maanantai 8. elokuuta 2011

Pikkarit vinossa

Näin asiakaspalvelualalla työskentelevänä ja palvelualaa opiskelevana ottaa aina päähän, kun omalle kohdalle osuu ynseää palvelua. Tai sitten maanantai on ylipäänsä paska päivä soitella ja kysellä asioita.

Torstaina posti toi mukanaan kirjeen keskussairaalalta, ja np-ultra on ensi viikon perjantaina (19.8.). Mistä seurasikin se ongelma, etten olisi mitenkään ehtinyt sitä neuvolan ohjeistamaa 14 vuorokautta ennen verikokeisiin, veriseulaan kun olisi pitänyt mennä ajanvarauksella ja torstaina ei olisi ollut toivoakaan saada seuraavalle päivälle aikaa. (Tässä vaiheessa Mies jälkiviisasteli, että olisinhan mä voinut varata sen ajan jo reissusta kotiin palatessa ja käydä kokeissa, vaikkei ultra-aikaa vielä ollut tiedossa. Kiitti rakas, kylläpä piristi mieltä.)

Tänään soitin sitten heti aamusta labraan, ja ensimmäinen vapaa aika verikokeelle oli vasta keskiviikolle. Labran puhelimeen vastannut nainen oli TODELLA ynseä ja tyly ja selvästi yritti päästä musta mahdollisimman pian eroon. Lisäksi jostain syystä mulla oli vetämässä lähete myös virtsanäytteeseen, ja kun tätä ihmettelin ääneen, langan toisessa päässä ärähdettiin vain, että "no täällä se lähete nyt kuitenkin on, jätät sen näytteen tai et". Sitten soitin keskussairaalan äitipolille ja kysyin siitä 14 vuorokauden aikarajasta, ja puhelimeen vastannut tympääntynyt kätilö sanoi, että ei sillä mitään väliä ole, tulokset vaan viivästyy ja annetaan "sitten joskus". Jaaha.

Ymmärrän kyllä täysin, että hoitoalalla päivät on pitkiä ja kiireisiä ja puhelimet pirisee jatkuvasti, mutta ei kai se asiakaspalvelu nyt NIIN vaikeaa ole? Labran tympeitä tätejä nyt en ihmettele yhtään, koska siellä olen aina saanut kohtalaisen tylyä palvelua, mutta tuosta äitipolin kätilöstä jäi kieltämättä paha maku. Toivottavasti kyseessä oli yksittäistapaus. Tai sitten soitin just lounasaikaan ja häiritsin polin ruokarauhaa. :P

Tällä viikolla onkin tiedossa hulinaa. Miehen kaveri tyttöystävineen meinasi pistäytyä huomenna kylässä matkalla pohjoiseen, ja keskiviikkona puolestaan mun paras kaveri tulee meille muutamaksi päiväksi vierailemaan. Viikonloppu vierähtääkin vaihteeksi töissä, kun messukeskus heräilee kesätauolta ja järjestää jonkun jättikonferenssin.

Miehellä alkoi tänään viimeinen lomaviikko, eikä mullakaan ole enää kuin kolme viikkoa kurssien alkamiseen. Toisaalta harmittaa, että kesä meni taas näin vauhdilla ohi, mutta toisaalta taas olen kaivannut opintojen tuomaa arkirutiinia ja ennen kaikkea sitä sosiaalista elämää. Kotona maatessa kun ei pahemmin kavereita näe ja Facebook on toisinaan ainut kontakti ulkomaailmaan. :/

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Kotona taas

Kotiuduttiin eilen vihdoin ja viimein anoppilasta, ja kylläpä on kiva olla kotona pitkästä aikaa! Appivanhempien luona on aina mukavaa ja viihdyn siellä kyllä hyvin, mutta kuitenkin aina tulee siellä käydessä sellainen "loisin toisten nurkissa" -olo, kun Mies touhuaa isänsä kanssa milloin mitäkin ja anoppi huseeraa pääasiallisesti keittiössä. Onneksi huushollissa on useampi telkkari ja paljon maksukanavia, joilta katsella älyvapaita ohjelmia paremman puutteessa. Myytinmurtajat ja Disney Channelin tarjonta toimii aina! :D

Raskauskaapista on tultu ulos aika rytinällä. Tulevia isovanhempia ja myös mun isovanhempia on nyt informoitu tulevasta tyypistä, ja hieman yllättäen mun äiti oli se, jolta mopo karkasi käsistä heti kättelyssä (Miehen vanhemmillehan tulokas on jo lapsenlapsi nro 2, toisin kun mun äidille). Äiti oli heti seuraavana yönä työvuorossa ollessaan muistanut mainita jokaiselle, että "miustapa tuleekin mummo!", ja uutinen on levinnyt äidin kavereille jopa ulkomaita myöten. Sanoinkin äidille eilen puhelimessa, että helpointa sen olis julkistaa uutinen paikallislehdessä sen sijaan, että lähettää tekstiviestejä ja FB-viestejä kaikille erikseen. Toivottavasti se kuitenkin hoksasi, että se oli vitsi. :P

Miehen veli perheineen sattui myös samaan aikaan vierailemaan anoppilassa, ja sovittiin jo langon avokin kanssa, että saadaan heidän vanhat yhdistelmävaunut sitten loppuvuodesta, kunhan Miehen 1,5-vuotias veljentyttö vähän kasvaa ja siirtyy matkarattaisiin. Äiti puolestaan lupasi kysellä työkavereiltaan mm. pinnasänkyjen ja hoitotasojen perään, työkavereiden joukossa on kuulemma tälläkin hetkellä 4 tai 5 vanhempainvapaalla. Jos hyvin käy, niin meille ei jää uutena hankittavaksi kuin autoon turvaistuin sekä tietenkin jonkin verran vaatteita, vaippoja ja leluja. Mikä ei tietenkään harmita lainkaan, olenhan pienituloinen opiskelija. ;)

Anoppilareissun aikana olin hämmästyttävän hyvävointinen koko ajan, ruoka maistui eikä yökötysolo iskenyt kuin kerran (ja sekin siksi, että erehdyin juomaan päivän aikana kaksi mukillista kahvia - kun mummo keittää kahvit, sille ei sanota ei...). Eilen kotiin päästessä iski kuitenkin ihan tolkuttoman huono olo, joka jatkuu yhä edelleen. Ehkä maailman rasittavin olotila: oksettaa ja pala hiissaa ruokatorvea eestaas, mutta oksennus ei vaan tule. Paha olo häviää heti, kun saa ruokaa nassuun, mutta 10 min ruokailun jälkeen se iskee uudelleen. Joudun ehkä turvautumaan sormet kurkkuun -taktiikkaan, jos ei muuten olo helpota. Yöks.

Töihinkin ilmoitin eilen, että joudun jättämään pesulatyöt väliin ja tekemään muita hommia loppuvuoden. Olin ensin ajatellut pimittäväni tietoa ainakin ekaan ultraan asti, mutta kun tarjottiin juurikin pesulaan aamuvuoroa, oli pakko kieltäytyä ja selittää tilanne. Puhelimessa ollut firman virkailija kuulosti ensin vähän nyrpeältä, mutta myönsi sitten, että minähän se itse tiedän parhaiten, millaisia töitä jaksan tehdä.

Ultrasta puheen ollen: olin jotenkin kuvitellut, että meille olisi jo tullut postissa tieto ultran ajankohdasta. Lähete sairaalaan lähti kuitenkin jo viikko sitten, ja terkkarikin sanoi, että lähetteitä lueskellaan ahkerasti ja ajat varataan hyvissä ajoin. Onhan tässä toki vielä kolmisen viikkoa aikaa, ennen kuin np-ultran "aikaraja" menee umpeen, mutta olishan tuo aika hyvä pikkuhiljaa tietää, että Mieskin osaa pyytää ultrapäiväksi vapaata töistä.

Vaan nyt taitaa kutsua arkipuuhat, eli reissupyykin pesu. Lattioiden luuttuaminen taitaa jäädä huomiseen. Jos tämä yökötys vaikka loppuisi siihen mennessä.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Neuvolasta päivää!

No niin, ensimmäinen neuvolakäynti takana, ja jälkifiilikset varsin positiiviset. Oma terkkari osoittautui keski-ikäiseksi, rennon asialliseksi naisihmiseksi, jonka kanssa oli helppo jutella ja jolta kehtasi kysellä kaikennäköistä. Neuvolakäynnin aluksi terkkari kysyi muutamat taustakysymykset ja availi valmiiksi lähetepohjia sairaalaa varten, ja sitten paineltiinkin heti toiseen huoneeseen ultrattavaksi. Meidän neuvolassa on kuin onkin siis ihan kunnon ultralaite, ja saatiin mukaan pari kuvaakin jääkaapin ovea koristamaan. Ja on kuvamateriaalia mitä näyttää huomenna tuleville isovanhemmillekin!

Siellä se pötköttää!
Oli kyllä ihan mieletön fiilis nähdä, että vatsassa oikeasti on JOKU. Sydämen syke näkyi selvästi, tyyppi taisi jopa vähän liikahdella (tai sitten itse heiluin sen verran, että tyyppikin näytti heiluvan) ja pää-perämitaksi terkkari sai 22mm, joka vastasi menkkojenkin perusteella määriteltyä rv 9+0:aa. Että ihan tässä ollaan aikataulussa. :) Parhaat naurut kyllä saatiin lasketusta ajasta: jos tyyppi on täsmällinen, se syntyy karkauspäivänä 2012. Voi lapsi parka. :D

Muuten eka neuvolakäynti menikin lähinnä taustatietoja ja terveystietoja listatessa, ja terkkari muisti kivasti Miestäkin ja kyseli tältäkin paljon kaikenlaista, muutakin kuin terveyteen liittyviä seikkoja. Mulla oli aika hyvät lähtökohdat: hemoglobiini 133, verenpaine 122/59 ja painokin vielä maltillisissa lukemissa, vain noin kilon verran verrattuna raskautta edeltävään puntarilukemaan (tosin oltiin syöty just ennen neuvolaan menoa). Osallistuttiin myös terkkarin opintoihin liittyvään kyselyyn, jossa terkkari esitti kysymyksiä parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen liittyen (terkkari suorittaa kuulemma seksuaalineuvojan täydentäviä opintoja AMK:ssa). Kotiin vietäväksi saatiin perinteinen iso läjä esitteitä ja Helistimen opastus-dvd, ja seuraava neuvola sovittiin syyskuulle.

Seuraava etappi on sitten sikiöseulontoihin liittyvät verikokeet sekä np-ultra. Mulle oli jokseenkin alusta asti selvää, että haluan seulontoihin kaiken varalta, lähinnä koska mulla on autistinen veli ja haluan kuitenkin hyvissä ajoin tietää, onko odotettavissa mitään erityistä. Eikä Mieskään kyllä vastustanut seulontoja, sanoi vaan mulle, että "teet niin ku parhaaksi näet".

Mieskin uskalsi nyt neuvolassa tyypin nähtyään kertoa vauvauutisia ulkopuolisille ja soitti heti parhaalle kaverilleen, josta ollaan kaavailtu yhtä lapsen kummia. Puhuivat ensin pitkään Miehen kanssa puhelimessa, ja sitten kyseinen kaveri soitti vielä mullekin erikseen onnitellakseen. :D Saas nähdä miten kaveri vielä hurahtaa: Miehen bestmanina toimiessaan kyseinen kaveri taisi stressata ja jännittää häitä enemmän kuin minä ja Mies yhteensä. :P

Jee, onpa hyvä fillis. Nyt voinkin pötkähtää sohvalle pläräämään esitteitä ja syömään eilisten leffaeväiden jämiä. Mieskin lähti tuulettamaan tunteitaan parin tunnin fillarilenkille.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Arabian-kaulailu alkakoon

