Tänään lauantaina pärähtää Pimun mittariin 1,5 vuotta (kääk, joko?!), joten viikolla oli aika käydä taas neuvolassa kuulemassa elämän suuria totuuksia. Tällä kertaa kera lääkärin.
Strategiset mitat ipanalla oli ihan oman käyrän mukaiset 82 cm ja 10,7 kg. Pitkä hoikkeliini edelleen. Päänupin ympärystä terkkari ei ensin meinannut mitata ("kun ei se nyt tässä vaiheessa ole enää niin tarkkaa", what?), mutta totesi kumminkin pipokoon olevan 48 cm. Lääkäri puolestaan totesi sydämen, keuhkojen, korvien, silmien ja ihon olevan "ihan ok, ihan normaalit", kyseli perusfaktat syömisestä, nukkumisesta ja puheen kehityksestä. Ruokailuista kysyttäessä mainitsin, että lehmänmaito ei uppoa kirveelläkään, jolloin lääkäri ihmetteli silmät pyöreänä, että "mitä hän sitten oikein juo päivähoidossa?". No daa, vettä. Imetyksestä ei sentään naputtanut, vaikka henkisesti olinkin valmistautunut sokerivesipuheisiin ja taaperoimetyksen äänekkääseen puolusteluun.
Neuvolakäynnillä lääkärin kysyessä puheenkehityksestä heitettiin Miehen kanssa ilmaan arvio, että likan sanavaraston koko on "ehkä kymmenkunta". Alettiin kuitenkin heti neuvolasta lähdön jälkeen epäillä, josko arvio meni kuitenkin alakanttiin ja pistettiin laskenta pystyyn. Kaupan kautta heitetyn kotimatkan aikana laskuri pääsi yli kolmeenkymmeneen sanaan tai jotakin tiettyä asiaa tarkoittavaan äännähdykseen, plus peruspärinät ja lintujen vaakkumismatkimiset. Hämmentävää, miten nopeasti Pimun sanavarasto on karttunut tässä kesän ja alkusyksyn mittaan, ja hoitotädin mukaan koko ajan tulee uusia yrityksiä toistaa sanoja perässä. Jouluun mennessä ollaan varmaan jo viidessäkymmenessä sanassa. :O Pitäisikin joku päivä ottaa kynä ja paperia hollille ja kirjata tähänastinen taapero-suomi-sanasto talteen, muistoksi vauvakirjan väliin.
Unesta sen verran, että Gordon-unikoulun kierros kaksi on menossa päivässä 7/10, ja hyvin menee. Viime yönäkin eka unipätkä oli klo 20:40-02:30, ja silloinkin likka heräsi vain vähän piereskelemään ja jutustelemaan Einari-pupulle. Seuraava herätys koitti viiden, puolen kuuden pintaan, ja sitten piti jo ottaa tissi kehiin, kun silittely ja lauleskelu ei ihan meinannut tepsiä. Sivuvaunupinnikseenkin siirto onnistuu melkein joka kerta, oli Pimu unessa tai puolihorteessa. Ehkä tämä tästä taas hetkeksi helpottaa - kunnes ne viimeisetkin poskihampaat alkavat tunkea ikeniin...
Iltapäivä vierähtää vaihteeksi urheiluleskenä: Mies lähtee juoksemaan puolimaratonia, ja me parkkeerataan Pimun kanssa reitin varrella sijaitsevaan leikkipuistoon.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvola. Näytä kaikki tekstit
lauantai 14. syyskuuta 2013
tiistai 15. tammikuuta 2013
Täys kymppi
Eilen Pimu siirtyi uudelle kymmenluvulle, kun ikää karttui kaksinumeroisen luvun verran. Kymmenen täyden kuukauden kunniaksi käytiin neuvolassa toteamassa, että hyvin pyyhkii: mitat 9170 g ja 73 cm, vastaanotolla mukana hyväntuulinen pälpättävä konttailija, joka ei vierastanut neuvolatätiä eikä neuvolatätiopiskelijaa. Tädit kovasti suosittelivat avoimia päiväkoteja ja vauvakerhoja, kun kuulivat, että Pimu jatkaa kotihoidettuna. Luulevat varmaan, että me muhitaan vaan kotona vailla ihmiskontakteja (noh, ei ihan joka päivä, mutta aika usein kuitenkin...). Lisäksi suositeltiin ruoan tyrkyttämistä päiväsaikaan, ettei mun raukan tarvitse imettää enää öisin, ja ruokavalioon lisäykseksi hapanmaitotuotteet. Jääkaapissa onkin sopivasti jauhelihapihveistä yli jäänyttä partaäijää, pitääpä maistattaa Pimulla sitäkin ennen kuin se menee huonoksi.
Mulla jatkui tänään opinnot, eikä kevät näytä ainakaan maaliskuulle asti kovin pahalta rastilta. Tänään alkanut kurssi toteutetaan kokonaan verkossa, eli riittää, että mä varaan pari kertaa viikossa itselleni Pimu-vapaata ja lukittaudun makkariin opiskelemaan sillä välin, kun isimies viihdyttää muksua. Se toinen kurssi sitten vaatiikin mun läsnäoloa, mutta sitä murehdin vasta sitten, kun sen aika on...
Jospa noiden opintojen jatkumisen myötä mä vihdoin löytäisin sen äitiyslomalla kadonneen aivokapasiteettini, kun joudun miettimään muutakin kuin Pimun edellistä syöntiaikaa, kakkavaippojen pesun ajoittamista ja kotitöiden kasautumista.
Lopuksi illan huumoripläjäys, joka osoittaa Pimulla olevan tilannekomiikan tajua. Aiemmin iltapuuroa syöttäessä mulle tuli hikka (sen siitä saa, kun toisella kädellä tunkee omaan suuhun sämpylää...), ja joka hikkauksella Pimu repesi nauramaan niin, että puurot sen kun valui pitkin rinnuksia. Vähän aikaa tytön käkätystä katseltuani muakin alkoi naurattaa, jolloin hikka vaan yltyi ja koveni. Mikä taas johti siihen, että Pimua nauratti entistä enemmän, ja hetken aikaa kumpikin vaan istui höhöttämässä keittiön pöydän ääressä. :D Bonus-punchlinena olohuoneessa iltapalan jälkeen Pimu totesi Salkkareiden Kallen ilmestyessä tv-ruutuun, notta "kakka" ja ihmetteli sitten, kun äitiä nauratti taas. (Joo, ei se sitä kakkaa hokenut tarkoituksenmukaisesti, ihan sattumalta päästi moiset tavut suustaan.)
Huomenna muskarikin palaa joulutauolta. Muuten kiva, mutta se tietää taas keskiviikoiksi aikaisia aamuherätyksiä, että ehditään edes jotenkin hoitaa aamutoimet rauhassa ennen ulos säntäämistä. Hohhoi.
Mulla jatkui tänään opinnot, eikä kevät näytä ainakaan maaliskuulle asti kovin pahalta rastilta. Tänään alkanut kurssi toteutetaan kokonaan verkossa, eli riittää, että mä varaan pari kertaa viikossa itselleni Pimu-vapaata ja lukittaudun makkariin opiskelemaan sillä välin, kun isimies viihdyttää muksua. Se toinen kurssi sitten vaatiikin mun läsnäoloa, mutta sitä murehdin vasta sitten, kun sen aika on...
Jospa noiden opintojen jatkumisen myötä mä vihdoin löytäisin sen äitiyslomalla kadonneen aivokapasiteettini, kun joudun miettimään muutakin kuin Pimun edellistä syöntiaikaa, kakkavaippojen pesun ajoittamista ja kotitöiden kasautumista.
Lopuksi illan huumoripläjäys, joka osoittaa Pimulla olevan tilannekomiikan tajua. Aiemmin iltapuuroa syöttäessä mulle tuli hikka (sen siitä saa, kun toisella kädellä tunkee omaan suuhun sämpylää...), ja joka hikkauksella Pimu repesi nauramaan niin, että puurot sen kun valui pitkin rinnuksia. Vähän aikaa tytön käkätystä katseltuani muakin alkoi naurattaa, jolloin hikka vaan yltyi ja koveni. Mikä taas johti siihen, että Pimua nauratti entistä enemmän, ja hetken aikaa kumpikin vaan istui höhöttämässä keittiön pöydän ääressä. :D Bonus-punchlinena olohuoneessa iltapalan jälkeen Pimu totesi Salkkareiden Kallen ilmestyessä tv-ruutuun, notta "kakka" ja ihmetteli sitten, kun äitiä nauratti taas. (Joo, ei se sitä kakkaa hokenut tarkoituksenmukaisesti, ihan sattumalta päästi moiset tavut suustaan.)
Huomenna muskarikin palaa joulutauolta. Muuten kiva, mutta se tietää taas keskiviikoiksi aikaisia aamuherätyksiä, että ehditään edes jotenkin hoitaa aamutoimet rauhassa ennen ulos säntäämistä. Hohhoi.
lauantai 17. marraskuuta 2012
Sormi suussa
Käytiin torstaina näyttäytymässä neuvolassa 8-kuistarkastuksen tiimoilta. Pimu oli kartuttanut jälleen massaa yllättävän kiitettävästi, vaikka ruokailu tuntuukin olevan välillä vähän niin ja näin. Strategiset mitat tällä hetkellä 70,5 cm ja 8550 g, hattukoko 45 cm. Pituus menee just eikä melkeen ennustekäyrällä (?), pituus-paino-suhde on terkkarin mukaan sopusuhtainen. Syömisestä terkkari ei juuri kysellyt, mainitsin tytön sormiruokailevan ja tissittelevän edelleen ahkerasti. Kuudenkympin ja kuoleman välillä olevan terkkarin ilme oli kyllä hämmentyneen kunnioittava kun tuli puhe imetyksestä: "Ai se sujuu vielä noin hyvin?" Ilmeisesti ko. terkkarin keskivertoasiakkaat ovat tässä vaiheessa jo siirtyneet korvikkeelle tai muuten vain vähentäneet imetystä...
Lääkärintarkastuksessakaan ei ilmennyt mitään ihmeellistä. Pimulta puuttuvat vielä sivuheijasteet eli omin nokin istuminen lattialla ei vielä ole ihan hanskassa, mutta pinsettiote sen sijaan on jo melkein hallussa. Ja vierastaminen sen kun pahenee: ensimmäiset hätäitkut pääsi jo mun sylissä istuessa, kun lääkäri kuunteli keuhkoja ja sydäntä, ja silmitön raivokohtaus pamahti päälle kun lääkäri otti Pimun tutkimuspöydälle niitä heijasteita tutkiakseen. Huoh.
