Vauvavuoden tilinpäätös

Oy Perhe Ab:ssa on aika tehdä yhteenveto ensimmäisestä toimintavuodesta.

Toimitusjohtaja elää ja voi edelleen paksusti: tilikauden päättyessä 14.3.2013 terveydenhuollon ammattilainen mittasi toimitusjohtajan fyysisiksi puitteiksi 76 cm ja 9500 g. Strategiset mitat on saavutettu aiemmalta kvartaalilta tutuilla antimilla, ts. henkilöstöjohtajan tarjonnalla sekä ns. kotiruoalla, joskin hammaskaluston aiheuttamien tuskatilojen vuoksi henkilöstöjohtajan tarjoamalla ravinnolla on ollut suurempi kysyntä.

Toimitusjohtaja on ottanut toimiston sisällä tapahtuvan logistiikan lähes täysin omaksi vastuualueekseen. Tj siirtyy toimiston sisällä pääosin nelinkontin tai taaperokärryn kanssa kävellen, ainoastaan korkeussuunnassa siirtymiin tarvitaan edelleen muun henkilökunnan avustusta. Toimiston ulkopuolella vallitsevasta säätilasta johtuen käytetään lähes yksinomaan vaunuja. Aiemmin mainittua purukalustoa oli tilikauden päättyessä karttunut yhteensä 5 näkyvää hammasta sekä 3 ikenen läpi lähes tunkeutunutta yksilöä. Äänimaailmassa suurin muutos on tapahtunut toimitusjohtajan verbaaliosaamisessa: yleisin komento henkilökunnalle on leveästi savolaisittain äännetty "ääääe-TI", jolla toistaiseksi viitataan kaikkeen mikä tj:n näkökentässä vilahtaa. Muita käskymuotoja ovat erilaiset tavut kuten "kääkääkää", "köököököö" ja "eijeijei".
 
Toimitusjohtajan johtamistyyli on vuoden aikana muuttunut passiivisesta vaistojohtajuudesta aktiivisemmaksi, viestintään nojaavaksi kommunikaatioksi: toimitusjohtaja ilmaisee entistä selkeämmin oman tahtonsa ja tyytymättömyytensä ja osaa nyt myös tarkemmin osoittaa tyytymättömyytensä aiheuttajan.


Tilikauden päätteeksi merkitään poistoiksi suuri osa 74-senttisistä vaatteista ja osa kestovaipoista. Investointeja vuoden viimeisellä kvartaalilla ovat olleet lähinnä toimitusjohtajan viihdyttämiseen tarkoitetut lelut ja kirjat, joista osa on hankittu Oy Perhe Ab:n ulkopuolisilta yhteistyökumppaneilta (joululahjat, syntymäpäivälahjat). Henkilöstömuutoksiin vuoden aikana ei ole ollut tarvetta.

Kaiken kaikkiaan firman ensimmäinen toimintavuosi on ollut opettavaista aikaa koko henkilöstölle, ja tulosyksikkö suuntaakin katseensa seuraavaan tilikauteen luottavaisin mielin.

Sairastuvasta käsityöpajaksi?

Pimu meni ja täytti 11 kuukautta männäviikolla. Lapsosen iän kyselijöille meinaa kuitenkin vieläkin lipsahtaa vastaukseksi "vähän päälle 10 kk", kun jotenkin ei enää meinaa pysyä kartalla siitä, kuinka vanha napero jo onkaan. Eilen illalla myös muistelin huvittuneena niitä ensimmäisiä kuukausia, kun Pimun iän laski viikoissa ja tunnollisesti napsi kuvia lapsesta joka viikko, että "on sitten mistä seurata lapsen kasvua ja kehitystä". Nyt hyvä jos muistan kirjata edes itselle kalenteriin tai vauvakirjaan Pimun tuoreimpia temppuja. Vauvakirjan kohtaan "otin ensiaskeleet" kirjasin epämääräisesti "tuettuna joskus 10-kuisena", koska en enää muistanut, paljonko mittarissa oli, kun ne ensimmäiset tuetut steppiaskeleet otettiin. 11 kuukaudet tilastomitatkin haettiin neuvolasta omatoimisesti vasta eilen, kun 14. päivä ei vaan viitsitty raahautua ulos kämpästä. (Jos jotakuta kiinnostaa, niin mitat oli 74 cm ja 9340 g.)

Pari viime viikkoa meni meidän huushollissa räkätaudin kourissa. Ensin mies valitti kipeää kurkkuaan ja tunnollisen työntekijän tavoin sairasti viikonlopun kunnolla, jonka jälkeen riekkui puolikuntoisena töissä viikon ja sai palkkioksi poskiontelontulehduksen ja antibiootit. Hillittömästä käsienpesusta ja jopa yhden yön mittaisesta karanteenista huolimatta räkis hyppäsi mulle ja lopulta Pimulle, joka sairastikin pitkän kaavan kautta ja oikein kuumeen kera. Sairastupailun vuoksi jouduttiin tietenkin jättämään väliin viime viikon avoin päiväkoti ja muskari eikä ulkoiltu arvauskeskusreissua ja yhtä kauppareissua lukuunottamatta ollenkaan, joten toisen räkisviikon lopulla alkoi olla jo melkoisen mökkihöperö olo. Sairastelun takia Pimu ei luonnollisestikaan jaksanut tai halunnut syödä hirveästi "oikeaa" ruokaa, joten tissit oli kovilla likan roikkuessa maitobaarilla tavanomaista enemmän. Taisinpa useampanakin päivänä ja iltana uhkailla vieroituksella, jos oikein tympäisi, mistä en näin jälkeenpäin ole järin ylpeä.

Asiasta kuudenteen. Mä olen varmaan menettämässä järkeni, sillä olen useampanakin päivänä miettinyt loikkaavani neulepuikoista ompelukoneen puikkoihin. Tilasin tänään jopa Noshilta paria erilaista kangastakin, kun oli niin söpöjä kuoseja. Siis minä, joka hädin tuskin osaan lyhentää lahkeet ja ommella verhot, suunnittelen vakavissani ompelevani Pimulle vaatteita. :O Samoin takaraivossa on kummitellut Lähiömutsin blogista bongattu idea tuunatusta äp-makuupussista, mutta se projekti hautuu varmaan niin kauan kunnes oikeasti saan aikaiseksi etsiä jostain a) vanhan makuupussin ja b) silmää miellyttävää kangasta tuunausta varten. Ja hihalliset ruokalaputkin olisi käteviä tuon sottapytyn kanssa, niihinkin löytyi kuuklella selväsanaiset ohjeet. Ja vaippoihin tarttis tehdä lisäimuja ja ja ja...

Mähän siis olen periaatteessa ihan kätevä käsistäni, mutta mun erikoisalaa on tähän asti olleet enemmänkin tosiaan nuo neuleet ja jossain määrin virkkauksetkin. Ompelukoneilla ja mulla taas on aina ollut viha-rakkaus-suhde: suoraa tikkiä vaativat verhot ja kuluneiden farkunhaarusten paikkaus vielä menettelevät, mutta heti kun työn alla on jotain niinkin vaativaa kuin vetoketjun ompelu, mun avaruudellinen hahmottamiskyky loikkaa saman tien ikkunasta ulos ja simppelistä ompeluhommasta tulee tuntien päänraapimissessio. Kirosanoja unohtamatta. Bodyn tai paidan ompelu Pimulle voi siis olla melkoinen koettelemus niin mulle kuin sille kangasparallekin, jonka mä saatan innostuksissani leikellä ja ommella käyttökelvottomaksi silpuksi - onhan mun motto tähänkin asti ollut "enemmän intoo ku taitoo".

Tai sitten mä luovutan heti kättelyssä, kiikutan tykötarpeet ompelutaitoisemmalle äidilleni ja juon kahvia sillä välin, kun mummi rykäisee lapsenlapselleen uutta vermettä.

Kyllä Pimu niin mielensä pahoitti

Nettipalstoilta bongasin vinkkivinkkinä tulevaa varten jo jokin aika sitten Uhmakirjan, ja kun sattumoisin kirjastoreissulla opus majaili hyllyssä, nappasin sen mukaan iltalukemiseksi. Jo heti ensimmäisessä luvussa oikein tunsin, kuinka hehkulamppu syttyi pään päällä ja ajatus kirkastui: jumankauta, ne kuuluisat Vaiheet ei olekaan olemassa äidin ja isän kiusaamiseksi! (Project Mama muuten kirjoitti aiheesta vastikään, postaus täällä.)

Pimu on koko ensimmäisen vuotensa ajan ollut vanhempiaan temperamenttisempi tapaus ja ilmaissut kiukkunsa ja muut tunteensa varsin kantavalla äänellä ja painokkaasti. Kiukkuvaiheita on ollut tasaiseen tahtiin, ja säännöllisin väliajoin mä olen repinyt hiuksiani päästä, kun "ei sille taas kelpaa mikään ja voi jumanperkele mä olen huono äiti kun tuo muksu vihaa mua". Noh, jos Uhmakirjaa on uskominen, niin jo pelkästään vauvavuoden aikana lapsella on seitsemän (7!) etappia, joihin kaikkiin liittyy uhmaa ja kiukkua. Etappien keskimääräisiä ajankohtia ja blogimerkintöjä tai omaa kalenteria vertailemalla se valaistuminen sitten koitti: Pimu on pistänyt parastaan kutakuinkin kirjassa mainittujen etappien aikoihin.

Jälkiviisaus tunnetusti on sitä parasta lajia, niin tälläkin kertaa. Luettuani (ja luetutettuani Miehelläkin) pari ensimmäistä kappaletta teki mieli läiskiä itseään kädellä otsaan. Kaikki ne illalla Pimun nukahdettua valutetut kiukunkyyneleet, kaikki se riittämättömyyden tunne, kaikki Miehen kanssa käydyt "miksi Pimu tykkää susta enemmän ku musta, byääh" -keskustelut olisi voitu välttää tai ainakin minimoida, jos vaan olisin tiennyt uhmasta ja vauvan näistä(kin) vaiheista enemmän. Onneksi nyt olen kuitenkin tietoinen siitä, mitä tuleman pitää, ja osaan konsultoida Herra Googlen ja Kaksplussan lisäksi myös ainakin Uhmakirjaa.

Tänäkin aamuna Pimu on osoittanut, että uhma ei kuulu vain sinne taaperovaiheeseen. Pitkin aamua on keskusteltu muun muassa siitä, onko pienen ihmisen sopivaa tulla väliin, kun äiti tyhjentää astianpesukonetta, saako lehtitelineen lehtiä repiä tai saako tietokonepöydän laatikoita kaivella, ja yleensä parin kiellon jälkeen keskustelu päättyy siihen, kuinka Neiti Draamakuningatar mielensä pahoittaa ja alkaa valuttaa krokotiilinkyyneleitä. Lisäksi muksu on tehnyt viikonlopun yli hampaita numero 3, 4 ja 5 (kaksi läpi, kolmas siinä hilkulla) ja nukkunut vähän kehnommin särkytropista huolimatta, joten kitapurjeita on tuuletettu viime aikoina koko perheen voimin.

Onneksi kotona kökkiminen on sentään vähentynyt muskarin ja avoimen päiväkodin taaperokerhon myötä. Taaperokerho on ollut positiivinen yllätys: Pimu viihtyy muiden lasten seurassa ja saattaa jopa leikkiä porukassa, mä saan juttuseuraa ja kupin kahvia ja muutaman kilometrin kävelymatka kerhopaikalle takaa kyytiä äidin persläskeille.

Eipä sillä, että tässä mitään persläskiä ehtisi kertyä kotona hengatessakaan. Siitä Pimu, meidän oma pieni hurrikaani ja Terroristi-Riitta, pitää huolen. Nimim. "Minne se taas ehti kadota?!"

Vauhtia ja ei-niin-vaarallisia tilanteita

Totesin tänä aamuna lapsen touhuja katsellessani, että parhaina päivinä vauvasta on monenlaiseksi viihdykkeeksi. Vähän niin kuin Discovery Channelin, Animal Planetin ja Putouksen sketsihahmokisan yhdistelmä.

Discovery Channel -aspektia kuvastaa tyypin ehdoton kekseliäisyys. Pimu hoksasi eilen, että tavaroita voi paitsi jyystää hampailla, myös raahata mukana ja jopa jemmailla. Olenkin tämän päivän aikana kaivanut Duploja paitsi sohvan alta, myös lelulaatikosta ja pyykkikorista, joihin Pimu niitä tiputtelee hengaillessaan polviseisonnassa korien vierellä. Duploilla osataan myös hakata ja hinkata sohvapöytää ja olohuoneen vitriinien ovia (jotka onneksi eivät ole lasia vaan jotain kirkasta pleksiä...). Marakassia eilen heilutellessaan Pimu puolestaan keksi tunkea rytmilelun mun tissivakoon piiloon. Eläimellistä menoa tarjoavat taasen Pimun erilaiset ääntelyt, joista oudoimmat kuulostavat jonkun merihirviön kohinalta ja kurinalta. Ja osaa tuo lapsi röhkiäkin.

Sketsihahmokisa tuli elävästi mieleen, kun Pimu otti kommunikaatioarsenaaliinsa uutena keinona sormella osoittelun ja "täh, täh, täh" -hokeman. Ihan selvä Mikko Zetterberg siis. Leena Hefneriä Pimu muistuttaa silloin, kun aukoo suutaan äänettömästi ja heiluttelee muutenkin päätään miten sattuu. Ja muutenkin tuo muksu on ihan pelle. Eilen ja tänään se keksi leikkiä piilosta konttaamalla sohvan kulman taakse ja pogosi sieltä ylös-alas käsinojaa vasten, ja joka kerta kun Pimu pääsi ylös ja äiti tai isi sanoi "moi", likka pärähti hervottomaan nauruun. (Lopulta räkänauru kostautui sillä, että riemuissaan Pimu unohti tasapainonsa ja rätvähti ohimo edellä viereistä puulipastoa päin. Suurilta vammoilta onneksi vältyttiin tällä kertaa.)

Pimu kartuttaa uusia taitoja tällä hetkellä huimaa tahtia. Tukea vasten seisoskelu on jo ihan last season ja nyt otetaan jo sivuttaisaskelia tuen kanssa. Enää kaatuessaan Pimu ei heitä suorilta koivilta selälleen, vaan pyrkii kääntymään ja kaatumaan vatsalleen. Pinsettiotetta harjoitellaan jatkuvasti Talk-murujen avulla. Jouluna Pimu oppi antamaan pusuja (eli toisin sanoen syömään äidin ja isän nenää ja kuolaamaan hervottomasti päälle). Istumaan se ei kuitenkaan nouse vieläkään, eikä kyllä pysy lattiallakaan istumassa omineen, vaan pyrkii heti selän kautta kontilleen ja eteenpäin. Näinköhän tuo oppii koskaan istumaan paikallaan, mokomakin neiti elohopea...

***

Mun opintojen piti jatkua tänään. Niin, piti. Opettajalta tuli sähköpostia, että syistä x ja y kurssi alkaakin vasta 15.1. ja on näillä näkymin mahdollista suorittaa kokonaan verkossa (jippii, nyt ei tarvi mulkata Miehen työvuorojen kanssa!). Vähän alkaa jo jännittää, että mitä mun opiskelusta tulee, kun pitäisi kotona pystyä keskittymään.

Otin itseäni niskasta kiinni ja hoidin viime viikolla jo pitkään "pitäis hoitaa" -listalla kummitelleen perhesuunnitteluneuvolakäynnin varauksenkin. Kuparikierukka oli toimiva ehkäisykeino ennen Pimuakin, joten samalla metodilla ehkäistään Pimun sisarustenkin alullepano (pun intended!) ainakin toistaiseksi. Menkkojahan mulla ei ole kuulunut eikä näkynyt Pimun syntymän jälkeen, joten asennuksesta voi tulla varsin kivulias operaatio.

Hmm. Onkohan sektion jälkeen saatu kipulääkeresepti vielä voimassa? Ja mitenkähän paljon Panadolia ja Buranaa sietää syödä imettäessä? Ei kun kuukkeloimaan.

Joulu ja sen jälkipyykki

Joulunalusviikolla mun kaamosväsymys hellitti hetkeksi, kun Pimun kummitäti pääsi yllättämään ja karautti keskiviikkona kahden päivän vierailulle. Olivat Miehen kanssa mokomat juonineet mun selän takana, ja kun ovikello illalla soi ja mä menin avaamaan, pääsi spontaanisti onnen itku. :D Visiitin aikana ystävärakas viihdytti kummilastaan, juorusi mun kanssa, leipoi joulutorttuja ja päästi mut ja Miehen viettämään laatuaikaa leffateatteriin Hobittia katsomaan. Pimunkin pahin vierastuskausi oli selvästi menneen talven lumia, koska likka alkoi parkua ikäväänsä (ja tissiä) vasta puoli tuntia ennen meidän kotiutumista ja muun ajan joko nukkui päikkäreitä vaunuissa, söi tai leikki kummin kanssa. Totesinkin ystävän lähdön jälkeen, että yllätysvisiitti oli kyllä paras joululahja ikinä.

Perjantaina ennen joulua vietettiin omalla porukalla vielä minijoulua, koska todettiin Miehen kanssa, ettei ole mitään järkeä raahata omia lahjojamme mummolaan ja takaisin. Pimulle paketeista paljastuivat mun ostama Herra Hakkarainen -pehmolelu sekä kummitädin hankkima Mauri Kunnaksen Yökirja, Mies sai multa rukkaset (kirjaimellisesti: oikein lampaannahkarukkaset, ite pyysi!) ja mä tuoreimman kausi-Muumimukin ja limenvihreät Reinot.

Lauantaina suunnattiin sitten viikoksi anoppilaan joulunviettoon ja kotiuduttiin eilen. Ensimmäisen mummolayön ajan paikalla olivat myös Miehen veli perheineen, jotka tapasivat Pimun vasta nyt ensimmäistä kertaa (ristiäisiin eivät tulleet lankomiehen työn vuoksi, baarityöläisellä harvoin on viikonloppuisin vapaata). Pimun serkku 2 v 10 kk oli aluksi ihmeissään, kun meidän likasta ei ollutkaan kunnon leikkikaveriksi, mutta äkkiäkös serkkulikka keksi, että konttaamalla edellä saa meidän Pimun peräänsä kikattamaan. Lisäihmetystä serkulle tuotti rintaruokinta ja omin sormin ruokaa natusteleva Pimu: tissillä olevaa vauvaa piti tulla oikein silittelemään ja katselemaan ihan läheltä. Kun sitten selitin, että "olet E sinäkin juonut maitoa tällä lailla", niin käly lisäsi siihen aika äkkiä, että "niin, sillon ihan pienenä, mutta aika nopeasti sitten sait pullostakin maitoa". Muutenkin käly sai kohotella kulmiaan ihan kiitettävästi meidän (tai lähinnä mun) kasvatusvalinnoille: perhepedistä kuullessaan käly alkoi ystävällisesti kertoa keinoja, joilla opettaa vauva omaan sänkyyn, ja tissillä päikkäröintiin kommentti oli, että "kyllä musta vaan oli kivempaa saada vähän omaa aikaa E:n päikkäreiden aikaan ja iltaisin". Harmi sinänsä, etten kaivellut kantoliinaa esiin kälyn nähden: olisi ollut ihan hauska nähdä, millaisia o.O -ilmeitä liinailu olisi aiheuttanut...

