Diagnoosi: normospermia

Miehen sperma-analyysin tulokset tipahti tänään postiluukusta, ja oon tässä viimeiset puoli tuntia kryptannut niitä auki herra Googlen ja rouva Wikipedian avulla. Hyvältä näyttää: siittiöiden määrä ja liikkuvuus kohdallaan, vähäistä agglutinaatiota, rakenteessa vähän moittimista (normaaleja vain 46%, kun viitearvo >50%), lääkärin loppulauselman mukaan "hedelmöittämiskyky on normaali". Että ainakaan Miehessä ei tuon yhden näytteen perusteella ole mitään vikaa.

Toisaalta helpottava tieto (ja Mieskin vaikutti tyytyväiseltä saadessaan tietää, ettei hänen miehisyytensä ole vaakalaudalla :D), mutta seuraavaksi herääkin kysymys, että mitähän vikaa minussa sitten on, kun ei tärppää. Koska jossainhan sen vian on oltava, ja kun ei kerran Miehessä, niin...

Papa-näytteen tuloksiakin joudun odottelemaan vielä vajaan viikon, ja lääkärikäyntiinkin on aikaa vielä pieni ikuisuus. Voi kun päivät menisi nopeasti, niin loppuisi tämäkin perhanan kärvistely!

Noh, jotain hyvääkin sentään: Iso Paha Vuokratyöfirma lähestyi tänään ja tarjosi kesälle yhteen asiakasyritykseen pidempiaikaista työpätkää. Tuloja tiedossa kesälle, jee!

Kp 3. Vissiin kai.

Herra Murphy on aina ollut läheinen ystäväni: kaikki mikä voi mennä pieleen menee pieleen ja niin päin pois. Tällä kertaa herra Murphy ilahdutti vierailemalla mun luona tiistaina, jolloin oli varattu papa-näytteelle aika.

Tiistaiaamuna vatsaa väänteli melko lailla ja olin jo valmistautunut soittamaan labraan, että sori hei, menkat alkoi, lykätään papaa tuonnemmaksi. Vatsanväänteet osoittautuikin sitten tavallista reippaammaksi suoliston toiminnaksi eikä verta näkynyt, joten möngin tyytyväisenä labraan.

Noh. Kun labrassa sitten näytteen ottava hoitaja ja vieressä töllistelevä hoitajaopiskelija (sentään naispuolinen) oli kaivelleet lähetteet ja esitiedot koneelta ja pääsin selälleni laverille, hoitaja tuumasi, että jaaha, täällä näyttäis kyllä vähän veriseltä, eihän sulla menkat ole alkaneet. Tähän totesin ihan tyynenä, että "no jos onkin alkaneet, niin ei ne sitten housuun asti ole ehtineet". (Tässä vaiheessa hoitajaopiskelijaa taisi hieman hihityttää. Hyvä, jos mun aivopieruista on edes jollekin hupia. :D) Hoitaja päätti sitten kuitenkin "vähän putsata" paikkoja ja yrittää näytteenottoa, ja siitä papa-näytteen otosta tulikin sitten elämäni inhottavin sellainen. Kummasti kirvelee ja tuntuu, kun ISOLLA pumpulipuikolla pyöritellään alapäässä niin kuin viemäriä rassattaisiin...

Nyt sitten joudun soittelemaan parin viikon päästä papan tuloksia, että saako näytteestä selkoa vai ei. Piru vie jos joudun uudestaan näytteenottoon, menee nimittäin sitten tiukille, että ehtii saada tulokset ennen toukokuun lopun lääkärikäyntiä...

Paparonklauksen myötä puna-armeijakin sitten iski kunnolla. Tai ainakin mä luulen, että ne oli nyt sit ne menkat. Eilen ainakin särkylääkettä kului siihen malliin, ettei kyseessä ollut mikään hoitajan käsittelyn jälkivuoto. Tai sitten se ronklasi pikkasen liian syvältä ja otti sen näytteen munasarjoista asti. :P Tällä hetkellä nyt kuitenkin elän siinä uskossa, että kierto starttasi tiistaina, ja sen mukaan mennään. Pitääkin katsella, mihin laskurit lykkää hedelmälliset päivät ja oviksen, ovistestit nimittäin loppui enkä uusia osta ennen ku on käyty lääkärissä.

