karannut edelle, koska mummo oli hankkinut Pimulle 3-vuotiaille suunnatun hevoskorttipelin ja Peukaloisen retket -elokuvan. Ei ihan ikätasoista, mutta onpahan tulevia vuosia varten jemmassa... Mulle mummo oli pistänyt pakettiin punaisen Mariskoolin. Anoppi puolestaan kunnostautui perinteisesti kosmetiikan saralla ja oli hankkinut koko porukalle Dermosililtä erinäisiä tuotteita (lähinnä saippuaa ja Pimulle oman kauralämpötyynyn), mun äiti lahjoitti toivottuja kirjoja mulle ja Miehelle ja Pimun kummisetä puoliskoineen oli hankkinut meille Pentikistä kahvia ja teetä sisältävän herkkukorin (jonka vasta tänään muistin unohtaneeni anoppilaan, dämn). Niin, ja bonuksena Pimulle käly oli käynyt jonottamassa Stockmannin juhlavuoden Muumi-mukin, jonka aion antaa Pimulle käyttöön kunhan tyttö vähän kasvaa ja oppii, ettei astioita heitellä. :P
Uudeksi vuodeksi ollaan suunniteltu hyvin rauhallista meininkiä: kotona oloa, hyvää ruokaa, herkkuja ja telkkarista tai boksilta ohjelmaa. Ja jos Pimun nuha ei hellitä, niin ehkä vielä bonuksena kieppi terveyskeskuksen kautta tarkistamassa, ettei nuhan kaverina ole tulehtuneita korvia.
Perjantaina ennen joulua vietettiin omalla porukalla vielä minijoulua, koska todettiin Miehen kanssa, ettei ole mitään järkeä raahata omia lahjojamme mummolaan ja takaisin. Pimulle paketeista paljastuivat mun ostama Herra Hakkarainen -pehmolelu sekä kummitädin hankkima Mauri Kunnaksen Yökirja, Mies sai multa rukkaset (kirjaimellisesti: oikein lampaannahkarukkaset, ite pyysi!) ja mä tuoreimman kausi-Muumimukin ja limenvihreät Reinot.
Lauantaina suunnattiin sitten viikoksi anoppilaan joulunviettoon ja kotiuduttiin eilen. Ensimmäisen mummolayön ajan paikalla olivat myös Miehen veli perheineen, jotka tapasivat Pimun vasta nyt ensimmäistä kertaa (ristiäisiin eivät tulleet lankomiehen työn vuoksi, baarityöläisellä harvoin on viikonloppuisin vapaata). Pimun serkku 2 v 10 kk oli aluksi ihmeissään, kun meidän likasta ei ollutkaan kunnon leikkikaveriksi, mutta äkkiäkös serkkulikka keksi, että konttaamalla edellä saa meidän Pimun peräänsä kikattamaan. Lisäihmetystä serkulle tuotti rintaruokinta ja omin sormin ruokaa natusteleva Pimu: tissillä olevaa vauvaa piti tulla oikein silittelemään ja katselemaan ihan läheltä. Kun sitten selitin, että "olet E sinäkin juonut maitoa tällä lailla", niin käly lisäsi siihen aika äkkiä, että "niin, sillon ihan pienenä, mutta aika nopeasti sitten sait pullostakin maitoa". Muutenkin käly sai kohotella kulmiaan ihan kiitettävästi meidän (tai lähinnä mun) kasvatusvalinnoille: perhepedistä kuullessaan käly alkoi ystävällisesti kertoa keinoja, joilla opettaa vauva omaan sänkyyn, ja tissillä päikkäröintiin kommentti oli, että "kyllä musta vaan oli kivempaa saada vähän omaa aikaa E:n päikkäreiden aikaan ja iltaisin". Harmi sinänsä, etten kaivellut kantoliinaa esiin kälyn nähden: olisi ollut ihan hauska nähdä, millaisia o.O -ilmeitä liinailu olisi aiheuttanut...
Joulunpyhät olla öllötettiin aika tiiviisti neljän seinän sisällä, sillä Pimu nappasi serkkutytöltään nuhan (aargh) ja valutti räkää antaumuksella, enkä uskaltanut räkäistä lasta iskeä ulos vaunupäikkäreille pakkaslukemien huidellessa 15 ja 20 asteen välimaastossa. Tapaninpäivänä alkoi olla jo mökkihöperö olo, ja seuraavina päivinä pikavisiitit mun äidille ja isovanhempien luokse tulivat ihan tarpeeseen. Onneksi höperyyttä vähän lievitti se, ettei mun tarvinnut olla koko ajan juoksemassa Pimun perässä, vaan mummo ja ukki konttailivat pitkin poikin likan perässä ihan mielellään.
Pimun joululahjavuori oli odotetusti melkoinen, vaikka olinkin yrittänyt sanoa sukulaisille, että älkää nyt herrantähden ostako tolkuttomasti tavaraa lapselle, joka ei osaa sitä materiaa kaivata. Paketeista paljastuikin onneksi suurimmaksi osaksi vaatteita ja sukkia, ja lelutkin olivat mukavia (Brion musta taaperokärry, Duploja, Fisher-Pricen soiva pingviini, Ainun uninalle ja toinen pehmokoira). Ja toisaalta, kuten osasinkin uumoilla, mun mummolla oli taas vaihteeksi vähän ajatus karannut edelle, koska mummo oli hankkinut Pimulle 3-vuotiaille suunnatun hevoskorttipelin ja Peukaloisen retket -elokuvan. Ei ihan ikätasoista, mutta onpahan tulevia vuosia varten jemmassa... Mulle mummo oli pistänyt pakettiin punaisen Mariskoolin. Anoppi puolestaan kunnostautui perinteisesti kosmetiikan saralla ja oli hankkinut koko porukalle Dermosililtä erinäisiä tuotteita (lähinnä saippuaa ja Pimulle oman kauralämpötyynyn), mun äiti lahjoitti toivottuja kirjoja mulle ja Miehelle ja Pimun kummisetä puoliskoineen oli hankkinut meille Pentikistä kahvia ja teetä sisältävän herkkukorin (jonka vasta tänään muistin unohtaneeni anoppilaan, dämn). Niin, ja bonuksena Pimulle käly oli käynyt jonottamassa Stockmannin juhlavuoden Muumi-mukin, jonka aion antaa Pimulle käyttöön kunhan tyttö vähän kasvaa ja oppii, ettei astioita heitellä. :P
 |
| Joulu on vakava asia. |
tiistai 25. syyskuuta 2012
Potra poika
Tänään perhekahvilassa piipahtaessa sain pariinkin kertaan kuulla, kuinka Pimu on topakka ja aktiivinen poika. Kahvilan jälkeen puolestaan vauvajumpassa vieruspatjalla omaa vauvaansa imettänyt äiti tiedusteli, kuinka vanha mun poika on. Ja lapsihan näytti tältä:
Vauvan vaatteiden värityksellä on kyllä mielenkiintoinen vaikutus siihen, kuinka keskustelua viritellään vauvan vanhempien kanssa. Omalla kohdallani olen huomannut ainakin, että jos Pimulla on sinisävyistä ja/tai vihreää yllä, häntä puhutellaan helposti pojaksi, MUTTA jos vaatteissa on esimerkiksi ruskeaa, harmaata tai punaista, multa kysytään, kumpi Pimu on. Suoraan tytöksi tyyppiä arvellaan melko harvoin, varmaankin siksi, että mä niin harvoin puen likalle päälle mitään tyttömäistä, esim. mekkoa. Vaaleanpunaistakin neidin garderoobissa on tällä hetkellä hyvin rajoitetusti, aktiivisesti käytössä ovat vain yhdet vaaleanpuna-valko-sini-vihreäkirjavat villasukat, joita käytetään ulkona lisälämmikkeenä. Kirkkaanvihreän fleecehaalarin parina. :P
Nämä "poika eikun oho se onkin tyttö" -tilanteet harvoin jaksavat enää nykyään ärsyttää, mutta enemmän näin henkkoht rassaa ihmisten oletukset siitä, että koska lapsi on tyttö/poika, senhän täytyy tehdä asioita x, y ja z, koska "niin tytöt/pojat tekee". Hämmentävintä on, kun nämä oletukset ulotetaan jo vauvaikäisiin asti. Jos Pimu kulkee mulla mukana kaupoilla, "tyttö on lähtenyt äidin kanssa vähän shoppailemaan, ai ku kiva". Entäs jos Pimu olisikin poika, olisiko silloin "tyhmä äiti raahannut pojan väkisin kaupoille"? Tai onko Pimu jotenkin tyttövauvaksi outo tapaus, kun se pyörii vauhdikkaasti lattialla ja jumpassakin kiljuu riemusta sitä kovemmin, mitä railakkaammin mä sitä jaksan vatkata sylissä? Kun eikös ne pojat ole niitä remuajia ja tytöt kiltin sosiaalisia hymynaamoja?
