Taas on valmentauduttu lisää perhe-elämää varten, tällä kertaa ilman iltavuoroon mennyttä Miestä. Valmennuspaikka oli sikäli erikoinen, että kokoonnuttiin lähikirkon tiloissa, ja ohjaajakin oli seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöntekijä. Onneksi sisältö ei kuitenkaan liittynyt seurakunnan toimintaan millään lailla: vaikka kuulunkin vielä toistaiseksi ev. lut. kirkkoon, olisin silti saattanut pyöritellä silmät päästäni, jos ilta olisi vierähtänyt Raamatulla päähän -meiningillä. :P
Jälleen kerran olin positiivisesti yllättynyt valmennuksen sisällöstä. Paikalla oli siis noin kolmekuinen tyttövauva vanhempineen, ja tuoreet äiti ja isä kertoilivat vapaasti omia tunnelmiaan odotusajasta, synnytyksestä, vuodeosastolla olosta ja parista ensimmäisestä kuukaudesta esikoisen kanssa. Tarinaa riitti ja oli mielenkiintoista kuulla käytännössä, miten joku oli kokenut esim. synnytyksen ja keskussairaalan synnytyspaikkana, mutta henk koht ihmettelin ryhmän toimintaa tällä kertaa. Ohjaaja ja em. pariskunta kehottivat jatkuvasti kyselemään ja esittämään kommentteja, mutta suurin osa ryhmästä sen kuin vain istui ja kuunteli silmät selällään (tai kenties ihastelivat vauvaa, mene ja tiedä). Ihan kuin porukkaa olisi hävettänyt kysellä vieraan pariskunnan elämästä yksityiskohtia. Onneksi minä ja pari muuta innostuttiin kyselemään edes jotain, muuten olisi ollut aika jäätävä tunnelma koko illan...
Ensi viikolla on viimeinen perhevalmennus tällä ryhmällä, ja aiheena on imetys. Jos siellä ei synny kunnon keskustelua aiheesta, niin ihmettelen suuresti: tähän asti jokaikisellä vauvapalstalla, jolla olen surffannut, suurimmat porut saadaan aikaiseksi nimenomaan imetyksestä tai imettämättömyydestä (rintareppu vs. kantoliina -keskustelu tulee kyllä hyvänä kakkosena...). Se, joka on lanseerannut sanonnan "äiti on äidille susi" ei kyllä paljon ole erehtynyt.
Huomenna neuvolaan tsekkaamaan Pimun meininki. Omien tunnustelujen perusteella väitän vahvasti, että Pimu viihtyy edelleen perätilassa, mikä alkaa pikku hiljaa jo huolestuttaa. Juuri juttelin vanhan kämppikseni kanssa meidän tilanteesta (kämppis odottaa jo toistaan ja LA on muutama päivä ennen mua), ja hän sanoi neljän (!) tuttavansa joutuneen sektioon perätilan vuoksi, kun vauvaa ei ole saatu ulkokautta käännettyä. Kämppis myös sanoi, ettei ole vielä kertaakaan kuullut ulkokäännöksen onnistuneen, ja hän kuitenkin tuntee paljon lapsiperheitä ammattinsa kautta... Sattumaa vai ei, tiedä tuosta sitten. Pitää ehkä kuitenkin henkisesti valmistautua sektiomahdollisuuteen, jos Pimun "käännyttäminen" ei ala tuottaa tulosta. :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti