Potra poika

Tänään perhekahvilassa piipahtaessa sain pariinkin kertaan kuulla, kuinka Pimu on topakka ja aktiivinen poika. Kahvilan jälkeen puolestaan vauvajumpassa vieruspatjalla omaa vauvaansa imettänyt äiti tiedusteli, kuinka vanha mun poika on. Ja lapsihan näytti tältä:

Kuvan lapsi liittyy tapaukseen. Pyykkikori ei.

Vauvan vaatteiden värityksellä on kyllä mielenkiintoinen vaikutus siihen, kuinka keskustelua viritellään vauvan vanhempien kanssa. Omalla kohdallani olen huomannut ainakin, että jos Pimulla on sinisävyistä ja/tai vihreää yllä, häntä puhutellaan helposti pojaksi, MUTTA jos vaatteissa on esimerkiksi ruskeaa, harmaata tai punaista, multa kysytään, kumpi Pimu on. Suoraan tytöksi tyyppiä arvellaan melko harvoin, varmaankin siksi, että mä niin harvoin puen likalle päälle mitään tyttömäistä, esim. mekkoa. Vaaleanpunaistakin neidin garderoobissa on tällä hetkellä hyvin rajoitetusti, aktiivisesti käytössä ovat vain yhdet vaaleanpuna-valko-sini-vihreäkirjavat villasukat, joita käytetään ulkona lisälämmikkeenä. Kirkkaanvihreän fleecehaalarin parina. :P

Nämä "poika eikun oho se onkin tyttö" -tilanteet harvoin jaksavat enää nykyään ärsyttää, mutta enemmän näin henkkoht rassaa ihmisten oletukset siitä, että koska lapsi on tyttö/poika, senhän täytyy tehdä asioita x, y ja z, koska "niin tytöt/pojat tekee". Hämmentävintä on, kun nämä oletukset ulotetaan jo vauvaikäisiin asti. Jos Pimu kulkee mulla mukana kaupoilla, "tyttö on lähtenyt äidin kanssa vähän shoppailemaan, ai ku kiva". Entäs jos Pimu olisikin poika, olisiko silloin "tyhmä äiti raahannut pojan väkisin kaupoille"? Tai onko Pimu jotenkin tyttövauvaksi outo tapaus, kun se pyörii vauhdikkaasti lattialla ja jumpassakin kiljuu riemusta sitä kovemmin, mitä railakkaammin mä sitä jaksan vatkata sylissä? Kun eikös ne pojat ole niitä remuajia ja tytöt kiltin sosiaalisia hymynaamoja?

Vauvavuoden ajan nyt ehkä vältytään vielä niiltä pahimmilta stereotypioilta, mutta entäs sitten, kun taaperoaika koittaa? Kuoriutuuko semi-androgyynistä vauva-Pimusta yhtäkkiä ulkopuolisten silmissä hörselöä ja kimallusta rakastava prinsessa, ihan vain siksi että kromosomistossa lukee XX? Alkaako vaatelahjapaketeista kuoriutua entistä enemmän Hello Kittyä ja pinkkiä, tai nappaako joululahjoja etsivä sukulaistäti leluhyllystä vauvanukkeja, vaikka lapsi mieluusti leikkisi myös sillä kauhakuormaajalla? Miksi vanhemman väen päässä liikkuu niin pirun sitkeästi se oletus, että on tyttöjen ja poikien juttuja, vaatteita, leluja ja värejä?

Anopin Pimulle aiemmin kesällä hankkima vk-haalari. Se "ihanasti tyttövärinen". (Kuva: Reimashop.fi)

Oman lapsen myötä tulee väkisinkin mietittyä sitä, miten omassa lapsuudessa nämä sukupuoliroolit näkyivät tai olivat näkymättä. Muistelisin olleeni itse jotakin "tavallisen tytön" ja "poikatytön" välimaastosta: inhosin hameita enkä käynyt salaa äidin meikkipussilla, mutta samalla kuitenkin leikin barbeilla. Ja toisaalta myös tykkäsin rakennella legoilla ja ajella pikkuveljen Brio-junaradalla ja pikkuautoilla. Sama identiteetti mulla on säilynyt oikeastaan läpi lapsuuden ja teini-iän: mieluummin rymysin farkuissa tukka ponnarilla kuin pynttäydyin mekkoihin ja väkertelin tukkaani. Meikkaamisen "riemut" sentään hoksasin yläasteiässä ja viitsin vieläkin panostaa ulkonäkööni ripsivärin ja puuterin verran, jos tarve vaatii. Yksinhuoltajaäidiltäni opin myös, että naisetkin voivat tehdä samoja juttuja kuin miehet: äiti oli aikanaan aktiivinen urheilija ja heitti mm. keihästä piiritasolla, ja eräänäkin legendaarisena talvena mun ollessa eskari-ikäinen äiti "korjasi autoa pihalla" (= vaihtoi autoon talvirenkaat...).

