Tissibaari suljettu

Huoh. Näin siinä käy, kun surffaa netissä nykyään vain tabletilla/kännykällä eikä kosketusnäytöllä pitkien tekstien kirjoittaminen suju tahi nappaa: blogitauot venyy ja paukkuu kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta. *pyörittelee silmiään*

On montakin aihetta, joista olisi pitänyt kirjoittaa tässä kuluneiden kuukausien aikana. Pimun alkava (ja nyt täysillä päällä oleva...) uhma, imetys ja sen loppuminen, perhe-elämä noin yleensä, omat opiskelu- ja työkuviot ja ties mitkä. Nyt kun jälkeen päin miettii noita kaikkia asioita, ei enää muista kaikkea, mitä aiheesta piti sanoa. Yritetään nyt kumminkin kirjata edes jotain muistiin, että jää jälkipolvillekin mustaa valkoisella.

Aloitetaan vaikka imetyksestä. Pimun imetystaival kesti kaiken kaikkiaan 2 vuotta ja 2 kuukautta. Suunnilleen vuoden ja 2 kuukautta pidempään kuin alunperin ajattelin. Raskausaikana ainut ajatus ja tavoite imetykselle oli, että jos vaan selviää sen 6 kk täysimetyksellä ja vuoden ikään osittaisimetyksellä, niin hiton hyvä juttu. Sitten kun Pimu syntyikin sektiolla, imetyksen alku takkusi jonkin verran ja imuotteen ja maidon riittämisen kanssa piti tehdä melkeinpä hartiavoimin töitä. Tytön ekana syntymäpäivänä sitten tuulettelin itsekseni, että jes, tänne asti päästiin sittenkin, kaikki tästä eteenpäin on vaan plussaa.

Kaksivuotissynttäreiden lähestyessä alkoi mulla vähitellen innostus ja jaksaminen hiipua. Jäljellä olivat enää päiväuni- ja iltaimetykset, joista päiväuni-imetys tippui ensimmäisenä pois, kun likka siirtyi nukkumaan päiväunensa omaan huoneeseen junnusänkyyn. Iltaimetyksiä jatkettiin vielä tämän jälkeen noin viikon verran, mutta imetystuokiosta tuli lopulta pelkkää tissin raapimista, sylissä pyörimistä ja puremistakin. Kun Pimu sitten siirtyi vajaa kuukausi sitten nukkumaan yöunensakin omaan huoneeseen, loppui iltamaidon anto samalla. Pari ensimmäistä iltaa tyttö kyseli tissimaidon perään, muttei protestoinut, kun vastasin, että tissitkin nukkuvat jo. Eikä tissin perään ole sen jälkeen kyselty.

Kaiken kaikkiaan "vieroitus" sujui paremmin kuin uskoin, ja loppujen lopuksi sopivan lapsentahtisesti. Nyt kun vielä ehtisin joskus kaupoille ostamaan uusia rintaliivejä - ilman klipsejä ja luukkuja, wuhuu!

***

Aiheesta toiseen. Kevään ja kesän aikana on tullut vastaan useampikin Pimun vauva-ajan muskarikaveri tai puistotuttu. Arviolta 80 prosentilla näistä tuttavaperheistä on joko tulossa tai syntynyt bebe numero kakkonen. Hymähdinkin Miehelle joskus helmikuussa, että ollaankohan me jostain universaalista aikataulusta jäljessä, kun toista ei ole vielä tulossa saati suunnitteilla.

Maaliskuussa poistatin kierukan. Huhtikuussa tilasin ovistestejä. Nyt on menossa kakkajalka nro 2:n yrityskierto 2. Kirpputoreilta metsästän pääasiassa nb-koon kestovaippoja ja hypistelen koon 62 bodeja. Totaalinen takinkääntö siis. Jospa tällä kertaa ei tarvitsisi odottaa kahta vuotta.

Aina ei ihan jaksais

Terveisiä opinnäytetyöhelvetistä. Pari viime viikkoa allekirjoittanut on viettänyt tiiviisti koululla kirjoittaen, kiroillen, viilaten ja leikkien leikkaa-liimaa-askartele-graafikkoa olemattomilla kuvankäsittelytaidoilla varustettuna. (In case you wondered, verkossa olevan kyselylomakkeen kopioiminen Wordiin muotoiluineen ei ollut ihan pala kakkua...) Nyt on kuitenkin kirjoittamisessa tauko ja opparin tekeminen siirtynyt kenttätyöhön. Tämän viikon olen viettänyt rakennustarvikekirpputorilla haastattelemassa ihmisiä, ja ensi viikko vierähtää vastaavissa duuneissa ihan vaan tavallisella kirpputorilla. Turhauttavaa hommaa yrittää saada 50 ja risat -ikäisiä ukkoja vastaamaan sellaisiin kysymyksiin kuin "koen olevani vihreä kuluttaja" tai "kirpputoreilla asiointi on osa elämäntapaani", vaikka täkynä onkin käytetty lahjakorttiarvontaa. Argh. Olettaisin, että ensi viikolla vastauksia ei tarvitse ihan näin nihkeästi kiskoa asiakkailta. Ellei kirpputoriasiakkaat ole nykyään enimmäkseen vanhoja mummoja, jotka "eivät ymmärrä kysymyksiä enkä oikeastaan just nyt kerkii vastailla, kiitosta vaan".

Pimu ja Mies on saaneet tuta nahoissaan meikäläisen turhautumiset ja stressitason, ja paskamutsi-tason suorituksia on nähty lähes päivittäin. Vaikka eihän se ole ipanan vika (saatikka Miehen), että samalla kun äiti stressaa ja nukkuu huonosti, ipana starttailee uhmaikää ja testaa jatkuvasti, missä menee mikäkin raja. Pimu on alkanut myös venkoilla nukkumaanmenon kanssa, nukkuu yöt levottomasti pinniksessä pyörien ja päättää joka toinen aamu, että kello 5:50 on just hyvä heräämisaika. Niin, ja bonuksena likka piti keskiviikkona hakea kotiin hoidosta kesken päivän, koska sille nousi mystisesti kuume. Joka kesti tasan yhden päivän: eilen tytär sinkoili jo pitkin kotia niin kuin ei mitään. Yritin tsekata hammasosaston, josko sieltä olisi löytynyt kuumeen aiheuttaja, mutta uusista leegoista ei ole näköhavaintoa.

Onneksi lapsi osaa vielä ilahduttaakin, ja mä povaan sille uraa stand up -koomikkona. Viime aikojen lempihokemia on ollut "pippelii, pippeliiii, kukkuu, shhh!". (Eli, luonnollisestikin, "Petteri nukkuu, hys!". Pph:n mies tekee vuorotyötä ja nukkuu päiväunia.) Alapääosastoa jatkaa yökkärille lanseerattu nimitys "kikkeli". Näitä kun hokee iltapuuron äärellä, on ainakin äidin pokan pettäminen taattu. Fyysinen komiikka toimii myös: Pimu levittää kirjoja lattialle sikin sokin, kävelee sitten kirjalta kirjalle ja reunimmaiselta syvän kyykyn kautta "pyppää" eli hyppää matolle, tietenkin itselleen kikattaen ja aplodeja antaen. Tasajalkaa vieläpä, ja joskus kolmen loikan sarjoissa.

Ensi viikolla on päivähoidon syysloma, mutta ilmoitin silti Pimun varahoitopaikkaan likan olevan hoidossa ma-ke. Ei muuten pysty mitenkään repeämään opparitutkimuksen pariin, kun Mieskin on aamuvuorossa koko viikon. Ärsyttää ja harmittaa venkslata aikatauluja näin paljon yhden hiivatin opinnäytetyön takia, mutta onneksi koko homma on jouluun mennessä ohi. Tai ainakin tammikuuhun mennessä.

Lääkärineuvolakuulumiset

Tänään lauantaina pärähtää Pimun mittariin 1,5 vuotta (kääk, joko?!), joten viikolla oli aika käydä taas neuvolassa kuulemassa elämän suuria totuuksia. Tällä kertaa kera lääkärin.

Strategiset mitat ipanalla oli ihan oman käyrän mukaiset 82 cm ja 10,7 kg. Pitkä hoikkeliini edelleen. Päänupin ympärystä terkkari ei ensin meinannut mitata ("kun ei se nyt tässä vaiheessa ole enää niin tarkkaa", what?), mutta totesi kumminkin pipokoon olevan 48 cm. Lääkäri puolestaan totesi sydämen, keuhkojen, korvien, silmien ja ihon olevan "ihan ok, ihan normaalit", kyseli perusfaktat syömisestä, nukkumisesta ja puheen kehityksestä. Ruokailuista kysyttäessä mainitsin, että lehmänmaito ei uppoa kirveelläkään, jolloin lääkäri ihmetteli silmät pyöreänä, että "mitä hän sitten oikein juo päivähoidossa?". No daa, vettä. Imetyksestä ei sentään naputtanut, vaikka henkisesti olinkin valmistautunut sokerivesipuheisiin ja taaperoimetyksen äänekkääseen puolusteluun.

