Täys kymppi

Eilen Pimu siirtyi uudelle kymmenluvulle, kun ikää karttui kaksinumeroisen luvun verran. Kymmenen täyden kuukauden kunniaksi käytiin neuvolassa toteamassa, että hyvin pyyhkii: mitat 9170 g ja 73 cm, vastaanotolla mukana hyväntuulinen pälpättävä konttailija, joka ei vierastanut neuvolatätiä eikä neuvolatätiopiskelijaa. Tädit kovasti suosittelivat avoimia päiväkoteja ja vauvakerhoja, kun kuulivat, että Pimu jatkaa kotihoidettuna. Luulevat varmaan, että me muhitaan vaan kotona vailla ihmiskontakteja (noh, ei ihan joka päivä, mutta aika usein kuitenkin...). Lisäksi suositeltiin ruoan tyrkyttämistä päiväsaikaan, ettei mun raukan tarvitse imettää enää öisin, ja ruokavalioon lisäykseksi hapanmaitotuotteet. Jääkaapissa onkin sopivasti jauhelihapihveistä yli jäänyttä partaäijää, pitääpä maistattaa Pimulla sitäkin ennen kuin se menee huonoksi.

Mulla jatkui tänään opinnot, eikä kevät näytä ainakaan maaliskuulle asti kovin pahalta rastilta. Tänään alkanut kurssi toteutetaan kokonaan verkossa, eli riittää, että mä varaan pari kertaa viikossa itselleni Pimu-vapaata ja lukittaudun makkariin opiskelemaan sillä välin, kun isimies viihdyttää muksua. Se toinen kurssi sitten vaatiikin mun läsnäoloa, mutta sitä murehdin vasta sitten, kun sen aika on...

Jospa noiden opintojen jatkumisen myötä mä vihdoin löytäisin sen äitiyslomalla kadonneen aivokapasiteettini, kun joudun miettimään muutakin kuin Pimun edellistä syöntiaikaa, kakkavaippojen pesun ajoittamista ja kotitöiden kasautumista.

Lopuksi illan huumoripläjäys, joka osoittaa Pimulla olevan tilannekomiikan tajua. Aiemmin iltapuuroa syöttäessä mulle tuli hikka (sen siitä saa, kun toisella kädellä tunkee omaan suuhun sämpylää...), ja joka hikkauksella Pimu repesi nauramaan niin, että puurot sen kun valui pitkin rinnuksia. Vähän aikaa tytön käkätystä katseltuani muakin alkoi naurattaa, jolloin hikka vaan yltyi ja koveni. Mikä taas johti siihen, että Pimua nauratti entistä enemmän, ja hetken aikaa kumpikin vaan istui höhöttämässä keittiön pöydän ääressä. :D Bonus-punchlinena olohuoneessa iltapalan jälkeen Pimu totesi Salkkareiden Kallen ilmestyessä tv-ruutuun, notta "kakka" ja ihmetteli sitten, kun äitiä nauratti taas. (Joo, ei se sitä kakkaa hokenut tarkoituksenmukaisesti, ihan sattumalta päästi moiset tavut suustaan.)

Huomenna muskarikin palaa joulutauolta. Muuten kiva, mutta se tietää taas keskiviikoiksi aikaisia aamuherätyksiä, että ehditään edes jotenkin hoitaa aamutoimet rauhassa ennen ulos säntäämistä. Hohhoi.

Vauhtia ja ei-niin-vaarallisia tilanteita

Totesin tänä aamuna lapsen touhuja katsellessani, että parhaina päivinä vauvasta on monenlaiseksi viihdykkeeksi. Vähän niin kuin Discovery Channelin, Animal Planetin ja Putouksen sketsihahmokisan yhdistelmä.

Discovery Channel -aspektia kuvastaa tyypin ehdoton kekseliäisyys. Pimu hoksasi eilen, että tavaroita voi paitsi jyystää hampailla, myös raahata mukana ja jopa jemmailla. Olenkin tämän päivän aikana kaivanut Duploja paitsi sohvan alta, myös lelulaatikosta ja pyykkikorista, joihin Pimu niitä tiputtelee hengaillessaan polviseisonnassa korien vierellä. Duploilla osataan myös hakata ja hinkata sohvapöytää ja olohuoneen vitriinien ovia (jotka onneksi eivät ole lasia vaan jotain kirkasta pleksiä...). Marakassia eilen heilutellessaan Pimu puolestaan keksi tunkea rytmilelun mun tissivakoon piiloon. Eläimellistä menoa tarjoavat taasen Pimun erilaiset ääntelyt, joista oudoimmat kuulostavat jonkun merihirviön kohinalta ja kurinalta. Ja osaa tuo lapsi röhkiäkin.

Sketsihahmokisa tuli elävästi mieleen, kun Pimu otti kommunikaatioarsenaaliinsa uutena keinona sormella osoittelun ja "täh, täh, täh" -hokeman. Ihan selvä Mikko Zetterberg siis. Leena Hefneriä Pimu muistuttaa silloin, kun aukoo suutaan äänettömästi ja heiluttelee muutenkin päätään miten sattuu. Ja muutenkin tuo muksu on ihan pelle. Eilen ja tänään se keksi leikkiä piilosta konttaamalla sohvan kulman taakse ja pogosi sieltä ylös-alas käsinojaa vasten, ja joka kerta kun Pimu pääsi ylös ja äiti tai isi sanoi "moi", likka pärähti hervottomaan nauruun. (Lopulta räkänauru kostautui sillä, että riemuissaan Pimu unohti tasapainonsa ja rätvähti ohimo edellä viereistä puulipastoa päin. Suurilta vammoilta onneksi vältyttiin tällä kertaa.)

Pimu kartuttaa uusia taitoja tällä hetkellä huimaa tahtia. Tukea vasten seisoskelu on jo ihan last season ja nyt otetaan jo sivuttaisaskelia tuen kanssa. Enää kaatuessaan Pimu ei heitä suorilta koivilta selälleen, vaan pyrkii kääntymään ja kaatumaan vatsalleen. Pinsettiotetta harjoitellaan jatkuvasti Talk-murujen avulla. Jouluna Pimu oppi antamaan pusuja (eli toisin sanoen syömään äidin ja isän nenää ja kuolaamaan hervottomasti päälle). Istumaan se ei kuitenkaan nouse vieläkään, eikä kyllä pysy lattiallakaan istumassa omineen, vaan pyrkii heti selän kautta kontilleen ja eteenpäin. Näinköhän tuo oppii koskaan istumaan paikallaan, mokomakin neiti elohopea...

***

Mun opintojen piti jatkua tänään. Niin, piti. Opettajalta tuli sähköpostia, että syistä x ja y kurssi alkaakin vasta 15.1. ja on näillä näkymin mahdollista suorittaa kokonaan verkossa (jippii, nyt ei tarvi mulkata Miehen työvuorojen kanssa!). Vähän alkaa jo jännittää, että mitä mun opiskelusta tulee, kun pitäisi kotona pystyä keskittymään.

Otin itseäni niskasta kiinni ja hoidin viime viikolla jo pitkään "pitäis hoitaa" -listalla kummitelleen perhesuunnitteluneuvolakäynnin varauksenkin. Kuparikierukka oli toimiva ehkäisykeino ennen Pimuakin, joten samalla metodilla ehkäistään Pimun sisarustenkin alullepano (pun intended!) ainakin toistaiseksi. Menkkojahan mulla ei ole kuulunut eikä näkynyt Pimun syntymän jälkeen, joten asennuksesta voi tulla varsin kivulias operaatio.

Hmm. Onkohan sektion jälkeen saatu kipulääkeresepti vielä voimassa? Ja mitenkähän paljon Panadolia ja Buranaa sietää syödä imettäessä? Ei kun kuukkeloimaan.

Joulu ja sen jälkipyykki

Joulunalusviikolla mun kaamosväsymys hellitti hetkeksi, kun Pimun kummitäti pääsi yllättämään ja karautti keskiviikkona kahden päivän vierailulle. Olivat Miehen kanssa mokomat juonineet mun selän takana, ja kun ovikello illalla soi ja mä menin avaamaan, pääsi spontaanisti onnen itku. :D Visiitin aikana ystävärakas viihdytti kummilastaan, juorusi mun kanssa, leipoi joulutorttuja ja päästi mut ja Miehen viettämään laatuaikaa leffateatteriin Hobittia katsomaan. Pimunkin pahin vierastuskausi oli selvästi menneen talven lumia, koska likka alkoi parkua ikäväänsä (ja tissiä) vasta puoli tuntia ennen meidän kotiutumista ja muun ajan joko nukkui päikkäreitä vaunuissa, söi tai leikki kummin kanssa. Totesinkin ystävän lähdön jälkeen, että yllätysvisiitti oli kyllä paras joululahja ikinä.

Perjantaina ennen joulua vietettiin omalla porukalla vielä minijoulua, koska todettiin Miehen kanssa, ettei ole mitään järkeä raahata omia lahjojamme mummolaan ja takaisin. Pimulle paketeista paljastuivat mun ostama Herra Hakkarainen -pehmolelu sekä kummitädin hankkima Mauri Kunnaksen Yökirja, Mies sai multa rukkaset (kirjaimellisesti: oikein lampaannahkarukkaset, ite pyysi!) ja mä tuoreimman kausi-Muumimukin ja limenvihreät Reinot.

Lauantaina suunnattiin sitten viikoksi anoppilaan joulunviettoon ja kotiuduttiin eilen. Ensimmäisen mummolayön ajan paikalla olivat myös Miehen veli perheineen, jotka tapasivat Pimun vasta nyt ensimmäistä kertaa (ristiäisiin eivät tulleet lankomiehen työn vuoksi, baarityöläisellä harvoin on viikonloppuisin vapaata). Pimun serkku 2 v 10 kk oli aluksi ihmeissään, kun meidän likasta ei ollutkaan kunnon leikkikaveriksi, mutta äkkiäkös serkkulikka keksi, että konttaamalla edellä saa meidän Pimun peräänsä kikattamaan. Lisäihmetystä serkulle tuotti rintaruokinta ja omin sormin ruokaa natusteleva Pimu: tissillä olevaa vauvaa piti tulla oikein silittelemään ja katselemaan ihan läheltä. Kun sitten selitin, että "olet E sinäkin juonut maitoa tällä lailla", niin käly lisäsi siihen aika äkkiä, että "niin, sillon ihan pienenä, mutta aika nopeasti sitten sait pullostakin maitoa". Muutenkin käly sai kohotella kulmiaan ihan kiitettävästi meidän (tai lähinnä mun) kasvatusvalinnoille: perhepedistä kuullessaan käly alkoi ystävällisesti kertoa keinoja, joilla opettaa vauva omaan sänkyyn, ja tissillä päikkäröintiin kommentti oli, että "kyllä musta vaan oli kivempaa saada vähän omaa aikaa E:n päikkäreiden aikaan ja iltaisin". Harmi sinänsä, etten kaivellut kantoliinaa esiin kälyn nähden: olisi ollut ihan hauska nähdä, millaisia o.O -ilmeitä liinailu olisi aiheuttanut...

Joulunpyhät olla öllötettiin aika tiiviisti neljän seinän sisällä, sillä Pimu nappasi serkkutytöltään nuhan (aargh) ja valutti räkää antaumuksella, enkä uskaltanut räkäistä lasta iskeä ulos vaunupäikkäreille pakkaslukemien huidellessa 15 ja 20 asteen välimaastossa. Tapaninpäivänä alkoi olla jo mökkihöperö olo, ja seuraavina päivinä pikavisiitit mun äidille ja isovanhempien luokse tulivat ihan tarpeeseen. Onneksi höperyyttä vähän lievitti se, ettei mun tarvinnut olla koko ajan juoksemassa Pimun perässä, vaan mummo ja ukki konttailivat pitkin poikin likan perässä ihan mielellään.

Pimun joululahjavuori oli odotetusti melkoinen, vaikka olinkin yrittänyt sanoa sukulaisille, että älkää nyt herrantähden ostako tolkuttomasti tavaraa lapselle, joka ei osaa sitä materiaa kaivata. Paketeista paljastuikin onneksi suurimmaksi osaksi vaatteita ja sukkia, ja lelutkin olivat mukavia (Brion musta taaperokärry, Duploja, Fisher-Pricen soiva pingviini, Ainun uninalle ja toinen pehmokoira). Ja toisaalta, kuten osasinkin uumoilla, mun mummolla oli taas vaihteeksi vähän ajatus karannut edelle, koska mummo oli hankkinut Pimulle 3-vuotiaille suunnatun hevoskorttipelin ja Peukaloisen retket -elokuvan. Ei ihan ikätasoista, mutta onpahan tulevia vuosia varten jemmassa... Mulle mummo oli pistänyt pakettiin punaisen Mariskoolin. Anoppi puolestaan kunnostautui perinteisesti kosmetiikan saralla ja oli hankkinut koko porukalle Dermosililtä erinäisiä tuotteita (lähinnä saippuaa ja Pimulle oman kauralämpötyynyn), mun äiti lahjoitti toivottuja kirjoja mulle ja Miehelle ja Pimun kummisetä puoliskoineen oli hankkinut meille Pentikistä kahvia ja teetä sisältävän herkkukorin (jonka vasta tänään muistin unohtaneeni anoppilaan, dämn). Niin, ja bonuksena Pimulle käly oli käynyt jonottamassa Stockmannin juhlavuoden Muumi-mukin, jonka aion antaa Pimulle käyttöön kunhan tyttö vähän kasvaa ja oppii, ettei astioita heitellä. :P

Joulu on vakava asia.

Uudeksi vuodeksi ollaan suunniteltu hyvin rauhallista meininkiä: kotona oloa, hyvää ruokaa, herkkuja ja telkkarista tai boksilta ohjelmaa. Ja jos Pimun nuha ei hellitä, niin ehkä vielä bonuksena kieppi terveyskeskuksen kautta tarkistamassa, ettei nuhan kaverina ole tulehtuneita korvia.

11 kysymystä (ja vastausta)

Miraana heitti haasteella, kiitos siitä!

Säännöt:
1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

1. Osallistuisitko Big Brotheriin missään tapauksessa?
- En. Eikä mua varmaan huolittaiskaan, mä olen liian normaali (ja normaaliälyinen) formaattiin. :D

2. Jos kirjoittaisit kirjan, millainen se olisi?
- Luultavimmin mukahauska chick lit -plagiaatti. Tai sitten nuortenromaani.

3. Koska lakkasit uskomasta joulupukkiin?
- Rehellisesti sanottuna en muista. Villi veikkaus, että 6-7-vuotiaana.

4. Muumit vai Halinallet?
- Muumit. Halinallet on liian ällösöpöjä.

5. Koetko olevasi 100% heteroseksuaali?
- Hmm. Ehkä 98%. Kyllä nättejä tyttöjä voi aina välillä katsella sillä silmällä. ;)

 6. Paras Disneyn elokuva?
- Siis nimenomaan Disneyn...? Aladdin ja Kaunotar ja hirviö taistelee kärkisijoista. (Disney-Pixar-tuotannosta kamppailua käyvät Wall-E ja Autot.)

7. Muuttaisitko ulkomaille, jos saisit mahdollisuuden?
- Mikä ettei. Olen aikoinaan asunutkin lyhyitä pätkiä ulkomailla, kakarana Sveitsissä ja opiskeluaikana Brysselissä opiskelijavaihdossa.

8. Montako avainta avaimenperässäsi on?
- Kaksi. Kotiavain ja fillarin avain.

9. Mansikka vai vadelma?
- Vadelma.

10. Jos nyt saisit 100€ ylimääräistä, mitä ostaisit?
- Yhdet uudet imetysliivit ja jotain uusia kirjoja.

11. Miten pärjäisit ja mitä tekisit, jos koko Suomesta katkeaisi sähköt viikoksi?
- Jaa-a... Pakkaisin villaa ylle, perheen autoon ja ajaisin johonkin naapurivaltioon, jossa olisi sähköä? :D (Tosiasiassa en kestäisi varmaan päivääkään ja kitisisin Miehelle, että "sinähän se armeijan käynyt olet, keksi ny jotain ja pelasta meidät!")

(Toim. huom.: tämäkin postaus odotti reilusti yli viikon luonnoksissa ennen julkaisuaan, koska joulustressi ja muut touhut veivät oman aikansa.)

