Kun noista muistakin harrasteista tuli pykättyä postaus, kirjoitellaan nyt vielä kolmikon tuoreimmasta eli vauvajumpasta.
Kolmen käyntikerran perusteella vauvajumppa on ollut vallan lystikästä menoa, varsinkin kun se edes etäisesti muistuttaa mun pre-raskaus-jumpassa käyntiä. Yksi jumppa kestää noin kolme varttia, josta aktiivisesti touhutaan vauvan kanssa puolisen tuntia, ja jumpan aikana on mukavan monipuolista toimintaa: ollaan hypitty jumppapalloilla, tanssittu vauvat sylissä ja tehty kyykkyjä ja vatsalihasliikkeitä vauva lisäpainona. Ryhmä, jossa ollaan Pimun kanssa nyt käyty, on suunnattu 3-6-kuisille vauvoille, jotka eivät vielä liiku, joten jumppa on vielä melko lailla paikallaan pysyttelevää toimintaa ja sylittelyä, mutta 7-12-kuisten ryhmässä on sitten äksöniä enemmänkin. Ja mikäli Pimun liikekannalle ryhtyminen jatkuu samaan tahtiin, voi meillä olla edessä siirto siihen "isojen" ryhmään ihan viikon-parin sisällä...
(Tähän väliin infoksi, että Pimu on ruvennut tosiaan vihdoin ryömimään! Taitetut matkat ovat vielä lyhyehköjä ja tyyli vähintäänkin omintakeinen, mutta kumman vikkelästi likka vaan pyrähtää kiellettyjen esineiden kuten kännykän laturin johdon tai lehtitelineen kimppuun...)
Jumpassa on myös se hyvä puoli, että Pimun jumppakortti (15 kerran sarjakortti) kelpaa myös aikuisten ryhmätunneilla. Eli jos jostain syystä jää vauvajumppailu väliin, mä voin karata ryhmätunneille myös omin nokin pumppaamaan rautaa. Ainakin teoriassa. :P Ainut huono puoli on jumpan ajankohta (10:45), jolloin Pimu yleensä on heräämisen ajankohdasta riippuen valmista kauraa ekoille päikkäreille, mutta tämäkin korjaantuu sitten jos ja kun ryhmä vaihtuu, koska isot vauvat jumppaavat jo kympiltä.
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
tiistai 25. syyskuuta 2012
Potra poika
Tänään perhekahvilassa piipahtaessa sain pariinkin kertaan kuulla, kuinka Pimu on topakka ja aktiivinen poika. Kahvilan jälkeen puolestaan vauvajumpassa vieruspatjalla omaa vauvaansa imettänyt äiti tiedusteli, kuinka vanha mun poika on. Ja lapsihan näytti tältä:
Vauvan vaatteiden värityksellä on kyllä mielenkiintoinen vaikutus siihen, kuinka keskustelua viritellään vauvan vanhempien kanssa. Omalla kohdallani olen huomannut ainakin, että jos Pimulla on sinisävyistä ja/tai vihreää yllä, häntä puhutellaan helposti pojaksi, MUTTA jos vaatteissa on esimerkiksi ruskeaa, harmaata tai punaista, multa kysytään, kumpi Pimu on. Suoraan tytöksi tyyppiä arvellaan melko harvoin, varmaankin siksi, että mä niin harvoin puen likalle päälle mitään tyttömäistä, esim. mekkoa. Vaaleanpunaistakin neidin garderoobissa on tällä hetkellä hyvin rajoitetusti, aktiivisesti käytössä ovat vain yhdet vaaleanpuna-valko-sini-vihreäkirjavat villasukat, joita käytetään ulkona lisälämmikkeenä. Kirkkaanvihreän fleecehaalarin parina. :P
Nämä "poika eikun oho se onkin tyttö" -tilanteet harvoin jaksavat enää nykyään ärsyttää, mutta enemmän näin henkkoht rassaa ihmisten oletukset siitä, että koska lapsi on tyttö/poika, senhän täytyy tehdä asioita x, y ja z, koska "niin tytöt/pojat tekee". Hämmentävintä on, kun nämä oletukset ulotetaan jo vauvaikäisiin asti. Jos Pimu kulkee mulla mukana kaupoilla, "tyttö on lähtenyt äidin kanssa vähän shoppailemaan, ai ku kiva". Entäs jos Pimu olisikin poika, olisiko silloin "tyhmä äiti raahannut pojan väkisin kaupoille"? Tai onko Pimu jotenkin tyttövauvaksi outo tapaus, kun se pyörii vauhdikkaasti lattialla ja jumpassakin kiljuu riemusta sitä kovemmin, mitä railakkaammin mä sitä jaksan vatkata sylissä? Kun eikös ne pojat ole niitä remuajia ja tytöt kiltin sosiaalisia hymynaamoja?
Vauvavuoden ajan nyt ehkä vältytään vielä niiltä pahimmilta stereotypioilta, mutta entäs sitten, kun taaperoaika koittaa? Kuoriutuuko semi-androgyynistä vauva-Pimusta yhtäkkiä ulkopuolisten silmissä hörselöä ja kimallusta rakastava prinsessa, ihan vain siksi että kromosomistossa lukee XX? Alkaako vaatelahjapaketeista kuoriutua entistä enemmän Hello Kittyä ja pinkkiä, tai nappaako joululahjoja etsivä sukulaistäti leluhyllystä vauvanukkeja, vaikka lapsi mieluusti leikkisi myös sillä kauhakuormaajalla? Miksi vanhemman väen päässä liikkuu niin pirun sitkeästi se oletus, että on tyttöjen ja poikien juttuja, vaatteita, leluja ja värejä?
Oman lapsen myötä tulee väkisinkin mietittyä sitä, miten omassa lapsuudessa nämä sukupuoliroolit näkyivät tai olivat näkymättä. Muistelisin olleeni itse jotakin "tavallisen tytön" ja "poikatytön" välimaastosta: inhosin hameita enkä käynyt salaa äidin meikkipussilla, mutta samalla kuitenkin leikin barbeilla. Ja toisaalta myös tykkäsin rakennella legoilla ja ajella pikkuveljen Brio-junaradalla ja pikkuautoilla. Sama identiteetti mulla on säilynyt oikeastaan läpi lapsuuden ja teini-iän: mieluummin rymysin farkuissa tukka ponnarilla kuin pynttäydyin mekkoihin ja väkertelin tukkaani. Meikkaamisen "riemut" sentään hoksasin yläasteiässä ja viitsin vieläkin panostaa ulkonäkööni ripsivärin ja puuterin verran, jos tarve vaatii. Yksinhuoltajaäidiltäni opin myös, että naisetkin voivat tehdä samoja juttuja kuin miehet: äiti oli aikanaan aktiivinen urheilija ja heitti mm. keihästä piiritasolla, ja eräänäkin legendaarisena talvena mun ollessa eskari-ikäinen äiti "korjasi autoa pihalla" (= vaihtoi autoon talvirenkaat...).
Tietenkin toivoisin, että aikanaan Pimu oppisi mahdollisimman paljon erilaisista tavoista olla tyttö/nainen (tai miksei poika/mieskin). Eri asia sitten, kuinka paljon ympäristö kannustaa monipuolisuuteen räikeän sukupuoliroolittamisen sijasta...
| Kuvan lapsi liittyy tapaukseen. Pyykkikori ei. |

![]() |
| Anopin Pimulle aiemmin kesällä hankkima vk-haalari. Se "ihanasti tyttövärinen". (Kuva: Reimashop.fi) |
Oman lapsen myötä tulee väkisinkin mietittyä sitä, miten omassa lapsuudessa nämä sukupuoliroolit näkyivät tai olivat näkymättä. Muistelisin olleeni itse jotakin "tavallisen tytön" ja "poikatytön" välimaastosta: inhosin hameita enkä käynyt salaa äidin meikkipussilla, mutta samalla kuitenkin leikin barbeilla. Ja toisaalta myös tykkäsin rakennella legoilla ja ajella pikkuveljen Brio-junaradalla ja pikkuautoilla. Sama identiteetti mulla on säilynyt oikeastaan läpi lapsuuden ja teini-iän: mieluummin rymysin farkuissa tukka ponnarilla kuin pynttäydyin mekkoihin ja väkertelin tukkaani. Meikkaamisen "riemut" sentään hoksasin yläasteiässä ja viitsin vieläkin panostaa ulkonäkööni ripsivärin ja puuterin verran, jos tarve vaatii. Yksinhuoltajaäidiltäni opin myös, että naisetkin voivat tehdä samoja juttuja kuin miehet: äiti oli aikanaan aktiivinen urheilija ja heitti mm. keihästä piiritasolla, ja eräänäkin legendaarisena talvena mun ollessa eskari-ikäinen äiti "korjasi autoa pihalla" (= vaihtoi autoon talvirenkaat...).
