Kiukkuperseperjantai

Taas vaihteeksi sellainen päivä, jonka olisin ihan hyvin voinut jättää elämästäni väliin. Aamulla Pimu potkaisi mut hereille klo 7:15. Potkaisi kylkeen, kieppui hetken, nappasi kipeästi tissistä kiinni ja jatkoi hyväkäs uniaan kasiin asti. Äidin osaksi jäi puoliunissaan kiroilu ja kännykällä facebookaaminen.

Aamupalalla Pimu ei taaskaan ollut syömätuulella, vaan heitteli melonia pitkin poikin ja raivosi heti, kun kielsin tai vein ruoat pois ulottuvilta. Lisäksi posti toi taas tyhmän kirjan Vaukirjalta (joo, itsepä tilasin taas sen kuukaudenpaketin, oma moka) sekä Kelalta tiedonannon kotihoidontuen muutoksista. Kyllä kyrsii: kotihoidontukea kyllä korotettiin melkein 15 eurolla kuussa, MUTTA armas kotikaupunkini on rahapulassaan mennyt puolittamaan kuntalisän 100:sta 50:een euroon. Saan siis jatkossa reilusti vähemmän kotihoidontukea, koska tuosta mokomasta menee vielä verotkin. Olis sille viidellekympille ollut käyttöäkin, perhana.

Lähikirjastossa oli vaihteeksi ruuhka-aamu ja yhden varatun kirjan hakemisessa meni yllättävän pitkään, kun kirjastotäti ensin piilotteli jossain hyllyvälissä minuuttitolkulla ja sitten sähläsi vaihtorahojen kanssa kun rahasti kanssaäidiltä poistomyyntilehtiä. Miehellä ja mulla oli kommunikaatio-ongelmia, joka päättyi jokseenkin turhaan säksätykseen ja nalkutukseen (luulin Miehen ja Pimun odottavan pihalla, että mennään yhtä aikaa kauppaan ja kirjastolle, sen sijaan Mies ja Pimu katosivat pihasta kuin hauki rannasta ja mä olin jo soittamassa poliiseja, että kuka saatana on kaapannu mun perheen). Pimun lounas viivästyi, joten likka oli liian väsynyt syömään ja viskoi lohet pitkin keittiötä, mä hermostuin ja räyhäsin Pimulle turhaan ja lopulta pärähdin itkuun, kun sain vihdoin tytön viereeni nukkumaan päikkäreitä. Ja Mieskin karkasi töihin aikaisin, koska sen nyt vaan piti ehdottomasti päästä pyöräilemään talvikelissä ja 16 kilometrin työmatka on siihen just niin hitsin kätevä matka.

Kello on vasta noin viisi iltapäivällä, ja olen tähän mennessä menettänyt hermoni jo ihan liian monta kertaa, enimmäkseen Pimun toimiessa ärinän kohteena. Kylläpä osaa olla paska fiilis. Lapsi tarvitsisi kotona ollessaan leikkiseuraa ja viihdyttäjää ja sen sijaan saakin äidin, joka istuu läppärin äärellä kylmenemään päässyttä teetä litkien ja epätoivoisesti yrittäen raapia kasaan rästissä olevia koulutehtäviä. Pimu tarvitsisi myös äidin, joka ei ottaisi henkilökohtaisena loukkauksena sitä, että muksu viskoo ruoat pitkin keittiötä koska hölmö äiti ei osaa tarjota ruokaa lapsen ollessa oikeasti nälkäinen. Äidin, joka tietokoneelle tai neulomuksen ääreen jumahtamisen sijaan osaisi ja jaksaisi istua lattialla Duploja kasaamassa tai leikkimässä kehittäviä laululeikkejä. Äidin, joka hoksaisi olla läsnä ja nauttia vauvavuoden viime metreistä ilman takaraivossa hakkaavaa "opparin aihe puuttuu mihinköhän menis työharjoitteluun löydänköhän mä koskaan oikeita töitä koskahan tuon lapsen raaskisi laittaa päivähoitoon tätäkö tää elämä nyt sitten on äääk" -luuppia.

Jaffakeksitkin loppui just, eikä uutta pakettiakaan kehtaa hakea, koska söin sen edellisenkin melkein kokonaan yksin. Vaikka eihän se kaupan kassa sitä tiedä...

Sairastuvasta käsityöpajaksi?