Neuvolakäynnillä lääkärin kysyessä puheenkehityksestä heitettiin Miehen kanssa ilmaan arvio, että likan sanavaraston koko on "ehkä kymmenkunta". Alettiin kuitenkin heti neuvolasta lähdön jälkeen epäillä, josko arvio meni kuitenkin alakanttiin ja pistettiin laskenta pystyyn. Kaupan kautta heitetyn kotimatkan aikana laskuri pääsi yli kolmeenkymmeneen sanaan tai jotakin tiettyä asiaa tarkoittavaan äännähdykseen, plus peruspärinät ja lintujen vaakkumismatkimiset. Hämmentävää, miten nopeasti Pimun sanavarasto on karttunut tässä kesän ja alkusyksyn mittaan, ja hoitotädin mukaan koko ajan tulee uusia yrityksiä toistaa sanoja perässä. Jouluun mennessä ollaan varmaan jo viidessäkymmenessä sanassa. :O Pitäisikin joku päivä ottaa kynä ja paperia hollille ja kirjata tähänastinen taapero-suomi-sanasto talteen, muistoksi vauvakirjan väliin.

Unesta sen verran, että Gordon-unikoulun kierros kaksi on menossa päivässä 7/10, ja hyvin menee. Viime yönäkin eka unipätkä oli klo 20:40-02:30, ja silloinkin likka heräsi vain vähän piereskelemään ja jutustelemaan Einari-pupulle. Seuraava herätys koitti viiden, puolen kuuden pintaan, ja sitten piti jo ottaa tissi kehiin, kun silittely ja lauleskelu ei ihan meinannut tepsiä. Sivuvaunupinnikseenkin siirto onnistuu melkein joka kerta, oli Pimu unessa tai puolihorteessa. Ehkä tämä tästä taas hetkeksi helpottaa - kunnes ne viimeisetkin poskihampaat alkavat tunkea ikeniin...

Iltapäivä vierähtää vaihteeksi urheiluleskenä: Mies lähtee juoksemaan puolimaratonia, ja me parkkeerataan Pimun kanssa reitin varrella sijaitsevaan leikkipuistoon.

Synttäreitä ja pääsiäistä

Pimun synttäreitä juhlittiin kahdella kattauksella kahden viikon välein, koska sukulaisilla ja kummeilla oli niin risteävät aikataulut, että koko porukan saamiseksi saman katon alle olisi vaadittu enemmänkin organisointia. Mun äiti ja Pimun kummitäti miehineen kävivät näin ollen kaksi viikkoa sitten heti virallisen päivän jälkeisenä viikonloppuna, ja Miehen vanhemmat ja kummisedät puolestaan nyt pääsiäisenä.

Ensimmäisten kemujen aikaan Pimu oli vielä rokotusten jäljiltä aika äreä ja ruokahaluton, mutta viikonloppu mummin ja kummitädin kanssa touhutessa meni kuitenkin mukavasti. Mummi antoi mulle ja Miehelle laatuaikaakin vaunuilemalla Pimun kanssa pariin otteeseen (päästiin Miehen kanssa kahdestaan saunaankin, wuhuu!) ja leikitti tyttöä, joka alku-ujostelun jälkeen reuhkasi menemään ja viskoi duploja kilpaa mummin kanssa pitkin olohuonetta. :D Mummi toi likalle lahjaksi puisen lajittelulaatikon, ja kummitäti puolestaan kartutti Mauri Kunnas -kirjastoa uudella opuksella ja vaatevarastoa yhdellä pitkähihaisella paidalla.

Pääsiäisen vieraskavalkadi sisälsi siis Teneriffalla hummailleet appivanhemmat, joiden lahjapaketeista ilmestyi vaatteita (söpöjä, mutta joko liian pieniä tai reilusti isoja...) ja lisää duploja. "Pummisetä" eli kirkkoon kuulumaton kummisetä - joka sivumennen sanoen kohtasi kummityttönsä vasta toista kertaa, kiireinen kun on - jatkoi musiikkikasvatuslinjalla ja oli ostanut Pimulle Urpon ja Turpon lauluja -kirjan ja -cd:n. Ensikuuntelulla ainakin levyn ensimmäinen puolisko ei aiheuttanut korvien verenvuotoa tai äkillisiä agressioita, mikä on ehdottomasti hyvä juttu: lapsille osataan sentään tehdä nykyään oikeasti hyvää musiikkia! Australian-tuliaisina Pimu sai myös ylisöpöt koala-tossut, jotka harmi kyllä ovat just sen verran naftit, etteivät varmaankaan pääse käyttöön. :/ Toinen kummisetä, Pimun sylikummi, toi Pimulle Fisher-Pricen laulavan koiran, joka taisi älyvapailla lauluillaan ja hokemillaan viihdyttää Miestä ja kummisetää enemmän kuin Pimua. (Äiti puolestaan on kiitollinen siitä, että Fisher-Pricen leluissa on sekä virtakytkin että äänenvoimakkuuden säätö.)

Vaatimaton pääsiäiskoristelu, mutta onpahan edes jotakin.

Mä ja Mies panostettiin Pimun synttärilahjoissa myös leluosastoon ja ostettiin duploja, koska niillä rakentelu on ihan takuuvarmaa viihdettä Pimulle. Lisäksi tulevia vuosia ajatellen mä satsasin Suomen lasten laulukirjaan. Kirjassa on mukavasti lauluja laidasta laitaan ja riittävän helpot nuotinnokset, että äitikin pystyy vielä niitä soittelemaan, vaikka aktiivisista pianistivuosista onkin kulunut jo tovi jos toinenkin. :P

Mies on vielä tämän päivän vapaalla ja lähti hetki sitten Pimun kanssa pitkälle vaunulenkille. Kummallista olla kotona, kun kukaan ei rieku lahkeessa kiinni tai karju tissin perään. Arjesta muistuttaa sentään pesukoneen linkouksen ääni ja takaraivossa nalkuttava "voisit käyttää tämänkin ajan vaikka siivoukseen tai opiskeluun" -mantra. Taidan kuitenkin haistattaa alitajunnalleni pitkät, keittää kupin teetä ja oikaista itseni sohvalle hetkeksi Newsroomin pariin. Ehtii siihen arjen sirkkeliin heittäytyä huomennakin.

P.S.: Pimun menoa voi seurata nyt myös Bloglovin'in kautta!

Vauvavuoden tilinpäätös

Oy Perhe Ab:ssa on aika tehdä yhteenveto ensimmäisestä toimintavuodesta.

Toimitusjohtaja elää ja voi edelleen paksusti: tilikauden päättyessä 14.3.2013 terveydenhuollon ammattilainen mittasi toimitusjohtajan fyysisiksi puitteiksi 76 cm ja 9500 g. Strategiset mitat on saavutettu aiemmalta kvartaalilta tutuilla antimilla, ts. henkilöstöjohtajan tarjonnalla sekä ns. kotiruoalla, joskin hammaskaluston aiheuttamien tuskatilojen vuoksi henkilöstöjohtajan tarjoamalla ravinnolla on ollut suurempi kysyntä.

Toimitusjohtaja on ottanut toimiston sisällä tapahtuvan logistiikan lähes täysin omaksi vastuualueekseen. Tj siirtyy toimiston sisällä pääosin nelinkontin tai taaperokärryn kanssa kävellen, ainoastaan korkeussuunnassa siirtymiin tarvitaan edelleen muun henkilökunnan avustusta. Toimiston ulkopuolella vallitsevasta säätilasta johtuen käytetään lähes yksinomaan vaunuja. Aiemmin mainittua purukalustoa oli tilikauden päättyessä karttunut yhteensä 5 näkyvää hammasta sekä 3 ikenen läpi lähes tunkeutunutta yksilöä. Äänimaailmassa suurin muutos on tapahtunut toimitusjohtajan verbaaliosaamisessa: yleisin komento henkilökunnalle on leveästi savolaisittain äännetty "ääääe-TI", jolla toistaiseksi viitataan kaikkeen mikä tj:n näkökentässä vilahtaa. Muita käskymuotoja ovat erilaiset tavut kuten "kääkääkää", "köököököö" ja "eijeijei".
 
Toimitusjohtajan johtamistyyli on vuoden aikana muuttunut passiivisesta vaistojohtajuudesta aktiivisemmaksi, viestintään nojaavaksi kommunikaatioksi: toimitusjohtaja ilmaisee entistä selkeämmin oman tahtonsa ja tyytymättömyytensä ja osaa nyt myös tarkemmin osoittaa tyytymättömyytensä aiheuttajan.


Tilikauden päätteeksi merkitään poistoiksi suuri osa 74-senttisistä vaatteista ja osa kestovaipoista. Investointeja vuoden viimeisellä kvartaalilla ovat olleet lähinnä toimitusjohtajan viihdyttämiseen tarkoitetut lelut ja kirjat, joista osa on hankittu Oy Perhe Ab:n ulkopuolisilta yhteistyökumppaneilta (joululahjat, syntymäpäivälahjat). Henkilöstömuutoksiin vuoden aikana ei ole ollut tarvetta.

Kaiken kaikkiaan firman ensimmäinen toimintavuosi on ollut opettavaista aikaa koko henkilöstölle, ja tulosyksikkö suuntaakin katseensa seuraavaan tilikauteen luottavaisin mielin.

Synttärisankari

Vuosi sitten tähän aikaan allekirjoittanut vyöryi vatsansa kanssa pitkin synnyttäneiden vuodeosastoa tippa kädessä odottaen vuoroaan leikkaussaliin. Kello 14:57 se hetki sitten koitti. Sermin takaa tuntui ensin, kuinka tunnotonta alakroppaani veivattiin edestakaisin, sitten joku niistä tusinasta salissa olevasta henkilökunnan jäsenestä sanoi: "Tyttö tuli!", ja hetkeä myöhemmin mulle näytettiin punanaamaista, ruttuista, huutavaa kääröä, jolla oli silmät sikkarassa ja samanlainen leuka kuin mun isoisällä.