Joulunpyhät olla öllötettiin aika tiiviisti neljän seinän sisällä, sillä Pimu nappasi serkkutytöltään nuhan (aargh) ja valutti räkää antaumuksella, enkä uskaltanut räkäistä lasta iskeä ulos vaunupäikkäreille pakkaslukemien huidellessa 15 ja 20 asteen välimaastossa. Tapaninpäivänä alkoi olla jo mökkihöperö olo, ja seuraavina päivinä pikavisiitit mun äidille ja isovanhempien luokse tulivat ihan tarpeeseen. Onneksi höperyyttä vähän lievitti se, ettei mun tarvinnut olla koko ajan juoksemassa Pimun perässä, vaan mummo ja ukki konttailivat pitkin poikin likan perässä ihan mielellään.

Pimun joululahjavuori oli odotetusti melkoinen, vaikka olinkin yrittänyt sanoa sukulaisille, että älkää nyt herrantähden ostako tolkuttomasti tavaraa lapselle, joka ei osaa sitä materiaa kaivata. Paketeista paljastuikin onneksi suurimmaksi osaksi vaatteita ja sukkia, ja lelutkin olivat mukavia (Brion musta taaperokärry, Duploja, Fisher-Pricen soiva pingviini, Ainun uninalle ja toinen pehmokoira). Ja toisaalta, kuten osasinkin uumoilla, mun mummolla oli taas vaihteeksi vähän ajatus karannut edelle, koska mummo oli hankkinut Pimulle 3-vuotiaille suunnatun hevoskorttipelin ja Peukaloisen retket -elokuvan. Ei ihan ikätasoista, mutta onpahan tulevia vuosia varten jemmassa... Mulle mummo oli pistänyt pakettiin punaisen Mariskoolin. Anoppi puolestaan kunnostautui perinteisesti kosmetiikan saralla ja oli hankkinut koko porukalle Dermosililtä erinäisiä tuotteita (lähinnä saippuaa ja Pimulle oman kauralämpötyynyn), mun äiti lahjoitti toivottuja kirjoja mulle ja Miehelle ja Pimun kummisetä puoliskoineen oli hankkinut meille Pentikistä kahvia ja teetä sisältävän herkkukorin (jonka vasta tänään muistin unohtaneeni anoppilaan, dämn). Niin, ja bonuksena Pimulle käly oli käynyt jonottamassa Stockmannin juhlavuoden Muumi-mukin, jonka aion antaa Pimulle käyttöön kunhan tyttö vähän kasvaa ja oppii, ettei astioita heitellä. :P

Joulu on vakava asia.

Uudeksi vuodeksi ollaan suunniteltu hyvin rauhallista meininkiä: kotona oloa, hyvää ruokaa, herkkuja ja telkkarista tai boksilta ohjelmaa. Ja jos Pimun nuha ei hellitä, niin ehkä vielä bonuksena kieppi terveyskeskuksen kautta tarkistamassa, ettei nuhan kaverina ole tulehtuneita korvia.

Kolmannen kvartaalin tuloskatsaus

Kolmen hengen muodostaman Oy Perhe Ab:n vauvavuosi lähenee loppuaan, ja on jälleen kvartaalitulosten tarkastelun aika.

Toimitusjohtaja on komeassa 9 kuukauden iässä saavuttanut mitat 71,5/8800 (pituus/paino). Mittaustulokset ovat tällä kertaa jokseenkin epävirallisia terveydenhuollon ammattilaisen määräaikaistarkastuksen puutteesta johtuen, mutta tarpeeksi virallisia vauvakirjaa varten. Mittoihin ollaan päästy edelleen henkilöstöjohtajan antimilla, mutta energiankulutusta paikkaavat tehokkaasti myös läheisen elintarvikemyymälän antimet. Erityisesti mainittakoon hevi-osaston valikoima täydennettynä puuroilla, hedelmäsoseilla ja satunnaisella tarjonnalla lihaosastolta.

Kolmannella vuosineljänneksellä toimitusjohtaja on ottanut enemmän vastuuta logistiikasta. Tj aloitti neljänneksen siirtymällä paikasta a paikkaan b ryömimällä, sittemmin ottamalla haltuun konttausasennon ja viimeisimpänä uutuutena siirtymisen vertikaalitasossa nousemalla polviseisontaan tai seisoma-asentoon tukea vasten. Purukalustoa tj on hankkinut kaksin (2) kappalein, molemmat alaleukaan, ja lisää hankintoja ennakoidaan tapahtuvaksi lähiaikoina. Toimiston ulkopuolella liikkuminen tapahtuu nykyään lähes yksinomaan vaunukyydeillä, kantoliinaa ja -reppua käytetään lähinnä toimistossa, kun halutaan toimitusjohtajan pysyttelevän aloillaan henkilöstöjohtajan ja logistiikkajohtajan siivotessa. Äänimaailmaan kuuluvat enenevässä määrin erilaiset äänteet, kuten mämmämmämmä ja krrrrkrrrkrrrkrrr sekä ouououou. Varsinaisia käskyjä ja muita sanoja odotetaan muodostuvaksi vuoden viimeisellä kvartaalilla.

Kvartaalin poistoiksi merkitään suurin osa alle 70-senttisistä vaatteista. Investointeja puolestaan tällä kvartaalilla ovat olleet 70-74-senttiset tai sitä suuremmat vaatteet, ml. ulkoiluun tarkoitettu windfleece-haalari ja erinäinen läjä villakerrastoja pakkaskelejä varten. Odotettavissa seuraavan kvartaalin alkupuolella lahjoituksia ulkopuolisilta tahoilta joululahjojen merkeissä, huhujen mukaan ainakin taaperokärry.

Vauvavuoden viimeisellä neljänneksellä odotettavissa ainakin lisää motorista kehitystä sekä henkilöstöjohtajan siirtyminen osa-aikaisesti toisen palvelukseen (= äiti lähtee opiskelemaan). Logistiikkajohtajan toimenkuva säilyy ennallaan, joskin logistiikkajohtajan toimenkuva on osittain laajentunut henkilöstöjohtajan tontille ruokahuollon ja puhtaanapidon saralta.

Sormi suussa

Käytiin torstaina näyttäytymässä neuvolassa 8-kuistarkastuksen tiimoilta. Pimu oli kartuttanut jälleen massaa yllättävän kiitettävästi, vaikka ruokailu tuntuukin olevan välillä vähän niin ja näin. Strategiset mitat tällä hetkellä 70,5 cm ja 8550 g, hattukoko 45 cm. Pituus menee just eikä melkeen ennustekäyrällä (?), pituus-paino-suhde on terkkarin mukaan sopusuhtainen. Syömisestä terkkari ei juuri kysellyt, mainitsin tytön sormiruokailevan ja tissittelevän edelleen ahkerasti. Kuudenkympin ja kuoleman välillä olevan terkkarin ilme oli kyllä hämmentyneen kunnioittava kun tuli puhe imetyksestä: "Ai se sujuu vielä noin hyvin?" Ilmeisesti ko. terkkarin keskivertoasiakkaat ovat tässä vaiheessa jo siirtyneet korvikkeelle tai muuten vain vähentäneet imetystä...

Lääkärintarkastuksessakaan ei ilmennyt mitään ihmeellistä. Pimulta puuttuvat vielä sivuheijasteet eli omin nokin istuminen lattialla ei vielä ole ihan hanskassa, mutta pinsettiote sen sijaan on jo melkein hallussa. Ja vierastaminen sen kun pahenee: ensimmäiset hätäitkut pääsi jo mun sylissä istuessa, kun lääkäri kuunteli keuhkoja ja sydäntä, ja silmitön raivokohtaus pamahti päälle kun lääkäri otti Pimun tutkimuspöydälle niitä heijasteita tutkiakseen. Huoh.

Tässä kun nyt on tullut mainituksi tuo ruokailu ja kiinteiden syöminen useammassa postauksessa, niin otetaanpa sekin aihe nyt vihdoin kunnolla käsittelyyn. Ollaan Pimun kanssa alusta asti pelkästään sormiruokailtu, eli heti kuusikuisesta lähtien likka on saanut syödä ruokansa ihan omin sormin - ainoastaan d-vitamiinin mä tarjoilen tippoina lusikalla. Alkuun likka vähän kummasteli, että mitä hittoa mulle oikein tyrkytetään, kun naaman eteen lätkäistiin tissin sijaan kurkkutikkuja, vesimelonin palasia ja muita kasvikunnan tuotteita. Aika pian Pimu kuitenkin hoksasi jutun jujun, ja vähitellen vaipassakin alkoi näkyä maitokakan seassa porkkananpaloja ja kurkun siemeniä.

Nyt kun sormiruokailua on takana pari kuukautta, Pimu syö jo ihan mallikelpoisesti: motoriikka on kehittynyt, sapuskat pysyy hyvin käsissä ja ruokaa eksyy enemmän suuhun kuin esimerkiksi kulmakarvojen tienoille. Ruoan monipuolisuudesta ja laadusta sen sijaan voidaan olla montaa mieltä... Vaikka mä olen suurella rakkaudella ja antaumuksella kokkaillut likalle uunilohta, omaa makaronilaatikkoa ilman munamaitoa ja pyöritellyt jauheliha-kesäkurpitsakebakoita, Pimu nyrpistelee säännönmukaisesti nenäänsä kaikelle proteiinipitoiselle ja kiskoo sen sijaan edelleen lähinnä hedelmiä ja vihanneksia. Keitetty kananmunakin herättää useimmiten epäilyksiä. Leipä ja viljatuotteet, mukaanlukien puuro, on ihan nou-nou, vaikka mä antaisin lapsen itsensä ottaa puurolla ladatun lusikan käteen.

