Sormi suussa

Käytiin torstaina näyttäytymässä neuvolassa 8-kuistarkastuksen tiimoilta. Pimu oli kartuttanut jälleen massaa yllättävän kiitettävästi, vaikka ruokailu tuntuukin olevan välillä vähän niin ja näin. Strategiset mitat tällä hetkellä 70,5 cm ja 8550 g, hattukoko 45 cm. Pituus menee just eikä melkeen ennustekäyrällä (?), pituus-paino-suhde on terkkarin mukaan sopusuhtainen. Syömisestä terkkari ei juuri kysellyt, mainitsin tytön sormiruokailevan ja tissittelevän edelleen ahkerasti. Kuudenkympin ja kuoleman välillä olevan terkkarin ilme oli kyllä hämmentyneen kunnioittava kun tuli puhe imetyksestä: "Ai se sujuu vielä noin hyvin?" Ilmeisesti ko. terkkarin keskivertoasiakkaat ovat tässä vaiheessa jo siirtyneet korvikkeelle tai muuten vain vähentäneet imetystä...

Lääkärintarkastuksessakaan ei ilmennyt mitään ihmeellistä. Pimulta puuttuvat vielä sivuheijasteet eli omin nokin istuminen lattialla ei vielä ole ihan hanskassa, mutta pinsettiote sen sijaan on jo melkein hallussa. Ja vierastaminen sen kun pahenee: ensimmäiset hätäitkut pääsi jo mun sylissä istuessa, kun lääkäri kuunteli keuhkoja ja sydäntä, ja silmitön raivokohtaus pamahti päälle kun lääkäri otti Pimun tutkimuspöydälle niitä heijasteita tutkiakseen. Huoh.

Tässä kun nyt on tullut mainituksi tuo ruokailu ja kiinteiden syöminen useammassa postauksessa, niin otetaanpa sekin aihe nyt vihdoin kunnolla käsittelyyn. Ollaan Pimun kanssa alusta asti pelkästään sormiruokailtu, eli heti kuusikuisesta lähtien likka on saanut syödä ruokansa ihan omin sormin - ainoastaan d-vitamiinin mä tarjoilen tippoina lusikalla. Alkuun likka vähän kummasteli, että mitä hittoa mulle oikein tyrkytetään, kun naaman eteen lätkäistiin tissin sijaan kurkkutikkuja, vesimelonin palasia ja muita kasvikunnan tuotteita. Aika pian Pimu kuitenkin hoksasi jutun jujun, ja vähitellen vaipassakin alkoi näkyä maitokakan seassa porkkananpaloja ja kurkun siemeniä.

Nyt kun sormiruokailua on takana pari kuukautta, Pimu syö jo ihan mallikelpoisesti: motoriikka on kehittynyt, sapuskat pysyy hyvin käsissä ja ruokaa eksyy enemmän suuhun kuin esimerkiksi kulmakarvojen tienoille. Ruoan monipuolisuudesta ja laadusta sen sijaan voidaan olla montaa mieltä... Vaikka mä olen suurella rakkaudella ja antaumuksella kokkaillut likalle uunilohta, omaa makaronilaatikkoa ilman munamaitoa ja pyöritellyt jauheliha-kesäkurpitsakebakoita, Pimu nyrpistelee säännönmukaisesti nenäänsä kaikelle proteiinipitoiselle ja kiskoo sen sijaan edelleen lähinnä hedelmiä ja vihanneksia. Keitetty kananmunakin herättää useimmiten epäilyksiä. Leipä ja viljatuotteet, mukaanlukien puuro, on ihan nou-nou, vaikka mä antaisin lapsen itsensä ottaa puurolla ladatun lusikan käteen.

Pimun kasvusta päätellen tilanne on vielä ihan ok, mutta kieltämättä omaatuntoa kalvaa, kun kuuntelee muiden sormiruokailijoiden äitien kertomuksia kaksin käsin lihapatoja kauhovista herrantertuista ja kiltisti iltapuuronsa lusikoivista vauvoista. Sormiruokailun idea on, että vauva/lapsi itse päättää mitä, milloin ja minkä verran syö, mutta itsestä vaan tuntuu hullulta, että tuon ikäinen ja kokoinen lapsi pärjäisi pelkillä rehuilla. Lisäksi useimmiten päällimmäinen tunne neidin ruokailua katsellessa on turhautuminen, kun suuri osa ruoasta päätyy kuitenkin lattian kautta biojätteeseen. Ei järin ekologista, ja kalliiksikin mokoma tulee.

Pitää jatkossa nyt tyrkyttää entistä useammin noita proteiinipitoisempia eväksiä ja toivoa, että lapsi vielä kokee valaistumisen ruokailun suhteen. Siihen asti kauppalistassa lukee vakiona "kurkku, meloni, satsuma, kesäkurpitsa, porkkana". :P

Napanuoran katkaisu

Lokakuun viimeinen lauantai oli eräänlainen virstanpylväs mun ja Pimun symbioottisen suhteen muuntumisessa ihan vaan äiti ja tytär -suhteeksi. Mä vietin päivän parhaan ystävän polttareissa ja Pimu oli isänsä ja pumpatun pullomaidon varassa anoppilassa. (Tai no okei, Mies ja Pimu kävivät mua tervehtimässä kesken polttareiden ja imetinkin lapsosen pari kertaa sillä välin. Mutta silti.) Edellisen kerran mä ja Pimu oltiin oltu erossa toisistamme noin pitkään synnärillä, kun tyttö oli yön lastenteholla ja mä omalla osastollani, ja tietenkin mua etukäteen stressasi ja vähän ahdistikin. Entäs jos likka vaan huutaa koko päivän hammassärkyjään tai ikäväänsä tai tissiä? Entäs jos se ei suostu syömään mitään kiinteää safkaa tai pullomaitoa? Miten sen päikkäreiden käy, kun unikaverina ei ole tissi?

Hyvin kävi. Mies juotti maitoa nokkamukista ja syötti muksulle kaikkea mitä se vaan suostui syömään, onnistui hyssyttelemään tyypin päiväunille syliinsä ja siirtämään appisten sänkyyn JA selvisi puolen tunnin automatkoista polttaripaikalle ja pois tytön kanssa kahden ilman, että Pimu huusi kaukalossaan takapenkillä yksin ilman sen kummempia viihdytyksiä. Ainut kupru osui ilta-aikaan, kun Pimun nukkumaanmenoaika koitti. Pimun tissi-uni-assosiaatio on edelleen niin vahva, että Miehen nukutusyrityksistä huolimatta lapsi huusi kuin hyeena siinä vaiheessa kun mä saavuin polttareista noin varttituntia sovitusta ajasta myöhässä.

Ja kun nyt aiheeseen päästiin, niin avauduttakoon hieman aiheesta imetys ja yöhulinat. Pimu on edelleen varsin tissivauva eikä kiinteästä ruuasta ainakaan vielä ole tissimaidon korvaajaksi, vaikka ajoittain likka ahmiikin hyvällä ruokahalulla muutakin ruokaa. Myös hiljattain opitut konttaamisen ja karhukävelyn taidot tuntuvat hyrräävän tytön päässä illat pitkät, joten illoista ja öistä on meillä tullut vaihteeksi taistelua. Pimu nukahtaa iltaisin edelleen vain tissi suussa ja yöllä havahtuessaan rauhoittuu uudelleen paikalleen ja uneen vain, jos kertaalleen irrotettu nisä tyrkätään takaisin suupieleen. Tästä on seurannut mulle jatkuva hartiajumi ja Pimun hampaiden myötä arat ja verinaarmuilla olevat rinnanpäät. Heräilyn aiheuttamasta potutuksesta puhumattakaan.

Neuvolassa en ole vielä ottanut aihetta puheeksi, koska melkein voin arvata mitä sieltä neuvoksi annettaisiin: unikoulu, perhepedin purkaminen, yövieroitus. Ehkä jopa Pimun siirto omaan huoneeseen, mikä nyt ainakin on vielä tässä vaiheessa ihan utopiaa - enhän mä varmaan OSAISI nukkua ilman tuota pientä potkunyrkkeilijää samassa huoneessa. :D Jonkin sortin unikoulu ja yötissittelyjen vähentäminen alkavat kieltämättä kuitenkin jo houkuttaa, ja olenkin selaillut jo alustavasti Pantleyn ja Keski-Rahkosen teoksia vinkkien toivossa. Myös Jay Gordonin menetelmää olen kuullut kehuttavan, mutten ole vielä ehtinyt siihen perehtyä (ja ilmeisesti Gordonin menetelmä sopiikin vasta vanhemmille vauvoille ja taaperoille).

Toisaalta harmittaa miettiä unikouluja ja yövieroittamisia jo tässä vaiheessa, kun tähänkin asti ollaan menty Pimun kanssa niin lapsentahtisesti kuin vain mahdollista. Ja toisaalta taas lievää syyllisyyden tunnetta lievittää kuitenkin se seikka, etten mä ole sentään kokonaan vieroittamassa tuota likkaa tissiltä. Vaikka kevään koulukuvioita pyöritellessä ja stressipalloillessa kävikin mielessä, että moni asia sujuisi paljon paremmin, jos Pimu olisi korvikevauva tai söisi edes rintamaitoa sujuvasti pullosta...

Näillä mietteillä tällä kertaa.