8+0

Viime päivityksestä onkin vierähtänyt jälleen tovi. Olen ollut töissä melko tiiviisti kuluneella viikolla, ja kotona ollessa olen mieluummin nyhjännyt sohvalla lueskellen tai telkkaria katsellen kuin nakottanut tietokoneen äärellä.

Aloitetaan kuulumisten päivittäminen ronskisti ruumiintoiminnoilla. Viime päivien olotilan voisi tiivistää parhaiten onomatopoeettisesti: öörp, barf, glups. Kummallinen etova olo on edelleen riesana, muttei kuitenkaan ole vieläkään yltynyt oksenteluksi asti. Sen sijaan röyhtäilen kyllä välillä hyvinkin miehekkäästi: jostain syystä ilmaa tuntuu kertyvän vatsaan sekä suolistoon ihan järisyttäviä määriä. Aineenvaihdunta vaihtelee päivittäin: ensin muutaman päivän olen aivan tukossa ja ummella, ja sitten seuraavana päivänä ravaankin pytyllä parin tunnin välein. Voin vain kuvitella, millaiseksi tämä yltyy sitä mukaa, kun viikkoja karttuu...

Aikanaan alkuraskauden oireita kuukkeloidessani hymähtelin muun muassa metallin maulle suussa, mutta kah kummaa, niin vain sekin oire on nyt ilmaantunut. Pahinta on aamukahvin jälkeen, eikä välillä edes hampaiden pesu auta: puolen tunnin sisällä suussa maistuu taas ruoste. Myös väsymys hiipii pintaan kummallisina hetkinä: jo kahtena päivänä putkeen olen pilkkinyt sohvalla keskellä päivää (Mies tosin epäilee sen johtuvan siitä, että telkkarissa on päällä Eurosport ja Tour de Francen lähetys :D).

Mies on viime päivinä ahdistellut meikäläistä muun muassa auto- ja asuntoasioilla. Alun perin ajatuksena oli, että perheenlisäyksen ilmoitellessa tulostaan ostettaisiin oma asunto, mutta asuntotarjontaa ja lainoja vertaillessa todettiin, ettei nykyisillä tuloilla ja säästöillä ole varaa ryhtyä velallisiksi. Ja koska mä olen edelleen opiskelija, helpoin ja halvin ratkaisu on hakea opiskelija-asuntoa. Eilen Mies yritti jo saada mua täyttelemään asunnonvaihtohakemusta, mutta mä mieluummin odottelen ensimmäiseen neuvolaan tai jopa np-ultraan asti, ennen kuin alan tehdä suurempia päätöksiä. Ihan vaan siltä varalta, ettei kaikki menekään niin kuin Strömsössä. Auton vaihdosta suurempaan on puhuttu toistaiseksi melko yleisellä tasolla, ja luultavasti autonvaihtorumbaan ryhdytään vasta loppuvuodesta, kunhan saadaan hankittua se isompi kämppä sekä vaunut (pitäähän niitä pystyä mallailemaan takakonttiin, ettei niitä tarvitse katolla rahdata!).

Varusteluista puheen ollen, yllätyin positiivisesti maanantaina, kun oltiin Miehen kanssa kaupungilla tappamassa aikaa ennen Harry Potterin näytöstä. Mies kysyi yks kaks yllättäen, että "onkos tässä keskustassa lastenvaateliikkeitä, voitais käydä vähän kurkkimassa?". Yleensä Mies nimittäin INHOAA shoppailua ja kaupoissa muuten vaan kiertelyä. Käytiin sitten Name Itissä sekä Polarn O Pyretissä pällistelemässä vaatteita, mutta ei sentään vielä ostettu mitään. Miestä nauratti, kun meikäläinen herppaili a) vaatteiden selvistä tyttö-poika-värijaotteluista ja b) newborn-kokojen pienuudesta. Siis oikeasti: vauva, joka mahtuu 50cm bodyyn on ihan HELVETIN pieni tirppana! Pelottavaa.

Vaikka mulla onkin pieni pelko perssiissä kakkajalan suhteen, päätettiin silti, että ensi viikon neuvolan jälkeen kotikonnuilla vieraillessa kerrotaan kummankin vanhemmille raskaudesta. Tai mitä neuvolassa nyt sitten selviääkin. Sekä mun äiti että anoppi työskentelevät molemmat hoitoalalla, joten kovin kauaa ei niiden tarkoilta silmiltä raskausoireita salailla. Varsinkin anoppi hoksaa varmasti jonkin olevan "vialla", kun mun aikaisempi 3-4 kuppia kahvia päivässä onkin vähentynyt yhteen. :P

Tällaista täällä. Neuvolaan tasan viikon päästä, jee!