Tietenkin toivoisin, että aikanaan Pimu oppisi mahdollisimman paljon erilaisista tavoista olla tyttö/nainen (tai miksei poika/mieskin). Eri asia sitten, kuinka paljon ympäristö kannustaa monipuolisuuteen räikeän sukupuoliroolittamisen sijasta...

Neuvolaa ja näytelehtiä

Kävin eilen jälleen neuvolassa toteamassa, että Pimu on ja viihtyy mojovasti perätilassa. Huoh. Taidan alkaa varautua henkisesti äitipolikäyntiin ja ulkokäännökseen: jos tämä lapsi on yhtään tullut minuun tai isäänsä, niin se on itsepäinen kakara ja pysyy väärin päin kiusallaankin.

Noin muuten neuvolassa ei tullut mitään uutta noin terveydentilan suhteen vastaan. Pissa puhdas, hemppa jälleen laskenut hieman muttei liikaa, verenpaine laskenut (yläpaine vain 102, mit vit? Onks tää ny niinku hyvä vai huono juttu?) ja painoa melkein +11kg AER. Uutta sen sijaan oli se, että meidän vakiterkka jää tämän viikon jälkeen melkein kahden kuukauden lomalle, eli mulla on loppuraskauden ajan toinen terkkari. Tämä uusi terkka oli mukana eilisellä käynnillä ja hoitikin homman pääsääntöisesti, oma terkkari oli mukana vain ultrauksessa opastamassa kollegalle ultralaitteen käyttöä. Uusi terkka on, kuten vakkarikin, keski-ikäinen ja ainakin ensitapaamisen perusteella ihan tolkun naisihminen, ja pölistiinkin jonkin verran jo synnytyksestä, uusi terkka kun on aiemmin ollut keskussairaalalla vastasyntyneiden osastolla hommissa ja jonkin verran myös synnärillä.

Vähän hymyilytti, kun terkkari kävi läpi pikaisesti eri kivunlievitysvaihtoehdot ja innostui kunnolla lobbaamaan epiduraalia - vaikka onkin itse aikanaan synnyttänyt kaikki neljä lastaan ilman puudutteita. "Kyllä mä huomasin sillon sairaalassa työskennellessä, että se epiduraali on ihan luojan lykky etenkin ensisynnyttäjille, niin vaivaton ja vie sen pahimman kivun pois." Juu, kiva. Kerro sitten lisää, kun olet joskus itse kokeillut sitä puudutetta. Itse kyllä meinasin olla "sankariäiti" ja yrittää synnyttää ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, kun ei sitä ilokaasuakaan ole tarjolla meidän sairaalassa (TENS-laitteita sen sijaan on, wuhuu!).

Päivän posti toi mukanaan Vauva-lehden näytenumeron. Ennen aikaan köyhänä ja nuore(mpa)na opiskelijana olisin ollut vain hiljaa tyytyväinen, että sain ilmaisen lehden vessalukemiseksi (:D), mutta nyt alkoi heti hälytyskellot kilkattaa. Ensinnäkin, en muista milloin viimeksi olisin ollut Sanoma Magazinesin asiakas (MeNaisia olen aikanaan tilannut, mutten enää moneen vuoteen), joten hämmentävää, että sieltä yhtäkkiä muistetaan vanhaa asiakasta näytenumerolla. Ja toisekseen: mistä hiivatista ne tietää, että meille on tulossa perheenlisäystä? Ei kai ne voi vain asiakasrekisteritietojen perusteella arvioida, että "jaa, nainen lapsentekoiässä, pistetäänpä sille Vauva-lehti", vai onko nyt systeemi vuotanut jotain kautta tiedon mun tiineydestä? Voiko lehtitalo muka poimia väestörekisteristä tai vastaavasta tietoja asiakkaista noin vain? Minä vaan kysyn.

Ja mikä pahinta: jos useampikin lafka keksii, että mä olen tiineenä, niin millainenhan läjä erilaisia näytelehtiä ja vaippapropagandaa alkaa postiluukusta tulvia?

Illan viihdykkeen taitavat tarjota herra Google ja Finlex...

Lääkkeet!

Pitihän se arvata, että kun tähän asti on mennyt raskauden suhteen kaikki niin mallikkaasti kuin vain olla ja voi, niin tällä käynnillä sitten sattuu yhtä jos toistakin...

Lääkärineuvola oli siis tänään, ja jo terkkarille odotellessa ei homma lähtenyt käyntiin niin kuin Strömsössä. Mulla oli aika tasan klo 9, MUTTA terkkarin edellinen asiakas (joka vatsan koosta päätellen myös oli lääkärineuvolakäynnillä), jolla oli aika 20 vaille, tuli tietenkin myöhässä vastaanotolle. Noh, eihän siinä, tekevälle sattuu ja näin, edellinen asiakas kävi pikaisesti terkkarin luona ennen mua ja jäi sitten odottelemaan lääkärin luokse pääsyä.

Terkkarin huoneessa sitten olikin vakiterkkarin lisäksi kätilöopiskelija, joka hoiti tämänkertaiset mittaukset ja muut toimenpiteet terkkarin vahtiessa vieressä. Kätilöopiskelija itsessään oli ihan mukava naisihminen, ei varmastikaan kovin paljon mua vanhempi, mutta koko visiitti meni vähän epävarmoissa tunnelmissa, kun opiskelijaa selvästi jännitti ja rutiinit ei olleet ihan vielä vakiintuneet. Lisäksi opiskelija onnistui pistämään hemppaa ottaessaan mua sormeen jotenkin oudosti niin, että sitä veritippaa sai kunnolla lypsää näytettä varten.

Tällä reissulla pissa oli jälleen puhdas, verenpaine kohtalainen 126/65 ja sokerirasituksen arvot täydellisesti raja-arvojen puitteissa (jee, ei tarvitse varoa suklaata!), mutta hemoglobiini vieläkin mulle alhainen 119. Painonnoususta ei sanottu juuta eikä jaata, joten olettaisin, että olen vielä kohtalaisissa lukemissa viikkoihin nähden (viikkoja nyt 27 ja painoa tullut tähän mennessä +7,6kg).

Lääkärin vastaanotto venyi myös sen edellisen asiakkaan myöhästelyn ja ties minkä takia, ja sain odotella aika pitkään ennen kuin pääsin lekurin ronkittavaksi. Lääkäri oli nuori naisihminen, ja mukana oli - kuinka ollakaan - naispuolinen lääketieteen opiskelija, joka oli mukana tutkimushuoneessa ja teki osan tutkimuksista. Mulle tehtiin sisätutkimus, sf-mitta mittailtiin (24cm, keskikäyrällä mennään) ja lopuksi vielä Pimusta tehtiin kokoarvio ultralla. Lääkärin mukaan mittojen perusteella Pimu on "viikkoihin nähden siro ja hoikka sikiö", painoarvioksi heitettiin n. 950g, eli luultavasti meille ei ole tulossa jättivauvaa, vaikka mun perimällä sellaista vähän pelkäsin.

Ikävin yllätys oli kuitenkin pyytämättä ja yllättäen diagnosoitu bakteeritulehdus emättimessä ja 10 päivän antibioottikuuri. Kieltämättä olin ihmetellyt jo jonkin aikaa aiempaa runsaampaa valkovuotoa, mutta kun vuoto ei omaan nenään haissut pahalle eikä paikkoja kutissut, en ollut hoksannut ajatellakaan, että alapäässä voisi olla jotain "vialla". Lääkärin mukaan tulehdus ei kuitenkaan ole vakava tai vaaraksi Pimulle, vaan "tämä bakteerikanta nyt vaan välillä voi villiintyä, oli raskaana tai ei". Että näin tällä kertaa. Apteekista tarttui matkaan antibiootin lisäksi Floradixia, koska terkkari ja se kätilöopiskelija nyt kuorossa oikein suosittelivat lisäraudan aloittamista.

Ihmeteltiin tässä illalla Miehen kanssa vielä yhteen ääneen näitä neuvoloiden ohjeita lisäravinteisiin ja vitamiineihin liittyen. Jollain aiemmalla käynnillä terkkari nimittäin suositteli mulle lisäkalsiumia, "kun sulla on tuo laktoosi-intoleranssi, niin tuleepahan sitten varmasti tarpeeksi kalkkia", eikä tietenkään sanallakaan maininnut, että kalsium voi estää raudan imeytymisen (tämän kuukkeloin jälkeen päin ihan itse). Ja nyt sitten, kun hemoglobiini on tipahtanut, niin alettiin tyrkyttää sitä lisärautaa, vaikka yhtä hyvin mä voisin lopettaa sen lisäkalkin syönnin ja katsoa, mitä tapahtuu. Mä nimittäin syön laktoosivammastani huolimatta ihan reilusti maitotuotteita, eli se lisäkalkki luultavasti on täysin turha valmiste.

Taidankin heti pistää pystyyn kokeilun noiden valmisteiden kanssa, eli heitän kalkkitabuilla vesilintua ja hörpin rautalitkua joka päivä seuraavaan neuvolaan asti. Ja jos sitten vielä on hempat nollissa ja paska olo, niin sit heitän kyllä kaikilla ylimääräisillä valmisteilla sitä samaista vesilintua ja syön just tasan sitä, mitä mieli tekee. Jumalauda.

"Onneksi olkoon, se on Homo Sapiens!"

Iltasanomien nettisivuilta silmiin osui linkki tähän Hesarin uutiseen. Euroopan neuvoston tasa-arvokomitea aikoo laatia EN:n jäsenmaille luonnoksen, jonka mukaan "terveydenhoitohenkilökunnan ei pitäisi kertoa syntymättömän lapsen sukupuolta tämän vanhemmille". Tarkoituksena on estää tietyissä maissa tapahtuvia "valikoivia" abortteja, ettei syntyvien lasten sukupuolijakauma vääristy, kun esimerkiksi tyttösikiöitä abortoidaan poikia enemmän. Suosituksen mukaan sukupuoleen perustuva abortointi pitäisikin mahdollistaa vain tapauksissa, joissa pyritään välttämään sukupuolisidonnaiset geneettiset sairaudet.

Kuten aina netti-Hesarissa, uutisen kommentti-/keskusteluketju on parasta (tai pahinta) antia. Joku vetää herneen nenään siitä, kuinka Suomessakin mennään EU:n hömpötyksiin mukaan ja kohta eletään holhousvaltiossa, joku heittää faktana ilmaan väitteen "aborteista 99% on mukavuusabortteja ja LAPSI siinä murhataan", joku provosoituu edellisestä kommentista ja heittää vastavedoksi "se on SIKIÖ, ei LAPSI, naisella on oikeus päättää" -linjanvedon. Ja uskomatonta kyllä, pari kommentoijaa sanoo suoraan sukupuolen selvittämisen etukäteen helpottavan elämää, kun voi sitten henkisesti varautua kasvattamaan tytön/pojan ja voi hankkia etukäteen oikean väriset tarvikkeet.

Hesarin jutussa linkataan brittiläisen Telegraph-lehden juttuun, jossa siteeratut brittiäidit ainakin ovat tuohtuneita ja turhautuneita siihen mahdollisuuteen, etteivät he jatkossa saisikaan tietää, kummat vehkeet lapsella on. "Ihan naurettavaa soveltaa tätä käytäntöä maihin, joissa valikoivat abortit ei ole ongelma. Kyllä meidän pitää tietää lapsen sukupuoli, että voidaan kertoa tuleville isosiskoille ja -veljille/maalata lastenhuone oikean väriseksi/valita lapselle sopiva nimi ajoissa".

Sen enempää menemättä siihen, miten järkeviä perusteluja sukupuolen etukäteen selvittämiselle annetaan, täytyy ihmetellä sitä, miten pöyristyneitä britit (ja jenkitkin) ovat tästä mahdollisesta "tietojen pimittämisestä". Telegraphin juttuun kommentoinut jenkkilukijakin mainitsee lapsen sukupuolen olevan tietoja, joiden pimittäminen potilaalta itseltään on laitonta (?!). Ikään kuin lapsen sukupuolen selvittäminen etukäteen olisi jonkinlainen kaikkien vanhempien itseoikeus, ellei jopa terveydenhuollon henkilökunnan velvollisuus. Ja auta armias, jos ultraaja arvaa sukupuolen väärin: jenkkiäitihän vetää koko terveydenhuoltojärjestelmän rosikseen petossyytteen nojalla. :P

Omaan rakenneultraan on aikaa vielä reilu kuukausi, mutta ollaan Miehen kanssa puhuttu jo monta viikkoa siitä, halutaanko tietää etukäteen, kumpaa merkkiä tyyppi on. Tähän asti ollaan oltu yhtä mieltä siitä, että sukupuolta kysytään, JOS ultraaja on myötämielinen ja tyyppi sattuu sopivasti itseään esittelemään, mutta pystytään elämään myös ilman tietoa sukupuolesta. Ja jos saadaan tyypin "merkki" selville, niin sitä tietoa pimitetään sitten isovanhemmilta ja sukulaisilta, ettei tyypille hankita etukäteen tonnikaupalla sukupuolinormitettuja vaatteita ja leluja.


Noh. Anoppihan oli viime viikolla jutellut Miehen kanssa messengerissä ja tiedustellut, että meinataanko ottaa selvää tyypin sukupuolesta ja että kerrotaanko me se sitten heillekin. Mies oli diplomaattisesti vastannut, että otetaan selvää JOS mahdollista ja että tiedon jakamisesta eteenpäin pitää vielä neuvotella mun kanssa. (Fiksu Mies.) Kieltämättä alkoi nyppiä anopin kyseleminen, vaikkei anoppi sitä kiusallaan varmasti teekään. Mä vaan en ihan jaksanut ymmärtää, miksi meidän lapsen sukupuoli olisi jotenkin erityisen julkista tietoa, joka pitäisi jakaa kaikille tutuille ja sukulaisille. Ehkä anoppikin ajatteli, että koska Miehen veli aikanaan kertoi suoraan heille odotettavan saapuvaksi tyttölasta, niin kyllähän sitten minä ja Mieskin heti tunnustettaisiin, kumpi tuli saatettua alulle.

Ehkä helpointa olisikin vaan sanoa ultraajalle, että "älä missään nimessä kerro kumpi sieltä tulee, niin vältytään suvun sisäisiltä kahinoilta". :P

Pikkarit vinossa

Näin asiakaspalvelualalla työskentelevänä ja palvelualaa opiskelevana ottaa aina päähän, kun omalle kohdalle osuu ynseää palvelua. Tai sitten maanantai on ylipäänsä paska päivä soitella ja kysellä asioita.

Torstaina posti toi mukanaan kirjeen keskussairaalalta, ja np-ultra on ensi viikon perjantaina (19.8.). Mistä seurasikin se ongelma, etten olisi mitenkään ehtinyt sitä neuvolan ohjeistamaa 14 vuorokautta ennen verikokeisiin, veriseulaan kun olisi pitänyt mennä ajanvarauksella ja torstaina ei olisi ollut toivoakaan saada seuraavalle päivälle aikaa. (Tässä vaiheessa Mies jälkiviisasteli, että olisinhan mä voinut varata sen ajan jo reissusta kotiin palatessa ja käydä kokeissa, vaikkei ultra-aikaa vielä ollut tiedossa. Kiitti rakas, kylläpä piristi mieltä.)

Tänään soitin sitten heti aamusta labraan, ja ensimmäinen vapaa aika verikokeelle oli vasta keskiviikolle. Labran puhelimeen vastannut nainen oli TODELLA ynseä ja tyly ja selvästi yritti päästä musta mahdollisimman pian eroon. Lisäksi jostain syystä mulla oli vetämässä lähete myös virtsanäytteeseen, ja kun tätä ihmettelin ääneen, langan toisessa päässä ärähdettiin vain, että "no täällä se lähete nyt kuitenkin on, jätät sen näytteen tai et". Sitten soitin keskussairaalan äitipolille ja kysyin siitä 14 vuorokauden aikarajasta, ja puhelimeen vastannut tympääntynyt kätilö sanoi, että ei sillä mitään väliä ole, tulokset vaan viivästyy ja annetaan "sitten joskus". Jaaha.

Ymmärrän kyllä täysin, että hoitoalalla päivät on pitkiä ja kiireisiä ja puhelimet pirisee jatkuvasti, mutta ei kai se asiakaspalvelu nyt NIIN vaikeaa ole? Labran tympeitä tätejä nyt en ihmettele yhtään, koska siellä olen aina saanut kohtalaisen tylyä palvelua, mutta tuosta äitipolin kätilöstä jäi kieltämättä paha maku. Toivottavasti kyseessä oli yksittäistapaus. Tai sitten soitin just lounasaikaan ja häiritsin polin ruokarauhaa. :P

Tällä viikolla onkin tiedossa hulinaa. Miehen kaveri tyttöystävineen meinasi pistäytyä huomenna kylässä matkalla pohjoiseen, ja keskiviikkona puolestaan mun paras kaveri tulee meille muutamaksi päiväksi vierailemaan. Viikonloppu vierähtääkin vaihteeksi töissä, kun messukeskus heräilee kesätauolta ja järjestää jonkun jättikonferenssin.

