Hyvästi kotirauha.

Parisuhteeseemme on ilmestynyt kolmas osapuoli. Sen saapuminen ei ollut ihan täysi yllätys, koska olihan Mies kohkannut vierailijasta jo kuukausi-, jollei jopa vuositolkulla, mutta silti se muutti meille turhan äkkiä ja kuin varkain. Mies tutki pitkään ja hartaasti netin syövereitä perehtyen vierailijaan liittyvään informaatioon, laati aikatauluja ja printtaili niitä jääkaapin oveen aseteltavaksi. Strategiat on hiottu, työvuorot varmistettu ja todettu sopiviksi ja vaimoa lepytelty (liian vähän).

Jalkapallon MM-kisat on muotoutunut jo suorastaan kirosanaksi tässä huushollissa, ja kisat alkoi vasta eilen. Miksi helkkarissa sitä palloa pitää potkia KUUKAUDEN ajan, eihän olympialaisetkaan kestäneet kuin pari viikkoa?! En vaan tajua.

Onneksi on läppäri ja jättimäinen kasa leffoja, joita katsella makuuhuoneen rauhassa. Ylitöihin jääminenkin on onneksi aina vaihtoehto.

Kateudesta vihreä(nkukertava)

Raskaana oleva ystävä vieraili näillä kulmilla Suomea viime perjantaina, ja tokihan sitä vatsaa kokoonnuttiin joukolla ihmettelemään kaffen ja kaffeleivän äärelle. Ja voi jumankauta millainen vatsakateus iski! Se vauvamaha vaan oli jotenkin niin mahtava. Pinkeä ja kiinteä, ei mikään hervoton pesupallo, ja vatsan sisäinen asukkikin oli hetken hereillä ja suvaitsi kevyesti napauttaa meidän pällistelijöiden kämmeniä.

Olin toki seurassa kovin sivistynyt ja aidosti onnellinen kaverin raskauden puolesta, mutta nyt näin muutamaa päivää myöhemmin iski kyllä ihan hullu kateus ja yleinen ahdistus (jonka voi ehkä laskea menkkavitutuksenkin piikkiin, puna-armeija teki hyökkäysliikkeen jälleen eilen illalla ja nähtävästi yrittää vallata puoli valtakuntaa kerralla...). Mikä saakutti siinä on, että kaikki tutut ja puolitutut tuntuu olevan raskaana tai juuri synnyttäneitä, ja itsellä menee ovis toisensa jälkeen ohi ilman, että osu ja uppos? Ja MIKSI Mies on taas seuraavan ovulaation aikaan ihan väärässä työvuorossa?!

Hitto vie. Jos olisin tiennyt kunnon hormonimyrskyn iskevän näin iltasaikaan, olisin ehkä malttanut olla hotkaisematta sitä suklaalevyä kokonaan aiemmin tänään. Nyt paitsi paha mieli, kohta naama myös täynnä finnejä.

Ei uutta länsirintamalta

Eikä kyllä miltään muultakaan rintamalta. Vapunjuhlinnan sisäisen kosteuden aste nousi asteella tai toisellakin, kun puna-armeija saapui juhlaseurakseni odotettua aiemmin ja sain vappukarkeloinnin ohella leikkiä rättien ja kuukupin kanssa. Ei saatu siis jälkeläistä taaskaan aikaiseksi.

Mun pitäisi varmaan palaveerata Miehen työnantajien kanssa vakavasti aiheesta Miehen työvuorot ovulointiajankohtina. Viime ovis meni TAAS ohi onnellisesti, koska Mies teki vaihteeksi yövuoroa, nukkui päivät ja oli hereilläoloaikansa kuin perseeseen ammuttu karhu. Onkohan ne kuspiät suunnitellu tehtaalla työvuorolistat ihan vaan mun kiusaksi, häh?!

Noh, onneksi Miehellä on neljän viikon kesäloma. Jos sillon ei saada säpinää aikaiseksi, niin lupaan pyhästi siirtää lapsenhankinnan vähintään viiden vuoden päähän. Helevetti.

Vappu, tuo juhlista räntäsateisin

Pohdin eilen ääneen vapun ruoka- ja juomapolitiikkaa, ja Mies iski kysymyksen pöytään: "Mites toi siun alkoholin nauttiminen tänä vappuna, kannattaisko rajoittaa?" Ensin meinasin hermostua moisesta kontrolloinnista, mutta tarkemmin asiaa mietittyäni kysymys ei ollut itse asiassa mitenkään huono.

