Paluu arkeen

Juhannus tuli ja meni tänäkin vuonna anoppilassa, yhtä juoksulenkkiä lukuunottamatta hyvinkin laiskanpulskeissa merkeissä. On se kumma, kuinka aina juhlapyhinä tulee syötyä ihan saakelisti ja sitten ähkitään sohvalla sikiöasennossa maha pinkeänä, eikä siltikään seuraavalla aterialla osaa ottaa ruokaa sopivasti. Noh, onpahan taas kiloja joita pudottaa lenkkeilemällä. :P

Mulla on alkanut elämässäni uusi itsesensuurin aika: appiukko liittyi Facebookiin muutama viikko sitten, ja nyt joudun TAAS miettimään vähintään kolme kertaa ennen kuin postaan FB:iin yhtään mitään. Ei siinä mitään, että appiukko on mukana sosiaalisessa mediassa, onhan mun äitikin naamakirjailija, mutta kyllä apelle olisi joku voinut pitää ensin jonkinlaisen FB for dummies -koulutuksen ennen kuin sen päästi irralleen internetiin. Jos mulla olisi yhtään enempää pokkaa, olisin voinut itse mainita appiukolle ainakin seuraavat pikkuseikat:

a) Statuspäivityksen ei tarvitse olla romaanimittainen tai liian yksityiskohtainen kuvaus päivästä (tämän voisi muuten moni nuorempikin FB-käyttäjä muistaa, toim. huom.). Puujalkavitsitkään ei naurata, jos sellainen on statuspäivityksenä 4 kertaa päivässä.

b) Ihan jokaista kaveripyyntöä EI OLE PAKKO hyväksyä: juhannuksena todistin vierestä, kuinka appi hyväksyi kolme henkilöä FB-kavereikseen ja alkoi sitten miettiä, että "ketähän nämäkin on, jotain tuttuja varmaankin"...

c) Vaikka se oma ja ainut lapsenlapsi (eli Miehen veljentyttö 1,5v) onkin ihana ja rakas ja valokuvauksellinen, niin ei niitä kullanmurun valokuvia tarvitse laittaa nettiin tonnikaupalla. Kyllä ne lapsen vanhemmat osaa sen homman ihan itsekin.

Tuohon viimeiseen pointtiin liittyen käytiin Miehen kanssa aika lailla vakavaakin keskustelua aiheesta lapsen tietojen ja kuvien jakaminen netissä. Appiukon toilailuja seuratessani olen tullut nimittäin siihen tulokseen, että jos/kun meille se kakkajalka tulee, niin MINÄ ja VAIN MINÄ olen se, joka siitä lapsesta laittaa valokuvia nettiin, ja silloinkin hyvin rajoitetusti. Ja jos muut haluavat esim. naamakirjaansa laittaa kuvan, jossa meidän muksu esiintyy, niin kysyköön ensin luvan meikäläiseltä tai Mieheltä. Piste. Mun mielestä ei nimittäin ole mitenkään tarpeellista, että alaikäisestä lapsesta on netissä lukemattomia kuvia kaikkien töllisteltävinä. Varsinkaan sellaisia otoksia, joissa nassikka viipottaa ilman rihman kiertämää tai joissa on kuvattu lapsen vaipansisäisiä tuotoksia lapsen alapään ollessa kuvassa mukana (oi kyllä, em. veljentytöstä on FB:ssa myös tällainen kuva, tosin isänsä postaamana...).

Kakkajalasta puheenollen, täällä mennään harvinaisen pitkällä kierrossa: tänään on jo kp33, vaikka menkkojen piti saapua juhannuksena. En kuitenkaan vielä liputa onnesta, koska oletettuna ovisajankohtana olin reissussa ja lapsentekopuuhat jäi vähälle, joten kyseessä lienee vaihteeksi pitkä kierto.

Nyt arkitouhujen pariin: juhannuspyykit odottaa pesua, kaupassa pitää käydä ja lenkkikään ei tekisi pahaa. Ja jossain välissä pitäisi se gradukin tehdä pois kuljeksimasta. Huoh.

Lähete ja lämpöhalvaus

Kah kummaa. Sillä välin, kun olin Helsingissä turisteilemassa pari päivää, posti oli kiikuttanut kirjeen naistentautien polilta. Meille on nyt sit varattu eka aika polille 31.8. Pistin Miehen kännykkään jo muistutuksen sekä ylimääräisen hälyn paria viikkoa ennen, että muistaa ottaa sille päivälle vapaan tai puolikkaan vapaan. Tai ainakin olettaisin, että meitä kumpaakin siellä kaivataan, koska mukana tuli esitietolomake myös Miehelle, vaikka lähete olikin vain mun nimellä. Mut jee, onpahan taas mitä odottaa.

Vietin tosiaan muutaman päivän Helsingissä ystävän kanssa turisteilemassa, kävin mm. elämäni ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa. Museoihinkin oli tarkoitus mennä, mutta kun päästiin ekan museon ovelle, todettiin sen menneen poikkeuksellisen aikaisin kiinni, eikä jaksettu raahautua seuraavalle museolle, vaan lähdettiin sen sijaan terassille. Noh, kulttuuria se on ravintolakulttuurikin. :P Reissu kyllä rentoutti kummasti, vaikka paluumatkalla verenpainetta nostattikin Pendolinon viisi (5!) ylimääräistä pysähdystä ylikuumentuneiden jarrujen ja vastaantulevan liikenteen takia...

Oviksen pitäisi tapahtua tänään tai huomenna, mutta taidan silti harkita kahdesti ennen kuin alan ehdotella Miehelle petipuuhia. Huonolla tuurilla saataisiin vielä lämpöhalvaus, jos alettaisiin touhuta kämpän sisälämpötilan hipoessa 30 astetta. Ehkä illan viiletessä sitten voi asiaa ajatella uudemman kerran. :P