Vappukin on jo parin päivän päästä. Taitaa hiljaista pidellä täällä päässä vapun ajan: säätiedote ei lupaa hyvää, eikä ole edes sen kummemmin juhlafiiliskään. Kaveri lupasi kyllä lämmittää (aitoa puulämmitteistä <3) saunaa aattoaamuna, ja sunnuntaina lupasin käydä kääntymässä entisten opiskelukavereiden piknikillä. Plus huomenna meillä on siivouspäivä. Oon nimittäin kuullut huhuja, että asunnon lattiat kannattaa luututa useammin kuin joka kolmas tai neljäs kuukausi...

Aktiivilomalle anoppilaan!

Kyllä on nyt kuulkaa maailmankirjat sekaisin. Yleensä kun Miehen kanssa lähdetään kotikonnuille lomailemaan/kyläilemään, meille riittää yksi iso kassillinen vaatetta plus pari-viis pienempää nyssykkää riippuen siitä, raahaako meikäläinen mukanaan puolikkaan vai neljäsosakirjaston. Tällä kertaa mukaan on kuitenkin lähdössä lisäksi kaksi (2!) kassillista urheiluromppeita! Mies meinasi järjestää isänsä kanssa pienimuotoisen Tour de Perähörölän ja fillaroida kuin pieni eläin, enkä mäkään näin ollen voinut hylätä juoksulenkkareita ja -vermeitä viikonlopuksi. Tunnen itseäni nimittäin sen verran hyvin, että voin varmuudella sanoa juoksuharrastuksen tyssäävän het alkuunsa, jos nyt luistan juoksuohjelmasta edes sen pari päivää... Ja onpahan nyt hyvä syy myös poistua anoppilasta, jos alkaa syystä tai toisesta mennä hermot appiukon touhotukseen. :D

Hokasin muuten, että nyt mennään jo kp25:ssa, eli jos kroppa jatkaa superlyhyillä kierroilla, menkat saattaa iskeä päälle pyhien aikana. Mikä puolestaan pistää ensi viikon kuviot jälleen uusiksi, koska mulla on varattu aika papa-näytteen ottoon ensi tiistaina: uuden ajan saaminen voi maakunnan sairaanhoitopiirin resurssipulan tuntien olla kiven alla. :/ Muuten näytteenotot onkin sitten plakkarissa, Mieskin vei omat näytteensä alkuviikosta analyysiin. Eikä se Mehiläisen analyysitaksakaan ollut kuin 143e, ja siitäkin voi saada ilmeisesti Kelalta jotain korvauksia, koska Miehelle oli tyrkätty Kelan lomakkeet mukaan. Ehkä tämä vauvaoperaatio ei ihan vielä viekään meitä vararikkoon!

Muutamassa blogissa näkyi alkaneen jonkinlainen projekti, jossa pyritään tiineytymään kesän aikana. Toisaalta houkuttaisi ajatus proggikseen mukaan lähdöstä, mutta toisaalta taas en haluaisi turhaan asettaa itselle (ja Miehelle) sen enempää paineita, kun ei vielä tiedetä, että ollaanko tässä ylipäänsä hedelmöittymiskykyisiä. Mielenkiinnolla seurailen kuitenkin muiden projekteja, toivottavasti kevät ja kesä tuo itse kullekin hyviä uutisia. :)

Nyt viimeistelemään pakkausoperaatiota ja sitten unille. Hyvää pääsiäistä lukijoille!

Nyt v***u oikeesti.

Katseltiin Miehen kanssa uutisia aiemmin päivällä, ja ainakin Ylen otsikoissa ja uutisinserteissä mainittiin, että tänään julkistetusta uudesta äitiyspakkauksesta on heti noussut paljon keskustelua. Uutispätkässä jopa näytettiin vauva.fi:n keskusteluketjusta pätkiä, joissa uusi äitiyspakkaus lytättiin "pliisuksi" ja "poikamaiseksi" ja "värittömäksi". "En kyllä pukisi noita meidän Kerttu-Irmelille, niin ovat rumia että hyi yäk". (ei suora sitaatti, toim. huom.)

