Oma napa lähinnä

Nyt kun Pimun syntymästä on kulunut tasan 8 viikkoa, alkaa meikäläisen kroppakin olla pikku hiljaa ennallaan. Tai no, niin ennallaan kuin se vain voi olla: ihan ilman taisteluarpia ei tästäkään urakasta ole selvitty.

Parina viimeisenä raskausviikkona mulla oli todella tukalat oltavat, ja vaikka kuinka rasvailin ja toivoin parasta, jäi Pimun yksiörempasta silti mojovat jäljet vatsanahkaan. Paitsi navan ympärille, myös alavatsaan ilmestyi loppuvaiheessa reiluja raskausarpia, jotka nyt sitten kaikessa tummanvioletissa komeudessaan takaavat sen, ettei tämä mutsi takuuvarmasti keikistele bikineissä julkisilla uimarannoilla tänä kesänä.

Tilanne rv 40+5. Eikä se pötsi tuosta paljon muuttunut loppuaikana, ei edes laskeutunut.

4 viikkoa synnytyksen jälkeen. Sektioarpi sentään jää alkkareiden alle piiloon.

Mä en vielä oikein tiedä, ällöttääkö tämä kaikki arpinen löysä vatsanahka mua vai ei. Noille arville nyt ei paljon muuta voi kuin antaa aikaa, mutta niille ylimääräisille 5-6 kilolle, jotka raskausajan mässäily mulle jätti, pitäisi kyllä tehdä jotain. Jospa kevään ja kesän edetessä vaunulenkkeily alkaisi innostaa enemmän. Ja viimeistään syksyllähän taas alkaa kaikki uudet vauvajumpparyhmät ja muut harrastusmahdollisuudet, joten nou hätä. Ainut poistumis-deadline, jonka noille läskeille asetan, on joulukuun alku, jolloin pitäisi edustaa ystävän kaasona.

Noin muuten kroppa tuntuu palanneen ennalleen: tissit on kellonajasta ja imetystahdista riippuen isot pallot tai raskaana roikkuvat säkit, jollaiset ne oli raskausaikanakin, selkä- ja hartiavaivat on helpottaneet hieman eturepun kadottua ja nukkumaan käydessä on mukavaa, kun kukaan ei potki virtsarakkoon tai pukkaa päällä palleaan. Raskausajan kummallisuuksista sen sijaan päälle on jäänyt kynsien tolkuton kasvuvauhti ja hiusten nopeampi rasvoittumistahti sekä hikoilu. Kaiken kaikkiaan voin siis pikkuhiljaa tuntea olevani jälleen nainen enkä ryhävalas. :D

Lauantain ristiäisten aiheuttama vaateprobleema sai mut miettimään sitäkin, että onko mun vaatekaapissa enää mulle sopivia vaatteita lainkaan. Tähän asti olen laiskana vetänyt jalkaan joko tuulihousut tai äitiysfarkut, koska tiedän, ettei kummatkaan niistä purista, mutta ehkä pitäisi tsekata myös muut vaatekaappiin marinoituneet vaatekappaleet. Samoin yläosia ja paitoja pitäisi ehkä tarkastella uudemman kerran, lähinnä ajatuksella "voinko imettää tässä ja haittaako, jos se on kohta puklussa/paskassa/tiesmissäeritteessä". Neljällä imetyspaidalla kun ei taida pitkälle pötkiä, jos kerran tarkoitus on imettää Pimua vielä ainakin puoli vuotta tästä eteenpäin...

Nyt keittiön pikasiivous ja lounas, pappi on tulossa kastekeskusteluun puolen tunnin päästä.

Mummoenergiaa

Kyllä mummeissa vaan on jotain taikaa. Iän tuoma kokemus hakkaa esikoisäidin vaistot kyllä ihan kuusnolla.

