Vuosi sitten...

3. heinäkuuta 2011 oli sunnuntai, hellekesä parhaimmillaan ja allekirjoittaneella heti aamusta tuskanhiki. Edellisenä päivänä olin käynyt apteekissa asioimassa, ja kesän ensimmäisellä (ja ainoalla...) lähirantareissulla oltiin käyty Miehen kanssa heittämässä talviturkit Päijänteeseen. Samalla reissulla ihmettelin ja hermoilin, kuinka pitkä aika oli kulunut edellisistä menkoista. "Näinköhän helle on pistänyt kropan sekaisin, ei kai nyt sentään vaan..."

Sunnuntaina sitten keräsin rohkeuteni ja pissin tikkuun. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Nyt tasan vuotta myöhemmin raskaustesti on muisto vain, mutta testin paljastama salamatkustaja sen sijaan vetää unta palloon vaunuissa, jalassaan ensimmäistä kertaa kestokombo sisävaippa + villahousut ja yllään kummitädin lahjoittama päheä (ja kuolatahrainen) Herra Hakkarainen -shortsipuku. Hurja ajatella, että vuodessa pienestä, parin millin mittaisesta katkaravun näköisestä otuksesta on kasvanut 3,5-kuinen, kovaääninen, kuolaava, piereskelevä, kiukkuperseilevä - ja myös rakas, veikeä ja leveästi hymyilevä - Pimu.

"Jos vähän vielä kurkotan, niin ehkä saatan ihan kohta päästä mahalleen..."

 Mitähän jännää seuraavan vuoden aikana ehtii tapahtua?

Juhannus ja jälkipyykki

Juhannus tuli ja meni samoissa merkeissä kuin viime vuonnakin, tosin sillä erotuksella, että tällä kertaa anoppilaan matkaavassa autossa oli yksi pää punaisena turvakaukalossa huutava ja välillä nuokkuva mini-ihminen. Anoppilassa - tai ehkä pitäisi opetella pikkuhiljaa puhumaan mummolasta - viihdyttiin torstaista sunnuntaihin, ja tällä aikavälillä Pimun ukki ehti näpsiä kahden kameran voimin mimmistä yli 200 valokuvaa (joista joka toisen kohdalla Mies ärähti, että "pistä nyt se saatanan salamavalo pois päältä, kun se käy tytön silmiin"...), me ehdittiin Miehen kanssa saunoa kerran yhdessä (eka kerta Pimun syntymän jälkeen!) ja mä söin ja join kuin pieni porsas, kun kerran anoppi kantoi ruokaa pöytään ja viihdytti Pimua enemmän kuin mielellään sen aikaa, että me saatiin Miehen kanssa syötyä ruoka lämpimänä. Lienee sanomattakin selvää, että sunnuntaina kiroilutti, kun tajuntaan upposi se fakta, että seuraavat kolme viikkoa ruokahuollosta on jälleen huolehdittava itse samalla, kun Hänen Majesteettinsa karjuu huomionkipeänä pitkin päivää...

Pimusta puheenollen, neidillä tuntuu olevan taas menossa joku Vaihe. Imetys on meillä päiväsaikaan melkoista sähellystä, kun Pimua kiinnostaa ulkomaailman meno enemmän kuin ruokailu: tyttö malttaa hyvässä lykyssä ruokailla tiiviisti 5 minuuttia, jonka jälkeen alkaa tauhkaaminen, rimpuilu ja hoomoilasena ympärille pällistely. Touhuamisvaiheeseen kuuluu myös luonnollisestikin äidin tissin, rintakehän ja kaulan raapiminen sekä nännin jyystäminen TO-DEL-LA huonolla imuotteella. Rauhallisen, harmonisen ja symbioottisen imetyshetken sijasta Pimun ruokailu muistuttaa lähinnä pystypainiottelua. Ja koska ruokailuhetki kestää kerrallaan niin vähän aikaa (poislukien ne imetyshetket, jolloin Pimu nukahtaa tissille ja jyystää rintaa sitten unissaan...), niin tuntuu, että saan olla maitobaarina vähän väliä.

