Kun olen nyt viime viikkoina kertonut huomattavasti avoimemmin meidän tulevasta mini-ihmisestä, yksi kysymys vilahtaa keskusteluissa yhä useammin. "Mitä mielihaluja sulla on tähän asti ollut?"
Aluksi lähinnä hämäännyin tästä kysymyksestä ja tyydyin vastailemaan, että "eipä juuri mitään, lähinnä on vaan koko ajan nälkä". Sittemmin olen alkanut ärsyyntyä näihin utelijoihin, jotka ihan selvästi luottaa vanhaan stereotypiaan "raskaana oleva nainen syö ihan mitä vaan outoa" - eräskin samassa työvuorossa ollut tyttö muisteli isoäitinsä mutustelleen raskausaikana seinälaastia (!). Mulla ei ensimmäisten viikkojen aikana todellakaan ollut mitään mansikat ja ketsuppi -tyyppisiä yhdistelmiä mielessä, etenkään kun jatkuvasti ällötti.
Viime viikolla havahduin sitten miettimään, onko mun ruokatottumuksissa sittenkin ollut huomattavissa jonkinlaisia "kausia" tai erityisiä himoja tiettyihin ruokiin, ja joku kaava näyttäisi sittenkin toteutuneen! Ensimmäisinä viikkoina mutustin useita appelsiineja päivässä, sittemmin siirryin banaaneihin ja tällä hetkellä kauppansa tekevät mandariinit. viinirypäleet ja kiivi (jota en ollut tätä ennen syönyt vuosikausiin, koska se sai suun kutiamaan!).
Parin viikon sisään puolestaan olen jo kahdesti tehnyt ison kattilallisen kasvisruokabravuuriani, joka tunnetaan meillä yksinkertaisesti "mössönä" (tomaattipohjainen papu-paprika-sipuli-valkosipuli-kastike, maustettuna tabascolla, chilillä ja mustapippurilla, nautitaan riisin kera), ja yksi päivä teki hulluna mieli kermaista tomaattikeittoa, jota piti tietenkin laittaa jättikattilallinen. Salmiakki on täysin oma lukunsa: sitä on tehnyt mieli 24/7, mutta tätä en laske raskaudesta johtuvaksi himoksi, koska rakastin sitä ennen raskauttakin yli kaiken. (Neuvolan ohjeissa mainittu 50 gramman maksimikerta-annos on tällaiselle salmiakkiaddiktille ihan suorannaista vittuilua.)
Tämän päivän kauppareissulla taas yks kaks yllättäen iski päähän ajatus: kylläpä kylmä siideri maistuisi. Eli ei kun kaupan holittomalle osastolle ja pullo Stowford Pressiä matkaan. Plus suolakeksejä. Ja sitä salmiakkia. Onneksi Mies on iltavuorossa eikä näin ollen nalkuta mulle tästä jatkuvasta napostelusta. :D
Summa summarum: taidan mä sittenkin olla stereotyyppinen raskaana oleva nainen, ainakin tässä ruoka-asiassa. Nyt jos vielä alan parkua joka asiasta ihan vaan siksi että itkettää "koska raskaus", niin saatanpa oksentaa. :P
Oksentamisesta puheenollen: tyyppi päätti juhlistaa tänään alkanutta 14. raskausviikkoa oksettamalla mua kesken aamupuuron keiton. Tyhjällä vatsalla oksentaminen on aina yhtä lystiä, kun oksurefleksi tuo mukanaan vaan sylkeä ja räkää. Kiitti tästäkin, tyyppi. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti