lauantai 6. heinäkuuta 2013

Unikoulun aftermath

Viime postauksessa mainittu Gordonin unikoulu on nyt lusittu, ja itse kukin on edelleen järjissään, joskin väsyneitä. Kolmena ensimmäisenä yönä Pimu sai vielä herätessään tissiä, mutta ei enää saanut nukahtaa rinnalle, vaan mä hyräilin ja silittelin lapsosen uneen lyhyen imetyksen jälkeen. Kolme seuraavaa yötä mentiin "saa sylitellä muttei imettää" -taktiikalla, ja siinä vaiheessa alkoi tehdä jo tiukkaa, kun isimiehen syli ei ollut kelvata ja mun sohvallanukkumishaaveet kariutuivat huutavan taaperon eroahdistukseen. Niistä öistä selvittiin kuitenkin miten kuten, ja loput unikoulun neljä yötä Pimu sai herätessään silityksiä ja hyräilyä, muttei enää syliä (paitsi yhtenä yönä taisi olla pakkorako nousta ylös, kun vaippa falskasi sänkyyn ja piti ryhtyä siivoushommiin...). Kaiken kaikkiaan homma meni siis yllättävän hyvin. Pimu nöyrtyi kohtaloonsa aika pian, eikä heräillyt öisin - käytännössä siis klo 23-06 välisenä aikana - kuin kerran tai kaksi inisemään tai urputtamaan.

Päiväsajan käytökseen unikoulu on vaikuttanut yllättävän paljon. Pimu on kinunnut enemmän syliin päivisin ja söisi tissiäkin useammin, ja olenkin yrittänyt muistaa tarjota rintaa riittävän usein, ettei sylivaje heijastu yöuniin. Toisaalta rasittaa, kun päiväsaikaan pitäisi saada tehtyä kotitöitäkin ja milloin mitäkin, ja taapero roikkuu lahkeessa ja urputtaa, kun äiti ei koko ajan hali ja leiki körö körö kirkkoa, mutta ehkä tämä tästä. Päiväunet ovat aiempaa pätkittäisempiä ja välillä jäävät lyhyiksi eli alle tuntiin, kun tissi ei ole vieressä/suussa nukkuessa, eli ainakin toistaiseksi mun opparia päiväuniaikaan -operaatio on totaalisen jäissä. Jos makuuhuoneessa saa rampata vartin välein tainnuttamassa naperoa uudestaan uneen tissin avulla, on ihan turha kuvitellakaan, että joku opparin kirjoittaminen onnistuisi kun keskittyminen herpaantuu jatkuvasti. Pyykkien ripustamisen ehtii just ja just tehdä.

Mutta niin. Unikoulusta siis selvittiin, ja alkuviikko meni vielä ihan kivasti. Kunnes sitten tuli se kuuluisa takapakki.

Tultiin eilen mummolaan viikonlopuksi, ja täällä on kotiin verrattuna tolkuttoman kuuma, joten makkarissakin hiki vaan virtaa eikä läpiveto auta. Pimu oli illalla ihan ylikierroksilla nukuttuaan reilun kolmen tunnin automatkalla huikeat 15 minuuttia päiväunia, kohkasi menemään hiki päässä pitkin mummolaa ja pikavisiitillä ollut kummisetäkin pisti vähän pasmoja sekaisin. Illalla ja yöllä tyttö olikin sitten varsinainen tissiapina: alkuyöstä varttitunti taisi olla pisin aika, jonka napero suostui nukkumaan ilman rintaa suussa. Kun sitten klo 23 aikoihin päätin, että ei enää, nyt nukutaan ilman tissiä, niin muksuhan veti sellaiset perse-erkkiraivarit, että lopulta valvottiin porukalla reilu tunti tyynnytellen huutavaa taaperoa, vettä juottaen, Buranaa annostellen ja lopulta antaen tissitakiaiselle periksi. Siinä yöllä sitten kiroillessa ja kiukkukyyneliä nieleskellessä hoksasin, että niin, se MPR-rokotehan saatiin maanantaina, sehän se vissiin kiusaa kaiken hampaidenteon ja hikoilun ohella. Paskamutsi-fiilis taattu jälleen kerran!