Mun äiti tuli eilen meille kylään pariksi yöksi, kun sattui olemaan vapaalla ja oli viimeksi nähnyt Pimun meidän kotiutuessa sairaalasta. Ja kuinka ollakaan: meidän pieni kitisijä on ollut melkeinpä täydellinen pikkuvauva siitä pitäen, kun mummi tuli taloon. Eilisillan Pimu ja mummi viettivät sylitellen ja olkkarissa höpötellen ja mummi sai jopa Pimun nukahtamaan melkein tunniksi sillä välin, kun mä kävin saunassa (ah mitä luksusta!).

Tänään taasen käytiin aamupäivällä porukalla kaupassa, Pimu nukahti perinteiseen tyyliinsä vaunuihin ja mä epäilin, että näinköhän se taas herää heti kun päästään takaisin kotiin. Noh, kotiovella mummi sitten otti ja heitti Pimun vaunuissa parvekkeelle, jossa tyttö tempoi unta kuuppaan kolmisen tuntia. Tällä välin mä ehdin syödä rauhassa - ja lämpimänä! - ruoan, pyyhkiä asunnosta pölyt, juoda kupin teetä ja järjestellä kuukausitolkulla tulostimen päällä lojuneet laskut ja muut paperit oikeisiin kansioihinsa. Pimun herättyä päikkäreiltä mummi ottikin sitten tytön viihdyttämisen jälleen asiakseen, vaihtoi vaipat ja hoiteli muutenkin tyttöä niin paljon, että mun tehtäväksi jäi vain imetys ja oman vatsan täyteen tankkaus sopivin väliajoin. Kahdeksan aikaan otin Pimun viereen sohvalle syöpöttelemään, tyttö sippasi Suomen lätkämatsin ekan erän aikana eikä herännyt, vaikka vein sen äsken pinnasänkyyn nukkumaan. (Tosin kestovaipassa ja päivävaatteet päällä - saas nähdä missä vaiheessa tyttö herää läpimärkään Imsevimseen...) Mun puolesta mummi saa siis kyläillä useamminkin, jos hommat sujuu vierailuilla aina näin mallikkaasti. :D

Viikon päästä lauantaina on Pimun ristiäiset, vihdoin ja viimein. Pimulle on hankittu puolikas asukokonaisuus (vain body puuttuu), kakun leipominen ja muut evästykset on delegoitu kummitädille ja anopille, papin tapaaminen on keskiviikkona ja kodin siivouksesta ei tarvitse stressata, koska ristiäiskahvit nautiskellaan kirkolla. Ainoastaan mun vaatetus tuottaa päänvaivaa: koska Pimu on totaalisesti vieroittunut tutista eikä näin ollen syö pullostakaan, mun pitää taikoa jostain itselleni juhlava ja imetysteknisesti toimiva asukokonaisuus. LOL kääk apua. Kampaajallekaan en enää taida ehtiä, koska mun vakipaikassa eli kaupungin ainoassa ekokampaamossa on aina ajat kortilla. Ristiäisissä nähdään siis luultavasti huonosti pukeutunut ja huonotukkainen äiti-ihminen. Onneksi päähuomio on kuitenkin luultavasti Pimussa, joten mun homssuista olemusta tuskin huomaa kukaan. Ellei sitten oma mummoni, joka melkein aina löytää jotain huomautettavaa mun olemuksesta. :P

6 vk lääkärineuvola

Neuvolareissu heitettiin toissapäivänä, ja kylläpä tuli hyvä mieli, kun Pimu heitettiin puntariin. Tasan kuusiviikkoinen läskipää mittautti pituudeksi 57,2 cm, painoksi 4940 g ja silinterinympärykseksi 38 cm, ja avustamassa ollut terkkari taputti mua hyväksyvästi olkapäälle, kun sanoin Pimun olevan pelkällä rintaruokinnalla. Että hyvä me. :D

Lääkärintarkastuksessa Pimu oli myöskin mallikelpoisesti, eikä lääkäritäti bongannut Pimun kehityksessä mitään erikoista tai poikkeavaa. Pimu kesti lonkkien vääntelyt ja kääntelyt vain pienen kitinän voimin, mutta Moron refleksiä testattaessa tyttö säikähti pirusti ja alkoi huutaa kuuppa punaisena. Enkä yhtään ihmettele, suuttuisin minäkin jos mua säikyteltäisiin.