Vuotta myöhemmin se ruttunaama on edelleen kiukutessaan huutava ja punanaamainen, mutta avuttoman sätkyttelyn sijaan se istuu polviensa päällä lattialla, soittelee lelupuhelimella ja kasaa duploja torniksi antaen itselleen aplodit aina, kun palikka osuu kohdalleen. Niin iso ja tomera, ja silti niin pieni tissivauva.

"Amalia" armas, Kiukkuperse, Vaippa-apina, Neiti Nöttönen, Terroristi-Riitta, Kiljukaula, mummin muru, äidin ja isän oma rakas Pimu tänään yks vee!

Täys kymppi

Eilen Pimu siirtyi uudelle kymmenluvulle, kun ikää karttui kaksinumeroisen luvun verran. Kymmenen täyden kuukauden kunniaksi käytiin neuvolassa toteamassa, että hyvin pyyhkii: mitat 9170 g ja 73 cm, vastaanotolla mukana hyväntuulinen pälpättävä konttailija, joka ei vierastanut neuvolatätiä eikä neuvolatätiopiskelijaa. Tädit kovasti suosittelivat avoimia päiväkoteja ja vauvakerhoja, kun kuulivat, että Pimu jatkaa kotihoidettuna. Luulevat varmaan, että me muhitaan vaan kotona vailla ihmiskontakteja (noh, ei ihan joka päivä, mutta aika usein kuitenkin...). Lisäksi suositeltiin ruoan tyrkyttämistä päiväsaikaan, ettei mun raukan tarvitse imettää enää öisin, ja ruokavalioon lisäykseksi hapanmaitotuotteet. Jääkaapissa onkin sopivasti jauhelihapihveistä yli jäänyttä partaäijää, pitääpä maistattaa Pimulla sitäkin ennen kuin se menee huonoksi.

Mulla jatkui tänään opinnot, eikä kevät näytä ainakaan maaliskuulle asti kovin pahalta rastilta. Tänään alkanut kurssi toteutetaan kokonaan verkossa, eli riittää, että mä varaan pari kertaa viikossa itselleni Pimu-vapaata ja lukittaudun makkariin opiskelemaan sillä välin, kun isimies viihdyttää muksua. Se toinen kurssi sitten vaatiikin mun läsnäoloa, mutta sitä murehdin vasta sitten, kun sen aika on...

Jospa noiden opintojen jatkumisen myötä mä vihdoin löytäisin sen äitiyslomalla kadonneen aivokapasiteettini, kun joudun miettimään muutakin kuin Pimun edellistä syöntiaikaa, kakkavaippojen pesun ajoittamista ja kotitöiden kasautumista.

Lopuksi illan huumoripläjäys, joka osoittaa Pimulla olevan tilannekomiikan tajua. Aiemmin iltapuuroa syöttäessä mulle tuli hikka (sen siitä saa, kun toisella kädellä tunkee omaan suuhun sämpylää...), ja joka hikkauksella Pimu repesi nauramaan niin, että puurot sen kun valui pitkin rinnuksia. Vähän aikaa tytön käkätystä katseltuani muakin alkoi naurattaa, jolloin hikka vaan yltyi ja koveni. Mikä taas johti siihen, että Pimua nauratti entistä enemmän, ja hetken aikaa kumpikin vaan istui höhöttämässä keittiön pöydän ääressä. :D Bonus-punchlinena olohuoneessa iltapalan jälkeen Pimu totesi Salkkareiden Kallen ilmestyessä tv-ruutuun, notta "kakka" ja ihmetteli sitten, kun äitiä nauratti taas. (Joo, ei se sitä kakkaa hokenut tarkoituksenmukaisesti, ihan sattumalta päästi moiset tavut suustaan.)

Huomenna muskarikin palaa joulutauolta. Muuten kiva, mutta se tietää taas keskiviikoiksi aikaisia aamuherätyksiä, että ehditään edes jotenkin hoitaa aamutoimet rauhassa ennen ulos säntäämistä. Hohhoi.

Vauhtia ja ei-niin-vaarallisia tilanteita

Totesin tänä aamuna lapsen touhuja katsellessani, että parhaina päivinä vauvasta on monenlaiseksi viihdykkeeksi. Vähän niin kuin Discovery Channelin, Animal Planetin ja Putouksen sketsihahmokisan yhdistelmä.

Discovery Channel -aspektia kuvastaa tyypin ehdoton kekseliäisyys. Pimu hoksasi eilen, että tavaroita voi paitsi jyystää hampailla, myös raahata mukana ja jopa jemmailla. Olenkin tämän päivän aikana kaivanut Duploja paitsi sohvan alta, myös lelulaatikosta ja pyykkikorista, joihin Pimu niitä tiputtelee hengaillessaan polviseisonnassa korien vierellä. Duploilla osataan myös hakata ja hinkata sohvapöytää ja olohuoneen vitriinien ovia (jotka onneksi eivät ole lasia vaan jotain kirkasta pleksiä...). Marakassia eilen heilutellessaan Pimu puolestaan keksi tunkea rytmilelun mun tissivakoon piiloon. Eläimellistä menoa tarjoavat taasen Pimun erilaiset ääntelyt, joista oudoimmat kuulostavat jonkun merihirviön kohinalta ja kurinalta. Ja osaa tuo lapsi röhkiäkin.

Sketsihahmokisa tuli elävästi mieleen, kun Pimu otti kommunikaatioarsenaaliinsa uutena keinona sormella osoittelun ja "täh, täh, täh" -hokeman. Ihan selvä Mikko Zetterberg siis. Leena Hefneriä Pimu muistuttaa silloin, kun aukoo suutaan äänettömästi ja heiluttelee muutenkin päätään miten sattuu. Ja muutenkin tuo muksu on ihan pelle. Eilen ja tänään se keksi leikkiä piilosta konttaamalla sohvan kulman taakse ja pogosi sieltä ylös-alas käsinojaa vasten, ja joka kerta kun Pimu pääsi ylös ja äiti tai isi sanoi "moi", likka pärähti hervottomaan nauruun. (Lopulta räkänauru kostautui sillä, että riemuissaan Pimu unohti tasapainonsa ja rätvähti ohimo edellä viereistä puulipastoa päin. Suurilta vammoilta onneksi vältyttiin tällä kertaa.)

Pimu kartuttaa uusia taitoja tällä hetkellä huimaa tahtia. Tukea vasten seisoskelu on jo ihan last season ja nyt otetaan jo sivuttaisaskelia tuen kanssa. Enää kaatuessaan Pimu ei heitä suorilta koivilta selälleen, vaan pyrkii kääntymään ja kaatumaan vatsalleen. Pinsettiotetta harjoitellaan jatkuvasti Talk-murujen avulla. Jouluna Pimu oppi antamaan pusuja (eli toisin sanoen syömään äidin ja isän nenää ja kuolaamaan hervottomasti päälle). Istumaan se ei kuitenkaan nouse vieläkään, eikä kyllä pysy lattiallakaan istumassa omineen, vaan pyrkii heti selän kautta kontilleen ja eteenpäin. Näinköhän tuo oppii koskaan istumaan paikallaan, mokomakin neiti elohopea...

***

Mun opintojen piti jatkua tänään. Niin, piti. Opettajalta tuli sähköpostia, että syistä x ja y kurssi alkaakin vasta 15.1. ja on näillä näkymin mahdollista suorittaa kokonaan verkossa (jippii, nyt ei tarvi mulkata Miehen työvuorojen kanssa!). Vähän alkaa jo jännittää, että mitä mun opiskelusta tulee, kun pitäisi kotona pystyä keskittymään.

Otin itseäni niskasta kiinni ja hoidin viime viikolla jo pitkään "pitäis hoitaa" -listalla kummitelleen perhesuunnitteluneuvolakäynnin varauksenkin. Kuparikierukka oli toimiva ehkäisykeino ennen Pimuakin, joten samalla metodilla ehkäistään Pimun sisarustenkin alullepano (pun intended!) ainakin toistaiseksi. Menkkojahan mulla ei ole kuulunut eikä näkynyt Pimun syntymän jälkeen, joten asennuksesta voi tulla varsin kivulias operaatio.

Hmm. Onkohan sektion jälkeen saatu kipulääkeresepti vielä voimassa? Ja mitenkähän paljon Panadolia ja Buranaa sietää syödä imettäessä? Ei kun kuukkeloimaan.

Joulu ja sen jälkipyykki

Joulunalusviikolla mun kaamosväsymys hellitti hetkeksi, kun Pimun kummitäti pääsi yllättämään ja karautti keskiviikkona kahden päivän vierailulle. Olivat Miehen kanssa mokomat juonineet mun selän takana, ja kun ovikello illalla soi ja mä menin avaamaan, pääsi spontaanisti onnen itku. :D Visiitin aikana ystävärakas viihdytti kummilastaan, juorusi mun kanssa, leipoi joulutorttuja ja päästi mut ja Miehen viettämään laatuaikaa leffateatteriin Hobittia katsomaan. Pimunkin pahin vierastuskausi oli selvästi menneen talven lumia, koska likka alkoi parkua ikäväänsä (ja tissiä) vasta puoli tuntia ennen meidän kotiutumista ja muun ajan joko nukkui päikkäreitä vaunuissa, söi tai leikki kummin kanssa. Totesinkin ystävän lähdön jälkeen, että yllätysvisiitti oli kyllä paras joululahja ikinä.