Rehellisesti sanottuna odotan kuin kuuta nousevaa sitä aikaa, kun Pimu alkaa syödä kiinteitä ja neidin energiansaanti ei ole enää pelkästään kiinni siitä, onko mun tissit läsnä vai ei. Syyskuussa Pimu täyttää puoli vuotta, eli silloin viimeistään on odotettavissa siirtyminen pöydän muihinkin antimiin.

Ai niin, otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin Pimun ja itseni seurakunnan muskariin ensi syksyksi. Ei kyllä mennyt sekään niin kuin Strömsössä: ilmoittautumislomake netissä oli todella hankalaksi tehty ja systeemi tökki useassakin kohdassa, ja kun vihdoin sain ilmoittautumisen vahvistusviestin sähköpostiini, seurakunnan vakioviesti ilmoitti, että ryhmävalinnat muskareihin tehdään, kun ilmoittautumisaika päättyy heinäkuun lopussa ja että tieto ryhmään valitsemisesta tulee kirjeitse. Tässä pitää siis odotella yli viisi viikkoa tietoa siitä, päästiinkö Pimun kanssa edes siihen ryhmään mihin haluttiin. Hmph.

3 kk tuloskatsaus

Pimu täyttää tänään 3 kuukautta, ja koska eletään modernissa markkinataloudessa, voidaankin sanoa, että ensimmäinen kvartaali on nyt takanapäin ja on tuloskatsauksen aika.

Pienen neidin ja "perheyksikön toimitusjohtajan" strategiset mitat ovat tämän kvartaalin päättyessä 64/6290/41 (pituus/paino/hattukoko). Vuosineljänneksen aikana on tapahtunut siis lähinnä pituuskasvua, mutta painon kehitykseenkin ollaan varsin tyytyväisiä, etenkin kun ainoana ravinnonlähteenä toimii edelleen hallituksen pj:n (äidin) oma tuotanto. Ravintoa tankataan edelleen vaihtelevasti 1-2 tunnin välein päiväsaikaan ja keskimäärin 2 kertaa yössä, joskin yöaikaan tapahtuvat heräilyt ja hulinat ovat astuneet kuvioon ja jatkunevat seuraavallakin vuosineljänneksellä.

Toimitusjohtajan äänenkäyttö on saanut uusia sävyjä: äänimaailmasta löytyy niin kitinää, murinaa, ärinää, karjuntaa, kiljahtelua kuin kikatustakin. Äänensävyistä on entistä helpompi tulkita toimitusjohtajan mielentiloja, ja toisinaan toimitusjohtaja suvaitsee käydä pitkiäkin keskusteluja hallituksen pj:n tai logistiikkajohtajan (isä) kanssa. Eniten riemua tuottavat toimitusjohtajan ajoittaiset "hööhöhöö"-äännähdystä muistuttavat nauruntapailut, joita usein säestävät ulos työnnetty kieli ja korviin vetäytyvät suupielet. Suupielistä valuu usein myös runsain mitoin kuolaksi tunnistettavaa eritettä, toisinaan ryyditettynä maitokököillä.

