Joulutunnelmia

Joulu tuli ja meni, ja eilen palailtiin Miehen kanssa omiin nurkkiin (ja omaan rauhaan, ah autuutta!). Joulusta jäi käteen yliannostus lähes kaikkea ruokaa, enemmän ja vähemmän odotettuja lahjoja, muutama liikakilo, pari vauhtipäivää Miehen veljentytön vahtina ja pikkuisen mielipahaakin.

Kuusi sai koristeet aatonaatonaattona, ja allekirjoittanut leikki kameran säädöillä.

Joulupukki ei ihme kyllä tuonut läjäpäin roinaa tulevalle pikkuihmiselle, vaikka niin aluksi pelkäsinkin. Ainoastaan Miehen veli perheineen oli ostanut Pimulle pienen pussillisen muovisia rakennuspalikoita (vähän kuin Duploja, mutta jotain ei-merkkiversioita), ja mun paras ystävä antoi meille "lahjakortin", jolla voidaan lunastaa lapsenvahtipalveluksia muutaman tunnin ajaksi. Tämä tulee niiiiiin käytettyä. :D

Noin muuten lahjapaketeista paljastui aika lailla odotettuja lahjoja: mulle pari kirjaa, pyyhkeitä, lakanoita, haudutuskattila, yöpaitoja (Mies, joka nukkuu ympäri vuoden täysin Aatamin asussa, sai kaksi pyjamaa :D) ja purkkitolkulla Dermosilin hygieniatuotteita. Mulla on nyt sitten käsirasvoja ja ties mitä voiteita ainakin puoleksi elämäksi, eikä Miehenkään tarvitse ostaa suihkusaippuaa ainakaan vuoteen... Hämmentäviä lahjoja oli puolestaan appivanhempien kasaama setti, jossa oli pari kansiota, muistilehtiöitä, kyniä ja muuta toimistotavaraa. Noh, eiköhän noille mapeille tule käyttöä, kunhan Pimun papereita alkaa kertyä, mutta ne yliviivaustussit kyllä ihmetyttää. Samaten appivanhemmat lahjoitti meille monta purkillista mausteita: onkohan ne sitä mieltä, ettei mun keitoksissa ole riittävästi makua? :P

Miehen veli paukkasi anoppilaan tapanina pikkuneidin kanssa, ja siinähän sitä vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittikin... Kummasti tuollainen 1v 10kk vanha saa vipinää kinttuihin, kun ympärillä pyörii läjäpäin aikuisia, joita voi pompottaa mielin määrin. Mäkin yritin parhaani mukaan vipeltää tytön perässä, mutta kummasti maha hidasti vauhtia. Onneksi Miehellä riitti virtaa munkin edestä. :P

Mä olin jotenkin kuvitellut, ettei alle 2-vuotiaat vielä hirveästi puhu, mutta Pimun serkkulikka todisti tämänkin kuvitelmani vääräksi. Puhetta tuli nimittäin tulvimalla: 2-3-sanaisia lauseita, sanavarasto oli laaja kuin mikä ja tyttö vielä toisti apinana perässä kaiken, mitä hälle sanottiin. Parhaat naurut saatiin, kun ensin isänsä nimitti tyttöä "paukkupyllyksi", jonka jälkeen niin isi, ukki kuin setäkin olivat paukkupyllyjä. :D

Mielipahaa puolestaan syntyi joulupäivänä, kun käytiin mun isovanhemmilla syömässä jouluruokia ja juhlimassa samalla mun synttäreitä. Jonkin mutkan kautta tuli puhetta siitä, että mä haluan ainakin ensimmäiset kuukaudet nukkua perhepedissä, ihan käytännön syistä (yöimetykset). Tähänhän rakas mummoni, joka tunnetusti aina sanoo mielipiteensä HYVIN suoraan ja siekailematta, totesi, että "eijeijeijei, ei niin saa tehdä, lapsraukka jää teidän alle ja voi kuolla!". Yritin sitten nätisti perustella, että kyllä perhepedissä nukkuminen on turvallista ja sitä jopa suositellaan nykyään, mutta mummopa piti päänsä ja alkoi kaakattaa siitä, kuinka pitää vähintäänkin siirtää pinnasänky meidän sängyn viereen tai rakentaa joku koroke (?!?), jolle pistää sitten äitiyspakkauksen laatikosta tehty sänky. En sitten jaksanut jankata aiheesta enempää, mutta autossa poisajaessa pääsi itku, kun vitutti niin paljon. Sanoinkin Miehelle, että tulkoon mummo sitten rakentamaan meille uuden makkarin, johon se saatanan pinnasänky MAHTUU meidän sängyn vierelle. Nykyisellään kun se ei sinne mahdu mitenkään päin.