Tietenkin toivoisin, että aikanaan Pimu oppisi mahdollisimman paljon erilaisista tavoista olla tyttö/nainen (tai miksei poika/mieskin). Eri asia sitten, kuinka paljon ympäristö kannustaa monipuolisuuteen räikeän sukupuoliroolittamisen sijasta...
Tunnisteet:
jotain ihan muuta,
kunhan kummastelen,
vaatteet ja tarvikkeet
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Toisen kvartaalin tuloskatsaus
Kolmen hengen firmassamme ollaan selvitty vauvavuoden toisesta neljänneksestä, joten on jälleen tuloskatsauksen aika.
Toimitusjohtajan, ikä 6 kk ja 2 päivää, strategiset mitat ovat kuluneen neljänneksen päättyessä 69/7725/43,6 (pituus/paino/pipo). Mittaajana toimineen terveydenhoitajasijaisen mukaan neiti toimitusjohtaja on näin ollen mainiosti kasvanut henkilöstöjohtajan antimilla (= rintamaidolla), vaikkakin tj:tä luonnehdittiin mittauksen yhteydessä hoikahkoksi. Ensimmäiseltä kvartaalilta tuttu ruokailutahti jatkuu edelleen, vaikkakin viime viikkoina tj:n ruokailutiheys öiseen aikaan on henkilöstöjohtajan mielestä turhankin tiheä. Uutena toimintona yöaikaan tapahtuvassa aterioinnissa on ns. tissiin telakoituminen (tj nappaa kiinni, nukahtaa eikä suostu jatkamaan unta ilman suussa sijaitsevaa rintaa). Tästä tavasta pyritään eroon seuraavan kvartaalin aikana.
Neiti toimitusjohtajan motoriikka ja äänenkäyttö ovat edelleen monipuolisia. Tj mobilisoi itsensä tällä hetkellä lattiatasossa alta aikayksikön, ja mieluisimmat liikkumatavat ovat napa-akselin ympäri pyöriminen, etunojapunnerrusasento ja kokovartalohytkytys. Havaittavissa on myös pienehköä liikehdintää ryömintätaktiikalla, vaikkakaan näin taitetut matkat eivät vielä päätä huimaa. Tj tarttuu esineisiin hämmästyttävän vikkelästi (henkilöstöjohtaja on mm. välttänyt viime päivinä läheltäpiti-tilanteen, kun tj nappasi käteensä sakset), ja suurin osa esineistä päätyy tj:n suuhun. Lelujen ja nyrkkien jyystäminen ja jatkuva kuolaus ennakoivat toimitusjohtajan tekevän hampaita, mutta vielä ei purukalustoa ole ilmestynyt näkyviin. Logistiikkapuolella on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Vaunuissa matkustaminen kirvoittaa nykyään toimitusjohtajalta paheksuvia äänimerkkejä, sen sijaan kantoreppu ja uusimpana tulokkaana kudottu kantoliina kelpuutetaan mukisematta.
Toisen kvartaalin poistoiksi merkitään jälleen läjä pieniä vaatteita (suurin osa 68 cm ja siitä pienemmät) sekä joitain vaippoja. Neljänneksellä tehtyjä investointeja puolestaan ovat ilahduttava määrä kestovaippoja, joiden ennakoidaan toimivan myös seuraavilla neljänneksillä ja mahdollisesti vaippaiän loppuun (Bumgenius-vaipat) sekä syöttötuoli (Tripp Trapp).
Tulevalla kvartaalilla odotettavissa kiinteään ruokaan vähittäinen siirtyminen sormiruokailun muodossa, uusien motoristen taitojen oppiminen ja mahdollisesti pinnasänkyyn siirtyminen.

