Tässä nyt viikon verran tikuteltuani ovulaatiota noiden liuskatestien avulla voisin vaikka hieman väsyksissäni avautua noista testeistä. Tai lähinnä niiden käytöstä. :P
Ainakaan noissa mun tällä hetkellä käyttämissä liuskatesteissä ei selvästikään ole otettu huomioon sitä, että joillain ihmisillä nyt vaan on erilainen elämänrytmi ja muutenkin meno ei-niin-keskimääräistä. Otetaan nyt esimerkiksi se, että ovulaatiotesti pitäisi tehdä joka päivä jokseenkin samaan aikaan JA mieluiten klo 10-20 välillä. Noh. Näin opiskelijana ja keikkatyöläisenä mulla nyt vaan ei ole niin simppeli päivärytmi, että pystyisin aina takuuvarmasti testailemaan just tismalleen samalla kellonlyömällä. Koulupäivien pituudet vaihtelee päivittäin, yhtenä päivänä saatan päästä jo 11 aikoihin ja seuraavana päivänä pakerran koululla välillä 8-18, joten jos ovulaatiotestailu ajoittuu viikolle, pitää mun aina katsoa kalenteria ja päättää sen perusteella, testailenko aina klo 14:30 vai klo 19.
Toinen asia, joka korpeaa noiden testien kanssa, on se, että ennen testin tekemistä pitäisi vähentää nesteiden juontia ja yrittää olla käymättä vessassa ainakin pari tuntia ennen testailua. Tässäkin mulla tulee yleensä epic fail, koska a) mulla on niin saakelin pieni rakko, että kaksi tuntia luentoa tai tenttiä putkeen on suorastaan kidutusta ja b) mä juon vähän väliä, koska mulla on aina jano. Ei siis mikään tolkuton nääntymysjano, mutta sen verran nyt kuitenkin, että vesipullo kulkee mukana jatkuvasti. Puhumattakaan siitä, että parhaina päivinä kittaan litratolkulla kahvia ja teetä, koska ne (etenkin tee) on vaan niin hyviä. Oravanpyörähän tuosta syntyy.
Tokihan olen yrittänyt parhaani mukaan noudattaa yllämainittuja "kriteerejä" ja taiteillut testien kanssa minkä aikaraameissani pystyn, mutta välillä vaan ottaa nuppiin. Lisä-ärsytystä aiheuttanee myös se, etten 9 päivän tikuttelun aikana bongannut kunnollista ovista. Viikonloppuna testeihin ilmestyi kyllä ne kaksi viivaa, mutta varsinainen testiviiva ei ollut "selvästi kontrolliviivaa vahvempi", ja tänään hyvällä tahdolla ja oikeassa valossa sain hädin tuskin viivanpaikan näkyviin. Joten mahdollisen ovuloinnin ajankohta on nyt sitten vähän niinku mysteeri. Ärrrrrärrrärrrrrr.
Noh, pääasia, että seksiä tuli harrastettua edes suurin piirtein oikeaan aikaan kierrosta. :P Nyt mennään kp 20:ssa, ja seuraavaksi jännätään puna-armeijaa. Ja sitä odotellessa puretaan patoutumia jumpassa ravaamalla: sain vihdoin aikaiseksi hankkia paikallisen voimisteluseuran (:D) jumppakortin, ja meinasin torstaina käydä testaamassa aerobodya. Seuralla olis Zumbaakin tarjolla, mutta kavereilta kuullun palautteen perusteella taidan jättää tämän muotijumpan väliin: voi sitä perus-v-askelta tehdä lattarimusiikin tahtiin kotonakin. ;)
tiistai 18. tammikuuta 2011
tiistai 11. tammikuuta 2011
... sitä tikulla silmään
Jep, ovulaatiotestitikut ovat tehneet paluun meikäläisen arkeen. Koska mun kiertojen pituudet on vaihdelleet niin paljon männäkuukausina, otin varman päälle ja aloitin testailun eilen (kp12), ettei ovis vaan pääse livahtamaan ohi. :P
Testit on edelleen niitä samoja, jotka tilasin viime syksynä. Yllättävän pitkälle 28 kappaleen pakkauksella on pötkitty, olkoonkin, että välillä oli kiertoja, jolloin en testaillut ollenkaan tai sain bongattua oviksen vain käyttämällä pari-kolme testiä. Nyt kuitenkin varasto alkaa tyhjentyä, joten pitäisi kai tilailla lisää.