Vauvavuoden ajan nyt ehkä vältytään vielä niiltä pahimmilta stereotypioilta, mutta entäs sitten, kun taaperoaika koittaa? Kuoriutuuko semi-androgyynistä vauva-Pimusta yhtäkkiä ulkopuolisten silmissä hörselöä ja kimallusta rakastava prinsessa, ihan vain siksi että kromosomistossa lukee XX? Alkaako vaatelahjapaketeista kuoriutua entistä enemmän Hello Kittyä ja pinkkiä, tai nappaako joululahjoja etsivä sukulaistäti leluhyllystä vauvanukkeja, vaikka lapsi mieluusti leikkisi myös sillä kauhakuormaajalla? Miksi vanhemman väen päässä liikkuu niin pirun sitkeästi se oletus, että on tyttöjen ja poikien juttuja, vaatteita, leluja ja värejä?
Oman lapsen myötä tulee väkisinkin mietittyä sitä, miten omassa lapsuudessa nämä sukupuoliroolit näkyivät tai olivat näkymättä. Muistelisin olleeni itse jotakin "tavallisen tytön" ja "poikatytön" välimaastosta: inhosin hameita enkä käynyt salaa äidin meikkipussilla, mutta samalla kuitenkin leikin barbeilla. Ja toisaalta myös tykkäsin rakennella legoilla ja ajella pikkuveljen Brio-junaradalla ja pikkuautoilla. Sama identiteetti mulla on säilynyt oikeastaan läpi lapsuuden ja teini-iän: mieluummin rymysin farkuissa tukka ponnarilla kuin pynttäydyin mekkoihin ja väkertelin tukkaani. Meikkaamisen "riemut" sentään hoksasin yläasteiässä ja viitsin vieläkin panostaa ulkonäkööni ripsivärin ja puuterin verran, jos tarve vaatii. Yksinhuoltajaäidiltäni opin myös, että naisetkin voivat tehdä samoja juttuja kuin miehet: äiti oli aikanaan aktiivinen urheilija ja heitti mm. keihästä piiritasolla, ja eräänäkin legendaarisena talvena mun ollessa eskari-ikäinen äiti "korjasi autoa pihalla" (= vaihtoi autoon talvirenkaat...).
Tietenkin toivoisin, että aikanaan Pimu oppisi mahdollisimman paljon erilaisista tavoista olla tyttö/nainen (tai miksei poika/mieskin). Eri asia sitten, kuinka paljon ympäristö kannustaa monipuolisuuteen räikeän sukupuoliroolittamisen sijasta...
 |
| Kuvan lapsi liittyy tapaukseen. Pyykkikori ei. |
Nämä "poika eikun oho se onkin tyttö" -tilanteet harvoin jaksavat enää nykyään ärsyttää, mutta enemmän näin henkkoht rassaa ihmisten oletukset siitä, että koska lapsi on tyttö/poika, senhän täytyy tehdä asioita x, y ja z, koska "niin tytöt/pojat tekee". Hämmentävintä on, kun nämä oletukset ulotetaan jo vauvaikäisiin asti. Jos Pimu kulkee mulla mukana kaupoilla, "tyttö on lähtenyt äidin kanssa vähän shoppailemaan, ai ku kiva". Entäs jos Pimu olisikin poika, olisiko silloin "tyhmä äiti raahannut pojan väkisin kaupoille"? Tai onko Pimu jotenkin tyttövauvaksi outo tapaus, kun se pyörii vauhdikkaasti lattialla ja jumpassakin kiljuu riemusta sitä kovemmin, mitä railakkaammin mä sitä jaksan vatkata sylissä? Kun eikös ne pojat ole niitä remuajia ja tytöt kiltin sosiaalisia hymynaamoja?
Vauvavuoden ajan nyt ehkä vältytään vielä niiltä pahimmilta stereotypioilta, mutta entäs sitten, kun taaperoaika koittaa? Kuoriutuuko semi-androgyynistä vauva-Pimusta yhtäkkiä ulkopuolisten silmissä hörselöä ja kimallusta rakastava prinsessa, ihan vain siksi että kromosomistossa lukee XX? Alkaako vaatelahjapaketeista kuoriutua entistä enemmän Hello Kittyä ja pinkkiä, tai nappaako joululahjoja etsivä sukulaistäti leluhyllystä vauvanukkeja, vaikka lapsi mieluusti leikkisi myös sillä kauhakuormaajalla? Miksi vanhemman väen päässä liikkuu niin pirun sitkeästi se oletus, että on tyttöjen ja poikien juttuja, vaatteita, leluja ja värejä?
 |
| Anopin Pimulle aiemmin kesällä hankkima vk-haalari. Se "ihanasti tyttövärinen". (Kuva: Reimashop.fi) |
Oman lapsen myötä tulee väkisinkin mietittyä sitä, miten omassa lapsuudessa nämä sukupuoliroolit näkyivät tai olivat näkymättä. Muistelisin olleeni itse jotakin "tavallisen tytön" ja "poikatytön" välimaastosta: inhosin hameita enkä käynyt salaa äidin meikkipussilla, mutta samalla kuitenkin leikin barbeilla. Ja toisaalta myös tykkäsin rakennella legoilla ja ajella pikkuveljen Brio-junaradalla ja pikkuautoilla. Sama identiteetti mulla on säilynyt oikeastaan läpi lapsuuden ja teini-iän: mieluummin rymysin farkuissa tukka ponnarilla kuin pynttäydyin mekkoihin ja väkertelin tukkaani. Meikkaamisen "riemut" sentään hoksasin yläasteiässä ja viitsin vieläkin panostaa ulkonäkööni ripsivärin ja puuterin verran, jos tarve vaatii. Yksinhuoltajaäidiltäni opin myös, että naisetkin voivat tehdä samoja juttuja kuin miehet: äiti oli aikanaan aktiivinen urheilija ja heitti mm. keihästä piiritasolla, ja eräänäkin legendaarisena talvena mun ollessa eskari-ikäinen äiti "korjasi autoa pihalla" (= vaihtoi autoon talvirenkaat...).
Tietenkin toivoisin, että aikanaan Pimu oppisi mahdollisimman paljon erilaisista tavoista olla tyttö/nainen (tai miksei poika/mieskin). Eri asia sitten, kuinka paljon ympäristö kannustaa monipuolisuuteen räikeän sukupuoliroolittamisen sijasta...
keskiviikko 8. elokuuta 2012
Lomamoodi
Pahoittelen radiohiljaisuutta. Meidän huushollin on vallannut perinteinen kesälomalaisten kiire, kun ei ehdi edes blogia miettiä. Mies on nyt kesälomalla neljättä viikkoa (wtf, vastahan se jäi lomille?!), ja tultiin appisten kesäloman alkamisen kunniaksi täksi viikoksi Karjalan kunnaille ihmettelemään. Varsinainen hermoloma tosiaan: appiukko innokkaana urheilun ystävänä on virittänyt kisastudion kuntoon kolmen (3) telkkarin, tietokoneen näytön ja läppärin voimin, ja metakka on välillä sen mukainen, kun joka toosasta tulee eri lajia. Että se siitä mediatulvan rajoittamisesta meidän Pimulla...
Itse asiassa kesälomailu aloitettiin jo yli viikko sitten, kun vietettiin viikonloppu mun äidin luona. Äiti vaihtoi alkukesästä työpaikkaa ja tokihan siinä lomat paloi, ja kun kerran mummilla oli kerrankin kokonainen vapaa viikonloppu, niin mepä mentiin sinne. Viikonloppu meni lähes kaikilta osin mukavasti: Pimu nukkui ja söi normaaliin tapaan, äidin koirakin otti vauvan vierailun lunkisti ja paikalliselta kirppikseltä löytyi Pimulle muutamia kirjojakin. Ainut kupru oli se, että Pimu vierasti mun äitiä ihan hulluna. Liekö syynä äidin vahvat silmälasien sangat, naisääneksi matalahko altto tai iso koko, mene ja tiedä. Joka tapauksessa aina, kun mummin naama ilmestyi Pimun näköpiiriin, alahuuli meni välittömästi rullalle ja kyynelkanavat aukesivat. Onneksi viikonloppu oli sentään lyhyt ja vierastuskin laantui ajan myötä sen verran, että sunnuntaiaamuna selvittiin jo aamupalasta ilman huutokonserttia.
