Viimeinen (?) neuvolakäynti

Kävinpä taas lyllertämässä neuvolassa, jossa todettiin kaiken olevan edelleen ennallaan. Pimu liikkui taas aktiivisesti (sillä muksulla on selvästi joku kyky onnistua hoksaamaan doppler ja väistelemään sitä!), mun paino oli hiukan pudonnut edelliskerrasta, verenpaine ja hemppa oli kohdillaan ja virtsa puhdas. Turvotusta tosin on ollut tällä viikolla aiempaa enemmän, ja nyt myös jaloissa. Pitäisi kuulemma juoda nestettä enemmän, mutta kun pelkkä vesi maistuu vähän turhan laimealle ja mehuissa ym. on niin hiivatisti sokeria, ettei sekamehuakaan viitsi juoda litratolkulla... Pitää kehittää joku kikkakolmonen vielä tuon veden kanssa, jos vaikka sitruuna tai lime maustaisi sitä sopivasti?

Laskettuun aikaan kuusi (6!) päivää jäljellä, ja alan olla ihan totaalisen kypsä. Supistuksia on selvästi enemmän, eli edistystä tapahtuu, ja onpa kalsareihin lirahdellut tänään parikin kertaa aiempaa enemmän valkovuotoa (tai ainakin oletan sen olevan valkovuotoa, koska limatulpalta se ei näytä ja lapsivedeksi taas se on ehkä hieman liian tuhtia). Mies on koko viikon nukkunut huonosti ja vain parin-kolmen tunnin pätkiä, kun raukka stressaa enemmän tai vähemmän alitajuisesti, että koska tulee lähtö synnärille. Onneksi ensi viikolla Mies on kotona lomautettuna: onpahan kotona jos jotain alkaa tapahtua. Lisäksi ensi viikolla mulla on se äitipolikäynti, ja neuvolaankin sovittiin vielä torstaille (rv 40+1) käynti varmuuden varalta.

Entinen opiskelukaveri on tulossa myöhemmin iltapäivällä kylään, eli onpahan taas juttuseuraa. Sitä odotellessa voinkin vahdata olkkarin ikkunan takana pyöriviä oravia: talon tontin rajalla olevassa kuusessa näyttäisi olevan oravanpesä, ja kaksi pörröhäntää ravaa jatkuvasti ees taas kiusaamassa toisiaan ja harakoita. :P

Kremppa ja kaverit

Vanha ystäväni pahoinvointi on tehnyt paluun. Ja vieläpä siinä ikävässä "ällöttää ja etoo, muttei okseta" -muodossa, ihan tismalleen samalla kaavalla kuin alkuraskaudessakin: silloin, kun suuhunsa mättää jotain, olo on ihan ok, mutta heti kun lopettaa syömisen, alkaa etoa. Jos itsekurini olisi tästä enää yhtään höllempi, pitäisin luultavasti etovaa oloa poissa herkuilla, pullalla, suklaalla, karkeilla jne., mutta osoitin sentään hieman itsehillintää ja nappasin kauppareissulla mukaan rasiallisen viinirypäleitä mutustamisen tarvetta täyttämään. (No okei okei, Mies oli kaupassa hillitsemässä mua ja melkein väkisin raahasi mut kauemmas keksi- ja karkkihyllyistä...)

Muutenkin alkaa tuntua siltä, että loppuraskaus tulee olemaan HYVIN kremppaista aikaa. Hartiat ja selkä on jatkuvasti jumissa, eikä asiaa helpota se, etten ole vieläkään oppinut istumaan sohvalla ryhdikkäästi selkä suorana. Vatsa on pinkeä pallo, koko ajan tiellä ja supistelee nyt myös entistä useammin (ei onneksi vielä kivuliaasti, mutta jokseenkin epämukavasti silti). Hartiajumin takia päätä särkee ja sormet puutuu, ja öisin herään säännöllisesti siihen, että olen kierähtänyt selälleni nukkumaan ja näin ollen voin pahoin, kun kohtu painaa isoja verisuonia. Lisäksi suussa maistuu koko ajan oudon eltaantuneelle, vaikka pesenkin hampaat kahdesti päivässä ja olen alkanut putsata myös hammasvälejä sellaisella hammaslankaimella (joka aina takahampaita putsatessa osuu kitalakeen ja aiheuttaa yökkäysreaktion.