Motoriikka- ja logistiikkaosastolla on tapahtunut huomattavaa kehitystä. Neiti toimitusjohtaja on päässyt liiasta ylijäntevyydestä ja viihtyy nyt sylissä sekä leikkimatolla paljon rennommin. Lelukaaressa roikkuviin leluihin osataan jo tarttua, mutta käden ja silmän yhteispelissä on vielä parannettavaa seuraavalla kvartaalilla. Vuosineljänneksen päätöspäivänä toimitusjohtaja myös onnistui vihdoin pitkäaikaisessa pyrkimyksessään pyöriä selällään akselinsa ympäri ja saavutti lähes 360 asteen käännöksen. Nyrkkien ja tiettyjen lelujen jyystäminen suussa on neiti toimitusjohtajan suurta huvia, mutta tuttia tai tuttipulloa toimitusjohtaja paheksuu syvästi. Logistiikkapuolella kantoliinaharjoittelu on unohtunut tyystin johtuen lähinnä hallituksen pj:n laiskuudesta, joten pääsääntöisenä siirtymävälineenä toimivat alaisten sylit tai vaunut. Auton turvaistuin on todettu ikäväksi tavaksi matkustaa, mikä käy selvästi ilmi toimitusjohtajan antamista äänisignaaleista automatkojen aikana.

Ensimmäisen kvartaalin poistoihin merkitään pieneksi käyneitä vaatteita (60 cm tai pienemmät) sekä kestovaippoja (Imsevimsen flanellette). Poistoja korvaamaan hankitaan jatkuvasti vaatteita, mutta vaippahankinnoissa firmassa laahataan perässä, joten lisäinvestointeja on jouduttu tekemään kertakäyttövaippojen muodossa. Asiaan toivotaan parannusta seuraavan neljänneksen aikana.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen kvartaalin jäljiltä firmassa ollaan yhä hengissä ja jokseenkin tyytyväisiä. Kehityskeskusteluissa alaiset ovat esittäneet toimitusjohtajalle toiveen pidemmistä päiväunista ja rauhallisemmasta liikehdinnästä yöunien aikana, mutta lupausta toiveiden toteuttamisesta ei vielä olla saatu. Jäämme odottamaan, tapahtuuko asioissa uusia käänteitä seuraavan kvartaalin aikana.

Äiti-ihmisen kesäahdistus

Kouluaikana ja vielä pari vuotta sitten opiskelijanplanttunakin kesäloma oli aina tervetullut tauko arjen raatamiseen: kakarana kesäloma tarkoitti pitkiä päiviä rannalla tai muuten vain ulkosalla kavereiden kanssa, opiskeluaikana puolestaan kesätöitä ja tilaisuutta ansaita rahaa, jotka rällätä syksyn tullen.

Tänä vuonna mä en kuitenkaan varsinaisesti ole odottanut kesän tuloa. Näin äitiyslomalaisena päivät ja viikot tuntuu vierivän ohi ihan samanlaisina, näytti keittiön seinäkalenteri mitä kuukautta hyvänsä. Aamulla johonkin aikaan ylös, jossain välissä vaunulenkille tai ruokakauppaan, loppupäivä olohuoneessa imetellen ja telkkaria aneemisesti tuijottaen ja illalla vaipanvaihdon kautta nukkumaan. Näissä arkirutiineissa ei paljon paina, onko ulkona aurinkoinen ja lämmin päivä vai kaatosadetta ja lämpötila hädin tuskin +10 asteessa.

Raskausaikana vielä suunnittelin, että Pimun synnyttyä ja kasvettua hieman etsisin meille jotain yhteistä tekemistä, jotta pääsisin vähän pois kotoa ja tapaamaan mahdollisesti muitakin äiti-ihmisiä. En vain suunnitelmissani osannut ottaa huomioon Pimun syntymän ajankohtaa. Maaliskuussa syntynyt tyttö alkaa näin kesän korvalla olla pikkuhiljaa siinä vaiheessa kasvua ja kehitystä, että joku vauvajumppa tai muskari voisi olla edes teoreettisesti mahdollista ajanvietettä. Mutta kuinka ollakaan: kaikki mahdolliset harrastusryhmät jäävät sopivasti kesätauolle! Läheinen perhekahvila pisti ovensa kesäksi kiinni pari viikkoa sitten, naisvoimisteluseura ei tarjoa kesäaikaan lapsiperheiden jumppia ja jopa seurakunnan kerhot ja vertaisryhmät viettävät kesälomaa. Ja koska lähipiirissä ei juurikaan ole muita äiti-ihmisiä, joilla olisi samanikäisiä lapsia, kotiin jumahtaminen Pimun kanssa on ihan liian helppoa.

