Välikausiahdistus

Joskus sitä tuntee itsensä vaan niin pirun tyhmäksi ja ärsyttää oma aivottomuus. Tällä kertaa lapsen pukemiseen liittyen. Luulisi hitto vie, että näin Googlen valta-aikana ensikertalaisäitikin hoksaisi kuukkeloida ajoissa, mitä muksulle oikeasti tarvitsee pistää ylle minäkin vuodenaikana. Vaan ei.

Välikausi (tai niin kuin aikuisten kohdalla puhutaan, kevät/syksy...) tuottaa mulle päänvaivaa ihan kiitettävästi jo pelkästään oman pukeutumisen kohdalla. Ikkunasta ulos vilkaisemalla ja lämpömittaria tiiraamalla mun putkiaivot tajuaa ehkä just ja just, että pitääkö ulos lähteä sateenvarjon ja kumppareiden kanssa vai riittääkö tennarit, mutta noin muuten homma onkin ihan arpapeliä. Yleensä tilanteet päättyy siihen, että mulla on joko liikaa tai liian vähän päällä, ja sitten joko viluttaa tai hiottaa ja molemmissa tapauksissa potuttaa. Vaan auta armias, kun yhtälöön lisätään taapero, joka ei vielä osaa kertoa, että onko liian kylmä tai kuuma.

Pimulle on olemassa ulkona oloon tällä hetkellä kaksi haalaria, Popin windfleece ja anopin ostama pinkki Reima-haalari. Ok, windfleece on hyvä vaunuillessa, mutta hiekkalaatikolla kuulemma ihan nou nou, ellei halua pilata fleecepintaa heti kättelyssä. Reiman haalari taas on niin pinkin kukertavan kirjava, että mulla sattuu silmiin sitä katsoessa. Ihan first world problem -kamaa: haalari on uusi, ehjä, laadukas ja ilmaiseksi saatu, mutta äidin silmissä ruma. Ja suorastaan kirkuu sitä, että haalarin sisällä on nyt TYTTÖ. Argh.

Enemmän ehkä kuitenkin tuottaa päänvaivaa haalareiden asustaminen ja kengät. Pimulla on kaappi täynnä toppatumppuja ja tälläkin hetkellä ulos mennessä olen pistänyt tytölle päälle paremman puutteessa äitiyspakkauksen haalarin tumput ja töppöset. Kummasti ne vaan alkaa olla näillä +5-10 asteen päivillä turhan kuumia, eivätkä oikein taida soveltua maassa möyrimiseen, koska peukut puuttuu ja töppösissä ei ole pitoa saati vedenpitävyyttä. Tiistaina kävinkin pikaisesti ennen kampaajaa Sokoksella toteamassa, että olen ihan liian myöhään liikkeellä: tarjolla oli enää liian isoja, hempeän vaaleanpunaisia vk-hanskoja. Nettipalstojen gurujen mukaan olisi pitänyt toimia jo tammikuussa ja tilailla silloin vk-vermeet, että saa just oikean väriset ja kokoiset omalle Neutri-Petterilleen. Pipo-osastolla sentään ollaan hyvissä kantimissa, kun hain Kimperistä ja Popilta yhdet sopivat trikoopipot, joita voi nyt jo sisäänajaa kypärämyssyn kanssa, mutta ihanasti ne vihreä-ruskeat sävyt kyllä riitelee tuon kirkkaanpunaisen ja pinkin kanssa.

Ja ne kengät. Voi hyvää päivää, yritä tässä nyt arpoa millaiset kengät tuolle passaisi jalkaan, minkä kokoiset ne popot pitäisi olla etteivät heti jäisi pieniksi, mitkä olisi helpoimmat pukea lapselle... Serkulta kantautuneiden second hand -kenkien seasta löytyivät kyllä koon 21 välikausi-Tepsut (Google kertoi, että ne olis vissiin aika hyvät) ja samankokoiset oranssit Nokian kumpparit, mutta ainakaan pikatestauksella Pimu ei suostunut ottamaan Tepsut jalassa yhtään kävelyaskelta sisällä ja huusi kenkiä pukiessa kuin hyeena. Uutena ensiaskelkengät taas maksaa ihan tajuttomasti. Oikeasti, 70 euroa minimonoista, jotka ovat käytössä muutaman kuukauden? En mä maksa omista kengistänikään yli 50 euroa, ellei ole ihan pakko!