Uutena kummastuksen aiheena mulla on tässä vaiheessa raskautta se, että jatkuvasti janottaa. Voisin lipittää erilaisia (lähinnä kylmiä) juomia litratolkulla pitkin päivää ja yötäkin, mutta joku pieni tolkun ääni alitajunnassani kuitenkin jaksaa muistuttaa, että nestetankkaus johtaa väistämättä vessassa ravaamiseen, joten yritän olla vetämättä vesi- ja mehuövereitä. Mikä tietenkin johtaa myös siihen, että ummettaa, kun ruoasta ei tule tarpeeksi nestettä.

Että kyllähän tämä raskaana olo alkais pikkuhiljaa jo riittää. Olenkin yhdessä Miehen kanssa ottanut tavaksi neuvotella iltaisin Pimun kanssa soveliaasta ulkoistautumisajasta: Mies kertoilee vatsalle, milloin on lomautettuna ja näin ollen joutilas viettämään aikaa synnärillä, ja mä taas muistutan jatkuvasti, montako viikkoa Pimun täysiaikaistumiseen on jäljellä. Tosin uskallan epäillä, että meidän neuvottelut on suht hedelmättömiä: ei arvon vatsalainen ole tähän asti piitannut meidän "käänny nyt oikein päin, perhana!" -neuvoistakaan. :D

Pötsi tänään eli rv 34+5 feat. äidin selvä tappiomieliala. :P

Näillä eväillä uutta viikkoa kohti. Luvassa ainakin patjaostoksia, koulutöitä (ja jopa yksi luento!), virallisen äitiysloman alku, perhevalmennus, neuvola ja retki ihmisten ilmoille kavereiden kanssa. Kiirettä pitää!

Neuvolassa, osa 2

Toinen neuvolakäynti oli tänään, vihdoin ja viimein. Alkoikin jo tuntua, että meitin odotus on unohtunut kokonaan terveysviranomaisilta, kun ekan ja tokan neuvolakäynnin välillä oli huikeat 9 viikkoa (rv 9 --> rv 18).

Tämä reissu neuvolaan oli vähän pikainen, kun ei tehty varsinaisesti mitään sen suurempia tutkimuksia. Verenpaine ja hemppa oli hieman laskeneet edelliskäynnistä, mutta kummatkin oli silti ihan kohdallaan, enkä joudu esim. lisärautakuurille (hurraa!). Neuvolan vaaka näytti edelliskäyntiin verrattuna +2kg, ja sf-mittakin otettiin nyt ensimmäistä kertaa, kun terkan mukaan maha oli niin sopivasti esiin pullahtanut (mitaksi saatiin 15cm, hieman keskikäyrän yläpuolella tässä vaiheessa). Tyypin liikehdintää kuunneltiin dopplerilla, ja piiiiiitkän metsästyksen jälkeen terkka saikin ahdistettua tyypin johonkin nurkkaan sopivasti paikalleen, että saatiin syke kunnolla kuuluviin (lukemat 154). Terkka arveli tyypin olevan vilkasliikkeistä sorttia ja epäili mun alkavan hyvinkin pian tuntea tyypin liikkeet selkeämmin. Miestä jäi harmittamaan, kun aika ei riittänyt ultraamiseen (tai ehkä olisi riittänytkin, mutta ilmeisesti terkkari ei katsonut siihen olevan tarvetta?), mutta pianhan me päästään rakenneultraan morjestamaan tyyppiä.

Seuraava neuvola-aika venähti taas sitten turhan pitkälle eli vasta marraskuulle rv:lle 23, kun meinasi olla hankalaa löytää aikaa, joka sopisi paitsi mulle ja terkkarille, myös Miehelle. Toisaalta on kuitenkin hyvä, että Mies pääsee mukaan, koska seuraavalla käynnillä käydään käsiksi Kelan papereihin, ja niiden tulkitsemiseen ei aina yksi silmäpari riitä. :P Saatiin terkalta mukaan vaihteeksi pari esitettä liittyen Kelan palveluihin ja ruokavalioon, ja mut terkka komensi ostamaan lisäkalkkia, kun vaihdoin vitamiinimerkkiä sellaisiin pillereihin, joissa lisäkalsiumia ei ole. Laktoosivammaisena kun ei tule nautittua niin tolkuttomasti maitotuotteita, että saisin ruokavaliosta riittävästi kalkkia.