Aftermath, osa 2

Nyt kun viikko plussauksesta on kulunut, alkaa mieli jo hieman rauhoittua ja ajatus tulevasta vauvasta iskostua pikkuhiljaa päähän. En enää edes tarkista joka vessareissulla, onko paperiin tullut verta, ja vatsanväänteetkin tunnistan joko ilmavaivoiksi tai pikkukrampeiksi enkä heti pelkää pahinta. Toisaalta taas vähän huolestuttaa se, etten OSAA pelätä pahinta tai varautua keskenmenoon...

Eilen illalla saunareissulla vilkaisin pukuhuoneessa peiliin ja hoksasin, että tissit on erinäköiset kuin ennen! Käskin Miestäkin katsomaan rintamusta tarkemmin (minkä Mies teki enemmän kuin mielellään ;D), ja eroa on kuulemma tullut: rintamus on aiempaa hieman turpeampi ja nännipihat laajentuneet. Eron huomaa myös rintsikoissa: vasta muutama kuukausi sitten sopivan kokoisina ostetuista liiveistä tuntuu nyt pursuilevan yli. Toivottavasti ryntäiden kasvu ei ole kovin runsasta raskausaikana: jo raskautta edeltänyt C/D-kuppi tuntui välillä turhan suurelta tähän kroppaan, kun rintakehän ympärys ei kuitenkaan ole kuin pikkasen reilu 70cm. :P

Etova olo ja kuvotus iskee edelleen helposti, etenkin jos en ole syönyt pariin tuntiin. Olen yrittänyt ratkaista jatkuvaa napostelun tarvetta ostamalla hedelmiä ja juomalla vissyä sekä yrittänyt pienentää varsinaisella ruokailulla annoskokoja, ettei paino pompsahtaisi heti uusille lukemille. Ja siitäkin huolimatta mulla on ihan selkeä turvotuspötsi. Mies tuijotteli eilen mun röllykkää kun röhnötin sohvalla ja ihmetteli, että "eihän se vielä voi näkyä?!". Juu ei, kyllä tämä maha on vasta sitä pre-turvotusta. Valitettavasti. Tosin veikkaisin, että Se Oikea Maha ilmaantuu suht ajoissa näkyviin eteenpäin kallistuneen kohdun "ansiosta".

Olen myös liittynyt jo ensimmäiselle vauvapalstalle netissä, ja onneksi taisin valita sen, jolla on täyspäisintä porukkaa. Kaksplussaa ja muita vastaavia lukiessa olen hajoillut jo useaan otteeseen, mutta Vauva.infon foorumilla meininki on aivan toinen: ketään ei morkata tai syyllistetä ja tyhmiinkin kysymyksiin saa asiallisen vastauksen. Etenkin näin alkuvaiheessa netin vertaistuki on tarpeen, kun ei vielä kehtaa kysellä lähipiirin perheellisiltäkään asioita. Mutta kunhan viikkoja kertyy, alan vaivata tuttuja ja kavereitakin tyhmillä kysymyksillä. :P

Nyt pitää vaan yrittää pitää itsensä kuosissa, että jaksan töissä. Ensi viikolla alkaa ruuhkaviikot, joten työvuoroja on tarjolla reilusti ja luultavasti suurimmaksi osaksi yöaikaan. Hyvästi siis, sosiaalinen elämä. :/

Rv 6+4

Aftermath, osa 1

Ajatus vatsan sisäisestä asukkaasta alkaa pikkuhiljaa konkretisoitua, vaikka suurimman osan ajasta onkin sellainen tunne, että eilinen testi oli viallinen ja parin päivän päästä kuitenkin alkaa menkat. Eilen illalla nukkumaan käydessä alavatsaa vihloi vähän menkkakipujen tapaan, ja tänään kaupungilla tallaillessakin välillä nippaisi vatsasta siihen malliin, ettei eilinen plussatulos tainnut kuitenkaan olla pelkkää unta.

Oman neuvolaterkkarini soittoaika oli tänään klo 8-10, joten pakotin itseni aikaisin ylös ja sainkin terkkarin luurin päähän. Ensimmäinen neuvolakäynti sovittiin kolmen viikon päähän, jolloin myös eka ultra. Terkkari vaikutti puhelun perusteella mukavalta vanhemmalta naishenkilöltä, kyseli jo nyt mun vointia ja suositteli raskausvitamiinien aloittamista (check - apteekista tarttui matkaan Multi-Tabsia). Nyt kun vaan sen kolme viikkoa kaikki menisi kuin Strömsössä...