Tässä kun nyt on tullut mainituksi tuo ruokailu ja kiinteiden syöminen useammassa postauksessa, niin otetaanpa sekin aihe nyt vihdoin kunnolla käsittelyyn. Ollaan Pimun kanssa alusta asti pelkästään sormiruokailtu, eli heti kuusikuisesta lähtien likka on saanut syödä ruokansa ihan omin sormin - ainoastaan d-vitamiinin mä tarjoilen tippoina lusikalla. Alkuun likka vähän kummasteli, että mitä hittoa mulle oikein tyrkytetään, kun naaman eteen lätkäistiin tissin sijaan kurkkutikkuja, vesimelonin palasia ja muita kasvikunnan tuotteita. Aika pian Pimu kuitenkin hoksasi jutun jujun, ja vähitellen vaipassakin alkoi näkyä maitokakan seassa porkkananpaloja ja kurkun siemeniä.
Nyt kun sormiruokailua on takana pari kuukautta, Pimu syö jo ihan mallikelpoisesti: motoriikka on kehittynyt, sapuskat pysyy hyvin käsissä ja ruokaa eksyy enemmän suuhun kuin esimerkiksi kulmakarvojen tienoille. Ruoan monipuolisuudesta ja laadusta sen sijaan voidaan olla montaa mieltä... Vaikka mä olen suurella rakkaudella ja antaumuksella kokkaillut likalle uunilohta, omaa makaronilaatikkoa ilman munamaitoa ja pyöritellyt jauheliha-kesäkurpitsakebakoita, Pimu nyrpistelee säännönmukaisesti nenäänsä kaikelle proteiinipitoiselle ja kiskoo sen sijaan edelleen lähinnä hedelmiä ja vihanneksia. Keitetty kananmunakin herättää useimmiten epäilyksiä. Leipä ja viljatuotteet, mukaanlukien puuro, on ihan nou-nou, vaikka mä antaisin lapsen itsensä ottaa puurolla ladatun lusikan käteen.
Pimun kasvusta päätellen tilanne on vielä ihan ok, mutta kieltämättä omaatuntoa kalvaa, kun kuuntelee muiden sormiruokailijoiden äitien kertomuksia kaksin käsin lihapatoja kauhovista herrantertuista ja kiltisti iltapuuronsa lusikoivista vauvoista. Sormiruokailun idea on, että vauva/lapsi itse päättää mitä, milloin ja minkä verran syö, mutta itsestä vaan tuntuu hullulta, että tuon ikäinen ja kokoinen lapsi pärjäisi pelkillä rehuilla. Lisäksi useimmiten päällimmäinen tunne neidin ruokailua katsellessa on turhautuminen, kun suuri osa ruoasta päätyy kuitenkin lattian kautta biojätteeseen. Ei järin ekologista, ja kalliiksikin mokoma tulee.
Pitää jatkossa nyt tyrkyttää entistä useammin noita proteiinipitoisempia eväksiä ja toivoa, että lapsi vielä kokee valaistumisen ruokailun suhteen. Siihen asti kauppalistassa lukee vakiona "kurkku, meloni, satsuma, kesäkurpitsa, porkkana". :P
Lääkärintarkastuksessakaan ei ilmennyt mitään ihmeellistä. Pimulta puuttuvat vielä sivuheijasteet eli omin nokin istuminen lattialla ei vielä ole ihan hanskassa, mutta pinsettiote sen sijaan on jo melkein hallussa. Ja vierastaminen sen kun pahenee: ensimmäiset hätäitkut pääsi jo mun sylissä istuessa, kun lääkäri kuunteli keuhkoja ja sydäntä, ja silmitön raivokohtaus pamahti päälle kun lääkäri otti Pimun tutkimuspöydälle niitä heijasteita tutkiakseen. Huoh.
Tässä kun nyt on tullut mainituksi tuo ruokailu ja kiinteiden syöminen useammassa postauksessa, niin otetaanpa sekin aihe nyt vihdoin kunnolla käsittelyyn. Ollaan Pimun kanssa alusta asti pelkästään sormiruokailtu, eli heti kuusikuisesta lähtien likka on saanut syödä ruokansa ihan omin sormin - ainoastaan d-vitamiinin mä tarjoilen tippoina lusikalla. Alkuun likka vähän kummasteli, että mitä hittoa mulle oikein tyrkytetään, kun naaman eteen lätkäistiin tissin sijaan kurkkutikkuja, vesimelonin palasia ja muita kasvikunnan tuotteita. Aika pian Pimu kuitenkin hoksasi jutun jujun, ja vähitellen vaipassakin alkoi näkyä maitokakan seassa porkkananpaloja ja kurkun siemeniä.
Nyt kun sormiruokailua on takana pari kuukautta, Pimu syö jo ihan mallikelpoisesti: motoriikka on kehittynyt, sapuskat pysyy hyvin käsissä ja ruokaa eksyy enemmän suuhun kuin esimerkiksi kulmakarvojen tienoille. Ruoan monipuolisuudesta ja laadusta sen sijaan voidaan olla montaa mieltä... Vaikka mä olen suurella rakkaudella ja antaumuksella kokkaillut likalle uunilohta, omaa makaronilaatikkoa ilman munamaitoa ja pyöritellyt jauheliha-kesäkurpitsakebakoita, Pimu nyrpistelee säännönmukaisesti nenäänsä kaikelle proteiinipitoiselle ja kiskoo sen sijaan edelleen lähinnä hedelmiä ja vihanneksia. Keitetty kananmunakin herättää useimmiten epäilyksiä. Leipä ja viljatuotteet, mukaanlukien puuro, on ihan nou-nou, vaikka mä antaisin lapsen itsensä ottaa puurolla ladatun lusikan käteen.
Pimun kasvusta päätellen tilanne on vielä ihan ok, mutta kieltämättä omaatuntoa kalvaa, kun kuuntelee muiden sormiruokailijoiden äitien kertomuksia kaksin käsin lihapatoja kauhovista herrantertuista ja kiltisti iltapuuronsa lusikoivista vauvoista. Sormiruokailun idea on, että vauva/lapsi itse päättää mitä, milloin ja minkä verran syö, mutta itsestä vaan tuntuu hullulta, että tuon ikäinen ja kokoinen lapsi pärjäisi pelkillä rehuilla. Lisäksi useimmiten päällimmäinen tunne neidin ruokailua katsellessa on turhautuminen, kun suuri osa ruoasta päätyy kuitenkin lattian kautta biojätteeseen. Ei järin ekologista, ja kalliiksikin mokoma tulee.
Pitää jatkossa nyt tyrkyttää entistä useammin noita proteiinipitoisempia eväksiä ja toivoa, että lapsi vielä kokee valaistumisen ruokailun suhteen. Siihen asti kauppalistassa lukee vakiona "kurkku, meloni, satsuma, kesäkurpitsa, porkkana". :P
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Viiskuisen vauhdissa
Kesälomareissut on nyt tältä kesää reissattu: toissapäivänä köröteltiin vihdoin kotiin anoppilasta, ja nyt alkaa hiljainen totuttautuminen arjen sirkkeliin. Mieskin lusi jo kesälomansa ja pitää nyt vielä jäljelle jääneet isyyslomapäivänsä pois pyörimästä - ja meinasi hyödyntää nekin päivät tien päällä uljaan maantiepyöränsä selässä, kun kerran kelit näyttäisivät vielä sallivan moisen harrastuksen.
Pimun 5 kk neuvolassa käytiin tänään pyörähtämässä, vuorossa oli viime kuulta rästiin jäänyt lääkärintarkastus ja jälleen satsi rokotteita. Mitään ihmeempää ei tästä reissusta käteen jäänyt, Pimu todettiin terveeksi, jänteväksi ja pirtsakaksi lapseksi. Ainut poru pääsi piikitettävistä rokotteista, mutta nekin itkut itkettiin nopeasti ohi ja kiukku unohtui viimeistään siinä vaiheessa, kun neiti sai maitoa neuvolan odotustilassa meidän kytistellessä mahdollisia sivuvaikutuksia. Harvinaisen jouheva reissu siis. Nyt vaan odotellaan, millaiseksi vellipesäksi likka muuttuu viimeisen rotatehosteen ansiosta. Pneumokokista ja yhdistelmästä ei tullut viime kierroksellakaan mitään oireita lievää uneliaisuutta lukuunottamatta, joten taidetaan tälläkin kierroksella unohtaa Panadolit kaappiin.
Pituus-painokäyrät näyttivät vähäsen laskusuuntaa, mutta mitoilla 67 cm ja 7505 g pysyteltiin edelleen keskivertokäyrän (nollakäyräkö se nyt sit on?) yläpuolella, joten täysimetyksellä voidaan jatkaa edelleen. Tosin lääkäri oli sitä mieltä, että voidaan aloitella myös soseruokailua pikkuhiljaa, jos näyttää siltä, että tyttö tarvitsee enemmän energiaa, mutta katsellaan nyt. Mua kiinnostaisi enemmänkin kokeilla Pimun kanssa sormiruokailua, mutta sitä varten pitäisi odotella vielä lähemmäs 6 kuukauden ikään asti, että neiti oppii istumaan kunnolla ja käsittelemään ruoanpaloja vähän nykyistä näppärämmin.
Tuota neidin tauhkaamista katsellessa ei muuten ole ihmekään, jos paino ei nouse samaan tahtiin kuin ennen. Likka kiepsahtaa selältä vatsalleen alta aikayksikön, kääntyilee napa-akselinsa ympäri, punnertaa yläkroppaa melkein suorien käsivarsien varaan ja vetää peräpäätäkin välillä konttausasentoon. Selällään ollessaan puolestaan likka hakee varpaita suuhun melkein koko ajan. Uusi, ei niin kiva temppu on myös pureminen: vaikka hampaita ei vielä näy, Pimun leuoissa on sen verran puruvoimaa, että ikenilläkin saa jyystettyä äidin sormea niin, että itku meinaa päästä. :P
Kotona löhöilyyn on tulossa nyt syksyllä toivottua vaihtelua. Muskaripaikka varmistui ja posti toi neidille kirjeen, jossa kerrottiin meidän jatkossa muskaroivan keskiviikkoaamuisin lähikirkolla. Lisäksi mä ilmoitin Pimun ja itseni naisvoimistelijoiden vauvajumppaan tiistaiaamupäiviksi, ja kokeiluun pääsee myös vauvajooga, sikäli mikäli ryhmää saadaan kasaan. Näihin kun lisätään vaunulenkkeilyt, kirjasto- ja kaupunkireissut ja ihan vaan kotona pöhköily, niin eiköhän ala kotiäidinkin elämä maistua mielekkäämmältä. Tai ainakin saan välillä aikuiskontakteja, joiden avulla estää aivojen täysi puuroutuminen.
Pimun 5 kk neuvolassa käytiin tänään pyörähtämässä, vuorossa oli viime kuulta rästiin jäänyt lääkärintarkastus ja jälleen satsi rokotteita. Mitään ihmeempää ei tästä reissusta käteen jäänyt, Pimu todettiin terveeksi, jänteväksi ja pirtsakaksi lapseksi. Ainut poru pääsi piikitettävistä rokotteista, mutta nekin itkut itkettiin nopeasti ohi ja kiukku unohtui viimeistään siinä vaiheessa, kun neiti sai maitoa neuvolan odotustilassa meidän kytistellessä mahdollisia sivuvaikutuksia. Harvinaisen jouheva reissu siis. Nyt vaan odotellaan, millaiseksi vellipesäksi likka muuttuu viimeisen rotatehosteen ansiosta. Pneumokokista ja yhdistelmästä ei tullut viime kierroksellakaan mitään oireita lievää uneliaisuutta lukuunottamatta, joten taidetaan tälläkin kierroksella unohtaa Panadolit kaappiin.
Pituus-painokäyrät näyttivät vähäsen laskusuuntaa, mutta mitoilla 67 cm ja 7505 g pysyteltiin edelleen keskivertokäyrän (nollakäyräkö se nyt sit on?) yläpuolella, joten täysimetyksellä voidaan jatkaa edelleen. Tosin lääkäri oli sitä mieltä, että voidaan aloitella myös soseruokailua pikkuhiljaa, jos näyttää siltä, että tyttö tarvitsee enemmän energiaa, mutta katsellaan nyt. Mua kiinnostaisi enemmänkin kokeilla Pimun kanssa sormiruokailua, mutta sitä varten pitäisi odotella vielä lähemmäs 6 kuukauden ikään asti, että neiti oppii istumaan kunnolla ja käsittelemään ruoanpaloja vähän nykyistä näppärämmin.
Tuota neidin tauhkaamista katsellessa ei muuten ole ihmekään, jos paino ei nouse samaan tahtiin kuin ennen. Likka kiepsahtaa selältä vatsalleen alta aikayksikön, kääntyilee napa-akselinsa ympäri, punnertaa yläkroppaa melkein suorien käsivarsien varaan ja vetää peräpäätäkin välillä konttausasentoon. Selällään ollessaan puolestaan likka hakee varpaita suuhun melkein koko ajan. Uusi, ei niin kiva temppu on myös pureminen: vaikka hampaita ei vielä näy, Pimun leuoissa on sen verran puruvoimaa, että ikenilläkin saa jyystettyä äidin sormea niin, että itku meinaa päästä. :P
Kotona löhöilyyn on tulossa nyt syksyllä toivottua vaihtelua. Muskaripaikka varmistui ja posti toi neidille kirjeen, jossa kerrottiin meidän jatkossa muskaroivan keskiviikkoaamuisin lähikirkolla. Lisäksi mä ilmoitin Pimun ja itseni naisvoimistelijoiden vauvajumppaan tiistaiaamupäiviksi, ja kokeiluun pääsee myös vauvajooga, sikäli mikäli ryhmää saadaan kasaan. Näihin kun lisätään vaunulenkkeilyt, kirjasto- ja kaupunkireissut ja ihan vaan kotona pöhköily, niin eiköhän ala kotiäidinkin elämä maistua mielekkäämmältä. Tai ainakin saan välillä aikuiskontakteja, joiden avulla estää aivojen täysi puuroutuminen.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Kun mikään ei kelpaa
Pimun 4 kk neuvola oli toissapäivänä, tyttö mittautti lukemiksi 66 cm ja 7130 g. Edelleen kasvaa hyvin omalla käyrällään, terkkari kehui Pimun tarkkaavaisuutta ja aktiivisuutta sekä harvinaisen laajaa ääntelyskaalaa. "Tuolla lailla murisee ja kurluttaa yleensä vasta viisikuiset vauvat!" Pimu on siis yltiösosiaalinen mölyapina. :P
Pimu oppi puolitoista viikkoa sitten kääntymään selältä mahalleen, ja siitähän se "riemu" onkin revennyt. Selällään olo on tylsää ja ikävää, mutta mahallaan ollessakaan ei ole kivaa, kun pitäisi päästä jo liikkumaan eteenpäin, vaikkei voimat vielä riitä. Ja kun mahaltaan ei osata kääntyä takaisin selälleen, niin sitten alkaa kiukkuaminen ja itku. Muutenkin Pimusta tuntuu kuoriutuneen pieni Raivo-Riitta: tyttö ottaa nykyään paljon helpommin pultteja, jos tilanne ei miellytä Hänen Korkeuttaan. Ja kun se raivokohtaus iskee päälle, niin sitten on yleensä äidillä hermot riekaleina ja konstit vähissä, kun vaunuissa hytkyttely ja välillä myös rinnan tarjoaminen vaan kiihdyttävät itkukohtausta entisestään. Eilen, kun yritin lähteä tytön kanssa vaunulenkille, että neiti malttaisi nukkua edes hetken, pääsin etenemään kotoa noin 700 metriä - ja jouduin nostamaan tuolla matkalla selkä kaarella kirkuvan lapsen syliini rauhoittumaan ainakin viidesti. Lienee sanomattakin selvää, että vaunulenkki vaihtui suuttumustaan ja väsymystään itkevään parivaljakkoon ja sohvalle lysähtämiseen...
Neuvolatäti oli sitä mieltä, että Pimun levottomuus johtuu ihan vaan siitä, että tytön aistit ovat herkemmässä, kun aistiherkkyys kehittyy (tai jotain sinne päin, en muista enää sanatarkasti) ja uusi kääntymisen ja liikkumisen taito väsyttää ja hermostuttaa neitiä. Voi olla, minen sano mittään kun ei ole aiempaa kokemusta vauvoista. Voihan neitiä vaivata myös uudet vatsalle huonommin sopivat D-tipat (merkki vaihtui, kun mun äiti osti meille uuden putelin). Tai yleinen vitutus ja kasvukivut. Tai kuun asento taivaalla. Mistä helvetistä senkin nyt voi tietää. Oli syy mikä hyvänsä, tuntuu, ettei pikkuneidille kelpaa tällä hetkellä yhtään mikään, vaikka kuinka päällään seisois ja kaikkensa tekis.
Uuden kääntymistempun myötä myös Pimun päiväunet ovat entistä lyhyemmät ja pinnallisemmat, eikä vaunuihin nukahtaminen tunnu onnistuvan enää ollenkaan. Parhaiten tyttö saa tällä hetkellä unen päästä kiinni sohvalla tai sängyssä mun vieressä tissi suussa. Tosin unijakson pituus on suoraan verrannollinen siihen, kuinka pitkään se tissi ON suussa, joten mun on tätä nykyä ihan turha haaveilla touhuavani omiani Pimun päikkäriaikaan. Onneksi Miehen kesäloma alkoi maanantaina, mulla on seuraavat 5,5 viikkoa sentään kotona joku, jolle nakittaa pyykkien ripustaminen, kaupassa käynti ja ruoan lämmittäminen mikrossa.
Miehen lomassa on sekin hyvä puoli, että mulla on ainakin teoreettinen mahdollisuus päästä välillä asunnosta ulos ilman Pimua. Tänään hyödynsin kyseistä mahdollisuutta karkaamalla kaupungille ostoksille (olin poissa peräti tunnin, vau...), ja huomenna painun vihdoin ja viimein kampaajalle siistimään tätä takkupesäkettä. Saas nähdä, miten Mies ja Pimu pärjäävät huomenna melkein kolme tuntia keskenään, kun maagiset lapsen tainnuttavat tissit ovat poissa.
Pimu oppi puolitoista viikkoa sitten kääntymään selältä mahalleen, ja siitähän se "riemu" onkin revennyt. Selällään olo on tylsää ja ikävää, mutta mahallaan ollessakaan ei ole kivaa, kun pitäisi päästä jo liikkumaan eteenpäin, vaikkei voimat vielä riitä. Ja kun mahaltaan ei osata kääntyä takaisin selälleen, niin sitten alkaa kiukkuaminen ja itku. Muutenkin Pimusta tuntuu kuoriutuneen pieni Raivo-Riitta: tyttö ottaa nykyään paljon helpommin pultteja, jos tilanne ei miellytä Hänen Korkeuttaan. Ja kun se raivokohtaus iskee päälle, niin sitten on yleensä äidillä hermot riekaleina ja konstit vähissä, kun vaunuissa hytkyttely ja välillä myös rinnan tarjoaminen vaan kiihdyttävät itkukohtausta entisestään. Eilen, kun yritin lähteä tytön kanssa vaunulenkille, että neiti malttaisi nukkua edes hetken, pääsin etenemään kotoa noin 700 metriä - ja jouduin nostamaan tuolla matkalla selkä kaarella kirkuvan lapsen syliini rauhoittumaan ainakin viidesti. Lienee sanomattakin selvää, että vaunulenkki vaihtui suuttumustaan ja väsymystään itkevään parivaljakkoon ja sohvalle lysähtämiseen...
Neuvolatäti oli sitä mieltä, että Pimun levottomuus johtuu ihan vaan siitä, että tytön aistit ovat herkemmässä, kun aistiherkkyys kehittyy (tai jotain sinne päin, en muista enää sanatarkasti) ja uusi kääntymisen ja liikkumisen taito väsyttää ja hermostuttaa neitiä. Voi olla, minen sano mittään kun ei ole aiempaa kokemusta vauvoista. Voihan neitiä vaivata myös uudet vatsalle huonommin sopivat D-tipat (merkki vaihtui, kun mun äiti osti meille uuden putelin). Tai yleinen vitutus ja kasvukivut. Tai kuun asento taivaalla. Mistä helvetistä senkin nyt voi tietää. Oli syy mikä hyvänsä, tuntuu, ettei pikkuneidille kelpaa tällä hetkellä yhtään mikään, vaikka kuinka päällään seisois ja kaikkensa tekis.
Uuden kääntymistempun myötä myös Pimun päiväunet ovat entistä lyhyemmät ja pinnallisemmat, eikä vaunuihin nukahtaminen tunnu onnistuvan enää ollenkaan. Parhaiten tyttö saa tällä hetkellä unen päästä kiinni sohvalla tai sängyssä mun vieressä tissi suussa. Tosin unijakson pituus on suoraan verrannollinen siihen, kuinka pitkään se tissi ON suussa, joten mun on tätä nykyä ihan turha haaveilla touhuavani omiani Pimun päikkäriaikaan. Onneksi Miehen kesäloma alkoi maanantaina, mulla on seuraavat 5,5 viikkoa sentään kotona joku, jolle nakittaa pyykkien ripustaminen, kaupassa käynti ja ruoan lämmittäminen mikrossa.
Miehen lomassa on sekin hyvä puoli, että mulla on ainakin teoreettinen mahdollisuus päästä välillä asunnosta ulos ilman Pimua. Tänään hyödynsin kyseistä mahdollisuutta karkaamalla kaupungille ostoksille (olin poissa peräti tunnin, vau...), ja huomenna painun vihdoin ja viimein kampaajalle siistimään tätä takkupesäkettä. Saas nähdä, miten Mies ja Pimu pärjäävät huomenna melkein kolme tuntia keskenään, kun maagiset lapsen tainnuttavat tissit ovat poissa.
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
2 kk välietappi
Viikonloppu oli tässä huushollissa yhtä juhlaa: lauantaina vietettiin Pimun ristiäisiä, sunnuntai oli äitienpäivä ja maanantaina Pimu täytti 2 kk. Tosin näistä kolmesta juhlasta varsinaisesti kekkeröitiin vain ristiäisiä, äitienpäivän ja kuukausietapin juhlinta rajoittui ristiäisten rääppiäisiin (täytekakkua aamupalaksi jne...) ja kotona pöllöilyyn. Ristiäisistä postailen erikseen, kunhan saan appiukolta ja muilta juhlissa olleilta valokuvia, meidän kameralla otetuissa otoksissa ei hirveän edustavia kuvia ole joukossa.
Pimun 2-kuukautisneuvolassa käytiin tänä aamuna, eikä vieläkään päästy oman terkkarin juttusille, koska terkka oli (taas vaihteeksi!) lomalla ja sijainen sairastunut. Käytiin sitten toisen alueen terkkarilla, joka onneksi oli tuttu lääkärineuvolareissulta ja näin ollen edes vähäsen kärryillä siitä, miten meidän perheessä hommat sujuu.
Pimu mittautti jälleen komeat lukemat: painoa 5530 g, pituutta 60 cm ja pipokoko 39 cm. Nollakäyrän tuntumassa siis mennään. Neuvolakorttiin terkkari kirjasi tytön olevan "virkeä naureskelija" ja "hymy vanhemmille hieno!" Terkkari totesi Pimun olevan myös todella jäntevä - ehkä jopa liiankin jäntevä - ja saatiin mukaan asento-ohjeita ja käsky jumppauttaa ja rentouttaa Pimua mahdollisimman paljon. Pimu sai myös ensimmäisen annoksen rotarokotetta, saas nähdä miten sekaisin pienen pakki siitä menee.
Arjen rutiinit alkaa pikku hiljaa hahmottua. Viimeisen viikon ajan Pimu on räväyttänyt silmät auki aika tarkalleen aamukuudelta, jolloin mä tarjoan rintaa ja Pimu syöpöttelee hieman, jos sille päälle sattuu. Ylös sängystä noustaan 8-9 välillä, Pimu lököttelee sitterissä tai leikkimatolla juttelemassa leluille sen aikaa, että mä saan tehtyä itselleni aamupalan. Aamupalan jälkeen Pimu syö muutaman kerran noin tunnin puolentoista välein, ja puolenpäivän aikaan mä alan tainnuttaa Pimua vaunuihin parvekkeelle päiväunille. Päivän pitkien päikkäreiden pituus vaihtelee puolestatoista tunnista jopa kolmeen tai neljään tuntiin, ja sillä välin mä ehdin tehdä ruokaa, syödä, siivota, pyykätä tai ihan vaan istua ja neuloa telkkarin ääressä.
Ilta-ajat meillä ollaankin sitten vaihtelevalla tuulella: välillä Pimu viihtyy hyvinkin itsekseen hetken leikkimatolla ärisemässä ja huutelemassa leluille, välillä taas kelpaa vain syli ja tissillä olo. Viimeistään kahdeksan aikaan ollaan alettu rauhoittaa menoa yötä varten, vaihdettu Pimulle yöhaalari päälle ja siirrytty lopulta makuuhuoneeseen iltasyötöille. Päivässä kertyviä syöttöjä en ole enää pitkään aikaan laskenut, mutta väittäisin niitä sen vähintään kahdeksan kertyvän vuorokauden mittaan. Öisin Pimu herää syömään tai touhuamaan yleensä kerran tai kahdesti, yösyötöt on usein lyhyitä ja intensiivisiä.
Pimun sosiaalisuudessa ja seurustelussa on selvä ero kuukauden takaiseen. Pimu ääntelee paljon enemmän ja hymyilee mut tai Miehen nähdessään, ja leikkimaton lelut ja muut härvelit kiinnostavat. Lelukaaressa roikkuva Libero-kukka tuntuu olevan tämän hetken lemppari, ainakin tiiviistä tuijotuksesta päätellen. :D
Näillä eväillä eteenpäin. Nyt leikkimatolta alkaa kuulua nälkä-ähinää...
Pimun 2-kuukautisneuvolassa käytiin tänä aamuna, eikä vieläkään päästy oman terkkarin juttusille, koska terkka oli (taas vaihteeksi!) lomalla ja sijainen sairastunut. Käytiin sitten toisen alueen terkkarilla, joka onneksi oli tuttu lääkärineuvolareissulta ja näin ollen edes vähäsen kärryillä siitä, miten meidän perheessä hommat sujuu.
Pimu mittautti jälleen komeat lukemat: painoa 5530 g, pituutta 60 cm ja pipokoko 39 cm. Nollakäyrän tuntumassa siis mennään. Neuvolakorttiin terkkari kirjasi tytön olevan "virkeä naureskelija" ja "hymy vanhemmille hieno!" Terkkari totesi Pimun olevan myös todella jäntevä - ehkä jopa liiankin jäntevä - ja saatiin mukaan asento-ohjeita ja käsky jumppauttaa ja rentouttaa Pimua mahdollisimman paljon. Pimu sai myös ensimmäisen annoksen rotarokotetta, saas nähdä miten sekaisin pienen pakki siitä menee.
 |
| 2 kk päivänä. |
Arjen rutiinit alkaa pikku hiljaa hahmottua. Viimeisen viikon ajan Pimu on räväyttänyt silmät auki aika tarkalleen aamukuudelta, jolloin mä tarjoan rintaa ja Pimu syöpöttelee hieman, jos sille päälle sattuu. Ylös sängystä noustaan 8-9 välillä, Pimu lököttelee sitterissä tai leikkimatolla juttelemassa leluille sen aikaa, että mä saan tehtyä itselleni aamupalan. Aamupalan jälkeen Pimu syö muutaman kerran noin tunnin puolentoista välein, ja puolenpäivän aikaan mä alan tainnuttaa Pimua vaunuihin parvekkeelle päiväunille. Päivän pitkien päikkäreiden pituus vaihtelee puolestatoista tunnista jopa kolmeen tai neljään tuntiin, ja sillä välin mä ehdin tehdä ruokaa, syödä, siivota, pyykätä tai ihan vaan istua ja neuloa telkkarin ääressä.
 |
| "Älä nyt iskä kuvaa, tai mäjäytän nyrkillä!" |
Ilta-ajat meillä ollaankin sitten vaihtelevalla tuulella: välillä Pimu viihtyy hyvinkin itsekseen hetken leikkimatolla ärisemässä ja huutelemassa leluille, välillä taas kelpaa vain syli ja tissillä olo. Viimeistään kahdeksan aikaan ollaan alettu rauhoittaa menoa yötä varten, vaihdettu Pimulle yöhaalari päälle ja siirrytty lopulta makuuhuoneeseen iltasyötöille. Päivässä kertyviä syöttöjä en ole enää pitkään aikaan laskenut, mutta väittäisin niitä sen vähintään kahdeksan kertyvän vuorokauden mittaan. Öisin Pimu herää syömään tai touhuamaan yleensä kerran tai kahdesti, yösyötöt on usein lyhyitä ja intensiivisiä.
Pimun sosiaalisuudessa ja seurustelussa on selvä ero kuukauden takaiseen. Pimu ääntelee paljon enemmän ja hymyilee mut tai Miehen nähdessään, ja leikkimaton lelut ja muut härvelit kiinnostavat. Lelukaaressa roikkuva Libero-kukka tuntuu olevan tämän hetken lemppari, ainakin tiiviistä tuijotuksesta päätellen. :D
Näillä eväillä eteenpäin. Nyt leikkimatolta alkaa kuulua nälkä-ähinää...
perjantai 27. huhtikuuta 2012
6 vk lääkärineuvola
Neuvolareissu heitettiin toissapäivänä, ja kylläpä tuli hyvä mieli, kun Pimu heitettiin puntariin. Tasan kuusiviikkoinen läskipää mittautti pituudeksi 57,2 cm, painoksi 4940 g ja silinterinympärykseksi 38 cm, ja avustamassa ollut terkkari taputti mua hyväksyvästi olkapäälle, kun sanoin Pimun olevan pelkällä rintaruokinnalla. Että hyvä me. :D
Lääkärintarkastuksessa Pimu oli myöskin mallikelpoisesti, eikä lääkäritäti bongannut Pimun kehityksessä mitään erikoista tai poikkeavaa. Pimu kesti lonkkien vääntelyt ja kääntelyt vain pienen kitinän voimin, mutta Moron refleksiä testattaessa tyttö säikähti pirusti ja alkoi huutaa kuuppa punaisena. Enkä yhtään ihmettele, suuttuisin minäkin jos mua säikyteltäisiin.
Pimun tuleva kummitäti avokkeineen on illalla tulossa kylään tervehtimään Pimua. Toivottavasti neiti malttaisi olla vieraskorea ja säästäisi kitinät vaikka huomiselle. Tai jättäisi kitinät vaikka ihan kokonaan väliin. Pari viime yötä on nimittäin menneet niin pätkittäin nukkuen, että mulla alkaa olla aivot ihan muussina ja hermot riekaleina: Pimu ei sentään huuda öisin, mutta heräilee kumminkin touhuamaan sen verran usein, että mun unipätkät ei todellakaan saavuta sitä sopivaa kolmen tunnin mittaa. Ja sitten kun neiti suvaitsee nukahtaa, niin se uni on sen verran levotonta, että äiti saa tosissaan olla väistelemässä vieressä viuhuvia nyrkkejä ja kantapäitä. Perhepeti ajatuksena on kyllä ihana, mutta luultavasti käytännössä meillä siirrytään hyvinkin pian pinnasänkyyn. Kunhan tämä elämänrytmi tästä joskus tasaantuu. Ehkä. Mahdollisesti. Toivottavasti.
Lääkärintarkastuksessa Pimu oli myöskin mallikelpoisesti, eikä lääkäritäti bongannut Pimun kehityksessä mitään erikoista tai poikkeavaa. Pimu kesti lonkkien vääntelyt ja kääntelyt vain pienen kitinän voimin, mutta Moron refleksiä testattaessa tyttö säikähti pirusti ja alkoi huutaa kuuppa punaisena. Enkä yhtään ihmettele, suuttuisin minäkin jos mua säikyteltäisiin.
Pimun tuleva kummitäti avokkeineen on illalla tulossa kylään tervehtimään Pimua. Toivottavasti neiti malttaisi olla vieraskorea ja säästäisi kitinät vaikka huomiselle. Tai jättäisi kitinät vaikka ihan kokonaan väliin. Pari viime yötä on nimittäin menneet niin pätkittäin nukkuen, että mulla alkaa olla aivot ihan muussina ja hermot riekaleina: Pimu ei sentään huuda öisin, mutta heräilee kumminkin touhuamaan sen verran usein, että mun unipätkät ei todellakaan saavuta sitä sopivaa kolmen tunnin mittaa. Ja sitten kun neiti suvaitsee nukahtaa, niin se uni on sen verran levotonta, että äiti saa tosissaan olla väistelemässä vieressä viuhuvia nyrkkejä ja kantapäitä. Perhepeti ajatuksena on kyllä ihana, mutta luultavasti käytännössä meillä siirrytään hyvinkin pian pinnasänkyyn. Kunhan tämä elämänrytmi tästä joskus tasaantuu. Ehkä. Mahdollisesti. Toivottavasti.
torstai 5. huhtikuuta 2012
Neuvolarumba alkaa alusta
Pimun ensimmäinen neuvolakäynti on nyt takana päin, ja siitä selvittiin koko porukalla ihan kohtalaisesti. Mitä nyt Pimu tempaisi kunnon itkupotkuraivarit heti, kun joutui nakupellenä puntariin ja pituusmittaukseen, täräytti vaipanvaihdon yhteydessä puhtaaseen vaippaan sekä megapissit että päivän ensimmäiset kunnon sonnat (onneksi oltiin liikkeellä kertiksillä, olisi saattanut päästä itku jos olisin joutunut raahaamaan paskaisia kestoja mukanani) ja suostui syömään rinnalla vain vajaan 10 minuuttia neuvolatädin huoneessa, hörsien samalla tietenkin kunnolla ilmaa vatsaansa... Noh, neuvolareissun jäljiltä tyttö onkin temponut unta palloon vaunuissa kohta kaksi tuntia.
Neuvolatäti ei ollut meidän tuleva omaterkka, joka oli tänään poissa (miten mulle aina sattuukin nää poissaolijat?), mutta ihan asiallinen naisihminen meitä kuitenkin oli vastassa. Kovin syvällisiä ei jutusteltu, täti lähinnä kyseli alkuviikkojen fiiliksiä pintapuolisesti ja kartoitti vähän meidän perheen perustilannetta. Imetyksestä yritin virittää enemmänkin keskustelua ja sanoin imuoteongelmista, mutta täti käski vaan harjoitella ja olla kärsivällinen. Juu-u, ihanko totta...
Pimun strategiset mitat tällä reissulla olivat pituus 55cm, paino 4200g ja pipo 37,2cm. Painosta täti sanoi sen verran, että sitä voisi olla ehkä enemmänkin, mutta toisaalta Pimu punnittiin tyhjällä vatsalla ja suolella, joten akuuttia hätää ei ole. Sovittiin kuitenkin, että käyn omatoimisesti neuvolassa puntaroimassa Pimun ennen seuraavaa käyntiä, joka on kolmen viikon päästä Pimun ollessa 6-viikkoinen. Lisäksi pitäisi myös tarkkailla, että yöimetyksiä tulee vähintään kaksi tai ettei imetystauko veny yli neljään tuntiin (nämä ohjeet sain, kun mainitsin viime yön sujuneen poikkeuksellisesti yhdellä heräämisellä).
Mies palasi tällä viikolla töihin, ja yllättäen ollaan Pimun kanssa pärjätty keskenämme ihan kohtalaisesti. Koska Mies on tehnyt yövuoroa, ollaan Pimun kanssa päästy valtaamaan meidän sänky kunnolla, mikä on helpottanut yöheräilyjä ja syöttämistä: viime yönäkin oli mukavan helppoa, kun Pimun ähistessä nälkäänsä iskin tytölle rinnan suuhun ja jatkoin itse torkkumista. :P Päivät sen sijaan tuntuu menevän ihan sumussa: niin paljon kuin rakastankin kaikkia hömppäohjelmia, mua ei vaan ole luotu istumaan sohvannurkkaan vauva rinnalla ja kaukosäädin kädessä. Pitänee ottaa liinailuharjoittelu työn alle, niin pääsen vähän liikkumaankin kotosalla yksin ollessani.
Huomenna pari kaveria tulee käymään ja tuomaan rotinoita, ja sunnuntaina appivanhemmat pyrähtävät yhden yön visiitille. Kavereiden visiittiä odotan innolla, mutta appivanhempien höösäys ja touhotus ärsyttää jo valmiiksi. Ja toisaalta ei kuitenkaan pitäisi valittaa: anoppi lupasi tehdä meille pakastimeen ainakin lasagnea ja mokkapaloja hätävaroiksi. Omnomnom.
Neuvolatäti ei ollut meidän tuleva omaterkka, joka oli tänään poissa (miten mulle aina sattuukin nää poissaolijat?), mutta ihan asiallinen naisihminen meitä kuitenkin oli vastassa. Kovin syvällisiä ei jutusteltu, täti lähinnä kyseli alkuviikkojen fiiliksiä pintapuolisesti ja kartoitti vähän meidän perheen perustilannetta. Imetyksestä yritin virittää enemmänkin keskustelua ja sanoin imuoteongelmista, mutta täti käski vaan harjoitella ja olla kärsivällinen. Juu-u, ihanko totta...
Pimun strategiset mitat tällä reissulla olivat pituus 55cm, paino 4200g ja pipo 37,2cm. Painosta täti sanoi sen verran, että sitä voisi olla ehkä enemmänkin, mutta toisaalta Pimu punnittiin tyhjällä vatsalla ja suolella, joten akuuttia hätää ei ole. Sovittiin kuitenkin, että käyn omatoimisesti neuvolassa puntaroimassa Pimun ennen seuraavaa käyntiä, joka on kolmen viikon päästä Pimun ollessa 6-viikkoinen. Lisäksi pitäisi myös tarkkailla, että yöimetyksiä tulee vähintään kaksi tai ettei imetystauko veny yli neljään tuntiin (nämä ohjeet sain, kun mainitsin viime yön sujuneen poikkeuksellisesti yhdellä heräämisellä).
Mies palasi tällä viikolla töihin, ja yllättäen ollaan Pimun kanssa pärjätty keskenämme ihan kohtalaisesti. Koska Mies on tehnyt yövuoroa, ollaan Pimun kanssa päästy valtaamaan meidän sänky kunnolla, mikä on helpottanut yöheräilyjä ja syöttämistä: viime yönäkin oli mukavan helppoa, kun Pimun ähistessä nälkäänsä iskin tytölle rinnan suuhun ja jatkoin itse torkkumista. :P Päivät sen sijaan tuntuu menevän ihan sumussa: niin paljon kuin rakastankin kaikkia hömppäohjelmia, mua ei vaan ole luotu istumaan sohvannurkkaan vauva rinnalla ja kaukosäädin kädessä. Pitänee ottaa liinailuharjoittelu työn alle, niin pääsen vähän liikkumaankin kotosalla yksin ollessani.
Huomenna pari kaveria tulee käymään ja tuomaan rotinoita, ja sunnuntaina appivanhemmat pyrähtävät yhden yön visiitille. Kavereiden visiittiä odotan innolla, mutta appivanhempien höösäys ja touhotus ärsyttää jo valmiiksi. Ja toisaalta ei kuitenkaan pitäisi valittaa: anoppi lupasi tehdä meille pakastimeen ainakin lasagnea ja mokkapaloja hätävaroiksi. Omnomnom.
 |
| Pimu 3 viikkoa. Puolinelsonissa Herra Mursu, vakuutusyhtiön lahjoittama korruptiohelistin. |
torstai 1. maaliskuuta 2012
Sitä sun tätä
Neuvolareissu heitetty, vakiterkkarin kanssa oli kiva vaihtaa kuulumiset ja päivittää tilanne. Terkkari oli sitä mieltä, että tämän päivän reissu voisi hyvinkin olla se viimeinen tapaaminen (hyvä, että jollain on toimiva kristallipallo...), mutta varattiin nyt kuitenkin ensi maanantaille vielä aika. Oli puhetta myös siitä, mitä tehdään, jos raskaus meinaa mennä yliaikaiseksi: täällä päin virallinen ohjeistus on, että rv 41+5 mennään automaattisesti ilman lähetettä äitipolille/SVO:lle, jossa tilanne arvioidaan uudelleen. Perätiloista ei tosin ollut erillisiä ohjeistuksia, eli kaipa niissäkin mennään samalla kaavalla.
Eilen LA:n kunniaksi odotin valtaisaa viesti- ja soittoryöppyä, että no joko no joko, mutta ihme kyllä puhelin piippasi vain kerran, kun Tampereella asuva kaveri kyseli kuulumisia (ei ole FB:ssa, joten annettakoon puhelinhäiriköinti anteeksi ;) ). Radiohiljaisuudesta huolimatta sanoin Miehelle, että jos kärsimättömiä kyselijöitä alkaa ilmaantua enemmänkin, menen ja puren jokaista ohimoon. Sukulaismammoja ja appiukkoa tuplasti kovempaa.
Kävin eilen läpi ne Miehen veljen tuomat vauvanvaatteet, ja yllättäen tilanne ei ollutkaan ihan niin paha kuin ensin kuvittelin: kolmesta pahvilaatikollisesta pistin kirpparikasaan vain yhden laatikollisen verran kulahtaneita ja rumia hörhötyksiä. Pimun on siis parempi olla kuin ollakin tyttö, tai muuten siitä tulee heti ensimetreillä ristiinpukeutuja. :D Mistä tulikin mieleen, että joku yö näin unta, että meille syntyikin poika, ja ensitöikseni pistin äidilleni viestiä, jossa luki: "Amalialla olikin munat!".
Näköjään ei järki enää juokse tässä vaiheessa, kun ei ole tämän kummoisempaa raportoitavaa. Jospa seuraava postaus olisikin sitten tyyliä "nyt supistaa ja vedet meni, adios".