Alun perin meinasin tilata uudet testit samasta paikasta kuin edellisenkin pakkauksen eli Raskauskeijusta, mutta Miraana listasi Uusissa askelissa joitain hyviä ja halvempia ostopaikkoja, pääasiassa ulkomailta. Kieltämättä halpa hinta houkuttaisi tilaamaan testejä esim. Jenkeistä, mutta mun nykyisellä testien "suurkulutuksella" suomalaisten verkkokauppojen hinnat ei tunnu edes kovin pahalta. Toki jos käyttäisin esim. ovistestejä sen lähemmäs 10 kpl per kierto, etsisin varmasti vaikka mistä maanraosta hinta-laatusuhteeltaan edullisimmat tukkupakkaukset. :P
Taidan kuitenkin jättää vielä pariksi päiväksi hautumaan testitilaukset ja hintavertailut ja keskittyä meneillään olevaan kiertoon. Mieskin on kivasti tällä viikolla iltapäivisin kotona, joten perillisen yrittäminen ei jää vain ajatuksen tasolle. ;) Kun vielä sais tämän hartiajumin ja lievän päänsäryn pois, niin ei olisi lainkaan pöllömpää.

Tunnisteet:
kiertoilua,
tikuttelu
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Uusi vuosi, vanhat kujeet
Uuden vuoden kunniaksi päätin uudistaa blogin ulkoasun, vanha vihreä pohja oli kovin synkeä ja synkistelyhän on tunnetusti kivaa vain tiettyyn pisteeseen asti. ;) Voisin myös vihdoin opetella käyttämään teksteissä tunnisteita, jotta tekstien valikointi ja pläräys on edes vähäsen helpompaa.
Joulu vierähti rauhallisesti anoppilassa, Mies ja minä löhöttiin sohvalla ja lepotuoleissa ja hakattiin Miehen joululahja-pleikkarilla Little Big Planetia (ja mies välillä yksin jotain sotapeliä, minen moisiin paukutteluihin rupea). Tokihan omat sukulaiset tuli käytyä läpi ja parit kaveritkin ehdin tavata, mutta noin muuten viihdyttiin kyllä harvinaisen paljon neljän seinän sisällä jääkaapin välittömässä läheisyydessä. Joulusyöpöttely näkyy vieläkin puntarin tuloksessa: elämäni ensimmäistä kertaa rikoin 70 kilon rajan. Hyi helvete. Mies tosin väittää, ettei liikakilot näy meikäläisessä muualla kuin pienenä mahan turvotuksena, ja kieltämättä peiliin katsoessa en itsekään heti bongaa, minne muualle kuin vatsaröllykkään ne kilot on asettuneet. Onneksi on pituutta melkein 170cm, on läskeillä tilaa levittäytyä tasaisesti. :D
Uudeksi vuodeksi palailtiin jo sitten kotiin, koska Mies joutui palaamaan sorvin ääreen ja aloitti kepoisesti yövuoroilla heti 27. päivä. Uutta vuotta ei juhlittu mitenkään erityisesti, olla öllöteltiin vain kotosalla telkkarin ääressä ja puolilta öin käpsittiin raketteja katselemaan.
