Näytetään tekstit, joissa on tunniste uni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uni. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. syyskuuta 2013

Lääkärineuvolakuulumiset

Tänään lauantaina pärähtää Pimun mittariin 1,5 vuotta (kääk, joko?!), joten viikolla oli aika käydä taas neuvolassa kuulemassa elämän suuria totuuksia. Tällä kertaa kera lääkärin.

Strategiset mitat ipanalla oli ihan oman käyrän mukaiset 82 cm ja 10,7 kg. Pitkä hoikkeliini edelleen. Päänupin ympärystä terkkari ei ensin meinannut mitata ("kun ei se nyt tässä vaiheessa ole enää niin tarkkaa", what?), mutta totesi kumminkin pipokoon olevan 48 cm. Lääkäri puolestaan totesi sydämen, keuhkojen, korvien, silmien ja ihon olevan "ihan ok, ihan normaalit", kyseli perusfaktat syömisestä, nukkumisesta ja puheen kehityksestä. Ruokailuista kysyttäessä mainitsin, että lehmänmaito ei uppoa kirveelläkään, jolloin lääkäri ihmetteli silmät pyöreänä, että "mitä hän sitten oikein juo päivähoidossa?". No daa, vettä. Imetyksestä ei sentään naputtanut, vaikka henkisesti olinkin valmistautunut sokerivesipuheisiin ja taaperoimetyksen äänekkääseen puolusteluun.

Neuvolakäynnillä lääkärin kysyessä puheenkehityksestä heitettiin Miehen kanssa ilmaan arvio, että likan sanavaraston koko on "ehkä kymmenkunta". Alettiin kuitenkin heti neuvolasta lähdön jälkeen epäillä, josko arvio meni kuitenkin alakanttiin ja pistettiin laskenta pystyyn. Kaupan kautta heitetyn kotimatkan aikana laskuri pääsi yli kolmeenkymmeneen sanaan tai jotakin tiettyä asiaa tarkoittavaan äännähdykseen, plus peruspärinät ja lintujen vaakkumismatkimiset. Hämmentävää, miten nopeasti Pimun sanavarasto on karttunut tässä kesän ja alkusyksyn mittaan, ja hoitotädin mukaan koko ajan tulee uusia yrityksiä toistaa sanoja perässä. Jouluun mennessä ollaan varmaan jo viidessäkymmenessä sanassa. :O Pitäisikin joku päivä ottaa kynä ja paperia hollille ja kirjata tähänastinen taapero-suomi-sanasto talteen, muistoksi vauvakirjan väliin.

Unesta sen verran, että Gordon-unikoulun kierros kaksi on menossa päivässä 7/10, ja hyvin menee. Viime yönäkin eka unipätkä oli klo 20:40-02:30, ja silloinkin likka heräsi vain vähän piereskelemään ja jutustelemaan Einari-pupulle. Seuraava herätys koitti viiden, puolen kuuden pintaan, ja sitten piti jo ottaa tissi kehiin, kun silittely ja lauleskelu ei ihan meinannut tepsiä. Sivuvaunupinnikseenkin siirto onnistuu melkein joka kerta, oli Pimu unessa tai puolihorteessa. Ehkä tämä tästä taas hetkeksi helpottaa - kunnes ne viimeisetkin poskihampaat alkavat tunkea ikeniin...

Iltapäivä vierähtää vaihteeksi urheiluleskenä: Mies lähtee juoksemaan puolimaratonia, ja me parkkeerataan Pimun kanssa reitin varrella sijaitsevaan leikkipuistoon.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Unikoulun aftermath

Viime postauksessa mainittu Gordonin unikoulu on nyt lusittu, ja itse kukin on edelleen järjissään, joskin väsyneitä. Kolmena ensimmäisenä yönä Pimu sai vielä herätessään tissiä, mutta ei enää saanut nukahtaa rinnalle, vaan mä hyräilin ja silittelin lapsosen uneen lyhyen imetyksen jälkeen. Kolme seuraavaa yötä mentiin "saa sylitellä muttei imettää" -taktiikalla, ja siinä vaiheessa alkoi tehdä jo tiukkaa, kun isimiehen syli ei ollut kelvata ja mun sohvallanukkumishaaveet kariutuivat huutavan taaperon eroahdistukseen. Niistä öistä selvittiin kuitenkin miten kuten, ja loput unikoulun neljä yötä Pimu sai herätessään silityksiä ja hyräilyä, muttei enää syliä (paitsi yhtenä yönä taisi olla pakkorako nousta ylös, kun vaippa falskasi sänkyyn ja piti ryhtyä siivoushommiin...). Kaiken kaikkiaan homma meni siis yllättävän hyvin. Pimu nöyrtyi kohtaloonsa aika pian, eikä heräillyt öisin - käytännössä siis klo 23-06 välisenä aikana - kuin kerran tai kaksi inisemään tai urputtamaan.

Päiväsajan käytökseen unikoulu on vaikuttanut yllättävän paljon. Pimu on kinunnut enemmän syliin päivisin ja söisi tissiäkin useammin, ja olenkin yrittänyt muistaa tarjota rintaa riittävän usein, ettei sylivaje heijastu yöuniin. Toisaalta rasittaa, kun päiväsaikaan pitäisi saada tehtyä kotitöitäkin ja milloin mitäkin, ja taapero roikkuu lahkeessa ja urputtaa, kun äiti ei koko ajan hali ja leiki körö körö kirkkoa, mutta ehkä tämä tästä. Päiväunet ovat aiempaa pätkittäisempiä ja välillä jäävät lyhyiksi eli alle tuntiin, kun tissi ei ole vieressä/suussa nukkuessa, eli ainakin toistaiseksi mun opparia päiväuniaikaan -operaatio on totaalisen jäissä. Jos makuuhuoneessa saa rampata vartin välein tainnuttamassa naperoa uudestaan uneen tissin avulla, on ihan turha kuvitellakaan, että joku opparin kirjoittaminen onnistuisi kun keskittyminen herpaantuu jatkuvasti. Pyykkien ripustamisen ehtii just ja just tehdä.

Mutta niin. Unikoulusta siis selvittiin, ja alkuviikko meni vielä ihan kivasti. Kunnes sitten tuli se kuuluisa takapakki.

Tultiin eilen mummolaan viikonlopuksi, ja täällä on kotiin verrattuna tolkuttoman kuuma, joten makkarissakin hiki vaan virtaa eikä läpiveto auta. Pimu oli illalla ihan ylikierroksilla nukuttuaan reilun kolmen tunnin automatkalla huikeat 15 minuuttia päiväunia, kohkasi menemään hiki päässä pitkin mummolaa ja pikavisiitillä ollut kummisetäkin pisti vähän pasmoja sekaisin. Illalla ja yöllä tyttö olikin sitten varsinainen tissiapina: alkuyöstä varttitunti taisi olla pisin aika, jonka napero suostui nukkumaan ilman rintaa suussa. Kun sitten klo 23 aikoihin päätin, että ei enää, nyt nukutaan ilman tissiä, niin muksuhan veti sellaiset perse-erkkiraivarit, että lopulta valvottiin porukalla reilu tunti tyynnytellen huutavaa taaperoa, vettä juottaen, Buranaa annostellen ja lopulta antaen tissitakiaiselle periksi. Siinä yöllä sitten kiroillessa ja kiukkukyyneliä nieleskellessä hoksasin, että niin, se MPR-rokotehan saatiin maanantaina, sehän se vissiin kiusaa kaiken hampaidenteon ja hikoilun ohella. Paskamutsi-fiilis taattu jälleen kerran!

Varsinaista hermolomaa tämäkään mummolavierailu siis tuskin on, mutta sentään Pimu viihtyy leikkimässä vähän paremmin, kun ympärillä on enemmän väkeä ja uusia leluja. Ja anoppi vähän mulkoilee mua alta kulmain, kun kiroilen avoimesti Pimun kuullen sen huonoja unenlahjoja ja äyskin väsymystäni. Jippii.