Tämä viikko tosiaan vietetään anoppilassa, jossa onneksi vaivana ei ole vierastus. Pimu on tähän asti viihtynyt vallan mainiosti, mitä nyt vieraassa paikassa nukkuminen näkyy öisenä levottomuutena, tississä roikkumisena ja aikaisina aamuherätyksinä (tänään klo 6:10, argh!). Eilen käytiin oman perheen kesken kaupungilla ratsaamassa paikallinen lastentarvikekirppis, josta nappasin mukaan kolme vaippaa (kaksi Bumgeniuksen taskua ja yhden äp-Imse-AIO:n) sekä satamassa lihiksillä, ja tänään illalla Pimun kummisetä avokkeineen on tulossa iltaa istumaan ja grillailemaan. Enemmänkin ulkoiluaktiviteetteja olisi kiva harrastaa, mutta harmaa ja välillä sateinenkin sää on liimannut meikäläisen uupuneena sohvannurkkaan. Noh, eipä tästä aktiivilomaa oltu suunniteltu muutenkaan.
Anoppi oli käynyt vaihteeksi ostoksilla ja ratkaisi ainakin osittain mun vaatedilemman: mummo oli pistänyt tuulemaan Reimalla ja hommannut tytölle vk-haalarin, vähän paksumman haalarin, Reimatecin kengät, sukkia, hanskat ja talvihatun sekä bonuksena Tutan potkuhousut, kaikki sopivan reilua kokoa syys- ja talvikautta ajatellen. Katsoin ko. vaateläjää eilen semisti kauhistuneena, kahdestakin syystä. Ensinnäkään en halua ajatella, paljonko mummo on noista pulittanut (ellei sitten ole alerekki osunut kohdalle), ja toisekseen olisin itse valinnut ehkä HIEMAN eri värisiä vaatteita. Haalarit ja muut vermeethän ovat tietenkin mummon mukaan "niin kivan tyttövärisiä": fuksiaa, punaista, marjapuuronpunaista, kukkakuosia, timantteja (!). Ok, pahemminkin olisi voinut käydä ja osa noista väreistä jopa miellyttävät munkin silmää, mutta itse olisin ehkä kumminkin hankkinut jotain vähän enemmän unisex-kamaa. Mulla kun ei edelleenkään ole tarvetta erityisesti korostaa ulkopuolisille, että Pimu on tyttö, vastikään tyydyin kaupungillakin vain nyökyttelemään, kun ruskea-musta-valkoisiin puettu Pimu oli jonkun mummelin mukaan "potra poika".
Noh, ehkä pitäisi olla vain kiitollinen siitä, että anoppi osallistuu Pimun vaatehankintoihin. Ja ainahan mä voin ostaa itse sitten toisen ulkovaatesetin vähän androgyynisemmällä kuosilla. :P
Tällä viikolla pitäisi tulla tieto siitä muskariryhmästäkin, toivottavasti kotona odottaa kirje, joka kertoo meidän päässeen siihen lähempänä kotoa kokoontuvaan ryhmään. Muutkin harrasteet näkyvät palailevan pikkuhiljaa kesätauoilta, MLL:n perhekahvila avaa elokuun lopulla syyskautensa ja parin viikon päästä on ensimmäinen vauvajoogatuntikin (tästä oma postauksensa sitten, kunhan käydään ensin Pimun kanssa testaamassa lajia). Jospa meidän syksystä tulisi vähän toimeliaampi ja sosiaalisempi kuin keväästä ja kesästä.
Nyt takaisin sohvannurkkaan kuuntelemaan lapsen vöyhkäämistä. Onneksi Mies jaksaa lojua lattialla ja leikittää tyttöä, mun selkä ei siihen just nyt taivu.
Itse asiassa kesälomailu aloitettiin jo yli viikko sitten, kun vietettiin viikonloppu mun äidin luona. Äiti vaihtoi alkukesästä työpaikkaa ja tokihan siinä lomat paloi, ja kun kerran mummilla oli kerrankin kokonainen vapaa viikonloppu, niin mepä mentiin sinne. Viikonloppu meni lähes kaikilta osin mukavasti: Pimu nukkui ja söi normaaliin tapaan, äidin koirakin otti vauvan vierailun lunkisti ja paikalliselta kirppikseltä löytyi Pimulle muutamia kirjojakin. Ainut kupru oli se, että Pimu vierasti mun äitiä ihan hulluna. Liekö syynä äidin vahvat silmälasien sangat, naisääneksi matalahko altto tai iso koko, mene ja tiedä. Joka tapauksessa aina, kun mummin naama ilmestyi Pimun näköpiiriin, alahuuli meni välittömästi rullalle ja kyynelkanavat aukesivat. Onneksi viikonloppu oli sentään lyhyt ja vierastuskin laantui ajan myötä sen verran, että sunnuntaiaamuna selvittiin jo aamupalasta ilman huutokonserttia.
Tämä viikko tosiaan vietetään anoppilassa, jossa onneksi vaivana ei ole vierastus. Pimu on tähän asti viihtynyt vallan mainiosti, mitä nyt vieraassa paikassa nukkuminen näkyy öisenä levottomuutena, tississä roikkumisena ja aikaisina aamuherätyksinä (tänään klo 6:10, argh!). Eilen käytiin oman perheen kesken kaupungilla ratsaamassa paikallinen lastentarvikekirppis, josta nappasin mukaan kolme vaippaa (kaksi Bumgeniuksen taskua ja yhden äp-Imse-AIO:n) sekä satamassa lihiksillä, ja tänään illalla Pimun kummisetä avokkeineen on tulossa iltaa istumaan ja grillailemaan. Enemmänkin ulkoiluaktiviteetteja olisi kiva harrastaa, mutta harmaa ja välillä sateinenkin sää on liimannut meikäläisen uupuneena sohvannurkkaan. Noh, eipä tästä aktiivilomaa oltu suunniteltu muutenkaan.
Anoppi oli käynyt vaihteeksi ostoksilla ja ratkaisi ainakin osittain mun vaatedilemman: mummo oli pistänyt tuulemaan Reimalla ja hommannut tytölle vk-haalarin, vähän paksumman haalarin, Reimatecin kengät, sukkia, hanskat ja talvihatun sekä bonuksena Tutan potkuhousut, kaikki sopivan reilua kokoa syys- ja talvikautta ajatellen. Katsoin ko. vaateläjää eilen semisti kauhistuneena, kahdestakin syystä. Ensinnäkään en halua ajatella, paljonko mummo on noista pulittanut (ellei sitten ole alerekki osunut kohdalle), ja toisekseen olisin itse valinnut ehkä HIEMAN eri värisiä vaatteita. Haalarit ja muut vermeethän ovat tietenkin mummon mukaan "niin kivan tyttövärisiä": fuksiaa, punaista, marjapuuronpunaista, kukkakuosia, timantteja (!). Ok, pahemminkin olisi voinut käydä ja osa noista väreistä jopa miellyttävät munkin silmää, mutta itse olisin ehkä kumminkin hankkinut jotain vähän enemmän unisex-kamaa. Mulla kun ei edelleenkään ole tarvetta erityisesti korostaa ulkopuolisille, että Pimu on tyttö, vastikään tyydyin kaupungillakin vain nyökyttelemään, kun ruskea-musta-valkoisiin puettu Pimu oli jonkun mummelin mukaan "potra poika".
Noh, ehkä pitäisi olla vain kiitollinen siitä, että anoppi osallistuu Pimun vaatehankintoihin. Ja ainahan mä voin ostaa itse sitten toisen ulkovaatesetin vähän androgyynisemmällä kuosilla. :P
Tällä viikolla pitäisi tulla tieto siitä muskariryhmästäkin, toivottavasti kotona odottaa kirje, joka kertoo meidän päässeen siihen lähempänä kotoa kokoontuvaan ryhmään. Muutkin harrasteet näkyvät palailevan pikkuhiljaa kesätauoilta, MLL:n perhekahvila avaa elokuun lopulla syyskautensa ja parin viikon päästä on ensimmäinen vauvajoogatuntikin (tästä oma postauksensa sitten, kunhan käydään ensin Pimun kanssa testaamassa lajia). Jospa meidän syksystä tulisi vähän toimeliaampi ja sosiaalisempi kuin keväästä ja kesästä.
Nyt takaisin sohvannurkkaan kuuntelemaan lapsen vöyhkäämistä. Onneksi Mies jaksaa lojua lattialla ja leikittää tyttöä, mun selkä ei siihen just nyt taivu.
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Vaatedilemma
Useissa blogeissa ja foorumeilla on jo alettu ennakoida tulevaa syksyä ja talvea ja puitu lasten vaatetusta, ja uskaliaimmat (vai kenties fiksuimmat?) ovat jo penkoneet kauppojen alelaarit läpi ja hamstranneet lapsille ensi kaudeksi välikausipukuja, haalareita, villa-asioita ja muuta tarpeellista.
Näin esikoisen äitinä olen tietenkin ihan pihalla koko tästä puolesta vanhemmuutta ja lastenhoitoa. Tähän asti olen ostanut Pimulle vaatteita ajatuksella "tuo saattaisi olla tarpeen lähiaikoina, otanpa sen siitä mukaan", joten neidin vaatekaapin on vallannut läjä lyhythihaisia bodeja ja ohuehkoja housuja ja sukkiksia, joiden turvin ollaan pärjätty tähänastinen epäkesä. Syksyä olen ajatellut lähinnä ohimennen, vaikkakin puikoilla on tällä hetkellä Pimulle villatakki kylmiä ilmoja ajatellen, ja talvi se vasta kaukaista aikaa onkin.