Perjantaina ennen joulua vietettiin omalla porukalla vielä minijoulua, koska todettiin Miehen kanssa, ettei ole mitään järkeä raahata omia lahjojamme mummolaan ja takaisin. Pimulle paketeista paljastuivat mun ostama Herra Hakkarainen -pehmolelu sekä kummitädin hankkima Mauri Kunnaksen Yökirja, Mies sai multa rukkaset (kirjaimellisesti: oikein lampaannahkarukkaset, ite pyysi!) ja mä tuoreimman kausi-Muumimukin ja limenvihreät Reinot.

Lauantaina suunnattiin sitten viikoksi anoppilaan joulunviettoon ja kotiuduttiin eilen. Ensimmäisen mummolayön ajan paikalla olivat myös Miehen veli perheineen, jotka tapasivat Pimun vasta nyt ensimmäistä kertaa (ristiäisiin eivät tulleet lankomiehen työn vuoksi, baarityöläisellä harvoin on viikonloppuisin vapaata). Pimun serkku 2 v 10 kk oli aluksi ihmeissään, kun meidän likasta ei ollutkaan kunnon leikkikaveriksi, mutta äkkiäkös serkkulikka keksi, että konttaamalla edellä saa meidän Pimun peräänsä kikattamaan. Lisäihmetystä serkulle tuotti rintaruokinta ja omin sormin ruokaa natusteleva Pimu: tissillä olevaa vauvaa piti tulla oikein silittelemään ja katselemaan ihan läheltä. Kun sitten selitin, että "olet E sinäkin juonut maitoa tällä lailla", niin käly lisäsi siihen aika äkkiä, että "niin, sillon ihan pienenä, mutta aika nopeasti sitten sait pullostakin maitoa". Muutenkin käly sai kohotella kulmiaan ihan kiitettävästi meidän (tai lähinnä mun) kasvatusvalinnoille: perhepedistä kuullessaan käly alkoi ystävällisesti kertoa keinoja, joilla opettaa vauva omaan sänkyyn, ja tissillä päikkäröintiin kommentti oli, että "kyllä musta vaan oli kivempaa saada vähän omaa aikaa E:n päikkäreiden aikaan ja iltaisin". Harmi sinänsä, etten kaivellut kantoliinaa esiin kälyn nähden: olisi ollut ihan hauska nähdä, millaisia o.O -ilmeitä liinailu olisi aiheuttanut...

Joulunpyhät olla öllötettiin aika tiiviisti neljän seinän sisällä, sillä Pimu nappasi serkkutytöltään nuhan (aargh) ja valutti räkää antaumuksella, enkä uskaltanut räkäistä lasta iskeä ulos vaunupäikkäreille pakkaslukemien huidellessa 15 ja 20 asteen välimaastossa. Tapaninpäivänä alkoi olla jo mökkihöperö olo, ja seuraavina päivinä pikavisiitit mun äidille ja isovanhempien luokse tulivat ihan tarpeeseen. Onneksi höperyyttä vähän lievitti se, ettei mun tarvinnut olla koko ajan juoksemassa Pimun perässä, vaan mummo ja ukki konttailivat pitkin poikin likan perässä ihan mielellään.

Pimun joululahjavuori oli odotetusti melkoinen, vaikka olinkin yrittänyt sanoa sukulaisille, että älkää nyt herrantähden ostako tolkuttomasti tavaraa lapselle, joka ei osaa sitä materiaa kaivata. Paketeista paljastuikin onneksi suurimmaksi osaksi vaatteita ja sukkia, ja lelutkin olivat mukavia (Brion musta taaperokärry, Duploja, Fisher-Pricen soiva pingviini, Ainun uninalle ja toinen pehmokoira). Ja toisaalta, kuten osasinkin uumoilla, mun mummolla oli taas vaihteeksi vähän ajatus karannut edelle, koska mummo oli hankkinut Pimulle 3-vuotiaille suunnatun hevoskorttipelin ja Peukaloisen retket -elokuvan. Ei ihan ikätasoista, mutta onpahan tulevia vuosia varten jemmassa... Mulle mummo oli pistänyt pakettiin punaisen Mariskoolin. Anoppi puolestaan kunnostautui perinteisesti kosmetiikan saralla ja oli hankkinut koko porukalle Dermosililtä erinäisiä tuotteita (lähinnä saippuaa ja Pimulle oman kauralämpötyynyn), mun äiti lahjoitti toivottuja kirjoja mulle ja Miehelle ja Pimun kummisetä puoliskoineen oli hankkinut meille Pentikistä kahvia ja teetä sisältävän herkkukorin (jonka vasta tänään muistin unohtaneeni anoppilaan, dämn). Niin, ja bonuksena Pimulle käly oli käynyt jonottamassa Stockmannin juhlavuoden Muumi-mukin, jonka aion antaa Pimulle käyttöön kunhan tyttö vähän kasvaa ja oppii, ettei astioita heitellä. :P

Joulu on vakava asia.

Uudeksi vuodeksi ollaan suunniteltu hyvin rauhallista meininkiä: kotona oloa, hyvää ruokaa, herkkuja ja telkkarista tai boksilta ohjelmaa. Ja jos Pimun nuha ei hellitä, niin ehkä vielä bonuksena kieppi terveyskeskuksen kautta tarkistamassa, ettei nuhan kaverina ole tulehtuneita korvia.

Kolmannen kvartaalin tuloskatsaus

Kolmen hengen muodostaman Oy Perhe Ab:n vauvavuosi lähenee loppuaan, ja on jälleen kvartaalitulosten tarkastelun aika.

Toimitusjohtaja on komeassa 9 kuukauden iässä saavuttanut mitat 71,5/8800 (pituus/paino). Mittaustulokset ovat tällä kertaa jokseenkin epävirallisia terveydenhuollon ammattilaisen määräaikaistarkastuksen puutteesta johtuen, mutta tarpeeksi virallisia vauvakirjaa varten. Mittoihin ollaan päästy edelleen henkilöstöjohtajan antimilla, mutta energiankulutusta paikkaavat tehokkaasti myös läheisen elintarvikemyymälän antimet. Erityisesti mainittakoon hevi-osaston valikoima täydennettynä puuroilla, hedelmäsoseilla ja satunnaisella tarjonnalla lihaosastolta.

Kolmannella vuosineljänneksellä toimitusjohtaja on ottanut enemmän vastuuta logistiikasta. Tj aloitti neljänneksen siirtymällä paikasta a paikkaan b ryömimällä, sittemmin ottamalla haltuun konttausasennon ja viimeisimpänä uutuutena siirtymisen vertikaalitasossa nousemalla polviseisontaan tai seisoma-asentoon tukea vasten. Purukalustoa tj on hankkinut kaksin (2) kappalein, molemmat alaleukaan, ja lisää hankintoja ennakoidaan tapahtuvaksi lähiaikoina. Toimiston ulkopuolella liikkuminen tapahtuu nykyään lähes yksinomaan vaunukyydeillä, kantoliinaa ja -reppua käytetään lähinnä toimistossa, kun halutaan toimitusjohtajan pysyttelevän aloillaan henkilöstöjohtajan ja logistiikkajohtajan siivotessa. Äänimaailmaan kuuluvat enenevässä määrin erilaiset äänteet, kuten mämmämmämmä ja krrrrkrrrkrrrkrrr sekä ouououou. Varsinaisia käskyjä ja muita sanoja odotetaan muodostuvaksi vuoden viimeisellä kvartaalilla.

Kvartaalin poistoiksi merkitään suurin osa alle 70-senttisistä vaatteista. Investointeja puolestaan tällä kvartaalilla ovat olleet 70-74-senttiset tai sitä suuremmat vaatteet, ml. ulkoiluun tarkoitettu windfleece-haalari ja erinäinen läjä villakerrastoja pakkaskelejä varten. Odotettavissa seuraavan kvartaalin alkupuolella lahjoituksia ulkopuolisilta tahoilta joululahjojen merkeissä, huhujen mukaan ainakin taaperokärry.

Vauvavuoden viimeisellä neljänneksellä odotettavissa ainakin lisää motorista kehitystä sekä henkilöstöjohtajan siirtyminen osa-aikaisesti toisen palvelukseen (= äiti lähtee opiskelemaan). Logistiikkajohtajan toimenkuva säilyy ennallaan, joskin logistiikkajohtajan toimenkuva on osittain laajentunut henkilöstöjohtajan tontille ruokahuollon ja puhtaanapidon saralta.

Napanuoran katkaisu

Lokakuun viimeinen lauantai oli eräänlainen virstanpylväs mun ja Pimun symbioottisen suhteen muuntumisessa ihan vaan äiti ja tytär -suhteeksi. Mä vietin päivän parhaan ystävän polttareissa ja Pimu oli isänsä ja pumpatun pullomaidon varassa anoppilassa. (Tai no okei, Mies ja Pimu kävivät mua tervehtimässä kesken polttareiden ja imetinkin lapsosen pari kertaa sillä välin. Mutta silti.) Edellisen kerran mä ja Pimu oltiin oltu erossa toisistamme noin pitkään synnärillä, kun tyttö oli yön lastenteholla ja mä omalla osastollani, ja tietenkin mua etukäteen stressasi ja vähän ahdistikin. Entäs jos likka vaan huutaa koko päivän hammassärkyjään tai ikäväänsä tai tissiä? Entäs jos se ei suostu syömään mitään kiinteää safkaa tai pullomaitoa? Miten sen päikkäreiden käy, kun unikaverina ei ole tissi?

Hyvin kävi. Mies juotti maitoa nokkamukista ja syötti muksulle kaikkea mitä se vaan suostui syömään, onnistui hyssyttelemään tyypin päiväunille syliinsä ja siirtämään appisten sänkyyn JA selvisi puolen tunnin automatkoista polttaripaikalle ja pois tytön kanssa kahden ilman, että Pimu huusi kaukalossaan takapenkillä yksin ilman sen kummempia viihdytyksiä. Ainut kupru osui ilta-aikaan, kun Pimun nukkumaanmenoaika koitti. Pimun tissi-uni-assosiaatio on edelleen niin vahva, että Miehen nukutusyrityksistä huolimatta lapsi huusi kuin hyeena siinä vaiheessa kun mä saavuin polttareista noin varttituntia sovitusta ajasta myöhässä.

Ja kun nyt aiheeseen päästiin, niin avauduttakoon hieman aiheesta imetys ja yöhulinat. Pimu on edelleen varsin tissivauva eikä kiinteästä ruuasta ainakaan vielä ole tissimaidon korvaajaksi, vaikka ajoittain likka ahmiikin hyvällä ruokahalulla muutakin ruokaa. Myös hiljattain opitut konttaamisen ja karhukävelyn taidot tuntuvat hyrräävän tytön päässä illat pitkät, joten illoista ja öistä on meillä tullut vaihteeksi taistelua. Pimu nukahtaa iltaisin edelleen vain tissi suussa ja yöllä havahtuessaan rauhoittuu uudelleen paikalleen ja uneen vain, jos kertaalleen irrotettu nisä tyrkätään takaisin suupieleen. Tästä on seurannut mulle jatkuva hartiajumi ja Pimun hampaiden myötä arat ja verinaarmuilla olevat rinnanpäät. Heräilyn aiheuttamasta potutuksesta puhumattakaan.

Neuvolassa en ole vielä ottanut aihetta puheeksi, koska melkein voin arvata mitä sieltä neuvoksi annettaisiin: unikoulu, perhepedin purkaminen, yövieroitus. Ehkä jopa Pimun siirto omaan huoneeseen, mikä nyt ainakin on vielä tässä vaiheessa ihan utopiaa - enhän mä varmaan OSAISI nukkua ilman tuota pientä potkunyrkkeilijää samassa huoneessa. :D Jonkin sortin unikoulu ja yötissittelyjen vähentäminen alkavat kieltämättä kuitenkin jo houkuttaa, ja olenkin selaillut jo alustavasti Pantleyn ja Keski-Rahkosen teoksia vinkkien toivossa. Myös Jay Gordonin menetelmää olen kuullut kehuttavan, mutten ole vielä ehtinyt siihen perehtyä (ja ilmeisesti Gordonin menetelmä sopiikin vasta vanhemmille vauvoille ja taaperoille).

Toisaalta harmittaa miettiä unikouluja ja yövieroittamisia jo tässä vaiheessa, kun tähänkin asti ollaan menty Pimun kanssa niin lapsentahtisesti kuin vain mahdollista. Ja toisaalta taas lievää syyllisyyden tunnetta lievittää kuitenkin se seikka, etten mä ole sentään kokonaan vieroittamassa tuota likkaa tissiltä. Vaikka kevään koulukuvioita pyöritellessä ja stressipalloillessa kävikin mielessä, että moni asia sujuisi paljon paremmin, jos Pimu olisi korvikevauva tai söisi edes rintamaitoa sujuvasti pullosta...

Näillä mietteillä tällä kertaa.

Toisen kvartaalin tuloskatsaus

Kolmen hengen firmassamme ollaan selvitty vauvavuoden toisesta neljänneksestä, joten on jälleen tuloskatsauksen aika.

Toimitusjohtajan, ikä 6 kk ja 2 päivää, strategiset mitat ovat kuluneen neljänneksen päättyessä 69/7725/43,6 (pituus/paino/pipo). Mittaajana toimineen terveydenhoitajasijaisen mukaan neiti toimitusjohtaja on näin ollen mainiosti kasvanut henkilöstöjohtajan antimilla (= rintamaidolla), vaikkakin tj:tä luonnehdittiin mittauksen yhteydessä hoikahkoksi. Ensimmäiseltä kvartaalilta tuttu ruokailutahti jatkuu edelleen, vaikkakin viime viikkoina tj:n ruokailutiheys öiseen aikaan on henkilöstöjohtajan mielestä turhankin tiheä. Uutena toimintona yöaikaan tapahtuvassa aterioinnissa on ns. tissiin telakoituminen (tj nappaa kiinni, nukahtaa eikä suostu jatkamaan unta ilman suussa sijaitsevaa rintaa). Tästä tavasta pyritään eroon seuraavan kvartaalin aikana.

Neiti toimitusjohtajan motoriikka ja äänenkäyttö ovat edelleen monipuolisia. Tj mobilisoi itsensä tällä hetkellä lattiatasossa alta aikayksikön, ja mieluisimmat liikkumatavat ovat napa-akselin ympäri pyöriminen, etunojapunnerrusasento ja kokovartalohytkytys. Havaittavissa on myös pienehköä liikehdintää ryömintätaktiikalla, vaikkakaan näin taitetut matkat eivät vielä päätä huimaa. Tj tarttuu esineisiin hämmästyttävän vikkelästi (henkilöstöjohtaja on mm. välttänyt viime päivinä läheltäpiti-tilanteen, kun tj nappasi käteensä sakset), ja suurin osa esineistä päätyy tj:n suuhun. Lelujen ja nyrkkien jyystäminen ja jatkuva kuolaus ennakoivat toimitusjohtajan tekevän hampaita, mutta vielä ei purukalustoa ole ilmestynyt näkyviin. Logistiikkapuolella on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Vaunuissa matkustaminen kirvoittaa nykyään toimitusjohtajalta paheksuvia äänimerkkejä, sen sijaan kantoreppu ja uusimpana tulokkaana kudottu kantoliina kelpuutetaan mukisematta.

Toisen kvartaalin poistoiksi merkitään jälleen läjä pieniä vaatteita (suurin osa 68 cm ja siitä pienemmät) sekä joitain vaippoja. Neljänneksellä tehtyjä investointeja puolestaan ovat ilahduttava määrä kestovaippoja, joiden ennakoidaan toimivan myös seuraavilla neljänneksillä ja mahdollisesti vaippaiän loppuun (Bumgenius-vaipat) sekä syöttötuoli (Tripp Trapp).

Tulevalla kvartaalilla odotettavissa kiinteään ruokaan vähittäinen siirtyminen sormiruokailun muodossa, uusien motoristen taitojen oppiminen ja mahdollisesti pinnasänkyyn siirtyminen.

Veikeä vauva

Vaikka joskus tuntuukin siltä, että päällimmäisenä vauva-ajasta mieleen jäävät jäätävä väsymys, korvia särkevä vauvan itku ja haiseva vaipparoskis, mahtuu arjen harmauteen vähän ilonpilkahduksiakin. Hyvänä esimerkkinä tämän viikon alkupuoli.

Maanantaina käytiin toista kertaa vauvajoogassa, ja tällä kertaa Pimu olikin yllättäen yksi niistä hyvinkäyttäytyvistä ja nauravaisista vauvoista eikä niinkään oma kitisevä itsensä. Likka pötkötteli joogamatolla varsin tyytyväisenä, ihaili kuvaansa peilistä ja nauraa käkätteli, jos jooga-asentoihin kuului vauvan vatkausta tai muuta liikehdintää, kun taas muutama Pimun "kollega" itkeskeli tai narisi melkein koko tunnin ajan. Joogatunnin jälkeenkin Pimu oli harvinaisen hyvällä tuulella, hörppäsi ennen kotiinlähtöä vähän maitoa ja nukahti kotimatkalla bussissa Manducaan (eikä herännyt edes heti kotiintullessa!). Eilen puolestaan oltiin ekaa kertaa muskarissa, ja sielläkin Pimu viihtyi oikein mainiosti, vaikka ensialkuun epäilinkin uuden paikan ja vieraiden vauvojen läsnäolon häiritsevän ja hermostuttavan likkaa. (Muskarista oma postaus sitten aikanaan.)

Kotona ollessakin Pimu on ollut varsin hurmaavaa seuraa. Tyttö ei enää kaipaa äidin tai isän palvovaa katsetta 24/7, vaan juttukaveriksi kelpaa nyt myös joku lelu - ja lelun puutteessa sohvanjalka tai lattialle uhkarohkeasti jätetty läppärikin. :P Jutustelukin on monipuolistunut viime viikkoina: Pimu kurluttaa, kikattelee, lällättelee ja matkii pulua (!), ja uusin temppu on kielen näyttäminen äidille ja isälle. Paljon hauskempaa mullekin seurata Pimun pärpätystä, kun siinä on erilaisia sävyjä vanhan kunnon korkean c:n sijaan. :D Kun kikatteluun vielä lisätään napa-akselinsa ympäri vinhasti pyörivä liike ja punnerrukset, on olkkarissa meillä toisinaan "dinner AND a show".

Paljon hauskempaa on myös herätä aamulla, kun vieressä tissiä nipistelevä ja sektioarpeen varpailla kipeästi tökkivä lapsi vetää suupielet korviin heti, kun hoksaa, että äiti onkin hereillä. On se vaan veikeä tapaus. Vieressä korvatulppien kanssa yövuoron jälkeen nukkuva Mies sen sijaan ei kiitä siitä, että Pimun aamutervehdykseen kuuluu tätä nykyä kohtalaisen kimakka "kiii-AI!"...