Pimun kasvusta päätellen tilanne on vielä ihan ok, mutta kieltämättä omaatuntoa kalvaa, kun kuuntelee muiden sormiruokailijoiden äitien kertomuksia kaksin käsin lihapatoja kauhovista herrantertuista ja kiltisti iltapuuronsa lusikoivista vauvoista. Sormiruokailun idea on, että vauva/lapsi itse päättää mitä, milloin ja minkä verran syö, mutta itsestä vaan tuntuu hullulta, että tuon ikäinen ja kokoinen lapsi pärjäisi pelkillä rehuilla. Lisäksi useimmiten päällimmäinen tunne neidin ruokailua katsellessa on turhautuminen, kun suuri osa ruoasta päätyy kuitenkin lattian kautta biojätteeseen. Ei järin ekologista, ja kalliiksikin mokoma tulee.

Pitää jatkossa nyt tyrkyttää entistä useammin noita proteiinipitoisempia eväksiä ja toivoa, että lapsi vielä kokee valaistumisen ruokailun suhteen. Siihen asti kauppalistassa lukee vakiona "kurkku, meloni, satsuma, kesäkurpitsa, porkkana". :P

Napanuoran katkaisu

Lokakuun viimeinen lauantai oli eräänlainen virstanpylväs mun ja Pimun symbioottisen suhteen muuntumisessa ihan vaan äiti ja tytär -suhteeksi. Mä vietin päivän parhaan ystävän polttareissa ja Pimu oli isänsä ja pumpatun pullomaidon varassa anoppilassa. (Tai no okei, Mies ja Pimu kävivät mua tervehtimässä kesken polttareiden ja imetinkin lapsosen pari kertaa sillä välin. Mutta silti.) Edellisen kerran mä ja Pimu oltiin oltu erossa toisistamme noin pitkään synnärillä, kun tyttö oli yön lastenteholla ja mä omalla osastollani, ja tietenkin mua etukäteen stressasi ja vähän ahdistikin. Entäs jos likka vaan huutaa koko päivän hammassärkyjään tai ikäväänsä tai tissiä? Entäs jos se ei suostu syömään mitään kiinteää safkaa tai pullomaitoa? Miten sen päikkäreiden käy, kun unikaverina ei ole tissi?

Hyvin kävi. Mies juotti maitoa nokkamukista ja syötti muksulle kaikkea mitä se vaan suostui syömään, onnistui hyssyttelemään tyypin päiväunille syliinsä ja siirtämään appisten sänkyyn JA selvisi puolen tunnin automatkoista polttaripaikalle ja pois tytön kanssa kahden ilman, että Pimu huusi kaukalossaan takapenkillä yksin ilman sen kummempia viihdytyksiä. Ainut kupru osui ilta-aikaan, kun Pimun nukkumaanmenoaika koitti. Pimun tissi-uni-assosiaatio on edelleen niin vahva, että Miehen nukutusyrityksistä huolimatta lapsi huusi kuin hyeena siinä vaiheessa kun mä saavuin polttareista noin varttituntia sovitusta ajasta myöhässä.

Ja kun nyt aiheeseen päästiin, niin avauduttakoon hieman aiheesta imetys ja yöhulinat. Pimu on edelleen varsin tissivauva eikä kiinteästä ruuasta ainakaan vielä ole tissimaidon korvaajaksi, vaikka ajoittain likka ahmiikin hyvällä ruokahalulla muutakin ruokaa. Myös hiljattain opitut konttaamisen ja karhukävelyn taidot tuntuvat hyrräävän tytön päässä illat pitkät, joten illoista ja öistä on meillä tullut vaihteeksi taistelua. Pimu nukahtaa iltaisin edelleen vain tissi suussa ja yöllä havahtuessaan rauhoittuu uudelleen paikalleen ja uneen vain, jos kertaalleen irrotettu nisä tyrkätään takaisin suupieleen. Tästä on seurannut mulle jatkuva hartiajumi ja Pimun hampaiden myötä arat ja verinaarmuilla olevat rinnanpäät. Heräilyn aiheuttamasta potutuksesta puhumattakaan.

Neuvolassa en ole vielä ottanut aihetta puheeksi, koska melkein voin arvata mitä sieltä neuvoksi annettaisiin: unikoulu, perhepedin purkaminen, yövieroitus. Ehkä jopa Pimun siirto omaan huoneeseen, mikä nyt ainakin on vielä tässä vaiheessa ihan utopiaa - enhän mä varmaan OSAISI nukkua ilman tuota pientä potkunyrkkeilijää samassa huoneessa. :D Jonkin sortin unikoulu ja yötissittelyjen vähentäminen alkavat kieltämättä kuitenkin jo houkuttaa, ja olenkin selaillut jo alustavasti Pantleyn ja Keski-Rahkosen teoksia vinkkien toivossa. Myös Jay Gordonin menetelmää olen kuullut kehuttavan, mutten ole vielä ehtinyt siihen perehtyä (ja ilmeisesti Gordonin menetelmä sopiikin vasta vanhemmille vauvoille ja taaperoille).

Toisaalta harmittaa miettiä unikouluja ja yövieroittamisia jo tässä vaiheessa, kun tähänkin asti ollaan menty Pimun kanssa niin lapsentahtisesti kuin vain mahdollista. Ja toisaalta taas lievää syyllisyyden tunnetta lievittää kuitenkin se seikka, etten mä ole sentään kokonaan vieroittamassa tuota likkaa tissiltä. Vaikka kevään koulukuvioita pyöritellessä ja stressipalloillessa kävikin mielessä, että moni asia sujuisi paljon paremmin, jos Pimu olisi korvikevauva tai söisi edes rintamaitoa sujuvasti pullosta...

Näillä mietteillä tällä kertaa.

Eteenpäin, mars!

Meidän huushollin arjessa kuultua: "Op-pop-pop, ei sinne!" "Neiti hei, minne matka?" "EI OTA SITÄ!" "Varo, Pimu on taas siinä oven takana!" Ja niin edelleen.

Pimatsu on nyt parin viikon ajan ollut liikekannalla. Ensi alkuun likka otti haltuun olohuoneen ja sen moninaiset nurkat (tv-taso pleikkareineen, toisessa nurkassa sijaitsevat nettipistokkeet ja pistorasiat, vitriinikaapit, viherkasvit...), ja pian lapsen lebensraum laajenikin jo eteiskäytävään, keittiöön ja makuuhuoneisiin. Ryömintävauhti on myös jo sitä kaliiberia, että kun huomaa tytön olevan matkalla jonnekin kiellettyyn nurkkaan, on nostettava perse penkistä heti eikä hetken päästä ja haettava pieni tuholainen syliin ennen kuin sattuu ja tapahtuu. (Nimim. Meinasin olla liian hidas ja kännykän laturi oli hollilla.) Pimu nousee myös jatkuvasti konttaus- ja karhukävelyasentoon, mutta ei kuitenkaan ole vielä hoksannut, kuinka niillä tyyleillä pääsisi etenemään.

Meidän pienellä 7-kuisella terminaattorilla on tätä nykyä myös purukalustoa: alas ilmaantui ensimmäinen naskali samoihin aikoihin kun Pimu ryömi ensimmäisiä kertoja olohuoneessa, ja sen vierustoveri tekee jo kovasti tuloaan. Hampaiden tulo ei onneksi ole vielä haitannut imetystä, mitä nyt välillä äiti saattaa vähän älähtää kun väsynyt tai riehakkaalla tuulella oleva tyyppi nappaa liian napakasti kiinni. Hampaannysällä ja sen kaverilla on myös mukavaa nutustella kurkkutikkuja (sormiruokailusta oma postaus sitten aikanaan) ja irvistellä Rölli-tyyliin. Harmi vaan, että Pimun hymy hyytyy ja hammas katoaa piiloon aina, kun mä tai Mies yritetään ottaa valokuvaa. :/

Käytiin aamupäivällä neuvolassa omatoimimittauksilla hakemassa tilastot vauvakirjaa varten. Kahdeksan kiloa on paukautettu vihdoin rikki (8170 g) ja pituudessa ollaan uudella kymmenluvulla (tasan 70 cm). Ei huonommin, vaikka välillä äitiä vähän mietityttääkin, riittääkö tyypille ravinnoksi ihan oikeasti rintamaito ja kurkkutikut tai satunnaiset meloninpalat. :D

Tylsähkö viikko tulossa, jooga ja muskari on molemmat syyslomalla ja Mieskin iltavuorossa, eli joudun kehittelemään päivisin jotain aktiviteetteja, ettei lapselle iske tylsyys ja äidille mökkihöperyys. Jos edes ilmat suosisivat, niin päästäisiin ulkoilemaan tai vaikka kartsalle pörtsäämään?

Vauva harrastaa, osa 3

Kun noista muistakin harrasteista tuli pykättyä postaus, kirjoitellaan nyt vielä kolmikon tuoreimmasta eli vauvajumpasta.