Varsinaista hermolomaa tämäkään mummolavierailu siis tuskin on, mutta sentään Pimu viihtyy leikkimässä vähän paremmin, kun ympärillä on enemmän väkeä ja uusia leluja. Ja anoppi vähän mulkoilee mua alta kulmain, kun kiroilen avoimesti Pimun kuullen sen huonoja unenlahjoja ja äyskin väsymystäni. Jippii.

Vielä lopuksi lyhyesti neuvolaspeksit: pituus 79 cm (!!!) ja paino 10,2 kg, touhukas taapero, neuvolatäti tyytyväinen yövieroituksesta, moitteet tuli siitä, ettei lehmänmaitoa ole juotettu vieläkään (no kun en koskaan muista ja saa se kuitenkin jugurttia ja juustoa ja ruoassa lehmistä...). Seuraavan kerran lääkärineuvola syyskuussa.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannuksen viettoa

Miehen yövuorot varmistivat meidän perhekunnan osalta sen, että juhannukseksi oli turha suunnitella reissua mummolaan tai mihinkään muuallekaan. Näin ollen ollaan lökötelty juhannuksena ihan omissa nurkissa. Perusarkeen sentään vähän vaihtelua tuovat hyvät ilmat ja taloyhtiön pihagrilli, jolla kokkailla juhannusmurkinat. Mies tosin oli hätähousu ja onnistui eilen melkein polttamaan makkarat ja broilerivartaat, kun lykkäsi ruoat liian kuumien liekkien ylle. Tänään uusi yritys ja vähän enemmän kärsivällisyyttä peliin. ;)

Pimukin sai eilen maistaa grillissä kärvennettyä makkaraa ja mutusti sitä onnellisena pihamaalla tallustellen - äidin pastasalaatti sen sijaan lähinnä irvistytti, kenties suolakurkun takia. Noin muuten Pimun ruokahalu ja -valio alkavat olla kohdillaan: melkein kuukauden tauolla ollut iltapuuro on palannut kehiin ja uppoaa kuin häkä, ja muutenkin ruokaa menee hyviä määriä, siitäkin huolimatta, että yläleuassa puskee kipeästi kulmahammas nro 2 (kokonaisuudessaan hampaita kasassa 11/20, voiton puolella ollaan!).

Viime yönä oli ensimmäinen yö unikoulua. Päädyttiin Miehen kanssa kokeilemaan, josko Gordonin menetelmällä saataisiin Pimun öinen tississäroikkuminen loppumaan tai edes vähenemään. Tilanne alkoi olla nimittäin jo aika ahdistava, kun Pimu heräili jatkuvasti siihen, että nukahtaessa suussa ollut tissi olikin hivutettu pois eikä nukahtaminen ilman tissiä ollut onnistuakseen, ja mun niska-hartiaseutu alkoi olla ihan romuna jatkuvasta kylkiasennosta. Viime yönä Mies sitten nukkui sohvalla ja antoi mun ja Pimun vallata ison sängyn (tämä järjestely lähinnä siksi, että jos Pimu protestoisi koko yön, saisi edes toinen meistä unta ja jaksaisi päivällä ravata taaperon perässä).

Mä pelkäsin oikeasti pahinta mahdollista yötä: tissin perään karjuvaa taaperoa, unetonta yötä, hermojen menetystä, you name it. Todellisuus pääsi kuitenkin yllättämään. Pimu heräsi klo 23-06 välisenä aikana neljästi, sai hieman maitoa istuallaan ja nukahti sitten viereen melko nopeasti, kun silittelin ja hyräilin jotain tuutulaulua. Aika rohkaisevaa, sanoisin. Pari seuraavaa yötä mennään vielä näin, sitten Mies ottaa seuraaviksi kolmeksi yöksi kopin ja katsotaan, mikä ääni on kellossa kun tissit muuttaa sohvalle nukkumaan...