Kaikesta päätellen olen siis kohta auttamattomasti myöhässä, ja siinä vaiheessa, kun Pimu oikeasti tarvitsisi jotain paksumpaa ulkovaatetta, kaupoissa on jäljellä enää ne rumimmat ja vääränkokoiset vermeet. Huoh.
Lisäksi en vaan osaa hahmottaa, mitä tuon ikäinen oikeasti tarvitsee syyskeleillä tai talvella. Pimu tuskin syksyllä vielä liikkuu ulkona muuten kuin vaunuissa, mutta talvella ja viimeistään kevättalvella neitiä varmasti alkaa jo kiinnostaa liikkuminen ja maassa möyriminenkin. Vaan ennustapa tässä nyt sitten, että minkä kokoinen tuo neiti siinä vaiheessa on... Hohhoi.
Noh, onneksi on ensi hätään olemassa tuo äitiyspakkauksen toppahaalari tykötarpeineen. Ja ainahan voi lyhyille ulkopyrähdyksille topata Pimulle sisävaatteita pari kerrosta, jos on tarvis. Tai sulloa sen äp-makuupussiin suojaan.
Näin esikoisen äitinä olen tietenkin ihan pihalla koko tästä puolesta vanhemmuutta ja lastenhoitoa. Tähän asti olen ostanut Pimulle vaatteita ajatuksella "tuo saattaisi olla tarpeen lähiaikoina, otanpa sen siitä mukaan", joten neidin vaatekaapin on vallannut läjä lyhythihaisia bodeja ja ohuehkoja housuja ja sukkiksia, joiden turvin ollaan pärjätty tähänastinen epäkesä. Syksyä olen ajatellut lähinnä ohimennen, vaikkakin puikoilla on tällä hetkellä Pimulle villatakki kylmiä ilmoja ajatellen, ja talvi se vasta kaukaista aikaa onkin.
Kaikesta päätellen olen siis kohta auttamattomasti myöhässä, ja siinä vaiheessa, kun Pimu oikeasti tarvitsisi jotain paksumpaa ulkovaatetta, kaupoissa on jäljellä enää ne rumimmat ja vääränkokoiset vermeet. Huoh.
Lisäksi en vaan osaa hahmottaa, mitä tuon ikäinen oikeasti tarvitsee syyskeleillä tai talvella. Pimu tuskin syksyllä vielä liikkuu ulkona muuten kuin vaunuissa, mutta talvella ja viimeistään kevättalvella neitiä varmasti alkaa jo kiinnostaa liikkuminen ja maassa möyriminenkin. Vaan ennustapa tässä nyt sitten, että minkä kokoinen tuo neiti siinä vaiheessa on... Hohhoi.
Noh, onneksi on ensi hätään olemassa tuo äitiyspakkauksen toppahaalari tykötarpeineen. Ja ainahan voi lyhyille ulkopyrähdyksille topata Pimulle sisävaatteita pari kerrosta, jos on tarvis. Tai sulloa sen äp-makuupussiin suojaan.
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Ristiäiset
Kuten luvattua, kirjoittelen ihan erikseen viime lauantaina vietetyistä ristiäisistä, niin ei huku tuonne muun tekstin sekaan. Parempia kuvia tosin edelleen odotellessa...
Vaikka loppupeleissä mulle jäi todella vähän tehtävää ja muistettavaa ristiäisjärjestelyistä, onnistuin siltikin vetämään kunnon stressin päälle monestakin asiasta. Missä vaatteissa onnistuu imetys, onkohan kirkolla lastenhoitohuonetta, entä jos kertisvaippa falskaa ja Pimun vaatteet on heti kättelyssä paskaiset, mitä kaikkea tykötarvetta pitää raahata pitkin päivää mukana jne. Stressin aiheet oli kuitenkin suurelta osin turhia, ja päivä sujui varsin mainiosti.
Juhlaa vietettiin meidän omalla lähikirkolla, jonka seurakuntasalissa myös kahviteltiin (meille kotiin olisi ollut ihan hullua yrittää mahduttaa koko vierasmäärää, eikä mulla olisi ollut astioitakaan koko porukalle...). Mä itse paistoin vieraille riisipiirakoita ja tein yhdessä Pimun kummitädin kanssa munavoita, ja kyseinen kummitäti väsäsi täytekakun. Lisäksi anoppi kantoi kortensa kekoon tuomalla pullaa, kuivakakkua ja pikkuleipiä - joita nyt tursuilee meidän pakastimesta, koska eihän 15 henkeä millään syö parissa tunnissa niin paljoa herkkuja. :P
Kaste itsessään meni kohtalaisen mukavasti. Vaikka syötinkin Pimun vielä ennen tilaisuutta ja vaihdettiin kuiva vaippa, tyttö silti päätti itkeskellä ja kitistä kummisetänsä sylissä melkein koko kasteen ajan ja nukahti vasta loppusiunausten aikana - päästettyään ensin vaippaan kunnon sonnat. :D Pimun kummeiksi oltiin pyydetty samaiset ystävät, jotka aikoinaan toimivat mun ja Miehen häissä kaasona ja bestmanina, ja lisäksi ylimääräisenä pakanakummina toimi mun pitkäaikainen ystävä, joka myös soitti pianoa ja lauloi kirkossa mun pyynnöstä Juha Tapion Kauniin ihmisen pari ensimmäistä säkeistöä.
Kahvittelujen ajan tyttö viihtyi välillä mummojen sylissä, välillä auton turvakaukalossa. Kahvilla viihdyttiin porukalla reilu tunti, sitten osa vieraista alkoi tehdä lähtöä takaisin kotikonnuille ja me loput lähdettiin ravintolaan syömään. Jälkikäteen ajatellen Pimun vieminen meluisaan Amarilloon saattoi olla vikatikki, koska Pimua selvästi välillä hermostutti ympärillä oleva kuhina, mutta onneksi saatiin ilta rauhoitettua kotona ja hyvittelin Pimulle pitkää päivää sylittelemällä ja tissittelemällä pitkän kaavan mukaan.
Ristiäislahjoissa vanhemmat sukulaiset eivät olleet juuri mielikuvitusta käyttäneet: mun isovanhemmat ja täti perheineen antoivat rahaa (käteisenä tietenkin - olisi pitänyt antaa Pimun tilinumero ja pyytää lahjukset suoraan sinne...), Miehen vanhemmat rahalahjuksen lisäksi valokuvakehyksen ja mun toiset isovanhemmat valokuva-albumin. Lisäksi Pimun sylikummisetä hankki valokuvakehyksen ja kummilusikan, joten nyt ainakin riittää kaiverrutettavaa... Muut kummit sentään yllättivät positiivisesti, sillä Pimun kummitäti hankki Pimulle jo ennakkoon yhdessä sovitun "vauva"-kirjan (jossa riittää sivuja täytettäväksi 18 ikävuoteen asti, hih) ja "pummisetä" E. Uspenskin Fedja-setä-kokoelman. Miehen veljen porukalta (joka ei muuten saapunut ristiäisiin eikä ilmoittanut mulle perumisestaan mitään, prkl) Pimu sai appivanhempien mukana vaatelähetyksen, jossa oli sekä kirpparilöytöjä että muutama uusi vaatekappale.
Nyt sitten odotellaan seuraavia juhlapyhiä, että kuinka mielikuvituksellisia lahjoja sukulaiset silloin Pimulle keksivät... Pitää ehkä hyvissä ajoin ennen joulua alkaa puhua, mitä Pimu tarvitsee - tai mitä leluja äiti hyväksyy. :P Vaan eipä rahalahjakaan huono ole, etenkään kun seuraava isompi ostos Pimulle todennäköisesti on syöttötuoli. Stokken Tripp trapp olisi aika kiva...
Vaikka loppupeleissä mulle jäi todella vähän tehtävää ja muistettavaa ristiäisjärjestelyistä, onnistuin siltikin vetämään kunnon stressin päälle monestakin asiasta. Missä vaatteissa onnistuu imetys, onkohan kirkolla lastenhoitohuonetta, entä jos kertisvaippa falskaa ja Pimun vaatteet on heti kättelyssä paskaiset, mitä kaikkea tykötarvetta pitää raahata pitkin päivää mukana jne. Stressin aiheet oli kuitenkin suurelta osin turhia, ja päivä sujui varsin mainiosti.