Että näin. Taidan kuitenkin luistaa haasteen toisesta puoliskosta ja jättää kysymysten laatimisen toiseen kertaan. Jos vaan joskus muistan ja jaksan, niin palaan ehdottomasti asiaan (ja siinä vaiheessa tämäkin meemi on kiertänyt blogistanian niin moneen kertaan, ettei kukaan enää jaksa vastailla haasteisiin, hehe).

Kolmannen kvartaalin tuloskatsaus

Kolmen hengen muodostaman Oy Perhe Ab:n vauvavuosi lähenee loppuaan, ja on jälleen kvartaalitulosten tarkastelun aika.

Toimitusjohtaja on komeassa 9 kuukauden iässä saavuttanut mitat 71,5/8800 (pituus/paino). Mittaustulokset ovat tällä kertaa jokseenkin epävirallisia terveydenhuollon ammattilaisen määräaikaistarkastuksen puutteesta johtuen, mutta tarpeeksi virallisia vauvakirjaa varten. Mittoihin ollaan päästy edelleen henkilöstöjohtajan antimilla, mutta energiankulutusta paikkaavat tehokkaasti myös läheisen elintarvikemyymälän antimet. Erityisesti mainittakoon hevi-osaston valikoima täydennettynä puuroilla, hedelmäsoseilla ja satunnaisella tarjonnalla lihaosastolta.

Kolmannella vuosineljänneksellä toimitusjohtaja on ottanut enemmän vastuuta logistiikasta. Tj aloitti neljänneksen siirtymällä paikasta a paikkaan b ryömimällä, sittemmin ottamalla haltuun konttausasennon ja viimeisimpänä uutuutena siirtymisen vertikaalitasossa nousemalla polviseisontaan tai seisoma-asentoon tukea vasten. Purukalustoa tj on hankkinut kaksin (2) kappalein, molemmat alaleukaan, ja lisää hankintoja ennakoidaan tapahtuvaksi lähiaikoina. Toimiston ulkopuolella liikkuminen tapahtuu nykyään lähes yksinomaan vaunukyydeillä, kantoliinaa ja -reppua käytetään lähinnä toimistossa, kun halutaan toimitusjohtajan pysyttelevän aloillaan henkilöstöjohtajan ja logistiikkajohtajan siivotessa. Äänimaailmaan kuuluvat enenevässä määrin erilaiset äänteet, kuten mämmämmämmä ja krrrrkrrrkrrrkrrr sekä ouououou. Varsinaisia käskyjä ja muita sanoja odotetaan muodostuvaksi vuoden viimeisellä kvartaalilla.

Kvartaalin poistoiksi merkitään suurin osa alle 70-senttisistä vaatteista. Investointeja puolestaan tällä kvartaalilla ovat olleet 70-74-senttiset tai sitä suuremmat vaatteet, ml. ulkoiluun tarkoitettu windfleece-haalari ja erinäinen läjä villakerrastoja pakkaskelejä varten. Odotettavissa seuraavan kvartaalin alkupuolella lahjoituksia ulkopuolisilta tahoilta joululahjojen merkeissä, huhujen mukaan ainakin taaperokärry.

Vauvavuoden viimeisellä neljänneksellä odotettavissa ainakin lisää motorista kehitystä sekä henkilöstöjohtajan siirtyminen osa-aikaisesti toisen palvelukseen (= äiti lähtee opiskelemaan). Logistiikkajohtajan toimenkuva säilyy ennallaan, joskin logistiikkajohtajan toimenkuva on osittain laajentunut henkilöstöjohtajan tontille ruokahuollon ja puhtaanapidon saralta.

Kaamosta

Kuukauden hiljaisuuden jälkeen on kai parasta antaa itsestään elonmerkkejä myös blogosfäärissä. (Ei sillä, että kukaan kuitenkaan olis kaivannut. :P)

Tässä männäviikoilla ollaan oltu alkavan talven ja pimeyden keskellä enemmän tai vähemmän alavireisissä tunnelmissa. Aamuisin on ärsyttänyt ja veetuttanut herätä säkkipimeässä, valoisan aikaan ulkoilu typistyi muskari-, jumppa- ja kauppareissuihin ja illat menevät muksun perässä juosten ja Miehelle kotikaaoksesta ja väsymyksestä äksyillen. Pimukin on antanut oman panoksensa äidin kaamosväsymykseen tekemällä hampaita ja laajentamalla liikuntarepertuaariaan pystyyn könyämällä, joten kovin montaa rauhallista hetkeä ei meidän huushollissa ole koettu. Paitsi silloin, kun Pimu nukkuu päikkäreitään (parvekkeella lyhyen kaavan mukaan tai vieressä tissillä pitemmän kaavan mukaan). Eikä silloinkaan varsinaisesti rauha vallitse, kun äidin pääkopassa myllertää ajatus jos toinenkin.

Lisästressipisteitä mä sain kerrytettyä parhaan ystävän häistä, joissa olin kaasona kuun alussa. Jos polttareiden järjestäminen etänä aiheutti päänvaivaa, niin kyllä oma show'nsa oli hääohjelman järjestämisessäkin. Loppupeleissä best manin kanssa väsättiin ohjelma kasaan edellisenä iltana 5 minuutin pikapalaverissa, josta puolet meni mulla Pimua vatkatessa (tytöllä oli just sillä hetkellä hiton tylsää)... Lisäksi mä sain häitä edeltävillä viikoilla useampaankin otteeseen paska kaaso -kohtauksia ja itkin Miehelle, kuinka surkea kaaso mä olen, kun en päässyt morsiamen kanssa pukuja katselemaan, hääjuhlapaikkoja tsekkaamaan tai pystynyt muutenkaan olemaan juuri apuna, koska vauva ja välimatkat (minä Keski-Suomessa, kaaso Etelä-Savossa ja häät Etelä-Karjalassa), kun taas ystävä rakas oli mulle kolme vuotta sitten oikeasti maailman paras ja viitseliäin kaaso ikinä. Harmittaa ja itkettää välillä vieläkin ajatella koko rumbaa.

Hääjuhla sentään meni kohtalaisesti: mä lauloin morsiamen pyynnöstä kirkossa ja itketin hääparin lisäksi vieraita ja vähän itseänikin (toivottavasti ja oletettavasti itkun syy ei kuitenkaan ollut huono lauluääni...), ja juhlassa Mies otti päävastuun Pimusta ja antoi mun hoitaa kaason tehtäviä rauhassa siinä määrin, kun oli tarpeellista. Best manit onneksi hoitivat juontohommat ja viinatarjoilun järjestämisen, joten mä pystyin välillä katoamaan toiseen huoneeseen Pimua imettämään.

Joulukin stressaa omalta osaltaan, ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin, mun alkuperäisen ajatuksen eli kolmen hengen kotijoulun sijaan mennään sittenkin joulunpyhiksi anoppilaan ("ei sun tarvi sit kokata ja stressata jouluruoista Pimun pyöriessä jaloissa", oli yksi Miehen perusteluista), eli juhlapyhät mennään taas vieraissa nurkissa pyörien, ilman omaa rauhaa ja tuttuja rutiineja. Ja toisekseen, joulun lähestyminen tarkoittaa myös vääjäämättä sitä, että mun opintojen jatkuminen lähestyy myös. Enkä mä vieläkään tiedä, miten mä järjestän luennoilla käynnin ja hoidan Pimun kotona siinä samalla, koska luennot järjestetään Miehen työvuoroihinkin nähden todella paskaan aikaan (11:30-14).

Kaiken tämän stressipalloilun keskellä Pimu on kasvanut ja kehittynyt huimasti ja täyttää huomenna 9 kuukautta. Kvartaalikatsaus siis luvassa jälleen lähipäivinä, jahka ehdin istua koneen ääreen ajan kanssa. Nimim. Kirjoitin tätä postausta kahtena päivänä kolmen minuutin pätkissä.

Sormi suussa

Käytiin torstaina näyttäytymässä neuvolassa 8-kuistarkastuksen tiimoilta. Pimu oli kartuttanut jälleen massaa yllättävän kiitettävästi, vaikka ruokailu tuntuukin olevan välillä vähän niin ja näin. Strategiset mitat tällä hetkellä 70,5 cm ja 8550 g, hattukoko 45 cm. Pituus menee just eikä melkeen ennustekäyrällä (?), pituus-paino-suhde on terkkarin mukaan sopusuhtainen. Syömisestä terkkari ei juuri kysellyt, mainitsin tytön sormiruokailevan ja tissittelevän edelleen ahkerasti. Kuudenkympin ja kuoleman välillä olevan terkkarin ilme oli kyllä hämmentyneen kunnioittava kun tuli puhe imetyksestä: "Ai se sujuu vielä noin hyvin?" Ilmeisesti ko. terkkarin keskivertoasiakkaat ovat tässä vaiheessa jo siirtyneet korvikkeelle tai muuten vain vähentäneet imetystä...

Lääkärintarkastuksessakaan ei ilmennyt mitään ihmeellistä. Pimulta puuttuvat vielä sivuheijasteet eli omin nokin istuminen lattialla ei vielä ole ihan hanskassa, mutta pinsettiote sen sijaan on jo melkein hallussa. Ja vierastaminen sen kun pahenee: ensimmäiset hätäitkut pääsi jo mun sylissä istuessa, kun lääkäri kuunteli keuhkoja ja sydäntä, ja silmitön raivokohtaus pamahti päälle kun lääkäri otti Pimun tutkimuspöydälle niitä heijasteita tutkiakseen. Huoh.

Tässä kun nyt on tullut mainituksi tuo ruokailu ja kiinteiden syöminen useammassa postauksessa, niin otetaanpa sekin aihe nyt vihdoin kunnolla käsittelyyn. Ollaan Pimun kanssa alusta asti pelkästään sormiruokailtu, eli heti kuusikuisesta lähtien likka on saanut syödä ruokansa ihan omin sormin - ainoastaan d-vitamiinin mä tarjoilen tippoina lusikalla. Alkuun likka vähän kummasteli, että mitä hittoa mulle oikein tyrkytetään, kun naaman eteen lätkäistiin tissin sijaan kurkkutikkuja, vesimelonin palasia ja muita kasvikunnan tuotteita. Aika pian Pimu kuitenkin hoksasi jutun jujun, ja vähitellen vaipassakin alkoi näkyä maitokakan seassa porkkananpaloja ja kurkun siemeniä.

Nyt kun sormiruokailua on takana pari kuukautta, Pimu syö jo ihan mallikelpoisesti: motoriikka on kehittynyt, sapuskat pysyy hyvin käsissä ja ruokaa eksyy enemmän suuhun kuin esimerkiksi kulmakarvojen tienoille. Ruoan monipuolisuudesta ja laadusta sen sijaan voidaan olla montaa mieltä... Vaikka mä olen suurella rakkaudella ja antaumuksella kokkaillut likalle uunilohta, omaa makaronilaatikkoa ilman munamaitoa ja pyöritellyt jauheliha-kesäkurpitsakebakoita, Pimu nyrpistelee säännönmukaisesti nenäänsä kaikelle proteiinipitoiselle ja kiskoo sen sijaan edelleen lähinnä hedelmiä ja vihanneksia. Keitetty kananmunakin herättää useimmiten epäilyksiä. Leipä ja viljatuotteet, mukaanlukien puuro, on ihan nou-nou, vaikka mä antaisin lapsen itsensä ottaa puurolla ladatun lusikan käteen.

Pimun kasvusta päätellen tilanne on vielä ihan ok, mutta kieltämättä omaatuntoa kalvaa, kun kuuntelee muiden sormiruokailijoiden äitien kertomuksia kaksin käsin lihapatoja kauhovista herrantertuista ja kiltisti iltapuuronsa lusikoivista vauvoista. Sormiruokailun idea on, että vauva/lapsi itse päättää mitä, milloin ja minkä verran syö, mutta itsestä vaan tuntuu hullulta, että tuon ikäinen ja kokoinen lapsi pärjäisi pelkillä rehuilla. Lisäksi useimmiten päällimmäinen tunne neidin ruokailua katsellessa on turhautuminen, kun suuri osa ruoasta päätyy kuitenkin lattian kautta biojätteeseen. Ei järin ekologista, ja kalliiksikin mokoma tulee.

Pitää jatkossa nyt tyrkyttää entistä useammin noita proteiinipitoisempia eväksiä ja toivoa, että lapsi vielä kokee valaistumisen ruokailun suhteen. Siihen asti kauppalistassa lukee vakiona "kurkku, meloni, satsuma, kesäkurpitsa, porkkana". :P