Koko päivän on ollut riesana ihmeellinen päänsärky, joka alkoi jo aamun luennolla. Raivostuttava olotila, etenkin kun olisi pitänyt käyttää useampi tunti tenttiinlukuun enkä sitten jaksanut keskittyä 50 sivua pidemmälle. Huomenna uusi yritys. Pikku pakko: tenttikirjan laina-aika päättyy huomenna klo 17. :P

Son syssy ny

Varpaat jäässä, check. Parvekkeen ovi pysyttelee enemmän kiinni kuin auki, check. Kuuman kaakaon himo on hillitön, check. Ja opiskelustressi nostaa päätään, check. Jep, syksy on saapunut meidän huusholliin.

Ensin kuitenkin lyhyesti tyyppi-asiaa. Pahoinvointi alkaa pikkuhiljaa kadota oirerepertuaarista (hurraa!), mitä nyt männäviikolla jälleen halailin Arabiaa syötyäni ensin useamman tunnin pelkkiä irtokarkkeja ja otettuani sitten niiden päälle hätäiseen tulista kanawokkia... Hups. Ei kerrota neuvolan tädille, eihän? (Eikä myöskään kerrota, että tempaisin tänään yhteen menoon puolikkaan Ben & Jerry's -jäätelörasian. ;)) Pahoinvoinnin tilalle on vaihteeksi tullut jälleen se ällöttävä ruosteen ja metallin maku suussa, joka ei tunnu häviävän, vaikka kuinka pesen hampaat säntillisesti ja yritän juoda sokerilitkumehujen sijaan enemmän vettä. Lisäksi pötsi tuntuu ryhtyneen jälleen pinkeäksi palloksi, joka vain paisuu iltaa kohden. Töissä vatsan turpoamisilmiön huomaa parhaiten: aamulla työhousuihin viritelty ponnari ei purista tai ahdista, mutta jo muutamaa tuntia myöhemmin tarvetta olisi jo toiselle "jatkopalalle".

Vatsan herkästi turpoileva olemus johti siihen, että esiinnyin eilen ensimmäistä kertaa julkisesti äitiyshousuissa. Käytiin Miehen kanssa kaupungilla syömässä ja juhlimassa ennakkoon meidän toista hääpäivää, enkä varmasti olisi selvinnyt reissusta millään "tavallisilla" housuillani. Etenkään sen tolkuttoman suuren burger-aterian ahmaistuani. Tosin Mies pisti paremmaksi: herra päätti tilata isoimman annoksen, joka raflan listasta löytyi, joten pöytään kiikutettiin ranskalaisilla ryyditetty kolmen (3) burgerin muodostama torni! Lienee sanomattakin selvää, että ne ranskikset jäivät syömättä, eikä Miehellä ollut vielä kuutta tuntia myöhemminkään nälkä. :D

Seuraavaan neuvolaan on vielä kaksi viikkoa aikaa. Tuntuu jotenkin hirveän pitkältä ajalta, mutta eiköhän se hujahda hetkessä. Mies odottelee kärsimättömänä niitä viikkoja, jolloin tyyppi alkaa liikkua ja potkia sekä etenkin sitä aikaa, kun sikiö alkaa kuulla. Mies on alkanut jopa treenata tyypille juttelua: iltaisin perusrutiini on, että mä pötkötän selälläni sängyssä ja yritän lukea kirjaa samalla, kun Mies silittelee mun mahaa ja juttelee tyypille mitä sylki suuhun tuo. Toisaalta hellyyttävää, että raavas mies on niin innoissaan tyypin saapumisesta, mutta näin väistämättä niitä juttuja kuunnellessa tulee mieleen, että onkohan Miehellä kaikki muumit laaksossa, niin tolkuttomia juttuja siltä välillä irtoaa. Mikäli sama meno jatkuu, Mies on meillä se, joka lässyttää vauvalle ja leikkii satusetää, kun taas mä luen tyypille ääneen päivän uutisotsikoita ja klassista kirjallisuutta. :P

Palasin tosiaan viikko sitten myös koulunpenkille, ja näillä näkymin viimeinen lukukausi ennen äitiyslomaa ja "pakollista" vuoden hermotaukoa on yhtä helvettiä. Tuntimääräisesti vietän luennoilla vähemmän aikaa kuin esimerkiksi viime vuonna, mutta ne kontaktituntien ulkopuoliset työt, projektit, tentit ja ties mitkä voi tehokkaasti kiristää pinnaa vielä useampaan otteeseen... Lisästressipisteitä saan myös siitä, että suuri osa näistä syksyn proggiksista tehdään ulkopuolisille asiakkaille, eli niitä ei vaan pysty hutaisemaan "jotenkin sinne päin", ellei sitten mieli saada laiskan paskan mainetta alueen yrittäjien keskuudessa... Huoh.