Parhaalle ystävälle oli pakko soittaa eilen illalla ja kertoa tapahtuneesta, muuten olen pitänyt mölyt mahassani. Mies meinasi kertoa ystäville ja vanhemmilleen vasta neuvolakäynnin jälkeen, jolloin viikkoja on kasassa noin 9.Luultavasti itsekin yritän "pysyä kaapissa" mahdollisimman pitkään, ja äiti hoitaa joka tapauksessa uutisen levittämisen muulle suvulle sitten joskus. Juorukello-ystävistä puhumattakaan. :P

Psykosomaattista tai ei, mutta eilen ja tänään on ollut välillä hassun ökkö olo. Ei varsinaisesti okseta, mutta aamukahvi ei uppoa ihan samaan malliin kuin ennen. Nälkä tuntuu kurisevan mahassa tiuhempaan tahtiin, mutta määrällisesti ruokaa ei uppoa entistä enempää. Ja koko ajan pierettää: aamulla pöristiin sohvalla Miehen kanssa kilpaa. :D

Joo-o. Keskity tässä nyt sitten graduntekoon, kun herra Google kutsuu vähän väliä milloin minkäkin tarpeellisen tiedonhaun tiimoilta. Viimeisimpänä hakuna "raskausajan ummetus". Omnom.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Kuva kertonee olennaisen.

Ajatuksenjuoksu plussatestin jälkeen: "Apua, missä on allergialääkkeen tuoteseloste, voiko tätä syödä raskaana? Mitenkähän ne juhannuksen 2,5 annosta alkoholia, tai maanantainen viinilasillinen ja yksi siideri, onkohan niistä haittaa vai tuleeko meille FAS-lapsi? Ei perhana, nythän mulla menee ensi vuoden opinnot ihan uusiksi..."

Ehkä se ilo ja riemu iskee sitten parin päivän viiveellä. Nyt on lähinnä pöllämystynyt ja hämmentynyt olo.

Edellisistä menkoista laskien rv 5+4. Huomenna soitto neuvolaan. Lapsettomuuspoliaikaa en vielä peru, ihan kaiken varalta.

Kp 37

Otsikko kertoo olennaisen: pitkä kierto menossa jälleen. Jos vielä huomennakaan ei ala vuoto, ollaan ennätyslukemissa ja apteekin raskaustestihylly saattaa alkaa houkutella meikäläistä ostoksille.

Kropan lisäksi pääkin on sekaisin ku seinäkello. Keskiviikkona painelin elämäni ensimmäiseen yövuoroon, ja koska en ehtinyt nukkua päikkäreitä ennen töihin lähtöä, vuoron loppuessa aamukuudelta olin ihan tillintallin. Eilinen päivä menikin sitten täysin koomassa, ja vielä nytkin on pikkasen hönö olo kun unirytmi on sekaisin. Ja iltavuoroon pitäis mennä vielä töihin. Alan vihdoinkin tajuta, miltä Miehestä tuntuu yövuoroviikoilla, kun valvoo yöt ja yrittää nukkua +30-asteisessa kämpässä päiväsaikaan. Puhumattakaan omasta äidistäni, joka työskentelee hoitoalalla ja vielä viime kesänä teki pelkkää yövuoroa...

Viikonloppuna voisikin käydä vihdoin ja viimein testaamassa läheisen uimarannan veden lämpötilan. Ettei käy niin kuin muutama kesä sitten, jolloin kävin kesän ensimmäisen ja ainoan kerran järvessä uimassa elokuun lopulla. :D

Paluu arkeen

Juhannus tuli ja meni tänäkin vuonna anoppilassa, yhtä juoksulenkkiä lukuunottamatta hyvinkin laiskanpulskeissa merkeissä. On se kumma, kuinka aina juhlapyhinä tulee syötyä ihan saakelisti ja sitten ähkitään sohvalla sikiöasennossa maha pinkeänä, eikä siltikään seuraavalla aterialla osaa ottaa ruokaa sopivasti. Noh, onpahan taas kiloja joita pudottaa lenkkeilemällä. :P

Mulla on alkanut elämässäni uusi itsesensuurin aika: appiukko liittyi Facebookiin muutama viikko sitten, ja nyt joudun TAAS miettimään vähintään kolme kertaa ennen kuin postaan FB:iin yhtään mitään. Ei siinä mitään, että appiukko on mukana sosiaalisessa mediassa, onhan mun äitikin naamakirjailija, mutta kyllä apelle olisi joku voinut pitää ensin jonkinlaisen FB for dummies -koulutuksen ennen kuin sen päästi irralleen internetiin. Jos mulla olisi yhtään enempää pokkaa, olisin voinut itse mainita appiukolle ainakin seuraavat pikkuseikat:

a) Statuspäivityksen ei tarvitse olla romaanimittainen tai liian yksityiskohtainen kuvaus päivästä (tämän voisi muuten moni nuorempikin FB-käyttäjä muistaa, toim. huom.). Puujalkavitsitkään ei naurata, jos sellainen on statuspäivityksenä 4 kertaa päivässä.