Lapsettomien kavereiden kanssa on niin helppo puhua vielä ennen synnytystä, kuinka porukalla voidaan yhä edelleen treffailla ja kahvitella, vaikka vauva siinä ohessa pyöriikin mukana, mutta todellisuudessa se on pelkkää puhetta. Pimun kummien lisäksi mun kaveripiiristä vain kaksi on käynyt meillä kahvilla Pimun syntymän jälkeen, yhtä kaveria käytiin porukalla pikaiseen moikkaamassa kaupunkireissun yhteydessä ja loppujen kavereiden kohdalla tapaamiset on jääneet "jos vaikka joku päivä nähtäis" -puheen tasolle. Näin kesäaikaan kavereiden kanssa treffailu on muutenkin harvemmin tapahtuvaa toimintaa, koska kaikki ne ystävät, jotka paikkakunnalle kesäksi jäävät, tekevät töitä tai gradua tai harrastavat lähinnä iltaisin terassipainotteisia tapaamisia, joihin näin tiiviisti imettävänä äitinä ei juurikaan tule eksyttyä.

Pitäisköhän laatia Facebookiin ilmoitus: "Yksinäinen kotiäiti ja rääkyvä sylivauva etsivät kesäksi kavereita ehkäisemään kotiin homehtumista ja äidin aivotoiminnan näivettymistä. Kriteereinä aikuisen ihmisen seura ja kyky puhua muustakin kuin imettämisestä ja maitokakan koostumuksesta. Lapsen viihdyttämisen taito tervetullut bonus. Vauvakuumeiset älkööt vaivautuko, ellei hakusessa ole kuumetta lieventävä reality check."

Huomenna vihdoin Savoon häitä tanssimaan. Saas nähdä, mitä Pimu tykkää kirkon pauhaavista uruista ja hääjuhlan ihmispaljoudesta...

Kehitysaskeleita

Vaikkei ulkona vallitsevasta kelistä näin voisikaan päätellä, kohta on jo kesäkuu. Mitä hittoa, vastahan oli maassa hanki ja järvet jäässä, ja mun pötsi valtavaakin valtavampi.

Parissa viikossa Pimu on ottanut taas kunnon harppauksia matkalla sylivauvasta vähemmän sylivauvaksi. Leikkimatolla viihdytään entistä pidempiä pätkiä, ja lelut on alkaneet kiinnostaa ihan uudella tavalla. Pimu on tänään mm. hoksannut, että lelukaaressa roikkuva valas helisee, jos sitä vetää vatsassa roikkuvasta narusta, ja narun päässä killuva tähti (joo, tää vaatis ehkä kuvallisen demonstraation, sen verran oudon näköinen viritys tuo on) on eksynyt pari kertaa Pimun suuhun asti. Pimu myös selvästi osoittaa turhautumisen merkkejä ja hermostuu, kun lelu ei osukaan käteen parin huitaisun jälkeen vaan roikkuu ilkkuen naaman edessä. Pienelle ei tietysti saisi nauraa, mutta onhan tuo nyt huvittavan näköistä, kun toinen oikein kieli keskellä suuta huitoo ja kurkottelee lelua ja sitten suuttuu, kun ei ihan silmän ja käden koordinaatio vielä kohtaa. :D