Eilen LA:n kunniaksi odotin valtaisaa viesti- ja soittoryöppyä, että no joko no joko, mutta ihme kyllä puhelin piippasi vain kerran, kun Tampereella asuva kaveri kyseli kuulumisia (ei ole FB:ssa, joten annettakoon puhelinhäiriköinti anteeksi ;) ). Radiohiljaisuudesta huolimatta sanoin Miehelle, että jos kärsimättömiä kyselijöitä alkaa ilmaantua enemmänkin, menen ja puren jokaista ohimoon. Sukulaismammoja ja appiukkoa tuplasti kovempaa.
Kävin eilen läpi ne Miehen veljen tuomat vauvanvaatteet, ja yllättäen tilanne ei ollutkaan ihan niin paha kuin ensin kuvittelin: kolmesta pahvilaatikollisesta pistin kirpparikasaan vain yhden laatikollisen verran kulahtaneita ja rumia hörhötyksiä. Pimun on siis parempi olla kuin ollakin tyttö, tai muuten siitä tulee heti ensimetreillä ristiinpukeutuja. :D Mistä tulikin mieleen, että joku yö näin unta, että meille syntyikin poika, ja ensitöikseni pistin äidilleni viestiä, jossa luki: "Amalialla olikin munat!".
Näköjään ei järki enää juokse tässä vaiheessa, kun ei ole tämän kummoisempaa raportoitavaa. Jospa seuraava postaus olisikin sitten tyyliä "nyt supistaa ja vedet meni, adios".
torstai 23. helmikuuta 2012
Viimeinen (?) neuvolakäynti
Kävinpä taas lyllertämässä neuvolassa, jossa todettiin kaiken olevan edelleen ennallaan. Pimu liikkui taas aktiivisesti (sillä muksulla on selvästi joku kyky onnistua hoksaamaan doppler ja väistelemään sitä!), mun paino oli hiukan pudonnut edelliskerrasta, verenpaine ja hemppa oli kohdillaan ja virtsa puhdas. Turvotusta tosin on ollut tällä viikolla aiempaa enemmän, ja nyt myös jaloissa. Pitäisi kuulemma juoda nestettä enemmän, mutta kun pelkkä vesi maistuu vähän turhan laimealle ja mehuissa ym. on niin hiivatisti sokeria, ettei sekamehuakaan viitsi juoda litratolkulla... Pitää kehittää joku kikkakolmonen vielä tuon veden kanssa, jos vaikka sitruuna tai lime maustaisi sitä sopivasti?
Laskettuun aikaan kuusi (6!) päivää jäljellä, ja alan olla ihan totaalisen kypsä. Supistuksia on selvästi enemmän, eli edistystä tapahtuu, ja onpa kalsareihin lirahdellut tänään parikin kertaa aiempaa enemmän valkovuotoa (tai ainakin oletan sen olevan valkovuotoa, koska limatulpalta se ei näytä ja lapsivedeksi taas se on ehkä hieman liian tuhtia). Mies on koko viikon nukkunut huonosti ja vain parin-kolmen tunnin pätkiä, kun raukka stressaa enemmän tai vähemmän alitajuisesti, että koska tulee lähtö synnärille. Onneksi ensi viikolla Mies on kotona lomautettuna: onpahan kotona jos jotain alkaa tapahtua. Lisäksi ensi viikolla mulla on se äitipolikäynti, ja neuvolaankin sovittiin vielä torstaille (rv 40+1) käynti varmuuden varalta.
Entinen opiskelukaveri on tulossa myöhemmin iltapäivällä kylään, eli onpahan taas juttuseuraa. Sitä odotellessa voinkin vahdata olkkarin ikkunan takana pyöriviä oravia: talon tontin rajalla olevassa kuusessa näyttäisi olevan oravanpesä, ja kaksi pörröhäntää ravaa jatkuvasti ees taas kiusaamassa toisiaan ja harakoita. :P
Laskettuun aikaan kuusi (6!) päivää jäljellä, ja alan olla ihan totaalisen kypsä. Supistuksia on selvästi enemmän, eli edistystä tapahtuu, ja onpa kalsareihin lirahdellut tänään parikin kertaa aiempaa enemmän valkovuotoa (tai ainakin oletan sen olevan valkovuotoa, koska limatulpalta se ei näytä ja lapsivedeksi taas se on ehkä hieman liian tuhtia). Mies on koko viikon nukkunut huonosti ja vain parin-kolmen tunnin pätkiä, kun raukka stressaa enemmän tai vähemmän alitajuisesti, että koska tulee lähtö synnärille. Onneksi ensi viikolla Mies on kotona lomautettuna: onpahan kotona jos jotain alkaa tapahtua. Lisäksi ensi viikolla mulla on se äitipolikäynti, ja neuvolaankin sovittiin vielä torstaille (rv 40+1) käynti varmuuden varalta.
Entinen opiskelukaveri on tulossa myöhemmin iltapäivällä kylään, eli onpahan taas juttuseuraa. Sitä odotellessa voinkin vahdata olkkarin ikkunan takana pyöriviä oravia: talon tontin rajalla olevassa kuusessa näyttäisi olevan oravanpesä, ja kaksi pörröhäntää ravaa jatkuvasti ees taas kiusaamassa toisiaan ja harakoita. :P
maanantai 13. helmikuuta 2012
Ootellaan, ootellaan...
Pikareissu neuvolaan heitetty taas kerran. Ei ihmeitä tälläkään kertaa, terkkari mittasi rutiinijutut (paitsi hemoglobiinia ei katsottu, kun viimeksi oli 133 ja mun olo ennallaan) ja vähän puhuttiin synnytyksestä ja loppuajan fiiliksistä. Seuraavan kerran tädin pakeille ensi torstaina rv 39+1, jos ei sitä ennen tule lähtöä synnärille.
Äitipolillakaan eivät ole ilmeisesti järin huolissaan Pimun perätilasta, koska posti toi polilta kirjeen ja ajanvarauksen kokoarvioon 28.2. eli päivää ennen laskettua aikaa. Itse ihmettelin noinkin myöhäistä aikaa, mutta Mies järkeili, että kokoarvio tehdään noin myöhään lähinnä siksi, että jos Pimu onkin alatiesynnytykseen liian iso, niin osaavat sit ennakoida ja pistää mut sektioon, eikä tarvitse jäädä jännäilemään tilannetta. On se fiksu Mies.
Että taas vaihteeksi odotellaan, kun ei tässä oikein muutakaan voida. Nyt vaan pitää alkaa bongailla merkkejä synnytyksen käynnistymisestä: supistuksia tuleekin jo toisinaan jonkin verran, mutta nekin lähinnä rasituksessa. Tänään vietin useamman tunnin kaupungilla ostoksilla ja asioita hoitamassa, ja kieltämättä matkalla piti pysähdellä tavallista enemmän ja lepuuttaa selkää ja jalkoja. Silti meinasin olla vielä noheva ja lähteä uudestaan ihmisten ilmoille tänään, kun mennään kaveriporukalla juhlistamaan yhden kaverin synttäreitä. Onpahan riittävästi sosiaalista elämää näin loppumetreillä!
Äitipolillakaan eivät ole ilmeisesti järin huolissaan Pimun perätilasta, koska posti toi polilta kirjeen ja ajanvarauksen kokoarvioon 28.2. eli päivää ennen laskettua aikaa. Itse ihmettelin noinkin myöhäistä aikaa, mutta Mies järkeili, että kokoarvio tehdään noin myöhään lähinnä siksi, että jos Pimu onkin alatiesynnytykseen liian iso, niin osaavat sit ennakoida ja pistää mut sektioon, eikä tarvitse jäädä jännäilemään tilannetta. On se fiksu Mies.
Että taas vaihteeksi odotellaan, kun ei tässä oikein muutakaan voida. Nyt vaan pitää alkaa bongailla merkkejä synnytyksen käynnistymisestä: supistuksia tuleekin jo toisinaan jonkin verran, mutta nekin lähinnä rasituksessa. Tänään vietin useamman tunnin kaupungilla ostoksilla ja asioita hoitamassa, ja kieltämättä matkalla piti pysähdellä tavallista enemmän ja lepuuttaa selkää ja jalkoja. Silti meinasin olla vielä noheva ja lähteä uudestaan ihmisten ilmoille tänään, kun mennään kaveriporukalla juhlistamaan yhden kaverin synttäreitä. Onpahan riittävästi sosiaalista elämää näin loppumetreillä!
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Takapakkia
Voihan [insert here valitsemasi voimasanat]. Pimu on kääntynyt takaisin perätilaan, joten nyt on vetämässä lähete äitipolille ja odotellaan polilta aikaa. Terkkari käski alkaa henkisesti varautua ulkokäännökseen, koska lapsivettä ja tilaa kohdussa on sen verran reilusti, että käännös on ainakin teoriassa vielä mahdollinen.
Kyllä nyt ottaa päähän, ei saatana. Oltiin Miehen kanssa jo niin varmoja, että Pimu olisi hoksannut kääntyä oikein päin, mutta ei, pää on ja pysyttelee mun vasemmalla ylävatsalla. Alkaa pikkuhiljaa stressata tosissaan koko tilanne, eikä asiaa yhtään helpota se, että kaikki lähipiirin äidit tai raskaana olevat kertovat "kannustavia" tarinoita serkun tutun kummin kaimoista, joilla myös oli vauva perätilassa ja ulkokäännös sattui ihan saatanasti eikä vauva siltikään kääntynyt ja sitten mentiinkin hätäsektioon ja voi että miten paska mäihä sulle on sattunut. Ja tietenkin jokainen tarina aloitetaan sanoilla "en nyt haluu pelotella tai mitään mutta". Tähän mennessä olen kuullut tasan yhden tarinan onnistuneesta ulkokäännöksestä, ja siinäkin tapauksessa vauva oli valmiiksi jo poikittain ja synnytys käynnistettiin heti seuraavana päivänä, koska viikkoja oli jo yli 40 kasassa.
Äitipolikäynti sijoittunee jonnekin ensi viikolle, joten neuvolaan on asiaa seuraavan vasta 13. päivä eli rv 37+5. Toivottavasti polilta tulee pikaisesti tieto ajasta, että Mies ehtii neuvotella töistä itselleen vapaata. Mähän en sinne polille nimittäin yksin mene panikoimaan, prkl.