Että stressitöntä ja ihanaa odotusaikaa vaan mullekin, nih.

Mielihaluja

Kun olen nyt viime viikkoina kertonut huomattavasti avoimemmin meidän tulevasta mini-ihmisestä, yksi kysymys vilahtaa keskusteluissa yhä useammin. "Mitä mielihaluja sulla on tähän asti ollut?"

Aluksi lähinnä hämäännyin tästä kysymyksestä ja tyydyin vastailemaan, että "eipä juuri mitään, lähinnä on vaan koko ajan nälkä". Sittemmin olen alkanut ärsyyntyä näihin utelijoihin, jotka ihan selvästi luottaa vanhaan stereotypiaan "raskaana oleva nainen syö ihan mitä vaan outoa" - eräskin samassa työvuorossa ollut tyttö muisteli isoäitinsä mutustelleen raskausaikana seinälaastia (!). Mulla ei ensimmäisten viikkojen aikana todellakaan ollut mitään mansikat ja ketsuppi -tyyppisiä yhdistelmiä mielessä, etenkään kun jatkuvasti ällötti.

Viime viikolla havahduin sitten miettimään, onko mun ruokatottumuksissa sittenkin ollut huomattavissa jonkinlaisia "kausia" tai erityisiä himoja tiettyihin ruokiin, ja joku kaava näyttäisi sittenkin toteutuneen! Ensimmäisinä viikkoina mutustin useita appelsiineja päivässä, sittemmin siirryin banaaneihin ja tällä hetkellä kauppansa tekevät mandariinit. viinirypäleet ja kiivi (jota en ollut tätä ennen syönyt vuosikausiin, koska se sai suun kutiamaan!).

Parin viikon sisään puolestaan olen jo kahdesti tehnyt ison kattilallisen kasvisruokabravuuriani, joka tunnetaan meillä yksinkertaisesti "mössönä" (tomaattipohjainen papu-paprika-sipuli-valkosipuli-kastike, maustettuna tabascolla, chilillä ja mustapippurilla, nautitaan riisin kera), ja yksi päivä teki hulluna mieli kermaista tomaattikeittoa, jota piti tietenkin laittaa jättikattilallinen. Salmiakki on täysin oma lukunsa: sitä on tehnyt mieli 24/7, mutta tätä en laske raskaudesta johtuvaksi himoksi, koska rakastin sitä ennen raskauttakin yli kaiken. (Neuvolan ohjeissa mainittu 50 gramman maksimikerta-annos on tällaiselle salmiakkiaddiktille ihan suorannaista vittuilua.)

Tämän päivän kauppareissulla taas yks kaks yllättäen iski päähän ajatus: kylläpä kylmä siideri maistuisi. Eli ei kun kaupan holittomalle osastolle ja pullo Stowford Pressiä matkaan. Plus suolakeksejä. Ja sitä salmiakkia. Onneksi Mies on iltavuorossa eikä näin ollen nalkuta mulle tästä jatkuvasta napostelusta. :D

Summa summarum: taidan mä sittenkin olla stereotyyppinen raskaana oleva nainen, ainakin tässä ruoka-asiassa. Nyt jos vielä alan parkua joka asiasta ihan vaan siksi että itkettää "koska raskaus", niin saatanpa oksentaa. :P

Oksentamisesta puheenollen: tyyppi päätti juhlistaa tänään alkanutta 14. raskausviikkoa oksettamalla mua kesken aamupuuron keiton. Tyhjällä vatsalla oksentaminen on aina yhtä lystiä, kun oksurefleksi tuo mukanaan vaan sylkeä ja räkää. Kiitti tästäkin, tyyppi. <3

Pötsikuvia

Yleisön pyynnöstä ja vertaisarvioita hakien: The Pötsi viime lauantaina (11+3)!

Toim. huom: näkyypä muuten rumasti tuo umpparin arpi tässä kuvassa. Jatkossa pötsikuvat taidetaan ottaa paidan kanssa...

Kuvien ottaja eli Mies on näköjään sopivasti heilautellut kameraa zoomaillessaan, joten pikkasen ovat epäselviä, mutta pääasian eli pötsin niistä kyllä erottaa. Jotenkin en vaan itse osaa hahmottaa, että kuvassa olisi muutakin kuin turvotusta ja läskiä, mutta toisaalta olin ennen raskauttakin hieman pyöreähkö (BMI jatkuvasti normaalin ylärajoilla eli 24-24,5) ja vatsan tienoilla viihtyi tiukasti pieni pelastusrengas. Pitää seurailla tilannetta ja ottaa uudet fotot vaikka parin viikon päästä, jos vaikka silloin omakin silmä jo hoksaisi mahan. :D

Tänään tasan 12+0, eli ne maagiset ensimmäiset kolme kuukautta on nyt takanapäin. Näillä viikoilla pitäisi pahoinvoinnin vähentyä tai jopa loppua kokonaan. Hah, niivvarmaan. Ainakin tänä aamuna oli vielä herätessä melkoisen hutera olo ja tuoremehukin potki pikkaisen takaisinpäin. Mies silitteli eilen mun mahaa ja huuteli tyypille, että lopettais jo mun kiusaamisen, mutta tyyppi ei tainnut olla kuulolla. Mokomakin kiusanhenki. :P

Ylihuomenna vihdoin ja viimein np-ultra! Aika on onneksi vasta iltapäivällä, joten Mieskin ehtii nukkua yövuoron jäljiltä useamman tunnin eikä ole ultrassa ihan tööt.

Kotona taas

Kotiuduttiin eilen vihdoin ja viimein anoppilasta, ja kylläpä on kiva olla kotona pitkästä aikaa! Appivanhempien luona on aina mukavaa ja viihdyn siellä kyllä hyvin, mutta kuitenkin aina tulee siellä käydessä sellainen "loisin toisten nurkissa" -olo, kun Mies touhuaa isänsä kanssa milloin mitäkin ja anoppi huseeraa pääasiallisesti keittiössä. Onneksi huushollissa on useampi telkkari ja paljon maksukanavia, joilta katsella älyvapaita ohjelmia paremman puutteessa. Myytinmurtajat ja Disney Channelin tarjonta toimii aina! :D

Raskauskaapista on tultu ulos aika rytinällä. Tulevia isovanhempia ja myös mun isovanhempia on nyt informoitu tulevasta tyypistä, ja hieman yllättäen mun äiti oli se, jolta mopo karkasi käsistä heti kättelyssä (Miehen vanhemmillehan tulokas on jo lapsenlapsi nro 2, toisin kun mun äidille). Äiti oli heti seuraavana yönä työvuorossa ollessaan muistanut mainita jokaiselle, että "miustapa tuleekin mummo!", ja uutinen on levinnyt äidin kavereille jopa ulkomaita myöten. Sanoinkin äidille eilen puhelimessa, että helpointa sen olis julkistaa uutinen paikallislehdessä sen sijaan, että lähettää tekstiviestejä ja FB-viestejä kaikille erikseen. Toivottavasti se kuitenkin hoksasi, että se oli vitsi. :P

Miehen veli perheineen sattui myös samaan aikaan vierailemaan anoppilassa, ja sovittiin jo langon avokin kanssa, että saadaan heidän vanhat yhdistelmävaunut sitten loppuvuodesta, kunhan Miehen 1,5-vuotias veljentyttö vähän kasvaa ja siirtyy matkarattaisiin. Äiti puolestaan lupasi kysellä työkavereiltaan mm. pinnasänkyjen ja hoitotasojen perään, työkavereiden joukossa on kuulemma tälläkin hetkellä 4 tai 5 vanhempainvapaalla. Jos hyvin käy, niin meille ei jää uutena hankittavaksi kuin autoon turvaistuin sekä tietenkin jonkin verran vaatteita, vaippoja ja leluja. Mikä ei tietenkään harmita lainkaan, olenhan pienituloinen opiskelija. ;)

Anoppilareissun aikana olin hämmästyttävän hyvävointinen koko ajan, ruoka maistui eikä yökötysolo iskenyt kuin kerran (ja sekin siksi, että erehdyin juomaan päivän aikana kaksi mukillista kahvia - kun mummo keittää kahvit, sille ei sanota ei...). Eilen kotiin päästessä iski kuitenkin ihan tolkuttoman huono olo, joka jatkuu yhä edelleen. Ehkä maailman rasittavin olotila: oksettaa ja pala hiissaa ruokatorvea eestaas, mutta oksennus ei vaan tule. Paha olo häviää heti, kun saa ruokaa nassuun, mutta 10 min ruokailun jälkeen se iskee uudelleen. Joudun ehkä turvautumaan sormet kurkkuun -taktiikkaan, jos ei muuten olo helpota. Yöks.