Mietin pitkään tänäkin uutena vuotena, että lähdenkö lupailemaan mitään vai annanko olla. Kun sitten Miehen kanssa tiirailtiin kaupungin ilotulitusta, keksin viime tingassa luvata, että tänä vuonna tehdään kaikkemme Operaatio Kakkajalan eteen. Sitä perillistä kun ei noin vain voi luvata syntyväksi vuodelle 2011, mutta yritystä voi aina lisätä. :)
Puna-armeijaa odotin tosiaan saapuvaksi jouluksi, mutta verenvuodatus alkoikin vasta uudenvuoden aatonaattona ja kierron pituudeksi tuli tällä kertaa 36 päivää. Tänä syksynä on selvästi ollut havaittavissa kiertojen pituuksissa pitkä-lyhyt-pitkä-lyhyt-kaava, mikä on ehkä vähän outoa, mutta tuskin mitenkään vaarallista tai epätavallista. Yhden ystävän kanssa tuli puheeksi gynekäynnit, ja hokasin, etten muista, milloin multa olisi viimeksi otettu papa-näyte. Varmaankin joskus syksyllä 2007, kun kävin asennuttamassa kuparikierukan, kierukan poiston yhteydessä papaa ei otettu koska poistatin kierukan menkkojen aikaan. Kunhan opiskelijaterveydenhuolto aukeaa ensi viikolla, voisin kysellä, hoituuko sitä kautta myös gynejutut vai pitääkö vinkua aikaa suoraan tk:sta. Tosin koska olen edelleen kirjoilla myös yliopistolla, YTHS:ltä voisi saada ajan myös kohtalaisen helposti... Hmm.
Näillä eväillä uutta vuotta kohti!

arki,
kiertoilua,
kroppa-asiaa
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
"16 yötä lomaan on..."
Tässä mitään jouluun olevia öitä viitsi laskea, kun loma on se, mitä enemmän kaipaa! Vielä kaksi viikkoa pitäisi kärvistellä töitä ja koulua, sitten voi päästä muutamaksi viikoksi irti oravanpyörästä ja hengähtää vähän.
Viime kierto piti olla se stressitön ja fiilispohjainen yrityskierto, ja ovistestitikut jäi kiltisti vessan kaappiin odottamaan. No kah kuinka ollakaan, tällä kertaa puna-armeija kirmasi HYVIN ajoissa paikalle, ja kierrolle jäi pituutta 27 päivää. Ja koko kierron aikana taidettiin harrastaa seksiä kerran tai kaksi, eikä selvästikään hedelmällisinä päivinä. Ei taida siis meillä toimia tällainen spontaanius ja fiilistely-meininki. Tai sitten oltiin yksinkertaisesti niin kiireisiä ja eri aikatauluissa, vähän niin kuin tällä viikolla (Mies aamuvuorossa eli iltapäivät kotona, meikäläinen taas koulussa tai töissä iltamyöhälle).
Nyt elellään kp 8:aa, ovulaatio ajoittunee siis jonnekin ensi viikolle tai seuraavan viikon alkupuolelle ja menkkoja voi odotella jouluksi. Tänä jouluna meinattiin mennä anoppilaan valmiiden lihapatojen äärelle, ja kerrankin ehditään ihan ajan kanssa viettää joulua, koska Mies sai anottua pitämättömiä vapaitaan joulunalusviikolle ja menee töihin vasta 27.12. Ei tarvi kokata itse, jes! \o/

keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Vauhti päällä
Huhheijakkaa, tässä on ollut niin haipakka vauhti päällä perjantaista saakka, että ihan unohdin päivittää tilannetta tännekin.
Niin se puna-armeija vaan tuli jälleen kylään - sopivasti viime postausta seuraavana päivänä. Eli eipähän tarvinnut hötkyillä pitkin viikonloppua, että herranjesta apua mitä ihmettä kropassa tapahtuu. Onneksi viikonloppuna oli niin paljon ohjelmaakin, etten ehtinyt harmitella tai edes ihmeemmin ajatella koko asiaa.
