Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlan paikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlan paikka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Joulua odotellessa

Odotuksen odotus jatkuu edelleen. Viime kierrossa plussasin jo kertaalleen, mutta se olikin väärä hälytys, joko kemiallinen tai varhainen keskenmeno. Tässä meneillään olevassa kierrossa on nyt kp 28/31-32 ja dpo 11 tai 12 (oviksen ajankohdasta en mene täysin takuuseen, kiitos kökköjen liuskaovistestien). Testailemaan pääsee ensi viikolla, jos ei vuotoa kuulu.

Välillä tuntuu, että koko elämä on ihan pysähdyksissä tämän lapsenteon takia. En oikein osaa tehdä mitään päätöksiä esimerkiksi työnhaun tai opintojen jatkamisen suhteen, kun koko ajan olen "entäs jos ja sitten kun" -moodissa. Tälläkin viikolla hain yhtä työpaikkaa, joka olisi määräaikainen sijaisuus tammi-heinäkuuksi - ja heti kun olin hakemuksen lähettänyt, aloin jossitella, että jos nyt tulenkin raskaaksi tässä kierrossa, on laskettu aika elokuun alussa eli en voisi tehdä töitä koko sijaisuuden ajan. Älytöntä miettiä tällaisia, kun en ole vielä edes saanut haastattelukutsua!

Ja ne opinnot. Syksyllä olisi hyvä sauma palata akateemiseen maailmaan, mennä tekemään se vuosikausia roikkunut gradu ja hakea vaikka paria sivuaineoikeutta vielä varmuudeksi, että olisi sitten laaja maisterintutkinto ja paremmat saumat työmarkkinoilla. Paitsi että miten mä mitään gradua lähden tekemään, jos vauva syntyykin silloin loppukesästä.

Joku ratkaisu pitäisi kuitenkin tehdä vähitellen, jo ihan vain siksi, että mua itseäni korpeaa nostaa työttömyystukia ja homehtua kotona samoja duplotorneja päivästä toiseen rakennellen (vilkkaan uhmiksen kanssa kotona olo ei selvästikään ole mun pala kakkua, vaikka lastani kovasti rakastankin). Lapsen kerhokavereiden vanhemmiltakin on tullut jo ihmetteleviä katseita, kun kuulevat mun olevan kotona, vaikkei meillä ole vauvaa talossa tai muutakaan "validia syytä" tälle tilanteelle. Ja joo, eihän se niille muille kuulu, miksi mä olen kotona kohta kolmevuotiaan kanssa, mutta vähän on silti aina semmonen tunne, että joudun selittelemään, miksi näin.

Noh, se siitä avautumisesta. Asiat lutviutuu kyllä aikanaan johonkin suuntaan, turha marista vielä tässä vaiheessa.

Pimu sai muutama päivä sitten päähänsä, että jouluvalot pitää ripustaa. Likka on varmaan nähnyt kerhomatkoilla naapuritalojen parvekkeilla olevia joulukoristeita. Eilen annoin sitten periksi, ja ripustettiin sitten yhdessä yhdet led-valot Pimun huoneeseen ja laitettiin sähkökynttelikkö keittiön ikkunalle. Tontut sentään jätin vielä kaappiin odottamaan joulukuuta, enkä muutenkaan ajatellut hirveästi kotia koristella, koska ollaan joulunpyhiksi menossa anoppilaan. Joululahja-asiatkin on aika hyvässä kuosissa, sukulaisille olen vähitellen antanut vihjeitä tai suoranaisia pyyntöjä Pimun lahjojen suhteen (tietyt lelut käy, ei enää Duploja eikä missään nimessä pehmoleluja, käyttötavara kuten lakanat ja lasten aterimet on ok, vaatteista neuvotellaan erikseen...). Joulukorttiaskartelussa luotan kerhotätien ammattitaitoon ja toivon, että sekä kerhossa että avoimessa perhekahvilassa on korttipajoja lähiviikkoina. Enää pitäisi keksiä Miehelle mahdollisesti jotain, samoin appiksille. Ensi viikolla on paikallisessa Messukeskuksessa joulumarkkinat, jos sieltä löytyisi vaikka jotain ruokaisaa lahjaa. Pari vuotta sitten ainakin maustetut hunajat kelpasivat erinomaisesti appiksille sekä mun isovanhemmille.