Töihinkin ilmoitin eilen, että joudun jättämään pesulatyöt väliin ja tekemään muita hommia loppuvuoden. Olin ensin ajatellut pimittäväni tietoa ainakin ekaan ultraan asti, mutta kun tarjottiin juurikin pesulaan aamuvuoroa, oli pakko kieltäytyä ja selittää tilanne. Puhelimessa ollut firman virkailija kuulosti ensin vähän nyrpeältä, mutta myönsi sitten, että minähän se itse tiedän parhaiten, millaisia töitä jaksan tehdä.

Ultrasta puheen ollen: olin jotenkin kuvitellut, että meille olisi jo tullut postissa tieto ultran ajankohdasta. Lähete sairaalaan lähti kuitenkin jo viikko sitten, ja terkkarikin sanoi, että lähetteitä lueskellaan ahkerasti ja ajat varataan hyvissä ajoin. Onhan tässä toki vielä kolmisen viikkoa aikaa, ennen kuin np-ultran "aikaraja" menee umpeen, mutta olishan tuo aika hyvä pikkuhiljaa tietää, että Mieskin osaa pyytää ultrapäiväksi vapaata töistä.

Vaan nyt taitaa kutsua arkipuuhat, eli reissupyykin pesu. Lattioiden luuttuaminen taitaa jäädä huomiseen. Jos tämä yökötys vaikka loppuisi siihen mennessä.

Arabian-kaulailu alkakoon

No niin, tulihan se sieltä: oksennusrefleksi. Eilisen aamuvuoron jäljiltä olin nestehukkainen ja nälkäinen, koska +35 asteen lämpötilassa työskentely ei kummasti erityisesti lisännyt ruokahalua ja pelkkä vesi tökki pahasti. Kotiin päästessä sain juotua ehkä desin verran vettä, kun yks kaks yllättäen alkoi örpättää ja sitten halattiinkin vessanpyttyä. Nyt olen sijoitellut ämpäreitä taktisiin paikkoihin eli sängyn ja sohvan läheisyyteen sekä käskenyt Miestä pitämään väylän kylppäriin vapaana, ettei tarvitse ryhtyä luuttuamishommiin yrjön yllättäessä.

Nyt vaan pidän peukkuja, että tää "norjan alkeiskurssi" jää satunnaiseksi oireeksi, ettei tarvitse ensi viikolla anoppilassa viettää puolta päivää pytyn äärellä. Toisaalta taas luulen, että eilinenkin oksentelu johtui ihan vaan työpaikan kuumuudesta ja sen sivuoireista, koska tähän asti kotosalla ollessa on ruoka maistunut ja nestettäkin mennyt ihan mukavasti alas, vaikka lämmintä on piisannut. Pitää tarkkailla vointia vielä muutaman työvuoron ajan, ja jos sama meno jatkuu, niin pitänee ilmoittaa työnantajalle, että kiitti mulle riitti nämä hommat. Onneksi vuokratyöläisenä näin voi tehdä ilman, että työnantaja vetää sen kummempaa palkokasvia sieraimeen.

8+0

Viime päivityksestä onkin vierähtänyt jälleen tovi. Olen ollut töissä melko tiiviisti kuluneella viikolla, ja kotona ollessa olen mieluummin nyhjännyt sohvalla lueskellen tai telkkaria katsellen kuin nakottanut tietokoneen äärellä.

Aloitetaan kuulumisten päivittäminen ronskisti ruumiintoiminnoilla. Viime päivien olotilan voisi tiivistää parhaiten onomatopoeettisesti: öörp, barf, glups. Kummallinen etova olo on edelleen riesana, muttei kuitenkaan ole vieläkään yltynyt oksenteluksi asti. Sen sijaan röyhtäilen kyllä välillä hyvinkin miehekkäästi: jostain syystä ilmaa tuntuu kertyvän vatsaan sekä suolistoon ihan järisyttäviä määriä. Aineenvaihdunta vaihtelee päivittäin: ensin muutaman päivän olen aivan tukossa ja ummella, ja sitten seuraavana päivänä ravaankin pytyllä parin tunnin välein. Voin vain kuvitella, millaiseksi tämä yltyy sitä mukaa, kun viikkoja karttuu...

Aikanaan alkuraskauden oireita kuukkeloidessani hymähtelin muun muassa metallin maulle suussa, mutta kah kummaa, niin vain sekin oire on nyt ilmaantunut. Pahinta on aamukahvin jälkeen, eikä välillä edes hampaiden pesu auta: puolen tunnin sisällä suussa maistuu taas ruoste. Myös väsymys hiipii pintaan kummallisina hetkinä: jo kahtena päivänä putkeen olen pilkkinyt sohvalla keskellä päivää (Mies tosin epäilee sen johtuvan siitä, että telkkarissa on päällä Eurosport ja Tour de Francen lähetys :D).