Vielä lopuksi lyhyesti neuvolaspeksit: pituus 79 cm (!!!) ja paino 10,2 kg, touhukas taapero, neuvolatäti tyytyväinen yövieroituksesta, moitteet tuli siitä, ettei lehmänmaitoa ole juotettu vieläkään (no kun en koskaan muista ja saa se kuitenkin jugurttia ja juustoa ja ruoassa lehmistä...). Seuraavan kerran lääkärineuvola syyskuussa.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannuksen viettoa

Miehen yövuorot varmistivat meidän perhekunnan osalta sen, että juhannukseksi oli turha suunnitella reissua mummolaan tai mihinkään muuallekaan. Näin ollen ollaan lökötelty juhannuksena ihan omissa nurkissa. Perusarkeen sentään vähän vaihtelua tuovat hyvät ilmat ja taloyhtiön pihagrilli, jolla kokkailla juhannusmurkinat. Mies tosin oli hätähousu ja onnistui eilen melkein polttamaan makkarat ja broilerivartaat, kun lykkäsi ruoat liian kuumien liekkien ylle. Tänään uusi yritys ja vähän enemmän kärsivällisyyttä peliin. ;)

Pimukin sai eilen maistaa grillissä kärvennettyä makkaraa ja mutusti sitä onnellisena pihamaalla tallustellen - äidin pastasalaatti sen sijaan lähinnä irvistytti, kenties suolakurkun takia. Noin muuten Pimun ruokahalu ja -valio alkavat olla kohdillaan: melkein kuukauden tauolla ollut iltapuuro on palannut kehiin ja uppoaa kuin häkä, ja muutenkin ruokaa menee hyviä määriä, siitäkin huolimatta, että yläleuassa puskee kipeästi kulmahammas nro 2 (kokonaisuudessaan hampaita kasassa 11/20, voiton puolella ollaan!).

Viime yönä oli ensimmäinen yö unikoulua. Päädyttiin Miehen kanssa kokeilemaan, josko Gordonin menetelmällä saataisiin Pimun öinen tississäroikkuminen loppumaan tai edes vähenemään. Tilanne alkoi olla nimittäin jo aika ahdistava, kun Pimu heräili jatkuvasti siihen, että nukahtaessa suussa ollut tissi olikin hivutettu pois eikä nukahtaminen ilman tissiä ollut onnistuakseen, ja mun niska-hartiaseutu alkoi olla ihan romuna jatkuvasta kylkiasennosta. Viime yönä Mies sitten nukkui sohvalla ja antoi mun ja Pimun vallata ison sängyn (tämä järjestely lähinnä siksi, että jos Pimu protestoisi koko yön, saisi edes toinen meistä unta ja jaksaisi päivällä ravata taaperon perässä).

Mä pelkäsin oikeasti pahinta mahdollista yötä: tissin perään karjuvaa taaperoa, unetonta yötä, hermojen menetystä, you name it. Todellisuus pääsi kuitenkin yllättämään. Pimu heräsi klo 23-06 välisenä aikana neljästi, sai hieman maitoa istuallaan ja nukahti sitten viereen melko nopeasti, kun silittelin ja hyräilin jotain tuutulaulua. Aika rohkaisevaa, sanoisin. Pari seuraavaa yötä mennään vielä näin, sitten Mies ottaa seuraaviksi kolmeksi yöksi kopin ja katsotaan, mikä ääni on kellossa kun tissit muuttaa sohvalle nukkumaan...

Niin, olihan tässä muutakin uutta kuin unikoulua: pottatreenailua takana parisen viikkoa. Pimu itse ei vielä ilmoita hädästään, mutta aina silloin tällöin vaipanvaihtoreissulla säästytään pissivaipalta, jos ollaan nopeita ja ehditään kiikuttaa likka potalle. Parit pökäleetkin on osuneet pottaan, mutta pääsääntöisesti Pimu vielä salakavalasti äkistelee nro kakkoset vaippaan. Yleensä just silloin, kun pitäis olla menossa johonkin.

Reilun viikon päästä neuvolaan hakemaan MPR ja tsekkaamaan strategiset mitat.