Neuvolareissu heitettiin toissapäivänä, ja kylläpä tuli hyvä mieli, kun Pimu heitettiin puntariin. Tasan kuusiviikkoinen läskipää mittautti pituudeksi 57,2 cm, painoksi 4940 g ja silinterinympärykseksi 38 cm, ja avustamassa ollut terkkari taputti mua hyväksyvästi olkapäälle, kun sanoin Pimun olevan pelkällä rintaruokinnalla. Että hyvä me. :D
Lääkärintarkastuksessa Pimu oli myöskin mallikelpoisesti, eikä lääkäritäti bongannut Pimun kehityksessä mitään erikoista tai poikkeavaa. Pimu kesti lonkkien vääntelyt ja kääntelyt vain pienen kitinän voimin, mutta Moron refleksiä testattaessa tyttö säikähti pirusti ja alkoi huutaa kuuppa punaisena. Enkä yhtään ihmettele, suuttuisin minäkin jos mua säikyteltäisiin.
Pimun tuleva kummitäti avokkeineen on illalla tulossa kylään tervehtimään Pimua. Toivottavasti neiti malttaisi olla vieraskorea ja säästäisi kitinät vaikka huomiselle. Tai jättäisi kitinät vaikka ihan kokonaan väliin. Pari viime yötä on nimittäin menneet niin pätkittäin nukkuen, että mulla alkaa olla aivot ihan muussina ja hermot riekaleina: Pimu ei sentään huuda öisin, mutta heräilee kumminkin touhuamaan sen verran usein, että mun unipätkät ei todellakaan saavuta sitä sopivaa kolmen tunnin mittaa. Ja sitten kun neiti suvaitsee nukahtaa, niin se uni on sen verran levotonta, että äiti saa tosissaan olla väistelemässä vieressä viuhuvia nyrkkejä ja kantapäitä. Perhepeti ajatuksena on kyllä ihana, mutta luultavasti käytännössä meillä siirrytään hyvinkin pian pinnasänkyyn. Kunhan tämä elämänrytmi tästä joskus tasaantuu. Ehkä. Mahdollisesti. Toivottavasti.
perjantai 27. huhtikuuta 2012
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Reissun päällä ja vähän kotonakin
Viikonloppuna tehtiin Miehen ja Pimun kanssa ex tempore -reissu Miehen sukulaisten luo Savoon, kun kuultiin Miehen ukin olevan sen verran heikossa hapessa, että olisi parasta käydä kylässä nyt vielä kun vaarilla ei vippaa päässä liian pahasti. Kieltämättä vähän hirvitti lähteä pidemmälle reissulle Pimun kanssa, etenkin kun piti miettiä tarkkaan, miten reissun päällä saa onnistumaan vaipanvaihdot ja syötöt sun muut toiminnot. Matkaan otettiinkin mukaan sellainen määrä roinaa ja tykötarvetta, että auton takakontti saatiin melkein täyteen (Mies mm. nappasi sitterin matkaan, vaikka mä olisin tyytynyt istuttamaan tyttöä tarpeen vaatiessa turvakaukalossa).
Reissu meni kuitenkin ihan mukavasti: Pimu oli vieraskorea ja jätti pahimmat iltakiukut minimiin, nukkui yöt nätisti parin syötön voimin ja viihtyi välillä samalla reissulla olleiden appivanhempienkin sylissä. Ainut kupru tuli kotimatkalla autossa, kun Pimu ei malttanutkaan nukkua auton hurinassa, vaan pisti raivovaihteen päälle n. 10km ennen kotia, jolloin oli pakko pysähtyä ABC:lle vaipanvaihtoon ja syötölle.