Niin, olihan tässä muutakin uutta kuin unikoulua: pottatreenailua takana parisen viikkoa. Pimu itse ei vielä ilmoita hädästään, mutta aina silloin tällöin vaipanvaihtoreissulla säästytään pissivaipalta, jos ollaan nopeita ja ehditään kiikuttaa likka potalle. Parit pökäleetkin on osuneet pottaan, mutta pääsääntöisesti Pimu vielä salakavalasti äkistelee nro kakkoset vaippaan. Yleensä just silloin, kun pitäis olla menossa johonkin.

Reilun viikon päästä neuvolaan hakemaan MPR ja tsekkaamaan strategiset mitat.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kesähiljaisuus

Taas ollaan saman ongelman ääressä kuin viime vuonnakin: kesän koittaessa ohjatut aktiviteetit vähenee. Muskarin viimeiset tahdit hoilattiin jo kaksi viikkoa sitten, ja seuraavalla viikolla taaperokerhoiltiin viimeistä kertaa. Avoin pk on kuulemma vielä auki johonkin kesäkuun puoleen väliin asti - aamupäivisin, jolloin allekirjoittaneella on yleensä ihan muita intressejä kuin keskustaan karauttaminen känisevän taaperon kera.

Täytyy kyllä ihan ihmetellä, että mikä idea on pistää kesäksi kaikki mahdollinen tauolle. Vauvojen ja taaperoiden äideillä kun luulisi nimenomaan kesällä olevan aikaa tavata muita lapsiperheitä, hengata perhekahviloissa ja häärätä seurassa, mutta nähtävästi seuroissa ja yhdistyksissä ollaan sitä mieltä, että kesäloman kuuluu kestää sen kolme kuukautta ja piste.

Erityisesti mua harmittaa tänä kesänä tämä aktiviteettien kesähiljaisuus siksi, että Miehen kesäloma on poikkeuksellisesti vasta elokuussa, joten meillä oikeasti olisi Pimun kanssa tarvetta seuralle ja viihdykkeelle kesä-heinäkuun aikana. Tai no, Pimulla nyt ainakin, munhan pitäisi alkaa ahkerasti väsätä opparin teoriaosuutta, että pääsen heti elokuussa tekemään kenttätutkimusta, kun ohjaaja palaa lomilta kommentoimaan ja ohjaamaan työtä...

Mies siirrettiin taas tekemään kolmivuoroa ja oli tällä viikolla pitkästä aikaa yövuorossa. Piinaavin viikko ikinä. Aamupäivisin oli pakko viihdyttää naperoa tai raahata se hiekkalaatikolle tai kauppaan hakemaan yhtä kämäistä maitopurkkia, että Mies saa nukkua edes puolenpäivän tienoille. Kun Mies sitten heräsi, olikin jo Pimulla lounas nenän edessä ja päiväuniaika kolkuttamassa nurkan takana, ja Pimun nukuttua päikkärinsä lyhyissä pätkissä ja satunnaisiin aikoihin, Mies tunki tulpat korviin ja paineli taas nukkumaan. Bonuksena yläkerrassa tehdään remonttia, eli koko Pimun päikkäriajan sai pelätä, että koska se saatanan piikkaaminen taas alkaa ja herääkö vaippa-apina siihen meteliin. Vaunuissa kun ei lapsirakas enää nuku, kun on hyväkäs oppinut siihen, että vaunukyydissä ollaan pystyasennossa.

Ensi viikonloppuna sentään tulee vähän vaihtelua elämään, kun lähdetään Tampereelle koko porukalla ja ollaan kaveriperheen luona yötä. Mies polkee pyörää koko sunnuntain, mä suunnittelin meille tytöille kirppis- ja nähtävyyskierrosta kaverin ja tämän melkein kolmeveen kanssa. Sitä seuraavaksi viikonlopuksi puolestaan meinasin houkutella omaa äitiäni kylään.

Tällaista sillisalaattia meillä tällä hetkellä. Pitäisi kai yrittää taas vähän tihentää postaustahtia ja yrittää edes joskus saada näihin kirjoituksiin jotain punaista lankaa. (Tai ehkä säästän järjenkäytön opparille.)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Äitipäivää

Vuosi sitten äitienpäivä meni vähän ohi ja siinä sivussa, ristiäiset kun järjestettiin sopivasti äitienpäivän aattona, ja varsinaiseksi äitienpäiväjuhlinnaksi mulle riitti, että sain vähän jäätelöä ja mahdollisuuden käydä suihkussa. Kun talossa on parikuinen maitoa jatkuvasti tilaava imeväinen, yksinäinen hetki suihkussakin tuntuu luksukselta. ;)

Tänäkään vuonna ei suureellisiin juhlallisuuksiin ryhdytä. Ajattelin leipoa suklaamuffinseja, rymytä lapsosen kanssa hiekkalaatikolla sään salliessa, juoda paljon hyvää teetä ja katsoa jääkiekkoa ja/tai boksilta jotain sarjaa. Isimieheltä en ole tilannut mitään erityistä muistamista tai lahjusta äitiyden varjolla, joten luultavasti Miehen panos juhlapäivään on pois jaloista pysyttely (oli luvannut lähteä työkaverinsa kanssa pyörälenkille) ja lapsen kakkavaippojen vaihto. Äitienpäiväruusustakin piti huolen SDP:n paikallisyhdistys, joka jakoi lähikaupan pihassa kukkasia naispuolisille ohikulkijoille. Ja viimevuotiseen tapaan itse itsensä lahjominen toimii aina: tänä vuonna satsasin itseeni ostamalla Maitotytöltä Riemukukka-tunikan.

Oma äitini viettää äitienpäivää Tallinnassa avokkinsa ja ystäväpariskunnan kanssa, anopilla puolestaan on juhlaseurana Pimun serkkutyttö vanhempineen ja toisine isovanhempineen. Kortit jäivät väkertämättä, mutta ehkä näin 2010-luvulla muistamiseksi kelpaavat myös sähköpostilla lähetetty valokuva lapsesta tai Skype-puhelu. Ehtiihän noita päivähoidossa/koulussa väkerrettyjä kortintekeleitä vielä karttua jääkaappien ovet täyteen itse kullakin.

Ensi viikolla esittelemään opparin aihetta seminaariin, jaiks.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Hiekkalaatikkomutsin ura urkenee

Välikausiahdistus alkaa helpottaa. Reiman verkkokaupasta Itella kantoi toisen, vähemmän säpäkän värisen haalarin sekä vihreät hanskat, joten pinkkihirmuille on nyt olemassa vaihtoehto. Lisäksi Pimulle on olemassa valikoima trikoopipoja sekä parit Popin akryylilapaset, joten ainakin tämä kevät ja alkusyksy on nyt hanskassa. Niiden aiemmin bongaamieni välikausi-Tepsujen lisäksi ratsasin Pimun lahjoituskengät läpi ja löysin sieltä kesäksi myös sandaalit sekä yhdet mahdollisesti käyttökelpoiset tennarilenkkarit (vaaleanpunaiset Nalle Puh -kuosiset, serkun peruja...). Joutunen vielä lähtemään kenkäkaupoille lapsen kanssa, mutta ensi alkuun näillä mennään.

Kengät jalassa kävelykin alkaa neidiltä sujua, ja tänään painettiin menemään pihan leikkialuetta ympäri ihan tolkutonta vauhtia. Pimu myös viihtyy pihalla todella hyvin, kun saa ihmetellä keinuja, liukumäkeä (ehdoton hitti, mutta äidin ja isin hauikset ovat koetuksella, kun likkaa pitää nostella mäkeen), keinuhevosta ja viereisellä parkkipaikalla tönöttäviä autoja sekä jonkun naapurin moottoripyörää. Hiekkaleluihin ei olla vielä satsattu, mutta Plaston potkumopoa testattiin tänään ja todettiin sen työntelyn olevan ihan riittävää hupia toistaiseksi.