Viiskuisen vauhdissa

Kesälomareissut on nyt tältä kesää reissattu: toissapäivänä köröteltiin vihdoin kotiin anoppilasta, ja nyt alkaa hiljainen totuttautuminen arjen sirkkeliin. Mieskin lusi jo kesälomansa ja pitää nyt vielä jäljelle jääneet isyyslomapäivänsä pois pyörimästä - ja meinasi hyödyntää nekin päivät tien päällä uljaan maantiepyöränsä selässä, kun kerran kelit näyttäisivät vielä sallivan moisen harrastuksen.

Pimun 5 kk neuvolassa käytiin tänään pyörähtämässä, vuorossa oli viime kuulta rästiin jäänyt lääkärintarkastus ja jälleen satsi rokotteita. Mitään ihmeempää ei tästä reissusta käteen jäänyt, Pimu todettiin terveeksi, jänteväksi ja pirtsakaksi lapseksi. Ainut poru pääsi piikitettävistä rokotteista, mutta nekin itkut itkettiin nopeasti ohi ja kiukku unohtui viimeistään siinä vaiheessa, kun neiti sai maitoa neuvolan odotustilassa meidän kytistellessä mahdollisia sivuvaikutuksia. Harvinaisen jouheva reissu siis. Nyt vaan odotellaan, millaiseksi vellipesäksi likka muuttuu viimeisen rotatehosteen ansiosta. Pneumokokista ja yhdistelmästä ei tullut viime kierroksellakaan mitään oireita lievää uneliaisuutta lukuunottamatta, joten taidetaan tälläkin kierroksella unohtaa Panadolit kaappiin.

Pituus-painokäyrät näyttivät vähäsen laskusuuntaa, mutta mitoilla 67 cm ja 7505 g pysyteltiin edelleen keskivertokäyrän (nollakäyräkö se nyt sit on?) yläpuolella, joten täysimetyksellä voidaan jatkaa edelleen. Tosin lääkäri oli sitä mieltä, että voidaan aloitella myös soseruokailua pikkuhiljaa, jos näyttää siltä, että tyttö tarvitsee enemmän energiaa, mutta katsellaan nyt. Mua kiinnostaisi enemmänkin kokeilla Pimun kanssa sormiruokailua, mutta sitä varten pitäisi odotella vielä lähemmäs 6 kuukauden ikään asti, että neiti oppii istumaan kunnolla ja käsittelemään ruoanpaloja vähän nykyistä näppärämmin.

Tuota neidin tauhkaamista katsellessa ei muuten ole ihmekään, jos paino ei nouse samaan tahtiin kuin ennen. Likka kiepsahtaa selältä vatsalleen alta aikayksikön, kääntyilee napa-akselinsa ympäri, punnertaa yläkroppaa melkein suorien käsivarsien varaan ja vetää peräpäätäkin välillä konttausasentoon. Selällään ollessaan puolestaan likka hakee varpaita suuhun melkein koko ajan. Uusi, ei niin kiva temppu on myös pureminen: vaikka hampaita ei vielä näy, Pimun leuoissa on sen verran puruvoimaa, että ikenilläkin saa jyystettyä äidin sormea niin, että itku meinaa päästä. :P

Kotona löhöilyyn on tulossa nyt syksyllä toivottua vaihtelua. Muskaripaikka varmistui ja posti toi neidille kirjeen, jossa kerrottiin meidän jatkossa muskaroivan keskiviikkoaamuisin lähikirkolla. Lisäksi mä ilmoitin Pimun ja itseni naisvoimistelijoiden vauvajumppaan tiistaiaamupäiviksi, ja kokeiluun pääsee myös vauvajooga, sikäli mikäli ryhmää saadaan kasaan. Näihin kun lisätään vaunulenkkeilyt, kirjasto- ja kaupunkireissut ja ihan vaan kotona pöhköily, niin eiköhän ala kotiäidinkin elämä maistua mielekkäämmältä. Tai ainakin saan välillä aikuiskontakteja, joiden avulla estää aivojen täysi puuroutuminen.

Lomamoodi

Pahoittelen radiohiljaisuutta. Meidän huushollin on vallannut perinteinen kesälomalaisten kiire, kun ei ehdi edes blogia miettiä. Mies on nyt kesälomalla neljättä viikkoa (wtf, vastahan se jäi lomille?!), ja tultiin appisten kesäloman alkamisen kunniaksi täksi viikoksi Karjalan kunnaille ihmettelemään. Varsinainen hermoloma tosiaan: appiukko innokkaana urheilun ystävänä on virittänyt kisastudion kuntoon kolmen (3) telkkarin, tietokoneen näytön ja läppärin voimin, ja metakka on välillä sen mukainen, kun joka toosasta tulee eri lajia. Että se siitä mediatulvan rajoittamisesta meidän Pimulla...

Itse asiassa kesälomailu aloitettiin jo yli viikko sitten, kun vietettiin viikonloppu mun äidin luona. Äiti vaihtoi alkukesästä työpaikkaa ja tokihan siinä lomat paloi, ja kun kerran mummilla oli kerrankin kokonainen vapaa viikonloppu, niin mepä mentiin sinne. Viikonloppu meni lähes kaikilta osin mukavasti: Pimu nukkui ja söi normaaliin tapaan, äidin koirakin otti vauvan vierailun lunkisti ja paikalliselta kirppikseltä löytyi Pimulle muutamia kirjojakin. Ainut kupru oli se, että Pimu vierasti mun äitiä ihan hulluna. Liekö syynä äidin vahvat silmälasien sangat, naisääneksi matalahko altto tai iso koko, mene ja tiedä. Joka tapauksessa aina, kun mummin naama ilmestyi Pimun näköpiiriin, alahuuli meni välittömästi rullalle ja kyynelkanavat aukesivat. Onneksi viikonloppu oli sentään lyhyt ja vierastuskin laantui ajan myötä sen verran, että sunnuntaiaamuna selvittiin jo aamupalasta ilman huutokonserttia.

Tämä viikko tosiaan vietetään anoppilassa, jossa onneksi vaivana ei ole vierastus. Pimu on tähän asti viihtynyt vallan mainiosti, mitä nyt vieraassa paikassa nukkuminen näkyy öisenä levottomuutena, tississä roikkumisena ja aikaisina aamuherätyksinä (tänään klo 6:10, argh!). Eilen käytiin oman perheen kesken kaupungilla ratsaamassa paikallinen lastentarvikekirppis, josta nappasin mukaan kolme vaippaa (kaksi Bumgeniuksen taskua ja yhden äp-Imse-AIO:n) sekä satamassa lihiksillä, ja tänään illalla Pimun kummisetä avokkeineen on tulossa iltaa istumaan ja grillailemaan. Enemmänkin ulkoiluaktiviteetteja olisi kiva harrastaa, mutta harmaa ja välillä sateinenkin sää on liimannut meikäläisen uupuneena sohvannurkkaan. Noh, eipä tästä aktiivilomaa oltu suunniteltu muutenkaan.

Anoppi oli käynyt vaihteeksi ostoksilla ja ratkaisi ainakin osittain mun vaatedilemman: mummo oli pistänyt tuulemaan Reimalla ja hommannut tytölle vk-haalarin, vähän paksumman haalarin, Reimatecin kengät, sukkia, hanskat ja talvihatun sekä bonuksena Tutan potkuhousut, kaikki sopivan reilua kokoa syys- ja talvikautta ajatellen. Katsoin ko. vaateläjää eilen semisti kauhistuneena, kahdestakin syystä. Ensinnäkään en halua ajatella, paljonko mummo on noista pulittanut (ellei sitten ole alerekki osunut kohdalle), ja toisekseen olisin itse valinnut ehkä HIEMAN eri värisiä vaatteita. Haalarit ja muut vermeethän ovat tietenkin mummon mukaan "niin kivan tyttövärisiä": fuksiaa, punaista, marjapuuronpunaista, kukkakuosia, timantteja (!). Ok, pahemminkin olisi voinut käydä ja osa noista väreistä jopa miellyttävät munkin silmää, mutta itse olisin ehkä kumminkin hankkinut jotain vähän enemmän unisex-kamaa. Mulla kun ei edelleenkään ole tarvetta erityisesti korostaa ulkopuolisille, että Pimu on tyttö, vastikään tyydyin kaupungillakin vain nyökyttelemään, kun ruskea-musta-valkoisiin puettu Pimu oli jonkun mummelin mukaan "potra poika".

Noh, ehkä pitäisi olla vain kiitollinen siitä, että anoppi osallistuu Pimun vaatehankintoihin. Ja ainahan mä voin ostaa itse sitten toisen ulkovaatesetin vähän androgyynisemmällä kuosilla. :P

Tällä viikolla pitäisi tulla tieto siitä muskariryhmästäkin, toivottavasti kotona odottaa kirje, joka kertoo meidän päässeen siihen lähempänä kotoa kokoontuvaan ryhmään. Muutkin harrasteet näkyvät palailevan pikkuhiljaa kesätauoilta, MLL:n perhekahvila avaa elokuun lopulla syyskautensa ja parin viikon päästä on ensimmäinen vauvajoogatuntikin (tästä oma postauksensa sitten, kunhan käydään ensin Pimun kanssa testaamassa lajia). Jospa meidän syksystä tulisi vähän toimeliaampi ja sosiaalisempi kuin keväästä ja kesästä.

Nyt takaisin sohvannurkkaan kuuntelemaan lapsen vöyhkäämistä. Onneksi Mies jaksaa lojua lattialla ja leikittää tyttöä, mun selkä ei siihen just nyt taivu.