Kyllä nyt ottaa päähän, ei saatana. Oltiin Miehen kanssa jo niin varmoja, että Pimu olisi hoksannut kääntyä oikein päin, mutta ei, pää on ja pysyttelee mun vasemmalla ylävatsalla. Alkaa pikkuhiljaa stressata tosissaan koko tilanne, eikä asiaa yhtään helpota se, että kaikki lähipiirin äidit tai raskaana olevat kertovat "kannustavia" tarinoita serkun tutun kummin kaimoista, joilla myös oli vauva perätilassa ja ulkokäännös sattui ihan saatanasti eikä vauva siltikään kääntynyt ja sitten mentiinkin hätäsektioon ja voi että miten paska mäihä sulle on sattunut. Ja tietenkin jokainen tarina aloitetaan sanoilla "en nyt haluu pelotella tai mitään mutta". Tähän mennessä olen kuullut tasan yhden tarinan onnistuneesta ulkokäännöksestä, ja siinäkin tapauksessa vauva oli valmiiksi jo poikittain ja synnytys käynnistettiin heti seuraavana päivänä, koska viikkoja oli jo yli 40 kasassa.
Äitipolikäynti sijoittunee jonnekin ensi viikolle, joten neuvolaan on asiaa seuraavan vasta 13. päivä eli rv 37+5. Toivottavasti polilta tulee pikaisesti tieto ajasta, että Mies ehtii neuvotella töistä itselleen vapaata. Mähän en sinne polille nimittäin yksin mene panikoimaan, prkl.
torstai 26. tammikuuta 2012
Poikkeustila julistettu
Jälkikasvuni ei ehkä sittenkään ole täysin toivoton tapaus: Pimu majailee äskeisen neuvolaultrauksen perusteella poikittain! Pää osoittaa vasempaan kylkeen ja pylly tuntuu puolestaan oikealla kyljellä, ja varpaat heiluivat jossain "uloskäynnin" nurkilla. Eli jos hyvin käy, niin ensi viikon keskiviikkona seuraavalla neuvolakäynnillä voidaan julistaa Pimu fiksuksi lapseksi ja oikein päin kääntyneeksi.
Kylläpä helpottaa tämä tieto Pimun poikkitilasta, etenkin kun eilen illalla bongasin toisesta kainalosta epämääräisen kohouman/patin (josta tietenkin vedin hirmuiset hormoni-itkut ja epäilin jo rintasyöpää ja ties mitä). Neuvolaterkkari tsekkasi kohouman ja totesi, ettei se näytä hälyyttävältä, mutta että kannattaa tarkkailla tilannetta. Patti ei kuitenkaan ole varsinaisesti kipeä tai kosketusarka, ja terkkari epäilikin, että se saattaa liittyä rintarauhasten kehitykseen ja rintojen maidontuotantoon valmistautumiseen.
Noin muuten tilanne on edelleen aika stabiili, arvot ja mitat kohdillaan jne. Muutamia testitikkuja sain kotiin, että voin tarkkailla virtsan protskuja: tänään protsku oli hieman koholla ja valkovuoto on ollut pari päivää taas runsaampaa, joten nyt varmistellaan, ettei kyseessä ole uusi emätintulehdus tai vaikka hiiva.
Nyt välipalaa ja sitten sohvannurkkaan. Jos vaikka saisin Miehen houkuteltua katsomaan mun kanssa jotain leffaa, kun ei tässä muutakaan tekemistä ole. :P
Kylläpä helpottaa tämä tieto Pimun poikkitilasta, etenkin kun eilen illalla bongasin toisesta kainalosta epämääräisen kohouman/patin (josta tietenkin vedin hirmuiset hormoni-itkut ja epäilin jo rintasyöpää ja ties mitä). Neuvolaterkkari tsekkasi kohouman ja totesi, ettei se näytä hälyyttävältä, mutta että kannattaa tarkkailla tilannetta. Patti ei kuitenkaan ole varsinaisesti kipeä tai kosketusarka, ja terkkari epäilikin, että se saattaa liittyä rintarauhasten kehitykseen ja rintojen maidontuotantoon valmistautumiseen.
Noin muuten tilanne on edelleen aika stabiili, arvot ja mitat kohdillaan jne. Muutamia testitikkuja sain kotiin, että voin tarkkailla virtsan protskuja: tänään protsku oli hieman koholla ja valkovuoto on ollut pari päivää taas runsaampaa, joten nyt varmistellaan, ettei kyseessä ole uusi emätintulehdus tai vaikka hiiva.
Nyt välipalaa ja sitten sohvannurkkaan. Jos vaikka saisin Miehen houkuteltua katsomaan mun kanssa jotain leffaa, kun ei tässä muutakaan tekemistä ole. :P
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Virallisesti vapaalla
Äitiysvapaan ensimmäinen päivä oli tänään, mikä tarkoittaa sitä, että synnytys ja Pimun saapuminen maailmaan on jo pelottavan lähellä. Sen kunniaksi ollaan Miehen kanssa parhaamme mukaan tuhottu Domino-keksejä, ja lykättiin vielä riisipiirakoitakin uuniin pellillinen iltapalaksi. Omnomnom.
Eilinen vietettiin pinnasängyn patjaa metsästäessä. Olipahan turhauttava reissu heti alkuunsa: mentiin Lastentarvikkeeseen, koska ajateltiin, että "no siellä nyt ainakin on laaja valikoima", mutta kah kun kaikki heidän valikoimissaan olevat patjat olivat a) kalliita ja b) väärän kokoisia meidän Ikea-sänkyyn. Onneksi Mies hoksasi, että vieressä on vanha kunnon halpisliike Jysk, josta sitten löydettiinkin tukeva ja laadukas patja, joka on just eikä melkeen oikean kokoinen. Prismasta vielä napattiin samankokoinen petauspatja, ja kun pinnasuojukset olin saanut kaupanpäällisinä sängyn mukana, niin Pimun sänky on nyt sitten petausta vaille valmis. Vaikka tuskin Pimu siinä heti alussa pitkiä aikoja nukkuu, päikkäreitä lukuunottamatta.
Vaippavarastokin laajeni tänään, kun sain Huutonetistä hankkimani ImseVimset. Sattui nimittäin kätevästi samassa kaupunginosassa asuvalla myyjällä olemaan huudettavana 13 IV-sisävaippaa ja 6 kuorta NB-koossa, ja ainoana huutajana sain koko setin edulliseen 26 euron hintaan. Eli ainakaan vastasyntyneen kokoisia vaippoja ei tarvitse olla enää hamstraamassa, ja käytetyt vaipat ainakin on valmiiksi imukykyisiä, eli niitä rasittavia käyttöönottopesuja ei tarvitse tehdä. Pyykkiä kun tuntuu muutenkin olevan jatkuvasti kylppärin kaappi täynnä...
Lyhyesti vielä illan perhevalmennuksesta, jonka aiheena oli imetys. Ohjaajina oli kaksi paikallisen imetystukiryhmän naista, joista toisella oli jopa malli-imetettävä (vajaa neliviikkoinen tyttö) mukana havainnollistamassa imuotteita ja -asentoja. Keskustelua syntyi ihan mukavasti, pääpaino tosin oli luonnollisestikin äidissä ja äidin tuntemuksissa, eikä pulloruokintaa otettu esille juuri ollenkaan. Lisäksi melkein kaikki osallistujat olivat tulevia äitejä: Miehen lisäksi paikalla oli vain kolme muuta isää, eli isä-näkökulma jäi sikälikin todella vähälle huomiolle. Valmennuksesta jäi kuitenkin hyvä fiilis, ja oikeastaan harmittaa, ettei tuolla porukalla enää kokoonnuta mihinkään tapaamisiin. Ellei sitten satuta synnärille samaan aikaan. :P
Huomenna neuvolaan tsekkaamaan Pimun tilanne. Jos tyyppi ei ole hoksannut vieläkään kääntyä nokka menosuuntaan, saattaa ottaa pikkasen päähän.
Eilinen vietettiin pinnasängyn patjaa metsästäessä. Olipahan turhauttava reissu heti alkuunsa: mentiin Lastentarvikkeeseen, koska ajateltiin, että "no siellä nyt ainakin on laaja valikoima", mutta kah kun kaikki heidän valikoimissaan olevat patjat olivat a) kalliita ja b) väärän kokoisia meidän Ikea-sänkyyn. Onneksi Mies hoksasi, että vieressä on vanha kunnon halpisliike Jysk, josta sitten löydettiinkin tukeva ja laadukas patja, joka on just eikä melkeen oikean kokoinen. Prismasta vielä napattiin samankokoinen petauspatja, ja kun pinnasuojukset olin saanut kaupanpäällisinä sängyn mukana, niin Pimun sänky on nyt sitten petausta vaille valmis. Vaikka tuskin Pimu siinä heti alussa pitkiä aikoja nukkuu, päikkäreitä lukuunottamatta.
Vaippavarastokin laajeni tänään, kun sain Huutonetistä hankkimani ImseVimset. Sattui nimittäin kätevästi samassa kaupunginosassa asuvalla myyjällä olemaan huudettavana 13 IV-sisävaippaa ja 6 kuorta NB-koossa, ja ainoana huutajana sain koko setin edulliseen 26 euron hintaan. Eli ainakaan vastasyntyneen kokoisia vaippoja ei tarvitse olla enää hamstraamassa, ja käytetyt vaipat ainakin on valmiiksi imukykyisiä, eli niitä rasittavia käyttöönottopesuja ei tarvitse tehdä. Pyykkiä kun tuntuu muutenkin olevan jatkuvasti kylppärin kaappi täynnä...
Lyhyesti vielä illan perhevalmennuksesta, jonka aiheena oli imetys. Ohjaajina oli kaksi paikallisen imetystukiryhmän naista, joista toisella oli jopa malli-imetettävä (vajaa neliviikkoinen tyttö) mukana havainnollistamassa imuotteita ja -asentoja. Keskustelua syntyi ihan mukavasti, pääpaino tosin oli luonnollisestikin äidissä ja äidin tuntemuksissa, eikä pulloruokintaa otettu esille juuri ollenkaan. Lisäksi melkein kaikki osallistujat olivat tulevia äitejä: Miehen lisäksi paikalla oli vain kolme muuta isää, eli isä-näkökulma jäi sikälikin todella vähälle huomiolle. Valmennuksesta jäi kuitenkin hyvä fiilis, ja oikeastaan harmittaa, ettei tuolla porukalla enää kokoonnuta mihinkään tapaamisiin. Ellei sitten satuta synnärille samaan aikaan. :P
Huomenna neuvolaan tsekkaamaan Pimun tilanne. Jos tyyppi ei ole hoksannut vieläkään kääntyä nokka menosuuntaan, saattaa ottaa pikkasen päähän.