Harvoin jaksan vetää palkokasvia nenäonteloon netin vauvakeskusteluista, mutta JUMALAUTA. Harvassa yhteiskunnassa saa vastaavanlaista etuutta, ja sitten nämä älykääpiöt kehtaa kitistä siitä, että ILMAISEKSI saatavat ja monelle tarpeelliset vaatteet ja tarvikkeet ovat RUMIA. Ok, jos on tarkka siitä, että omalla kultamurmelilla on just eikä melkeen oikeanväriset potkuhousut, niin ottakoot sitten sen 140 euroa ja katsokoot, että montako design-bodya sillä saa ostettua. Perkele. Ja ihan turhaan minusta haikailevat, että "kyllä oli toissavuonna/viime vuonna/vuonna 1984 paljon kivempia ja söpömpiä toppahaalareita pakkauksessa". Olisitte säästäneet ne vanhat ja söpömmät vaatteet, niin ei tarttis kitistä!

Ja sanottakoon nyt vielä, että vaikka ne äitiyspakkauksen vaatteet olikin aika vaaleasävyisiä ja ruokalapun kuviointi turhan retroa meikäläisen makuun, niin silti mun mielestä ne oli kivan näköisiä ja söpöjä. Että jos nyt täällä tärppäisi, niin riemusta kiljuen ottaisin vastaan tuon pakkauksen sisällön, oli tulokas tyttö tai poika.

Oon muutenkin tänään ollu ihmeen ärhäkällä ja kinastelevalla päällä. Joko mulla on varhainen PMS, tai sitten lähestyvät vaalit kiristää hermoja. Mieskin kävi näissä vaaleissa äänestämässä, kun meikäläinen on täällä jo viikkokaupalla paasannut siitä, kuinka nyt v***u aikusten oikeesti pitää saada jotain rotia tähän yhteiskuntaan. Vaalikiimaa, niin kuin Hesari taisi asian ilmaista. :D

Ei kai mulla muuta. Avautumisen voinkin kivasti päättää korkkaamalla jääkaapissa jo viikkotolkulla odotelleen siiderin. Onneksi telkkarista ei tule vaaliohjelmia ennen sunnuntai-iltaa.

Terkkarista päivää

Nonni, terkkari kohdattu ja vielä toistaiseksi hyvä mieli. Pelkäsin heti aamusta, että meidän terkkari on kuitenkin joku vanha kääkkä tai kauhea lässyttäjä, mutta lopulta vastassa olikin suht nuori, mutta sopivan symppis ja myötätuntoinen nainen, jonka kanssa oli mukava jutella. Ihan aasiakkaaksi ja vaativaiseksi en kehdannut ryhtyä, mutta mainitsin kuitenkin endo-epäilyistäni ja se kirjattiin myös taustatietoihin lääkärille tiedoksi.

Seuraava etappi onkin sitten näytteidenotto sekä mulla että Miehellä. Ensi viikolla ainakin meikäläinen meinasi suunnata labraan pissimään purkkiin ja antamaan verinäytettä, samaten Mies meinasi toimittaa spermanäytteen Mehiläiseen (joka näin ohimennen sanoen veloittaa kuulemma 160 euroa sperma-analyysista, wtf?!). Lääkäriaika varattiin vasta toukokuun lopulle, että kaikkien näytteiden tulokset ehtii valmistua lekurireissulle mukaan otettaviksi ja analysoitaviksi.

Hieman nauratti vastaanotolla, kun terkkari selitti, mitä kaikkia näytteitä meiltä otetaan ja miksi ja tuntui koko ajan varovan sanojaan, ettei vaan loukkaisi meitä kumpaakaan. Esimerkiksi nyt vaikka se Miehen spermanäyte. Terkkari yritti kovin kauniisti kuvailla koko näytteenantoprosessin ja kysyi vielä Mieheltä, että no miltä tämä näytteenanto nyt susta tuntuu. Mies, joka alkoi yövuoron ja orastavan flunssan jäljiltä olla vähän äreä, tokaisi vaan, että "no ei kai tässä sen kummemmalta tunnu, kyllä mä purkkiin voin kerran sihdata niin saadaan tämäkin pois päiväjärjestyksestä". Että tällainen hälläväliä-asenne meillä tänä aamuna. :D