Pimu meni ja täytti 11 kuukautta männäviikolla. Lapsosen iän kyselijöille meinaa kuitenkin vieläkin lipsahtaa vastaukseksi "vähän päälle 10 kk", kun jotenkin ei enää meinaa pysyä kartalla siitä, kuinka vanha napero jo onkaan. Eilen illalla myös muistelin huvittuneena niitä ensimmäisiä kuukausia, kun Pimun iän laski viikoissa ja tunnollisesti napsi kuvia lapsesta joka viikko, että "on sitten mistä seurata lapsen kasvua ja kehitystä". Nyt hyvä jos muistan kirjata edes itselle kalenteriin tai vauvakirjaan Pimun tuoreimpia temppuja. Vauvakirjan kohtaan "otin ensiaskeleet" kirjasin epämääräisesti "tuettuna joskus 10-kuisena", koska en enää muistanut, paljonko mittarissa oli, kun ne ensimmäiset tuetut steppiaskeleet otettiin. 11 kuukaudet tilastomitatkin haettiin neuvolasta omatoimisesti vasta eilen, kun 14. päivä ei vaan viitsitty raahautua ulos kämpästä. (Jos jotakuta kiinnostaa, niin mitat oli 74 cm ja 9340 g.)

Pari viime viikkoa meni meidän huushollissa räkätaudin kourissa. Ensin mies valitti kipeää kurkkuaan ja tunnollisen työntekijän tavoin sairasti viikonlopun kunnolla, jonka jälkeen riekkui puolikuntoisena töissä viikon ja sai palkkioksi poskiontelontulehduksen ja antibiootit. Hillittömästä käsienpesusta ja jopa yhden yön mittaisesta karanteenista huolimatta räkis hyppäsi mulle ja lopulta Pimulle, joka sairastikin pitkän kaavan kautta ja oikein kuumeen kera. Sairastupailun vuoksi jouduttiin tietenkin jättämään väliin viime viikon avoin päiväkoti ja muskari eikä ulkoiltu arvauskeskusreissua ja yhtä kauppareissua lukuunottamatta ollenkaan, joten toisen räkisviikon lopulla alkoi olla jo melkoisen mökkihöperö olo. Sairastelun takia Pimu ei luonnollisestikaan jaksanut tai halunnut syödä hirveästi "oikeaa" ruokaa, joten tissit oli kovilla likan roikkuessa maitobaarilla tavanomaista enemmän. Taisinpa useampanakin päivänä ja iltana uhkailla vieroituksella, jos oikein tympäisi, mistä en näin jälkeenpäin ole järin ylpeä.

Asiasta kuudenteen. Mä olen varmaan menettämässä järkeni, sillä olen useampanakin päivänä miettinyt loikkaavani neulepuikoista ompelukoneen puikkoihin. Tilasin tänään jopa Noshilta paria erilaista kangastakin, kun oli niin söpöjä kuoseja. Siis minä, joka hädin tuskin osaan lyhentää lahkeet ja ommella verhot, suunnittelen vakavissani ompelevani Pimulle vaatteita. :O Samoin takaraivossa on kummitellut Lähiömutsin blogista bongattu idea tuunatusta äp-makuupussista, mutta se projekti hautuu varmaan niin kauan kunnes oikeasti saan aikaiseksi etsiä jostain a) vanhan makuupussin ja b) silmää miellyttävää kangasta tuunausta varten. Ja hihalliset ruokalaputkin olisi käteviä tuon sottapytyn kanssa, niihinkin löytyi kuuklella selväsanaiset ohjeet. Ja vaippoihin tarttis tehdä lisäimuja ja ja ja...

Mähän siis olen periaatteessa ihan kätevä käsistäni, mutta mun erikoisalaa on tähän asti olleet enemmänkin tosiaan nuo neuleet ja jossain määrin virkkauksetkin. Ompelukoneilla ja mulla taas on aina ollut viha-rakkaus-suhde: suoraa tikkiä vaativat verhot ja kuluneiden farkunhaarusten paikkaus vielä menettelevät, mutta heti kun työn alla on jotain niinkin vaativaa kuin vetoketjun ompelu, mun avaruudellinen hahmottamiskyky loikkaa saman tien ikkunasta ulos ja simppelistä ompeluhommasta tulee tuntien päänraapimissessio. Kirosanoja unohtamatta. Bodyn tai paidan ompelu Pimulle voi siis olla melkoinen koettelemus niin mulle kuin sille kangasparallekin, jonka mä saatan innostuksissani leikellä ja ommella käyttökelvottomaksi silpuksi - onhan mun motto tähänkin asti ollut "enemmän intoo ku taitoo".

Tai sitten mä luovutan heti kättelyssä, kiikutan tykötarpeet ompelutaitoisemmalle äidilleni ja juon kahvia sillä välin, kun mummi rykäisee lapsenlapselleen uutta vermettä.

Kyllä Pimu niin mielensä pahoitti

Nettipalstoilta bongasin vinkkivinkkinä tulevaa varten jo jokin aika sitten Uhmakirjan, ja kun sattumoisin kirjastoreissulla opus majaili hyllyssä, nappasin sen mukaan iltalukemiseksi. Jo heti ensimmäisessä luvussa oikein tunsin, kuinka hehkulamppu syttyi pään päällä ja ajatus kirkastui: jumankauta, ne kuuluisat Vaiheet ei olekaan olemassa äidin ja isän kiusaamiseksi! (Project Mama muuten kirjoitti aiheesta vastikään, postaus täällä.)

Pimu on koko ensimmäisen vuotensa ajan ollut vanhempiaan temperamenttisempi tapaus ja ilmaissut kiukkunsa ja muut tunteensa varsin kantavalla äänellä ja painokkaasti. Kiukkuvaiheita on ollut tasaiseen tahtiin, ja säännöllisin väliajoin mä olen repinyt hiuksiani päästä, kun "ei sille taas kelpaa mikään ja voi jumanperkele mä olen huono äiti kun tuo muksu vihaa mua". Noh, jos Uhmakirjaa on uskominen, niin jo pelkästään vauvavuoden aikana lapsella on seitsemän (7!) etappia, joihin kaikkiin liittyy uhmaa ja kiukkua. Etappien keskimääräisiä ajankohtia ja blogimerkintöjä tai omaa kalenteria vertailemalla se valaistuminen sitten koitti: Pimu on pistänyt parastaan kutakuinkin kirjassa mainittujen etappien aikoihin.

Jälkiviisaus tunnetusti on sitä parasta lajia, niin tälläkin kertaa. Luettuani (ja luetutettuani Miehelläkin) pari ensimmäistä kappaletta teki mieli läiskiä itseään kädellä otsaan. Kaikki ne illalla Pimun nukahdettua valutetut kiukunkyyneleet, kaikki se riittämättömyyden tunne, kaikki Miehen kanssa käydyt "miksi Pimu tykkää susta enemmän ku musta, byääh" -keskustelut olisi voitu välttää tai ainakin minimoida, jos vaan olisin tiennyt uhmasta ja vauvan näistä(kin) vaiheista enemmän. Onneksi nyt olen kuitenkin tietoinen siitä, mitä tuleman pitää, ja osaan konsultoida Herra Googlen ja Kaksplussan lisäksi myös ainakin Uhmakirjaa.

Tänäkin aamuna Pimu on osoittanut, että uhma ei kuulu vain sinne taaperovaiheeseen. Pitkin aamua on keskusteltu muun muassa siitä, onko pienen ihmisen sopivaa tulla väliin, kun äiti tyhjentää astianpesukonetta, saako lehtitelineen lehtiä repiä tai saako tietokonepöydän laatikoita kaivella, ja yleensä parin kiellon jälkeen keskustelu päättyy siihen, kuinka Neiti Draamakuningatar mielensä pahoittaa ja alkaa valuttaa krokotiilinkyyneleitä. Lisäksi muksu on tehnyt viikonlopun yli hampaita numero 3, 4 ja 5 (kaksi läpi, kolmas siinä hilkulla) ja nukkunut vähän kehnommin särkytropista huolimatta, joten kitapurjeita on tuuletettu viime aikoina koko perheen voimin.

Onneksi kotona kökkiminen on sentään vähentynyt muskarin ja avoimen päiväkodin taaperokerhon myötä. Taaperokerho on ollut positiivinen yllätys: Pimu viihtyy muiden lasten seurassa ja saattaa jopa leikkiä porukassa, mä saan juttuseuraa ja kupin kahvia ja muutaman kilometrin kävelymatka kerhopaikalle takaa kyytiä äidin persläskeille.

