Kun alastikaan ei voi olla...

Rikotaan kaavaa ja blogataan vasta tiistaina, vau. Tosin eilisen päivän vietin suurelta osin autoillen Tampereelle ja takaisin, kun kävin moikkaamassa entistä opiskelukaveria JA nauttimassa Josh Grobanin konsertista. Ei voi olla huono keikka, jos tulee tippa linssiin jo illan toisen kappaleen aikana. <3 Lisäksi olin yhden kappaleen aikana tuntevinani, että tyyppi olisi kunnolla liikahtanut tuossa jossain navan seutuvilla. Vaikuttaisi siltä, että tyypillä on yhtä loistava musiikkimaku kun mulla. :D

Vauvan varustelu etenee: sain Tampereen-kaverilta pienen läjän 50-60-senttisiä vaatteita, joita ihasteltiin Miehen kanssa Salkkareiden lomassa. Olen edelleen äimänä siitä, miten helekatin PIENIÄ 50-senttiset bodyt voi olla. Ihan kuin nukenvaatteita. Oon varmaan ihan helisemässä sitten, kun tyyppi syntyy, kun pelkään koko ajan rikkovani sen. :/ Samaiselta kaverilta saadaan myöhemmin loppuvuodesta auton turvaistuin joko lainaan tai edullisella hinnalla omaksi, heidän 1-vuotiaansa kun on kasvanut jo kyseisestä turvaistuimesta ulos ja siirtynyt seuraavaan kokoluokkaan.

Sain tänään myös vihdoin ja viimein valokuvat edullisesti tarjolla olevista lapsen huonekaluista. Mun opettaja (!) AMK:lta sanoi heti kuullessaan mun olevan raskaana, että heiltä saisi halvalla ainakin pinnasängyn ja hoitotason sekä mahdollisesti muutakin isompaa. Valokuvien perusteella tarjolla on pinnasänky, lipasto/hoitotasoyhdistelmä sekä säilytysarkku, kaikki IKEA-laatua (mutta siitäkin huolimatta kuulemma kestäviä ja hyväkuntoisia!) ja hauskannäköistä keskitummaa puuta. Pitää loppuviikosta hieroa open kanssa kauppoja ja sopia kalusteiden noudosta sun muusta. Mies esitti kainon toiveen, josko voisin pyytää opettajaa säilömään kalusteita meidän muuttoon asti, mutta opettajan puheiden perusteella hänen siippansa alkaa olla sen verran kypsä olkkarin nurkassa lojuviin turhiin huonekaluihin, että saatetaan joutua ottamaan varusteet huostaan jo aiemmin. :P

Omaakin vaatekaappia on tänään rukattu mahaystävällisempään suuntaan. Viikonloppuna mulla on tiedossa isohko työkeikka, johon pitää pukeutua edustavasti, ja koska mun vanhat työhousut ei yksinkertaisesti enää mene jalkaan ilman supervirityksiä, oli pakko hiippailla H&M:lle metsästämään tällaiset:





Lisäksi sovitin hömppämaukassa kahdet farkut ja yhden hameen, mutta pihinä ihmisenä ostin kuitenkin vain nuo mustat pöksyt, koska niille oli oikeasti tarve. Polarn O Pyretissä sen sijaan sorruin heräteostoksena hankkimaan luonnonvalkoisen ohuehkon kietaisutrikoopaidan (-50% alennuksella raaskii PoPissakin shoppailla) ja sovitin myös muutamia farkkuja (melkein 70 euroa kipale, tsiisus!). Jospa seuraavasta palkasta sitten raaskisin pistää osan niihin äitiysfarkkuihin...

Kotona shoppailu jatkui hooämmän nettikaupassa, josta pistin tilaukseen kolme erilaista äitiyspaitaa ja yhdet harmaat housut:











Jospa näillä pääsisi mahailun kanssa alkuun. Toiveena olisi, että selviäisin raskausajan loppuun asti ilman sen suurempia vaateinvestointeja, mutta vielä joudun panostamaan ainakin niihin farkkuihin sekä johonkin juhlavampaan kolttuun kaverin häitä varten. Imetysliivit ja muut onkin sitten asia erikseen: niitä taidan pohtiakin vasta sitten loppuraskaudesta. :P

Huomenna neuvolaan, rakenneultraan vielä kolme viikkoa. Puoliväli häämöttää jo!

(Kuvat lainattu osoitteesta http://www.hm.com.)

Elonmerkkejä odotellessa

Maanantai näyttää vakiintuneen mun bloggauspäiväksi. Ihme kyllä, ottaen huomioon, että yleensä maanantait mulla kuluu viikonloppuna väisteltyjen rästitehtävien ja muiden velvollisuuksien hoitamiseen. Nytkin pitäisi ahkerasti näpytellä koulutehtäviä, joista osa on roikkunut jo edellisestä viikonlopusta asti... :P

Mies bongasi viikonloppuna netistä, että saman kadun varrella toisessa opiskelija-asuntoyhtiössä olisi vapautumassa kolmio marraskuun alussa. Soitin sitten tänä aamuna vuokravälittäjän toimistolle kysyäkseni, mikä meidän tilanne on asunnonvaihtojonossa, ja hetken aikaa konetta näpyteltyään toisessa päässä ollut aspa totesi, että "kyllä te tuon kolmion saatte jos haluatte, ei tässä jonossa ole teidän edellä ketään muutakaan hakijaa tuohon kohteeseen". Eli toisin sanoen, loka-marraskuun vaihteessa pitäisi pakata roinat banaanilaatikoihin ja kantaa ne 150 metrin (!) päähän uuteen, isompaan kämppään. Yksi stressitekijä vähemmän, huh. :) Nyt kun vielä keksis, että kenet me saadaan värvättyä muutto- ja siivousavuksi, muutto kun voi sattua mukavasti maanantaille tai tiistaille eli appivanhemmat ja mun äiti on hyvin todennäköisesti töissä...

Eilen lueskelin neuvolasta saatuja propaganda-vihkosia, ja Vau.fin opuksessa mainittiin, että sikiön liikkeet alkaisi pikkuhiljaa tuntua lähiviikkojen aikana. Illalla yritinkin nukkumaan mennessä tunnustella ja kuulostella, olisiko navan alla elämää, mutta kovin hiljaiselta tuntui. Tai sitten mä en vaan osaa erottaa tyypin heilumisia suolikaasuista. Muutenkin tuntuu oudolta yrittää bongata, että liikkuuko vatsassa jotain, kun ei ole minkäänlaista hajua siitä, miltä niiden liikkeiden PITÄISI tuntua! Vau-kirjassa kuvaillaan liikkeitä "pienen kalan evän hipaisuiksi" tai "ilmakuplan puhkeamiseksi", ja "jos olet onnekas, pieni perhosesi hipaisee hieman siivillään ja kertoo sinulle missä on". Hrr. Ensinnäkin, Vau-kirjan toisinaan erittäin ällösöpölässykieli nostattaa niskakarvat pystyyn, ja toisekseen, en mä halua kuvitella, että mun vatsassa liikkuu pieni kala tai perhonen. Mieluummin visualisoin sinne sen alienin näköisen mini-ihmisen, kiitos vain.

Joka tapauksessa, luulisi tyypin liikkeiden pikkuhiljaa alkavan tuntua jossain. Etenkin kun istukka on kohdun takaseinässä eikä edessä iskunvaimentimena. Mun äiti myös muisteli tunteneensa kohtalaisen ajoissa mun liikehdinnät kohdussa, ja kun meillä edelleen on se samanlainen eteenpäin kallistunut kohtu, niin luulisi pian alkavan tapahtua. Harmi sinänsä, että alun perin huomiselle varattu neuvola-aika siirtyi viikolla mun koulutuksen takia, neuvolaterkkari olisi voinut ultralla tsekata, että onko tyyppi vielä "alive and kicking".

Vauvan varustelukin etenee: meillä on nyt helistin! :D Varattiin tyypille vauvavakuutus Lähivakuutuksesta, ja asiakaslahjana saatiin helistin. Tosin tuttu vakuutusvirkailija (Miehen parhaan ystävän äiti) sanoi toimittavansa lelun anoppilaan, joten saadaan helistin haltuumme vasta lokakuulla. Lisäksi epäilen mun parhaan ystävän hankkineen jotain vauvaan liittyvää, koska mulle on kuulemma tuliaisia Tallinnan-reissulta. Ellei sitten ystävän huumorintaju ole taas kukkinut ja tuliainen olekin jokin ällömakea likööripullo synnytyksen jälkeistä elämää varten. En ihmettelis yhtään. :P

Lopuksi purnausta ulkoisesta olemuksesta. Muutamaa raskausblogia lueskellessani olen pannut merkille, kuinka pieniä ja sieviä toisten vauvamahat ovat tai ovat olleet näillä viikoilla (16-17). Mun maha taas... noh, kuva kertokoon karun totuuden.

Pötsi rv 16+3. A-PU-VA.

Siis oikeasti. Siinä, missä muiden naisten raskaus näkyy pienenä sievänä pömppänä, mun vauvamaha on a) turvonnut megalomaanisesti ja b) levittäytynyt myös reisiin ja perseeseen. Ja painoa on tullut lisää vasta noin kaksi (2) kiloa. Oliskohan vihdoin ja viimein aika alkaa käyttää sitä hiivatin jumppakorttia ja raahata peräsimensä johonkin aerobiciin?