Taas ollaan saman ongelman ääressä kuin viime vuonnakin: kesän koittaessa ohjatut aktiviteetit vähenee. Muskarin viimeiset tahdit hoilattiin jo kaksi viikkoa sitten, ja seuraavalla viikolla taaperokerhoiltiin viimeistä kertaa. Avoin pk on kuulemma vielä auki johonkin kesäkuun puoleen väliin asti - aamupäivisin, jolloin allekirjoittaneella on yleensä ihan muita intressejä kuin keskustaan karauttaminen känisevän taaperon kera.
Täytyy kyllä ihan ihmetellä, että mikä idea on pistää kesäksi kaikki mahdollinen tauolle. Vauvojen ja taaperoiden äideillä kun luulisi nimenomaan kesällä olevan aikaa tavata muita lapsiperheitä, hengata perhekahviloissa ja häärätä seurassa, mutta nähtävästi seuroissa ja yhdistyksissä ollaan sitä mieltä, että kesäloman kuuluu kestää sen kolme kuukautta ja piste.
Erityisesti mua harmittaa tänä kesänä tämä aktiviteettien kesähiljaisuus siksi, että Miehen kesäloma on poikkeuksellisesti vasta elokuussa, joten meillä oikeasti olisi Pimun kanssa tarvetta seuralle ja viihdykkeelle kesä-heinäkuun aikana. Tai no, Pimulla nyt ainakin, munhan pitäisi alkaa ahkerasti väsätä opparin teoriaosuutta, että pääsen heti elokuussa tekemään kenttätutkimusta, kun ohjaaja palaa lomilta kommentoimaan ja ohjaamaan työtä...
Mies siirrettiin taas tekemään kolmivuoroa ja oli tällä viikolla pitkästä aikaa yövuorossa. Piinaavin viikko ikinä. Aamupäivisin oli pakko viihdyttää naperoa tai raahata se hiekkalaatikolle tai kauppaan hakemaan yhtä kämäistä maitopurkkia, että Mies saa nukkua edes puolenpäivän tienoille. Kun Mies sitten heräsi, olikin jo Pimulla lounas nenän edessä ja päiväuniaika kolkuttamassa nurkan takana, ja Pimun nukuttua päikkärinsä lyhyissä pätkissä ja satunnaisiin aikoihin, Mies tunki tulpat korviin ja paineli taas nukkumaan. Bonuksena yläkerrassa tehdään remonttia, eli koko Pimun päikkäriajan sai pelätä, että koska se saatanan piikkaaminen taas alkaa ja herääkö vaippa-apina siihen meteliin. Vaunuissa kun ei lapsirakas enää nuku, kun on hyväkäs oppinut siihen, että vaunukyydissä ollaan pystyasennossa.
Ensi viikonloppuna sentään tulee vähän vaihtelua elämään, kun lähdetään Tampereelle koko porukalla ja ollaan kaveriperheen luona yötä. Mies polkee pyörää koko sunnuntain, mä suunnittelin meille tytöille kirppis- ja nähtävyyskierrosta kaverin ja tämän melkein kolmeveen kanssa. Sitä seuraavaksi viikonlopuksi puolestaan meinasin houkutella omaa äitiäni kylään.
Tällaista sillisalaattia meillä tällä hetkellä. Pitäisi kai yrittää taas vähän tihentää postaustahtia ja yrittää edes joskus saada näihin kirjoituksiin jotain punaista lankaa. (Tai ehkä säästän järjenkäytön opparille.)
lauantai 1. kesäkuuta 2013
lauantai 11. toukokuuta 2013
Äitipäivää
Vuosi sitten äitienpäivä meni vähän ohi ja siinä sivussa, ristiäiset kun järjestettiin sopivasti äitienpäivän aattona, ja varsinaiseksi äitienpäiväjuhlinnaksi mulle riitti, että sain vähän jäätelöä ja mahdollisuuden käydä suihkussa. Kun talossa on parikuinen maitoa jatkuvasti tilaava imeväinen, yksinäinen hetki suihkussakin tuntuu luksukselta. ;)
Tänäkään vuonna ei suureellisiin juhlallisuuksiin ryhdytä. Ajattelin leipoa suklaamuffinseja, rymytä lapsosen kanssa hiekkalaatikolla sään salliessa, juoda paljon hyvää teetä ja katsoa jääkiekkoa ja/tai boksilta jotain sarjaa. Isimieheltä en ole tilannut mitään erityistä muistamista tai lahjusta äitiyden varjolla, joten luultavasti Miehen panos juhlapäivään on pois jaloista pysyttely (oli luvannut lähteä työkaverinsa kanssa pyörälenkille) ja lapsen kakkavaippojen vaihto. Äitienpäiväruusustakin piti huolen SDP:n paikallisyhdistys, joka jakoi lähikaupan pihassa kukkasia naispuolisille ohikulkijoille. Ja viimevuotiseen tapaan itse itsensä lahjominen toimii aina: tänä vuonna satsasin itseeni ostamalla Maitotytöltä Riemukukka-tunikan.
Oma äitini viettää äitienpäivää Tallinnassa avokkinsa ja ystäväpariskunnan kanssa, anopilla puolestaan on juhlaseurana Pimun serkkutyttö vanhempineen ja toisine isovanhempineen. Kortit jäivät väkertämättä, mutta ehkä näin 2010-luvulla muistamiseksi kelpaavat myös sähköpostilla lähetetty valokuva lapsesta tai Skype-puhelu. Ehtiihän noita päivähoidossa/koulussa väkerrettyjä kortintekeleitä vielä karttua jääkaappien ovet täyteen itse kullakin.