Kierto on siinä vaiheessa, että ovis tuli ja meni, kovasti touhuttiin jälkeläisen aikaansaamiseksi ja nyt jännäillään seuraavien menkkojen alkua (puna-armeijan arvioitu laskeutumisaika ensi tiistaina). Jos nyt sattuisi olemaan niin, että "osu ja uppos", niin tokihan siinä tapauksessa kuningas alkoholin runsas nauttiminen olisi vallan pöljä idea. Vaan mistäs hitosta sitä tässä vaiheessa voi tietää, että kasvaako tuolla vatsanpeitteiden alla muu kuin kakka? Kuuklettelin jopa, että onko olemassa jotain ylimaallisen herkkiä ja tarkkoja raskaustestejä, mutta eipä taida noihin kuluttajan saatavilla oleviin testeihin olla luottaminen näin aikaisessa vaiheessa kiertoa.

Päätynen siis vapunjuhlinnassani "ennemmin laatu kuin määrä" -tyyppiseen ratkaisuun ja etsin Alkosta jonkun erityisen hyvän kuohuviinin, jonka voin Miehen kanssa nautiskella vapunpäivän piknikillä, ja muuten keskityn kiinteään ravintoon nestemäisen sijasta.

Harmillisen sateista säätä lupaa tänne päin Suomea vapuksi. Yleensä ollaan ystäväporukalla viihdytty sekä vappuaatto että -päivä ulkosalla piknikoiden, mutta nyt taitaa olla tiedossa sisätilavappu. Pöh.

Niin tosiaan, Miehen veljentyttö ristittiin parisen viikkoa sitten. Ristiäiset oli hyvin pienimuotoiset, paikalla oli isovanhempien lisäksi kummeja 3 kpl, minä ja Mies sekä lapsosen eno ja isotäti, yhteensä viitisentoista henkeä. Kahvit lipiteltiin seurakuntatalolla, jonka jälkeen lapsonen vietiin hoitajan hellään huomaan ja me aikuiset suunnattiin läheiseen ravintolaan syömään. Seurue taisi jatkaa iltaa vielä lähipubiinkin, me lähdettiin appivanhempien kanssa siinä vaiheessa ajelemaan jo kotia kohti. Ristiäislahjaksi ostin Tiitiäisen satupuun ja poikkesin kuulemma ilahduttavasti muista lapsen lahjojista: jos tytölle olisi tuotu vielä vähän lisää vaatteita tai leluja, olisi lapsen äiti kuulemma pistänyt pihakirppiksen pystyyn siltä seisomalta. :D

Anoppi muisti tietenkin kysyä (kesken kastetilaisuuden vieläpä!), että joko on tyllerölle serkku tulossa. Ai miten niin innokkaita isovanhempia... Huoh.

Kisaväsymystä ilmassa

Lievää kevätmasennusta ja "kisaväsymystä" havaittavissa tässä osoitteessa. Menkat tuli ja meni, ja tälläkin kertaa menkkakivut iskivät kuin salama kirkkaalta taivaalta. Harvemmin olen ensimmäistä vuotopäivää viettänyt sikiöasennossa sohvalla täristen ja oksennellen. Yh.

Uusi kierto on nyt kuitenkin päällä, ja lupasin jo Miehelle, että nyt jos koskaan ollaan aktiivisia ja sähköjäniksiä ja hitto vieköön pistetään se jälkeläinen alulle kertalaakista! :D

Ystäväpiiristä kuului männäviikolla kummia: yksi kaveripariskunta on liittynyt odottavien joukkoon. Hieno juttu toki, mutta silti kaihertaa jonkinsortin kateus. Ainakaan viimeksi ko. kaverin kanssa jutellessa ei tullut mitenkään ilmi, että lapsi olisi erityisen odotettu tai yrityksen alla, ja nyt sitten yhtäkkiä onkin jälkeläinen tulollaan. Ensireaktio uutiseen oli kyllä "voi hemmetti, NEKIN saa lapsen, miksei meillä tärppää?!", mutta noh... Kyllä se sitten joskus meillekin sattuu kohdalle. Tuntuu vaan, että kaikki energia ja ajatukset tällä hetkellä keskittyy vain sen yhden teeman ympärille, vaikka tässä olisi muutakin projektia ja tehtävää työn alla.

Mies käväisi tosiaan siellä veljensä varpajaisissa, tuore isä vietti juhlia ilmeisesti pitkän kaavan kautta ja oli Miehen mukaan koko ajan joko kännissä tai krapulassa (...). Muisti kuitenkin kutsua meidätkin lapsosen ristiäisiin, joten lauantaiksi pitää metsästää jostain juhlakolttu ja ladata kameran akut. Ja joku ristiäislahjakin vois olla ihan jees, vaikkei niin pieni vielä lahjojen päälle mitään ymmärräkään. Pitää konsultoida vielä anoppia, että mitä ne oli meinannut tulokkaalle hankkia. Ei tule sitten samoja potkupukuja ja vauvakirjoja hankittua tsiljoonaa kappaletta.

Kyllä suku on ihana asia.

Sekä oma että Miehen suku aiheutti taas melkoiset otsasuonen pullistumat viime viikolla, kun käytiin kotopuolessa. Oma rakas äippäni oli sentään lievimmästä päästä ja tyytyi kertomaan, kuinka töissä kollegat ovat kyselleet, että "no koskas Dariana meinaa susta mummon tehdä". Äippä oli vastannut, että "eivätköhän nuo ilmoita viimeistään synnärille mennessä että nyt se tulee". :D Aiemmin äiti on mulle sanonut, että hänestä ei mummoa tehdä ennen kuin 50 vuotta on mittarissa (ei siis ennen vuotta 2013...), mutta taitaa mummovietti sittenkin pikkuhiljaa pesiytyä äippäänkin.

Myös mun mummo havahtui meidän siellä käydessä siihen faktaan, että me Miehen kanssa ollaan mitä parhaimmassa lastentekoiässä ja alkoi tietenkin tivata, että no mites. Ja koska mummolle nyt vaan on vaikea valehdella tai edes yrittää kiertää kysymystä, niin pakkohan se oli myöntää, että yritystä on. Nyt vain sitten kauhulla odotan tulevia visiittejä ja vatsanseutua tuijottelevaa mummoa, joka tietenkin alkaa hetimiten tyrkyttää neuvoja ja ohjeita...

Eniten otsasuonen tykytystä aiheutti kuitenkin Miehen veli, joka ei vieläkään ole suoraan meille (tai siis Miehelle) kertoillut oma-aloitteisesti lapsesta mitään. Ei niin yhtikäs mitään. Facebookiin oli iskenyt uuden (huonolaatuisen ja suttuisen) kuvan tytöstä, siinä kaikki. Vellosten isälle eli appiukolleni oli lanko sentään laitellut sähköpostina enemmänkin kuvia ja tietoja, ja sitä kautta sitten mekin saatiin nähdä pienokaisesta useampia otoksia. Kysyin sitten anopilta ohimennen, että onko ristiäisistä ilmoiteltu mitään. Onhan niistä - kummeille ja isovanhemmille. Ja lanko oli vieläpä jotenkin lohkaissut isälleen puhelimessa, että "ai pitäiskö teidätkin kutsua vai". o.O

Joo, ok, langolla ON tunnetusti vähän omalaatuinen huumorintaju, mutta kyllä pikkasen pisti harmittamaan tuollainen asenne. Etenkin mua harmittaa Miehen puolesta, koska tiedän, että Mies odottaa kovasti tulokkaan tapaamista, onhan kyseessä mahdollisesti meidän tulevien lasten ainut serkku. Toki tässä on vielä noin kuukausi aikaa ennen ristiäisiä ja Mies on pyydetty mukaan varpajaisiin parin viikon päästä, eli vielä lanko ehtii hyvinkin kutsua myös meidät ristiäisiin, mutta silti...

Noh, turha vetää vielä palkokasvia sieraimeen. Kai.

Mitä tulee niihin meidän tuleviin omiin pienokaisiin, tällä menolla niitä saa odotella vielä pitkään. Mulla on koulun kanssa kiire, Mies on töissä taas ihan väärissä vuoroissa ja halutkin on kateissa ainakin meikäläiseltä. En ole edes viiraillut ovulaatiolaskureiden kanssa tässä kierrossa ollenkaan. Onkohan tämäkin joku surullisenkuuluisa VAIHE lastenteossa? :P

Ei vieläkään. Prkl.

Otsikko kertonee olennaisen: ei tärpännyt tästäkään kierrosta.

Tirautin eilen ensimmäiset kunnon Pokemon-itkut epäraskautumiseni takia. Eilen aamulla kömmin vessaan ja huomasin menkkojen alkaneen, ja itkuhan siinä pääsi. Tosin olin nähnyt koko edellisen yön ahdistavia painajaisia aina parisuhteen rikkoutumisesta äidin syöpään ja ties mihin autokolareihin asti, ja kaiken lisäksi jo viikon verran vaivannut niskajumi ja päänsärky oli pitänyt v-käyrän sopivan korkealla. Ei siis ihme, että nousi tippa linssiin.

Alkaa olla vähän jo luovuttajafiilis, vaikka yritystä on takana vasta reilu 4kk. Mies sentään jaksaa olla positiivinen ja on "satavarma", että seuraavasta tärppää. Tosin mokoma ukonrutjake kehtasi ehdottaa, että seuraavassa kierrossa ei ihan välttis tarvitsisi raskautua, ettei lapsiparka synny joulukuussa ja ole siten aina luokkansa nuorin ja kärsi siitä. (Kiitti kulta, tiedän kyllä. Nimim. Synttärit joulupäivänä.)

Noh, vaikka vähän ahdistaakin koko vauvanhankinnan vaikeus, niin huumori ei sentään ole totaalisesti kadonnut. Jaksoin nimittäin hörähdellä jopa ääneen 25.2. Hesarissa olleelle Fingerporille.


(Kuva: HS.fi)