Juhlaa vietettiin meidän omalla lähikirkolla, jonka seurakuntasalissa myös kahviteltiin (meille kotiin olisi ollut ihan hullua yrittää mahduttaa koko vierasmäärää, eikä mulla olisi ollut astioitakaan koko porukalle...). Mä itse paistoin vieraille riisipiirakoita ja tein yhdessä Pimun kummitädin kanssa munavoita, ja kyseinen kummitäti väsäsi täytekakun. Lisäksi anoppi kantoi kortensa kekoon tuomalla pullaa, kuivakakkua ja pikkuleipiä - joita nyt tursuilee meidän pakastimesta, koska eihän 15 henkeä millään syö parissa tunnissa niin paljoa herkkuja. :P
 |
| Yksityiskohta ristiäiskakusta. Oikean reunan sydämestä voivat nokkelimmatpokkelimmat hoksatakin, mikä Pimun etunimeksi on valikoitunut... |
Kaste itsessään meni kohtalaisen mukavasti. Vaikka syötinkin Pimun vielä ennen tilaisuutta ja vaihdettiin kuiva vaippa, tyttö silti päätti itkeskellä ja kitistä kummisetänsä sylissä melkein koko kasteen ajan ja nukahti vasta loppusiunausten aikana - päästettyään ensin vaippaan kunnon sonnat. :D Pimun kummeiksi oltiin pyydetty samaiset ystävät, jotka aikoinaan toimivat mun ja Miehen häissä kaasona ja bestmanina, ja lisäksi ylimääräisenä pakanakummina toimi mun pitkäaikainen ystävä, joka myös soitti pianoa ja lauloi kirkossa mun pyynnöstä Juha Tapion Kauniin ihmisen pari ensimmäistä säkeistöä.
 |
| Mun suurella vaivalla ja jännetuppitulehduksia ennakoivalla vauhdilla neuloma kastemekko |
 |
| Kuvakehystä kerrakseen. |
Ristiäislahjoissa vanhemmat sukulaiset eivät olleet juuri mielikuvitusta käyttäneet: mun isovanhemmat ja täti perheineen antoivat rahaa (käteisenä tietenkin - olisi pitänyt antaa Pimun tilinumero ja pyytää lahjukset suoraan sinne...), Miehen vanhemmat rahalahjuksen lisäksi valokuvakehyksen ja mun toiset isovanhemmat valokuva-albumin. Lisäksi Pimun sylikummisetä hankki valokuvakehyksen ja kummilusikan, joten nyt ainakin riittää kaiverrutettavaa... Muut kummit sentään yllättivät positiivisesti, sillä Pimun kummitäti hankki Pimulle jo ennakkoon yhdessä sovitun "vauva"-kirjan (jossa riittää sivuja täytettäväksi 18 ikävuoteen asti, hih) ja "pummisetä" E. Uspenskin Fedja-setä-kokoelman. Miehen veljen porukalta (joka ei muuten saapunut ristiäisiin eikä ilmoittanut mulle perumisestaan mitään, prkl) Pimu sai appivanhempien mukana vaatelähetyksen, jossa oli sekä kirpparilöytöjä että muutama uusi vaatekappale.
Nyt sitten odotellaan seuraavia juhlapyhiä, että kuinka mielikuvituksellisia lahjoja sukulaiset silloin Pimulle keksivät... Pitää ehkä hyvissä ajoin ennen joulua alkaa puhua, mitä Pimu tarvitsee - tai mitä leluja äiti hyväksyy. :P Vaan eipä rahalahjakaan huono ole, etenkään kun seuraava isompi ostos Pimulle todennäköisesti on syöttötuoli. Stokken Tripp trapp olisi aika kiva...
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Reissun päällä ja vähän kotonakin
Viikonloppuna tehtiin Miehen ja Pimun kanssa ex tempore -reissu Miehen sukulaisten luo Savoon, kun kuultiin Miehen ukin olevan sen verran heikossa hapessa, että olisi parasta käydä kylässä nyt vielä kun vaarilla ei vippaa päässä liian pahasti. Kieltämättä vähän hirvitti lähteä pidemmälle reissulle Pimun kanssa, etenkin kun piti miettiä tarkkaan, miten reissun päällä saa onnistumaan vaipanvaihdot ja syötöt sun muut toiminnot. Matkaan otettiinkin mukaan sellainen määrä roinaa ja tykötarvetta, että auton takakontti saatiin melkein täyteen (Mies mm. nappasi sitterin matkaan, vaikka mä olisin tyytynyt istuttamaan tyttöä tarpeen vaatiessa turvakaukalossa).
Reissu meni kuitenkin ihan mukavasti: Pimu oli vieraskorea ja jätti pahimmat iltakiukut minimiin, nukkui yöt nätisti parin syötön voimin ja viihtyi välillä samalla reissulla olleiden appivanhempienkin sylissä. Ainut kupru tuli kotimatkalla autossa, kun Pimu ei malttanutkaan nukkua auton hurinassa, vaan pisti raivovaihteen päälle n. 10km ennen kotia, jolloin oli pakko pysähtyä ABC:lle vaipanvaihtoon ja syötölle.
Mulle yleensä nämä Savon-reissut on olleet vähän rasittavia, kun on pitänyt jaksaa seurustella ja puhella niitä näitä puolivieraiden kanssa, mutta tällä kertaa sanoin Miehelle, että tämä reissu oli suorastaan hermolomaa. Pimulle riitti sylittelijöitä, Mies hoiti suurimman osan vaipanvaihdoista ja mä ehdin kerrankin rauhassa istua ja syödä ruokani loppuun ilman jatkuvaa kiireen tunnetta. Kotimatkalla Mies myönsikin olleensa ihan tarkoituksella aktiivisempi Pimun hoidossa, koska "sä saat kuitenkin kotona kanniskella ja hyssytellä tyttöä ihan riittävästi". On mulla ihana ukko. <3
Eilen käytiin koko perheen voimin kaupungilla asioilla, ja samalla tuli hoidettua vaunulenkkeily parin päivän edestä: mentiin nimittäin kävellen koko reilu 2 km matka keskustaan. Tärkein etappi kaupunkireissulla oli pankki, jossa käytiin avaamassa Pimulle säästötili tulevia ristiäis- ja synttärilahjarahoja varten. Samaiselle säästötilille myös siirretään ainakin aluksi kerran kuussa 20 euroa, jotta Pimulle saadaan kartutettua vähän pesämunaa tulevaa varten. Samalla reissulla löydettiin Pimulle ristiäisiä varten vaatteet PoPista, sininen farkkutunika ja valkoiset röyhelösukkahousut. Tunikan alle tarvitaan vielä joku body, mutta sellainen luultavasti etsitään nykyisistä vaatevarastoista, joka tuntuu karttuvan joka viikko, kun posti tuo tullessaan jonkun tutun tai sukulaisen tervehdyspaketteja. Yleensä vaaleanpunaisia sellaisia, mikä tietenkin nostaa tämän mutsin ärsytyskäyrää... Tästä ärsytyksestä saisikin aikaan ihan oman postauksen. :P
Huomenna Pimulla on lääkärineuvola, saas nähdä missä mitoissa kuusiviikkoinen neiti huitelee.
Reissu meni kuitenkin ihan mukavasti: Pimu oli vieraskorea ja jätti pahimmat iltakiukut minimiin, nukkui yöt nätisti parin syötön voimin ja viihtyi välillä samalla reissulla olleiden appivanhempienkin sylissä. Ainut kupru tuli kotimatkalla autossa, kun Pimu ei malttanutkaan nukkua auton hurinassa, vaan pisti raivovaihteen päälle n. 10km ennen kotia, jolloin oli pakko pysähtyä ABC:lle vaipanvaihtoon ja syötölle.
Mulle yleensä nämä Savon-reissut on olleet vähän rasittavia, kun on pitänyt jaksaa seurustella ja puhella niitä näitä puolivieraiden kanssa, mutta tällä kertaa sanoin Miehelle, että tämä reissu oli suorastaan hermolomaa. Pimulle riitti sylittelijöitä, Mies hoiti suurimman osan vaipanvaihdoista ja mä ehdin kerrankin rauhassa istua ja syödä ruokani loppuun ilman jatkuvaa kiireen tunnetta. Kotimatkalla Mies myönsikin olleensa ihan tarkoituksella aktiivisempi Pimun hoidossa, koska "sä saat kuitenkin kotona kanniskella ja hyssytellä tyttöä ihan riittävästi". On mulla ihana ukko. <3
Eilen käytiin koko perheen voimin kaupungilla asioilla, ja samalla tuli hoidettua vaunulenkkeily parin päivän edestä: mentiin nimittäin kävellen koko reilu 2 km matka keskustaan. Tärkein etappi kaupunkireissulla oli pankki, jossa käytiin avaamassa Pimulle säästötili tulevia ristiäis- ja synttärilahjarahoja varten. Samaiselle säästötilille myös siirretään ainakin aluksi kerran kuussa 20 euroa, jotta Pimulle saadaan kartutettua vähän pesämunaa tulevaa varten. Samalla reissulla löydettiin Pimulle ristiäisiä varten vaatteet PoPista, sininen farkkutunika ja valkoiset röyhelösukkahousut. Tunikan alle tarvitaan vielä joku body, mutta sellainen luultavasti etsitään nykyisistä vaatevarastoista, joka tuntuu karttuvan joka viikko, kun posti tuo tullessaan jonkun tutun tai sukulaisen tervehdyspaketteja. Yleensä vaaleanpunaisia sellaisia, mikä tietenkin nostaa tämän mutsin ärsytyskäyrää... Tästä ärsytyksestä saisikin aikaan ihan oman postauksen. :P
Huomenna Pimulla on lääkärineuvola, saas nähdä missä mitoissa kuusiviikkoinen neiti huitelee.