Miehellä alkoi tänään viimeinen lomaviikko, eikä mullakaan ole enää kuin kolme viikkoa kurssien alkamiseen. Toisaalta harmittaa, että kesä meni taas näin vauhdilla ohi, mutta toisaalta taas olen kaivannut opintojen tuomaa arkirutiinia ja ennen kaikkea sitä sosiaalista elämää. Kotona maatessa kun ei pahemmin kavereita näe ja Facebook on toisinaan ainut kontakti ulkomaailmaan. :/

Nyt v***u oikeesti.

Katseltiin Miehen kanssa uutisia aiemmin päivällä, ja ainakin Ylen otsikoissa ja uutisinserteissä mainittiin, että tänään julkistetusta uudesta äitiyspakkauksesta on heti noussut paljon keskustelua. Uutispätkässä jopa näytettiin vauva.fi:n keskusteluketjusta pätkiä, joissa uusi äitiyspakkaus lytättiin "pliisuksi" ja "poikamaiseksi" ja "värittömäksi". "En kyllä pukisi noita meidän Kerttu-Irmelille, niin ovat rumia että hyi yäk". (ei suora sitaatti, toim. huom.)

Harvoin jaksan vetää palkokasvia nenäonteloon netin vauvakeskusteluista, mutta JUMALAUTA. Harvassa yhteiskunnassa saa vastaavanlaista etuutta, ja sitten nämä älykääpiöt kehtaa kitistä siitä, että ILMAISEKSI saatavat ja monelle tarpeelliset vaatteet ja tarvikkeet ovat RUMIA. Ok, jos on tarkka siitä, että omalla kultamurmelilla on just eikä melkeen oikeanväriset potkuhousut, niin ottakoot sitten sen 140 euroa ja katsokoot, että montako design-bodya sillä saa ostettua. Perkele. Ja ihan turhaan minusta haikailevat, että "kyllä oli toissavuonna/viime vuonna/vuonna 1984 paljon kivempia ja söpömpiä toppahaalareita pakkauksessa". Olisitte säästäneet ne vanhat ja söpömmät vaatteet, niin ei tarttis kitistä!

Ja sanottakoon nyt vielä, että vaikka ne äitiyspakkauksen vaatteet olikin aika vaaleasävyisiä ja ruokalapun kuviointi turhan retroa meikäläisen makuun, niin silti mun mielestä ne oli kivan näköisiä ja söpöjä. Että jos nyt täällä tärppäisi, niin riemusta kiljuen ottaisin vastaan tuon pakkauksen sisällön, oli tulokas tyttö tai poika.

Oon muutenkin tänään ollu ihmeen ärhäkällä ja kinastelevalla päällä. Joko mulla on varhainen PMS, tai sitten lähestyvät vaalit kiristää hermoja. Mieskin kävi näissä vaaleissa äänestämässä, kun meikäläinen on täällä jo viikkokaupalla paasannut siitä, kuinka nyt v***u aikusten oikeesti pitää saada jotain rotia tähän yhteiskuntaan. Vaalikiimaa, niin kuin Hesari taisi asian ilmaista. :D

Ei kai mulla muuta. Avautumisen voinkin kivasti päättää korkkaamalla jääkaapissa jo viikkotolkulla odotelleen siiderin. Onneksi telkkarista ei tule vaaliohjelmia ennen sunnuntai-iltaa.

Terkkarista päivää

Nonni, terkkari kohdattu ja vielä toistaiseksi hyvä mieli. Pelkäsin heti aamusta, että meidän terkkari on kuitenkin joku vanha kääkkä tai kauhea lässyttäjä, mutta lopulta vastassa olikin suht nuori, mutta sopivan symppis ja myötätuntoinen nainen, jonka kanssa oli mukava jutella. Ihan aasiakkaaksi ja vaativaiseksi en kehdannut ryhtyä, mutta mainitsin kuitenkin endo-epäilyistäni ja se kirjattiin myös taustatietoihin lääkärille tiedoksi.

Seuraava etappi onkin sitten näytteidenotto sekä mulla että Miehellä. Ensi viikolla ainakin meikäläinen meinasi suunnata labraan pissimään purkkiin ja antamaan verinäytettä, samaten Mies meinasi toimittaa spermanäytteen Mehiläiseen (joka näin ohimennen sanoen veloittaa kuulemma 160 euroa sperma-analyysista, wtf?!). Lääkäriaika varattiin vasta toukokuun lopulle, että kaikkien näytteiden tulokset ehtii valmistua lekurireissulle mukaan otettaviksi ja analysoitaviksi.

Hieman nauratti vastaanotolla, kun terkkari selitti, mitä kaikkia näytteitä meiltä otetaan ja miksi ja tuntui koko ajan varovan sanojaan, ettei vaan loukkaisi meitä kumpaakaan. Esimerkiksi nyt vaikka se Miehen spermanäyte. Terkkari yritti kovin kauniisti kuvailla koko näytteenantoprosessin ja kysyi vielä Mieheltä, että no miltä tämä näytteenanto nyt susta tuntuu. Mies, joka alkoi yövuoron ja orastavan flunssan jäljiltä olla vähän äreä, tokaisi vaan, että "no ei kai tässä sen kummemmalta tunnu, kyllä mä purkkiin voin kerran sihdata niin saadaan tämäkin pois päiväjärjestyksestä". Että tällainen hälläväliä-asenne meillä tänä aamuna. :D

Vaikka terkkaritäti olikin oikein mukava ja symppis, jäi mulle silti ehkä kuitenkin sellainen tunne, että terkkari vähän ihmetteli meidän suht rentoa asennetta koko lapsettomuusasiaan. Mä vastailin terkkarin kysymyksiin suoran rehellisesti ja sanoin muun muassa, ettei lapsettomuus ole meille mitenkään erityisen kipeä asia tai vaikea aihe, vaan siitä on puhuttu avoimesti sekä keskenämme että muutamille valituille ulkopuolisillekin. Jossain vaiheessa sanoinkin terkalle, etten ainakaan vielä osaa edes olla huolissani meidän lapsettomuuden mahdollisista syistä, vaan haluan vain lähinnä päästä lääkärintarkastukseen ja kartoittaa yleisesti tilannetta. Luultavasti terkkarin yleisimpiä asiakkaita ovatkin ne parit, joille lapsettomuus on todella kipeä ja ahdistava asia ja jotka alkavat olla jo epätoivoisia, ja me "no kunhan nyt joskus jotain tapahtuu" -parit ollaan vähemmistössä.

Näin vielä pienenä lisähuomiona mainittakoon, että lapsettomuushoitoihin hakeutuvaa paria tuskin lämmittää istua odotushuoneessa, jonka lehtihyllyssä ensimmäisenä osuu silmään Vauva-lehti ja Odottavan äidin opas. Liekö ne sitten eksyneet sinne perhesuunnitteluneuvolan hyllyyn vahingossa, mene ja tiedä. Mä kyllä sanoin Miehelle, että "nuo lehdet on tuossa ihan varmasti vittuilumielessä". :P

Ei ole totta.

Kp 16. Tein iltapäivällä kierron ensimmäisen ovistestin, ihan vaan päästäkseni niistä mokomista liuskoista eroon (roskiinhan ei hyvää tavaraa tietenkään voi heittää). Arvelin jo etukäteen, että tuskin saan testiin mitään viivoja edes näkymään, vaikka olinkin yrittänyt olla käymättä vessassa pariin tuntiin ja jättänyt päiväkahvinkin väliin.

Kaksi viivaahan siihen liuskaan sitten pärähti. Ihan testausajan puitteissa, ja lähestulkoon yhtä vahvoja olivat. Siis mitä helvettiä, ovuloinko mä nyt sitten jo tällä viikolla, vaikka kalenterin ja aiempien kiertojen keskiarvojen mukaan oviksen piti venyä ensi maanantaille?! En jummarra. Siis olenhan mä aina joka paikassa ajoissa ja muutenkin hätäinen, mutta että ovulaatiokin tapahtuu melkein viikon etuajassa...

