Pääsiäinen ja sen jälkipyykki

Pääsiäinen vierähti tuttuun tapaan reissun päällä, oltiin anoppilassa kiirastorstai-illasta maanantaiaamuun. Ipana viihtyi niin kuin aina, mummo jaksoi viihdyttää tenavaa ja käytiin perheen kesken ulkoilemassa pikkukaupungin ainoassa (?) leikkipuistossa. Säät suosivat ja hiki tuli auringossa välikausivermeissä itse kullakin. Ukin ja mummon hankkima 12-tuumainen fillarikin testattiin mummolan kotikadulla: Pimu ei ihan hoksannut polkemisen ideaa saati yltänyt kunnolla polkemaan, mutta hauskaa tuntui silti olevan. Viikonlopun aikana saatiin myös Pimulle ihan oma fillari kotiin vietäväksi, sillä mun äiti oli saanut työkaveriltaan ihan kotiinkantohintaan kohtuukuntoisen pyörän apupyörineen ja työntöaisoineen. Onhan se fillari käytetty ja vähän kulahtanut (ja vaaleanpunainen...), mutta toimiva peli, joten kyllä sillä likka ajelee vuoden tai pari.

Pimun fillarin hankkiminen taisi olla appiukolle jonkinlainen kynnyskysymys, ja yhden polkupyörän takia on vedetty herneitä nokkaan ihan urakalla. Appikset kyselivät jo joskus talvella, että josko he antaisivat rahat Pimun pyörän ostoon. Minä ja Mies yhdessä tuumin ystävällisesti ilmoitettiin, että katsellaan pyöräasiaa keväämmällä tai ehkä vasta syksyllä, kunhan Pimu vähän kasvaa ja alkaa hoksata pyöräilyn päälle enemmänkin. Noh, tämä oli ok, luvattiin palata asiaan. Sitten mun äiti sanoi, että saisi työkaveriltaan ilmaiseksi tai hyvin edullisesti fillarin (joka nyt siis on meillä kotona), ja sanottiin appiksille, että saadaankin pyörä toista kautta, kiitos vaan tarjouksesta.

Yhtenä päivänä sitten mä huomasin Facebookista appiukon postanneen kuvan upouuden näköisestä tyttöjen 12-tuumaisesta fillarista, kuvatekstissä todettiin jokseenkin, että "tällä on sitten hyvä ajella mummolassa". Mies sitten kysyi äidiltään, että mikäs juttu tämä on, onko ukki sitten mennyt ostamaan omine lupineen tytölle pyörän vaikka vasta oltiin sovittu, että puhutaan asiasta ensin. Anoppikaan ei tiennyt asiasta mitään, ja Mies ehti sitten jo hermostua isälleenkin ja ärähtää fillarin ostosta. Kävi kuitenkin ilmi, että fillari oli käytetty, ei uusi, ja tarkoitettu kaikkien lastenlasten mummolapyöräksi. Todettiin sitten, että ok, hyvä kun on mummolassakin menopeli, ja luultiin, että asia oli sillä hyvä. Appiukko tosin taisi olla toista mieltä ja veti herneen nokkaan koko jupakasta.

Noh, eihän yksi fillarin hankkiminen pelkästään riitä perheriidan aiheeksi. Maaliskuussa appikset vierailivat Pimun synttäreillä, ja silloin tuli puheeksi, että he haluaisivat Pimusta 2-vuotiskuvan, ihan studio-otoksen, ja lupasivat maksaa sen likalle synttärilahjaksi. Mä huomautin silloin, että vastahan tytöstä otettiin marraskuussa päiväkotikuva studiossa, ei kai siinä ole mitään järkeä otattaa toista studio-otosta näin heti perään. Appikset kuitenkin inttivät, että ”no kun serkkutyttö E:llekin maksettiin se kuvaus, niin kyllähän nyt Pimustakin sitten jne”. Lupasin ottaa homman hoitaakseni, mutta kuvausajan varaaminen on nyt venynyt ja vanunut. Ensin mä en vaan ehtinyt vertailla studioiden hintoja, ja sitten Pimu onnistui rymyämään nenänsä ruvelle ja huulensa halki leikkien lomassa. Heitin silloin vitsillä appiksille, että sijoittaisivat studiokuvan sijaan jääkiekkomaskiin tai vastaavaan suojavarustukseen, kun on niin tapaturma-altis tapaus tuo Pimu. Eikös vaan appiukko tästäkin loukkaantunut ja huokailee nyt vähän väliä FB:ssa, että voi voi kun ukin rakkaasta ei nyt ole sitä kuvaa, yhyy.

Kaikkien näiden taustoitusten ja sivupolkujen päätteeksi, lopulta itse asiaan: pääsiäispyhät meni niin, että appiukko paineli aina toiseen huoneeseen kuin missä me oltiin, ei juurikaan leikkinyt Pimun kanssa, äyski kaikille ja ruoka-aikoina ahmi sapuskansa nopeasti päästäkseen pois ruokailutilanteesta. Mies kysyi äidiltään, mikä ukkia riepoo, eikä anoppikaan tiennyt. Appiukolta ei kukaan tietenkään kysynyt mitään, koska eihän suomalainen mies voi perkele ottaa isänsä kanssa mitään puheeksi.

Mullehan se on se ja sama, jos appiukko haluaa vihoitella noin pienten juttujen vuoksi niin fine. Miehen ja Pimun puolesta vaan harmittaa se, että appiukko selvästi arvottaa Miehen veljen perheen meitä "korkeammalle". Lankomies perheineen kävi mummolassa kuun vaihteessa, ja niiden vierailua hehkutettiin Facebookissa monin päivityksin ja kuvin. Meidän pääsiäisvierailusta ei mainittu mitään, mutta sen sijaan kyllä riemuittiin tänä aamuna sitä, kuinka pääsee taas töihin ja normaaliin arkeen pääsiäisen jälkeen. Meidän vierailu oli vissiin kauhea rasite ja pelkkää tuskaa.

Että onpa kiva selvitellä asioita näin aikuismaisesti ja kypsästi. Perkele.