Pimulla on tosiaan välillä hirveä hinku pihalle nyt, kun ulkoilun makuun on päästy. Aamupalan jälkeen tänäänkin yritettiin Miehen kanssa hengähtää hetki ja katsoa eilistä Doctor Whota, mutta vaippa-apina sitkeästi taapersi eteiseen ja kantoi sieltä ulkovermeitään ja kenkiään olohuoneen puolelle ja parkui suureen ääneen, jos yritettiin sanoa, että "ei nyt, tule rakentamaan duploilla". Nähtävästi mun on siis jatkossakin raahattava ahterini ulos ja ryhdyttävä tuulipuku-hiekkalaatikkoäidiksi. Ei siinä mitään, hyvällä ilmalla mieluusti olenkin pihalla paistattelemassa päivää, mutta tihkusadetta märemmällä kelillä pihalla värjötteleminen on kyllä nou-nou.

Asennettiin eilen mun pyörään myös Pimun istuin ja isimies kävi heittämässä pienen koerundin Pimu kyydissä. Tänään on mun vuoro testata lapsi kyydissä fillarointia, meinasin nimittäin pyöräillä tänään taaperokerhoon ja pois kun kerrankin on hyvä ilma eikä tuule tolkuttomasti. Pyöräillessä ei myöskään mene matkoihin niin paljon aikaa kuin vaunujen kanssa kävellessä, joten ehditään ehkä kauppaankin ennen pahinta kello viiden ruuhkaa.

Ai niin, saatiin Pimun kanssa uusi äiti-lapsi-kaveripari. Naapurirapussa asustelee Pimua vähän nuorempi tyttö vanhempineen, ja tehtiin eilen jo tuttavuutta keinujen luona. Nyt vaan pitää tähdätä ulkoilut suurin piirtein samoihin aikoihin, niin on mullakin joku jolle pälättää.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Välikausiahdistus

Joskus sitä tuntee itsensä vaan niin pirun tyhmäksi ja ärsyttää oma aivottomuus. Tällä kertaa lapsen pukemiseen liittyen. Luulisi hitto vie, että näin Googlen valta-aikana ensikertalaisäitikin hoksaisi kuukkeloida ajoissa, mitä muksulle oikeasti tarvitsee pistää ylle minäkin vuodenaikana. Vaan ei.

Välikausi (tai niin kuin aikuisten kohdalla puhutaan, kevät/syksy...) tuottaa mulle päänvaivaa ihan kiitettävästi jo pelkästään oman pukeutumisen kohdalla. Ikkunasta ulos vilkaisemalla ja lämpömittaria tiiraamalla mun putkiaivot tajuaa ehkä just ja just, että pitääkö ulos lähteä sateenvarjon ja kumppareiden kanssa vai riittääkö tennarit, mutta noin muuten homma onkin ihan arpapeliä. Yleensä tilanteet päättyy siihen, että mulla on joko liikaa tai liian vähän päällä, ja sitten joko viluttaa tai hiottaa ja molemmissa tapauksissa potuttaa. Vaan auta armias, kun yhtälöön lisätään taapero, joka ei vielä osaa kertoa, että onko liian kylmä tai kuuma.

Pimulle on olemassa ulkona oloon tällä hetkellä kaksi haalaria, Popin windfleece ja anopin ostama pinkki Reima-haalari. Ok, windfleece on hyvä vaunuillessa, mutta hiekkalaatikolla kuulemma ihan nou nou, ellei halua pilata fleecepintaa heti kättelyssä. Reiman haalari taas on niin pinkin kukertavan kirjava, että mulla sattuu silmiin sitä katsoessa. Ihan first world problem -kamaa: haalari on uusi, ehjä, laadukas ja ilmaiseksi saatu, mutta äidin silmissä ruma. Ja suorastaan kirkuu sitä, että haalarin sisällä on nyt TYTTÖ. Argh.