Noh, opinpahan tästä sen, että mummon kanssa en enää keskustele lapsenkasvatuksesta tai lastenhoitoon liittyvistä tavoista, kun ei siitä tule kuin sanomista ja paha mieli. Muutenkin on toisinaan niin hiivasti epävarma olo, että osaako tai pystyykö sitten johonkin vauvan kanssa, ja sitten toinen vielä lyttää ja luo lisää epävarmuutta. Prkl.

Joulunalusajan ihanuutta

Kolmatta päivää anoppilassa, ja nyt jo närästää. Eikä pelkästään appivanhempien joulukouhotus: ihan aikuisten oikeasti olen oppinut, miltä tuntuu, kun koko ajan örpättää ja röyhtäysten mukana kurkkuun nousee mahanesteitä. Yrh. Pitänee tehdä vielä kieppi apteekin kautta ja hakea Samarinia ensiavuksi, eilen testasin Rennietä ja ainakaan se ei tuntunut auttavan.

30 viikkoa tiineyttä pärähti täyteen toissapäivänä, ja ihan kuin taikaiskusta kroppa keksi heti uuden kymmenluvun kunniaksi uusia jäyniä. Närästystä, turvotusta (vihkisormus on muuttanut loppuraskauden ajaksi kaulaketjuun roikkumaan, ja iltaisin jalkaterät muistuttaa ankan räpylöitä) ja katkonaisia yöunia mitä erinäisimmistä syistä: hullut unet, selkäsärky, suonenvedot, se saamarin närästys, villinä laukkaava leposyke, jota nostaa luultavasti juurikin närästys ja pinnalliseksi muuttunut hengitys (Pimu painaa palleaa ja lytistää keuhkoja)...

Jos loput noin 10 viikkoa ovat yhtä pottumaisia tai jopa pottumaisempia, alan olla valmis julistamaan raskausajan naisen vittumaisimmaksi elämänvaiheeksi. Seuraavan lapsen voisinkin sitten ihan hyvin adoptoida, ettei vaan tarvitse käydä tätä rumbaa enää uudestaan läpi.

Kaikesta tästä nurinasta huolimatta jaksan vielä uskoa, että nämäkin pyhät vielä tästä iloksi muuttuvat ja joulutunnelma saapuu tänne Karjalan loskakelien keskellekin. Aina kun voi iskeä verhot kiinni, kämpän täyteen kynttilöitä ja lämmitellä anopin kanssa litratolkulla glögiä samalla, kun appiukko katsoo neljättä tuntia putkeen joulupiirrettyjä. :D

Pötsi rv 30+2

Vartalonympärys huimat 105 cm... En halua ajatellakaan, mitä mittanauha näyttää joulun jälkeen!

 Näiden uhkeiden vartalokuvien myötä blogi vaikenee pyhien ajaksi. Antoisaa joulunaikaa kaikille lukijoille! :)

Persus eellä kohti joulua

Jälleen neuvolakäynti takana, tällä kertaa Mieskin oli mukana. Vastassa oli jälleen sama kätilöopiskelija kuin viimeksikin, ja perusmittaukset tehtiin heti kärkeen. Painoa oli tullut taas lisää (+9,1kg AER eli Aikaan Ennen Raskautta, kääk!), verenpaineeksi kirjattiin 121/64 ja hemoglobiiniksi ilahduttava 127, lisärauta ei siis mennytkään hukkaan! \o/ Turvotus-sarakkeeseen tosin pärähtikin sitten plussa, samoin kuin virtsan proteiiniin (+/-), mutta mistään hälyyttävästä ei välttämättä ole kyse. Pissan protskuja pidetään sentään jatkossa silmällä siltä varalta, ettei kyseessä ollut mikään ohimenevä piikki. SF-mitaksi saatiin 28, keski- ja yläkäyrän välillä mennään.