Että kyllä tämä tästä, joulu ja kaikki.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannuksen viettoa

Miehen yövuorot varmistivat meidän perhekunnan osalta sen, että juhannukseksi oli turha suunnitella reissua mummolaan tai mihinkään muuallekaan. Näin ollen ollaan lökötelty juhannuksena ihan omissa nurkissa. Perusarkeen sentään vähän vaihtelua tuovat hyvät ilmat ja taloyhtiön pihagrilli, jolla kokkailla juhannusmurkinat. Mies tosin oli hätähousu ja onnistui eilen melkein polttamaan makkarat ja broilerivartaat, kun lykkäsi ruoat liian kuumien liekkien ylle. Tänään uusi yritys ja vähän enemmän kärsivällisyyttä peliin. ;)

Pimukin sai eilen maistaa grillissä kärvennettyä makkaraa ja mutusti sitä onnellisena pihamaalla tallustellen - äidin pastasalaatti sen sijaan lähinnä irvistytti, kenties suolakurkun takia. Noin muuten Pimun ruokahalu ja -valio alkavat olla kohdillaan: melkein kuukauden tauolla ollut iltapuuro on palannut kehiin ja uppoaa kuin häkä, ja muutenkin ruokaa menee hyviä määriä, siitäkin huolimatta, että yläleuassa puskee kipeästi kulmahammas nro 2 (kokonaisuudessaan hampaita kasassa 11/20, voiton puolella ollaan!).

Viime yönä oli ensimmäinen yö unikoulua. Päädyttiin Miehen kanssa kokeilemaan, josko Gordonin menetelmällä saataisiin Pimun öinen tississäroikkuminen loppumaan tai edes vähenemään. Tilanne alkoi olla nimittäin jo aika ahdistava, kun Pimu heräili jatkuvasti siihen, että nukahtaessa suussa ollut tissi olikin hivutettu pois eikä nukahtaminen ilman tissiä ollut onnistuakseen, ja mun niska-hartiaseutu alkoi olla ihan romuna jatkuvasta kylkiasennosta. Viime yönä Mies sitten nukkui sohvalla ja antoi mun ja Pimun vallata ison sängyn (tämä järjestely lähinnä siksi, että jos Pimu protestoisi koko yön, saisi edes toinen meistä unta ja jaksaisi päivällä ravata taaperon perässä).

Mä pelkäsin oikeasti pahinta mahdollista yötä: tissin perään karjuvaa taaperoa, unetonta yötä, hermojen menetystä, you name it. Todellisuus pääsi kuitenkin yllättämään. Pimu heräsi klo 23-06 välisenä aikana neljästi, sai hieman maitoa istuallaan ja nukahti sitten viereen melko nopeasti, kun silittelin ja hyräilin jotain tuutulaulua. Aika rohkaisevaa, sanoisin. Pari seuraavaa yötä mennään vielä näin, sitten Mies ottaa seuraaviksi kolmeksi yöksi kopin ja katsotaan, mikä ääni on kellossa kun tissit muuttaa sohvalle nukkumaan...

Niin, olihan tässä muutakin uutta kuin unikoulua: pottatreenailua takana parisen viikkoa. Pimu itse ei vielä ilmoita hädästään, mutta aina silloin tällöin vaipanvaihtoreissulla säästytään pissivaipalta, jos ollaan nopeita ja ehditään kiikuttaa likka potalle. Parit pökäleetkin on osuneet pottaan, mutta pääsääntöisesti Pimu vielä salakavalasti äkistelee nro kakkoset vaippaan. Yleensä just silloin, kun pitäis olla menossa johonkin.