Enemmän ehkä kuitenkin tuottaa päänvaivaa haalareiden asustaminen ja kengät. Pimulla on kaappi täynnä toppatumppuja ja tälläkin hetkellä ulos mennessä olen pistänyt tytölle päälle paremman puutteessa äitiyspakkauksen haalarin tumput ja töppöset. Kummasti ne vaan alkaa olla näillä +5-10 asteen päivillä turhan kuumia, eivätkä oikein taida soveltua maassa möyrimiseen, koska peukut puuttuu ja töppösissä ei ole pitoa saati vedenpitävyyttä. Tiistaina kävinkin pikaisesti ennen kampaajaa Sokoksella toteamassa, että olen ihan liian myöhään liikkeellä: tarjolla oli enää liian isoja, hempeän vaaleanpunaisia vk-hanskoja. Nettipalstojen gurujen mukaan olisi pitänyt toimia jo tammikuussa ja tilailla silloin vk-vermeet, että saa just oikean väriset ja kokoiset omalle Neutri-Petterilleen. Pipo-osastolla sentään ollaan hyvissä kantimissa, kun hain Kimperistä ja Popilta yhdet sopivat trikoopipot, joita voi nyt jo sisäänajaa kypärämyssyn kanssa, mutta ihanasti ne vihreä-ruskeat sävyt kyllä riitelee tuon kirkkaanpunaisen ja pinkin kanssa.

Ja ne kengät. Voi hyvää päivää, yritä tässä nyt arpoa millaiset kengät tuolle passaisi jalkaan, minkä kokoiset ne popot pitäisi olla etteivät heti jäisi pieniksi, mitkä olisi helpoimmat pukea lapselle... Serkulta kantautuneiden second hand -kenkien seasta löytyivät kyllä koon 21 välikausi-Tepsut (Google kertoi, että ne olis vissiin aika hyvät) ja samankokoiset oranssit Nokian kumpparit, mutta ainakaan pikatestauksella Pimu ei suostunut ottamaan Tepsut jalassa yhtään kävelyaskelta sisällä ja huusi kenkiä pukiessa kuin hyeena. Uutena ensiaskelkengät taas maksaa ihan tajuttomasti. Oikeasti, 70 euroa minimonoista, jotka ovat käytössä muutaman kuukauden? En mä maksa omista kengistänikään yli 50 euroa, ellei ole ihan pakko!

Ehkä pitää tehdä täsmäisku kaupungille kunhan likka herää päiväuniltaan ja yrittää haalia edes jotain välikausirompetta tuolle vaippa-apinalle. Koska onhan lapsen nyt hiekkalaatikolle päästävä, ettei se tylsisty ja kasva kieroon ja laiskistu niin kuin äitinsä. Mistä tulikin mieleeni, että ei sillä raukalla ole hiekkalelujakaan...

Rahanmenoa ei näköjään voi estää, vaikka kuinka yrittäis. Miehenkin useamman sadan voittopalkkiot kuluu auton huoltoon, koska korjaamon apinat eivät osaa kerralla hoitaa kaikkea vaan kutsuvat Miehen ja Volkkarin parin viikon välein takaisin fiksaamaan milloin jarruja, milloin pakoputkea. Saamari.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Askellusta ja koulunpenkkiä

Meidän vauvasta tuli lauantaina virallisesti taapero. Pimu otti jalat alleen ja lähti kävelemään, sopivasti äidin, isän ja Skype-yhteyden päässä olleiden isovanhempien toimiessa todistajina. Sen jälkeen meillä onkin vietetty railakkaita iltoja, kun likka tepastelee pitkin olohuonetta milloin mitäkin lelua mukanaan raahaten ja kääkättäen samalla omia höpinöitään korkealta ja kovaa. Epäilinkin eilen avoimessa päiväkodissa, että Pimusta tulee vielä jonkin sortin estraditaiteilija, kun vieraiden aikuisten nähden piti ruveta elvistelemään ja temppuilemaan oikein olan takaa. :P