Yllärinä mulle tuli se, että mentiinkin ultrailemaan Pimua! Oma terkkari, joka liittyi seuraan ultrauksen ajaksi, sanoi, että hän on rutiininomaisesti ultrannut kaikki asiakkaat viikon 30 tienoilla (joka mulla siis alkaa tosiaan huomenna) ja tsekannut vauvan sijainnin ja asennon ultran avulla. Ja kuinka ollakaan: Pimu on tällä hetkellä tulossa perse edellä, eli perätarjonnassa. Tämä tietää nyt siis sitä, että jatkossakin neuvolakäynneillä pyritään ultraamaan ja muuten tunnustelemaan Pimun asentoa ja toivotaan sormet ja varpaat ristissä, että Pimu hoksaa kääntyä oikein päin omin neuvoin, ettei tarvitse ryhtyä kääntelytoimenpiteisiin tai varautua sektioon.

(Pimun perätila muuten selittää aika paljon sitä, miksi mun virtsarakko ja persus on olleet kovilla: kai se nyt on helpompi tähdätä täsmäpotkuja äidin sisäelimiin kantapäällä kuin päälaella!)

Kätilöopiskelijan kanssa puhuttiinkin jonkin verran synnytyksestä ja sektiomahdollisuudesta, ja mä sanoin kyllä olevani halukas yrittämään alakautta synnytystä, jos se ei ole liian riskaabelia toimintaa mulle tai Pimulle. Lisäksi opiskelija piti meille pienen esitelmän imetyksestä ja äidinmaidon tärkeydestä. Kieltämättä vähän hymyilytti ja naureskelin itsekseni esitelmöinnin aikana: oltiin nimittäin vasta viikonloppuna puhuttu parhaan ystävän kanssa imetyksestä ja neuvoloiden toiminnasta (kaverin siskolla on kolme lasta ja kaveri itse on hoitoalalla, joten kummasti sitä tietoa löytyikin...), ja nyt sitten kätilöopiskelija paasasi meille ihan tismalleen samat asiat kuin oltiin puhuttu jo aiemmin. En kuitenkaan raaskinut keskeyttää tai sanoa, että "joo joo, tiedetään", kun toinen selvästi oli harjoitellut ko.puheen pitoa ja tarvitsi käytännön kokemusta asiakkaiden neuvomisessa. :P Näillä näkymin sama opiskelija on muuten synnärillä harjoittelussa mun lasketun ajan tienoilla, joten salissa voi tulla tuttu naama jälleen vastaan.

Seuraava neuvola on kahden viikon päästä, eli nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen raskautta, jossa neuvolakäynnit rytmittää muun elämän eikä päin vastoin. Onneksi mulla ei ole enää luentoja, vaan ainoastaan pari palautettavaa esseetehtävää ja yksi virtuaaliopintojuttu, ja nekin saan hoidettua tammikuun aikana. Töitäkään en ole ottanut kuin muutamalle päivälle tammikuuhun, ja olen ilmoittanut myös jääväni äitiysvapaalle tammikuun 25. päivä (vaikken vieläKÄÄN ole saanut siitä Kelan päätöstä, mur).

Huomenna pakataankin auto täyteen roinaa ja suunnataan viikoksi anoppilaan joulunviettoon. Nyt jos koskaan testataan ne kuuluisat raskaushormonit ja pinnan pituus...

Elämän pieniä iloja

Viime päivinä allekirjoittanutta ovat ilahduttaneet mm. seuraavat asiat:

• kaikki joululahjat on jo hankittu (Miehen ylläripylläri saapui eilen postissa ja parhaan ystävän lahjankin löysin tänään pitkällisen metsästämisen jälkeen)!
• antibioottikuuri oli ja meni, eikä ainakaan vielä näy oireita pöpön uusiutumisesta
• koulutyöt on yksiä messuja, projektiraporttia ja kolmea esseetä vaille taputeltu
• eilen esitelty ja pitkään hiusten repimistä aiheuttanut yritysanalyysi sai kehuja ohjaavilta opettajilta, eikä tämän aamun tenttikään mennyt niin paskasti kuin ensin pelkäsin
• koulun joululounaalla oli tänään hyvää kinkkua (viimevuotinen oli kuivaa ja törkeän suolaista)
• taivuin edelleen sheivaamaan sääret ja leikkaamaan varpaankynnet! (Omani siis, tietenkin.)
• Pimu on edelleen aktiivinen ja selvästi tuleva parkour-ammattilainen. Vaihtoehtoisesti voimme tietenkin harkita jalkapallo- tai nyrkkeilyuraa, koska jälkikasvumme on ilmeisesti varsin voimakas potkija ja lyöjä.