b) Ihan jokaista kaveripyyntöä EI OLE PAKKO hyväksyä: juhannuksena todistin vierestä, kuinka appi hyväksyi kolme henkilöä FB-kavereikseen ja alkoi sitten miettiä, että "ketähän nämäkin on, jotain tuttuja varmaankin"...

c) Vaikka se oma ja ainut lapsenlapsi (eli Miehen veljentyttö 1,5v) onkin ihana ja rakas ja valokuvauksellinen, niin ei niitä kullanmurun valokuvia tarvitse laittaa nettiin tonnikaupalla. Kyllä ne lapsen vanhemmat osaa sen homman ihan itsekin.

Tuohon viimeiseen pointtiin liittyen käytiin Miehen kanssa aika lailla vakavaakin keskustelua aiheesta lapsen tietojen ja kuvien jakaminen netissä. Appiukon toilailuja seuratessani olen tullut nimittäin siihen tulokseen, että jos/kun meille se kakkajalka tulee, niin MINÄ ja VAIN MINÄ olen se, joka siitä lapsesta laittaa valokuvia nettiin, ja silloinkin hyvin rajoitetusti. Ja jos muut haluavat esim. naamakirjaansa laittaa kuvan, jossa meidän muksu esiintyy, niin kysyköön ensin luvan meikäläiseltä tai Mieheltä. Piste. Mun mielestä ei nimittäin ole mitenkään tarpeellista, että alaikäisestä lapsesta on netissä lukemattomia kuvia kaikkien töllisteltävinä. Varsinkaan sellaisia otoksia, joissa nassikka viipottaa ilman rihman kiertämää tai joissa on kuvattu lapsen vaipansisäisiä tuotoksia lapsen alapään ollessa kuvassa mukana (oi kyllä, em. veljentytöstä on FB:ssa myös tällainen kuva, tosin isänsä postaamana...).

Kakkajalasta puheenollen, täällä mennään harvinaisen pitkällä kierrossa: tänään on jo kp33, vaikka menkkojen piti saapua juhannuksena. En kuitenkaan vielä liputa onnesta, koska oletettuna ovisajankohtana olin reissussa ja lapsentekopuuhat jäi vähälle, joten kyseessä lienee vaihteeksi pitkä kierto.

Nyt arkitouhujen pariin: juhannuspyykit odottaa pesua, kaupassa pitää käydä ja lenkkikään ei tekisi pahaa. Ja jossain välissä pitäisi se gradukin tehdä pois kuljeksimasta. Huoh.

Lähete ja lämpöhalvaus

Kah kummaa. Sillä välin, kun olin Helsingissä turisteilemassa pari päivää, posti oli kiikuttanut kirjeen naistentautien polilta. Meille on nyt sit varattu eka aika polille 31.8. Pistin Miehen kännykkään jo muistutuksen sekä ylimääräisen hälyn paria viikkoa ennen, että muistaa ottaa sille päivälle vapaan tai puolikkaan vapaan. Tai ainakin olettaisin, että meitä kumpaakin siellä kaivataan, koska mukana tuli esitietolomake myös Miehelle, vaikka lähete olikin vain mun nimellä. Mut jee, onpahan taas mitä odottaa.

Vietin tosiaan muutaman päivän Helsingissä ystävän kanssa turisteilemassa, kävin mm. elämäni ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa. Museoihinkin oli tarkoitus mennä, mutta kun päästiin ekan museon ovelle, todettiin sen menneen poikkeuksellisen aikaisin kiinni, eikä jaksettu raahautua seuraavalle museolle, vaan lähdettiin sen sijaan terassille. Noh, kulttuuria se on ravintolakulttuurikin. :P Reissu kyllä rentoutti kummasti, vaikka paluumatkalla verenpainetta nostattikin Pendolinon viisi (5!) ylimääräistä pysähdystä ylikuumentuneiden jarrujen ja vastaantulevan liikenteen takia...

Oviksen pitäisi tapahtua tänään tai huomenna, mutta taidan silti harkita kahdesti ennen kuin alan ehdotella Miehelle petipuuhia. Huonolla tuurilla saataisiin vielä lämpöhalvaus, jos alettaisiin touhuta kämpän sisälämpötilan hipoessa 30 astetta. Ehkä illan viiletessä sitten voi asiaa ajatella uudemman kerran. :P