Kun mikään ei kelpaa

Pimun 4 kk neuvola oli toissapäivänä, tyttö mittautti lukemiksi 66 cm ja 7130 g. Edelleen kasvaa hyvin omalla käyrällään, terkkari kehui Pimun tarkkaavaisuutta ja aktiivisuutta sekä harvinaisen laajaa ääntelyskaalaa. "Tuolla lailla murisee ja kurluttaa yleensä vasta viisikuiset vauvat!" Pimu on siis yltiösosiaalinen mölyapina. :P

Pimu oppi puolitoista viikkoa sitten kääntymään selältä mahalleen, ja siitähän se "riemu" onkin revennyt. Selällään olo on tylsää ja ikävää, mutta mahallaan ollessakaan ei ole kivaa, kun pitäisi päästä jo liikkumaan eteenpäin, vaikkei voimat vielä riitä. Ja kun mahaltaan ei osata kääntyä takaisin selälleen, niin sitten alkaa kiukkuaminen ja itku. Muutenkin Pimusta tuntuu kuoriutuneen pieni Raivo-Riitta: tyttö ottaa nykyään paljon helpommin pultteja, jos tilanne ei miellytä Hänen Korkeuttaan. Ja kun se raivokohtaus iskee päälle, niin sitten on yleensä äidillä hermot riekaleina ja konstit vähissä, kun vaunuissa hytkyttely ja välillä myös rinnan tarjoaminen vaan kiihdyttävät itkukohtausta entisestään. Eilen, kun yritin lähteä tytön kanssa vaunulenkille, että neiti malttaisi nukkua edes hetken, pääsin etenemään kotoa noin 700 metriä - ja jouduin nostamaan tuolla matkalla selkä kaarella kirkuvan lapsen syliini rauhoittumaan ainakin viidesti. Lienee sanomattakin selvää, että vaunulenkki vaihtui suuttumustaan ja väsymystään itkevään parivaljakkoon ja sohvalle lysähtämiseen...

Neuvolatäti oli sitä mieltä, että Pimun levottomuus johtuu ihan vaan siitä, että tytön aistit ovat herkemmässä, kun aistiherkkyys kehittyy (tai jotain sinne päin, en muista enää sanatarkasti) ja uusi kääntymisen ja liikkumisen taito väsyttää ja hermostuttaa neitiä. Voi olla, minen sano mittään kun ei ole aiempaa kokemusta vauvoista. Voihan neitiä vaivata myös uudet vatsalle huonommin sopivat D-tipat (merkki vaihtui, kun mun äiti osti meille uuden putelin). Tai yleinen vitutus ja kasvukivut. Tai kuun asento taivaalla. Mistä helvetistä senkin nyt voi tietää. Oli syy mikä hyvänsä, tuntuu, ettei pikkuneidille kelpaa tällä hetkellä yhtään mikään, vaikka kuinka päällään seisois ja kaikkensa tekis.

Uuden kääntymistempun myötä myös Pimun päiväunet ovat entistä lyhyemmät ja pinnallisemmat, eikä vaunuihin nukahtaminen tunnu onnistuvan enää ollenkaan. Parhaiten tyttö saa tällä hetkellä unen päästä kiinni sohvalla tai sängyssä mun vieressä tissi suussa. Tosin unijakson pituus on suoraan verrannollinen siihen, kuinka pitkään se tissi ON suussa, joten mun on tätä nykyä ihan turha haaveilla touhuavani omiani Pimun päikkäriaikaan. Onneksi Miehen kesäloma alkoi maanantaina, mulla on seuraavat 5,5 viikkoa sentään kotona joku, jolle nakittaa pyykkien ripustaminen, kaupassa käynti ja ruoan lämmittäminen mikrossa.

Miehen lomassa on sekin hyvä puoli, että mulla on ainakin teoreettinen mahdollisuus päästä välillä asunnosta ulos ilman Pimua. Tänään hyödynsin kyseistä mahdollisuutta karkaamalla kaupungille ostoksille (olin poissa peräti tunnin, vau...), ja huomenna painun vihdoin ja viimein kampaajalle siistimään tätä takkupesäkettä. Saas nähdä, miten Mies ja Pimu pärjäävät huomenna melkein kolme tuntia keskenään, kun maagiset lapsen tainnuttavat tissit ovat poissa.

Vuosi sitten...

3. heinäkuuta 2011 oli sunnuntai, hellekesä parhaimmillaan ja allekirjoittaneella heti aamusta tuskanhiki. Edellisenä päivänä olin käynyt apteekissa asioimassa, ja kesän ensimmäisellä (ja ainoalla...) lähirantareissulla oltiin käyty Miehen kanssa heittämässä talviturkit Päijänteeseen. Samalla reissulla ihmettelin ja hermoilin, kuinka pitkä aika oli kulunut edellisistä menkoista. "Näinköhän helle on pistänyt kropan sekaisin, ei kai nyt sentään vaan..."

Sunnuntaina sitten keräsin rohkeuteni ja pissin tikkuun. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Nyt tasan vuotta myöhemmin raskaustesti on muisto vain, mutta testin paljastama salamatkustaja sen sijaan vetää unta palloon vaunuissa, jalassaan ensimmäistä kertaa kestokombo sisävaippa + villahousut ja yllään kummitädin lahjoittama päheä (ja kuolatahrainen) Herra Hakkarainen -shortsipuku. Hurja ajatella, että vuodessa pienestä, parin millin mittaisesta katkaravun näköisestä otuksesta on kasvanut 3,5-kuinen, kovaääninen, kuolaava, piereskelevä, kiukkuperseilevä - ja myös rakas, veikeä ja leveästi hymyilevä - Pimu.

"Jos vähän vielä kurkotan, niin ehkä saatan ihan kohta päästä mahalleen..."

 Mitähän jännää seuraavan vuoden aikana ehtii tapahtua?

3 kk tuloskatsaus

Pimu täyttää tänään 3 kuukautta, ja koska eletään modernissa markkinataloudessa, voidaankin sanoa, että ensimmäinen kvartaali on nyt takanapäin ja on tuloskatsauksen aika.

Pienen neidin ja "perheyksikön toimitusjohtajan" strategiset mitat ovat tämän kvartaalin päättyessä 64/6290/41 (pituus/paino/hattukoko). Vuosineljänneksen aikana on tapahtunut siis lähinnä pituuskasvua, mutta painon kehitykseenkin ollaan varsin tyytyväisiä, etenkin kun ainoana ravinnonlähteenä toimii edelleen hallituksen pj:n (äidin) oma tuotanto. Ravintoa tankataan edelleen vaihtelevasti 1-2 tunnin välein päiväsaikaan ja keskimäärin 2 kertaa yössä, joskin yöaikaan tapahtuvat heräilyt ja hulinat ovat astuneet kuvioon ja jatkunevat seuraavallakin vuosineljänneksellä.

Toimitusjohtajan äänenkäyttö on saanut uusia sävyjä: äänimaailmasta löytyy niin kitinää, murinaa, ärinää, karjuntaa, kiljahtelua kuin kikatustakin. Äänensävyistä on entistä helpompi tulkita toimitusjohtajan mielentiloja, ja toisinaan toimitusjohtaja suvaitsee käydä pitkiäkin keskusteluja hallituksen pj:n tai logistiikkajohtajan (isä) kanssa. Eniten riemua tuottavat toimitusjohtajan ajoittaiset "hööhöhöö"-äännähdystä muistuttavat nauruntapailut, joita usein säestävät ulos työnnetty kieli ja korviin vetäytyvät suupielet. Suupielistä valuu usein myös runsain mitoin kuolaksi tunnistettavaa eritettä, toisinaan ryyditettynä maitokököillä.

Motoriikka- ja logistiikkaosastolla on tapahtunut huomattavaa kehitystä. Neiti toimitusjohtaja on päässyt liiasta ylijäntevyydestä ja viihtyy nyt sylissä sekä leikkimatolla paljon rennommin. Lelukaaressa roikkuviin leluihin osataan jo tarttua, mutta käden ja silmän yhteispelissä on vielä parannettavaa seuraavalla kvartaalilla. Vuosineljänneksen päätöspäivänä toimitusjohtaja myös onnistui vihdoin pitkäaikaisessa pyrkimyksessään pyöriä selällään akselinsa ympäri ja saavutti lähes 360 asteen käännöksen. Nyrkkien ja tiettyjen lelujen jyystäminen suussa on neiti toimitusjohtajan suurta huvia, mutta tuttia tai tuttipulloa toimitusjohtaja paheksuu syvästi. Logistiikkapuolella kantoliinaharjoittelu on unohtunut tyystin johtuen lähinnä hallituksen pj:n laiskuudesta, joten pääsääntöisenä siirtymävälineenä toimivat alaisten sylit tai vaunut. Auton turvaistuin on todettu ikäväksi tavaksi matkustaa, mikä käy selvästi ilmi toimitusjohtajan antamista äänisignaaleista automatkojen aikana.

Ensimmäisen kvartaalin poistoihin merkitään pieneksi käyneitä vaatteita (60 cm tai pienemmät) sekä kestovaippoja (Imsevimsen flanellette). Poistoja korvaamaan hankitaan jatkuvasti vaatteita, mutta vaippahankinnoissa firmassa laahataan perässä, joten lisäinvestointeja on jouduttu tekemään kertakäyttövaippojen muodossa. Asiaan toivotaan parannusta seuraavan neljänneksen aikana.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen kvartaalin jäljiltä firmassa ollaan yhä hengissä ja jokseenkin tyytyväisiä. Kehityskeskusteluissa alaiset ovat esittäneet toimitusjohtajalle toiveen pidemmistä päiväunista ja rauhallisemmasta liikehdinnästä yöunien aikana, mutta lupausta toiveiden toteuttamisesta ei vielä olla saatu. Jäämme odottamaan, tapahtuuko asioissa uusia käänteitä seuraavan kvartaalin aikana.