Kolmen käyntikerran perusteella vauvajumppa on ollut vallan lystikästä menoa, varsinkin kun se edes etäisesti muistuttaa mun pre-raskaus-jumpassa käyntiä. Yksi jumppa kestää noin kolme varttia, josta aktiivisesti touhutaan vauvan kanssa puolisen tuntia, ja jumpan aikana on mukavan monipuolista toimintaa: ollaan hypitty jumppapalloilla, tanssittu vauvat sylissä ja tehty kyykkyjä ja vatsalihasliikkeitä vauva lisäpainona. Ryhmä, jossa ollaan Pimun kanssa nyt käyty, on suunnattu 3-6-kuisille vauvoille, jotka eivät vielä liiku, joten jumppa on vielä melko lailla paikallaan pysyttelevää toimintaa ja sylittelyä, mutta 7-12-kuisten ryhmässä on sitten äksöniä enemmänkin. Ja mikäli Pimun liikekannalle ryhtyminen jatkuu samaan tahtiin, voi meillä olla edessä siirto siihen "isojen" ryhmään ihan viikon-parin sisällä...

(Tähän väliin infoksi, että Pimu on ruvennut tosiaan vihdoin ryömimään! Taitetut matkat ovat vielä lyhyehköjä ja tyyli vähintäänkin omintakeinen, mutta kumman vikkelästi likka vaan pyrähtää kiellettyjen esineiden kuten kännykän laturin johdon tai lehtitelineen kimppuun...)

Jumpassa on myös se hyvä puoli, että Pimun jumppakortti (15 kerran sarjakortti) kelpaa myös aikuisten ryhmätunneilla. Eli jos jostain syystä jää vauvajumppailu väliin, mä voin karata ryhmätunneille myös omin nokin pumppaamaan rautaa. Ainakin teoriassa. :P Ainut huono puoli on jumpan ajankohta (10:45), jolloin Pimu yleensä on heräämisen ajankohdasta riippuen valmista kauraa ekoille päikkäreille, mutta tämäkin korjaantuu sitten jos ja kun ryhmä vaihtuu, koska isot vauvat jumppaavat jo kympiltä.

Toisen kvartaalin tuloskatsaus

Kolmen hengen firmassamme ollaan selvitty vauvavuoden toisesta neljänneksestä, joten on jälleen tuloskatsauksen aika.

Toimitusjohtajan, ikä 6 kk ja 2 päivää, strategiset mitat ovat kuluneen neljänneksen päättyessä 69/7725/43,6 (pituus/paino/pipo). Mittaajana toimineen terveydenhoitajasijaisen mukaan neiti toimitusjohtaja on näin ollen mainiosti kasvanut henkilöstöjohtajan antimilla (= rintamaidolla), vaikkakin tj:tä luonnehdittiin mittauksen yhteydessä hoikahkoksi. Ensimmäiseltä kvartaalilta tuttu ruokailutahti jatkuu edelleen, vaikkakin viime viikkoina tj:n ruokailutiheys öiseen aikaan on henkilöstöjohtajan mielestä turhankin tiheä. Uutena toimintona yöaikaan tapahtuvassa aterioinnissa on ns. tissiin telakoituminen (tj nappaa kiinni, nukahtaa eikä suostu jatkamaan unta ilman suussa sijaitsevaa rintaa). Tästä tavasta pyritään eroon seuraavan kvartaalin aikana.

Neiti toimitusjohtajan motoriikka ja äänenkäyttö ovat edelleen monipuolisia. Tj mobilisoi itsensä tällä hetkellä lattiatasossa alta aikayksikön, ja mieluisimmat liikkumatavat ovat napa-akselin ympäri pyöriminen, etunojapunnerrusasento ja kokovartalohytkytys. Havaittavissa on myös pienehköä liikehdintää ryömintätaktiikalla, vaikkakaan näin taitetut matkat eivät vielä päätä huimaa. Tj tarttuu esineisiin hämmästyttävän vikkelästi (henkilöstöjohtaja on mm. välttänyt viime päivinä läheltäpiti-tilanteen, kun tj nappasi käteensä sakset), ja suurin osa esineistä päätyy tj:n suuhun. Lelujen ja nyrkkien jyystäminen ja jatkuva kuolaus ennakoivat toimitusjohtajan tekevän hampaita, mutta vielä ei purukalustoa ole ilmestynyt näkyviin. Logistiikkapuolella on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Vaunuissa matkustaminen kirvoittaa nykyään toimitusjohtajalta paheksuvia äänimerkkejä, sen sijaan kantoreppu ja uusimpana tulokkaana kudottu kantoliina kelpuutetaan mukisematta.

Toisen kvartaalin poistoiksi merkitään jälleen läjä pieniä vaatteita (suurin osa 68 cm ja siitä pienemmät) sekä joitain vaippoja. Neljänneksellä tehtyjä investointeja puolestaan ovat ilahduttava määrä kestovaippoja, joiden ennakoidaan toimivan myös seuraavilla neljänneksillä ja mahdollisesti vaippaiän loppuun (Bumgenius-vaipat) sekä syöttötuoli (Tripp Trapp).

Tulevalla kvartaalilla odotettavissa kiinteään ruokaan vähittäinen siirtyminen sormiruokailun muodossa, uusien motoristen taitojen oppiminen ja mahdollisesti pinnasänkyyn siirtyminen.

Vauva harrastaa, osa 2

Pimun musiikkikasvatusta on nyt takana kolmen muskarituokion verran, joten on ehkä jo turvallista kirjoitella kokemuksia tästäkin vauvaharrastuksesta.

Keväällä kuukkeloidessani muskareita päädyin lopulta valitsemaan seurakunnan version, lähinnä muita edullisemman hinnan ja läheisen sijainnin vuoksi: yksi lukukausi maksaa vaivaiset 45 euroa ja kotoa hilppaisee muskarituokioon alta 10 minuutin. Yksi tuokio kestää puoli tuntia, mikä on vallan riittävä aika, kun ottaa huomioon, kuinka lyhyt attention span tuolla pötkylällä on. Puolessa tunnissa kun ei ehdi vetää hirmu raivareita, jos vaan on huolehdittu siitä, että Pimulla on vatsa täynnä maitoa ja kuiva vaippa. :D

Tähän mennessä muskari on ollut ihan mukavaa lauleskelua ja vauvan sylissä heijailua, ja ensi viikolla otetaan kuulemma jo "soittopelit" eli omat helistimet repertuaariin. Mä kyllä luulen, että helistimen soittopelifunktio ei Pimulle aukea, koska kotonakin tyttö keskittyy enemmänkin pureskelemaan lelujaan eikä ainakaan vielä ole tainnut hoksata, että heiluttamalla lelua siitä kuuluu ääniä. :P Muskariryhmän muut vauvat on aika lailla Pimun ikäisiä, ryhmän nuorin on tällä hetkellä noin 3,5-kuinen ja vanhin lähentelee ilmeisesti jo kahdeksaa kuukautta, eli ylihuomenna puoli vuotta täyttävä Pimu on joukon keskikastissa. Mullekin on pari muuta äitiä tullut jo vähän tutummaksi, eli aikuiskontakteja on päässyt syntymään.

Jos jotain huonoja puolia muskarista pitää nimetä, mainittakoon järjestävä taho eli seurakunta. Tai no, seurakunnassa itsessään ei ole sinällään mitään vikaa, mutta se kieltämättä heijastuu musiikkituokioiden sisältöihin. Ryhmän ohjaaja lukee joka kerralla pienen pätkän jotain psalmia tai muuten lapsiin liittyvää hengellistä tekstiä, ja lauluistakin osa käsittelee hengellisiä asioita. Vauvahan ei noiden päälle niin ymmärrä, mutta itsellä näin agnostikkona vähän särähtää korvaan, kun pienille vauvoille lauletaan, että "kun jumala sanallaan sinutkin loi". Toisaalta osasin tiedostaa tämän riskin, kun muskaria valitsin, joten käydään tuolla nyt ainakin tämä syyskausi ja katsotaan keväällä sitten tilannetta uudelleen. Voihan olla, että keväällä mä olen taas koulunpenkillä ja Pimu mahdollisesti päivähoidossa, jolloin harrastuksille tuskin hirveästi aikaa jää...

Vauva harrastaa, osa 1

Tänään otettiin Pimun kanssa ensiaskeleet vauvaharrastusten parissa, kun testissä oli vauvajooga. Saatiin jännätä vielä viime metreille saakka, että pidetäänkö tuntia ollenkaan, mutta loppupeleissä ilmoittautuneita oli sittenkin tarpeeksi, joten suunnattiin Pimun kanssa keskustaan aamukymmenen tietämillä.

Mua ensialkuun vähän epäilytti, että näinköhän joogaaminen vauvan kanssa on mistään kotoisin. Ensinnäkään mä itse en ole varsinaisesti mikään joogaintoilija ja ryhmäliikunnassa yleensä valitsen mieluummin tappohikijumpan ja punttien heittelyn kuin rauhallisemmat venyttelyt ja muut "hymistelylajit", eli epäilin erottuvani joukosta jo pelkästään omalla olemuksellani. Toisekseen, suhteellisen vähäisen raskausajan liikunnan ja viiden kuukauden kotona möllöttämisen jäljiltä mä olen notkea kuin norsu, eli jooga-asanoihin taipuminen voi olla työn ja tuskan takana. Ja kolmanneksi, 12 euron kertamaksu on aika suolainen hinta viikottaiseksi harrastukseksi, etenkin näin pienituloisena kotiäitinä.