Pimulla on muuten jälleen uusi lempinimi Pimun ja Sadistisen Kakaran lisäksi. Äiti armaani näki nimittäin unta, että jälkeläisemme oli tyttö ja sai ristiäisissä nimekseen Amalia. :D Kun kerroin äidin unesta Miehelle, Miehen ensireaktio oli: "Eikös Leevi and The Leavings laulanu jostain hullusta Amaliasta, joka tanssii?" Joo, lauloi. Ja hullulta vatsan sisäinen "Amaliakin" vaikuttaa rampatessaan ees taas pitkin vatsanpeitteitä.



Huomenna tulee "Amalian" tuleva kummitäti parin päivän vierailulle hypistelemään äitiyspakkauksen vaatteita ja mulle shoppailukaveriksi. Tarvitsenkin ehdottomasti jonkun, joka jaksaa mun kanssa kiertää rättikauppoja ja etsiä tarpeeksi isoja ja pehmeitä rintaliivejä, Miehestä kun ei moiseen aktiviteettiin ole. :P

Pärsk ja törsk

Kyllä nyt alkaa olla taas ironian huippu kohdalla: antibioottikuurista huolimatta meikäläiselle meinaa pukata flunssan. Nokka alkoi tukkeutua eilen iltapäivällä, ja tämän aamun olenkin ryystänyt jo pienen läjällisen nessuja täyteen räkää. Kuumetta ei sentään vielä nostanut, mutta eipä mun flunssat yleensäkään ole mitään kaksi päivää kuumeessa ja sitten tauti pois -mallia, vaan pikemminkin sitä hontelo olo ja tukkonenä viikon -mallia.

Eihän siinä mitään, jos olisi aikaa vaan sairastaa ja hoitaa lenssua veks, mutta kun ei ole aikaa! Tänään ja huomenna olen vapaalla, ja aioin käyttää kummatkin päivät tehokkaasti pariin roikkumaan jääneeseen raporttiin, mutta tällä hetkellä olotila ei juurikaan kannusta luovaan ajatteluun ja lukupiiriin valmistautumiseen, saatikka yritysten vastuullisen liiketoiminnan analysointiin... Noh, jospa pari litraa teetä ja glögiä pistäisi koneen ees jotenkin käyntiin.

Tällä hetkellä ei ole kyllä yhtään joulufiilis. Pihalla on harmaata ja lumetonta, eikä joulutunnelmaan oikein ehdi virittäytyä näiden kaikkien koulutöiden ohessa. Jouluostoksetkin olen nykypäivän tehokkuusvaatimusten mukaan suorittanut osittain netissä, kun en vaan kerkeä missään välissä kaupoille asti. Lisäksi alkaa suorastaan pikkuhiljaa ärsyttää, kun sukulaiset kyselee, että mitä meille vois joulupukki tuoda tänä vuonna. Ja tässä yhteydessä "me" viittaa usein minuun ja vauvaan, eikä niinkään minuun ja Mieheen. Odotan kauhulla, millainen läjä pienenpieniä villatöppösiä ja 50-senttisiä potkuhousuja joululahjapaketeista ilmestyy... Äidilleni sentään älysin sanoa vastikään puhelimessa, että älkää turhaan ostako niitä kaikkein pienimpiä vaatteita, kun ei me niitä kuitenkaan ehditä käyttää: Pimu kasvaa luultavasti niistä ulos hyvin nopsaan, ja toisaalta olin myös harkinnut vuokraavani Beibamboolta Mini-setillisen pieniä vaatteita ensimmäisten kuukausien käyttöön. (Vaatevarustelu ja muut tarvikkeet alkaa muuten löytää pikkuhiljaa tiensä residenssiin: näistä voisin laatia ihan oman postauksen joku päivä).

Vaan nyt voisin suunnata glöginkeittoon ja jatkaa sitten niitä saakutin koulutehtäviä. Jospa Pimu hoksaisi potkia äitiinsä vähän viitsimistä ja energiaa tälle päivälle.

P.S.: Kaveri linkkasi tämän jutun Facebookiin (21 syytä jäädä kotiäidiksi). Jos jaksaisin, provosoituisin, mutta taidan olla laiska ja vain nauraa itsekseni ääneen.