Kehitysaskeleita

Vaikkei ulkona vallitsevasta kelistä näin voisikaan päätellä, kohta on jo kesäkuu. Mitä hittoa, vastahan oli maassa hanki ja järvet jäässä, ja mun pötsi valtavaakin valtavampi.

Parissa viikossa Pimu on ottanut taas kunnon harppauksia matkalla sylivauvasta vähemmän sylivauvaksi. Leikkimatolla viihdytään entistä pidempiä pätkiä, ja lelut on alkaneet kiinnostaa ihan uudella tavalla. Pimu on tänään mm. hoksannut, että lelukaaressa roikkuva valas helisee, jos sitä vetää vatsassa roikkuvasta narusta, ja narun päässä killuva tähti (joo, tää vaatis ehkä kuvallisen demonstraation, sen verran oudon näköinen viritys tuo on) on eksynyt pari kertaa Pimun suuhun asti. Pimu myös selvästi osoittaa turhautumisen merkkejä ja hermostuu, kun lelu ei osukaan käteen parin huitaisun jälkeen vaan roikkuu ilkkuen naaman edessä. Pienelle ei tietysti saisi nauraa, mutta onhan tuo nyt huvittavan näköistä, kun toinen oikein kieli keskellä suuta huitoo ja kurkottelee lelua ja sitten suuttuu, kun ei ihan silmän ja käden koordinaatio vielä kohtaa. :D

2,5-kuinen tyttö on myös alkanut vähän jokellella ja on pari kertaa naurahtanut ääneenkin, mutta kunnon röhönaurua ei olla vielä kuultu: väsynyt kitinä ja käninä on sen sijaan edelleen tuttu äänimaisema näin kotioloissa. Pimulla on menossa ah niin ihana vaihe, jossa 40 minuutin päiväunet on suorastaan harvinaisen pitkä unipätkä, ja unen tuloon vaaditaan yleensä joko tissi tai liikkuvat vaunut. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä rotarokotteen jälkivaikutukset (jotka ovat onneksi hiipumaan päin) ja epäilyttävästi tiheän imun kautta muistuttava maratonruokailutahti, niin kyllä on elämä kuulkaa lystiä... Mutta toisin kuin Pimun elämän alkumetreillä, nyt ei tee joka itkukohtauksen yllättäessä mieli myydä vauvaa mustalaisille tai piiloutua korvatulpat korvissa vessaan itkemään - itkun syy nimittäin selviää nykyään entistä nopeammin, kun "apua apua miksi se TAAS huutaa" -paniikin sijaan osaan jo käydä perus-checklistin läpi: jos sillä ei ole a) nälkä tai b) märkä vaippa, se c) kaipaa syliä tai d) on saatanan väsynyt ja olisi aika tainnuttaa unille.

Vaunulenkkeily on alkanut innostaa mua entistä enemmän nyt, kun Pimulla on "nukahdan vain, jos vaunut liikkuvat" -vaihe: jos mielii tytön nukkuvan päiväunia, on PAKKO lähteä sen kanssa ulos, mieluummin vähän pidemmälle kuin lähikauppaan ja takaisin. Kaivoin jopa sykemittarin naftaliinista viikonloppuna, että saisin itselleni todistusaineistoa siitä, että olen joskus kuluttanutkin kaloreita enkä vain hamstrannut niitä syöpöttelemällä. Eihän siitä lenkkeilystä mulle itselleni juurikaan sanottavaa hyötyä ole, jos tunnin kävelyn jälkeen palkitsen itseni pullapalalla tai suklaapatukalla, mutta ainakin yritystä on. Ja ehkä kesän aikana opin korvaamaan suklaan ja pullan vaikka hedelmillä tai jollain vähän terveellisemmällä herkulla. ;P

Viikon päästä on taas edessä reissu Savoon, Miehen kummitäti menee naimisiin. Kuriirifirma toimitti mulle tänään sopivasti Boobin imetysmekon juhlia varten, joten nyt ei tarvitse panikoida omasta pukeutumisestakaan. Pimukin mahtuu ristiäisvaatteisiinsa vielä, joten nou hätä.

Ristiäiset

Kuten luvattua, kirjoittelen ihan erikseen viime lauantaina vietetyistä ristiäisistä, niin ei huku tuonne muun tekstin sekaan. Parempia kuvia tosin edelleen odotellessa...

Vaikka loppupeleissä mulle jäi todella vähän tehtävää ja muistettavaa ristiäisjärjestelyistä, onnistuin siltikin vetämään kunnon stressin päälle monestakin asiasta. Missä vaatteissa onnistuu imetys, onkohan kirkolla lastenhoitohuonetta, entä jos kertisvaippa falskaa ja Pimun vaatteet on heti kättelyssä paskaiset, mitä kaikkea tykötarvetta pitää raahata pitkin päivää mukana jne. Stressin aiheet oli kuitenkin suurelta osin turhia, ja päivä sujui varsin mainiosti.

Juhlaa vietettiin meidän omalla lähikirkolla, jonka seurakuntasalissa myös kahviteltiin (meille kotiin olisi ollut ihan hullua yrittää mahduttaa koko vierasmäärää, eikä mulla olisi ollut astioitakaan koko porukalle...). Mä itse paistoin vieraille riisipiirakoita ja tein yhdessä Pimun kummitädin kanssa munavoita, ja kyseinen kummitäti väsäsi täytekakun. Lisäksi anoppi kantoi kortensa kekoon tuomalla pullaa, kuivakakkua ja pikkuleipiä - joita nyt tursuilee meidän pakastimesta, koska eihän 15 henkeä millään syö parissa tunnissa niin paljoa herkkuja. :P

Yksityiskohta ristiäiskakusta. Oikean reunan sydämestä voivat nokkelimmatpokkelimmat hoksatakin, mikä Pimun etunimeksi on valikoitunut...

Kaste itsessään meni kohtalaisen mukavasti. Vaikka syötinkin Pimun vielä ennen tilaisuutta ja vaihdettiin kuiva vaippa, tyttö silti päätti itkeskellä ja kitistä kummisetänsä sylissä melkein koko kasteen ajan ja nukahti vasta loppusiunausten aikana - päästettyään ensin vaippaan kunnon sonnat. :D Pimun kummeiksi oltiin pyydetty samaiset ystävät, jotka aikoinaan toimivat mun ja Miehen häissä kaasona ja bestmanina, ja lisäksi ylimääräisenä pakanakummina toimi mun pitkäaikainen ystävä, joka myös soitti pianoa ja lauloi kirkossa mun pyynnöstä Juha Tapion Kauniin ihmisen pari ensimmäistä säkeistöä.

Mun suurella vaivalla ja jännetuppitulehduksia ennakoivalla vauhdilla neuloma kastemekko

 Kahvittelujen ajan tyttö viihtyi välillä mummojen sylissä, välillä auton turvakaukalossa. Kahvilla viihdyttiin porukalla reilu tunti, sitten osa vieraista alkoi tehdä lähtöä takaisin kotikonnuille ja me loput lähdettiin ravintolaan syömään. Jälkikäteen ajatellen Pimun vieminen meluisaan Amarilloon saattoi olla vikatikki, koska Pimua selvästi välillä hermostutti ympärillä oleva kuhina, mutta onneksi saatiin ilta rauhoitettua kotona ja hyvittelin Pimulle pitkää päivää sylittelemällä ja tissittelemällä pitkän kaavan mukaan.

Kuvakehystä kerrakseen.

Ristiäislahjoissa vanhemmat sukulaiset eivät olleet juuri mielikuvitusta käyttäneet: mun isovanhemmat ja täti perheineen antoivat rahaa (käteisenä tietenkin - olisi pitänyt antaa Pimun tilinumero ja pyytää lahjukset suoraan sinne...), Miehen vanhemmat rahalahjuksen lisäksi valokuvakehyksen ja mun toiset isovanhemmat valokuva-albumin. Lisäksi Pimun sylikummisetä hankki valokuvakehyksen ja kummilusikan, joten nyt ainakin riittää kaiverrutettavaa... Muut kummit sentään yllättivät positiivisesti, sillä Pimun kummitäti hankki Pimulle jo ennakkoon yhdessä sovitun "vauva"-kirjan (jossa riittää sivuja täytettäväksi 18 ikävuoteen asti, hih) ja "pummisetä" E. Uspenskin Fedja-setä-kokoelman. Miehen veljen porukalta (joka ei muuten saapunut ristiäisiin eikä ilmoittanut mulle perumisestaan mitään, prkl) Pimu sai appivanhempien mukana vaatelähetyksen, jossa oli sekä kirpparilöytöjä että muutama uusi vaatekappale.

Nyt sitten odotellaan seuraavia juhlapyhiä, että kuinka mielikuvituksellisia lahjoja sukulaiset silloin Pimulle keksivät... Pitää ehkä hyvissä ajoin ennen joulua alkaa puhua, mitä Pimu tarvitsee - tai mitä leluja äiti hyväksyy. :P Vaan eipä rahalahjakaan huono ole, etenkään kun seuraava isompi ostos Pimulle todennäköisesti on syöttötuoli. Stokken Tripp trapp olisi aika kiva...