Tunnilla oli kuitenkin yllättävän mukavaa Pimun pienestä hepulivartista huolimatta (mitäs pistävät harrastukset Pimun aamupäikkäriaikaan, nih), taivuin ainakin jotenkin venytyksiin eikä muukaan ryhmä ollut erityisen hippiä. Vaikka kieltämättä me Pimun kanssa erotuttiin joukosta, koska olin ainut, jolla EI ollut minkäänlaista kantoliinaa/-reppua mukana ja Pimullakin oli kertsivaippa (Mies ei suostu kestoilemaan rotarokotteen jälkimainingeissa)... Ihan jokaviikkoiseksi harrastukseksi tästä meille tuskin on, jo pelkästään tuon hinnan takia, mutta eiköhän tuonne tule eksyttyä uudemmankin kerran. Ja onpahan joku syy herätä maanantaiaamuisin ihmisten aikoihin. :P

Viiskuisen vauhdissa

Kesälomareissut on nyt tältä kesää reissattu: toissapäivänä köröteltiin vihdoin kotiin anoppilasta, ja nyt alkaa hiljainen totuttautuminen arjen sirkkeliin. Mieskin lusi jo kesälomansa ja pitää nyt vielä jäljelle jääneet isyyslomapäivänsä pois pyörimästä - ja meinasi hyödyntää nekin päivät tien päällä uljaan maantiepyöränsä selässä, kun kerran kelit näyttäisivät vielä sallivan moisen harrastuksen.

Pimun 5 kk neuvolassa käytiin tänään pyörähtämässä, vuorossa oli viime kuulta rästiin jäänyt lääkärintarkastus ja jälleen satsi rokotteita. Mitään ihmeempää ei tästä reissusta käteen jäänyt, Pimu todettiin terveeksi, jänteväksi ja pirtsakaksi lapseksi. Ainut poru pääsi piikitettävistä rokotteista, mutta nekin itkut itkettiin nopeasti ohi ja kiukku unohtui viimeistään siinä vaiheessa, kun neiti sai maitoa neuvolan odotustilassa meidän kytistellessä mahdollisia sivuvaikutuksia. Harvinaisen jouheva reissu siis. Nyt vaan odotellaan, millaiseksi vellipesäksi likka muuttuu viimeisen rotatehosteen ansiosta. Pneumokokista ja yhdistelmästä ei tullut viime kierroksellakaan mitään oireita lievää uneliaisuutta lukuunottamatta, joten taidetaan tälläkin kierroksella unohtaa Panadolit kaappiin.

Pituus-painokäyrät näyttivät vähäsen laskusuuntaa, mutta mitoilla 67 cm ja 7505 g pysyteltiin edelleen keskivertokäyrän (nollakäyräkö se nyt sit on?) yläpuolella, joten täysimetyksellä voidaan jatkaa edelleen. Tosin lääkäri oli sitä mieltä, että voidaan aloitella myös soseruokailua pikkuhiljaa, jos näyttää siltä, että tyttö tarvitsee enemmän energiaa, mutta katsellaan nyt. Mua kiinnostaisi enemmänkin kokeilla Pimun kanssa sormiruokailua, mutta sitä varten pitäisi odotella vielä lähemmäs 6 kuukauden ikään asti, että neiti oppii istumaan kunnolla ja käsittelemään ruoanpaloja vähän nykyistä näppärämmin.

Tuota neidin tauhkaamista katsellessa ei muuten ole ihmekään, jos paino ei nouse samaan tahtiin kuin ennen. Likka kiepsahtaa selältä vatsalleen alta aikayksikön, kääntyilee napa-akselinsa ympäri, punnertaa yläkroppaa melkein suorien käsivarsien varaan ja vetää peräpäätäkin välillä konttausasentoon. Selällään ollessaan puolestaan likka hakee varpaita suuhun melkein koko ajan. Uusi, ei niin kiva temppu on myös pureminen: vaikka hampaita ei vielä näy, Pimun leuoissa on sen verran puruvoimaa, että ikenilläkin saa jyystettyä äidin sormea niin, että itku meinaa päästä. :P

Kotona löhöilyyn on tulossa nyt syksyllä toivottua vaihtelua. Muskaripaikka varmistui ja posti toi neidille kirjeen, jossa kerrottiin meidän jatkossa muskaroivan keskiviikkoaamuisin lähikirkolla. Lisäksi mä ilmoitin Pimun ja itseni naisvoimistelijoiden vauvajumppaan tiistaiaamupäiviksi, ja kokeiluun pääsee myös vauvajooga, sikäli mikäli ryhmää saadaan kasaan. Näihin kun lisätään vaunulenkkeilyt, kirjasto- ja kaupunkireissut ja ihan vaan kotona pöhköily, niin eiköhän ala kotiäidinkin elämä maistua mielekkäämmältä. Tai ainakin saan välillä aikuiskontakteja, joiden avulla estää aivojen täysi puuroutuminen.

Kun mikään ei kelpaa

Pimun 4 kk neuvola oli toissapäivänä, tyttö mittautti lukemiksi 66 cm ja 7130 g. Edelleen kasvaa hyvin omalla käyrällään, terkkari kehui Pimun tarkkaavaisuutta ja aktiivisuutta sekä harvinaisen laajaa ääntelyskaalaa. "Tuolla lailla murisee ja kurluttaa yleensä vasta viisikuiset vauvat!" Pimu on siis yltiösosiaalinen mölyapina. :P

Pimu oppi puolitoista viikkoa sitten kääntymään selältä mahalleen, ja siitähän se "riemu" onkin revennyt. Selällään olo on tylsää ja ikävää, mutta mahallaan ollessakaan ei ole kivaa, kun pitäisi päästä jo liikkumaan eteenpäin, vaikkei voimat vielä riitä. Ja kun mahaltaan ei osata kääntyä takaisin selälleen, niin sitten alkaa kiukkuaminen ja itku. Muutenkin Pimusta tuntuu kuoriutuneen pieni Raivo-Riitta: tyttö ottaa nykyään paljon helpommin pultteja, jos tilanne ei miellytä Hänen Korkeuttaan. Ja kun se raivokohtaus iskee päälle, niin sitten on yleensä äidillä hermot riekaleina ja konstit vähissä, kun vaunuissa hytkyttely ja välillä myös rinnan tarjoaminen vaan kiihdyttävät itkukohtausta entisestään. Eilen, kun yritin lähteä tytön kanssa vaunulenkille, että neiti malttaisi nukkua edes hetken, pääsin etenemään kotoa noin 700 metriä - ja jouduin nostamaan tuolla matkalla selkä kaarella kirkuvan lapsen syliini rauhoittumaan ainakin viidesti. Lienee sanomattakin selvää, että vaunulenkki vaihtui suuttumustaan ja väsymystään itkevään parivaljakkoon ja sohvalle lysähtämiseen...

Neuvolatäti oli sitä mieltä, että Pimun levottomuus johtuu ihan vaan siitä, että tytön aistit ovat herkemmässä, kun aistiherkkyys kehittyy (tai jotain sinne päin, en muista enää sanatarkasti) ja uusi kääntymisen ja liikkumisen taito väsyttää ja hermostuttaa neitiä. Voi olla, minen sano mittään kun ei ole aiempaa kokemusta vauvoista. Voihan neitiä vaivata myös uudet vatsalle huonommin sopivat D-tipat (merkki vaihtui, kun mun äiti osti meille uuden putelin). Tai yleinen vitutus ja kasvukivut. Tai kuun asento taivaalla. Mistä helvetistä senkin nyt voi tietää. Oli syy mikä hyvänsä, tuntuu, ettei pikkuneidille kelpaa tällä hetkellä yhtään mikään, vaikka kuinka päällään seisois ja kaikkensa tekis.

Uuden kääntymistempun myötä myös Pimun päiväunet ovat entistä lyhyemmät ja pinnallisemmat, eikä vaunuihin nukahtaminen tunnu onnistuvan enää ollenkaan. Parhaiten tyttö saa tällä hetkellä unen päästä kiinni sohvalla tai sängyssä mun vieressä tissi suussa. Tosin unijakson pituus on suoraan verrannollinen siihen, kuinka pitkään se tissi ON suussa, joten mun on tätä nykyä ihan turha haaveilla touhuavani omiani Pimun päikkäriaikaan. Onneksi Miehen kesäloma alkoi maanantaina, mulla on seuraavat 5,5 viikkoa sentään kotona joku, jolle nakittaa pyykkien ripustaminen, kaupassa käynti ja ruoan lämmittäminen mikrossa.

Miehen lomassa on sekin hyvä puoli, että mulla on ainakin teoreettinen mahdollisuus päästä välillä asunnosta ulos ilman Pimua. Tänään hyödynsin kyseistä mahdollisuutta karkaamalla kaupungille ostoksille (olin poissa peräti tunnin, vau...), ja huomenna painun vihdoin ja viimein kampaajalle siistimään tätä takkupesäkettä. Saas nähdä, miten Mies ja Pimu pärjäävät huomenna melkein kolme tuntia keskenään, kun maagiset lapsen tainnuttavat tissit ovat poissa.

Juhannus ja jälkipyykki

Juhannus tuli ja meni samoissa merkeissä kuin viime vuonnakin, tosin sillä erotuksella, että tällä kertaa anoppilaan matkaavassa autossa oli yksi pää punaisena turvakaukalossa huutava ja välillä nuokkuva mini-ihminen. Anoppilassa - tai ehkä pitäisi opetella pikkuhiljaa puhumaan mummolasta - viihdyttiin torstaista sunnuntaihin, ja tällä aikavälillä Pimun ukki ehti näpsiä kahden kameran voimin mimmistä yli 200 valokuvaa (joista joka toisen kohdalla Mies ärähti, että "pistä nyt se saatanan salamavalo pois päältä, kun se käy tytön silmiin"...), me ehdittiin Miehen kanssa saunoa kerran yhdessä (eka kerta Pimun syntymän jälkeen!) ja mä söin ja join kuin pieni porsas, kun kerran anoppi kantoi ruokaa pöytään ja viihdytti Pimua enemmän kuin mielellään sen aikaa, että me saatiin Miehen kanssa syötyä ruoka lämpimänä. Lienee sanomattakin selvää, että sunnuntaina kiroilutti, kun tajuntaan upposi se fakta, että seuraavat kolme viikkoa ruokahuollosta on jälleen huolehdittava itse samalla, kun Hänen Majesteettinsa karjuu huomionkipeänä pitkin päivää...