No niin, tulihan se sieltä: oksennusrefleksi. Eilisen aamuvuoron jäljiltä olin nestehukkainen ja nälkäinen, koska +35 asteen lämpötilassa työskentely ei kummasti erityisesti lisännyt ruokahalua ja pelkkä vesi tökki pahasti. Kotiin päästessä sain juotua ehkä desin verran vettä, kun yks kaks yllättäen alkoi örpättää ja sitten halattiinkin vessanpyttyä. Nyt olen sijoitellut ämpäreitä taktisiin paikkoihin eli sängyn ja sohvan läheisyyteen sekä käskenyt Miestä pitämään väylän kylppäriin vapaana, ettei tarvitse ryhtyä luuttuamishommiin yrjön yllättäessä.

Nyt vaan pidän peukkuja, että tää "norjan alkeiskurssi" jää satunnaiseksi oireeksi, ettei tarvitse ensi viikolla anoppilassa viettää puolta päivää pytyn äärellä. Toisaalta taas luulen, että eilinenkin oksentelu johtui ihan vaan työpaikan kuumuudesta ja sen sivuoireista, koska tähän asti kotosalla ollessa on ruoka maistunut ja nestettäkin mennyt ihan mukavasti alas, vaikka lämmintä on piisannut. Pitää tarkkailla vointia vielä muutaman työvuoron ajan, ja jos sama meno jatkuu, niin pitänee ilmoittaa työnantajalle, että kiitti mulle riitti nämä hommat. Onneksi vuokratyöläisenä näin voi tehdä ilman, että työnantaja vetää sen kummempaa palkokasvia sieraimeen.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

8+0

Viime päivityksestä onkin vierähtänyt jälleen tovi. Olen ollut töissä melko tiiviisti kuluneella viikolla, ja kotona ollessa olen mieluummin nyhjännyt sohvalla lueskellen tai telkkaria katsellen kuin nakottanut tietokoneen äärellä.

Aloitetaan kuulumisten päivittäminen ronskisti ruumiintoiminnoilla. Viime päivien olotilan voisi tiivistää parhaiten onomatopoeettisesti: öörp, barf, glups. Kummallinen etova olo on edelleen riesana, muttei kuitenkaan ole vieläkään yltynyt oksenteluksi asti. Sen sijaan röyhtäilen kyllä välillä hyvinkin miehekkäästi: jostain syystä ilmaa tuntuu kertyvän vatsaan sekä suolistoon ihan järisyttäviä määriä. Aineenvaihdunta vaihtelee päivittäin: ensin muutaman päivän olen aivan tukossa ja ummella, ja sitten seuraavana päivänä ravaankin pytyllä parin tunnin välein. Voin vain kuvitella, millaiseksi tämä yltyy sitä mukaa, kun viikkoja karttuu...

Aikanaan alkuraskauden oireita kuukkeloidessani hymähtelin muun muassa metallin maulle suussa, mutta kah kummaa, niin vain sekin oire on nyt ilmaantunut. Pahinta on aamukahvin jälkeen, eikä välillä edes hampaiden pesu auta: puolen tunnin sisällä suussa maistuu taas ruoste. Myös väsymys hiipii pintaan kummallisina hetkinä: jo kahtena päivänä putkeen olen pilkkinyt sohvalla keskellä päivää (Mies tosin epäilee sen johtuvan siitä, että telkkarissa on päällä Eurosport ja Tour de Francen lähetys :D).

Mies on viime päivinä ahdistellut meikäläistä muun muassa auto- ja asuntoasioilla. Alun perin ajatuksena oli, että perheenlisäyksen ilmoitellessa tulostaan ostettaisiin oma asunto, mutta asuntotarjontaa ja lainoja vertaillessa todettiin, ettei nykyisillä tuloilla ja säästöillä ole varaa ryhtyä velallisiksi. Ja koska mä olen edelleen opiskelija, helpoin ja halvin ratkaisu on hakea opiskelija-asuntoa. Eilen Mies yritti jo saada mua täyttelemään asunnonvaihtohakemusta, mutta mä mieluummin odottelen ensimmäiseen neuvolaan tai jopa np-ultraan asti, ennen kuin alan tehdä suurempia päätöksiä. Ihan vaan siltä varalta, ettei kaikki menekään niin kuin Strömsössä. Auton vaihdosta suurempaan on puhuttu toistaiseksi melko yleisellä tasolla, ja luultavasti autonvaihtorumbaan ryhdytään vasta loppuvuodesta, kunhan saadaan hankittua se isompi kämppä sekä vaunut (pitäähän niitä pystyä mallailemaan takakonttiin, ettei niitä tarvitse katolla rahdata!).