Vaikka terkkaritäti olikin oikein mukava ja symppis, jäi mulle silti ehkä kuitenkin sellainen tunne, että terkkari vähän ihmetteli meidän suht rentoa asennetta koko lapsettomuusasiaan. Mä vastailin terkkarin kysymyksiin suoran rehellisesti ja sanoin muun muassa, ettei lapsettomuus ole meille mitenkään erityisen kipeä asia tai vaikea aihe, vaan siitä on puhuttu avoimesti sekä keskenämme että muutamille valituille ulkopuolisillekin. Jossain vaiheessa sanoinkin terkalle, etten ainakaan vielä osaa edes olla huolissani meidän lapsettomuuden mahdollisista syistä, vaan haluan vain lähinnä päästä lääkärintarkastukseen ja kartoittaa yleisesti tilannetta. Luultavasti terkkarin yleisimpiä asiakkaita ovatkin ne parit, joille lapsettomuus on todella kipeä ja ahdistava asia ja jotka alkavat olla jo epätoivoisia, ja me "no kunhan nyt joskus jotain tapahtuu" -parit ollaan vähemmistössä.

Näin vielä pienenä lisähuomiona mainittakoon, että lapsettomuushoitoihin hakeutuvaa paria tuskin lämmittää istua odotushuoneessa, jonka lehtihyllyssä ensimmäisenä osuu silmään Vauva-lehti ja Odottavan äidin opas. Liekö ne sitten eksyneet sinne perhesuunnitteluneuvolan hyllyyn vahingossa, mene ja tiedä. Mä kyllä sanoin Miehelle, että "nuo lehdet on tuossa ihan varmasti vittuilumielessä". :P

Vain asia puuttuu

Rikotaanpa hiljaisuutta välillä, vaikkei varsinaista asiaa olekaan.

Huomenna olis se neuvola-aika. Kyllä mieltä lämmittää herätä aamukuudelta, että ehtii terkkariin 8:15, etenkin kun sieltä singahdan aika lailla heti lähtöruudun kautta koululle pakertamaan kurssitöitä ja kotiudun vasta viideltä. Miehen mieltä lämmittää varmasti vielä enemmän tulla yövuorosta kotiin puolen seitsemän aikaan, kun ei pääse heti nukkumaan, aamukahviakaan ei voi juoda ettei unet mene pilalle ja muutenkin Mies inhoaa lääkärikäyntejä. Mä varmaan kuukkeloin puolen iltaa ja yötä kaikkia eri vaivojani, että voin sitten iskeä terkkarille vaatimuslistan kaikista kokeista ja testeistä, joita haluan itselleni tehtävän. Ainaskin sen endon mahdollisuuden haluaisin tutkittavaksi, ja kilpirauhasarvot voisi olla myös ihan hyvä tsekata, kun väsyttää aina ihan simona. Tai sitten oon vaan megaluokan hypokondrikko. :D

Juoksutöppöset on korkattu tälle keväälle, vaikka mun piti odotella vähän lämpimämpiä kelejä. Viikonloppuna kävin ihan vaan käpöttelemässä reilun puoli tuntia, että saan tossuihin tuntumaa, ja eilen tirvaisinkin jo melkein 10 minuuttia juoksua (tosin pienissä erissä ja löntystellen välillä). Palkkiona hyvä mieli ja tunne, että saan ehkä sittenkin jotain aikaiseksi, sekä helevetin kipeät penikat. Kun nyt vielä saan pidettyä kiinni tästä juoksuhommasta pidempään kuin muutaman viikon...

Näillä eväillä eteenpäin. Yritän heti huomenna postailla tunnelmia terkkarikäynnistä.

Run, Forrest, run!

Alkuviikon vitutuksesta selvitty, viimeistään tänään loputkin kyrsimiset jäivät kahvikupposen äärelle, kun kokoonnuttiin likkaporukalla lounastamaan ja päiväkaljoittelemaan (tosin allekirjoittanut tyytyi kahviin, kun kapakasta oli Crowmoor loppu eikä lonkero kuulostanut yhtä hyvältä).

Lounasseurana oli siis yliopistoaikaisia opiskelukavereita sekä yksi jo muualle muuttanut kaveri, jonka olin nähnyt viimeksi syksyllä hää-ristiäisissään. Osittain olin myös pelännyt ja arastellut tätä tapaamista, koska elin siinä uskossa, että tämä muualle muuttanut kaveri ottaisi lounaalle mukaan myös puolivuotiaan poikansa ja että keskustelu kuitenkin kääntyisi jatkuvasti lapsiin ja niiden hankkimiseen. Tällä kertaa nuoriherra oli kuitenkin jätetty mummonsa hoiviin, ja keskustelukin kulki enimmäkseen neutraaleissa ja meille tyypillisissä aiheissa: opiskeluissa, töissä, politiikassa, seksissä, häävalmisteluissa  (yksi porukasta on menossa marraskuussa naimisiin)... Toki lapsiaiheita sivuttiin pitkin lounasta ja kaljoittelua, ja lopulta uskaltauduin mainitsemaan mun ja Miehen ongelmista ja lääkäriin hakeutumisesta.

Ihmeen positiivista ja kannustavaa palautetta tuli tytöiltä, ottaen huomioon sen, että suurin osa meidän kaveriporukasta on joko ikisinkkuja ja meneviä naisia tai seurustelevia, joille lasten hankinta on omalla kohdalla aika lailla nounou. Vaikka onkin kaveriporukkansa ainoa, jolle lasten yrittäminen on ajankohtaista, on silti todella helpottavaa tietää, että myös näille vapaaehtoisesti lapsettomille voi välillä purkaa potutustaan ja tunteitaan, vaikka varsinaista vertaistukea ei olekaan tarjolla.

Sitten jotain aivan muuta, nimittäin urheilua. :P Olen tässä nyt kevään mittaan ravannut jumpalla ja venyttelytunneilla ja saanut pikkuhiljaa rapakuntoani kohotettua vain keskivertoa hieman huonommaksi kunnoksi (:D), ja jo aiemmin talvella pyörittelin - jälleen kerran - ajatusta juoksuharrastuksen aloittamisesta. Noh, kahvittelujen jälkeen lähdin sitten huvikseni pyörähtämään urheiluliikkeessä ja tutustuin vähäsen juoksukenkävalikoimaan ja hintoihin. Tarkoituksena ei siis todellakaan ollut ostaa kenkiä vielä, vaan lähinnä kartoittaa valikoimaa, mutta tietenkin paikalle osui avulias myyjä, joka tarjosi apua. Kyselin muutaman tyhmän kysymyksen, joiden jälkeen myyjä alkoikin jo laatia mulle jalka-analyysia ja penkoa lenkkarikasoja, eikä siinä vaiheessa auttanut enää peräytyä. Sovitin valehtelematta ainakin kymmenet kengät, ja lopulta löydettiin myyjän kanssa jopa kahdet kohtuuhintaiset ja tukevan tuntuiset lenkkarit mun lättäjalalle. Ja koska köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, ostin tietenkin niistä kahdesta parista sen kalliimman. :P

Pistin Miehellekin heti viestiä, että menin hönö ostamaan juoksulenkkarit ja että nyt sen pitää sitten potkia mua lenkille heti, kunhan jalkakäytävät sulaa ja ilmat lämpenee. Näinköhän se luulee sitä aprillipilaksi...

Että sellasta. Onpahan nyt ainakin kunnon motivaattori lenkkeilyharrastukselle: kun kerran on kalliit lenkkarit ostettu, niin pitäähän ne nyt juosta vähintään puhki! Kun nyt vaan vielä tosiaan ilmat paranisi ja lumet sulaisi hus pois.

Edit: Soitin äidille kyselläkseni kuulumisia, ja kysyin sivulauseessa, että onko meidän suvussa endometrioosia ja onkohan se perinnöllistä tms. Äidin siskolla kuulemma on endometrioosi, eli enpä ihmettelisi yhtään, jos se olisi mullakin syynä näihin kipuihin ja lapsensaannin vaikeuteen. Huoh.