Mies on viime päivinä ahdistellut meikäläistä muun muassa auto- ja asuntoasioilla. Alun perin ajatuksena oli, että perheenlisäyksen ilmoitellessa tulostaan ostettaisiin oma asunto, mutta asuntotarjontaa ja lainoja vertaillessa todettiin, ettei nykyisillä tuloilla ja säästöillä ole varaa ryhtyä velallisiksi. Ja koska mä olen edelleen opiskelija, helpoin ja halvin ratkaisu on hakea opiskelija-asuntoa. Eilen Mies yritti jo saada mua täyttelemään asunnonvaihtohakemusta, mutta mä mieluummin odottelen ensimmäiseen neuvolaan tai jopa np-ultraan asti, ennen kuin alan tehdä suurempia päätöksiä. Ihan vaan siltä varalta, ettei kaikki menekään niin kuin Strömsössä. Auton vaihdosta suurempaan on puhuttu toistaiseksi melko yleisellä tasolla, ja luultavasti autonvaihtorumbaan ryhdytään vasta loppuvuodesta, kunhan saadaan hankittua se isompi kämppä sekä vaunut (pitäähän niitä pystyä mallailemaan takakonttiin, ettei niitä tarvitse katolla rahdata!).

Varusteluista puheen ollen, yllätyin positiivisesti maanantaina, kun oltiin Miehen kanssa kaupungilla tappamassa aikaa ennen Harry Potterin näytöstä. Mies kysyi yks kaks yllättäen, että "onkos tässä keskustassa lastenvaateliikkeitä, voitais käydä vähän kurkkimassa?". Yleensä Mies nimittäin INHOAA shoppailua ja kaupoissa muuten vaan kiertelyä. Käytiin sitten Name Itissä sekä Polarn O Pyretissä pällistelemässä vaatteita, mutta ei sentään vielä ostettu mitään. Miestä nauratti, kun meikäläinen herppaili a) vaatteiden selvistä tyttö-poika-värijaotteluista ja b) newborn-kokojen pienuudesta. Siis oikeasti: vauva, joka mahtuu 50cm bodyyn on ihan HELVETIN pieni tirppana! Pelottavaa.

Vaikka mulla onkin pieni pelko perssiissä kakkajalan suhteen, päätettiin silti, että ensi viikon neuvolan jälkeen kotikonnuilla vieraillessa kerrotaan kummankin vanhemmille raskaudesta. Tai mitä neuvolassa nyt sitten selviääkin. Sekä mun äiti että anoppi työskentelevät molemmat hoitoalalla, joten kovin kauaa ei niiden tarkoilta silmiltä raskausoireita salailla. Varsinkin anoppi hoksaa varmasti jonkin olevan "vialla", kun mun aikaisempi 3-4 kuppia kahvia päivässä onkin vähentynyt yhteen. :P

Tällaista täällä. Neuvolaan tasan viikon päästä, jee!

Aftermath, osa 2

Nyt kun viikko plussauksesta on kulunut, alkaa mieli jo hieman rauhoittua ja ajatus tulevasta vauvasta iskostua pikkuhiljaa päähän. En enää edes tarkista joka vessareissulla, onko paperiin tullut verta, ja vatsanväänteetkin tunnistan joko ilmavaivoiksi tai pikkukrampeiksi enkä heti pelkää pahinta. Toisaalta taas vähän huolestuttaa se, etten OSAA pelätä pahinta tai varautua keskenmenoon...

Eilen illalla saunareissulla vilkaisin pukuhuoneessa peiliin ja hoksasin, että tissit on erinäköiset kuin ennen! Käskin Miestäkin katsomaan rintamusta tarkemmin (minkä Mies teki enemmän kuin mielellään ;D), ja eroa on kuulemma tullut: rintamus on aiempaa hieman turpeampi ja nännipihat laajentuneet. Eron huomaa myös rintsikoissa: vasta muutama kuukausi sitten sopivan kokoisina ostetuista liiveistä tuntuu nyt pursuilevan yli. Toivottavasti ryntäiden kasvu ei ole kovin runsasta raskausaikana: jo raskautta edeltänyt C/D-kuppi tuntui välillä turhan suurelta tähän kroppaan, kun rintakehän ympärys ei kuitenkaan ole kuin pikkasen reilu 70cm. :P