Varusteluista puheen ollen, yllätyin positiivisesti maanantaina, kun oltiin Miehen kanssa kaupungilla tappamassa aikaa ennen Harry Potterin näytöstä. Mies kysyi yks kaks yllättäen, että "onkos tässä keskustassa lastenvaateliikkeitä, voitais käydä vähän kurkkimassa?". Yleensä Mies nimittäin INHOAA shoppailua ja kaupoissa muuten vaan kiertelyä. Käytiin sitten Name Itissä sekä Polarn O Pyretissä pällistelemässä vaatteita, mutta ei sentään vielä ostettu mitään. Miestä nauratti, kun meikäläinen herppaili a) vaatteiden selvistä tyttö-poika-värijaotteluista ja b) newborn-kokojen pienuudesta. Siis oikeasti: vauva, joka mahtuu 50cm bodyyn on ihan HELVETIN pieni tirppana! Pelottavaa.

Vaikka mulla onkin pieni pelko perssiissä kakkajalan suhteen, päätettiin silti, että ensi viikon neuvolan jälkeen kotikonnuilla vieraillessa kerrotaan kummankin vanhemmille raskaudesta. Tai mitä neuvolassa nyt sitten selviääkin. Sekä mun äiti että anoppi työskentelevät molemmat hoitoalalla, joten kovin kauaa ei niiden tarkoilta silmiltä raskausoireita salailla. Varsinkin anoppi hoksaa varmasti jonkin olevan "vialla", kun mun aikaisempi 3-4 kuppia kahvia päivässä onkin vähentynyt yhteen. :P

Tällaista täällä. Neuvolaan tasan viikon päästä, jee!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Aftermath, osa 2

Nyt kun viikko plussauksesta on kulunut, alkaa mieli jo hieman rauhoittua ja ajatus tulevasta vauvasta iskostua pikkuhiljaa päähän. En enää edes tarkista joka vessareissulla, onko paperiin tullut verta, ja vatsanväänteetkin tunnistan joko ilmavaivoiksi tai pikkukrampeiksi enkä heti pelkää pahinta. Toisaalta taas vähän huolestuttaa se, etten OSAA pelätä pahinta tai varautua keskenmenoon...

Eilen illalla saunareissulla vilkaisin pukuhuoneessa peiliin ja hoksasin, että tissit on erinäköiset kuin ennen! Käskin Miestäkin katsomaan rintamusta tarkemmin (minkä Mies teki enemmän kuin mielellään ;D), ja eroa on kuulemma tullut: rintamus on aiempaa hieman turpeampi ja nännipihat laajentuneet. Eron huomaa myös rintsikoissa: vasta muutama kuukausi sitten sopivan kokoisina ostetuista liiveistä tuntuu nyt pursuilevan yli. Toivottavasti ryntäiden kasvu ei ole kovin runsasta raskausaikana: jo raskautta edeltänyt C/D-kuppi tuntui välillä turhan suurelta tähän kroppaan, kun rintakehän ympärys ei kuitenkaan ole kuin pikkasen reilu 70cm. :P

Etova olo ja kuvotus iskee edelleen helposti, etenkin jos en ole syönyt pariin tuntiin. Olen yrittänyt ratkaista jatkuvaa napostelun tarvetta ostamalla hedelmiä ja juomalla vissyä sekä yrittänyt pienentää varsinaisella ruokailulla annoskokoja, ettei paino pompsahtaisi heti uusille lukemille. Ja siitäkin huolimatta mulla on ihan selkeä turvotuspötsi. Mies tuijotteli eilen mun röllykkää kun röhnötin sohvalla ja ihmetteli, että "eihän se vielä voi näkyä?!". Juu ei, kyllä tämä maha on vasta sitä pre-turvotusta. Valitettavasti. Tosin veikkaisin, että Se Oikea Maha ilmaantuu suht ajoissa näkyviin eteenpäin kallistuneen kohdun "ansiosta".

Olen myös liittynyt jo ensimmäiselle vauvapalstalle netissä, ja onneksi taisin valita sen, jolla on täyspäisintä porukkaa. Kaksplussaa ja muita vastaavia lukiessa olen hajoillut jo useaan otteeseen, mutta Vauva.infon foorumilla meininki on aivan toinen: ketään ei morkata tai syyllistetä ja tyhmiinkin kysymyksiin saa asiallisen vastauksen. Etenkin näin alkuvaiheessa netin vertaistuki on tarpeen, kun ei vielä kehtaa kysellä lähipiirin perheellisiltäkään asioita. Mutta kunhan viikkoja kertyy, alan vaivata tuttuja ja kavereitakin tyhmillä kysymyksillä. :P

Nyt pitää vaan yrittää pitää itsensä kuosissa, että jaksan töissä. Ensi viikolla alkaa ruuhkaviikot, joten työvuoroja on tarjolla reilusti ja luultavasti suurimmaksi osaksi yöaikaan. Hyvästi siis, sosiaalinen elämä. :/

Rv 6+4

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Aftermath, osa 1

Ajatus vatsan sisäisestä asukkaasta alkaa pikkuhiljaa konkretisoitua, vaikka suurimman osan ajasta onkin sellainen tunne, että eilinen testi oli viallinen ja parin päivän päästä kuitenkin alkaa menkat. Eilen illalla nukkumaan käydessä alavatsaa vihloi vähän menkkakipujen tapaan, ja tänään kaupungilla tallaillessakin välillä nippaisi vatsasta siihen malliin, ettei eilinen plussatulos tainnut kuitenkaan olla pelkkää unta.

Oman neuvolaterkkarini soittoaika oli tänään klo 8-10, joten pakotin itseni aikaisin ylös ja sainkin terkkarin luurin päähän. Ensimmäinen neuvolakäynti sovittiin kolmen viikon päähän, jolloin myös eka ultra. Terkkari vaikutti puhelun perusteella mukavalta vanhemmalta naishenkilöltä, kyseli jo nyt mun vointia ja suositteli raskausvitamiinien aloittamista (check - apteekista tarttui matkaan Multi-Tabsia). Nyt kun vaan sen kolme viikkoa kaikki menisi kuin Strömsössä...

Parhaalle ystävälle oli pakko soittaa eilen illalla ja kertoa tapahtuneesta, muuten olen pitänyt mölyt mahassani. Mies meinasi kertoa ystäville ja vanhemmilleen vasta neuvolakäynnin jälkeen, jolloin viikkoja on kasassa noin 9.Luultavasti itsekin yritän "pysyä kaapissa" mahdollisimman pitkään, ja äiti hoitaa joka tapauksessa uutisen levittämisen muulle suvulle sitten joskus. Juorukello-ystävistä puhumattakaan. :P

Psykosomaattista tai ei, mutta eilen ja tänään on ollut välillä hassun ökkö olo. Ei varsinaisesti okseta, mutta aamukahvi ei uppoa ihan samaan malliin kuin ennen. Nälkä tuntuu kurisevan mahassa tiuhempaan tahtiin, mutta määrällisesti ruokaa ei uppoa entistä enempää. Ja koko ajan pierettää: aamulla pöristiin sohvalla Miehen kanssa kilpaa. :D

Joo-o. Keskity tässä nyt sitten graduntekoon, kun herra Google kutsuu vähän väliä milloin minkäkin tarpeellisen tiedonhaun tiimoilta. Viimeisimpänä hakuna "raskausajan ummetus". Omnom.