Pimun tuleva kummitäti avokkeineen on illalla tulossa kylään tervehtimään Pimua. Toivottavasti neiti malttaisi olla vieraskorea ja säästäisi kitinät vaikka huomiselle. Tai jättäisi kitinät vaikka ihan kokonaan väliin. Pari viime yötä on nimittäin menneet niin pätkittäin nukkuen, että mulla alkaa olla aivot ihan muussina ja hermot riekaleina: Pimu ei sentään huuda öisin, mutta heräilee kumminkin touhuamaan sen verran usein, että mun unipätkät ei todellakaan saavuta sitä sopivaa kolmen tunnin mittaa. Ja sitten kun neiti suvaitsee nukahtaa, niin se uni on sen verran levotonta, että äiti saa tosissaan olla väistelemässä vieressä viuhuvia nyrkkejä ja kantapäitä. Perhepeti ajatuksena on kyllä ihana, mutta luultavasti käytännössä meillä siirrytään hyvinkin pian pinnasänkyyn. Kunhan tämä elämänrytmi tästä joskus tasaantuu. Ehkä. Mahdollisesti. Toivottavasti.

Reissun päällä ja vähän kotonakin

Viikonloppuna tehtiin Miehen ja Pimun kanssa ex tempore -reissu Miehen sukulaisten luo Savoon, kun kuultiin Miehen ukin olevan sen verran heikossa hapessa, että olisi parasta käydä kylässä nyt vielä kun vaarilla ei vippaa päässä liian pahasti. Kieltämättä vähän hirvitti lähteä pidemmälle reissulle Pimun kanssa, etenkin kun piti miettiä tarkkaan, miten reissun päällä saa onnistumaan vaipanvaihdot ja syötöt sun muut toiminnot. Matkaan otettiinkin mukaan sellainen määrä roinaa ja tykötarvetta, että auton takakontti saatiin melkein täyteen (Mies mm. nappasi sitterin matkaan, vaikka mä olisin tyytynyt istuttamaan tyttöä tarpeen vaatiessa turvakaukalossa).

Reissu meni kuitenkin ihan mukavasti: Pimu oli vieraskorea ja jätti pahimmat iltakiukut minimiin, nukkui yöt nätisti parin syötön voimin ja viihtyi välillä samalla reissulla olleiden appivanhempienkin sylissä. Ainut kupru tuli kotimatkalla autossa, kun Pimu ei malttanutkaan nukkua auton hurinassa, vaan pisti raivovaihteen päälle n. 10km ennen kotia, jolloin oli pakko pysähtyä ABC:lle vaipanvaihtoon ja syötölle.

Mulle yleensä nämä Savon-reissut on olleet vähän rasittavia, kun on pitänyt jaksaa seurustella ja puhella niitä näitä puolivieraiden kanssa, mutta tällä kertaa sanoin Miehelle, että tämä reissu oli suorastaan hermolomaa. Pimulle riitti sylittelijöitä, Mies hoiti suurimman osan vaipanvaihdoista ja mä ehdin kerrankin rauhassa istua ja syödä ruokani loppuun ilman jatkuvaa kiireen tunnetta. Kotimatkalla Mies myönsikin olleensa ihan tarkoituksella aktiivisempi Pimun hoidossa, koska "sä saat kuitenkin kotona kanniskella ja hyssytellä tyttöä ihan riittävästi". On mulla ihana ukko. <3

Eilen käytiin koko perheen voimin kaupungilla asioilla, ja samalla tuli hoidettua vaunulenkkeily parin päivän edestä: mentiin nimittäin kävellen koko reilu 2 km matka keskustaan. Tärkein etappi kaupunkireissulla oli pankki, jossa käytiin avaamassa Pimulle säästötili tulevia ristiäis- ja synttärilahjarahoja varten. Samaiselle säästötilille myös siirretään ainakin aluksi kerran kuussa 20 euroa, jotta Pimulle saadaan kartutettua vähän pesämunaa tulevaa varten. Samalla reissulla löydettiin Pimulle ristiäisiä varten vaatteet PoPista, sininen farkkutunika ja valkoiset röyhelösukkahousut. Tunikan alle tarvitaan vielä joku body, mutta sellainen luultavasti etsitään nykyisistä vaatevarastoista, joka tuntuu karttuvan joka viikko, kun posti tuo tullessaan jonkun tutun tai sukulaisen tervehdyspaketteja. Yleensä vaaleanpunaisia sellaisia, mikä tietenkin nostaa tämän mutsin ärsytyskäyrää... Tästä ärsytyksestä saisikin aikaan ihan oman postauksen. :P

Huomenna Pimulla on lääkärineuvola, saas nähdä missä mitoissa kuusiviikkoinen neiti huitelee.

Pimu 1 kk

Niin se aika rientää: eilen tuli kuluneeksi tasan kuukausi siitä, kun meikäläistä kärrättiin leikkaussaliin ja Pimu saatiin ulkoistettua vatsanahkan tälle puolelle. Hurjan nopeasti menee aika, tuntuu, että vastahan me muutama hetki sitten kotiuduttiin sairaalasta ja alettiin opetella kotielämää nassikan kanssa. :O

Ensimmäinen kuukausi on mennyt aika lailla sumussa, ja päivät on olleet lähinnä sitä yhden ja saman toistoa: herätään, syödään, nukutaan, vaihdetaan vaippaa, kiukutellaan, syödään taas, vaihdetaan TAAS vaippaa... Jos ei olisi vieressä kännykkää ja keittiön seinällä kalenteria, olisin ihan varmasti täysin kuutamolla siitä, mikä päivä tai vuodenaika on menossa. Välillä ollaan sentään saatu päivärytmeihin vaihtelua, kun ollaan käyty neuvolassa, kaupungilla tai muuten vaan vaunulenkkeilemässä (tosin tässä Mies on kunnostautunut mua paremmin, mä vaan olen niin mukavuudenhaluinen, ettei loskarännässä tarpominen huvita...).

Pimukin alkaa muistuttaa jo enemmän "isoa" vauvaa eikä ole enää niin rääpäle kuin kotiin päästessä. Pituus viime neuvolakäynnillä reilu viikko sitten oli sen 55 cm, ja torstaina Miehen käyttäessä Pimua neuvolan puntarilla painolukema oli kiitettävät 4515 g (+315 g viikossa!) - tiheän imun kausi teki siis tehtävänsä. :P Kasvunpyrähdyksen ansiosta ollaan saatu pistää syrjään jo suuri osa 50-senttisistä vaatteista, ja joissain 56-senttisissä bodeissakin alkaa pituus loppua kesken, etenkin jos Pimulla on kestovaippa yllä.

Pimu on alkanut myös entistä enemmän kiinnittää huomiota ympäristöönsä ja tuntuu tarkkailevan mua ja Miestä välillä hyvinkin tarkasti. Ollaan saatu osaksemme jopa ensimmäiset hymyntapaisetkin, ja välillä sylissä ollessaan Pimu "juttelee" meille hihkumalla tai muuten äännähtelemällä. Vatsallaan makoillessaan ja sylissä ollessaan Pimu nostelee ja kannattelee päätäänkin jo niin pitkiä aikoja, että välillä pitää pidellä vähän vastaankin, ettei tyttö retkahda sylistä pois omia aikojaan.