tiistai 28. helmikuuta 2012
Odotus jatkuu edelleen
Jälleen yksi äitipolikäynti takana, ja edistystä on ehkä tapahtunut jo jonkin verran: kohdunsuu oli jo noin 1,5cm auki, mutta synnytyskanavaa oli vielä jäljellä. Ennen lääkärin tutkimusta otetun sydän- ja supistuskäyrän aikana tuli kaksi supistusta, mutta kumpikaan ei ollut erityisen kivulias, joten kuitenkin aika hissun kissun tässä edetään. Pimun kokoarvio on tällä hetkellä 3,4 kg ja asento kohdussa oli sellainen, ettei lääkäri nähnyt tarvetta sektiolle ainakaan vielä. Nyt ei kuulemma auta muu kuin odotella synnytyksen käynnistymistä, ja jos Pimu alkaa viivytellä enemmänkin, niin sitten mennään yliaikaiskontrolliin ja siitä sitten käynnistykseen tai sektioon tilanteen mukaan.
Huomenna olisi laskettu aika, mutta mulla on hytinä, että Pimu tekee tuloaan ehkä loppuviikosta. Ehkä. Toivottavasti. Jospa vaikka ottaisi parit ässät käyttöön, siivous, sauna ja suklaa voisi olla hyvä kombo... Seksi ei jostain kumman syystä ole innostanut mua eikä Miestäkään: lähinnä kumpaakin naurattaa ajatus siitä, millaista äheltämistä ja säätämistä se olisi, kun tämän pötsin kanssa saisi olla aika luova asentoja etsiessä. :D
Miestä nauratti viikonloppuna tämä muinainen Kummelin sketsi "Suomalainen mies", etenkin kun viikonloppuna oli sopivasti lentomäen MM-kisat. Jos vaan hoksaan, niin pistän tämän kyllä ehdottomasti omalle FB-seinälle kun lähtö synnärille tulee. :P
Ylihuomenna neuvolaan, oma alkuperäinen terkkarikin on palannut lomilta. Luultavasti käynti on jälleen kohtalaisen turha, mutta tuleepahan päivitettyä omaterkallekin kuulumiset vielä ennen synnytystä.
Ai niin, Miehen veli kävi lauantaina ja toi tuliaisina kolme pahvilaatikollista vauvan vaatteita, pari pussillista vauvaleluja ja vielä muutaman nyssäkän erinäisiä tarvikkeita, kuten hyppykiikun, kylpytuen ammeeseen ja tuttipulloja. Kävin pikaisesti läpi ne vaatelaatikot, ja ensisilmäyksellä suurin osa vaatteista ei kyllä iskenyt meikäläisen makuun: paljon vaaleanpunaista ja hörhelöä, ällösöpöjä pupukuvia ja ties mitä. Yrh. Pitää katsoa ne vielä kunnolla läpi ja karsia suorilta käsin kirpparille ne kauheimmat viritykset, vaatteita kun kuulemma ei tarvitse palauttaa. Ilmeisesti Miehen veljentyttö on jäämässä Pimun ainoaksi serkuksi. :P
Huomenna olisi laskettu aika, mutta mulla on hytinä, että Pimu tekee tuloaan ehkä loppuviikosta. Ehkä. Toivottavasti. Jospa vaikka ottaisi parit ässät käyttöön, siivous, sauna ja suklaa voisi olla hyvä kombo... Seksi ei jostain kumman syystä ole innostanut mua eikä Miestäkään: lähinnä kumpaakin naurattaa ajatus siitä, millaista äheltämistä ja säätämistä se olisi, kun tämän pötsin kanssa saisi olla aika luova asentoja etsiessä. :D
Miestä nauratti viikonloppuna tämä muinainen Kummelin sketsi "Suomalainen mies", etenkin kun viikonloppuna oli sopivasti lentomäen MM-kisat. Jos vaan hoksaan, niin pistän tämän kyllä ehdottomasti omalle FB-seinälle kun lähtö synnärille tulee. :P
Ylihuomenna neuvolaan, oma alkuperäinen terkkarikin on palannut lomilta. Luultavasti käynti on jälleen kohtalaisen turha, mutta tuleepahan päivitettyä omaterkallekin kuulumiset vielä ennen synnytystä.
Ai niin, Miehen veli kävi lauantaina ja toi tuliaisina kolme pahvilaatikollista vauvan vaatteita, pari pussillista vauvaleluja ja vielä muutaman nyssäkän erinäisiä tarvikkeita, kuten hyppykiikun, kylpytuen ammeeseen ja tuttipulloja. Kävin pikaisesti läpi ne vaatelaatikot, ja ensisilmäyksellä suurin osa vaatteista ei kyllä iskenyt meikäläisen makuun: paljon vaaleanpunaista ja hörhelöä, ällösöpöjä pupukuvia ja ties mitä. Yrh. Pitää katsoa ne vielä kunnolla läpi ja karsia suorilta käsin kirpparille ne kauheimmat viritykset, vaatteita kun kuulemma ei tarvitse palauttaa. Ilmeisesti Miehen veljentyttö on jäämässä Pimun ainoaksi serkuksi. :P
perjantai 3. helmikuuta 2012
Polikutsu
Posti toi tänään odotetun kirjeen: äippäpoli kutsuu ensi keskiviikkoaamuna klo 9:45, jolloin tasan rv 37. Onneksi aika on suht aikaisin aamusta, vaikkakin se tarkoittaa sitä, etten saa aamulla syödä mitään, potilasohjeissa kun käskettiin olla syömättä 6 tuntia ennen polille tuloa ulkokäännöksen varalta. Tuskin mä kuitenkaan jaksan aamuyöllä herätä aterioimaan vaan siksi, ettei maha murise heti herätessä... Aamuaika on myös sikäli hyvä, ettei Miehen välttämättä tarvitse ottaa töistä vapaata polireissun takia, koska iltavuoro alkaa vasta klo 14. Pitääpä kysellä Miehen mielipidettä vielä asiaan, kunhan tuo heräilee yövuoron jäljiltä.
Noh, onneksi tässä on viikolla sattunut vähän mukavampiakin juttuja kuin tää Pimun takapakki ja perätilastressi. Eilen posti kantoi tupaan Royalkestoista tilaamani kestoliivinsuojat ja parit kangaspalat vaippojen kuivaliinoja varten, ja tänään puolestaan postilaatikossa odottivat kahdet Carriwellin imetysliivit. Liivien tilaaminen olikin asteen verran hankalampi juttu, koska en osaa yhtään arvioida, millaiseksi nämä mun dollypartonit tästä vielä turpoavat synnytyksen jälkeen, mutta onneksi Carriwellit ilmeisesti antavat aika hyvin periksi. Toisissa liiveissä oli lisäksi mukana jatkopala ympärysmitan lisäämistä varten, joten luulis noilla pärjäävän ainakin ensi alkuun.
Nyt alkaisi näyttää siltä, että kaikki olennainen on hankittu Pimun saapumista varten. Ostoslistalla kummittelevat oikeastaan enää tuttipullo, tutti ja paketti kertisvaippoja, ja nekin voi hankkia vasta sitten kun niille on tarve. Niin ja mulle yösiteet jälkivuotoa varten, mutta ne pistin jo kauppalistaan seuraavaa ruokakauppareissua varten. Eli nyt vaan sitten odotellaan Pimua saapuvaksi.
Noh, onneksi tässä on viikolla sattunut vähän mukavampiakin juttuja kuin tää Pimun takapakki ja perätilastressi. Eilen posti kantoi tupaan Royalkestoista tilaamani kestoliivinsuojat ja parit kangaspalat vaippojen kuivaliinoja varten, ja tänään puolestaan postilaatikossa odottivat kahdet Carriwellin imetysliivit. Liivien tilaaminen olikin asteen verran hankalampi juttu, koska en osaa yhtään arvioida, millaiseksi nämä mun dollypartonit tästä vielä turpoavat synnytyksen jälkeen, mutta onneksi Carriwellit ilmeisesti antavat aika hyvin periksi. Toisissa liiveissä oli lisäksi mukana jatkopala ympärysmitan lisäämistä varten, joten luulis noilla pärjäävän ainakin ensi alkuun.
