Ensimmäinen testipaniikki

Naisen mieli jos mikä on muuttuvainen ja ailahtelevainen. Muistan aikoinaan väittäneeni vakaasti poikaystävälle, etten välttämättä koskaan halua naimisiin tai hanki omia lapsia. Noh, niinhän siinä sitten kävi, että tuosta poikaystävästä tuli reilut kaksi kuukautta sitten Mies ja minusta Miehen rouva. Vauvanestovempele eli kuparikierukka sai myös kenkää tästä huushollista kuukausi sitten ja pienelle kakkajalalle on annettu lupa tulla ihan milloin vaan joutaa. Koskaan ei näköjään pitäisi sanoa "ei koskaan".

Kun päätös lapsentekoon ryhtymisestä syntyi, lupasin Miehelle, etten ala hössöttää liikaa koko jutusta. Päätettiin ottaa ihan rauhallisesti ja olla pettymättä, jos ei heti tärppääkään: ei se ole maailmanloppu, jos en hetijustnyt pamahda paksuksi. Kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta olen harva se ilta huomannut silitteleväni vatsaani ja miettiväni, että jokohan siellä asuu joku. Kierukan poiston jälkeisellä viikolla hankin lisävitamiineja ja pakotin Miehenkin popsimaan multivitaa. Alkoholin käyttökin minimoitui saman tien ja ruokavalio on syynissä jatkuvasti. Ja joka kerta, kun näen telkkarissa pienen vauvan, alan lässyttää ruudulle ja hihkun, että "voooooi, onpa se PIENI! Mulle kans tuommonen!"

Aluksi Mies suhtautui kovin tyynesti koko projektiin ja selvästi yritti olla ihan coolisti, mutta viime päivinä Mieskin on mietteliäästi tuijotellut mun vatsaa ja eilen jopa toivotti vatsalle hyvää yötä. Taitaa olla Mies ihan yhtä malttamaton kuin minäkin.

Tällä hetkellä menkat on myöhässä 4 päivää. Mikä on suorastaan iäisyys, ottaen huomioon, että mun kierto on viimeisen vuoden ollut hyvinkin säännöllinen (30-31 päivää), eli voisi hyvinkin olla mahdollista, että vatsassa on elämää. Ja silti epäilyttää. Menkat nyt voivat myöhästellä vaikka mistä syystä. Kuten esim. siitä, että koko ajan stressaan ja toivon raskautta ja pelkään menkkojen sittenkin alkavan. Olen viimeisten päivien aikana ravannut vessassa jatkuvasti katsomassa, onko pikkareissa sittenkin veritahra. Kuvittelen jokaisen pienen nippaisun ja ilmakuplan tarkoittavan, että tulvahanat aukeavat just NYT, ja ennen kaikkea ärsyynnyn siitä, että olen näin hermoheikko ja stressipallo, vaikka vasta muutama viikko sitten lupasin ottaa lunkisti.

Kummallista on se, että olo ei ole yhtään sellainen... raskas. Juu, olen toki väsynyt (eikös kaikki tähän vuodenaikaan?), välillä närästää ja etoo (myös liialla kahvilla on sellainen vaikutus) ja housut kiristää (pitäis kai syödä Activiaa). Miehen teoria psykosomaattisista oireista ja valeraskaudesta ei välttämättä ole ihan tuulesta temmattu.

Kävin kuitenkin tänään apteekin kautta hakemassa testin, ja kohta joudun varmaan piilottamaan sen jonnekin, etten säntää tiristämään rakkoa tyhjäksi testitikun päähän. Lupasin Miehelle odottavani vielä huomiseen ennen kuin alan testailla. Jos vaikka menkat alkaa sittenkin ja saan sitä kautta mielenrauhan.

Olispa jo huominen.