Täällä taas!

Mietin tuossa jokin aika sitten, että "jaa, niin, olihan se blogikin vissiin vielä olemassa, pitäisköhän postata välillä jotain". Tuosta pohdinnastakin on aikaa jo kuukausi tai pari. Hups.

Blogi on ollut tosiaan katkolla puolisen vuotta, ihan vain koska elämä. Syksyn tein opinnäytetyötä ja esimiesharjoittelun suoritin opparin toimeksiantajan organisaatiossa, ja päivät venyivät välillä pitkiksi kun painoin töitä välillä iltakuuteenkin asti. Jouluna oli kuitenkin kaikki paketissa, oppari arvioitu, harjoittelu ohi, ja tammikuussa sain AMK-tutkintopaperit. Siitä suoraan työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi ja kotiäidiksi.

Pimun hoitoura pph:lla jatkui aika tarkalleen likan 2-vuotispäivään saakka. Marraskuussa pph ilmoitti odottavansa lasta ja jäävänsä äitiyslomalle maaliskuussa, ja kun mulle ei alkanut löytyä töitä, tehtiin Miehen kanssa päätös ottaa muksu takaisin kotihoitoon sen sijaan, että haettaisiin uutta hoitopaikkaa. Jälkikäteen kävi ilmi, ettei meidän lähialueilla edes olisi ollut juurikaan vapaita paikkoja perhepäivähoidossa, vaan Pimu olisi pitänyt laittaa johonkin lähipäiväkodeista, mikä taas ei miellyttänyt mua ajatuksena ollenkaan.

Pimun kanssa ollaan oltu nyt kotona noin kuukausi, ja vähän meinaa välillä tehdä tiukkaa. Lähinnä henkisesti: kotiäitiyteen on pitänyt totutella taas ihan uudella tavalla, eikä kotona pötköttely vauvavuoden tapaan ole vaihtoehto, kun lapsesta on kitisevän tissivauvan sijaan kasvanut omapäinen, aktiivinen tahtoikäinen. Päiviin on haettu sisältöä lähialueen perhekahvilasta, kauempana keskustassa sijaitsevasta avoimesta muskarista ja lähialueen miljoonasta leikkipuistosta, joissa hoitoajoilta tuttuja hoitajia ja hoitolapsiakin pyörii säännöllisesti. Naapurin samanikäisen tenavan kanssa sovitaan harva se päivä leikkitreffit pihalle tai jomman kumman perheen kotiin, ja isimieskin ottaa työvuorojensa puitteissa ipanasta välillä kopin ja vie ulos tai kauppaan, että äiti saa omaa aikaa (= pääsee imuroimaan tai tiskaamaan...).

No, minkälainen se ipana sitten on? Kohta 2 v 1 kk, 88-senttinen ja 12-kiloinen tahtopakkaus, aktiivinen puuhastelija, varsinainen rämäpää ja akrobaatti, "minä isse!" -huutoineenkin yhä edelleen äidin tissivauva ja kainalokananen. Likka puhuu sujuvasti 4-5-sanaisia lauseita, kertoilee päivän tapahtumista, sanoittaa jo vähän tuntemuksiaankin ("äiti haamittaa, X haami, X ikki!" eli äitiä ja Pimua harmittaa, Pimu itki). Tyttö lukee ja kuuntelee satuja mielellään ja rakastaa kirjastoreissuja - selvästi äitinsä tyttö siinä suhteessa. Lempikirjoja ovat Kristiina Louhen Tompat ja Ainot sekä muutamat muut yksittäiset kuvakirjat. Lastenohjelmiin ja Pikku Kakkoseenkin ollaan sorruttu entistä enemmän, mutta yleensä Pimu ei jaksa kokonaista Pikku Kakkosta katsoa kokonaan. Musarullaa-konserttipätkiä sen sijaan katsottaisiin vaikka koko ajan, jos äiti ja isi antaisivat luvan... Ulkona tyyppi keinuisi vaikka maailman tappiin, ajelee potkumopolla hurjaa vauhtia ja kiipeilee naapuritontille vievillä kallioilla. Ja rymyää kuin stunt-mies: kolmen viikon sisällä nenästä on kuoriutunut nahka kahdesti ja ylähuulessa on vekki seinää päin juoksemisen seurauksena. Rauhallinen tyttölapsi, my ass.

Kerrottavaa ja kuulumisten päivittämistä olisi vielä useammankin kappaleen verran, mutta joutunen palaamaan asiaan toiste. Viimeistään ensi viikolla, lupaan ja vannon! ;)