Ehkä pitää tehdä täsmäisku kaupungille kunhan likka herää päiväuniltaan ja yrittää haalia edes jotain välikausirompetta tuolle vaippa-apinalle. Koska onhan lapsen nyt hiekkalaatikolle päästävä, ettei se tylsisty ja kasva kieroon ja laiskistu niin kuin äitinsä. Mistä tulikin mieleeni, että ei sillä raukalla ole hiekkalelujakaan...

Rahanmenoa ei näköjään voi estää, vaikka kuinka yrittäis. Miehenkin useamman sadan voittopalkkiot kuluu auton huoltoon, koska korjaamon apinat eivät osaa kerralla hoitaa kaikkea vaan kutsuvat Miehen ja Volkkarin parin viikon välein takaisin fiksaamaan milloin jarruja, milloin pakoputkea. Saamari.

Askellusta ja koulunpenkkiä

Meidän vauvasta tuli lauantaina virallisesti taapero. Pimu otti jalat alleen ja lähti kävelemään, sopivasti äidin, isän ja Skype-yhteyden päässä olleiden isovanhempien toimiessa todistajina. Sen jälkeen meillä onkin vietetty railakkaita iltoja, kun likka tepastelee pitkin olohuonetta milloin mitäkin lelua mukanaan raahaten ja kääkättäen samalla omia höpinöitään korkealta ja kovaa. Epäilinkin eilen avoimessa päiväkodissa, että Pimusta tulee vielä jonkin sortin estraditaiteilija, kun vieraiden aikuisten nähden piti ruveta elvistelemään ja temppuilemaan oikein olan takaa. :P

Noin muuten arki rullaa omalla painollaan. Pimulla on vaihteeksi menossa syömisen kanssa nirsoiluvaihe (tänäänkin lounaalla nakkikeitosta upposi tasan tarkkaan nakit ja porkkanat, muu sipisteltiin lattialle...), imetys jatkuu edelleen suunnilleen neljän tai viiden päiväimetyksen (plus n+1 yöimetyksen) tahdilla. Päiväunien nukkumisessa on tapahtunut ehkä suurin muutos parin kuukauden takaiseen. Aiemmin Pimu nukkui päiväunensa sohvalla tissi suussa ja mä katselin samalla digiboksilta leffoja tai sarjoja, mutta nyt ollaan siirrytty makuuhuoneeseen meidän sängylle, jonne mä tainnutan Pimun tissillä ja sitten hiippailen pois tekemään omia hommiani. Siirtymävaiheen jälkeen homma toimii aika mallikkaasti ja Pimu saattaa posottaa päikkäreitä yksinään jopa lähemmäs kaksi tuntia, mikä mahdollistaa mulle esim. pyykkien viikkailun kaappiin ilman lahkeessa roikkuvaa kitisijää.

Kuuluu huusholliin sentään muutakin kuin taaperoelämää. Mulla oli viime viikolla taas pari koulupäivää, joten Mies oli koti-isinä tytön kanssa. Vaikka pitikin olla skarppina ja pitää opiskelumoodi päällä aivoissa, oli silti jälleen terapeuttista olla aikuisten ihmisten kanssa ja keskustella Ihan Oikeista Aikuisten Asioista. (No okei, kestovaipoista keskusteltiin jossain yhteydessä, mutta ne liittyivät kuitenkin kurssin aiheisiin eli eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen!) Lisäbonuksena jätin pitkästä aikaa imetyspaidatkin kaappiin ja sain pukeutua ihan normaaliin paitaan, ah mitä luksusta.

Vaikka jossain vaiheessa talvella tuntuikin siltä, että opiskelujen hoitaminen lapsenhoidon lomassa on ihan pirun vaikeaa ja keskittyminen sitä sun tätä, kummasti mun kaikki kaksi kurssia ovat lähestulkoon paketissa. Ensimmäisesta kurssista sain arvosanan ja opintopisteet jo joku aika sitten, ja toisesta kurssista puuttuu enää yksi isompi essee ja oppimispäiväkirja, joiden dedis on vappuaattona. Lisäksi mulla saattaa olla pian opinnäytetyöllekin aihe ja toimeksiantaja, kunhan saadaan ensin sovittua tapaaminen toimeksiantajan edustajan kanssa. Olisi kyllä vallan bueno, jos saisin opparin työn alle vielä ennen kesälomia. Työharjoittelun olen päättänyt lykätä loppukesään tai syksyyn, ja samalla Pimu todennäköisesti aloittaa päivähoidossa. Pitäisi kai hakea sitä hoitopaikkaakin, huoh.

Lopuksi vielä parin päivän takainen wtf-hetki. Pimun serkusta tulee lokakuussa isosisko, kun Miehen veli ja avokkinsa saavat toisen naperon! Appiukon kertoessa ilouutisista oli kyllä vähän mit vit -fiilis, lankomies ja käly kun olivat jo hankkiutuneet eroon kaikesta vauvakrääsästä ja olivat antaneet ymmärtää, että never again, yksi lapsi riittää. Noh, eipä siinä. Voinpahan nyt pistää bumerangina takaisin hyppykiikun ja muuta roipetta, joita lanko viime vuonna meille roudasi laatikkokaupalla...

Synttäreitä ja pääsiäistä

Pimun synttäreitä juhlittiin kahdella kattauksella kahden viikon välein, koska sukulaisilla ja kummeilla oli niin risteävät aikataulut, että koko porukan saamiseksi saman katon alle olisi vaadittu enemmänkin organisointia. Mun äiti ja Pimun kummitäti miehineen kävivät näin ollen kaksi viikkoa sitten heti virallisen päivän jälkeisenä viikonloppuna, ja Miehen vanhemmat ja kummisedät puolestaan nyt pääsiäisenä.

Ensimmäisten kemujen aikaan Pimu oli vielä rokotusten jäljiltä aika äreä ja ruokahaluton, mutta viikonloppu mummin ja kummitädin kanssa touhutessa meni kuitenkin mukavasti. Mummi antoi mulle ja Miehelle laatuaikaakin vaunuilemalla Pimun kanssa pariin otteeseen (päästiin Miehen kanssa kahdestaan saunaankin, wuhuu!) ja leikitti tyttöä, joka alku-ujostelun jälkeen reuhkasi menemään ja viskoi duploja kilpaa mummin kanssa pitkin olohuonetta. :D Mummi toi likalle lahjaksi puisen lajittelulaatikon, ja kummitäti puolestaan kartutti Mauri Kunnas -kirjastoa uudella opuksella ja vaatevarastoa yhdellä pitkähihaisella paidalla.

Pääsiäisen vieraskavalkadi sisälsi siis Teneriffalla hummailleet appivanhemmat, joiden lahjapaketeista ilmestyi vaatteita (söpöjä, mutta joko liian pieniä tai reilusti isoja...) ja lisää duploja. "Pummisetä" eli kirkkoon kuulumaton kummisetä - joka sivumennen sanoen kohtasi kummityttönsä vasta toista kertaa, kiireinen kun on - jatkoi musiikkikasvatuslinjalla ja oli ostanut Pimulle Urpon ja Turpon lauluja -kirjan ja -cd:n. Ensikuuntelulla ainakin levyn ensimmäinen puolisko ei aiheuttanut korvien verenvuotoa tai äkillisiä agressioita, mikä on ehdottomasti hyvä juttu: lapsille osataan sentään tehdä nykyään oikeasti hyvää musiikkia! Australian-tuliaisina Pimu sai myös ylisöpöt koala-tossut, jotka harmi kyllä ovat just sen verran naftit, etteivät varmaankaan pääse käyttöön. :/ Toinen kummisetä, Pimun sylikummi, toi Pimulle Fisher-Pricen laulavan koiran, joka taisi älyvapailla lauluillaan ja hokemillaan viihdyttää Miestä ja kummisetää enemmän kuin Pimua. (Äiti puolestaan on kiitollinen siitä, että Fisher-Pricen leluissa on sekä virtakytkin että äänenvoimakkuuden säätö.)