Etova olo ja kuvotus iskee edelleen helposti, etenkin jos en ole syönyt pariin tuntiin. Olen yrittänyt ratkaista jatkuvaa napostelun tarvetta ostamalla hedelmiä ja juomalla vissyä sekä yrittänyt pienentää varsinaisella ruokailulla annoskokoja, ettei paino pompsahtaisi heti uusille lukemille. Ja siitäkin huolimatta mulla on ihan selkeä turvotuspötsi. Mies tuijotteli eilen mun röllykkää kun röhnötin sohvalla ja ihmetteli, että "eihän se vielä voi näkyä?!". Juu ei, kyllä tämä maha on vasta sitä pre-turvotusta. Valitettavasti. Tosin veikkaisin, että Se Oikea Maha ilmaantuu suht ajoissa näkyviin eteenpäin kallistuneen kohdun "ansiosta".

Olen myös liittynyt jo ensimmäiselle vauvapalstalle netissä, ja onneksi taisin valita sen, jolla on täyspäisintä porukkaa. Kaksplussaa ja muita vastaavia lukiessa olen hajoillut jo useaan otteeseen, mutta Vauva.infon foorumilla meininki on aivan toinen: ketään ei morkata tai syyllistetä ja tyhmiinkin kysymyksiin saa asiallisen vastauksen. Etenkin näin alkuvaiheessa netin vertaistuki on tarpeen, kun ei vielä kehtaa kysellä lähipiirin perheellisiltäkään asioita. Mutta kunhan viikkoja kertyy, alan vaivata tuttuja ja kavereitakin tyhmillä kysymyksillä. :P

Nyt pitää vaan yrittää pitää itsensä kuosissa, että jaksan töissä. Ensi viikolla alkaa ruuhkaviikot, joten työvuoroja on tarjolla reilusti ja luultavasti suurimmaksi osaksi yöaikaan. Hyvästi siis, sosiaalinen elämä. :/

Rv 6+4

Aftermath, osa 1

Ajatus vatsan sisäisestä asukkaasta alkaa pikkuhiljaa konkretisoitua, vaikka suurimman osan ajasta onkin sellainen tunne, että eilinen testi oli viallinen ja parin päivän päästä kuitenkin alkaa menkat. Eilen illalla nukkumaan käydessä alavatsaa vihloi vähän menkkakipujen tapaan, ja tänään kaupungilla tallaillessakin välillä nippaisi vatsasta siihen malliin, ettei eilinen plussatulos tainnut kuitenkaan olla pelkkää unta.

Oman neuvolaterkkarini soittoaika oli tänään klo 8-10, joten pakotin itseni aikaisin ylös ja sainkin terkkarin luurin päähän. Ensimmäinen neuvolakäynti sovittiin kolmen viikon päähän, jolloin myös eka ultra. Terkkari vaikutti puhelun perusteella mukavalta vanhemmalta naishenkilöltä, kyseli jo nyt mun vointia ja suositteli raskausvitamiinien aloittamista (check - apteekista tarttui matkaan Multi-Tabsia). Nyt kun vaan sen kolme viikkoa kaikki menisi kuin Strömsössä...

Parhaalle ystävälle oli pakko soittaa eilen illalla ja kertoa tapahtuneesta, muuten olen pitänyt mölyt mahassani. Mies meinasi kertoa ystäville ja vanhemmilleen vasta neuvolakäynnin jälkeen, jolloin viikkoja on kasassa noin 9.Luultavasti itsekin yritän "pysyä kaapissa" mahdollisimman pitkään, ja äiti hoitaa joka tapauksessa uutisen levittämisen muulle suvulle sitten joskus. Juorukello-ystävistä puhumattakaan. :P

Psykosomaattista tai ei, mutta eilen ja tänään on ollut välillä hassun ökkö olo. Ei varsinaisesti okseta, mutta aamukahvi ei uppoa ihan samaan malliin kuin ennen. Nälkä tuntuu kurisevan mahassa tiuhempaan tahtiin, mutta määrällisesti ruokaa ei uppoa entistä enempää. Ja koko ajan pierettää: aamulla pöristiin sohvalla Miehen kanssa kilpaa. :D

Joo-o. Keskity tässä nyt sitten graduntekoon, kun herra Google kutsuu vähän väliä milloin minkäkin tarpeellisen tiedonhaun tiimoilta. Viimeisimpänä hakuna "raskausajan ummetus". Omnom.