2,5-kuinen tyttö on myös alkanut vähän jokellella ja on pari kertaa naurahtanut ääneenkin, mutta kunnon röhönaurua ei olla vielä kuultu: väsynyt kitinä ja käninä on sen sijaan edelleen tuttu äänimaisema näin kotioloissa. Pimulla on menossa ah niin ihana vaihe, jossa 40 minuutin päiväunet on suorastaan harvinaisen pitkä unipätkä, ja unen tuloon vaaditaan yleensä joko tissi tai liikkuvat vaunut. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä rotarokotteen jälkivaikutukset (jotka ovat onneksi hiipumaan päin) ja epäilyttävästi tiheän imun kautta muistuttava maratonruokailutahti, niin kyllä on elämä kuulkaa lystiä... Mutta toisin kuin Pimun elämän alkumetreillä, nyt ei tee joka itkukohtauksen yllättäessä mieli myydä vauvaa mustalaisille tai piiloutua korvatulpat korvissa vessaan itkemään - itkun syy nimittäin selviää nykyään entistä nopeammin, kun "apua apua miksi se TAAS huutaa" -paniikin sijaan osaan jo käydä perus-checklistin läpi: jos sillä ei ole a) nälkä tai b) märkä vaippa, se c) kaipaa syliä tai d) on saatanan väsynyt ja olisi aika tainnuttaa unille.

Vaunulenkkeily on alkanut innostaa mua entistä enemmän nyt, kun Pimulla on "nukahdan vain, jos vaunut liikkuvat" -vaihe: jos mielii tytön nukkuvan päiväunia, on PAKKO lähteä sen kanssa ulos, mieluummin vähän pidemmälle kuin lähikauppaan ja takaisin. Kaivoin jopa sykemittarin naftaliinista viikonloppuna, että saisin itselleni todistusaineistoa siitä, että olen joskus kuluttanutkin kaloreita enkä vain hamstrannut niitä syöpöttelemällä. Eihän siitä lenkkeilystä mulle itselleni juurikaan sanottavaa hyötyä ole, jos tunnin kävelyn jälkeen palkitsen itseni pullapalalla tai suklaapatukalla, mutta ainakin yritystä on. Ja ehkä kesän aikana opin korvaamaan suklaan ja pullan vaikka hedelmillä tai jollain vähän terveellisemmällä herkulla. ;P

Viikon päästä on taas edessä reissu Savoon, Miehen kummitäti menee naimisiin. Kuriirifirma toimitti mulle tänään sopivasti Boobin imetysmekon juhlia varten, joten nyt ei tarvitse panikoida omasta pukeutumisestakaan. Pimukin mahtuu ristiäisvaatteisiinsa vielä, joten nou hätä.

Ristiäiset

Kuten luvattua, kirjoittelen ihan erikseen viime lauantaina vietetyistä ristiäisistä, niin ei huku tuonne muun tekstin sekaan. Parempia kuvia tosin edelleen odotellessa...

Vaikka loppupeleissä mulle jäi todella vähän tehtävää ja muistettavaa ristiäisjärjestelyistä, onnistuin siltikin vetämään kunnon stressin päälle monestakin asiasta. Missä vaatteissa onnistuu imetys, onkohan kirkolla lastenhoitohuonetta, entä jos kertisvaippa falskaa ja Pimun vaatteet on heti kättelyssä paskaiset, mitä kaikkea tykötarvetta pitää raahata pitkin päivää mukana jne. Stressin aiheet oli kuitenkin suurelta osin turhia, ja päivä sujui varsin mainiosti.

Juhlaa vietettiin meidän omalla lähikirkolla, jonka seurakuntasalissa myös kahviteltiin (meille kotiin olisi ollut ihan hullua yrittää mahduttaa koko vierasmäärää, eikä mulla olisi ollut astioitakaan koko porukalle...). Mä itse paistoin vieraille riisipiirakoita ja tein yhdessä Pimun kummitädin kanssa munavoita, ja kyseinen kummitäti väsäsi täytekakun. Lisäksi anoppi kantoi kortensa kekoon tuomalla pullaa, kuivakakkua ja pikkuleipiä - joita nyt tursuilee meidän pakastimesta, koska eihän 15 henkeä millään syö parissa tunnissa niin paljoa herkkuja. :P

Yksityiskohta ristiäiskakusta. Oikean reunan sydämestä voivat nokkelimmatpokkelimmat hoksatakin, mikä Pimun etunimeksi on valikoitunut...