Vaatimaton pääsiäiskoristelu, mutta onpahan edes jotakin.

Mä ja Mies panostettiin Pimun synttärilahjoissa myös leluosastoon ja ostettiin duploja, koska niillä rakentelu on ihan takuuvarmaa viihdettä Pimulle. Lisäksi tulevia vuosia ajatellen mä satsasin Suomen lasten laulukirjaan. Kirjassa on mukavasti lauluja laidasta laitaan ja riittävän helpot nuotinnokset, että äitikin pystyy vielä niitä soittelemaan, vaikka aktiivisista pianistivuosista onkin kulunut jo tovi jos toinenkin. :P

Mies on vielä tämän päivän vapaalla ja lähti hetki sitten Pimun kanssa pitkälle vaunulenkille. Kummallista olla kotona, kun kukaan ei rieku lahkeessa kiinni tai karju tissin perään. Arjesta muistuttaa sentään pesukoneen linkouksen ääni ja takaraivossa nalkuttava "voisit käyttää tämänkin ajan vaikka siivoukseen tai opiskeluun" -mantra. Taidan kuitenkin haistattaa alitajunnalleni pitkät, keittää kupin teetä ja oikaista itseni sohvalle hetkeksi Newsroomin pariin. Ehtii siihen arjen sirkkeliin heittäytyä huomennakin.

P.S.: Pimun menoa voi seurata nyt myös Bloglovin'in kautta!

Vauvavuoden tilinpäätös

Oy Perhe Ab:ssa on aika tehdä yhteenveto ensimmäisestä toimintavuodesta.

Toimitusjohtaja elää ja voi edelleen paksusti: tilikauden päättyessä 14.3.2013 terveydenhuollon ammattilainen mittasi toimitusjohtajan fyysisiksi puitteiksi 76 cm ja 9500 g. Strategiset mitat on saavutettu aiemmalta kvartaalilta tutuilla antimilla, ts. henkilöstöjohtajan tarjonnalla sekä ns. kotiruoalla, joskin hammaskaluston aiheuttamien tuskatilojen vuoksi henkilöstöjohtajan tarjoamalla ravinnolla on ollut suurempi kysyntä.

Toimitusjohtaja on ottanut toimiston sisällä tapahtuvan logistiikan lähes täysin omaksi vastuualueekseen. Tj siirtyy toimiston sisällä pääosin nelinkontin tai taaperokärryn kanssa kävellen, ainoastaan korkeussuunnassa siirtymiin tarvitaan edelleen muun henkilökunnan avustusta. Toimiston ulkopuolella vallitsevasta säätilasta johtuen käytetään lähes yksinomaan vaunuja. Aiemmin mainittua purukalustoa oli tilikauden päättyessä karttunut yhteensä 5 näkyvää hammasta sekä 3 ikenen läpi lähes tunkeutunutta yksilöä. Äänimaailmassa suurin muutos on tapahtunut toimitusjohtajan verbaaliosaamisessa: yleisin komento henkilökunnalle on leveästi savolaisittain äännetty "ääääe-TI", jolla toistaiseksi viitataan kaikkeen mikä tj:n näkökentässä vilahtaa. Muita käskymuotoja ovat erilaiset tavut kuten "kääkääkää", "köököököö" ja "eijeijei".
 
Toimitusjohtajan johtamistyyli on vuoden aikana muuttunut passiivisesta vaistojohtajuudesta aktiivisemmaksi, viestintään nojaavaksi kommunikaatioksi: toimitusjohtaja ilmaisee entistä selkeämmin oman tahtonsa ja tyytymättömyytensä ja osaa nyt myös tarkemmin osoittaa tyytymättömyytensä aiheuttajan.


Tilikauden päätteeksi merkitään poistoiksi suuri osa 74-senttisistä vaatteista ja osa kestovaipoista. Investointeja vuoden viimeisellä kvartaalilla ovat olleet lähinnä toimitusjohtajan viihdyttämiseen tarkoitetut lelut ja kirjat, joista osa on hankittu Oy Perhe Ab:n ulkopuolisilta yhteistyökumppaneilta (joululahjat, syntymäpäivälahjat). Henkilöstömuutoksiin vuoden aikana ei ole ollut tarvetta.

Kaiken kaikkiaan firman ensimmäinen toimintavuosi on ollut opettavaista aikaa koko henkilöstölle, ja tulosyksikkö suuntaakin katseensa seuraavaan tilikauteen luottavaisin mielin.

Synttärisankari

Vuosi sitten tähän aikaan allekirjoittanut vyöryi vatsansa kanssa pitkin synnyttäneiden vuodeosastoa tippa kädessä odottaen vuoroaan leikkaussaliin. Kello 14:57 se hetki sitten koitti. Sermin takaa tuntui ensin, kuinka tunnotonta alakroppaani veivattiin edestakaisin, sitten joku niistä tusinasta salissa olevasta henkilökunnan jäsenestä sanoi: "Tyttö tuli!", ja hetkeä myöhemmin mulle näytettiin punanaamaista, ruttuista, huutavaa kääröä, jolla oli silmät sikkarassa ja samanlainen leuka kuin mun isoisällä.

Vuotta myöhemmin se ruttunaama on edelleen kiukutessaan huutava ja punanaamainen, mutta avuttoman sätkyttelyn sijaan se istuu polviensa päällä lattialla, soittelee lelupuhelimella ja kasaa duploja torniksi antaen itselleen aplodit aina, kun palikka osuu kohdalleen. Niin iso ja tomera, ja silti niin pieni tissivauva.

"Amalia" armas, Kiukkuperse, Vaippa-apina, Neiti Nöttönen, Terroristi-Riitta, Kiljukaula, mummin muru, äidin ja isän oma rakas Pimu tänään yks vee!

Kiukkuperseperjantai

Taas vaihteeksi sellainen päivä, jonka olisin ihan hyvin voinut jättää elämästäni väliin. Aamulla Pimu potkaisi mut hereille klo 7:15. Potkaisi kylkeen, kieppui hetken, nappasi kipeästi tissistä kiinni ja jatkoi hyväkäs uniaan kasiin asti. Äidin osaksi jäi puoliunissaan kiroilu ja kännykällä facebookaaminen.

Aamupalalla Pimu ei taaskaan ollut syömätuulella, vaan heitteli melonia pitkin poikin ja raivosi heti, kun kielsin tai vein ruoat pois ulottuvilta. Lisäksi posti toi taas tyhmän kirjan Vaukirjalta (joo, itsepä tilasin taas sen kuukaudenpaketin, oma moka) sekä Kelalta tiedonannon kotihoidontuen muutoksista. Kyllä kyrsii: kotihoidontukea kyllä korotettiin melkein 15 eurolla kuussa, MUTTA armas kotikaupunkini on rahapulassaan mennyt puolittamaan kuntalisän 100:sta 50:een euroon. Saan siis jatkossa reilusti vähemmän kotihoidontukea, koska tuosta mokomasta menee vielä verotkin. Olis sille viidellekympille ollut käyttöäkin, perhana.

Lähikirjastossa oli vaihteeksi ruuhka-aamu ja yhden varatun kirjan hakemisessa meni yllättävän pitkään, kun kirjastotäti ensin piilotteli jossain hyllyvälissä minuuttitolkulla ja sitten sähläsi vaihtorahojen kanssa kun rahasti kanssaäidiltä poistomyyntilehtiä. Miehellä ja mulla oli kommunikaatio-ongelmia, joka päättyi jokseenkin turhaan säksätykseen ja nalkutukseen (luulin Miehen ja Pimun odottavan pihalla, että mennään yhtä aikaa kauppaan ja kirjastolle, sen sijaan Mies ja Pimu katosivat pihasta kuin hauki rannasta ja mä olin jo soittamassa poliiseja, että kuka saatana on kaapannu mun perheen). Pimun lounas viivästyi, joten likka oli liian väsynyt syömään ja viskoi lohet pitkin keittiötä, mä hermostuin ja räyhäsin Pimulle turhaan ja lopulta pärähdin itkuun, kun sain vihdoin tytön viereeni nukkumaan päikkäreitä. Ja Mieskin karkasi töihin aikaisin, koska sen nyt vaan piti ehdottomasti päästä pyöräilemään talvikelissä ja 16 kilometrin työmatka on siihen just niin hitsin kätevä matka.

Kello on vasta noin viisi iltapäivällä, ja olen tähän mennessä menettänyt hermoni jo ihan liian monta kertaa, enimmäkseen Pimun toimiessa ärinän kohteena. Kylläpä osaa olla paska fiilis. Lapsi tarvitsisi kotona ollessaan leikkiseuraa ja viihdyttäjää ja sen sijaan saakin äidin, joka istuu läppärin äärellä kylmenemään päässyttä teetä litkien ja epätoivoisesti yrittäen raapia kasaan rästissä olevia koulutehtäviä. Pimu tarvitsisi myös äidin, joka ei ottaisi henkilökohtaisena loukkauksena sitä, että muksu viskoo ruoat pitkin keittiötä koska hölmö äiti ei osaa tarjota ruokaa lapsen ollessa oikeasti nälkäinen. Äidin, joka tietokoneelle tai neulomuksen ääreen jumahtamisen sijaan osaisi ja jaksaisi istua lattialla Duploja kasaamassa tai leikkimässä kehittäviä laululeikkejä. Äidin, joka hoksaisi olla läsnä ja nauttia vauvavuoden viime metreistä ilman takaraivossa hakkaavaa "opparin aihe puuttuu mihinköhän menis työharjoitteluun löydänköhän mä koskaan oikeita töitä koskahan tuon lapsen raaskisi laittaa päivähoitoon tätäkö tää elämä nyt sitten on äääk" -luuppia.

Jaffakeksitkin loppui just, eikä uutta pakettiakaan kehtaa hakea, koska söin sen edellisenkin melkein kokonaan yksin. Vaikka eihän se kaupan kassa sitä tiedä...

Sairastuvasta käsityöpajaksi?

Pimu meni ja täytti 11 kuukautta männäviikolla. Lapsosen iän kyselijöille meinaa kuitenkin vieläkin lipsahtaa vastaukseksi "vähän päälle 10 kk", kun jotenkin ei enää meinaa pysyä kartalla siitä, kuinka vanha napero jo onkaan. Eilen illalla myös muistelin huvittuneena niitä ensimmäisiä kuukausia, kun Pimun iän laski viikoissa ja tunnollisesti napsi kuvia lapsesta joka viikko, että "on sitten mistä seurata lapsen kasvua ja kehitystä". Nyt hyvä jos muistan kirjata edes itselle kalenteriin tai vauvakirjaan Pimun tuoreimpia temppuja. Vauvakirjan kohtaan "otin ensiaskeleet" kirjasin epämääräisesti "tuettuna joskus 10-kuisena", koska en enää muistanut, paljonko mittarissa oli, kun ne ensimmäiset tuetut steppiaskeleet otettiin. 11 kuukaudet tilastomitatkin haettiin neuvolasta omatoimisesti vasta eilen, kun 14. päivä ei vaan viitsitty raahautua ulos kämpästä. (Jos jotakuta kiinnostaa, niin mitat oli 74 cm ja 9340 g.)

Pari viime viikkoa meni meidän huushollissa räkätaudin kourissa. Ensin mies valitti kipeää kurkkuaan ja tunnollisen työntekijän tavoin sairasti viikonlopun kunnolla, jonka jälkeen riekkui puolikuntoisena töissä viikon ja sai palkkioksi poskiontelontulehduksen ja antibiootit. Hillittömästä käsienpesusta ja jopa yhden yön mittaisesta karanteenista huolimatta räkis hyppäsi mulle ja lopulta Pimulle, joka sairastikin pitkän kaavan kautta ja oikein kuumeen kera. Sairastupailun vuoksi jouduttiin tietenkin jättämään väliin viime viikon avoin päiväkoti ja muskari eikä ulkoiltu arvauskeskusreissua ja yhtä kauppareissua lukuunottamatta ollenkaan, joten toisen räkisviikon lopulla alkoi olla jo melkoisen mökkihöperö olo. Sairastelun takia Pimu ei luonnollisestikaan jaksanut tai halunnut syödä hirveästi "oikeaa" ruokaa, joten tissit oli kovilla likan roikkuessa maitobaarilla tavanomaista enemmän. Taisinpa useampanakin päivänä ja iltana uhkailla vieroituksella, jos oikein tympäisi, mistä en näin jälkeenpäin ole järin ylpeä.

Asiasta kuudenteen. Mä olen varmaan menettämässä järkeni, sillä olen useampanakin päivänä miettinyt loikkaavani neulepuikoista ompelukoneen puikkoihin. Tilasin tänään jopa Noshilta paria erilaista kangastakin, kun oli niin söpöjä kuoseja. Siis minä, joka hädin tuskin osaan lyhentää lahkeet ja ommella verhot, suunnittelen vakavissani ompelevani Pimulle vaatteita. :O Samoin takaraivossa on kummitellut Lähiömutsin blogista bongattu idea tuunatusta äp-makuupussista, mutta se projekti hautuu varmaan niin kauan kunnes oikeasti saan aikaiseksi etsiä jostain a) vanhan makuupussin ja b) silmää miellyttävää kangasta tuunausta varten. Ja hihalliset ruokalaputkin olisi käteviä tuon sottapytyn kanssa, niihinkin löytyi kuuklella selväsanaiset ohjeet. Ja vaippoihin tarttis tehdä lisäimuja ja ja ja...

Mähän siis olen periaatteessa ihan kätevä käsistäni, mutta mun erikoisalaa on tähän asti olleet enemmänkin tosiaan nuo neuleet ja jossain määrin virkkauksetkin. Ompelukoneilla ja mulla taas on aina ollut viha-rakkaus-suhde: suoraa tikkiä vaativat verhot ja kuluneiden farkunhaarusten paikkaus vielä menettelevät, mutta heti kun työn alla on jotain niinkin vaativaa kuin vetoketjun ompelu, mun avaruudellinen hahmottamiskyky loikkaa saman tien ikkunasta ulos ja simppelistä ompeluhommasta tulee tuntien päänraapimissessio. Kirosanoja unohtamatta. Bodyn tai paidan ompelu Pimulle voi siis olla melkoinen koettelemus niin mulle kuin sille kangasparallekin, jonka mä saatan innostuksissani leikellä ja ommella käyttökelvottomaksi silpuksi - onhan mun motto tähänkin asti ollut "enemmän intoo ku taitoo".

Tai sitten mä luovutan heti kättelyssä, kiikutan tykötarpeet ompelutaitoisemmalle äidilleni ja juon kahvia sillä välin, kun mummi rykäisee lapsenlapselleen uutta vermettä.