Pimu,
vauvaelämää
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Vauva harrastaa, osa 2
Pimun musiikkikasvatusta on nyt takana kolmen muskarituokion verran, joten on ehkä jo turvallista kirjoitella kokemuksia tästäkin vauvaharrastuksesta.
Keväällä kuukkeloidessani muskareita päädyin lopulta valitsemaan seurakunnan version, lähinnä muita edullisemman hinnan ja läheisen sijainnin vuoksi: yksi lukukausi maksaa vaivaiset 45 euroa ja kotoa hilppaisee muskarituokioon alta 10 minuutin. Yksi tuokio kestää puoli tuntia, mikä on vallan riittävä aika, kun ottaa huomioon, kuinka lyhyt attention span tuolla pötkylällä on. Puolessa tunnissa kun ei ehdi vetää hirmu raivareita, jos vaan on huolehdittu siitä, että Pimulla on vatsa täynnä maitoa ja kuiva vaippa. :D
Tähän mennessä muskari on ollut ihan mukavaa lauleskelua ja vauvan sylissä heijailua, ja ensi viikolla otetaan kuulemma jo "soittopelit" eli omat helistimet repertuaariin. Mä kyllä luulen, että helistimen soittopelifunktio ei Pimulle aukea, koska kotonakin tyttö keskittyy enemmänkin pureskelemaan lelujaan eikä ainakaan vielä ole tainnut hoksata, että heiluttamalla lelua siitä kuuluu ääniä. :P Muskariryhmän muut vauvat on aika lailla Pimun ikäisiä, ryhmän nuorin on tällä hetkellä noin 3,5-kuinen ja vanhin lähentelee ilmeisesti jo kahdeksaa kuukautta, eli ylihuomenna puoli vuotta täyttävä Pimu on joukon keskikastissa. Mullekin on pari muuta äitiä tullut jo vähän tutummaksi, eli aikuiskontakteja on päässyt syntymään.
Jos jotain huonoja puolia muskarista pitää nimetä, mainittakoon järjestävä taho eli seurakunta. Tai no, seurakunnassa itsessään ei ole sinällään mitään vikaa, mutta se kieltämättä heijastuu musiikkituokioiden sisältöihin. Ryhmän ohjaaja lukee joka kerralla pienen pätkän jotain psalmia tai muuten lapsiin liittyvää hengellistä tekstiä, ja lauluistakin osa käsittelee hengellisiä asioita. Vauvahan ei noiden päälle niin ymmärrä, mutta itsellä näin agnostikkona vähän särähtää korvaan, kun pienille vauvoille lauletaan, että "kun jumala sanallaan sinutkin loi". Toisaalta osasin tiedostaa tämän riskin, kun muskaria valitsin, joten käydään tuolla nyt ainakin tämä syyskausi ja katsotaan keväällä sitten tilannetta uudelleen. Voihan olla, että keväällä mä olen taas koulunpenkillä ja Pimu mahdollisesti päivähoidossa, jolloin harrastuksille tuskin hirveästi aikaa jää...

torstai 30. elokuuta 2012
Veikeä vauva
Vaikka joskus tuntuukin siltä, että päällimmäisenä vauva-ajasta
mieleen jäävät jäätävä väsymys, korvia särkevä vauvan itku ja haiseva
vaipparoskis, mahtuu arjen harmauteen vähän ilonpilkahduksiakin. Hyvänä
esimerkkinä tämän viikon alkupuoli.
Maanantaina käytiin toista kertaa vauvajoogassa, ja tällä kertaa Pimu olikin yllättäen yksi niistä hyvinkäyttäytyvistä ja nauravaisista vauvoista eikä niinkään oma kitisevä itsensä. Likka pötkötteli joogamatolla varsin tyytyväisenä, ihaili kuvaansa peilistä ja nauraa käkätteli, jos jooga-asentoihin kuului vauvan vatkausta tai muuta liikehdintää, kun taas muutama Pimun "kollega" itkeskeli tai narisi melkein koko tunnin ajan. Joogatunnin jälkeenkin Pimu oli harvinaisen hyvällä tuulella, hörppäsi ennen kotiinlähtöä vähän maitoa ja nukahti kotimatkalla bussissa Manducaan (eikä herännyt edes heti kotiintullessa!). Eilen puolestaan oltiin ekaa kertaa muskarissa, ja sielläkin Pimu viihtyi oikein mainiosti, vaikka ensialkuun epäilinkin uuden paikan ja vieraiden vauvojen läsnäolon häiritsevän ja hermostuttavan likkaa. (Muskarista oma postaus sitten aikanaan.)