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Synnytys-"valmennus"
Joo-o. Tulipa eilen käytyä keskussairaalan synnytysvalmennuksessa, eikä ollut kyllä kovin kummoinen tilaisuus. Kertonee jotain valmennuksen sisällöistä ja toteutuksesta, jos sekä mun että Miehen mielestä parasta antia oli se, että päästiin näkemään etukäteen, mistä ovesta pitää mennä sisälle sitten kun synnyttämään tulee lähtö. :D
Heti kättelyssä teki mieli joko nauraa ääneen tai facepalmata jatkuvalla syötöllä, kun ikääntyneempi kätilö ei meinannut saada luentosalin videotykkiä päälle, löytää salin tietokoneeseen kytkemäänsä muistitikun kansiota tai powerpoint-esitystä päälle (jälkimmäinen tehtävä tosin olisi ollut mullekin haaste, koneessa kun syystä tai toisesta EI ollut powerpointeille sopivaa katseluohjelmaa...). Kätilö siis veti valmennuksen pienen esitevihkosen turvin, kertoili sekalaisessa järjestyksessä synnytyksen kulusta, sairaalan käytännöistä, kivunlievityksestä ja osastolla olosta. Ja kaikki tämä tieto oli ainakin mulle tuttua kauraa, koska olin vasta tällä viikolla plärännyt läpi kaksi synnytykseen liittyvää opusta sekä seikkaillut sairaanhoitopiirin sivuilla perehtymässä keskussairaalan tarjoamiin tietoihin. Käytännössä siis turha reissu.
Eipä sillä, varmasti valmennusta vetäneen kätilön muminoista oli jotain hyötyä ainakin muutamalle valmennuksessa olleelle, joten ei pitäisi dissata. Ainakin mun vieressä istunut (nuori, blondi, vahvasti meikattu, yksin valmennukseen saapunut... joo joo, ei sais stereotypioida!) tuleva äippä näytti kuuntelevan silmät selällään kätilön jorinoita ja kyseli kaikenlaista, ja näytti muutama muukin ihan kohtalaisen kiinnostuneelta. Ehkä mä vaan olen sitten keskivertoa valveutuneempi tuleva äippä, kun olin jaksanut erikseen etsiä kirjallisuutta aiheesta ja perehtynyt jo etukäteen siihen, mitä tuleman pitää.
Valmennuksen jälkeen lähdettiin Miehen kanssa ruokakauppaan ja katseltiin samalla, olisiko kahden suuren markettiketjun valikoimissa ollut sopivia pinnasängyn patjoja. Saatiin pettyä pahasti: vihreän kortin mafia myi muutamaa patjaa, jotka olivat joko väärän kokoisia Pimun pinnikseen tai muuten epäilyttävän ohuita (oikeasti, riittääkö vauvalle muka 5 cm paksu vaahtomuovipatja?), eikä plussakonsernilla ollut yhtään sen laajempi valikoima, pikemminkin päin vastoin. Joudutaan siis luultavasti suuntaamaan ensi viikon aikana ihan oikeaan lastentarvikeliikkeeseen patjan metsästykseen.
Tänään pidettiin Miehen kanssa pienimuotoinen siivouspäivä, ja totesin, että vajaasta 73 neliöstä noin puolet imuroituani selkä on lähes yhtä jumissa kuin jos olisin riehunut kaikki neliöt yksin imurin JA mopin varressa. Enkä edes imuroinut hankalia paikkoja kuten sohvan- tai sängynalusia, vaan pistin Miehen suoraan kontilleen nurkkia kaivelemaan. :D Taitaa asunnon puhtaanapito siirtyä näin ollen Miehen harteille ainakin pariksi kuukaudeksi eteen päin...
Loppuillan taidankin viettää sohvalla pitsan, kastemekkoneulomuksen, jaffan ja hömppäohjelmien parissa. Tai no, vaalien tulosiltaakin voisi olla hyvä seurailla ja jännätä, selviytyykö Haavisto Niinistön kaveriksi kakkoskierrokselle. :P
Heti kättelyssä teki mieli joko nauraa ääneen tai facepalmata jatkuvalla syötöllä, kun ikääntyneempi kätilö ei meinannut saada luentosalin videotykkiä päälle, löytää salin tietokoneeseen kytkemäänsä muistitikun kansiota tai powerpoint-esitystä päälle (jälkimmäinen tehtävä tosin olisi ollut mullekin haaste, koneessa kun syystä tai toisesta EI ollut powerpointeille sopivaa katseluohjelmaa...). Kätilö siis veti valmennuksen pienen esitevihkosen turvin, kertoili sekalaisessa järjestyksessä synnytyksen kulusta, sairaalan käytännöistä, kivunlievityksestä ja osastolla olosta. Ja kaikki tämä tieto oli ainakin mulle tuttua kauraa, koska olin vasta tällä viikolla plärännyt läpi kaksi synnytykseen liittyvää opusta sekä seikkaillut sairaanhoitopiirin sivuilla perehtymässä keskussairaalan tarjoamiin tietoihin. Käytännössä siis turha reissu.
Eipä sillä, varmasti valmennusta vetäneen kätilön muminoista oli jotain hyötyä ainakin muutamalle valmennuksessa olleelle, joten ei pitäisi dissata. Ainakin mun vieressä istunut (nuori, blondi, vahvasti meikattu, yksin valmennukseen saapunut... joo joo, ei sais stereotypioida!) tuleva äippä näytti kuuntelevan silmät selällään kätilön jorinoita ja kyseli kaikenlaista, ja näytti muutama muukin ihan kohtalaisen kiinnostuneelta. Ehkä mä vaan olen sitten keskivertoa valveutuneempi tuleva äippä, kun olin jaksanut erikseen etsiä kirjallisuutta aiheesta ja perehtynyt jo etukäteen siihen, mitä tuleman pitää.
Valmennuksen jälkeen lähdettiin Miehen kanssa ruokakauppaan ja katseltiin samalla, olisiko kahden suuren markettiketjun valikoimissa ollut sopivia pinnasängyn patjoja. Saatiin pettyä pahasti: vihreän kortin mafia myi muutamaa patjaa, jotka olivat joko väärän kokoisia Pimun pinnikseen tai muuten epäilyttävän ohuita (oikeasti, riittääkö vauvalle muka 5 cm paksu vaahtomuovipatja?), eikä plussakonsernilla ollut yhtään sen laajempi valikoima, pikemminkin päin vastoin. Joudutaan siis luultavasti suuntaamaan ensi viikon aikana ihan oikeaan lastentarvikeliikkeeseen patjan metsästykseen.
Tänään pidettiin Miehen kanssa pienimuotoinen siivouspäivä, ja totesin, että vajaasta 73 neliöstä noin puolet imuroituani selkä on lähes yhtä jumissa kuin jos olisin riehunut kaikki neliöt yksin imurin JA mopin varressa. Enkä edes imuroinut hankalia paikkoja kuten sohvan- tai sängynalusia, vaan pistin Miehen suoraan kontilleen nurkkia kaivelemaan. :D Taitaa asunnon puhtaanapito siirtyä näin ollen Miehen harteille ainakin pariksi kuukaudeksi eteen päin...
Loppuillan taidankin viettää sohvalla pitsan, kastemekkoneulomuksen, jaffan ja hömppäohjelmien parissa. Tai no, vaalien tulosiltaakin voisi olla hyvä seurailla ja jännätä, selviytyykö Haavisto Niinistön kaveriksi kakkoskierrokselle. :P
tiistai 17. tammikuuta 2012
Heräteostokset FTW!
Neuvolakäynti oli tällä kertaa pikasellainen, koska ultralaite ei ollut vapaana eikä terkkarillakaan ollut meille mitään ihmeempiä kyselyjä tai neuvoja. Painoa kertynyt tähän mennessä tasan 12 kg AER, pissa puhdas, verenpaineet oli vähän koholla (tosin epäilen, että juuri ennen lähtöä nautitulla aamukahvilla oli näppinsä pelissä), hemoglobiini 122 ja SF-mitta 32 cm. Pimu edelleen tiukasti perätilassa, mutta liikkui vilkkaasti ja niin vauhdilla, että sydänääniä metsästeltiin tovi jos toinenkin (löytyivät lopulta, korttiin merkattiin +147). Seuraava käynti sovittiin perätilaseurannan takia jo ensi viikolle rv 35+1, ja siitä eteenpäin sitten käydään kuulemma viikottain neuvolassa ihmettelemässä tilannetta.
Neuvolan jälkeen lähdettiin Miehen kanssa pikaiseen käymään kaupungilla, koska olin bongannut Kimperillä olevan Manducat alessa ja olin utelias moisen värkin suhteen. Palvelu Kimperillä oli loistavaa, myyjä opasti Miestä kädestä pitäen säätöjen kanssa (mäkin olisin halunnut kokeilla, mutta lantiovyön ympärysmitta ei ihan riittänyt... :D) ja piti mullekin pienen kantoliinakoulutuksen trikooliinan kanssa. Ja vaikka tarkoitus olikin vain käydä kurkkaamassa ja kokeilemassa kantovälineitä, niin kah kummaa, Mies innostui Manducasta niin paljon, että osti sen - ja samassa konkurssissa mäkin sain valkata itselleni trikooliinan! Että se siitä "jos katellaan mahdollisimman paljon käytettyjä tarvikkeita" -politiikasta... :D
Manducasta meille valikoitui Olive Blush -kuosi (Mies valitsi tämän, mulle olisi käynyt ihan yksivärinenkin), ja liina puolestaan on tummanruskea oranssilla ötökkätaskulla, kuten kuvista näkyy (kuvat lainattu Kimperin verkkokaupasta):
Nyt vaan sitten odotellaan, että se kannettava syntyy, niin päästään tositoimiin. :P
Neuvolan jälkeen lähdettiin Miehen kanssa pikaiseen käymään kaupungilla, koska olin bongannut Kimperillä olevan Manducat alessa ja olin utelias moisen värkin suhteen. Palvelu Kimperillä oli loistavaa, myyjä opasti Miestä kädestä pitäen säätöjen kanssa (mäkin olisin halunnut kokeilla, mutta lantiovyön ympärysmitta ei ihan riittänyt... :D) ja piti mullekin pienen kantoliinakoulutuksen trikooliinan kanssa. Ja vaikka tarkoitus olikin vain käydä kurkkaamassa ja kokeilemassa kantovälineitä, niin kah kummaa, Mies innostui Manducasta niin paljon, että osti sen - ja samassa konkurssissa mäkin sain valkata itselleni trikooliinan! Että se siitä "jos katellaan mahdollisimman paljon käytettyjä tarvikkeita" -politiikasta... :D
Manducasta meille valikoitui Olive Blush -kuosi (Mies valitsi tämän, mulle olisi käynyt ihan yksivärinenkin), ja liina puolestaan on tummanruskea oranssilla ötökkätaskulla, kuten kuvista näkyy (kuvat lainattu Kimperin verkkokaupasta):
Nyt vaan sitten odotellaan, että se kannettava syntyy, niin päästään tositoimiin. :P
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)