Niskajumppaharjoituksia sohvalla

Päivärytmi on edelleen vaihteleva, mutta pääsääntöisesti ollaan saatu Pimu unten maille illalla klo 21-22 aikoihin. Öisin herätään syötölle ja/tai vaipanvaihdolle noin klo 01-03 ja 04-06 välisinä aikoina, ja yleensä noustaan kokonaan sängystä klo 09-10 aikoihin. Pitkiä päiväunia nukutaan edelleen harvakseltaan, "mikrounia" sitten senkin edestä pitkin päivää. Iltapäivät ja illat on yleensä kiukkuperseilyaikaa sekä äidillä että tyttärellä, ja päällisin ajatus iltakuuden aikaan onkin, että "olis kello jo sen verran, että vois mennä nukkumaan"...

Onneksi kitinäkonserttien väliin mahtuu näitäkin hetkiä. <3

Näillä spekseillä täällä mennään. Seuraavaa etappia odotellessa!

Tiheän imun kausi ja muuta meininkiä

Pimulla on nähtävästi menossa ensimmäinen tiheän imun kausi. Viimeiset pari kolme päivää olen saanut istua tissit tiskissä sen ajan, jonka Pimu on hereillä (eli käytännössä koko ajan, koska eihän tissillä jatkuvasti ravatessa nukuta kuin maks. puoli tuntia kerrallaan...), ja voi hyvää päivää kuinka kädetön ja turhautunut olo tällä mutsilla onkaan! Jollain tasolla tiesin kyllä, että näitä kausia tulee, olihan niistä mainittu perhevalmennuksissa ja neuvolassa ja opasvihkosissa, mutta silti pääsi yllättämään se, että tämä vaihe todella on sitä TIHEÄN imun aikaa. Lisäksi vanha peikko eli pelko maidon riittävyydestä pääsi hetkeksi kummittelemaan ajatuksiin päällimmäiseksi, mutta tänä aamuna viiden aikaan, kun heräsin Pimua syöttämään ja vaihtamaan vaippaa, huomasin toisen rinnan tulvineen maitoa liivinsuojuksista huolimatta yöpaidalle. Eli jos kerran maitoa riittää minitulvaksi asti, niin eiköhän siitä riitä Pimullekin. :P

Appivanhemmat tulivat eilen ja lähtivät tänään tuossa puolenpäivän aikoihin pois, ja visiitti meni yllättävän jouhevasti. Mitä nyt itse olin jatkuvasti vähän ärtynyt ja poissaoleva, kun kaikki huomio meni tississä roikkuvaan tyttöön, enkä ehtinyt kunnolla jutella kenenkään kanssa saatikka käydä omaan tahtiin vessassa, syömässä tai tekemässä pieniäkään kotiaskareita... Onneksi anoppi oli avulias ja laitteli Miehen kanssa pyykkejä kuivumaan, tiskejä koneeseen ja ruokaa pakkaseen, ja onnistuivat jopa viihdyttämään tyttöä sen aikaa, että ehdin leikata Miehen reuhkaksi kasvaneen hiuspehkonkin. Appiukko puolestaan tuttuun tapaansa hääräsi kahden (2!) digikameran voimin ja räpsi kuvia Pimusta minkä kerkesi. Onneksi Mies oli ehtinyt jo painottaa isälleen "ei kuvia Facebookiin ilman lupaa" -periaatetta: ne kuvat, mitkä itse ehdin nähdä appiukon kamerassa, eivät ole erityisen mairittelevia mun osalta. Tukka sekaisin, kalpea naama ja harmaat silmäpussit yhdistettynä kotiverkkareihin ja imetyspaitaan EIVÄT välttämättä ole se mun edustavin olemus...

Nyt sentään on taas rauha maassa: Pimu saatiin huijattua päiväunille meidän sänkyyn, ehdin rauhassa jo tempaista pari riisipiirakkaa ja kupin teetä, surffata nettifoorumeilla ja raapustaa tämänkin tekstin. Mieskin päätti ottaa hetken omaa aikaa ja lähti ulos katsomaan, josko lähimaastossa olisi tarpeeksi sulia pyöräteitä pientä fillarilenkkiä varten. Siitäkin huolimatta, että vielä pari tuntia sitten ulkona satoi jalkarätin kokoisia lumihiutaleita...

Neuvolarumba alkaa alusta

Pimun ensimmäinen neuvolakäynti on nyt takana päin, ja siitä selvittiin koko porukalla ihan kohtalaisesti. Mitä nyt Pimu tempaisi kunnon itkupotkuraivarit heti, kun joutui nakupellenä puntariin ja pituusmittaukseen, täräytti vaipanvaihdon yhteydessä puhtaaseen vaippaan sekä megapissit että päivän ensimmäiset kunnon sonnat (onneksi oltiin liikkeellä kertiksillä, olisi saattanut päästä itku jos olisin joutunut raahaamaan paskaisia kestoja mukanani) ja suostui syömään rinnalla vain vajaan 10 minuuttia neuvolatädin huoneessa, hörsien samalla tietenkin kunnolla ilmaa vatsaansa... Noh, neuvolareissun jäljiltä tyttö onkin temponut unta palloon vaunuissa kohta kaksi tuntia.

Neuvolatäti ei ollut meidän tuleva omaterkka, joka oli tänään poissa (miten mulle aina sattuukin nää poissaolijat?), mutta ihan asiallinen naisihminen meitä kuitenkin oli vastassa. Kovin syvällisiä ei jutusteltu, täti lähinnä kyseli alkuviikkojen fiiliksiä pintapuolisesti ja kartoitti vähän meidän perheen perustilannetta. Imetyksestä yritin virittää enemmänkin keskustelua ja sanoin imuoteongelmista, mutta täti käski vaan harjoitella ja olla kärsivällinen. Juu-u, ihanko totta...

Pimun strategiset mitat tällä reissulla olivat pituus 55cm, paino 4200g ja pipo 37,2cm. Painosta täti sanoi sen verran, että sitä voisi olla ehkä enemmänkin, mutta toisaalta Pimu punnittiin tyhjällä vatsalla ja suolella, joten akuuttia hätää ei ole. Sovittiin kuitenkin, että käyn omatoimisesti neuvolassa puntaroimassa Pimun ennen seuraavaa käyntiä, joka on kolmen viikon päästä Pimun ollessa 6-viikkoinen. Lisäksi pitäisi myös tarkkailla, että yöimetyksiä tulee vähintään kaksi tai ettei imetystauko veny yli neljään tuntiin (nämä ohjeet sain, kun mainitsin viime yön sujuneen poikkeuksellisesti yhdellä heräämisellä).

Mies palasi tällä viikolla töihin, ja yllättäen ollaan Pimun kanssa pärjätty keskenämme ihan kohtalaisesti. Koska Mies on tehnyt yövuoroa, ollaan Pimun kanssa päästy valtaamaan meidän sänky kunnolla, mikä on helpottanut yöheräilyjä ja syöttämistä: viime yönäkin oli mukavan helppoa, kun Pimun ähistessä nälkäänsä iskin tytölle rinnan suuhun ja jatkoin itse torkkumista. :P Päivät sen sijaan tuntuu menevän ihan sumussa: niin paljon kuin rakastankin kaikkia hömppäohjelmia, mua ei vaan ole luotu istumaan sohvannurkkaan vauva rinnalla ja kaukosäädin kädessä. Pitänee ottaa liinailuharjoittelu työn alle, niin pääsen vähän liikkumaankin kotosalla yksin ollessani.

Huomenna pari kaveria tulee käymään ja tuomaan rotinoita, ja sunnuntaina appivanhemmat pyrähtävät yhden yön visiitille. Kavereiden visiittiä odotan innolla, mutta appivanhempien höösäys ja touhotus ärsyttää jo valmiiksi. Ja toisaalta ei kuitenkaan pitäisi valittaa: anoppi lupasi tehdä meille pakastimeen ainakin lasagnea ja mokkapaloja hätävaroiksi. Omnomnom.

Pimu 3 viikkoa. Puolinelsonissa Herra Mursu, vakuutusyhtiön lahjoittama korruptiohelistin.