tiistai 17. tammikuuta 2012

Heräteostokset FTW!

Neuvolakäynti oli tällä kertaa pikasellainen, koska ultralaite ei ollut vapaana eikä terkkarillakaan ollut meille mitään ihmeempiä kyselyjä tai neuvoja. Painoa kertynyt tähän mennessä tasan 12 kg AER, pissa puhdas, verenpaineet oli vähän koholla (tosin epäilen, että juuri ennen lähtöä nautitulla aamukahvilla oli näppinsä pelissä), hemoglobiini 122 ja SF-mitta 32 cm. Pimu edelleen tiukasti perätilassa, mutta liikkui vilkkaasti ja niin vauhdilla, että sydänääniä metsästeltiin tovi jos toinenkin (löytyivät lopulta, korttiin merkattiin +147). Seuraava käynti sovittiin perätilaseurannan takia jo ensi viikolle rv 35+1, ja siitä eteenpäin sitten käydään kuulemma viikottain neuvolassa ihmettelemässä tilannetta.

Neuvolan jälkeen lähdettiin Miehen kanssa pikaiseen käymään kaupungilla, koska olin bongannut Kimperillä olevan Manducat alessa ja olin utelias moisen värkin suhteen. Palvelu Kimperillä oli loistavaa, myyjä opasti Miestä kädestä pitäen säätöjen kanssa (mäkin olisin halunnut kokeilla, mutta lantiovyön ympärysmitta ei ihan riittänyt... :D) ja piti mullekin pienen kantoliinakoulutuksen trikooliinan kanssa. Ja vaikka tarkoitus olikin vain käydä kurkkaamassa ja kokeilemassa kantovälineitä, niin kah kummaa, Mies innostui Manducasta niin paljon, että osti sen - ja samassa konkurssissa mäkin sain valkata itselleni trikooliinan! Että se siitä "jos katellaan mahdollisimman paljon käytettyjä tarvikkeita" -politiikasta... :D

Manducasta meille valikoitui Olive Blush -kuosi (Mies valitsi tämän, mulle olisi käynyt ihan yksivärinenkin), ja liina puolestaan on tummanruskea oranssilla ötökkätaskulla, kuten kuvista näkyy (kuvat lainattu Kimperin verkkokaupasta):





 

Nyt vaan sitten odotellaan, että se kannettava syntyy, niin päästään tositoimiin. :P

maanantai 16. tammikuuta 2012

Perhevalmennus, osa 2

Taas on valmentauduttu lisää perhe-elämää varten, tällä kertaa ilman iltavuoroon mennyttä Miestä. Valmennuspaikka oli sikäli erikoinen, että kokoonnuttiin lähikirkon tiloissa, ja ohjaajakin oli seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöntekijä. Onneksi sisältö ei kuitenkaan liittynyt seurakunnan toimintaan millään lailla: vaikka kuulunkin vielä toistaiseksi ev. lut. kirkkoon, olisin silti saattanut pyöritellä silmät päästäni, jos ilta olisi vierähtänyt Raamatulla päähän -meiningillä. :P

Jälleen kerran olin positiivisesti yllättynyt valmennuksen sisällöstä. Paikalla oli siis noin kolmekuinen tyttövauva vanhempineen, ja tuoreet äiti ja isä kertoilivat vapaasti omia tunnelmiaan odotusajasta, synnytyksestä, vuodeosastolla olosta ja parista ensimmäisestä kuukaudesta esikoisen kanssa. Tarinaa riitti ja oli mielenkiintoista kuulla käytännössä, miten joku oli kokenut esim. synnytyksen ja keskussairaalan synnytyspaikkana, mutta henk koht ihmettelin ryhmän toimintaa tällä kertaa. Ohjaaja ja em. pariskunta kehottivat jatkuvasti kyselemään ja esittämään kommentteja, mutta suurin osa ryhmästä sen kuin vain istui ja kuunteli silmät selällään (tai kenties ihastelivat vauvaa, mene ja tiedä). Ihan kuin porukkaa olisi hävettänyt kysellä vieraan pariskunnan elämästä yksityiskohtia. Onneksi minä ja pari muuta innostuttiin kyselemään edes jotain, muuten olisi ollut aika jäätävä tunnelma koko illan...