Reilun viikon päästä neuvolaan hakemaan MPR ja tsekkaamaan strategiset mitat.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Äitipäivää

Vuosi sitten äitienpäivä meni vähän ohi ja siinä sivussa, ristiäiset kun järjestettiin sopivasti äitienpäivän aattona, ja varsinaiseksi äitienpäiväjuhlinnaksi mulle riitti, että sain vähän jäätelöä ja mahdollisuuden käydä suihkussa. Kun talossa on parikuinen maitoa jatkuvasti tilaava imeväinen, yksinäinen hetki suihkussakin tuntuu luksukselta. ;)

Tänäkään vuonna ei suureellisiin juhlallisuuksiin ryhdytä. Ajattelin leipoa suklaamuffinseja, rymytä lapsosen kanssa hiekkalaatikolla sään salliessa, juoda paljon hyvää teetä ja katsoa jääkiekkoa ja/tai boksilta jotain sarjaa. Isimieheltä en ole tilannut mitään erityistä muistamista tai lahjusta äitiyden varjolla, joten luultavasti Miehen panos juhlapäivään on pois jaloista pysyttely (oli luvannut lähteä työkaverinsa kanssa pyörälenkille) ja lapsen kakkavaippojen vaihto. Äitienpäiväruusustakin piti huolen SDP:n paikallisyhdistys, joka jakoi lähikaupan pihassa kukkasia naispuolisille ohikulkijoille. Ja viimevuotiseen tapaan itse itsensä lahjominen toimii aina: tänä vuonna satsasin itseeni ostamalla Maitotytöltä Riemukukka-tunikan.

Oma äitini viettää äitienpäivää Tallinnassa avokkinsa ja ystäväpariskunnan kanssa, anopilla puolestaan on juhlaseurana Pimun serkkutyttö vanhempineen ja toisine isovanhempineen. Kortit jäivät väkertämättä, mutta ehkä näin 2010-luvulla muistamiseksi kelpaavat myös sähköpostilla lähetetty valokuva lapsesta tai Skype-puhelu. Ehtiihän noita päivähoidossa/koulussa väkerrettyjä kortintekeleitä vielä karttua jääkaappien ovet täyteen itse kullakin.

Ensi viikolla esittelemään opparin aihetta seminaariin, jaiks.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Synttäreitä ja pääsiäistä

Pimun synttäreitä juhlittiin kahdella kattauksella kahden viikon välein, koska sukulaisilla ja kummeilla oli niin risteävät aikataulut, että koko porukan saamiseksi saman katon alle olisi vaadittu enemmänkin organisointia. Mun äiti ja Pimun kummitäti miehineen kävivät näin ollen kaksi viikkoa sitten heti virallisen päivän jälkeisenä viikonloppuna, ja Miehen vanhemmat ja kummisedät puolestaan nyt pääsiäisenä.

Ensimmäisten kemujen aikaan Pimu oli vielä rokotusten jäljiltä aika äreä ja ruokahaluton, mutta viikonloppu mummin ja kummitädin kanssa touhutessa meni kuitenkin mukavasti. Mummi antoi mulle ja Miehelle laatuaikaakin vaunuilemalla Pimun kanssa pariin otteeseen (päästiin Miehen kanssa kahdestaan saunaankin, wuhuu!) ja leikitti tyttöä, joka alku-ujostelun jälkeen reuhkasi menemään ja viskoi duploja kilpaa mummin kanssa pitkin olohuonetta. :D Mummi toi likalle lahjaksi puisen lajittelulaatikon, ja kummitäti puolestaan kartutti Mauri Kunnas -kirjastoa uudella opuksella ja vaatevarastoa yhdellä pitkähihaisella paidalla.

Pääsiäisen vieraskavalkadi sisälsi siis Teneriffalla hummailleet appivanhemmat, joiden lahjapaketeista ilmestyi vaatteita (söpöjä, mutta joko liian pieniä tai reilusti isoja...) ja lisää duploja. "Pummisetä" eli kirkkoon kuulumaton kummisetä - joka sivumennen sanoen kohtasi kummityttönsä vasta toista kertaa, kiireinen kun on - jatkoi musiikkikasvatuslinjalla ja oli ostanut Pimulle Urpon ja Turpon lauluja -kirjan ja -cd:n. Ensikuuntelulla ainakin levyn ensimmäinen puolisko ei aiheuttanut korvien verenvuotoa tai äkillisiä agressioita, mikä on ehdottomasti hyvä juttu: lapsille osataan sentään tehdä nykyään oikeasti hyvää musiikkia! Australian-tuliaisina Pimu sai myös ylisöpöt koala-tossut, jotka harmi kyllä ovat just sen verran naftit, etteivät varmaankaan pääse käyttöön. :/ Toinen kummisetä, Pimun sylikummi, toi Pimulle Fisher-Pricen laulavan koiran, joka taisi älyvapailla lauluillaan ja hokemillaan viihdyttää Miestä ja kummisetää enemmän kuin Pimua. (Äiti puolestaan on kiitollinen siitä, että Fisher-Pricen leluissa on sekä virtakytkin että äänenvoimakkuuden säätö.)

Vaatimaton pääsiäiskoristelu, mutta onpahan edes jotakin.

Mä ja Mies panostettiin Pimun synttärilahjoissa myös leluosastoon ja ostettiin duploja, koska niillä rakentelu on ihan takuuvarmaa viihdettä Pimulle. Lisäksi tulevia vuosia ajatellen mä satsasin Suomen lasten laulukirjaan. Kirjassa on mukavasti lauluja laidasta laitaan ja riittävän helpot nuotinnokset, että äitikin pystyy vielä niitä soittelemaan, vaikka aktiivisista pianistivuosista onkin kulunut jo tovi jos toinenkin. :P

Mies on vielä tämän päivän vapaalla ja lähti hetki sitten Pimun kanssa pitkälle vaunulenkille. Kummallista olla kotona, kun kukaan ei rieku lahkeessa kiinni tai karju tissin perään. Arjesta muistuttaa sentään pesukoneen linkouksen ääni ja takaraivossa nalkuttava "voisit käyttää tämänkin ajan vaikka siivoukseen tai opiskeluun" -mantra. Taidan kuitenkin haistattaa alitajunnalleni pitkät, keittää kupin teetä ja oikaista itseni sohvalle hetkeksi Newsroomin pariin. Ehtii siihen arjen sirkkeliin heittäytyä huomennakin.

P.S.: Pimun menoa voi seurata nyt myös Bloglovin'in kautta!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Synttärisankari

Vuosi sitten tähän aikaan allekirjoittanut vyöryi vatsansa kanssa pitkin synnyttäneiden vuodeosastoa tippa kädessä odottaen vuoroaan leikkaussaliin. Kello 14:57 se hetki sitten koitti. Sermin takaa tuntui ensin, kuinka tunnotonta alakroppaani veivattiin edestakaisin, sitten joku niistä tusinasta salissa olevasta henkilökunnan jäsenestä sanoi: "Tyttö tuli!", ja hetkeä myöhemmin mulle näytettiin punanaamaista, ruttuista, huutavaa kääröä, jolla oli silmät sikkarassa ja samanlainen leuka kuin mun isoisällä.

Vuotta myöhemmin se ruttunaama on edelleen kiukutessaan huutava ja punanaamainen, mutta avuttoman sätkyttelyn sijaan se istuu polviensa päällä lattialla, soittelee lelupuhelimella ja kasaa duploja torniksi antaen itselleen aplodit aina, kun palikka osuu kohdalleen. Niin iso ja tomera, ja silti niin pieni tissivauva.