Eipä sillä, että tässä mitään persläskiä ehtisi kertyä kotona hengatessakaan. Siitä Pimu, meidän oma pieni hurrikaani ja Terroristi-Riitta, pitää huolen. Nimim. "Minne se taas ehti kadota?!"

Täys kymppi

Eilen Pimu siirtyi uudelle kymmenluvulle, kun ikää karttui kaksinumeroisen luvun verran. Kymmenen täyden kuukauden kunniaksi käytiin neuvolassa toteamassa, että hyvin pyyhkii: mitat 9170 g ja 73 cm, vastaanotolla mukana hyväntuulinen pälpättävä konttailija, joka ei vierastanut neuvolatätiä eikä neuvolatätiopiskelijaa. Tädit kovasti suosittelivat avoimia päiväkoteja ja vauvakerhoja, kun kuulivat, että Pimu jatkaa kotihoidettuna. Luulevat varmaan, että me muhitaan vaan kotona vailla ihmiskontakteja (noh, ei ihan joka päivä, mutta aika usein kuitenkin...). Lisäksi suositeltiin ruoan tyrkyttämistä päiväsaikaan, ettei mun raukan tarvitse imettää enää öisin, ja ruokavalioon lisäykseksi hapanmaitotuotteet. Jääkaapissa onkin sopivasti jauhelihapihveistä yli jäänyttä partaäijää, pitääpä maistattaa Pimulla sitäkin ennen kuin se menee huonoksi.

Mulla jatkui tänään opinnot, eikä kevät näytä ainakaan maaliskuulle asti kovin pahalta rastilta. Tänään alkanut kurssi toteutetaan kokonaan verkossa, eli riittää, että mä varaan pari kertaa viikossa itselleni Pimu-vapaata ja lukittaudun makkariin opiskelemaan sillä välin, kun isimies viihdyttää muksua. Se toinen kurssi sitten vaatiikin mun läsnäoloa, mutta sitä murehdin vasta sitten, kun sen aika on...

Jospa noiden opintojen jatkumisen myötä mä vihdoin löytäisin sen äitiyslomalla kadonneen aivokapasiteettini, kun joudun miettimään muutakin kuin Pimun edellistä syöntiaikaa, kakkavaippojen pesun ajoittamista ja kotitöiden kasautumista.

Lopuksi illan huumoripläjäys, joka osoittaa Pimulla olevan tilannekomiikan tajua. Aiemmin iltapuuroa syöttäessä mulle tuli hikka (sen siitä saa, kun toisella kädellä tunkee omaan suuhun sämpylää...), ja joka hikkauksella Pimu repesi nauramaan niin, että puurot sen kun valui pitkin rinnuksia. Vähän aikaa tytön käkätystä katseltuani muakin alkoi naurattaa, jolloin hikka vaan yltyi ja koveni. Mikä taas johti siihen, että Pimua nauratti entistä enemmän, ja hetken aikaa kumpikin vaan istui höhöttämässä keittiön pöydän ääressä. :D Bonus-punchlinena olohuoneessa iltapalan jälkeen Pimu totesi Salkkareiden Kallen ilmestyessä tv-ruutuun, notta "kakka" ja ihmetteli sitten, kun äitiä nauratti taas. (Joo, ei se sitä kakkaa hokenut tarkoituksenmukaisesti, ihan sattumalta päästi moiset tavut suustaan.)

Huomenna muskarikin palaa joulutauolta. Muuten kiva, mutta se tietää taas keskiviikoiksi aikaisia aamuherätyksiä, että ehditään edes jotenkin hoitaa aamutoimet rauhassa ennen ulos säntäämistä. Hohhoi.

Vauhtia ja ei-niin-vaarallisia tilanteita

Totesin tänä aamuna lapsen touhuja katsellessani, että parhaina päivinä vauvasta on monenlaiseksi viihdykkeeksi. Vähän niin kuin Discovery Channelin, Animal Planetin ja Putouksen sketsihahmokisan yhdistelmä.