Ensi viikolla on viimeinen perhevalmennus tällä ryhmällä, ja aiheena on imetys. Jos siellä ei synny kunnon keskustelua aiheesta, niin ihmettelen suuresti: tähän asti jokaikisellä vauvapalstalla, jolla olen surffannut, suurimmat porut saadaan aikaiseksi nimenomaan imetyksestä tai imettämättömyydestä (rintareppu vs. kantoliina -keskustelu tulee kyllä hyvänä kakkosena...). Se, joka on lanseerannut sanonnan "äiti on äidille susi" ei kyllä paljon ole erehtynyt.

Huomenna neuvolaan tsekkaamaan Pimun meininki. Omien tunnustelujen perusteella väitän vahvasti, että Pimu viihtyy edelleen perätilassa, mikä alkaa pikku hiljaa jo huolestuttaa. Juuri juttelin vanhan kämppikseni kanssa meidän tilanteesta (kämppis odottaa jo toistaan ja LA on muutama päivä ennen mua), ja hän sanoi neljän (!) tuttavansa joutuneen sektioon perätilan vuoksi, kun vauvaa ei ole saatu ulkokautta käännettyä. Kämppis myös sanoi, ettei ole vielä kertaakaan kuullut ulkokäännöksen onnistuneen, ja hän kuitenkin tuntee paljon lapsiperheitä ammattinsa kautta... Sattumaa vai ei, tiedä tuosta sitten. Pitää ehkä kuitenkin henkisesti valmistautua sektiomahdollisuuteen, jos Pimun "käännyttäminen" ei ala tuottaa tulosta. :/

perjantai 13. tammikuuta 2012

Kirppissaaliit ynnä muuta

Luvassa megalomaaninen kuvapostaus, koettakaa kestää! ;) Sain siis vihdoin kuvattua kirppislöytöni, joten isketäänpä ne tänne näytille. Seassa on myös omia tekeleitä sekä uutena ostettuja vaippoja. Valotus kuvissa ei ole erityisen ideaali, mutta klikkaamallahan ne kuvat suurenee kuten Bloggerissa aina.

Toppapussi (?), H&M, 50-56cm, kirpparilta.

Toppapussin yläosa lähempää

Junasukat ja norjalaismyssy, molemmissa lankana Novita Luxus Alpaca. Ja ihan ite nykerretyt.


ImseVimsen sisävaippa (x4) ja Soft-kuori, koko NB, kirpparilta.

TSI-taskuvaippoja, koko M, kirpparilta

Vas. Hilivinksis-PUL-kuori Nallevaipoilta, koko S. Oik. TSI-PUL-kuori, koko M, kirpparilta.

Uutena tilatut Nalle Nöttönen, koko S, ja Muksujen neppitasku, koko S-M.

Lindexin body, koko 68cm, kirpparilta.

Tällä viikolla olin pitkästä aikaa töissä, ja kyllä kolme päivää narikkahommissa oli enemmän kuin tarpeeksi. Selkä ja jalat huusivat työrupeamien jälkeen hoosiannaa, hiki pukkasi pintaan heti kun asiakkaita tuli kerralla useampi kuin muutama ja Pimu protestoi rasitusta potkimalla ja supistuttamalla. Asiakkaat sentään oli ymmärtäväisiä eivätkä avautuneet tai pottuilleet, kun näkivät mun jättimäisen pötsin pilkottavan työliivin alta.

Totesin myös, että pallomaha on kommenttimagneetti: jos olisin saanut vaikkapa euron jokaisesta kommentista tai hymystä, jonka mun maha asiakkaista kirvoitti, olisin tienannut päivän aikana vähintään tuplapalkan! Naisasiakkaita kiinnosti erityisesti, milloin mulla on laskettu aika ja monesko lapsi on tulossa, miehet tyytyivät lähinnä ihmettelemään, että "miten sä jaksat vielä heilua ton mahan kanssa täällä". Sain myös kuulla olleeni ruoka-aikaan kotona... :P

Voi kyllä olla, että mun työura oli tältä erää tässä, ei nimittäin enää hirveästi nappaa rymytä narikkahommissa tuntikaupalla. Pitäisi enää vain soittaa firmaan ja kysellä työtodistusten ja muiden tarpeellisten paperien perään. Jospa vaikka maanantaina.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Kirppistelyä ja perhevalmennus, osa 1

Perhevalmennukset korkattu teemalla "muuttuva elämäntilanne". Eikä edes ollut niin turhaa tai vaivaannuttavaa kuin etukäteen ajatteli, vaikkakin välillä hymyilytti kanssavalmentautujien ja/tai ohjaajien kommentit (mm. eräskin tuleva äiti pohti sitä, että raaskiikohan sitä vauvaa sitten jättää pariksi tunniksi edes isänsä hoiviin, jos tarvii lähteä käymään jossain...). Valmennuksessa pääasiassa keskusteltiin pienryhmissä ja pohdittiin, mitä haasteita ja mahdollisuuksia liittyy vanhemmuuteen, ja puitiin sitten lopulta pienryhmien tulokset koko porukalla. Mieskin oli yllättävän aktiivisesti ollut mukana oman porukkansa keskustelussa ja totesi kotimatkalla, että "ei pöllömpi valmennus".

Ensi maanantaina valmennukset jatkuu otsikolla "elämää vauvaperheessä", harmi kyllä Mies ei sinne pääse koska on iltavuorossa. Sen sijaan parin viikon päästä olevaan imetysiltaan Mies on tulossa, ja parin viikon sisällä olisi tarkoitus käydä myös sairaalan synnytysvalmennuksessa/-infossa.

Aamupäivällä käytiin katsastamassa myös vihdoin se lastentarvikekirppis, ja tarjonta oli yllättävän hyvää! Hamstrasin mukaan ainakin Pimulle tälle talvelle sopivan toppahaalarin/toppapussin (?), yhden bodyn ja useamman kestovaipan imuineen (kuoria, sisävaippoja, taskuvaippoja). Ostokset päätyivät toistaiseksi pyykkikaappiin odottamaan pesua, mutta kunhan saan ne kertaalleen pestyä, lupaan pistää tänne kuvia löydöksistä. Samaten olen heilutellut neulepuikkoja ja kyhäsin viikonlopun aikana Pimulle junasukat ja norjalaismyssyn, näistäkin kuvia luvassa myöhemmin.

Nyt pitäisi orientoitua etätehtävien pariin, viimeisen esseen palautusdeadline on sunnuntaina ja virtuaaliopintopelikin pahasti kesken... Huoh.

torstai 5. tammikuuta 2012

Neuvolaa ja näytelehtiä

Kävin eilen jälleen neuvolassa toteamassa, että Pimu on ja viihtyy mojovasti perätilassa. Huoh. Taidan alkaa varautua henkisesti äitipolikäyntiin ja ulkokäännökseen: jos tämä lapsi on yhtään tullut minuun tai isäänsä, niin se on itsepäinen kakara ja pysyy väärin päin kiusallaankin.

Noin muuten neuvolassa ei tullut mitään uutta noin terveydentilan suhteen vastaan. Pissa puhdas, hemppa jälleen laskenut hieman muttei liikaa, verenpaine laskenut (yläpaine vain 102, mit vit? Onks tää ny niinku hyvä vai huono juttu?) ja painoa melkein +11kg AER. Uutta sen sijaan oli se, että meidän vakiterkka jää tämän viikon jälkeen melkein kahden kuukauden lomalle, eli mulla on loppuraskauden ajan toinen terkkari. Tämä uusi terkka oli mukana eilisellä käynnillä ja hoitikin homman pääsääntöisesti, oma terkkari oli mukana vain ultrauksessa opastamassa kollegalle ultralaitteen käyttöä. Uusi terkka on, kuten vakkarikin, keski-ikäinen ja ainakin ensitapaamisen perusteella ihan tolkun naisihminen, ja pölistiinkin jonkin verran jo synnytyksestä, uusi terkka kun on aiemmin ollut keskussairaalalla vastasyntyneiden osastolla hommissa ja jonkin verran myös synnärillä.

Vähän hymyilytti, kun terkkari kävi läpi pikaisesti eri kivunlievitysvaihtoehdot ja innostui kunnolla lobbaamaan epiduraalia - vaikka onkin itse aikanaan synnyttänyt kaikki neljä lastaan ilman puudutteita. "Kyllä mä huomasin sillon sairaalassa työskennellessä, että se epiduraali on ihan luojan lykky etenkin ensisynnyttäjille, niin vaivaton ja vie sen pahimman kivun pois." Juu, kiva. Kerro sitten lisää, kun olet joskus itse kokeillut sitä puudutetta. Itse kyllä meinasin olla "sankariäiti" ja yrittää synnyttää ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, kun ei sitä ilokaasuakaan ole tarjolla meidän sairaalassa (TENS-laitteita sen sijaan on, wuhuu!).