Kirjamessuilla kävin lauantaina, ihan uskomaton tungos. Samassa hötäkässä järjestettiin myös musamessut ja viini-hyvä-ruoka-mitälie-messut, joista jälkimmäisessä tarjonta näytti pääasiassa olevan erilaisia kahveja ja suklaita. Vakaa aikomus oli kierrellä rauhalliseen tahtiin kaikki kirjaosastot ja pyörähtää nopeasti muillakin messuilla, mutta joillekin ständeille ei päässyt lähellekään, etenkään jos siellä sattui juuri sillä hetkellä olemaan käynnissä joku keskustelu tai signeeraussessio. Parit joululahjat onnistuin kuitenkin hankkimaan, etenkin allekirjoittaneen äiti on varmasti erityisen mielissään Tuomari Nurmion 7cd-boksista itse Dumarin nimmarilla varustettuna. :)
Palatakseni varsinaiseen aiheeseen eli Operaatio Kakkajalkaan... Jutustelin eilen Miehen kanssa, että voisin tässä kierrossa jättää ovulaation tikuttelematta ja mentäis ihan vaan fiilispohjalta tämä kierto. Nyt kun edellinen kierto venähti viikolla pidemmäksi, on jokseenkin hakuammuntaa lähteä arpomaan, että missä vaiheessa se tikuttelu oikein pitäisi aloittaa. Ja sitä paitsi testitikutkin alkaa olla vähissä.
Että näillä mennään. Ja kovaa mennäänkin, seuraavat pari viikkoa on jo aika tehokkaasti aikataulutettu koulun ja työn puolesta...

keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Kp 36/28: nega edelleen
Tänä aamuna hermo petti viimeinkin ja tein testin. Negatiivinenhan se, ei edes roskishaamua havaittavissa. Liekö siis joku hormonioikku päällä tai muuten vaan kierto päin helvettiä, kun ei menkkoja kuulu vieläkään...
Flunssaa sen sijaan yrittäis pukata: pari päivää on ollut vähän tukkoinen olo, kevyttä päänsärkyä on ollut vaihtelevasti jo viikon verran ja lämmötkin on koholla. Toivottavasti ei iske kunnon lenssua päälle, koulussa alkoi just tällä viikolla uusi jakso ja uudet, edellisiä työläämmät kurssit. Eikä se gradukaan itsestään valmistu, pitäisi pyhittää sillekin edes pari päivää viikossa...
Noh, näillä mennään. Viikonloppuna pääsen taas reissuun, toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja lähden käymään Helsingin kirjamessuilla! Jospa sieltä irtoaisi lisävirikkeitä graduunkin, messujen teemamaa kun on tänä vuonna Ranska. :P

maanantai 25. lokakuuta 2010
Kp 34/28: what IS this madness?!
Ei mitään. Zip. Nada. Nothing. Ingenting! Menkkoja ei vielä kuulu eikä näy, ja koko viikonlopun ravasin vessassa hulluna tarkistelemassa, että no joko valuu vai ei. Kieltämättä meni maku lauantain juhlien jatkoista, kun vielä kuskinvelvollisuuksieni päätyttyäkin istuin humalaisen seurueeni parissa Kuopion keskustan kapakoissa ja litkin pelkkää limpparia ja stressasin. (Ja vähän salaa vessassa itkeskelinkin, kun oli väsynyt ja ulkopuolinen olo juhlaseurassa, jossa kaikilla muilla oli alla vähintäänkin yksi pullollinen punaviiniä... Mutta ei siitä sen enempää.)
Keittiön pöydällä odottaa jälleen uusi testipaketti, tällä kertaa Kuopiosta hätäostoksena tehty Apteekin raskaustesti. Tarkoituksena oli tehdä se jo tänä aamuna, mutta unenpöpperössä en jaksanut alkaa soheltaa testipuikon kanssa ja "puolueeton testivalvoja" eli Mies nukkui yövuoroa ennakoiden. Enkä toisaalta viitsisi tehdä testiä ilman Miestä, koska jos sattuisikin niin onnellisesti, että tulos olisi positiivinen, niin haluaisin Miehenkin pääsevän osaksi sitä tilannetta. (Ja jos testi näyttäisikin negaa, niin sitten mulla olis Miehen olkapää, johon itkeä. :P)
Vaan taidanpa siirtää ressaavan kroppani pikkuhiljaa unten maille, että jaksan töissä. Sain huomiseksi oikein kunnon haist home -vuoron: käyn töissä klo 7-9:30 ja loppupäivän olen vapaalla. Kyllä motivoi silittää kauluspaitaa 2,5 tunnin työvuoron takia, suorastaan loikin riemusta... :/

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)