"Amalia" armas, Kiukkuperse, Vaippa-apina, Neiti Nöttönen, Terroristi-Riitta, Kiljukaula, mummin muru, äidin ja isän oma rakas Pimu tänään yks vee!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulu ja sen jälkipyykki

Joulunalusviikolla mun kaamosväsymys hellitti hetkeksi, kun Pimun kummitäti pääsi yllättämään ja karautti keskiviikkona kahden päivän vierailulle. Olivat Miehen kanssa mokomat juonineet mun selän takana, ja kun ovikello illalla soi ja mä menin avaamaan, pääsi spontaanisti onnen itku. :D Visiitin aikana ystävärakas viihdytti kummilastaan, juorusi mun kanssa, leipoi joulutorttuja ja päästi mut ja Miehen viettämään laatuaikaa leffateatteriin Hobittia katsomaan. Pimunkin pahin vierastuskausi oli selvästi menneen talven lumia, koska likka alkoi parkua ikäväänsä (ja tissiä) vasta puoli tuntia ennen meidän kotiutumista ja muun ajan joko nukkui päikkäreitä vaunuissa, söi tai leikki kummin kanssa. Totesinkin ystävän lähdön jälkeen, että yllätysvisiitti oli kyllä paras joululahja ikinä.

Perjantaina ennen joulua vietettiin omalla porukalla vielä minijoulua, koska todettiin Miehen kanssa, ettei ole mitään järkeä raahata omia lahjojamme mummolaan ja takaisin. Pimulle paketeista paljastuivat mun ostama Herra Hakkarainen -pehmolelu sekä kummitädin hankkima Mauri Kunnaksen Yökirja, Mies sai multa rukkaset (kirjaimellisesti: oikein lampaannahkarukkaset, ite pyysi!) ja mä tuoreimman kausi-Muumimukin ja limenvihreät Reinot.

Lauantaina suunnattiin sitten viikoksi anoppilaan joulunviettoon ja kotiuduttiin eilen. Ensimmäisen mummolayön ajan paikalla olivat myös Miehen veli perheineen, jotka tapasivat Pimun vasta nyt ensimmäistä kertaa (ristiäisiin eivät tulleet lankomiehen työn vuoksi, baarityöläisellä harvoin on viikonloppuisin vapaata). Pimun serkku 2 v 10 kk oli aluksi ihmeissään, kun meidän likasta ei ollutkaan kunnon leikkikaveriksi, mutta äkkiäkös serkkulikka keksi, että konttaamalla edellä saa meidän Pimun peräänsä kikattamaan. Lisäihmetystä serkulle tuotti rintaruokinta ja omin sormin ruokaa natusteleva Pimu: tissillä olevaa vauvaa piti tulla oikein silittelemään ja katselemaan ihan läheltä. Kun sitten selitin, että "olet E sinäkin juonut maitoa tällä lailla", niin käly lisäsi siihen aika äkkiä, että "niin, sillon ihan pienenä, mutta aika nopeasti sitten sait pullostakin maitoa". Muutenkin käly sai kohotella kulmiaan ihan kiitettävästi meidän (tai lähinnä mun) kasvatusvalinnoille: perhepedistä kuullessaan käly alkoi ystävällisesti kertoa keinoja, joilla opettaa vauva omaan sänkyyn, ja tissillä päikkäröintiin kommentti oli, että "kyllä musta vaan oli kivempaa saada vähän omaa aikaa E:n päikkäreiden aikaan ja iltaisin". Harmi sinänsä, etten kaivellut kantoliinaa esiin kälyn nähden: olisi ollut ihan hauska nähdä, millaisia o.O -ilmeitä liinailu olisi aiheuttanut...

Joulunpyhät olla öllötettiin aika tiiviisti neljän seinän sisällä, sillä Pimu nappasi serkkutytöltään nuhan (aargh) ja valutti räkää antaumuksella, enkä uskaltanut räkäistä lasta iskeä ulos vaunupäikkäreille pakkaslukemien huidellessa 15 ja 20 asteen välimaastossa. Tapaninpäivänä alkoi olla jo mökkihöperö olo, ja seuraavina päivinä pikavisiitit mun äidille ja isovanhempien luokse tulivat ihan tarpeeseen. Onneksi höperyyttä vähän lievitti se, ettei mun tarvinnut olla koko ajan juoksemassa Pimun perässä, vaan mummo ja ukki konttailivat pitkin poikin likan perässä ihan mielellään.

Pimun joululahjavuori oli odotetusti melkoinen, vaikka olinkin yrittänyt sanoa sukulaisille, että älkää nyt herrantähden ostako tolkuttomasti tavaraa lapselle, joka ei osaa sitä materiaa kaivata. Paketeista paljastuikin onneksi suurimmaksi osaksi vaatteita ja sukkia, ja lelutkin olivat mukavia (Brion musta taaperokärry, Duploja, Fisher-Pricen soiva pingviini, Ainun uninalle ja toinen pehmokoira). Ja toisaalta, kuten osasinkin uumoilla, mun mummolla oli taas vaihteeksi vähän ajatus karannut edelle, koska mummo oli hankkinut Pimulle 3-vuotiaille suunnatun hevoskorttipelin ja Peukaloisen retket -elokuvan. Ei ihan ikätasoista, mutta onpahan tulevia vuosia varten jemmassa... Mulle mummo oli pistänyt pakettiin punaisen Mariskoolin. Anoppi puolestaan kunnostautui perinteisesti kosmetiikan saralla ja oli hankkinut koko porukalle Dermosililtä erinäisiä tuotteita (lähinnä saippuaa ja Pimulle oman kauralämpötyynyn), mun äiti lahjoitti toivottuja kirjoja mulle ja Miehelle ja Pimun kummisetä puoliskoineen oli hankkinut meille Pentikistä kahvia ja teetä sisältävän herkkukorin (jonka vasta tänään muistin unohtaneeni anoppilaan, dämn). Niin, ja bonuksena Pimulle käly oli käynyt jonottamassa Stockmannin juhlavuoden Muumi-mukin, jonka aion antaa Pimulle käyttöön kunhan tyttö vähän kasvaa ja oppii, ettei astioita heitellä. :P

Joulu on vakava asia.
Uudeksi vuodeksi ollaan suunniteltu hyvin rauhallista meininkiä: kotona oloa, hyvää ruokaa, herkkuja ja telkkarista tai boksilta ohjelmaa. Ja jos Pimun nuha ei hellitä, niin ehkä vielä bonuksena kieppi terveyskeskuksen kautta tarkistamassa, ettei nuhan kaverina ole tulehtuneita korvia.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ristiäiset

Kuten luvattua, kirjoittelen ihan erikseen viime lauantaina vietetyistä ristiäisistä, niin ei huku tuonne muun tekstin sekaan. Parempia kuvia tosin edelleen odotellessa...

Vaikka loppupeleissä mulle jäi todella vähän tehtävää ja muistettavaa ristiäisjärjestelyistä, onnistuin siltikin vetämään kunnon stressin päälle monestakin asiasta. Missä vaatteissa onnistuu imetys, onkohan kirkolla lastenhoitohuonetta, entä jos kertisvaippa falskaa ja Pimun vaatteet on heti kättelyssä paskaiset, mitä kaikkea tykötarvetta pitää raahata pitkin päivää mukana jne. Stressin aiheet oli kuitenkin suurelta osin turhia, ja päivä sujui varsin mainiosti.