Kaste itsessään meni kohtalaisen mukavasti. Vaikka syötinkin Pimun vielä ennen tilaisuutta ja vaihdettiin kuiva vaippa, tyttö silti päätti itkeskellä ja kitistä kummisetänsä sylissä melkein koko kasteen ajan ja nukahti vasta loppusiunausten aikana - päästettyään ensin vaippaan kunnon sonnat. :D Pimun kummeiksi oltiin pyydetty samaiset ystävät, jotka aikoinaan toimivat mun ja Miehen häissä kaasona ja bestmanina, ja lisäksi ylimääräisenä pakanakummina toimi mun pitkäaikainen ystävä, joka myös soitti pianoa ja lauloi kirkossa mun pyynnöstä Juha Tapion Kauniin ihmisen pari ensimmäistä säkeistöä.

Mun suurella vaivalla ja jännetuppitulehduksia ennakoivalla vauhdilla neuloma kastemekko

 Kahvittelujen ajan tyttö viihtyi välillä mummojen sylissä, välillä auton turvakaukalossa. Kahvilla viihdyttiin porukalla reilu tunti, sitten osa vieraista alkoi tehdä lähtöä takaisin kotikonnuille ja me loput lähdettiin ravintolaan syömään. Jälkikäteen ajatellen Pimun vieminen meluisaan Amarilloon saattoi olla vikatikki, koska Pimua selvästi välillä hermostutti ympärillä oleva kuhina, mutta onneksi saatiin ilta rauhoitettua kotona ja hyvittelin Pimulle pitkää päivää sylittelemällä ja tissittelemällä pitkän kaavan mukaan.

Kuvakehystä kerrakseen.

Ristiäislahjoissa vanhemmat sukulaiset eivät olleet juuri mielikuvitusta käyttäneet: mun isovanhemmat ja täti perheineen antoivat rahaa (käteisenä tietenkin - olisi pitänyt antaa Pimun tilinumero ja pyytää lahjukset suoraan sinne...), Miehen vanhemmat rahalahjuksen lisäksi valokuvakehyksen ja mun toiset isovanhemmat valokuva-albumin. Lisäksi Pimun sylikummisetä hankki valokuvakehyksen ja kummilusikan, joten nyt ainakin riittää kaiverrutettavaa... Muut kummit sentään yllättivät positiivisesti, sillä Pimun kummitäti hankki Pimulle jo ennakkoon yhdessä sovitun "vauva"-kirjan (jossa riittää sivuja täytettäväksi 18 ikävuoteen asti, hih) ja "pummisetä" E. Uspenskin Fedja-setä-kokoelman. Miehen veljen porukalta (joka ei muuten saapunut ristiäisiin eikä ilmoittanut mulle perumisestaan mitään, prkl) Pimu sai appivanhempien mukana vaatelähetyksen, jossa oli sekä kirpparilöytöjä että muutama uusi vaatekappale.

Nyt sitten odotellaan seuraavia juhlapyhiä, että kuinka mielikuvituksellisia lahjoja sukulaiset silloin Pimulle keksivät... Pitää ehkä hyvissä ajoin ennen joulua alkaa puhua, mitä Pimu tarvitsee - tai mitä leluja äiti hyväksyy. :P Vaan eipä rahalahjakaan huono ole, etenkään kun seuraava isompi ostos Pimulle todennäköisesti on syöttötuoli. Stokken Tripp trapp olisi aika kiva...

2 kk välietappi

Viikonloppu oli tässä huushollissa yhtä juhlaa: lauantaina vietettiin Pimun ristiäisiä, sunnuntai oli äitienpäivä ja maanantaina Pimu täytti 2 kk. Tosin näistä kolmesta juhlasta varsinaisesti kekkeröitiin vain ristiäisiä, äitienpäivän ja kuukausietapin juhlinta rajoittui ristiäisten rääppiäisiin (täytekakkua aamupalaksi jne...) ja kotona pöllöilyyn. Ristiäisistä postailen erikseen, kunhan saan appiukolta ja muilta juhlissa olleilta valokuvia, meidän kameralla otetuissa otoksissa ei hirveän edustavia kuvia ole joukossa.