Kotona ollessakin Pimu on ollut varsin hurmaavaa seuraa. Tyttö ei enää kaipaa äidin tai isän palvovaa katsetta 24/7, vaan juttukaveriksi kelpaa nyt myös joku lelu - ja lelun puutteessa sohvanjalka tai lattialle uhkarohkeasti jätetty läppärikin. :P Jutustelukin on monipuolistunut viime viikkoina: Pimu kurluttaa, kikattelee, lällättelee ja matkii pulua (!), ja uusin temppu on kielen näyttäminen äidille ja isälle. Paljon hauskempaa mullekin seurata Pimun pärpätystä, kun siinä on erilaisia sävyjä vanhan kunnon korkean c:n sijaan. :D Kun kikatteluun vielä lisätään napa-akselinsa ympäri vinhasti pyörivä liike ja punnerrukset, on olkkarissa meillä toisinaan "dinner AND a show".
Paljon hauskempaa on myös herätä aamulla, kun vieressä tissiä nipistelevä ja sektioarpeen varpailla kipeästi tökkivä lapsi vetää suupielet korviin heti, kun hoksaa, että äiti onkin hereillä. On se vaan veikeä tapaus. Vieressä korvatulppien kanssa yövuoron jälkeen nukkuva Mies sen sijaan ei kiitä siitä, että Pimun aamutervehdykseen kuuluu tätä nykyä kohtalaisen kimakka "kiii-AI!"...

maanantai 20. elokuuta 2012
Vauva harrastaa, osa 1
Tänään otettiin Pimun kanssa ensiaskeleet vauvaharrastusten parissa,
kun testissä oli vauvajooga. Saatiin jännätä vielä viime metreille
saakka, että pidetäänkö tuntia ollenkaan, mutta loppupeleissä
ilmoittautuneita oli sittenkin tarpeeksi, joten suunnattiin Pimun kanssa
keskustaan aamukymmenen tietämillä.
Mua ensialkuun vähän epäilytti, että näinköhän joogaaminen vauvan kanssa on mistään kotoisin. Ensinnäkään mä itse en ole varsinaisesti mikään joogaintoilija ja ryhmäliikunnassa yleensä valitsen mieluummin tappohikijumpan ja punttien heittelyn kuin rauhallisemmat venyttelyt ja muut "hymistelylajit", eli epäilin erottuvani joukosta jo pelkästään omalla olemuksellani. Toisekseen, suhteellisen vähäisen raskausajan liikunnan ja viiden kuukauden kotona möllöttämisen jäljiltä mä olen notkea kuin norsu, eli jooga-asanoihin taipuminen voi olla työn ja tuskan takana. Ja kolmanneksi, 12 euron kertamaksu on aika suolainen hinta viikottaiseksi harrastukseksi, etenkin näin pienituloisena kotiäitinä.
Tunnilla oli kuitenkin yllättävän mukavaa Pimun pienestä hepulivartista huolimatta (mitäs pistävät harrastukset Pimun aamupäikkäriaikaan, nih), taivuin ainakin jotenkin venytyksiin eikä muukaan ryhmä ollut erityisen hippiä. Vaikka kieltämättä me Pimun kanssa erotuttiin joukosta, koska olin ainut, jolla EI ollut minkäänlaista kantoliinaa/-reppua mukana ja Pimullakin oli kertsivaippa (Mies ei suostu kestoilemaan rotarokotteen jälkimainingeissa)... Ihan jokaviikkoiseksi harrastukseksi tästä meille tuskin on, jo pelkästään tuon hinnan takia, mutta eiköhän tuonne tule eksyttyä uudemmankin kerran. Ja onpahan joku syy herätä maanantaiaamuisin ihmisten aikoihin. :P

keskiviikko 15. elokuuta 2012
Viiskuisen vauhdissa
Kesälomareissut on nyt tältä kesää reissattu: toissapäivänä köröteltiin vihdoin kotiin anoppilasta, ja nyt alkaa hiljainen totuttautuminen arjen sirkkeliin. Mieskin lusi jo kesälomansa ja pitää nyt vielä jäljelle jääneet isyyslomapäivänsä pois pyörimästä - ja meinasi hyödyntää nekin päivät tien päällä uljaan maantiepyöränsä selässä, kun kerran kelit näyttäisivät vielä sallivan moisen harrastuksen.