Noin muuten arki rullaa omalla painollaan. Pimulla on vaihteeksi menossa syömisen kanssa nirsoiluvaihe (tänäänkin lounaalla nakkikeitosta upposi tasan tarkkaan nakit ja porkkanat, muu sipisteltiin lattialle...), imetys jatkuu edelleen suunnilleen neljän tai viiden päiväimetyksen (plus n+1 yöimetyksen) tahdilla. Päiväunien nukkumisessa on tapahtunut ehkä suurin muutos parin kuukauden takaiseen. Aiemmin Pimu nukkui päiväunensa sohvalla tissi suussa ja mä katselin samalla digiboksilta leffoja tai sarjoja, mutta nyt ollaan siirrytty makuuhuoneeseen meidän sängylle, jonne mä tainnutan Pimun tissillä ja sitten hiippailen pois tekemään omia hommiani. Siirtymävaiheen jälkeen homma toimii aika mallikkaasti ja Pimu saattaa posottaa päikkäreitä yksinään jopa lähemmäs kaksi tuntia, mikä mahdollistaa mulle esim. pyykkien viikkailun kaappiin ilman lahkeessa roikkuvaa kitisijää.

Kuuluu huusholliin sentään muutakin kuin taaperoelämää. Mulla oli viime viikolla taas pari koulupäivää, joten Mies oli koti-isinä tytön kanssa. Vaikka pitikin olla skarppina ja pitää opiskelumoodi päällä aivoissa, oli silti jälleen terapeuttista olla aikuisten ihmisten kanssa ja keskustella Ihan Oikeista Aikuisten Asioista. (No okei, kestovaipoista keskusteltiin jossain yhteydessä, mutta ne liittyivät kuitenkin kurssin aiheisiin eli eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen!) Lisäbonuksena jätin pitkästä aikaa imetyspaidatkin kaappiin ja sain pukeutua ihan normaaliin paitaan, ah mitä luksusta.

Vaikka jossain vaiheessa talvella tuntuikin siltä, että opiskelujen hoitaminen lapsenhoidon lomassa on ihan pirun vaikeaa ja keskittyminen sitä sun tätä, kummasti mun kaikki kaksi kurssia ovat lähestulkoon paketissa. Ensimmäisesta kurssista sain arvosanan ja opintopisteet jo joku aika sitten, ja toisesta kurssista puuttuu enää yksi isompi essee ja oppimispäiväkirja, joiden dedis on vappuaattona. Lisäksi mulla saattaa olla pian opinnäytetyöllekin aihe ja toimeksiantaja, kunhan saadaan ensin sovittua tapaaminen toimeksiantajan edustajan kanssa. Olisi kyllä vallan bueno, jos saisin opparin työn alle vielä ennen kesälomia. Työharjoittelun olen päättänyt lykätä loppukesään tai syksyyn, ja samalla Pimu todennäköisesti aloittaa päivähoidossa. Pitäisi kai hakea sitä hoitopaikkaakin, huoh.

Lopuksi vielä parin päivän takainen wtf-hetki. Pimun serkusta tulee lokakuussa isosisko, kun Miehen veli ja avokkinsa saavat toisen naperon! Appiukon kertoessa ilouutisista oli kyllä vähän mit vit -fiilis, lankomies ja käly kun olivat jo hankkiutuneet eroon kaikesta vauvakrääsästä ja olivat antaneet ymmärtää, että never again, yksi lapsi riittää. Noh, eipä siinä. Voinpahan nyt pistää bumerangina takaisin hyppykiikun ja muuta roipetta, joita lanko viime vuonna meille roudasi laatikkokaupalla...