Discovery Channel -aspektia kuvastaa tyypin ehdoton kekseliäisyys. Pimu hoksasi eilen, että tavaroita voi paitsi jyystää hampailla, myös raahata mukana ja jopa jemmailla. Olenkin tämän päivän aikana kaivanut Duploja paitsi sohvan alta, myös lelulaatikosta ja pyykkikorista, joihin Pimu niitä tiputtelee hengaillessaan polviseisonnassa korien vierellä. Duploilla osataan myös hakata ja hinkata sohvapöytää ja olohuoneen vitriinien ovia (jotka onneksi eivät ole lasia vaan jotain kirkasta pleksiä...). Marakassia eilen heilutellessaan Pimu puolestaan keksi tunkea rytmilelun mun tissivakoon piiloon. Eläimellistä menoa tarjoavat taasen Pimun erilaiset ääntelyt, joista oudoimmat kuulostavat jonkun merihirviön kohinalta ja kurinalta. Ja osaa tuo lapsi röhkiäkin.

Sketsihahmokisa tuli elävästi mieleen, kun Pimu otti kommunikaatioarsenaaliinsa uutena keinona sormella osoittelun ja "täh, täh, täh" -hokeman. Ihan selvä Mikko Zetterberg siis. Leena Hefneriä Pimu muistuttaa silloin, kun aukoo suutaan äänettömästi ja heiluttelee muutenkin päätään miten sattuu. Ja muutenkin tuo muksu on ihan pelle. Eilen ja tänään se keksi leikkiä piilosta konttaamalla sohvan kulman taakse ja pogosi sieltä ylös-alas käsinojaa vasten, ja joka kerta kun Pimu pääsi ylös ja äiti tai isi sanoi "moi", likka pärähti hervottomaan nauruun. (Lopulta räkänauru kostautui sillä, että riemuissaan Pimu unohti tasapainonsa ja rätvähti ohimo edellä viereistä puulipastoa päin. Suurilta vammoilta onneksi vältyttiin tällä kertaa.)

Pimu kartuttaa uusia taitoja tällä hetkellä huimaa tahtia. Tukea vasten seisoskelu on jo ihan last season ja nyt otetaan jo sivuttaisaskelia tuen kanssa. Enää kaatuessaan Pimu ei heitä suorilta koivilta selälleen, vaan pyrkii kääntymään ja kaatumaan vatsalleen. Pinsettiotetta harjoitellaan jatkuvasti Talk-murujen avulla. Jouluna Pimu oppi antamaan pusuja (eli toisin sanoen syömään äidin ja isän nenää ja kuolaamaan hervottomasti päälle). Istumaan se ei kuitenkaan nouse vieläkään, eikä kyllä pysy lattiallakaan istumassa omineen, vaan pyrkii heti selän kautta kontilleen ja eteenpäin. Näinköhän tuo oppii koskaan istumaan paikallaan, mokomakin neiti elohopea...

***

Mun opintojen piti jatkua tänään. Niin, piti. Opettajalta tuli sähköpostia, että syistä x ja y kurssi alkaakin vasta 15.1. ja on näillä näkymin mahdollista suorittaa kokonaan verkossa (jippii, nyt ei tarvi mulkata Miehen työvuorojen kanssa!). Vähän alkaa jo jännittää, että mitä mun opiskelusta tulee, kun pitäisi kotona pystyä keskittymään.

Otin itseäni niskasta kiinni ja hoidin viime viikolla jo pitkään "pitäis hoitaa" -listalla kummitelleen perhesuunnitteluneuvolakäynnin varauksenkin. Kuparikierukka oli toimiva ehkäisykeino ennen Pimuakin, joten samalla metodilla ehkäistään Pimun sisarustenkin alullepano (pun intended!) ainakin toistaiseksi. Menkkojahan mulla ei ole kuulunut eikä näkynyt Pimun syntymän jälkeen, joten asennuksesta voi tulla varsin kivulias operaatio.

Hmm. Onkohan sektion jälkeen saatu kipulääkeresepti vielä voimassa? Ja mitenkähän paljon Panadolia ja Buranaa sietää syödä imettäessä? Ei kun kuukkeloimaan.

Joulu ja sen jälkipyykki

Joulunalusviikolla mun kaamosväsymys hellitti hetkeksi, kun Pimun kummitäti pääsi yllättämään ja karautti keskiviikkona kahden päivän vierailulle. Olivat Miehen kanssa mokomat juonineet mun selän takana, ja kun ovikello illalla soi ja mä menin avaamaan, pääsi spontaanisti onnen itku. :D Visiitin aikana ystävärakas viihdytti kummilastaan, juorusi mun kanssa, leipoi joulutorttuja ja päästi mut ja Miehen viettämään laatuaikaa leffateatteriin Hobittia katsomaan. Pimunkin pahin vierastuskausi oli selvästi menneen talven lumia, koska likka alkoi parkua ikäväänsä (ja tissiä) vasta puoli tuntia ennen meidän kotiutumista ja muun ajan joko nukkui päikkäreitä vaunuissa, söi tai leikki kummin kanssa. Totesinkin ystävän lähdön jälkeen, että yllätysvisiitti oli kyllä paras joululahja ikinä.