Taidan varmuuden vuoksi kellistää Miehen kunhan se kotiutuu reilun tunnin päästä. Tuskin sillä mitään sitä vastaankaan on. :P

Synnytysteltta ja muita uutuuksia

Kyllä sosiaalinen media on hieno asia. Terveydenhoitajaksi opiskeleva tuttava oli jakanut Facebookissa linkin tähän keskusteluun, ja tokihan näin Vauva-lehden mahdollisena tulevana kohdeyleisönä piti käydä lukemassa, mistä ihmeestä on kyse. :D

Olin sinnikäs ja jaksoin lukea koko ketjun läpi, ja täytyy kyllä myöntää, että suomalaisilla on sarkasmin jalo taito yhä voimissaan. Ääneen hörähdykset ansaitsivat ainakin synnytysteltta, sokaistu sairaalahenkilökunta, haaremihousut jalassa synnyttäminen ja epäilys siitä, kuinka vastasyntynyt varmasti traumatisoituu nähdessään puolialastoman äitinsä heti elämänsä ensimetreillä. Päivän huutonauru -palkinto menee kuitenkin tälle kommentille:

Meillä oli tämän häveliäisyyskysymyksen vuoksi sokea miespuolinen kätilö. Kutsumme häntä leikkisästi Stevie Wonderiksi, onhan lapsen syntymä aina ihme!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

P.S: Jos meillä koskaan päästään synnytyssaliin asti, mä ainakin vaadin Miehelle synnytysburkhaa! :D

Tikusta asiaa. Vieläkin.

Tässä nyt viikon verran tikuteltuani ovulaatiota noiden liuskatestien avulla voisin vaikka hieman väsyksissäni avautua noista testeistä. Tai lähinnä niiden käytöstä. :P

Ainakaan noissa mun tällä hetkellä käyttämissä liuskatesteissä ei selvästikään ole otettu huomioon sitä, että joillain ihmisillä nyt vaan on erilainen elämänrytmi ja muutenkin meno ei-niin-keskimääräistä. Otetaan nyt esimerkiksi se, että ovulaatiotesti pitäisi tehdä joka päivä jokseenkin samaan aikaan JA mieluiten klo 10-20 välillä. Noh. Näin opiskelijana ja keikkatyöläisenä mulla nyt vaan ei ole niin simppeli päivärytmi, että pystyisin aina takuuvarmasti testailemaan just tismalleen samalla kellonlyömällä. Koulupäivien pituudet vaihtelee päivittäin, yhtenä päivänä saatan päästä jo 11 aikoihin ja seuraavana päivänä pakerran koululla välillä 8-18, joten jos ovulaatiotestailu ajoittuu viikolle, pitää mun aina katsoa kalenteria ja päättää sen perusteella, testailenko aina klo 14:30 vai klo 19.

Toinen asia, joka korpeaa noiden testien kanssa, on se, että ennen testin tekemistä pitäisi vähentää nesteiden juontia ja yrittää olla käymättä vessassa ainakin pari tuntia ennen testailua. Tässäkin mulla tulee yleensä epic fail, koska a) mulla on niin saakelin pieni rakko, että kaksi tuntia luentoa tai tenttiä putkeen on suorastaan kidutusta ja b) mä juon vähän väliä, koska mulla on aina jano. Ei siis mikään tolkuton nääntymysjano, mutta sen verran nyt kuitenkin, että vesipullo kulkee mukana jatkuvasti. Puhumattakaan siitä, että parhaina päivinä kittaan litratolkulla kahvia ja teetä, koska ne (etenkin tee) on vaan niin hyviä. Oravanpyörähän tuosta syntyy.

Tokihan olen yrittänyt parhaani mukaan noudattaa yllämainittuja "kriteerejä" ja taiteillut testien kanssa minkä aikaraameissani pystyn, mutta välillä vaan ottaa nuppiin. Lisä-ärsytystä aiheuttanee myös se, etten 9 päivän tikuttelun aikana bongannut kunnollista ovista. Viikonloppuna testeihin ilmestyi kyllä ne kaksi viivaa, mutta varsinainen testiviiva ei ollut "selvästi kontrolliviivaa vahvempi", ja tänään hyvällä tahdolla ja oikeassa valossa sain hädin tuskin viivanpaikan näkyviin. Joten mahdollisen ovuloinnin ajankohta on nyt sitten vähän niinku mysteeri. Ärrrrrärrrärrrrrr.

Noh, pääasia, että seksiä tuli harrastettua edes suurin piirtein oikeaan aikaan kierrosta. :P Nyt mennään kp 20:ssa, ja seuraavaksi jännätään puna-armeijaa. Ja sitä odotellessa puretaan patoutumia jumpassa ravaamalla: sain vihdoin aikaiseksi hankkia paikallisen voimisteluseuran (:D) jumppakortin, ja meinasin torstaina käydä testaamassa aerobodya. Seuralla olis Zumbaakin tarjolla, mutta kavereilta kuullun palautteen perusteella taidan jättää tämän muotijumpan väliin: voi sitä perus-v-askelta tehdä lattarimusiikin tahtiin kotonakin. ;)