Päivän posti toi mukanaan Vauva-lehden näytenumeron. Ennen aikaan köyhänä ja nuore(mpa)na opiskelijana olisin ollut vain hiljaa tyytyväinen, että sain ilmaisen lehden vessalukemiseksi (:D), mutta nyt alkoi heti hälytyskellot kilkattaa. Ensinnäkin, en muista milloin viimeksi olisin ollut Sanoma Magazinesin asiakas (MeNaisia olen aikanaan tilannut, mutten enää moneen vuoteen), joten hämmentävää, että sieltä yhtäkkiä muistetaan vanhaa asiakasta näytenumerolla. Ja toisekseen: mistä hiivatista ne tietää, että meille on tulossa perheenlisäystä? Ei kai ne voi vain asiakasrekisteritietojen perusteella arvioida, että "jaa, nainen lapsentekoiässä, pistetäänpä sille Vauva-lehti", vai onko nyt systeemi vuotanut jotain kautta tiedon mun tiineydestä? Voiko lehtitalo muka poimia väestörekisteristä tai vastaavasta tietoja asiakkaista noin vain? Minä vaan kysyn.

Ja mikä pahinta: jos useampikin lafka keksii, että mä olen tiineenä, niin millainenhan läjä erilaisia näytelehtiä ja vaippapropagandaa alkaa postiluukusta tulvia?

Illan viihdykkeen taitavat tarjota herra Google ja Finlex...

tiistai 3. tammikuuta 2012

Kirje Pimulle ja Kelalle

Rakas vatsansisäinen asukkini,

Tiedän, että on hirvittävän ihanaa muiluttaa äitiä ja ilmoitella olemassaolostaan. Täytyykö sen muilutuksen tapahtua kuitenkin joka hiivatin ilta niin, että a) äiti valvoo pahoinpideltävänäsi pimeässä 1,5 tuntia kuunnellen samalla isäsi kuorsausta ja että b) aamulla selkä on niin tohjona, että päivän ensimmäinen itku päräytetään jo sängystä nousun yhteydessä?

Epäilemättä palaan asiaan, kunhan suvaitset ulkoistautua vatsayksiöstäsi.

Yst. terveisin,

Pottuuntunut äitisi

***

Parahin Kansaneläkelaitos,

Olen otettu siitä, että maltoitte vihdoin joulun alla ylhäisessä korkeudessanne laatia päätöksen allekirjoittaneen äitiys- ja vanhempainrahasta. Aina yhtä viisaana ja kaikkivoipana olette myös päättäneet, että allekirjoittaneen paskaduunitulot ovat niin alhaiset, että ne oikeuttavat ainoastaan minimisummiin. Eipä siinä, kunnioitan päätöstänne siltä osin ja tyydyn kohtalooni.

Haluaisin kuitenkin tiedustella paria asiaa etuuksienne verotuksen loogisuuteen liittyen. Ensinnäkin: oletteko oikeasti sitä mieltä, että on kohtuullista pidättää niistä minimin mukaisista päivärahoista niinkin huima määrä kuin 20 prosenttia tai vaihtoehtoisesti vaatia hakijalta tarpeeksi kärsivällisyyttä ja laskupäätä hankkimaan muutosverokortin, jonka voi "halutessaan esittää Kelalle"? Ja toisekseen: haluatteko tällä toimintatavalla varmistaa sen, ettei vähävarainen opiskelija erehdy rahanahneuksissaan lisääntymään, vaan suuntaa sen sijaan työmarkkinoille kitkuttamaan niin kauaksi aikaa, että kolmenkympin kriisi alkaa kolkuttaa ovella ja se jälkikasvun hankkiminenkin on enemmän tai vähemmän arpapeliä? Minä kun luulin, että nuorena ne lapset kannattaa tehdä, että jaksaa sitten niiden kanssa melskata.

Ei mulla muuta.

Yst. terv. nimim. Persaukinen opiskelijaäippä

***


Edit 4.1.-12: Kertonee jotain Pimun valvottamisesta se, että mun hidastuneet aivolohkoni hoksasivat järkyttävän kirjoitusvirheen otsikossa vasta tänä aamuna. Kyllä entistä kieltenopiskelijaa nyt hävettää.


Lisäksi mainittakoon, että tämä on meikäläisen sadas (100.!) postaus tähän blogiin. Johan ny.