Perjantaina ennen joulua vietettiin omalla porukalla vielä minijoulua, koska todettiin Miehen kanssa, ettei ole mitään järkeä raahata omia lahjojamme mummolaan ja takaisin. Pimulle paketeista paljastuivat mun ostama Herra Hakkarainen -pehmolelu sekä kummitädin hankkima Mauri Kunnaksen Yökirja, Mies sai multa rukkaset (kirjaimellisesti: oikein lampaannahkarukkaset, ite pyysi!) ja mä tuoreimman kausi-Muumimukin ja limenvihreät Reinot.

Lauantaina suunnattiin sitten viikoksi anoppilaan joulunviettoon ja kotiuduttiin eilen. Ensimmäisen mummolayön ajan paikalla olivat myös Miehen veli perheineen, jotka tapasivat Pimun vasta nyt ensimmäistä kertaa (ristiäisiin eivät tulleet lankomiehen työn vuoksi, baarityöläisellä harvoin on viikonloppuisin vapaata). Pimun serkku 2 v 10 kk oli aluksi ihmeissään, kun meidän likasta ei ollutkaan kunnon leikkikaveriksi, mutta äkkiäkös serkkulikka keksi, että konttaamalla edellä saa meidän Pimun peräänsä kikattamaan. Lisäihmetystä serkulle tuotti rintaruokinta ja omin sormin ruokaa natusteleva Pimu: tissillä olevaa vauvaa piti tulla oikein silittelemään ja katselemaan ihan läheltä. Kun sitten selitin, että "olet E sinäkin juonut maitoa tällä lailla", niin käly lisäsi siihen aika äkkiä, että "niin, sillon ihan pienenä, mutta aika nopeasti sitten sait pullostakin maitoa". Muutenkin käly sai kohotella kulmiaan ihan kiitettävästi meidän (tai lähinnä mun) kasvatusvalinnoille: perhepedistä kuullessaan käly alkoi ystävällisesti kertoa keinoja, joilla opettaa vauva omaan sänkyyn, ja tissillä päikkäröintiin kommentti oli, että "kyllä musta vaan oli kivempaa saada vähän omaa aikaa E:n päikkäreiden aikaan ja iltaisin". Harmi sinänsä, etten kaivellut kantoliinaa esiin kälyn nähden: olisi ollut ihan hauska nähdä, millaisia o.O -ilmeitä liinailu olisi aiheuttanut...

Joulunpyhät olla öllötettiin aika tiiviisti neljän seinän sisällä, sillä Pimu nappasi serkkutytöltään nuhan (aargh) ja valutti räkää antaumuksella, enkä uskaltanut räkäistä lasta iskeä ulos vaunupäikkäreille pakkaslukemien huidellessa 15 ja 20 asteen välimaastossa. Tapaninpäivänä alkoi olla jo mökkihöperö olo, ja seuraavina päivinä pikavisiitit mun äidille ja isovanhempien luokse tulivat ihan tarpeeseen. Onneksi höperyyttä vähän lievitti se, ettei mun tarvinnut olla koko ajan juoksemassa Pimun perässä, vaan mummo ja ukki konttailivat pitkin poikin likan perässä ihan mielellään.

