Viuh ja vauh

Haipakkaa on taas menty, kun en ole ehtinyt blogia edes ajatella kuin ohimennen. Ja sillä välin, kun olen mennyt kiitolaukkaa anoppilan, koulun ja työn välillä, Mymmeli on jakanut mulle elämäni toisen blogitunnustuksen. Kiitos, tartun toimeen heti kun löydän kamerani uumenista tarpeeksi edustavan anonyymejä otoksia! ;)

Kp 13:ssa mennään, viimeiset 6 ovistikkutestiä törsätään ylihuomisesta alkaen. Sama fiilis kuin viime kierrossakin: ei huvittaisi tikutella yhtään. Yrittäminenkin on tällä kertaa selvästi ajoitus- ja aikataulutuskysymys, koska Miehen työvuorot menee jälleen täysin ristikkäin ja päällekkäin meikäläisen menojen kanssa. Lisäksi minä pässi sanoin jo aikoja sitten työnantajalle, että maaliskuusta lähtien mulla on vähemmän luentoja ja näin ollen enemmän mahdollisuuksia tehdä töitä, joten nyt niitä työvuoroja sitten tyrkytetään harva se päivä. Tai aamu. Olisin tänäkin aamuna mielelläni nukkunut iltavuoron jälkeen pitkään, mutta eikös vaan Iso Paha Vuokratyöfirma-pomoni soittanut vähän jälkeen aamukahdeksan ja yritti saada mua hyllyttämään tavaraa jonnekin hornan tuuttiin Siwaan. En menny.

Päätin, että katsellaan vielä tämä kierto Miehen kanssa, ja jos sitten ei tärppää, niin soitan perhesuunnitteluneuvolaan ja varaan meille ajan. Siis tosiaankin MINÄ päätin. Miehen kanssa ei olla vieläkään käytyä The Keskustelua asiasta, mutta eiköhän tuo älynnyt ynnätä mielessään kaksi plus kaksi, kun surffasin terveydenhuollon sivuilla ja kirjoitin neuvolan puhelinnumeron kalenteriin valmiiksi. Eiköhän se kissa tule nostettua pöydälle viimeistään siinä vaiheessa, kun ja jos parin viikon päästä puna-armeijan hyökätessä seinäkalenteriin ilmestyy mystinen terkkariaika, jonka perässä lukee meidän kummankin nimi. :P

Muutenkin olen yrittänyt miettiä, miten ottaa asia Miehen kanssa esille sillai hienovaraisesti. Jotenkin luulen, että "kuulehan rakas, musta tuntuu että meissä on jotain vikaa, että eiköhän lähetä lääkäriin?" ei herätä Miehessä kovinkaan positiivisia tunteita. :/