Pimun 5 kk neuvolassa käytiin tänään pyörähtämässä, vuorossa oli viime kuulta rästiin jäänyt lääkärintarkastus ja jälleen satsi rokotteita. Mitään ihmeempää ei tästä reissusta käteen jäänyt, Pimu todettiin terveeksi, jänteväksi ja pirtsakaksi lapseksi. Ainut poru pääsi piikitettävistä rokotteista, mutta nekin itkut itkettiin nopeasti ohi ja kiukku unohtui viimeistään siinä vaiheessa, kun neiti sai maitoa neuvolan odotustilassa meidän kytistellessä mahdollisia sivuvaikutuksia. Harvinaisen jouheva reissu siis. Nyt vaan odotellaan, millaiseksi vellipesäksi likka muuttuu viimeisen rotatehosteen ansiosta. Pneumokokista ja yhdistelmästä ei tullut viime kierroksellakaan mitään oireita lievää uneliaisuutta lukuunottamatta, joten taidetaan tälläkin kierroksella unohtaa Panadolit kaappiin.
Pituus-painokäyrät näyttivät vähäsen laskusuuntaa, mutta mitoilla 67 cm ja 7505 g pysyteltiin edelleen keskivertokäyrän (nollakäyräkö se nyt sit on?) yläpuolella, joten täysimetyksellä voidaan jatkaa edelleen. Tosin lääkäri oli sitä mieltä, että voidaan aloitella myös soseruokailua pikkuhiljaa, jos näyttää siltä, että tyttö tarvitsee enemmän energiaa, mutta katsellaan nyt. Mua kiinnostaisi enemmänkin kokeilla Pimun kanssa sormiruokailua, mutta sitä varten pitäisi odotella vielä lähemmäs 6 kuukauden ikään asti, että neiti oppii istumaan kunnolla ja käsittelemään ruoanpaloja vähän nykyistä näppärämmin.
Tuota neidin tauhkaamista katsellessa ei muuten ole ihmekään, jos paino ei nouse samaan tahtiin kuin ennen. Likka kiepsahtaa selältä vatsalleen alta aikayksikön, kääntyilee napa-akselinsa ympäri, punnertaa yläkroppaa melkein suorien käsivarsien varaan ja vetää peräpäätäkin välillä konttausasentoon. Selällään ollessaan puolestaan likka hakee varpaita suuhun melkein koko ajan. Uusi, ei niin kiva temppu on myös pureminen: vaikka hampaita ei vielä näy, Pimun leuoissa on sen verran puruvoimaa, että ikenilläkin saa jyystettyä äidin sormea niin, että itku meinaa päästä. :P
Kotona löhöilyyn on tulossa nyt syksyllä toivottua vaihtelua. Muskaripaikka varmistui ja posti toi neidille kirjeen, jossa kerrottiin meidän jatkossa muskaroivan keskiviikkoaamuisin lähikirkolla. Lisäksi mä ilmoitin Pimun ja itseni naisvoimistelijoiden vauvajumppaan tiistaiaamupäiviksi, ja kokeiluun pääsee myös vauvajooga, sikäli mikäli ryhmää saadaan kasaan. Näihin kun lisätään vaunulenkkeilyt, kirjasto- ja kaupunkireissut ja ihan vaan kotona pöhköily, niin eiköhän ala kotiäidinkin elämä maistua mielekkäämmältä. Tai ainakin saan välillä aikuiskontakteja, joiden avulla estää aivojen täysi puuroutuminen.

arki,
neuvola,
Pimu,
vauvaelämää
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)