Pimun joululahjavuori oli odotetusti melkoinen, vaikka olinkin yrittänyt sanoa sukulaisille, että älkää nyt herrantähden ostako tolkuttomasti tavaraa lapselle, joka ei osaa sitä materiaa kaivata. Paketeista paljastuikin onneksi suurimmaksi osaksi vaatteita ja sukkia, ja lelutkin olivat mukavia (Brion musta taaperokärry, Duploja, Fisher-Pricen soiva pingviini, Ainun uninalle ja toinen pehmokoira). Ja toisaalta, kuten osasinkin uumoilla, mun mummolla oli taas vaihteeksi vähän ajatus karannut edelle, koska mummo oli hankkinut Pimulle 3-vuotiaille suunnatun hevoskorttipelin ja Peukaloisen retket -elokuvan. Ei ihan ikätasoista, mutta onpahan tulevia vuosia varten jemmassa... Mulle mummo oli pistänyt pakettiin punaisen Mariskoolin. Anoppi puolestaan kunnostautui perinteisesti kosmetiikan saralla ja oli hankkinut koko porukalle Dermosililtä erinäisiä tuotteita (lähinnä saippuaa ja Pimulle oman kauralämpötyynyn), mun äiti lahjoitti toivottuja kirjoja mulle ja Miehelle ja Pimun kummisetä puoliskoineen oli hankkinut meille Pentikistä kahvia ja teetä sisältävän herkkukorin (jonka vasta tänään muistin unohtaneeni anoppilaan, dämn). Niin, ja bonuksena Pimulle käly oli käynyt jonottamassa Stockmannin juhlavuoden Muumi-mukin, jonka aion antaa Pimulle käyttöön kunhan tyttö vähän kasvaa ja oppii, ettei astioita heitellä. :P

Joulu on vakava asia.

Uudeksi vuodeksi ollaan suunniteltu hyvin rauhallista meininkiä: kotona oloa, hyvää ruokaa, herkkuja ja telkkarista tai boksilta ohjelmaa. Ja jos Pimun nuha ei hellitä, niin ehkä vielä bonuksena kieppi terveyskeskuksen kautta tarkistamassa, ettei nuhan kaverina ole tulehtuneita korvia.

11 kysymystä (ja vastausta)

Miraana heitti haasteella, kiitos siitä!

Säännöt:
1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

1. Osallistuisitko Big Brotheriin missään tapauksessa?
- En. Eikä mua varmaan huolittaiskaan, mä olen liian normaali (ja normaaliälyinen) formaattiin. :D

2. Jos kirjoittaisit kirjan, millainen se olisi?
- Luultavimmin mukahauska chick lit -plagiaatti. Tai sitten nuortenromaani.

3. Koska lakkasit uskomasta joulupukkiin?
- Rehellisesti sanottuna en muista. Villi veikkaus, että 6-7-vuotiaana.

4. Muumit vai Halinallet?
- Muumit. Halinallet on liian ällösöpöjä.

5. Koetko olevasi 100% heteroseksuaali?
- Hmm. Ehkä 98%. Kyllä nättejä tyttöjä voi aina välillä katsella sillä silmällä. ;)

 6. Paras Disneyn elokuva?
- Siis nimenomaan Disneyn...? Aladdin ja Kaunotar ja hirviö taistelee kärkisijoista. (Disney-Pixar-tuotannosta kamppailua käyvät Wall-E ja Autot.)

7. Muuttaisitko ulkomaille, jos saisit mahdollisuuden?
- Mikä ettei. Olen aikoinaan asunutkin lyhyitä pätkiä ulkomailla, kakarana Sveitsissä ja opiskeluaikana Brysselissä opiskelijavaihdossa.

8. Montako avainta avaimenperässäsi on?
- Kaksi. Kotiavain ja fillarin avain.

9. Mansikka vai vadelma?
- Vadelma.

10. Jos nyt saisit 100€ ylimääräistä, mitä ostaisit?
- Yhdet uudet imetysliivit ja jotain uusia kirjoja.

11. Miten pärjäisit ja mitä tekisit, jos koko Suomesta katkeaisi sähköt viikoksi?
- Jaa-a... Pakkaisin villaa ylle, perheen autoon ja ajaisin johonkin naapurivaltioon, jossa olisi sähköä? :D (Tosiasiassa en kestäisi varmaan päivääkään ja kitisisin Miehelle, että "sinähän se armeijan käynyt olet, keksi ny jotain ja pelasta meidät!")

(Toim. huom.: tämäkin postaus odotti reilusti yli viikon luonnoksissa ennen julkaisuaan, koska joulustressi ja muut touhut veivät oman aikansa.)

Että näin. Taidan kuitenkin luistaa haasteen toisesta puoliskosta ja jättää kysymysten laatimisen toiseen kertaan. Jos vaan joskus muistan ja jaksan, niin palaan ehdottomasti asiaan (ja siinä vaiheessa tämäkin meemi on kiertänyt blogistanian niin moneen kertaan, ettei kukaan enää jaksa vastailla haasteisiin, hehe).