Juhlaa vietettiin meidän omalla lähikirkolla, jonka seurakuntasalissa myös kahviteltiin (meille kotiin olisi ollut ihan hullua yrittää mahduttaa koko vierasmäärää, eikä mulla olisi ollut astioitakaan koko porukalle...). Mä itse paistoin vieraille riisipiirakoita ja tein yhdessä Pimun kummitädin kanssa munavoita, ja kyseinen kummitäti väsäsi täytekakun. Lisäksi anoppi kantoi kortensa kekoon tuomalla pullaa, kuivakakkua ja pikkuleipiä - joita nyt tursuilee meidän pakastimesta, koska eihän 15 henkeä millään syö parissa tunnissa niin paljoa herkkuja. :P

Yksityiskohta ristiäiskakusta. Oikean reunan sydämestä voivat nokkelimmatpokkelimmat hoksatakin, mikä Pimun etunimeksi on valikoitunut...

Kaste itsessään meni kohtalaisen mukavasti. Vaikka syötinkin Pimun vielä ennen tilaisuutta ja vaihdettiin kuiva vaippa, tyttö silti päätti itkeskellä ja kitistä kummisetänsä sylissä melkein koko kasteen ajan ja nukahti vasta loppusiunausten aikana - päästettyään ensin vaippaan kunnon sonnat. :D Pimun kummeiksi oltiin pyydetty samaiset ystävät, jotka aikoinaan toimivat mun ja Miehen häissä kaasona ja bestmanina, ja lisäksi ylimääräisenä pakanakummina toimi mun pitkäaikainen ystävä, joka myös soitti pianoa ja lauloi kirkossa mun pyynnöstä Juha Tapion Kauniin ihmisen pari ensimmäistä säkeistöä.

Mun suurella vaivalla ja jännetuppitulehduksia ennakoivalla vauhdilla neuloma kastemekko
 Kahvittelujen ajan tyttö viihtyi välillä mummojen sylissä, välillä auton turvakaukalossa. Kahvilla viihdyttiin porukalla reilu tunti, sitten osa vieraista alkoi tehdä lähtöä takaisin kotikonnuille ja me loput lähdettiin ravintolaan syömään. Jälkikäteen ajatellen Pimun vieminen meluisaan Amarilloon saattoi olla vikatikki, koska Pimua selvästi välillä hermostutti ympärillä oleva kuhina, mutta onneksi saatiin ilta rauhoitettua kotona ja hyvittelin Pimulle pitkää päivää sylittelemällä ja tissittelemällä pitkän kaavan mukaan.

Kuvakehystä kerrakseen.

Ristiäislahjoissa vanhemmat sukulaiset eivät olleet juuri mielikuvitusta käyttäneet: mun isovanhemmat ja täti perheineen antoivat rahaa (käteisenä tietenkin - olisi pitänyt antaa Pimun tilinumero ja pyytää lahjukset suoraan sinne...), Miehen vanhemmat rahalahjuksen lisäksi valokuvakehyksen ja mun toiset isovanhemmat valokuva-albumin. Lisäksi Pimun sylikummisetä hankki valokuvakehyksen ja kummilusikan, joten nyt ainakin riittää kaiverrutettavaa... Muut kummit sentään yllättivät positiivisesti, sillä Pimun kummitäti hankki Pimulle jo ennakkoon yhdessä sovitun "vauva"-kirjan (jossa riittää sivuja täytettäväksi 18 ikävuoteen asti, hih) ja "pummisetä" E. Uspenskin Fedja-setä-kokoelman. Miehen veljen porukalta (joka ei muuten saapunut ristiäisiin eikä ilmoittanut mulle perumisestaan mitään, prkl) Pimu sai appivanhempien mukana vaatelähetyksen, jossa oli sekä kirpparilöytöjä että muutama uusi vaatekappale.



Nyt sitten odotellaan seuraavia juhlapyhiä, että kuinka mielikuvituksellisia lahjoja sukulaiset silloin Pimulle keksivät... Pitää ehkä hyvissä ajoin ennen joulua alkaa puhua, mitä Pimu tarvitsee - tai mitä leluja äiti hyväksyy. :P Vaan eipä rahalahjakaan huono ole, etenkään kun seuraava isompi ostos Pimulle todennäköisesti on syöttötuoli. Stokken Tripp trapp olisi aika kiva...