Ensi viikolla esittelemään opparin aihetta seminaariin, jaiks.
Tänäkään vuonna ei suureellisiin juhlallisuuksiin ryhdytä. Ajattelin leipoa suklaamuffinseja, rymytä lapsosen kanssa hiekkalaatikolla sään salliessa, juoda paljon hyvää teetä ja katsoa jääkiekkoa ja/tai boksilta jotain sarjaa. Isimieheltä en ole tilannut mitään erityistä muistamista tai lahjusta äitiyden varjolla, joten luultavasti Miehen panos juhlapäivään on pois jaloista pysyttely (oli luvannut lähteä työkaverinsa kanssa pyörälenkille) ja lapsen kakkavaippojen vaihto. Äitienpäiväruusustakin piti huolen SDP:n paikallisyhdistys, joka jakoi lähikaupan pihassa kukkasia naispuolisille ohikulkijoille. Ja viimevuotiseen tapaan itse itsensä lahjominen toimii aina: tänä vuonna satsasin itseeni ostamalla Maitotytöltä Riemukukka-tunikan.
Oma äitini viettää äitienpäivää Tallinnassa avokkinsa ja ystäväpariskunnan kanssa, anopilla puolestaan on juhlaseurana Pimun serkkutyttö vanhempineen ja toisine isovanhempineen. Kortit jäivät väkertämättä, mutta ehkä näin 2010-luvulla muistamiseksi kelpaavat myös sähköpostilla lähetetty valokuva lapsesta tai Skype-puhelu. Ehtiihän noita päivähoidossa/koulussa väkerrettyjä kortintekeleitä vielä karttua jääkaappien ovet täyteen itse kullakin.
Ensi viikolla esittelemään opparin aihetta seminaariin, jaiks.
tiistai 7. toukokuuta 2013
Hiekkalaatikkomutsin ura urkenee
Välikausiahdistus alkaa helpottaa. Reiman verkkokaupasta Itella kantoi toisen, vähemmän säpäkän värisen haalarin sekä vihreät hanskat, joten pinkkihirmuille on nyt olemassa vaihtoehto. Lisäksi Pimulle on olemassa valikoima trikoopipoja sekä parit Popin akryylilapaset, joten ainakin tämä kevät ja alkusyksy on nyt hanskassa. Niiden aiemmin bongaamieni välikausi-Tepsujen lisäksi ratsasin Pimun lahjoituskengät läpi ja löysin sieltä kesäksi myös sandaalit sekä yhdet mahdollisesti käyttökelpoiset tennarilenkkarit (vaaleanpunaiset Nalle Puh -kuosiset, serkun peruja...). Joutunen vielä lähtemään kenkäkaupoille lapsen kanssa, mutta ensi alkuun näillä mennään.
Kengät jalassa kävelykin alkaa neidiltä sujua, ja tänään painettiin menemään pihan leikkialuetta ympäri ihan tolkutonta vauhtia. Pimu myös viihtyy pihalla todella hyvin, kun saa ihmetellä keinuja, liukumäkeä (ehdoton hitti, mutta äidin ja isin hauikset ovat koetuksella, kun likkaa pitää nostella mäkeen), keinuhevosta ja viereisellä parkkipaikalla tönöttäviä autoja sekä jonkun naapurin moottoripyörää. Hiekkaleluihin ei olla vielä satsattu, mutta Plaston potkumopoa testattiin tänään ja todettiin sen työntelyn olevan ihan riittävää hupia toistaiseksi.
Pimulla on tosiaan välillä hirveä hinku pihalle nyt, kun ulkoilun makuun on päästy. Aamupalan jälkeen tänäänkin yritettiin Miehen kanssa hengähtää hetki ja katsoa eilistä Doctor Whota, mutta vaippa-apina sitkeästi taapersi eteiseen ja kantoi sieltä ulkovermeitään ja kenkiään olohuoneen puolelle ja parkui suureen ääneen, jos yritettiin sanoa, että "ei nyt, tule rakentamaan duploilla". Nähtävästi mun on siis jatkossakin raahattava ahterini ulos ja ryhdyttävä tuulipuku-hiekkalaatikkoäidiksi. Ei siinä mitään, hyvällä ilmalla mieluusti olenkin pihalla paistattelemassa päivää, mutta tihkusadetta märemmällä kelillä pihalla värjötteleminen on kyllä nou-nou.
Asennettiin eilen mun pyörään myös Pimun istuin ja isimies kävi heittämässä pienen koerundin Pimu kyydissä. Tänään on mun vuoro testata lapsi kyydissä fillarointia, meinasin nimittäin pyöräillä tänään taaperokerhoon ja pois kun kerrankin on hyvä ilma eikä tuule tolkuttomasti. Pyöräillessä ei myöskään mene matkoihin niin paljon aikaa kuin vaunujen kanssa kävellessä, joten ehditään ehkä kauppaankin ennen pahinta kello viiden ruuhkaa.
Ai niin, saatiin Pimun kanssa uusi äiti-lapsi-kaveripari. Naapurirapussa asustelee Pimua vähän nuorempi tyttö vanhempineen, ja tehtiin eilen jo tuttavuutta keinujen luona. Nyt vaan pitää tähdätä ulkoilut suurin piirtein samoihin aikoihin, niin on mullakin joku jolle pälättää.
Kengät jalassa kävelykin alkaa neidiltä sujua, ja tänään painettiin menemään pihan leikkialuetta ympäri ihan tolkutonta vauhtia. Pimu myös viihtyy pihalla todella hyvin, kun saa ihmetellä keinuja, liukumäkeä (ehdoton hitti, mutta äidin ja isin hauikset ovat koetuksella, kun likkaa pitää nostella mäkeen), keinuhevosta ja viereisellä parkkipaikalla tönöttäviä autoja sekä jonkun naapurin moottoripyörää. Hiekkaleluihin ei olla vielä satsattu, mutta Plaston potkumopoa testattiin tänään ja todettiin sen työntelyn olevan ihan riittävää hupia toistaiseksi.
Pimulla on tosiaan välillä hirveä hinku pihalle nyt, kun ulkoilun makuun on päästy. Aamupalan jälkeen tänäänkin yritettiin Miehen kanssa hengähtää hetki ja katsoa eilistä Doctor Whota, mutta vaippa-apina sitkeästi taapersi eteiseen ja kantoi sieltä ulkovermeitään ja kenkiään olohuoneen puolelle ja parkui suureen ääneen, jos yritettiin sanoa, että "ei nyt, tule rakentamaan duploilla". Nähtävästi mun on siis jatkossakin raahattava ahterini ulos ja ryhdyttävä tuulipuku-hiekkalaatikkoäidiksi. Ei siinä mitään, hyvällä ilmalla mieluusti olenkin pihalla paistattelemassa päivää, mutta tihkusadetta märemmällä kelillä pihalla värjötteleminen on kyllä nou-nou.
Asennettiin eilen mun pyörään myös Pimun istuin ja isimies kävi heittämässä pienen koerundin Pimu kyydissä. Tänään on mun vuoro testata lapsi kyydissä fillarointia, meinasin nimittäin pyöräillä tänään taaperokerhoon ja pois kun kerrankin on hyvä ilma eikä tuule tolkuttomasti. Pyöräillessä ei myöskään mene matkoihin niin paljon aikaa kuin vaunujen kanssa kävellessä, joten ehditään ehkä kauppaankin ennen pahinta kello viiden ruuhkaa.
Ai niin, saatiin Pimun kanssa uusi äiti-lapsi-kaveripari. Naapurirapussa asustelee Pimua vähän nuorempi tyttö vanhempineen, ja tehtiin eilen jo tuttavuutta keinujen luona. Nyt vaan pitää tähdätä ulkoilut suurin piirtein samoihin aikoihin, niin on mullakin joku jolle pälättää.
perjantai 26. huhtikuuta 2013
Välikausiahdistus
Joskus sitä tuntee itsensä vaan niin pirun tyhmäksi ja ärsyttää oma aivottomuus. Tällä kertaa lapsen pukemiseen liittyen. Luulisi hitto vie, että näin Googlen valta-aikana ensikertalaisäitikin hoksaisi kuukkeloida ajoissa, mitä muksulle oikeasti tarvitsee pistää ylle minäkin vuodenaikana. Vaan ei.
Välikausi (tai niin kuin aikuisten kohdalla puhutaan, kevät/syksy...) tuottaa mulle päänvaivaa ihan kiitettävästi jo pelkästään oman pukeutumisen kohdalla. Ikkunasta ulos vilkaisemalla ja lämpömittaria tiiraamalla mun putkiaivot tajuaa ehkä just ja just, että pitääkö ulos lähteä sateenvarjon ja kumppareiden kanssa vai riittääkö tennarit, mutta noin muuten homma onkin ihan arpapeliä. Yleensä tilanteet päättyy siihen, että mulla on joko liikaa tai liian vähän päällä, ja sitten joko viluttaa tai hiottaa ja molemmissa tapauksissa potuttaa. Vaan auta armias, kun yhtälöön lisätään taapero, joka ei vielä osaa kertoa, että onko liian kylmä tai kuuma.
Pimulle on olemassa ulkona oloon tällä hetkellä kaksi haalaria, Popin windfleece ja anopin ostama pinkki Reima-haalari. Ok, windfleece on hyvä vaunuillessa, mutta hiekkalaatikolla kuulemma ihan nou nou, ellei halua pilata fleecepintaa heti kättelyssä. Reiman haalari taas on niin pinkin kukertavan kirjava, että mulla sattuu silmiin sitä katsoessa. Ihan first world problem -kamaa: haalari on uusi, ehjä, laadukas ja ilmaiseksi saatu, mutta äidin silmissä ruma. Ja suorastaan kirkuu sitä, että haalarin sisällä on nyt TYTTÖ. Argh.
Enemmän ehkä kuitenkin tuottaa päänvaivaa haalareiden asustaminen ja kengät. Pimulla on kaappi täynnä toppatumppuja ja tälläkin hetkellä ulos mennessä olen pistänyt tytölle päälle paremman puutteessa äitiyspakkauksen haalarin tumput ja töppöset. Kummasti ne vaan alkaa olla näillä +5-10 asteen päivillä turhan kuumia, eivätkä oikein taida soveltua maassa möyrimiseen, koska peukut puuttuu ja töppösissä ei ole pitoa saati vedenpitävyyttä. Tiistaina kävinkin pikaisesti ennen kampaajaa Sokoksella toteamassa, että olen ihan liian myöhään liikkeellä: tarjolla oli enää liian isoja, hempeän vaaleanpunaisia vk-hanskoja. Nettipalstojen gurujen mukaan olisi pitänyt toimia jo tammikuussa ja tilailla silloin vk-vermeet, että saa just oikean väriset ja kokoiset omalle Neutri-Petterilleen. Pipo-osastolla sentään ollaan hyvissä kantimissa, kun hain Kimperistä ja Popilta yhdet sopivat trikoopipot, joita voi nyt jo sisäänajaa kypärämyssyn kanssa, mutta ihanasti ne vihreä-ruskeat sävyt kyllä riitelee tuon kirkkaanpunaisen ja pinkin kanssa.