Mulle yleensä nämä Savon-reissut on olleet vähän rasittavia, kun on pitänyt jaksaa seurustella ja puhella niitä näitä puolivieraiden kanssa, mutta tällä kertaa sanoin Miehelle, että tämä reissu oli suorastaan hermolomaa. Pimulle riitti sylittelijöitä, Mies hoiti suurimman osan vaipanvaihdoista ja mä ehdin kerrankin rauhassa istua ja syödä ruokani loppuun ilman jatkuvaa kiireen tunnetta. Kotimatkalla Mies myönsikin olleensa ihan tarkoituksella aktiivisempi Pimun hoidossa, koska "sä saat kuitenkin kotona kanniskella ja hyssytellä tyttöä ihan riittävästi". On mulla ihana ukko. <3
Eilen käytiin koko perheen voimin kaupungilla asioilla, ja samalla tuli hoidettua vaunulenkkeily parin päivän edestä: mentiin nimittäin kävellen koko reilu 2 km matka keskustaan. Tärkein etappi kaupunkireissulla oli pankki, jossa käytiin avaamassa Pimulle säästötili tulevia ristiäis- ja synttärilahjarahoja varten. Samaiselle säästötilille myös siirretään ainakin aluksi kerran kuussa 20 euroa, jotta Pimulle saadaan kartutettua vähän pesämunaa tulevaa varten. Samalla reissulla löydettiin Pimulle ristiäisiä varten vaatteet PoPista, sininen farkkutunika ja valkoiset röyhelösukkahousut. Tunikan alle tarvitaan vielä joku body, mutta sellainen luultavasti etsitään nykyisistä vaatevarastoista, joka tuntuu karttuvan joka viikko, kun posti tuo tullessaan jonkun tutun tai sukulaisen tervehdyspaketteja. Yleensä vaaleanpunaisia sellaisia, mikä tietenkin nostaa tämän mutsin ärsytyskäyrää... Tästä ärsytyksestä saisikin aikaan ihan oman postauksen. :P
Huomenna Pimulla on lääkärineuvola, saas nähdä missä mitoissa kuusiviikkoinen neiti huitelee.
Reissu meni kuitenkin ihan mukavasti: Pimu oli vieraskorea ja jätti pahimmat iltakiukut minimiin, nukkui yöt nätisti parin syötön voimin ja viihtyi välillä samalla reissulla olleiden appivanhempienkin sylissä. Ainut kupru tuli kotimatkalla autossa, kun Pimu ei malttanutkaan nukkua auton hurinassa, vaan pisti raivovaihteen päälle n. 10km ennen kotia, jolloin oli pakko pysähtyä ABC:lle vaipanvaihtoon ja syötölle.
Mulle yleensä nämä Savon-reissut on olleet vähän rasittavia, kun on pitänyt jaksaa seurustella ja puhella niitä näitä puolivieraiden kanssa, mutta tällä kertaa sanoin Miehelle, että tämä reissu oli suorastaan hermolomaa. Pimulle riitti sylittelijöitä, Mies hoiti suurimman osan vaipanvaihdoista ja mä ehdin kerrankin rauhassa istua ja syödä ruokani loppuun ilman jatkuvaa kiireen tunnetta. Kotimatkalla Mies myönsikin olleensa ihan tarkoituksella aktiivisempi Pimun hoidossa, koska "sä saat kuitenkin kotona kanniskella ja hyssytellä tyttöä ihan riittävästi". On mulla ihana ukko. <3
Eilen käytiin koko perheen voimin kaupungilla asioilla, ja samalla tuli hoidettua vaunulenkkeily parin päivän edestä: mentiin nimittäin kävellen koko reilu 2 km matka keskustaan. Tärkein etappi kaupunkireissulla oli pankki, jossa käytiin avaamassa Pimulle säästötili tulevia ristiäis- ja synttärilahjarahoja varten. Samaiselle säästötilille myös siirretään ainakin aluksi kerran kuussa 20 euroa, jotta Pimulle saadaan kartutettua vähän pesämunaa tulevaa varten. Samalla reissulla löydettiin Pimulle ristiäisiä varten vaatteet PoPista, sininen farkkutunika ja valkoiset röyhelösukkahousut. Tunikan alle tarvitaan vielä joku body, mutta sellainen luultavasti etsitään nykyisistä vaatevarastoista, joka tuntuu karttuvan joka viikko, kun posti tuo tullessaan jonkun tutun tai sukulaisen tervehdyspaketteja. Yleensä vaaleanpunaisia sellaisia, mikä tietenkin nostaa tämän mutsin ärsytyskäyrää... Tästä ärsytyksestä saisikin aikaan ihan oman postauksen. :P
Huomenna Pimulla on lääkärineuvola, saas nähdä missä mitoissa kuusiviikkoinen neiti huitelee.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Pimu 1 kk
Niin se aika rientää: eilen tuli kuluneeksi tasan kuukausi siitä, kun meikäläistä kärrättiin leikkaussaliin ja Pimu saatiin ulkoistettua vatsanahkan tälle puolelle. Hurjan nopeasti menee aika, tuntuu, että vastahan me muutama hetki sitten kotiuduttiin sairaalasta ja alettiin opetella kotielämää nassikan kanssa. :O
Ensimmäinen kuukausi on mennyt aika lailla sumussa, ja päivät on olleet lähinnä sitä yhden ja saman toistoa: herätään, syödään, nukutaan, vaihdetaan vaippaa, kiukutellaan, syödään taas, vaihdetaan TAAS vaippaa... Jos ei olisi vieressä kännykkää ja keittiön seinällä kalenteria, olisin ihan varmasti täysin kuutamolla siitä, mikä päivä tai vuodenaika on menossa. Välillä ollaan sentään saatu päivärytmeihin vaihtelua, kun ollaan käyty neuvolassa, kaupungilla tai muuten vaan vaunulenkkeilemässä (tosin tässä Mies on kunnostautunut mua paremmin, mä vaan olen niin mukavuudenhaluinen, ettei loskarännässä tarpominen huvita...).
