maanantai 30. marraskuuta 2009

Kun maailman luonnollisimmasta asiasta tuli rakettitiedettä

Kun Miehen kanssa aloiteltiin tätä koko vauvaoperaatiota ja alettiin miettiä ylipäänsä vanhemmaksi tulemista, todettiin yhdessä tuumin, että ei kai se nyt niin vaikeaa ole. "Onhan sitä muutkin raskautuneet ja terveitä lapsia synnytelleet."

Sitten erehdyin netin keskustelupalstoille ja järkytyin. Nähtävästi jo pelkästään se naperon alulle saattaminen on taitolaji, ainakin mikäli nettipalstoja uskoo. Eräälläkin keskustelupalstalla (en enää edes muista, millä sivustolla, eikä sillä niin väliä) eräänkin keskusteluketjun pääasiallinen rakenne oli se, että jokainen ketjuun osallistuva kirjaa ketjuun PÄIVITTÄIN, monesko kierron päivä on menossa, monesko yrityskerta, tuliko valkovuotoa tai ovulaatiolimoja, jos tuli, niin mikä niiden tarkka koostumus oli, oliko se ovulaatio nyt tänään vai eilen ja miksei tunnu siltä, että ovulaatio olisi menossa, monenako päivänä putkeen peittoa on nyt heiluteltu ja niin edelleen.

Sen verran ihmisen biologiaa ja fysiologiaa tajuavana ymmärrän toki, että mikä merkitys ovulaatiolla sun muilla on lisääntymisen kannalta. Mutta miksi ihmeessä siitä pitää tehdä rakettitiedettä turvautumalla johonkin ovistikutteluun ja lämmönmittaukseen? Eikö se nyt hitto vie riitäkään, että muutaman päivän välein viekottelee miehen petiin ja antaa luontoäidin hoidella loput? Mitä ihmettä tapahtuikaan spontaaniudelle lapsenteossa?!

Noh, kukin tehköön niin kuin lystää, minä teen omalla tavallani. Eli paskat nakkaan ovulaatiotesteistä ja muista hömpötyksistä. Seksi on kivaa, harrastan sitä Miehen kanssa oikein mielelläni, ja jos siinä sivussa saa alkunsa lapsi, niin sehän on vain mukava bonus! ;)

perjantai 27. marraskuuta 2009

Tulva-aika ja buranapölly

Murphy on varmasti laatinut lakinsa meikäläistä ajatellen. Eilen hankittu testi jäi käyttämättä, kun aamulla vessareissulla totesin tulvaporttien auenneen. Noh, eipä siinä, vähän harmittaa mutta ei se mitään. Ensi viikolla alkaa uusi yritys.

Aamupäivä vierähti sohvalla sikiöasennossa viltin alla täristen. Menkkakivut oli kierukankin aikana toisinaan melkoiset, mutta lähestulkoon aina selvisin ilman särkylääkkeitä. Nyt oli pakko napata heti Mieheltä jääneistä kasisatasista ibuprofeenitabuista yksi, niin pahat hytinät oli menossa. Ihan kuin olisi ollut pahemmankin luokan darra päällä, vieläkin hikoiluttaa ja on etova olo, vaikka lääkkeen otosta on jo yli kolme tuntia. Tältäköhän tuntuu, kun menopaussi iskee päälle?

torstai 26. marraskuuta 2009

Ensimmäinen testipaniikki

Naisen mieli jos mikä on muuttuvainen ja ailahtelevainen. Muistan aikoinaan väittäneeni vakaasti poikaystävälle, etten välttämättä koskaan halua naimisiin tai hanki omia lapsia. Noh, niinhän siinä sitten kävi, että tuosta poikaystävästä tuli reilut kaksi kuukautta sitten Mies ja minusta Miehen rouva. Vauvanestovempele eli kuparikierukka sai myös kenkää tästä huushollista kuukausi sitten ja pienelle kakkajalalle on annettu lupa tulla ihan milloin vaan joutaa. Koskaan ei näköjään pitäisi sanoa "ei koskaan".

Kun päätös lapsentekoon ryhtymisestä syntyi, lupasin Miehelle, etten ala hössöttää liikaa koko jutusta. Päätettiin ottaa ihan rauhallisesti ja olla pettymättä, jos ei heti tärppääkään: ei se ole maailmanloppu, jos en hetijustnyt pamahda paksuksi. Kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta olen harva se ilta huomannut silitteleväni vatsaani ja miettiväni, että jokohan siellä asuu joku. Kierukan poiston jälkeisellä viikolla hankin lisävitamiineja ja pakotin Miehenkin popsimaan multivitaa. Alkoholin käyttökin minimoitui saman tien ja ruokavalio on syynissä jatkuvasti. Ja joka kerta, kun näen telkkarissa pienen vauvan, alan lässyttää ruudulle ja hihkun, että "voooooi, onpa se PIENI! Mulle kans tuommonen!"

Aluksi Mies suhtautui kovin tyynesti koko projektiin ja selvästi yritti olla ihan coolisti, mutta viime päivinä Mieskin on mietteliäästi tuijotellut mun vatsaa ja eilen jopa toivotti vatsalle hyvää yötä. Taitaa olla Mies ihan yhtä malttamaton kuin minäkin.

Tällä hetkellä menkat on myöhässä 4 päivää. Mikä on suorastaan iäisyys, ottaen huomioon, että mun kierto on viimeisen vuoden ollut hyvinkin säännöllinen (30-31 päivää), eli voisi hyvinkin olla mahdollista, että vatsassa on elämää. Ja silti epäilyttää. Menkat nyt voivat myöhästellä vaikka mistä syystä. Kuten esim. siitä, että koko ajan stressaan ja toivon raskautta ja pelkään menkkojen sittenkin alkavan. Olen viimeisten päivien aikana ravannut vessassa jatkuvasti katsomassa, onko pikkareissa sittenkin veritahra. Kuvittelen jokaisen pienen nippaisun ja ilmakuplan tarkoittavan, että tulvahanat aukeavat just NYT, ja ennen kaikkea ärsyynnyn siitä, että olen näin hermoheikko ja stressipallo, vaikka vasta muutama viikko sitten lupasin ottaa lunkisti.

Kummallista on se, että olo ei ole yhtään sellainen... raskas. Juu, olen toki väsynyt (eikös kaikki tähän vuodenaikaan?), välillä närästää ja etoo (myös liialla kahvilla on sellainen vaikutus) ja housut kiristää (pitäis kai syödä Activiaa). Miehen teoria psykosomaattisista oireista ja valeraskaudesta ei välttämättä ole ihan tuulesta temmattu.

Kävin kuitenkin tänään apteekin kautta hakemassa testin, ja kohta joudun varmaan piilottamaan sen jonnekin, etten säntää tiristämään rakkoa tyhjäksi testitikun päähän. Lupasin Miehelle odottavani vielä huomiseen ennen kuin alan testailla. Jos vaikka menkat alkaa sittenkin ja saan sitä kautta mielenrauhan.

Olispa jo huominen.