Ja ne kengät. Voi hyvää päivää, yritä tässä nyt arpoa millaiset kengät tuolle passaisi jalkaan, minkä kokoiset ne popot pitäisi olla etteivät heti jäisi pieniksi, mitkä olisi helpoimmat pukea lapselle... Serkulta kantautuneiden second hand -kenkien seasta löytyivät kyllä koon 21 välikausi-Tepsut (Google kertoi, että ne olis vissiin aika hyvät) ja samankokoiset oranssit Nokian kumpparit, mutta ainakaan pikatestauksella Pimu ei suostunut ottamaan Tepsut jalassa yhtään kävelyaskelta sisällä ja huusi kenkiä pukiessa kuin hyeena. Uutena ensiaskelkengät taas maksaa ihan tajuttomasti. Oikeasti, 70 euroa minimonoista, jotka ovat käytössä muutaman kuukauden? En mä maksa omista kengistänikään yli 50 euroa, ellei ole ihan pakko!
Ehkä pitää tehdä täsmäisku kaupungille kunhan likka herää päiväuniltaan ja yrittää haalia edes jotain välikausirompetta tuolle vaippa-apinalle. Koska onhan lapsen nyt hiekkalaatikolle päästävä, ettei se tylsisty ja kasva kieroon ja laiskistu niin kuin äitinsä. Mistä tulikin mieleeni, että ei sillä raukalla ole hiekkalelujakaan...
Rahanmenoa ei näköjään voi estää, vaikka kuinka yrittäis. Miehenkin useamman sadan voittopalkkiot kuluu auton huoltoon, koska korjaamon apinat eivät osaa kerralla hoitaa kaikkea vaan kutsuvat Miehen ja Volkkarin parin viikon välein takaisin fiksaamaan milloin jarruja, milloin pakoputkea. Saamari.
Välikausi (tai niin kuin aikuisten kohdalla puhutaan, kevät/syksy...) tuottaa mulle päänvaivaa ihan kiitettävästi jo pelkästään oman pukeutumisen kohdalla. Ikkunasta ulos vilkaisemalla ja lämpömittaria tiiraamalla mun putkiaivot tajuaa ehkä just ja just, että pitääkö ulos lähteä sateenvarjon ja kumppareiden kanssa vai riittääkö tennarit, mutta noin muuten homma onkin ihan arpapeliä. Yleensä tilanteet päättyy siihen, että mulla on joko liikaa tai liian vähän päällä, ja sitten joko viluttaa tai hiottaa ja molemmissa tapauksissa potuttaa. Vaan auta armias, kun yhtälöön lisätään taapero, joka ei vielä osaa kertoa, että onko liian kylmä tai kuuma.
Pimulle on olemassa ulkona oloon tällä hetkellä kaksi haalaria, Popin windfleece ja anopin ostama pinkki Reima-haalari. Ok, windfleece on hyvä vaunuillessa, mutta hiekkalaatikolla kuulemma ihan nou nou, ellei halua pilata fleecepintaa heti kättelyssä. Reiman haalari taas on niin pinkin kukertavan kirjava, että mulla sattuu silmiin sitä katsoessa. Ihan first world problem -kamaa: haalari on uusi, ehjä, laadukas ja ilmaiseksi saatu, mutta äidin silmissä ruma. Ja suorastaan kirkuu sitä, että haalarin sisällä on nyt TYTTÖ. Argh.
Enemmän ehkä kuitenkin tuottaa päänvaivaa haalareiden asustaminen ja kengät. Pimulla on kaappi täynnä toppatumppuja ja tälläkin hetkellä ulos mennessä olen pistänyt tytölle päälle paremman puutteessa äitiyspakkauksen haalarin tumput ja töppöset. Kummasti ne vaan alkaa olla näillä +5-10 asteen päivillä turhan kuumia, eivätkä oikein taida soveltua maassa möyrimiseen, koska peukut puuttuu ja töppösissä ei ole pitoa saati vedenpitävyyttä. Tiistaina kävinkin pikaisesti ennen kampaajaa Sokoksella toteamassa, että olen ihan liian myöhään liikkeellä: tarjolla oli enää liian isoja, hempeän vaaleanpunaisia vk-hanskoja. Nettipalstojen gurujen mukaan olisi pitänyt toimia jo tammikuussa ja tilailla silloin vk-vermeet, että saa just oikean väriset ja kokoiset omalle Neutri-Petterilleen. Pipo-osastolla sentään ollaan hyvissä kantimissa, kun hain Kimperistä ja Popilta yhdet sopivat trikoopipot, joita voi nyt jo sisäänajaa kypärämyssyn kanssa, mutta ihanasti ne vihreä-ruskeat sävyt kyllä riitelee tuon kirkkaanpunaisen ja pinkin kanssa.
Ja ne kengät. Voi hyvää päivää, yritä tässä nyt arpoa millaiset kengät tuolle passaisi jalkaan, minkä kokoiset ne popot pitäisi olla etteivät heti jäisi pieniksi, mitkä olisi helpoimmat pukea lapselle... Serkulta kantautuneiden second hand -kenkien seasta löytyivät kyllä koon 21 välikausi-Tepsut (Google kertoi, että ne olis vissiin aika hyvät) ja samankokoiset oranssit Nokian kumpparit, mutta ainakaan pikatestauksella Pimu ei suostunut ottamaan Tepsut jalassa yhtään kävelyaskelta sisällä ja huusi kenkiä pukiessa kuin hyeena. Uutena ensiaskelkengät taas maksaa ihan tajuttomasti. Oikeasti, 70 euroa minimonoista, jotka ovat käytössä muutaman kuukauden? En mä maksa omista kengistänikään yli 50 euroa, ellei ole ihan pakko!
Ehkä pitää tehdä täsmäisku kaupungille kunhan likka herää päiväuniltaan ja yrittää haalia edes jotain välikausirompetta tuolle vaippa-apinalle. Koska onhan lapsen nyt hiekkalaatikolle päästävä, ettei se tylsisty ja kasva kieroon ja laiskistu niin kuin äitinsä. Mistä tulikin mieleeni, että ei sillä raukalla ole hiekkalelujakaan...
Rahanmenoa ei näköjään voi estää, vaikka kuinka yrittäis. Miehenkin useamman sadan voittopalkkiot kuluu auton huoltoon, koska korjaamon apinat eivät osaa kerralla hoitaa kaikkea vaan kutsuvat Miehen ja Volkkarin parin viikon välein takaisin fiksaamaan milloin jarruja, milloin pakoputkea. Saamari.
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Askellusta ja koulunpenkkiä
Meidän vauvasta tuli lauantaina virallisesti taapero. Pimu otti jalat alleen ja lähti kävelemään, sopivasti äidin, isän ja Skype-yhteyden päässä olleiden isovanhempien toimiessa todistajina. Sen jälkeen meillä onkin vietetty railakkaita iltoja, kun likka tepastelee pitkin olohuonetta milloin mitäkin lelua mukanaan raahaten ja kääkättäen samalla omia höpinöitään korkealta ja kovaa. Epäilinkin eilen avoimessa päiväkodissa, että Pimusta tulee vielä jonkin sortin estraditaiteilija, kun vieraiden aikuisten nähden piti ruveta elvistelemään ja temppuilemaan oikein olan takaa. :P
Noin muuten arki rullaa omalla painollaan. Pimulla on vaihteeksi menossa syömisen kanssa nirsoiluvaihe (tänäänkin lounaalla nakkikeitosta upposi tasan tarkkaan nakit ja porkkanat, muu sipisteltiin lattialle...), imetys jatkuu edelleen suunnilleen neljän tai viiden päiväimetyksen (plus n+1 yöimetyksen) tahdilla. Päiväunien nukkumisessa on tapahtunut ehkä suurin muutos parin kuukauden takaiseen. Aiemmin Pimu nukkui päiväunensa sohvalla tissi suussa ja mä katselin samalla digiboksilta leffoja tai sarjoja, mutta nyt ollaan siirrytty makuuhuoneeseen meidän sängylle, jonne mä tainnutan Pimun tissillä ja sitten hiippailen pois tekemään omia hommiani. Siirtymävaiheen jälkeen homma toimii aika mallikkaasti ja Pimu saattaa posottaa päikkäreitä yksinään jopa lähemmäs kaksi tuntia, mikä mahdollistaa mulle esim. pyykkien viikkailun kaappiin ilman lahkeessa roikkuvaa kitisijää.
Kuuluu huusholliin sentään muutakin kuin taaperoelämää. Mulla oli viime viikolla taas pari koulupäivää, joten Mies oli koti-isinä tytön kanssa. Vaikka pitikin olla skarppina ja pitää opiskelumoodi päällä aivoissa, oli silti jälleen terapeuttista olla aikuisten ihmisten kanssa ja keskustella Ihan Oikeista Aikuisten Asioista. (No okei, kestovaipoista keskusteltiin jossain yhteydessä, mutta ne liittyivät kuitenkin kurssin aiheisiin eli eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen!) Lisäbonuksena jätin pitkästä aikaa imetyspaidatkin kaappiin ja sain pukeutua ihan normaaliin paitaan, ah mitä luksusta.
Vaikka jossain vaiheessa talvella tuntuikin siltä, että opiskelujen hoitaminen lapsenhoidon lomassa on ihan pirun vaikeaa ja keskittyminen sitä sun tätä, kummasti mun kaikki kaksi kurssia ovat lähestulkoon paketissa. Ensimmäisesta kurssista sain arvosanan ja opintopisteet jo joku aika sitten, ja toisesta kurssista puuttuu enää yksi isompi essee ja oppimispäiväkirja, joiden dedis on vappuaattona. Lisäksi mulla saattaa olla pian opinnäytetyöllekin aihe ja toimeksiantaja, kunhan saadaan ensin sovittua tapaaminen toimeksiantajan edustajan kanssa. Olisi kyllä vallan bueno, jos saisin opparin työn alle vielä ennen kesälomia. Työharjoittelun olen päättänyt lykätä loppukesään tai syksyyn, ja samalla Pimu todennäköisesti aloittaa päivähoidossa. Pitäisi kai hakea sitä hoitopaikkaakin, huoh.
Lopuksi vielä parin päivän takainen wtf-hetki. Pimun serkusta tulee lokakuussa isosisko, kun Miehen veli ja avokkinsa saavat toisen naperon! Appiukon kertoessa ilouutisista oli kyllä vähän mit vit -fiilis, lankomies ja käly kun olivat jo hankkiutuneet eroon kaikesta vauvakrääsästä ja olivat antaneet ymmärtää, että never again, yksi lapsi riittää. Noh, eipä siinä. Voinpahan nyt pistää bumerangina takaisin hyppykiikun ja muuta roipetta, joita lanko viime vuonna meille roudasi laatikkokaupalla...