Pimun 2-kuukautisneuvolassa käytiin tänä aamuna, eikä vieläkään päästy oman terkkarin juttusille, koska terkka oli (taas vaihteeksi!) lomalla ja sijainen sairastunut. Käytiin sitten toisen alueen terkkarilla, joka onneksi oli tuttu lääkärineuvolareissulta ja näin ollen edes vähäsen kärryillä siitä, miten meidän perheessä hommat sujuu.

Pimu mittautti jälleen komeat lukemat: painoa 5530 g, pituutta 60 cm ja pipokoko 39 cm. Nollakäyrän tuntumassa siis mennään. Neuvolakorttiin terkkari kirjasi tytön olevan "virkeä naureskelija" ja "hymy vanhemmille hieno!" Terkkari totesi Pimun olevan myös todella jäntevä - ehkä jopa liiankin jäntevä - ja saatiin mukaan asento-ohjeita ja käsky jumppauttaa ja rentouttaa Pimua mahdollisimman paljon. Pimu sai myös ensimmäisen annoksen rotarokotetta, saas nähdä miten sekaisin pienen pakki siitä menee.

2 kk päivänä.

Arjen rutiinit alkaa pikku hiljaa hahmottua. Viimeisen viikon ajan Pimu on räväyttänyt silmät auki aika tarkalleen aamukuudelta, jolloin mä tarjoan rintaa ja Pimu syöpöttelee hieman, jos sille päälle sattuu. Ylös sängystä noustaan 8-9 välillä, Pimu lököttelee sitterissä tai leikkimatolla juttelemassa leluille sen aikaa, että mä saan tehtyä itselleni aamupalan. Aamupalan jälkeen Pimu syö muutaman kerran noin tunnin puolentoista välein, ja puolenpäivän aikaan mä alan tainnuttaa Pimua vaunuihin parvekkeelle päiväunille. Päivän pitkien päikkäreiden pituus vaihtelee puolestatoista tunnista jopa kolmeen tai neljään tuntiin, ja sillä välin mä ehdin tehdä ruokaa, syödä, siivota, pyykätä tai ihan vaan istua ja neuloa telkkarin ääressä.

"Älä nyt iskä kuvaa, tai mäjäytän nyrkillä!"

Ilta-ajat meillä ollaankin sitten vaihtelevalla tuulella: välillä Pimu viihtyy hyvinkin itsekseen hetken leikkimatolla ärisemässä ja huutelemassa leluille, välillä taas kelpaa vain syli ja tissillä olo. Viimeistään kahdeksan aikaan ollaan alettu rauhoittaa menoa yötä varten, vaihdettu Pimulle yöhaalari päälle ja siirrytty lopulta makuuhuoneeseen iltasyötöille. Päivässä kertyviä syöttöjä en ole enää pitkään aikaan laskenut, mutta väittäisin niitä sen vähintään kahdeksan kertyvän vuorokauden mittaan. Öisin Pimu herää syömään tai touhuamaan yleensä kerran tai kahdesti, yösyötöt on usein lyhyitä ja intensiivisiä.

Pimun sosiaalisuudessa ja seurustelussa on selvä ero kuukauden takaiseen. Pimu ääntelee paljon enemmän ja hymyilee mut tai Miehen nähdessään, ja leikkimaton lelut ja muut härvelit kiinnostavat. Lelukaaressa roikkuva Libero-kukka tuntuu olevan tämän hetken lemppari, ainakin tiiviistä tuijotuksesta päätellen. :D

Näillä eväillä eteenpäin. Nyt leikkimatolta alkaa kuulua nälkä-ähinää...