Nyt alkaisi näyttää siltä, että kaikki olennainen on hankittu Pimun saapumista varten. Ostoslistalla kummittelevat oikeastaan enää tuttipullo, tutti ja paketti kertisvaippoja, ja nekin voi hankkia vasta sitten kun niille on tarve. Niin ja mulle yösiteet jälkivuotoa varten, mutta ne pistin jo kauppalistaan seuraavaa ruokakauppareissua varten. Eli nyt vaan sitten odotellaan Pimua saapuvaksi.
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Virallisesti vapaalla
Äitiysvapaan ensimmäinen päivä oli tänään, mikä tarkoittaa sitä, että synnytys ja Pimun saapuminen maailmaan on jo pelottavan lähellä. Sen kunniaksi ollaan Miehen kanssa parhaamme mukaan tuhottu Domino-keksejä, ja lykättiin vielä riisipiirakoitakin uuniin pellillinen iltapalaksi. Omnomnom.
Eilinen vietettiin pinnasängyn patjaa metsästäessä. Olipahan turhauttava reissu heti alkuunsa: mentiin Lastentarvikkeeseen, koska ajateltiin, että "no siellä nyt ainakin on laaja valikoima", mutta kah kun kaikki heidän valikoimissaan olevat patjat olivat a) kalliita ja b) väärän kokoisia meidän Ikea-sänkyyn. Onneksi Mies hoksasi, että vieressä on vanha kunnon halpisliike Jysk, josta sitten löydettiinkin tukeva ja laadukas patja, joka on just eikä melkeen oikean kokoinen. Prismasta vielä napattiin samankokoinen petauspatja, ja kun pinnasuojukset olin saanut kaupanpäällisinä sängyn mukana, niin Pimun sänky on nyt sitten petausta vaille valmis. Vaikka tuskin Pimu siinä heti alussa pitkiä aikoja nukkuu, päikkäreitä lukuunottamatta.
Vaippavarastokin laajeni tänään, kun sain Huutonetistä hankkimani ImseVimset. Sattui nimittäin kätevästi samassa kaupunginosassa asuvalla myyjällä olemaan huudettavana 13 IV-sisävaippaa ja 6 kuorta NB-koossa, ja ainoana huutajana sain koko setin edulliseen 26 euron hintaan. Eli ainakaan vastasyntyneen kokoisia vaippoja ei tarvitse olla enää hamstraamassa, ja käytetyt vaipat ainakin on valmiiksi imukykyisiä, eli niitä rasittavia käyttöönottopesuja ei tarvitse tehdä. Pyykkiä kun tuntuu muutenkin olevan jatkuvasti kylppärin kaappi täynnä...
Lyhyesti vielä illan perhevalmennuksesta, jonka aiheena oli imetys. Ohjaajina oli kaksi paikallisen imetystukiryhmän naista, joista toisella oli jopa malli-imetettävä (vajaa neliviikkoinen tyttö) mukana havainnollistamassa imuotteita ja -asentoja. Keskustelua syntyi ihan mukavasti, pääpaino tosin oli luonnollisestikin äidissä ja äidin tuntemuksissa, eikä pulloruokintaa otettu esille juuri ollenkaan. Lisäksi melkein kaikki osallistujat olivat tulevia äitejä: Miehen lisäksi paikalla oli vain kolme muuta isää, eli isä-näkökulma jäi sikälikin todella vähälle huomiolle. Valmennuksesta jäi kuitenkin hyvä fiilis, ja oikeastaan harmittaa, ettei tuolla porukalla enää kokoonnuta mihinkään tapaamisiin. Ellei sitten satuta synnärille samaan aikaan. :P
Huomenna neuvolaan tsekkaamaan Pimun tilanne. Jos tyyppi ei ole hoksannut vieläkään kääntyä nokka menosuuntaan, saattaa ottaa pikkasen päähän.
Eilinen vietettiin pinnasängyn patjaa metsästäessä. Olipahan turhauttava reissu heti alkuunsa: mentiin Lastentarvikkeeseen, koska ajateltiin, että "no siellä nyt ainakin on laaja valikoima", mutta kah kun kaikki heidän valikoimissaan olevat patjat olivat a) kalliita ja b) väärän kokoisia meidän Ikea-sänkyyn. Onneksi Mies hoksasi, että vieressä on vanha kunnon halpisliike Jysk, josta sitten löydettiinkin tukeva ja laadukas patja, joka on just eikä melkeen oikean kokoinen. Prismasta vielä napattiin samankokoinen petauspatja, ja kun pinnasuojukset olin saanut kaupanpäällisinä sängyn mukana, niin Pimun sänky on nyt sitten petausta vaille valmis. Vaikka tuskin Pimu siinä heti alussa pitkiä aikoja nukkuu, päikkäreitä lukuunottamatta.
Vaippavarastokin laajeni tänään, kun sain Huutonetistä hankkimani ImseVimset. Sattui nimittäin kätevästi samassa kaupunginosassa asuvalla myyjällä olemaan huudettavana 13 IV-sisävaippaa ja 6 kuorta NB-koossa, ja ainoana huutajana sain koko setin edulliseen 26 euron hintaan. Eli ainakaan vastasyntyneen kokoisia vaippoja ei tarvitse olla enää hamstraamassa, ja käytetyt vaipat ainakin on valmiiksi imukykyisiä, eli niitä rasittavia käyttöönottopesuja ei tarvitse tehdä. Pyykkiä kun tuntuu muutenkin olevan jatkuvasti kylppärin kaappi täynnä...
Lyhyesti vielä illan perhevalmennuksesta, jonka aiheena oli imetys. Ohjaajina oli kaksi paikallisen imetystukiryhmän naista, joista toisella oli jopa malli-imetettävä (vajaa neliviikkoinen tyttö) mukana havainnollistamassa imuotteita ja -asentoja. Keskustelua syntyi ihan mukavasti, pääpaino tosin oli luonnollisestikin äidissä ja äidin tuntemuksissa, eikä pulloruokintaa otettu esille juuri ollenkaan. Lisäksi melkein kaikki osallistujat olivat tulevia äitejä: Miehen lisäksi paikalla oli vain kolme muuta isää, eli isä-näkökulma jäi sikälikin todella vähälle huomiolle. Valmennuksesta jäi kuitenkin hyvä fiilis, ja oikeastaan harmittaa, ettei tuolla porukalla enää kokoonnuta mihinkään tapaamisiin. Ellei sitten satuta synnärille samaan aikaan. :P
Huomenna neuvolaan tsekkaamaan Pimun tilanne. Jos tyyppi ei ole hoksannut vieläkään kääntyä nokka menosuuntaan, saattaa ottaa pikkasen päähän.
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Synnytys-"valmennus"
Joo-o. Tulipa eilen käytyä keskussairaalan synnytysvalmennuksessa, eikä ollut kyllä kovin kummoinen tilaisuus. Kertonee jotain valmennuksen sisällöistä ja toteutuksesta, jos sekä mun että Miehen mielestä parasta antia oli se, että päästiin näkemään etukäteen, mistä ovesta pitää mennä sisälle sitten kun synnyttämään tulee lähtö. :D
Heti kättelyssä teki mieli joko nauraa ääneen tai facepalmata jatkuvalla syötöllä, kun ikääntyneempi kätilö ei meinannut saada luentosalin videotykkiä päälle, löytää salin tietokoneeseen kytkemäänsä muistitikun kansiota tai powerpoint-esitystä päälle (jälkimmäinen tehtävä tosin olisi ollut mullekin haaste, koneessa kun syystä tai toisesta EI ollut powerpointeille sopivaa katseluohjelmaa...). Kätilö siis veti valmennuksen pienen esitevihkosen turvin, kertoili sekalaisessa järjestyksessä synnytyksen kulusta, sairaalan käytännöistä, kivunlievityksestä ja osastolla olosta. Ja kaikki tämä tieto oli ainakin mulle tuttua kauraa, koska olin vasta tällä viikolla plärännyt läpi kaksi synnytykseen liittyvää opusta sekä seikkaillut sairaanhoitopiirin sivuilla perehtymässä keskussairaalan tarjoamiin tietoihin. Käytännössä siis turha reissu.
Eipä sillä, varmasti valmennusta vetäneen kätilön muminoista oli jotain hyötyä ainakin muutamalle valmennuksessa olleelle, joten ei pitäisi dissata. Ainakin mun vieressä istunut (nuori, blondi, vahvasti meikattu, yksin valmennukseen saapunut... joo joo, ei sais stereotypioida!) tuleva äippä näytti kuuntelevan silmät selällään kätilön jorinoita ja kyseli kaikenlaista, ja näytti muutama muukin ihan kohtalaisen kiinnostuneelta. Ehkä mä vaan olen sitten keskivertoa valveutuneempi tuleva äippä, kun olin jaksanut erikseen etsiä kirjallisuutta aiheesta ja perehtynyt jo etukäteen siihen, mitä tuleman pitää.
Valmennuksen jälkeen lähdettiin Miehen kanssa ruokakauppaan ja katseltiin samalla, olisiko kahden suuren markettiketjun valikoimissa ollut sopivia pinnasängyn patjoja. Saatiin pettyä pahasti: vihreän kortin mafia myi muutamaa patjaa, jotka olivat joko väärän kokoisia Pimun pinnikseen tai muuten epäilyttävän ohuita (oikeasti, riittääkö vauvalle muka 5 cm paksu vaahtomuovipatja?), eikä plussakonsernilla ollut yhtään sen laajempi valikoima, pikemminkin päin vastoin. Joudutaan siis luultavasti suuntaamaan ensi viikon aikana ihan oikeaan lastentarvikeliikkeeseen patjan metsästykseen.
Tänään pidettiin Miehen kanssa pienimuotoinen siivouspäivä, ja totesin, että vajaasta 73 neliöstä noin puolet imuroituani selkä on lähes yhtä jumissa kuin jos olisin riehunut kaikki neliöt yksin imurin JA mopin varressa. Enkä edes imuroinut hankalia paikkoja kuten sohvan- tai sängynalusia, vaan pistin Miehen suoraan kontilleen nurkkia kaivelemaan. :D Taitaa asunnon puhtaanapito siirtyä näin ollen Miehen harteille ainakin pariksi kuukaudeksi eteen päin...
Loppuillan taidankin viettää sohvalla pitsan, kastemekkoneulomuksen, jaffan ja hömppäohjelmien parissa. Tai no, vaalien tulosiltaakin voisi olla hyvä seurailla ja jännätä, selviytyykö Haavisto Niinistön kaveriksi kakkoskierrokselle. :P
Heti kättelyssä teki mieli joko nauraa ääneen tai facepalmata jatkuvalla syötöllä, kun ikääntyneempi kätilö ei meinannut saada luentosalin videotykkiä päälle, löytää salin tietokoneeseen kytkemäänsä muistitikun kansiota tai powerpoint-esitystä päälle (jälkimmäinen tehtävä tosin olisi ollut mullekin haaste, koneessa kun syystä tai toisesta EI ollut powerpointeille sopivaa katseluohjelmaa...). Kätilö siis veti valmennuksen pienen esitevihkosen turvin, kertoili sekalaisessa järjestyksessä synnytyksen kulusta, sairaalan käytännöistä, kivunlievityksestä ja osastolla olosta. Ja kaikki tämä tieto oli ainakin mulle tuttua kauraa, koska olin vasta tällä viikolla plärännyt läpi kaksi synnytykseen liittyvää opusta sekä seikkaillut sairaanhoitopiirin sivuilla perehtymässä keskussairaalan tarjoamiin tietoihin. Käytännössä siis turha reissu.
Eipä sillä, varmasti valmennusta vetäneen kätilön muminoista oli jotain hyötyä ainakin muutamalle valmennuksessa olleelle, joten ei pitäisi dissata. Ainakin mun vieressä istunut (nuori, blondi, vahvasti meikattu, yksin valmennukseen saapunut... joo joo, ei sais stereotypioida!) tuleva äippä näytti kuuntelevan silmät selällään kätilön jorinoita ja kyseli kaikenlaista, ja näytti muutama muukin ihan kohtalaisen kiinnostuneelta. Ehkä mä vaan olen sitten keskivertoa valveutuneempi tuleva äippä, kun olin jaksanut erikseen etsiä kirjallisuutta aiheesta ja perehtynyt jo etukäteen siihen, mitä tuleman pitää.
Valmennuksen jälkeen lähdettiin Miehen kanssa ruokakauppaan ja katseltiin samalla, olisiko kahden suuren markettiketjun valikoimissa ollut sopivia pinnasängyn patjoja. Saatiin pettyä pahasti: vihreän kortin mafia myi muutamaa patjaa, jotka olivat joko väärän kokoisia Pimun pinnikseen tai muuten epäilyttävän ohuita (oikeasti, riittääkö vauvalle muka 5 cm paksu vaahtomuovipatja?), eikä plussakonsernilla ollut yhtään sen laajempi valikoima, pikemminkin päin vastoin. Joudutaan siis luultavasti suuntaamaan ensi viikon aikana ihan oikeaan lastentarvikeliikkeeseen patjan metsästykseen.
Tänään pidettiin Miehen kanssa pienimuotoinen siivouspäivä, ja totesin, että vajaasta 73 neliöstä noin puolet imuroituani selkä on lähes yhtä jumissa kuin jos olisin riehunut kaikki neliöt yksin imurin JA mopin varressa. Enkä edes imuroinut hankalia paikkoja kuten sohvan- tai sängynalusia, vaan pistin Miehen suoraan kontilleen nurkkia kaivelemaan. :D Taitaa asunnon puhtaanapito siirtyä näin ollen Miehen harteille ainakin pariksi kuukaudeksi eteen päin...
Loppuillan taidankin viettää sohvalla pitsan, kastemekkoneulomuksen, jaffan ja hömppäohjelmien parissa. Tai no, vaalien tulosiltaakin voisi olla hyvä seurailla ja jännätä, selviytyykö Haavisto Niinistön kaveriksi kakkoskierrokselle. :P
tiistai 17. tammikuuta 2012
Heräteostokset FTW!
Neuvolakäynti oli tällä kertaa pikasellainen, koska ultralaite ei ollut vapaana eikä terkkarillakaan ollut meille mitään ihmeempiä kyselyjä tai neuvoja. Painoa kertynyt tähän mennessä tasan 12 kg AER, pissa puhdas, verenpaineet oli vähän koholla (tosin epäilen, että juuri ennen lähtöä nautitulla aamukahvilla oli näppinsä pelissä), hemoglobiini 122 ja SF-mitta 32 cm. Pimu edelleen tiukasti perätilassa, mutta liikkui vilkkaasti ja niin vauhdilla, että sydänääniä metsästeltiin tovi jos toinenkin (löytyivät lopulta, korttiin merkattiin +147). Seuraava käynti sovittiin perätilaseurannan takia jo ensi viikolle rv 35+1, ja siitä eteenpäin sitten käydään kuulemma viikottain neuvolassa ihmettelemässä tilannetta.
Neuvolan jälkeen lähdettiin Miehen kanssa pikaiseen käymään kaupungilla, koska olin bongannut Kimperillä olevan Manducat alessa ja olin utelias moisen värkin suhteen. Palvelu Kimperillä oli loistavaa, myyjä opasti Miestä kädestä pitäen säätöjen kanssa (mäkin olisin halunnut kokeilla, mutta lantiovyön ympärysmitta ei ihan riittänyt... :D) ja piti mullekin pienen kantoliinakoulutuksen trikooliinan kanssa. Ja vaikka tarkoitus olikin vain käydä kurkkaamassa ja kokeilemassa kantovälineitä, niin kah kummaa, Mies innostui Manducasta niin paljon, että osti sen - ja samassa konkurssissa mäkin sain valkata itselleni trikooliinan! Että se siitä "jos katellaan mahdollisimman paljon käytettyjä tarvikkeita" -politiikasta... :D
Manducasta meille valikoitui Olive Blush -kuosi (Mies valitsi tämän, mulle olisi käynyt ihan yksivärinenkin), ja liina puolestaan on tummanruskea oranssilla ötökkätaskulla, kuten kuvista näkyy (kuvat lainattu Kimperin verkkokaupasta):
Nyt vaan sitten odotellaan, että se kannettava syntyy, niin päästään tositoimiin. :P
Neuvolan jälkeen lähdettiin Miehen kanssa pikaiseen käymään kaupungilla, koska olin bongannut Kimperillä olevan Manducat alessa ja olin utelias moisen värkin suhteen. Palvelu Kimperillä oli loistavaa, myyjä opasti Miestä kädestä pitäen säätöjen kanssa (mäkin olisin halunnut kokeilla, mutta lantiovyön ympärysmitta ei ihan riittänyt... :D) ja piti mullekin pienen kantoliinakoulutuksen trikooliinan kanssa. Ja vaikka tarkoitus olikin vain käydä kurkkaamassa ja kokeilemassa kantovälineitä, niin kah kummaa, Mies innostui Manducasta niin paljon, että osti sen - ja samassa konkurssissa mäkin sain valkata itselleni trikooliinan! Että se siitä "jos katellaan mahdollisimman paljon käytettyjä tarvikkeita" -politiikasta... :D
Manducasta meille valikoitui Olive Blush -kuosi (Mies valitsi tämän, mulle olisi käynyt ihan yksivärinenkin), ja liina puolestaan on tummanruskea oranssilla ötökkätaskulla, kuten kuvista näkyy (kuvat lainattu Kimperin verkkokaupasta):
Nyt vaan sitten odotellaan, että se kannettava syntyy, niin päästään tositoimiin. :P
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)