Noin muuten arki rullaa omalla painollaan. Pimulla on vaihteeksi menossa syömisen kanssa nirsoiluvaihe (tänäänkin lounaalla nakkikeitosta upposi tasan tarkkaan nakit ja porkkanat, muu sipisteltiin lattialle...), imetys jatkuu edelleen suunnilleen neljän tai viiden päiväimetyksen (plus n+1 yöimetyksen) tahdilla. Päiväunien nukkumisessa on tapahtunut ehkä suurin muutos parin kuukauden takaiseen. Aiemmin Pimu nukkui päiväunensa sohvalla tissi suussa ja mä katselin samalla digiboksilta leffoja tai sarjoja, mutta nyt ollaan siirrytty makuuhuoneeseen meidän sängylle, jonne mä tainnutan Pimun tissillä ja sitten hiippailen pois tekemään omia hommiani. Siirtymävaiheen jälkeen homma toimii aika mallikkaasti ja Pimu saattaa posottaa päikkäreitä yksinään jopa lähemmäs kaksi tuntia, mikä mahdollistaa mulle esim. pyykkien viikkailun kaappiin ilman lahkeessa roikkuvaa kitisijää.
Kuuluu huusholliin sentään muutakin kuin taaperoelämää. Mulla oli viime viikolla taas pari koulupäivää, joten Mies oli koti-isinä tytön kanssa. Vaikka pitikin olla skarppina ja pitää opiskelumoodi päällä aivoissa, oli silti jälleen terapeuttista olla aikuisten ihmisten kanssa ja keskustella Ihan Oikeista Aikuisten Asioista. (No okei, kestovaipoista keskusteltiin jossain yhteydessä, mutta ne liittyivät kuitenkin kurssin aiheisiin eli eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen!) Lisäbonuksena jätin pitkästä aikaa imetyspaidatkin kaappiin ja sain pukeutua ihan normaaliin paitaan, ah mitä luksusta.
Vaikka jossain vaiheessa talvella tuntuikin siltä, että opiskelujen hoitaminen lapsenhoidon lomassa on ihan pirun vaikeaa ja keskittyminen sitä sun tätä, kummasti mun kaikki kaksi kurssia ovat lähestulkoon paketissa. Ensimmäisesta kurssista sain arvosanan ja opintopisteet jo joku aika sitten, ja toisesta kurssista puuttuu enää yksi isompi essee ja oppimispäiväkirja, joiden dedis on vappuaattona. Lisäksi mulla saattaa olla pian opinnäytetyöllekin aihe ja toimeksiantaja, kunhan saadaan ensin sovittua tapaaminen toimeksiantajan edustajan kanssa. Olisi kyllä vallan bueno, jos saisin opparin työn alle vielä ennen kesälomia. Työharjoittelun olen päättänyt lykätä loppukesään tai syksyyn, ja samalla Pimu todennäköisesti aloittaa päivähoidossa. Pitäisi kai hakea sitä hoitopaikkaakin, huoh.
Lopuksi vielä parin päivän takainen wtf-hetki. Pimun serkusta tulee lokakuussa isosisko, kun Miehen veli ja avokkinsa saavat toisen naperon! Appiukon kertoessa ilouutisista oli kyllä vähän mit vit -fiilis, lankomies ja käly kun olivat jo hankkiutuneet eroon kaikesta vauvakrääsästä ja olivat antaneet ymmärtää, että never again, yksi lapsi riittää. Noh, eipä siinä. Voinpahan nyt pistää bumerangina takaisin hyppykiikun ja muuta roipetta, joita lanko viime vuonna meille roudasi laatikkokaupalla...
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Synttäreitä ja pääsiäistä
Pimun synttäreitä juhlittiin kahdella kattauksella kahden viikon välein, koska sukulaisilla ja kummeilla oli niin risteävät aikataulut, että koko porukan saamiseksi saman katon alle olisi vaadittu enemmänkin organisointia. Mun äiti ja Pimun kummitäti miehineen kävivät näin ollen kaksi viikkoa sitten heti virallisen päivän jälkeisenä viikonloppuna, ja Miehen vanhemmat ja kummisedät puolestaan nyt pääsiäisenä.
Ensimmäisten kemujen aikaan Pimu oli vielä rokotusten jäljiltä aika äreä ja ruokahaluton, mutta viikonloppu mummin ja kummitädin kanssa touhutessa meni kuitenkin mukavasti. Mummi antoi mulle ja Miehelle laatuaikaakin vaunuilemalla Pimun kanssa pariin otteeseen (päästiin Miehen kanssa kahdestaan saunaankin, wuhuu!) ja leikitti tyttöä, joka alku-ujostelun jälkeen reuhkasi menemään ja viskoi duploja kilpaa mummin kanssa pitkin olohuonetta. :D Mummi toi likalle lahjaksi puisen lajittelulaatikon, ja kummitäti puolestaan kartutti Mauri Kunnas -kirjastoa uudella opuksella ja vaatevarastoa yhdellä pitkähihaisella paidalla.
Pääsiäisen vieraskavalkadi sisälsi siis Teneriffalla hummailleet appivanhemmat, joiden lahjapaketeista ilmestyi vaatteita (söpöjä, mutta joko liian pieniä tai reilusti isoja...) ja lisää duploja. "Pummisetä" eli kirkkoon kuulumaton kummisetä - joka sivumennen sanoen kohtasi kummityttönsä vasta toista kertaa, kiireinen kun on - jatkoi musiikkikasvatuslinjalla ja oli ostanut Pimulle Urpon ja Turpon lauluja -kirjan ja -cd:n. Ensikuuntelulla ainakin levyn ensimmäinen puolisko ei aiheuttanut korvien verenvuotoa tai äkillisiä agressioita, mikä on ehdottomasti hyvä juttu: lapsille osataan sentään tehdä nykyään oikeasti hyvää musiikkia! Australian-tuliaisina Pimu sai myös ylisöpöt koala-tossut, jotka harmi kyllä ovat just sen verran naftit, etteivät varmaankaan pääse käyttöön. :/ Toinen kummisetä, Pimun sylikummi, toi Pimulle Fisher-Pricen laulavan koiran, joka taisi älyvapailla lauluillaan ja hokemillaan viihdyttää Miestä ja kummisetää enemmän kuin Pimua. (Äiti puolestaan on kiitollinen siitä, että Fisher-Pricen leluissa on sekä virtakytkin että äänenvoimakkuuden säätö.)