Pimusta puheenollen, neidillä tuntuu olevan taas menossa joku Vaihe. Imetys on meillä päiväsaikaan melkoista sähellystä, kun Pimua kiinnostaa ulkomaailman meno enemmän kuin ruokailu: tyttö malttaa hyvässä lykyssä ruokailla tiiviisti 5 minuuttia, jonka jälkeen alkaa tauhkaaminen, rimpuilu ja hoomoilasena ympärille pällistely. Touhuamisvaiheeseen kuuluu myös luonnollisestikin äidin tissin, rintakehän ja kaulan raapiminen sekä nännin jyystäminen TO-DEL-LA huonolla imuotteella. Rauhallisen, harmonisen ja symbioottisen imetyshetken sijasta Pimun ruokailu muistuttaa lähinnä pystypainiottelua. Ja koska ruokailuhetki kestää kerrallaan niin vähän aikaa (poislukien ne imetyshetket, jolloin Pimu nukahtaa tissille ja jyystää rintaa sitten unissaan...), niin tuntuu, että saan olla maitobaarina vähän väliä.

Rehellisesti sanottuna odotan kuin kuuta nousevaa sitä aikaa, kun Pimu alkaa syödä kiinteitä ja neidin energiansaanti ei ole enää pelkästään kiinni siitä, onko mun tissit läsnä vai ei. Syyskuussa Pimu täyttää puoli vuotta, eli silloin viimeistään on odotettavissa siirtyminen pöydän muihinkin antimiin.

Ai niin, otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin Pimun ja itseni seurakunnan muskariin ensi syksyksi. Ei kyllä mennyt sekään niin kuin Strömsössä: ilmoittautumislomake netissä oli todella hankalaksi tehty ja systeemi tökki useassakin kohdassa, ja kun vihdoin sain ilmoittautumisen vahvistusviestin sähköpostiini, seurakunnan vakioviesti ilmoitti, että ryhmävalinnat muskareihin tehdään, kun ilmoittautumisaika päättyy heinäkuun lopussa ja että tieto ryhmään valitsemisesta tulee kirjeitse. Tässä pitää siis odotella yli viisi viikkoa tietoa siitä, päästiinkö Pimun kanssa edes siihen ryhmään mihin haluttiin. Hmph.

3 kk tuloskatsaus

Pimu täyttää tänään 3 kuukautta, ja koska eletään modernissa markkinataloudessa, voidaankin sanoa, että ensimmäinen kvartaali on nyt takanapäin ja on tuloskatsauksen aika.

Pienen neidin ja "perheyksikön toimitusjohtajan" strategiset mitat ovat tämän kvartaalin päättyessä 64/6290/41 (pituus/paino/hattukoko). Vuosineljänneksen aikana on tapahtunut siis lähinnä pituuskasvua, mutta painon kehitykseenkin ollaan varsin tyytyväisiä, etenkin kun ainoana ravinnonlähteenä toimii edelleen hallituksen pj:n (äidin) oma tuotanto. Ravintoa tankataan edelleen vaihtelevasti 1-2 tunnin välein päiväsaikaan ja keskimäärin 2 kertaa yössä, joskin yöaikaan tapahtuvat heräilyt ja hulinat ovat astuneet kuvioon ja jatkunevat seuraavallakin vuosineljänneksellä.

Toimitusjohtajan äänenkäyttö on saanut uusia sävyjä: äänimaailmasta löytyy niin kitinää, murinaa, ärinää, karjuntaa, kiljahtelua kuin kikatustakin. Äänensävyistä on entistä helpompi tulkita toimitusjohtajan mielentiloja, ja toisinaan toimitusjohtaja suvaitsee käydä pitkiäkin keskusteluja hallituksen pj:n tai logistiikkajohtajan (isä) kanssa. Eniten riemua tuottavat toimitusjohtajan ajoittaiset "hööhöhöö"-äännähdystä muistuttavat nauruntapailut, joita usein säestävät ulos työnnetty kieli ja korviin vetäytyvät suupielet. Suupielistä valuu usein myös runsain mitoin kuolaksi tunnistettavaa eritettä, toisinaan ryyditettynä maitokököillä.

Motoriikka- ja logistiikkaosastolla on tapahtunut huomattavaa kehitystä. Neiti toimitusjohtaja on päässyt liiasta ylijäntevyydestä ja viihtyy nyt sylissä sekä leikkimatolla paljon rennommin. Lelukaaressa roikkuviin leluihin osataan jo tarttua, mutta käden ja silmän yhteispelissä on vielä parannettavaa seuraavalla kvartaalilla. Vuosineljänneksen päätöspäivänä toimitusjohtaja myös onnistui vihdoin pitkäaikaisessa pyrkimyksessään pyöriä selällään akselinsa ympäri ja saavutti lähes 360 asteen käännöksen. Nyrkkien ja tiettyjen lelujen jyystäminen suussa on neiti toimitusjohtajan suurta huvia, mutta tuttia tai tuttipulloa toimitusjohtaja paheksuu syvästi. Logistiikkapuolella kantoliinaharjoittelu on unohtunut tyystin johtuen lähinnä hallituksen pj:n laiskuudesta, joten pääsääntöisenä siirtymävälineenä toimivat alaisten sylit tai vaunut. Auton turvaistuin on todettu ikäväksi tavaksi matkustaa, mikä käy selvästi ilmi toimitusjohtajan antamista äänisignaaleista automatkojen aikana.

Ensimmäisen kvartaalin poistoihin merkitään pieneksi käyneitä vaatteita (60 cm tai pienemmät) sekä kestovaippoja (Imsevimsen flanellette). Poistoja korvaamaan hankitaan jatkuvasti vaatteita, mutta vaippahankinnoissa firmassa laahataan perässä, joten lisäinvestointeja on jouduttu tekemään kertakäyttövaippojen muodossa. Asiaan toivotaan parannusta seuraavan neljänneksen aikana.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen kvartaalin jäljiltä firmassa ollaan yhä hengissä ja jokseenkin tyytyväisiä. Kehityskeskusteluissa alaiset ovat esittäneet toimitusjohtajalle toiveen pidemmistä päiväunista ja rauhallisemmasta liikehdinnästä yöunien aikana, mutta lupausta toiveiden toteuttamisesta ei vielä olla saatu. Jäämme odottamaan, tapahtuuko asioissa uusia käänteitä seuraavan kvartaalin aikana.

Äiti-ihmisen kesäahdistus

Kouluaikana ja vielä pari vuotta sitten opiskelijanplanttunakin kesäloma oli aina tervetullut tauko arjen raatamiseen: kakarana kesäloma tarkoitti pitkiä päiviä rannalla tai muuten vain ulkosalla kavereiden kanssa, opiskeluaikana puolestaan kesätöitä ja tilaisuutta ansaita rahaa, jotka rällätä syksyn tullen.

Tänä vuonna mä en kuitenkaan varsinaisesti ole odottanut kesän tuloa. Näin äitiyslomalaisena päivät ja viikot tuntuu vierivän ohi ihan samanlaisina, näytti keittiön seinäkalenteri mitä kuukautta hyvänsä. Aamulla johonkin aikaan ylös, jossain välissä vaunulenkille tai ruokakauppaan, loppupäivä olohuoneessa imetellen ja telkkaria aneemisesti tuijottaen ja illalla vaipanvaihdon kautta nukkumaan. Näissä arkirutiineissa ei paljon paina, onko ulkona aurinkoinen ja lämmin päivä vai kaatosadetta ja lämpötila hädin tuskin +10 asteessa.

Raskausaikana vielä suunnittelin, että Pimun synnyttyä ja kasvettua hieman etsisin meille jotain yhteistä tekemistä, jotta pääsisin vähän pois kotoa ja tapaamaan mahdollisesti muitakin äiti-ihmisiä. En vain suunnitelmissani osannut ottaa huomioon Pimun syntymän ajankohtaa. Maaliskuussa syntynyt tyttö alkaa näin kesän korvalla olla pikkuhiljaa siinä vaiheessa kasvua ja kehitystä, että joku vauvajumppa tai muskari voisi olla edes teoreettisesti mahdollista ajanvietettä. Mutta kuinka ollakaan: kaikki mahdolliset harrastusryhmät jäävät sopivasti kesätauolle! Läheinen perhekahvila pisti ovensa kesäksi kiinni pari viikkoa sitten, naisvoimisteluseura ei tarjoa kesäaikaan lapsiperheiden jumppia ja jopa seurakunnan kerhot ja vertaisryhmät viettävät kesälomaa. Ja koska lähipiirissä ei juurikaan ole muita äiti-ihmisiä, joilla olisi samanikäisiä lapsia, kotiin jumahtaminen Pimun kanssa on ihan liian helppoa.

