Arjen sirkkelissä

Tuvassa vihdoin hiljaisuus ja Pimu harvinaisilla päikkäreillä jo kolmatta tuntia, joten ehkä ehdin pikaisesti vihdoin kirjailla ylös joitain hämäriä muistikuvia kuluneista parista viikosta.

Pimu on saavuttanut mun ja Miehen hellässä huomassa jo kahden viikon ja kahden päivän kypsän iän ja sinä aikana aiheuttanut harmaita hiuksia meille molemmille: ensin itkettiin osastolla tulehduksesta kärsivän, kärttyisen, pullolle ja tutille oppineen tytön kiukkuilua ja imetysongelmia, kotona jatkettiin itkuharjoituksia kommunikaatiovaikeuksien vuoksi ja seuraavaksi varmaan hermoja raastaa Miehen maanantaina koittava töihin paluu ja pelko siitä, kuinka mä pärjään kaksin kääpiön kanssa.

Ja kaikesta tästä huolimatta välillä on onnellinen ja rauhallinen fiilis ja hyvä mieli siitä, että ollaan saatu pidettyä Pimu hengissä ja kasvukäyrä (ainakin näppituntumalla) nousussa. Vielä viime viikolla itkin Pimun huonoa imuotetta ja neuvolan tädillekin sanoin ääneen olevani huolissani maidon riittävyydestä ja olin hilkulla iskeä hanskat tiskiin, mutta onneksi Mies ja neuvolatäti saivat kannustettua mua eteenpäin imetyksen kanssa ja jaksoivat olla apuna oikean imuotteen metsästyksessä. Ja kuinka ollakaan: jopa meidän kehnohkon digipuntarin kotimittauksilla ollaan todettu Pimun kerryttäneen massaa hyvinkin yli syntymäpainon (4085 g --> noin 4,3 kg). Sittemmin oma pinnakin on venynyt huomattavasti aiemmasta ja varmuutta imetykseen tullut lisää, joten enää ei tarvitse uhkailla lapsiparkaa Tuttelilla. Ainakaan kovin usein. :P

Pimun päivärytmiä voi kuvata lähinnä toteamalla, että sitä ei juurikaan ole. Tai jos on, niin se vaihtelee hyyyyyvin paljon päivittäin. Pari ensimmäistä yötä kotona meni siihen, että mä heräilin jokaiseen Pimun inahdukseen ja käännähdykseen sekä TODELLA kummallisiin uniin, joissa mm. oma äitini haukkui mut paskamutsiksi ja arvosteli jokaista tekemääni valintaa. Pimu sen sijaan on alusta asti heräillyt öisin maksimissaan pari kolme kertaa syömään tai itkemään märkää vaippaa, ja onpa tähän pariin viikkoon mahtunut yksi yhden syötön yökin, jolloin tyttö tempaisi unta melkein 6 tuntia putkeen (ja riekkui luonnollisestikin seuraavan päivän valveilla...).

Päivisin sen sijaan Pimu ei oikein malta asettua pitkille unille kuin harvakseltaan: päiväsaikaan tyttö käy rinnalla tiheimmillään tunnin välein ja lopun ajan torkkuu lyhyitä pätkiä mun tai Miehen sylissä tai sitterissä, itkee ilmavaivoja tai märkää vaippaa tai muuten vaan tympääntymistään. Siirrettiin vastikään Pimun pinnasänky meidän makkariin ja ollaan pikkuhiljaa yritetty totuttaa Pimua nukkumaan pinniksessä, mutta tulokset on tähän asti olleet melko laihoja: Pimu yleensä vaistoaa alta vartissa vanhempien ovelan yrityksen saada kädet hetkeksi vapaiksi sylihiirestä. Autossa ja liikkuvissa vaunuissa sen sijaan läskit silmille -efekti on taattu, mikä lupaa hyvää tulevia mummolareissuja ajatellen.

Vaippailusta lyhyesti sen verran, että parin ensimmäisen kotipäivän jälkeen, kun Pimun antibioottikuuri lakkasi pistämästä pakkia sekaisin, ryhdyttiin osakestoilemaan ImseVimsen flanelletteilla: päiväsaikaan kotona kestopyllyillään, öisin luotetaan toistaiseksi kertiksiin. Tosin nyt pitää alkaa perehtyä vähän enemmän tähän päiväkestoiluunkin, sillä välillä Pimu päästelee sellaisia megapissejä, ettei IV:n imukyky enää riitä kuin tunniksi tai puoleksitoista, joten vaipanvaihdossa saa olla ravaamassa käytännössä koko ajan. Lisäksi alkaa vaikuttaa siltä, että seitsemän IV-soft-kuorta on turhan vähän meidän kierrossa, koska käytännössä joka toiseen kuoreen falskaa maitokakkaa eikä pelkkä huuhtelu ja uudestaan kiertoon -taktiikka pelaa. Äitiyspakkauksen vaippoja ja ostamiani Nalle Nöttösiä en ole vielä testannut, mutta ehkä niidenkin aika vielä koittaa.

Oma vointi sektion jälkeen on yllättävän hyvä. Jälkivuoto on ollut kohtuu niukkaa, kuten kuulemma usein onkin sektioäitien kohdalla, haava on lähtenyt parantumaan hyvin enkä ole tarvinnut kotona ollessa lääkärin määräämiä särkylääkkeitäkään (pl. parina ekana päivänä otettu käsikauppa-Panadol päänsärkyyn). Kotitöitäkin olen jaksanut tehdä pienissä määrin, lähinnä huolehdin pyykkihuollosta (kuten aina ennenkin: Mies ei muka vieläkään osaa annostella pesuainetta oikein eikä etenkään nyt, kun pyykin seassa on myös vaippapyykkiä) ja aina joutessani hoidan tiskikoneen täyttöä ja tyhjennystä sekä ruoanlaittoa.

Tällaista meidän arjen sirkkelissä näin parin viikon kokemusten perusteella. Hengissä siis ollaan, vaikkakin väsy toisinaan painaa ja välillä on kädetön olo, kun puolimetrinen nassikka huutaa kuuppa punaisena puhtaasta vaipasta ja täydestä vatsasta huolimatta. Paljon on vielä opittavaa pikkuneidin tavoista.