Mä ja Mies panostettiin Pimun synttärilahjoissa myös leluosastoon ja ostettiin duploja, koska niillä rakentelu on ihan takuuvarmaa viihdettä Pimulle. Lisäksi tulevia vuosia ajatellen mä satsasin Suomen lasten laulukirjaan. Kirjassa on mukavasti lauluja laidasta laitaan ja riittävän helpot nuotinnokset, että äitikin pystyy vielä niitä soittelemaan, vaikka aktiivisista pianistivuosista onkin kulunut jo tovi jos toinenkin. :P
Mies on vielä tämän päivän vapaalla ja lähti hetki sitten Pimun kanssa pitkälle vaunulenkille. Kummallista olla kotona, kun kukaan ei rieku lahkeessa kiinni tai karju tissin perään. Arjesta muistuttaa sentään pesukoneen linkouksen ääni ja takaraivossa nalkuttava "voisit käyttää tämänkin ajan vaikka siivoukseen tai opiskeluun" -mantra. Taidan kuitenkin haistattaa alitajunnalleni pitkät, keittää kupin teetä ja oikaista itseni sohvalle hetkeksi Newsroomin pariin. Ehtii siihen arjen sirkkeliin heittäytyä huomennakin.
P.S.: Pimun menoa voi seurata nyt myös Bloglovin'in kautta!
Ensimmäisten kemujen aikaan Pimu oli vielä rokotusten jäljiltä aika äreä ja ruokahaluton, mutta viikonloppu mummin ja kummitädin kanssa touhutessa meni kuitenkin mukavasti. Mummi antoi mulle ja Miehelle laatuaikaakin vaunuilemalla Pimun kanssa pariin otteeseen (päästiin Miehen kanssa kahdestaan saunaankin, wuhuu!) ja leikitti tyttöä, joka alku-ujostelun jälkeen reuhkasi menemään ja viskoi duploja kilpaa mummin kanssa pitkin olohuonetta. :D Mummi toi likalle lahjaksi puisen lajittelulaatikon, ja kummitäti puolestaan kartutti Mauri Kunnas -kirjastoa uudella opuksella ja vaatevarastoa yhdellä pitkähihaisella paidalla.
Pääsiäisen vieraskavalkadi sisälsi siis Teneriffalla hummailleet appivanhemmat, joiden lahjapaketeista ilmestyi vaatteita (söpöjä, mutta joko liian pieniä tai reilusti isoja...) ja lisää duploja. "Pummisetä" eli kirkkoon kuulumaton kummisetä - joka sivumennen sanoen kohtasi kummityttönsä vasta toista kertaa, kiireinen kun on - jatkoi musiikkikasvatuslinjalla ja oli ostanut Pimulle Urpon ja Turpon lauluja -kirjan ja -cd:n. Ensikuuntelulla ainakin levyn ensimmäinen puolisko ei aiheuttanut korvien verenvuotoa tai äkillisiä agressioita, mikä on ehdottomasti hyvä juttu: lapsille osataan sentään tehdä nykyään oikeasti hyvää musiikkia! Australian-tuliaisina Pimu sai myös ylisöpöt koala-tossut, jotka harmi kyllä ovat just sen verran naftit, etteivät varmaankaan pääse käyttöön. :/ Toinen kummisetä, Pimun sylikummi, toi Pimulle Fisher-Pricen laulavan koiran, joka taisi älyvapailla lauluillaan ja hokemillaan viihdyttää Miestä ja kummisetää enemmän kuin Pimua. (Äiti puolestaan on kiitollinen siitä, että Fisher-Pricen leluissa on sekä virtakytkin että äänenvoimakkuuden säätö.)
 |
| Vaatimaton pääsiäiskoristelu, mutta onpahan edes jotakin. |
Mä ja Mies panostettiin Pimun synttärilahjoissa myös leluosastoon ja ostettiin duploja, koska niillä rakentelu on ihan takuuvarmaa viihdettä Pimulle. Lisäksi tulevia vuosia ajatellen mä satsasin Suomen lasten laulukirjaan. Kirjassa on mukavasti lauluja laidasta laitaan ja riittävän helpot nuotinnokset, että äitikin pystyy vielä niitä soittelemaan, vaikka aktiivisista pianistivuosista onkin kulunut jo tovi jos toinenkin. :P
Mies on vielä tämän päivän vapaalla ja lähti hetki sitten Pimun kanssa pitkälle vaunulenkille. Kummallista olla kotona, kun kukaan ei rieku lahkeessa kiinni tai karju tissin perään. Arjesta muistuttaa sentään pesukoneen linkouksen ääni ja takaraivossa nalkuttava "voisit käyttää tämänkin ajan vaikka siivoukseen tai opiskeluun" -mantra. Taidan kuitenkin haistattaa alitajunnalleni pitkät, keittää kupin teetä ja oikaista itseni sohvalle hetkeksi Newsroomin pariin. Ehtii siihen arjen sirkkeliin heittäytyä huomennakin.
P.S.: Pimun menoa voi seurata nyt myös Bloglovin'in kautta!
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Vauvavuoden tilinpäätös
Oy Perhe Ab:ssa on aika tehdä yhteenveto ensimmäisestä toimintavuodesta.
