maanantai 23. elokuuta 2010

Oliskohan... vaiko ei?

Kyllä me Miehen kanssa ollaan hyviä: saatiin kerrankin aikaiseksi touhuta aktiivisesti oviksen aikaan, helteistä ja ties mistä huolimatta! Nyt sitten vaan jännätään, puna-armeijan arvioitu saapumisaika pitäisi olla sunnuntaina tai maanantaina. Saisi kyllä jäädä saapumatta. Olo ei ainakaan vielä ole erityisen raskas (ehe ehe), mutta kummallisesti mahaa on kipristellyt viime päivinä. Peukut ja varpaat pystyyn.

Kierron ajankohdasta johtuen käsillä on jälleen sama dilemma kuin vappuna. Viikonloppuna on kaverin avokin valmistujaisjuhlat, ja ex-teekkari kun on kyseessä, niin alkoholia on aivan varmasti tarjolla. Semisti tein jo päätöksen, että pysyttelen alkoholittomalla linjalla varmuuden vuoksi, mutta millä hiivatin verukkeella tällä kertaa kieltäytyisi? Oliskohan antibioottikuuri ja hiivatulehdus riittävän "joo älä kerro enempää" -tyyppinen ratkaisu? Hmm. Tätä pitää vielä pohtia.

perjantai 6. elokuuta 2010

Loppukesäfiiliksiä

Hiljaista on pidellyt blogirintamalla. Ja muillakin rintamilla. Kun asunnon sisälämpötila lähentelee parhaimmillaan 35 astetta, on mielessä kaikkea muuta paitsi vauvantekoa. :P

Tilaisuuksiakaan ei pahemmin ole ollut. Miehen ensimmäinen kesälomaviikko meni siihen, että itse hikoilin kotona kuin pieni possu ja Mies viiletti maantiellä fillarin selässä (pyöräily on Miehen uusi villitys, lomaostoksiin kuului mm. 1500 euron maantiepyörä...). Sitten vietettiinkin puolitoista viikkoa tien päällä, Suomi-turneen välietappeina ollen anoppila, Helsinki ja Tallinna. Nyt ollaan oltu toista päivää kotona, ja huomenna päätetään kesälomareissaaminen Särkänniemen reissuun. Ensi viikko on Miehen viimeinen lomaviikko, ja sopivasti sattui myös hedelmällinen ajanjakso ensi viikolle, joten ei ainakaan tarvitse miettiä, mitä tässä huushollissa tapahtuu ensi viikolla... :D

Sain tänään kovin helpottavan puhelun vuokratyöfirmalta, jonka haastattelussa kävin juhannuksen jälkeisellä viikolla. Tarjosivat osa-aikatöitä syksyksi paikallisen messukeskuksen aulassa ja narikassa, ja tietenkin tartuin heti tilaisuuteen. Ensi viikolla olisi perehdytystä ja työsopparin laatimista sekä ensimmäinen työvuoro. Oon tietenkin ihan täpinöissäni, koska olin jo satavarma, etten kuitenkaan kelpaa firman listoille ja joudun kituuttamaan syksyllä taas pelkällä opintorahalla (ja Miehen rahoilla, niin kuin tähänkin asti). Operaatio Kakkajalan sovittaminen opintoihin ja työntekoon onkin sitten jo mahdollisesti kinkkisempi juttu, mutta sitä murehditaan sitten jos ja kun tärppää...

Enää kolme viikkoa kesälomaa meikäläisellä. Mihin hittoon se kesä taas vierähti?!

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Ärrinpurrin.

Ei saavu kakkajalka vieläkään, ei. Puna-armeija sen sijaan valtasi tilukset jälleen eilen. Pärkkele. Luojalle kiitos kuukupissa, ilman sitä ärripurrittaisi ainakin tuplasti enemmän.

Eikä muuten herunut töitäkään, joten työttömänä ollaan loppukesä. Kivasti stressaa, kun tietää, että joudun elelemään Miehen siivellä kesän ajan ja siinä sivussa hakkaan päätä seinään gradun parissa. Stressikerroinhan tunnetusti nostattaa myös v-käyrää, mikä taas ei varsinaisesti ole mikään turn on ja näin ollen kakkajalan tekokin on täysin toisarvoinen seikka meidän huushollissa tällä hetkellä.

Miehen lomaan on noin kolme viikkoa aikaa, jospa sitten helpottais. Siihen asti purraan hammasta ja yritetään muistaa, että se mikä ei tapa, vituttaa.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Odottelua

Edellisessä postauksessa kiroamani parisuhteen kolmas osapuoli on häirinnyt meikäläisen elämää itse asiassa yllättävän vähän, vaikka alun perin pelkäsin jalkapallon valtaavan meidän telkkarin kokonaan. Mies on jopa yllättänyt positiivisesti pari kertaa ja laittanut pelin digiboksille talteen, että saan katsoa "oikeita ohjelmia". Aww.