Lapsettomien kavereiden kanssa on niin helppo puhua vielä ennen synnytystä, kuinka porukalla voidaan yhä edelleen treffailla ja kahvitella, vaikka vauva siinä ohessa pyöriikin mukana, mutta todellisuudessa se on pelkkää puhetta. Pimun kummien lisäksi mun kaveripiiristä vain kaksi on käynyt meillä kahvilla Pimun syntymän jälkeen, yhtä kaveria käytiin porukalla pikaiseen moikkaamassa kaupunkireissun yhteydessä ja loppujen kavereiden kohdalla tapaamiset on jääneet "jos vaikka joku päivä nähtäis" -puheen tasolle. Näin kesäaikaan kavereiden kanssa treffailu on muutenkin harvemmin tapahtuvaa toimintaa, koska kaikki ne ystävät, jotka paikkakunnalle kesäksi jäävät, tekevät töitä tai gradua tai harrastavat lähinnä iltaisin terassipainotteisia tapaamisia, joihin näin tiiviisti imettävänä äitinä ei juurikaan tule eksyttyä.

Pitäisköhän laatia Facebookiin ilmoitus: "Yksinäinen kotiäiti ja rääkyvä sylivauva etsivät kesäksi kavereita ehkäisemään kotiin homehtumista ja äidin aivotoiminnan näivettymistä. Kriteereinä aikuisen ihmisen seura ja kyky puhua muustakin kuin imettämisestä ja maitokakan koostumuksesta. Lapsen viihdyttämisen taito tervetullut bonus. Vauvakuumeiset älkööt vaivautuko, ellei hakusessa ole kuumetta lieventävä reality check."

Huomenna vihdoin Savoon häitä tanssimaan. Saas nähdä, mitä Pimu tykkää kirkon pauhaavista uruista ja hääjuhlan ihmispaljoudesta...

Kehitysaskeleita

Vaikkei ulkona vallitsevasta kelistä näin voisikaan päätellä, kohta on jo kesäkuu. Mitä hittoa, vastahan oli maassa hanki ja järvet jäässä, ja mun pötsi valtavaakin valtavampi.

Parissa viikossa Pimu on ottanut taas kunnon harppauksia matkalla sylivauvasta vähemmän sylivauvaksi. Leikkimatolla viihdytään entistä pidempiä pätkiä, ja lelut on alkaneet kiinnostaa ihan uudella tavalla. Pimu on tänään mm. hoksannut, että lelukaaressa roikkuva valas helisee, jos sitä vetää vatsassa roikkuvasta narusta, ja narun päässä killuva tähti (joo, tää vaatis ehkä kuvallisen demonstraation, sen verran oudon näköinen viritys tuo on) on eksynyt pari kertaa Pimun suuhun asti. Pimu myös selvästi osoittaa turhautumisen merkkejä ja hermostuu, kun lelu ei osukaan käteen parin huitaisun jälkeen vaan roikkuu ilkkuen naaman edessä. Pienelle ei tietysti saisi nauraa, mutta onhan tuo nyt huvittavan näköistä, kun toinen oikein kieli keskellä suuta huitoo ja kurkottelee lelua ja sitten suuttuu, kun ei ihan silmän ja käden koordinaatio vielä kohtaa. :D

2,5-kuinen tyttö on myös alkanut vähän jokellella ja on pari kertaa naurahtanut ääneenkin, mutta kunnon röhönaurua ei olla vielä kuultu: väsynyt kitinä ja käninä on sen sijaan edelleen tuttu äänimaisema näin kotioloissa. Pimulla on menossa ah niin ihana vaihe, jossa 40 minuutin päiväunet on suorastaan harvinaisen pitkä unipätkä, ja unen tuloon vaaditaan yleensä joko tissi tai liikkuvat vaunut. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä rotarokotteen jälkivaikutukset (jotka ovat onneksi hiipumaan päin) ja epäilyttävästi tiheän imun kautta muistuttava maratonruokailutahti, niin kyllä on elämä kuulkaa lystiä... Mutta toisin kuin Pimun elämän alkumetreillä, nyt ei tee joka itkukohtauksen yllättäessä mieli myydä vauvaa mustalaisille tai piiloutua korvatulpat korvissa vessaan itkemään - itkun syy nimittäin selviää nykyään entistä nopeammin, kun "apua apua miksi se TAAS huutaa" -paniikin sijaan osaan jo käydä perus-checklistin läpi: jos sillä ei ole a) nälkä tai b) märkä vaippa, se c) kaipaa syliä tai d) on saatanan väsynyt ja olisi aika tainnuttaa unille.

Vaunulenkkeily on alkanut innostaa mua entistä enemmän nyt, kun Pimulla on "nukahdan vain, jos vaunut liikkuvat" -vaihe: jos mielii tytön nukkuvan päiväunia, on PAKKO lähteä sen kanssa ulos, mieluummin vähän pidemmälle kuin lähikauppaan ja takaisin. Kaivoin jopa sykemittarin naftaliinista viikonloppuna, että saisin itselleni todistusaineistoa siitä, että olen joskus kuluttanutkin kaloreita enkä vain hamstrannut niitä syöpöttelemällä. Eihän siitä lenkkeilystä mulle itselleni juurikaan sanottavaa hyötyä ole, jos tunnin kävelyn jälkeen palkitsen itseni pullapalalla tai suklaapatukalla, mutta ainakin yritystä on. Ja ehkä kesän aikana opin korvaamaan suklaan ja pullan vaikka hedelmillä tai jollain vähän terveellisemmällä herkulla. ;P

Viikon päästä on taas edessä reissu Savoon, Miehen kummitäti menee naimisiin. Kuriirifirma toimitti mulle tänään sopivasti Boobin imetysmekon juhlia varten, joten nyt ei tarvitse panikoida omasta pukeutumisestakaan. Pimukin mahtuu ristiäisvaatteisiinsa vielä, joten nou hätä.

2 kk välietappi

Viikonloppu oli tässä huushollissa yhtä juhlaa: lauantaina vietettiin Pimun ristiäisiä, sunnuntai oli äitienpäivä ja maanantaina Pimu täytti 2 kk. Tosin näistä kolmesta juhlasta varsinaisesti kekkeröitiin vain ristiäisiä, äitienpäivän ja kuukausietapin juhlinta rajoittui ristiäisten rääppiäisiin (täytekakkua aamupalaksi jne...) ja kotona pöllöilyyn. Ristiäisistä postailen erikseen, kunhan saan appiukolta ja muilta juhlissa olleilta valokuvia, meidän kameralla otetuissa otoksissa ei hirveän edustavia kuvia ole joukossa.

Pimun 2-kuukautisneuvolassa käytiin tänä aamuna, eikä vieläkään päästy oman terkkarin juttusille, koska terkka oli (taas vaihteeksi!) lomalla ja sijainen sairastunut. Käytiin sitten toisen alueen terkkarilla, joka onneksi oli tuttu lääkärineuvolareissulta ja näin ollen edes vähäsen kärryillä siitä, miten meidän perheessä hommat sujuu.

Pimu mittautti jälleen komeat lukemat: painoa 5530 g, pituutta 60 cm ja pipokoko 39 cm. Nollakäyrän tuntumassa siis mennään. Neuvolakorttiin terkkari kirjasi tytön olevan "virkeä naureskelija" ja "hymy vanhemmille hieno!" Terkkari totesi Pimun olevan myös todella jäntevä - ehkä jopa liiankin jäntevä - ja saatiin mukaan asento-ohjeita ja käsky jumppauttaa ja rentouttaa Pimua mahdollisimman paljon. Pimu sai myös ensimmäisen annoksen rotarokotetta, saas nähdä miten sekaisin pienen pakki siitä menee.

2 kk päivänä.

Arjen rutiinit alkaa pikku hiljaa hahmottua. Viimeisen viikon ajan Pimu on räväyttänyt silmät auki aika tarkalleen aamukuudelta, jolloin mä tarjoan rintaa ja Pimu syöpöttelee hieman, jos sille päälle sattuu. Ylös sängystä noustaan 8-9 välillä, Pimu lököttelee sitterissä tai leikkimatolla juttelemassa leluille sen aikaa, että mä saan tehtyä itselleni aamupalan. Aamupalan jälkeen Pimu syö muutaman kerran noin tunnin puolentoista välein, ja puolenpäivän aikaan mä alan tainnuttaa Pimua vaunuihin parvekkeelle päiväunille. Päivän pitkien päikkäreiden pituus vaihtelee puolestatoista tunnista jopa kolmeen tai neljään tuntiin, ja sillä välin mä ehdin tehdä ruokaa, syödä, siivota, pyykätä tai ihan vaan istua ja neuloa telkkarin ääressä.

"Älä nyt iskä kuvaa, tai mäjäytän nyrkillä!"

Ilta-ajat meillä ollaankin sitten vaihtelevalla tuulella: välillä Pimu viihtyy hyvinkin itsekseen hetken leikkimatolla ärisemässä ja huutelemassa leluille, välillä taas kelpaa vain syli ja tissillä olo. Viimeistään kahdeksan aikaan ollaan alettu rauhoittaa menoa yötä varten, vaihdettu Pimulle yöhaalari päälle ja siirrytty lopulta makuuhuoneeseen iltasyötöille. Päivässä kertyviä syöttöjä en ole enää pitkään aikaan laskenut, mutta väittäisin niitä sen vähintään kahdeksan kertyvän vuorokauden mittaan. Öisin Pimu herää syömään tai touhuamaan yleensä kerran tai kahdesti, yösyötöt on usein lyhyitä ja intensiivisiä.

Pimun sosiaalisuudessa ja seurustelussa on selvä ero kuukauden takaiseen. Pimu ääntelee paljon enemmän ja hymyilee mut tai Miehen nähdessään, ja leikkimaton lelut ja muut härvelit kiinnostavat. Lelukaaressa roikkuva Libero-kukka tuntuu olevan tämän hetken lemppari, ainakin tiiviistä tuijotuksesta päätellen. :D

Näillä eväillä eteenpäin. Nyt leikkimatolta alkaa kuulua nälkä-ähinää...