Toimitusjohtaja elää ja voi edelleen paksusti: tilikauden päättyessä 14.3.2013 terveydenhuollon ammattilainen mittasi toimitusjohtajan fyysisiksi puitteiksi 76 cm ja 9500 g. Strategiset mitat on saavutettu aiemmalta kvartaalilta tutuilla antimilla, ts. henkilöstöjohtajan tarjonnalla sekä ns. kotiruoalla, joskin hammaskaluston aiheuttamien tuskatilojen vuoksi henkilöstöjohtajan tarjoamalla ravinnolla on ollut suurempi kysyntä.
Toimitusjohtaja on ottanut toimiston sisällä tapahtuvan logistiikan lähes täysin omaksi vastuualueekseen. Tj siirtyy toimiston sisällä pääosin nelinkontin tai taaperokärryn kanssa kävellen, ainoastaan korkeussuunnassa siirtymiin tarvitaan edelleen muun henkilökunnan avustusta. Toimiston ulkopuolella vallitsevasta säätilasta johtuen käytetään lähes yksinomaan vaunuja. Aiemmin mainittua purukalustoa oli tilikauden päättyessä karttunut yhteensä 5 näkyvää hammasta sekä 3 ikenen läpi lähes tunkeutunutta yksilöä. Äänimaailmassa suurin muutos on tapahtunut toimitusjohtajan verbaaliosaamisessa: yleisin komento henkilökunnalle on leveästi savolaisittain äännetty "ääääe-TI", jolla toistaiseksi viitataan kaikkeen mikä tj:n näkökentässä vilahtaa. Muita käskymuotoja ovat erilaiset tavut kuten "kääkääkää", "köököököö" ja "eijeijei".
Toimitusjohtajan johtamistyyli on vuoden aikana muuttunut passiivisesta vaistojohtajuudesta aktiivisemmaksi, viestintään nojaavaksi kommunikaatioksi: toimitusjohtaja ilmaisee entistä selkeämmin oman tahtonsa ja tyytymättömyytensä ja osaa nyt myös tarkemmin osoittaa tyytymättömyytensä aiheuttajan.
Tilikauden päätteeksi merkitään poistoiksi suuri osa 74-senttisistä vaatteista ja osa kestovaipoista. Investointeja vuoden viimeisellä kvartaalilla ovat olleet lähinnä toimitusjohtajan viihdyttämiseen tarkoitetut lelut ja kirjat, joista osa on hankittu Oy Perhe Ab:n ulkopuolisilta yhteistyökumppaneilta (joululahjat, syntymäpäivälahjat). Henkilöstömuutoksiin vuoden aikana ei ole ollut tarvetta.
Kaiken kaikkiaan firman ensimmäinen toimintavuosi on ollut opettavaista aikaa koko henkilöstölle, ja tulosyksikkö suuntaakin katseensa seuraavaan tilikauteen luottavaisin mielin.
Toimitusjohtaja elää ja voi edelleen paksusti: tilikauden päättyessä 14.3.2013 terveydenhuollon ammattilainen mittasi toimitusjohtajan fyysisiksi puitteiksi 76 cm ja 9500 g. Strategiset mitat on saavutettu aiemmalta kvartaalilta tutuilla antimilla, ts. henkilöstöjohtajan tarjonnalla sekä ns. kotiruoalla, joskin hammaskaluston aiheuttamien tuskatilojen vuoksi henkilöstöjohtajan tarjoamalla ravinnolla on ollut suurempi kysyntä.
Toimitusjohtaja on ottanut toimiston sisällä tapahtuvan logistiikan lähes täysin omaksi vastuualueekseen. Tj siirtyy toimiston sisällä pääosin nelinkontin tai taaperokärryn kanssa kävellen, ainoastaan korkeussuunnassa siirtymiin tarvitaan edelleen muun henkilökunnan avustusta. Toimiston ulkopuolella vallitsevasta säätilasta johtuen käytetään lähes yksinomaan vaunuja. Aiemmin mainittua purukalustoa oli tilikauden päättyessä karttunut yhteensä 5 näkyvää hammasta sekä 3 ikenen läpi lähes tunkeutunutta yksilöä. Äänimaailmassa suurin muutos on tapahtunut toimitusjohtajan verbaaliosaamisessa: yleisin komento henkilökunnalle on leveästi savolaisittain äännetty "ääääe-TI", jolla toistaiseksi viitataan kaikkeen mikä tj:n näkökentässä vilahtaa. Muita käskymuotoja ovat erilaiset tavut kuten "kääkääkää", "köököököö" ja "eijeijei".
Toimitusjohtajan johtamistyyli on vuoden aikana muuttunut passiivisesta vaistojohtajuudesta aktiivisemmaksi, viestintään nojaavaksi kommunikaatioksi: toimitusjohtaja ilmaisee entistä selkeämmin oman tahtonsa ja tyytymättömyytensä ja osaa nyt myös tarkemmin osoittaa tyytymättömyytensä aiheuttajan.
Tilikauden päätteeksi merkitään poistoiksi suuri osa 74-senttisistä vaatteista ja osa kestovaipoista. Investointeja vuoden viimeisellä kvartaalilla ovat olleet lähinnä toimitusjohtajan viihdyttämiseen tarkoitetut lelut ja kirjat, joista osa on hankittu Oy Perhe Ab:n ulkopuolisilta yhteistyökumppaneilta (joululahjat, syntymäpäivälahjat). Henkilöstömuutoksiin vuoden aikana ei ole ollut tarvetta.
Kaiken kaikkiaan firman ensimmäinen toimintavuosi on ollut opettavaista aikaa koko henkilöstölle, ja tulosyksikkö suuntaakin katseensa seuraavaan tilikauteen luottavaisin mielin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)