Sen toisen kolmannen pyörän eli kakkajalan saapumisen ajankohta on yhä edelleen mysteeri. Viikonloppuna anoppilassa saunoessani huomasin, että maha olisi vähän niinkö pömpöllään ja turpeampi kuin normaalisti, mutta toisaalta en ole huomannut olotilassa mitään sen kummempia muutoksia. Mahaturpeus voi johtua myös siitä, etten ole alkukesän aikana juurikaan liikuntaa harrastellut (työpaikkapyöräilyssäkään ei kunto ehdi kohentua, koska matka kestää huimat 7-10 min vastatuulen voimakkuudesta riippuen).

Että odotellaan sit. Onhan tässä mitä odottaakin: kakkajalkaa, tietoa siitä, jatkuuko työt harjoittelun jälkeenkin, lottovoittoa, Miehen lomaa, parempia ja lämpimämpiä kelejä... You name it.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Hyvästi kotirauha.

Parisuhteeseemme on ilmestynyt kolmas osapuoli. Sen saapuminen ei ollut ihan täysi yllätys, koska olihan Mies kohkannut vierailijasta jo kuukausi-, jollei jopa vuositolkulla, mutta silti se muutti meille turhan äkkiä ja kuin varkain. Mies tutki pitkään ja hartaasti netin syövereitä perehtyen vierailijaan liittyvään informaatioon, laati aikatauluja ja printtaili niitä jääkaapin oveen aseteltavaksi. Strategiat on hiottu, työvuorot varmistettu ja todettu sopiviksi ja vaimoa lepytelty (liian vähän).

Jalkapallon MM-kisat on muotoutunut jo suorastaan kirosanaksi tässä huushollissa, ja kisat alkoi vasta eilen. Miksi helkkarissa sitä palloa pitää potkia KUUKAUDEN ajan, eihän olympialaisetkaan kestäneet kuin pari viikkoa?! En vaan tajua.

Onneksi on läppäri ja jättimäinen kasa leffoja, joita katsella makuuhuoneen rauhassa. Ylitöihin jääminenkin on onneksi aina vaihtoehto.

maanantai 31. toukokuuta 2010

Kateudesta vihreä(nkukertava)

Raskaana oleva ystävä vieraili näillä kulmilla Suomea viime perjantaina, ja tokihan sitä vatsaa kokoonnuttiin joukolla ihmettelemään kaffen ja kaffeleivän äärelle. Ja voi jumankauta millainen vatsakateus iski! Se vauvamaha vaan oli jotenkin niin mahtava. Pinkeä ja kiinteä, ei mikään hervoton pesupallo, ja vatsan sisäinen asukkikin oli hetken hereillä ja suvaitsi kevyesti napauttaa meidän pällistelijöiden kämmeniä.

Olin toki seurassa kovin sivistynyt ja aidosti onnellinen kaverin raskauden puolesta, mutta nyt näin muutamaa päivää myöhemmin iski kyllä ihan hullu kateus ja yleinen ahdistus (jonka voi ehkä laskea menkkavitutuksenkin piikkiin, puna-armeija teki hyökkäysliikkeen jälleen eilen illalla ja nähtävästi yrittää vallata puoli valtakuntaa kerralla...). Mikä saakutti siinä on, että kaikki tutut ja puolitutut tuntuu olevan raskaana tai juuri synnyttäneitä, ja itsellä menee ovis toisensa jälkeen ohi ilman, että osu ja uppos? Ja MIKSI Mies on taas seuraavan ovulaation aikaan ihan väärässä työvuorossa?!

Hitto vie. Jos olisin tiennyt kunnon hormonimyrskyn iskevän näin iltasaikaan, olisin ehkä malttanut olla hotkaisematta sitä suklaalevyä kokonaan aiemmin tänään. Nyt paitsi paha mieli, kohta naama myös täynnä finnejä.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Ei uutta länsirintamalta

Eikä kyllä miltään muultakaan rintamalta. Vapunjuhlinnan sisäisen kosteuden aste nousi asteella tai toisellakin, kun puna-armeija saapui juhlaseurakseni odotettua aiemmin ja sain vappukarkeloinnin ohella leikkiä rättien ja kuukupin kanssa. Ei saatu siis jälkeläistä taaskaan aikaiseksi.

Mun pitäisi varmaan palaveerata Miehen työnantajien kanssa vakavasti aiheesta Miehen työvuorot ovulointiajankohtina. Viime ovis meni TAAS ohi onnellisesti, koska Mies teki vaihteeksi yövuoroa, nukkui päivät ja oli hereilläoloaikansa kuin perseeseen ammuttu karhu. Onkohan ne kuspiät suunnitellu tehtaalla työvuorolistat ihan vaan mun kiusaksi, häh?!

Noh, onneksi Miehellä on neljän viikon kesäloma. Jos sillon ei saada säpinää aikaiseksi, niin lupaan pyhästi siirtää lapsenhankinnan vähintään viiden vuoden päähän. Helevetti.