Pimukin alkaa muistuttaa jo enemmän "isoa" vauvaa eikä ole enää niin rääpäle kuin kotiin päästessä. Pituus viime neuvolakäynnillä reilu viikko sitten oli sen 55 cm, ja torstaina Miehen käyttäessä Pimua neuvolan puntarilla painolukema oli kiitettävät 4515 g (+315 g viikossa!) - tiheän imun kausi teki siis tehtävänsä. :P Kasvunpyrähdyksen ansiosta ollaan saatu pistää syrjään jo suuri osa 50-senttisistä vaatteista, ja joissain 56-senttisissä bodeissakin alkaa pituus loppua kesken, etenkin jos Pimulla on kestovaippa yllä.
Pimu on alkanut myös entistä enemmän kiinnittää huomiota ympäristöönsä ja tuntuu tarkkailevan mua ja Miestä välillä hyvinkin tarkasti. Ollaan saatu osaksemme jopa ensimmäiset hymyntapaisetkin, ja välillä sylissä ollessaan Pimu "juttelee" meille hihkumalla tai muuten äännähtelemällä. Vatsallaan makoillessaan ja sylissä ollessaan Pimu nostelee ja kannattelee päätäänkin jo niin pitkiä aikoja, että välillä pitää pidellä vähän vastaankin, ettei tyttö retkahda sylistä pois omia aikojaan.
Päivärytmi on edelleen vaihteleva, mutta pääsääntöisesti ollaan saatu Pimu unten maille illalla klo 21-22 aikoihin. Öisin herätään syötölle ja/tai vaipanvaihdolle noin klo 01-03 ja 04-06 välisinä aikoina, ja yleensä noustaan kokonaan sängystä klo 09-10 aikoihin. Pitkiä päiväunia nukutaan edelleen harvakseltaan, "mikrounia" sitten senkin edestä pitkin päivää. Iltapäivät ja illat on yleensä kiukkuperseilyaikaa sekä äidillä että tyttärellä, ja päällisin ajatus iltakuuden aikaan onkin, että "olis kello jo sen verran, että vois mennä nukkumaan"...
Näillä spekseillä täällä mennään. Seuraavaa etappia odotellessa!
Ensimmäinen kuukausi on mennyt aika lailla sumussa, ja päivät on olleet lähinnä sitä yhden ja saman toistoa: herätään, syödään, nukutaan, vaihdetaan vaippaa, kiukutellaan, syödään taas, vaihdetaan TAAS vaippaa... Jos ei olisi vieressä kännykkää ja keittiön seinällä kalenteria, olisin ihan varmasti täysin kuutamolla siitä, mikä päivä tai vuodenaika on menossa. Välillä ollaan sentään saatu päivärytmeihin vaihtelua, kun ollaan käyty neuvolassa, kaupungilla tai muuten vaan vaunulenkkeilemässä (tosin tässä Mies on kunnostautunut mua paremmin, mä vaan olen niin mukavuudenhaluinen, ettei loskarännässä tarpominen huvita...).
Pimukin alkaa muistuttaa jo enemmän "isoa" vauvaa eikä ole enää niin rääpäle kuin kotiin päästessä. Pituus viime neuvolakäynnillä reilu viikko sitten oli sen 55 cm, ja torstaina Miehen käyttäessä Pimua neuvolan puntarilla painolukema oli kiitettävät 4515 g (+315 g viikossa!) - tiheän imun kausi teki siis tehtävänsä. :P Kasvunpyrähdyksen ansiosta ollaan saatu pistää syrjään jo suuri osa 50-senttisistä vaatteista, ja joissain 56-senttisissä bodeissakin alkaa pituus loppua kesken, etenkin jos Pimulla on kestovaippa yllä.
Pimu on alkanut myös entistä enemmän kiinnittää huomiota ympäristöönsä ja tuntuu tarkkailevan mua ja Miestä välillä hyvinkin tarkasti. Ollaan saatu osaksemme jopa ensimmäiset hymyntapaisetkin, ja välillä sylissä ollessaan Pimu "juttelee" meille hihkumalla tai muuten äännähtelemällä. Vatsallaan makoillessaan ja sylissä ollessaan Pimu nostelee ja kannattelee päätäänkin jo niin pitkiä aikoja, että välillä pitää pidellä vähän vastaankin, ettei tyttö retkahda sylistä pois omia aikojaan.
 |
| Niskajumppaharjoituksia sohvalla |
Päivärytmi on edelleen vaihteleva, mutta pääsääntöisesti ollaan saatu Pimu unten maille illalla klo 21-22 aikoihin. Öisin herätään syötölle ja/tai vaipanvaihdolle noin klo 01-03 ja 04-06 välisinä aikoina, ja yleensä noustaan kokonaan sängystä klo 09-10 aikoihin. Pitkiä päiväunia nukutaan edelleen harvakseltaan, "mikrounia" sitten senkin edestä pitkin päivää. Iltapäivät ja illat on yleensä kiukkuperseilyaikaa sekä äidillä että tyttärellä, ja päällisin ajatus iltakuuden aikaan onkin, että "olis kello jo sen verran, että vois mennä nukkumaan"...
 |
| Onneksi kitinäkonserttien väliin mahtuu näitäkin hetkiä. <3 |
Näillä spekseillä täällä mennään. Seuraavaa etappia odotellessa!
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Tiheän imun kausi ja muuta meininkiä
Pimulla on nähtävästi menossa ensimmäinen tiheän imun kausi. Viimeiset pari kolme päivää olen saanut istua tissit tiskissä sen ajan, jonka Pimu on hereillä (eli käytännössä koko ajan, koska eihän tissillä jatkuvasti ravatessa nukuta kuin maks. puoli tuntia kerrallaan...), ja voi hyvää päivää kuinka kädetön ja turhautunut olo tällä mutsilla onkaan! Jollain tasolla tiesin kyllä, että näitä kausia tulee, olihan niistä mainittu perhevalmennuksissa ja neuvolassa ja opasvihkosissa, mutta silti pääsi yllättämään se, että tämä vaihe todella on sitä TIHEÄN imun aikaa. Lisäksi vanha peikko eli pelko maidon riittävyydestä pääsi hetkeksi kummittelemaan ajatuksiin päällimmäiseksi, mutta tänä aamuna viiden aikaan, kun heräsin Pimua syöttämään ja vaihtamaan vaippaa, huomasin toisen rinnan tulvineen maitoa liivinsuojuksista huolimatta yöpaidalle. Eli jos kerran maitoa riittää minitulvaksi asti, niin eiköhän siitä riitä Pimullekin. :P
Appivanhemmat tulivat eilen ja lähtivät tänään tuossa puolenpäivän aikoihin pois, ja visiitti meni yllättävän jouhevasti. Mitä nyt itse olin jatkuvasti vähän ärtynyt ja poissaoleva, kun kaikki huomio meni tississä roikkuvaan tyttöön, enkä ehtinyt kunnolla jutella kenenkään kanssa saatikka käydä omaan tahtiin vessassa, syömässä tai tekemässä pieniäkään kotiaskareita... Onneksi anoppi oli avulias ja laitteli Miehen kanssa pyykkejä kuivumaan, tiskejä koneeseen ja ruokaa pakkaseen, ja onnistuivat jopa viihdyttämään tyttöä sen aikaa, että ehdin leikata Miehen reuhkaksi kasvaneen hiuspehkonkin. Appiukko puolestaan tuttuun tapaansa hääräsi kahden (2!) digikameran voimin ja räpsi kuvia Pimusta minkä kerkesi. Onneksi Mies oli ehtinyt jo painottaa isälleen "ei kuvia Facebookiin ilman lupaa" -periaatetta: ne kuvat, mitkä itse ehdin nähdä appiukon kamerassa, eivät ole erityisen mairittelevia mun osalta. Tukka sekaisin, kalpea naama ja harmaat silmäpussit yhdistettynä kotiverkkareihin ja imetyspaitaan EIVÄT välttämättä ole se mun edustavin olemus...
Nyt sentään on taas rauha maassa: Pimu saatiin huijattua päiväunille meidän sänkyyn, ehdin rauhassa jo tempaista pari riisipiirakkaa ja kupin teetä, surffata nettifoorumeilla ja raapustaa tämänkin tekstin. Mieskin päätti ottaa hetken omaa aikaa ja lähti ulos katsomaan, josko lähimaastossa olisi tarpeeksi sulia pyöräteitä pientä fillarilenkkiä varten. Siitäkin huolimatta, että vielä pari tuntia sitten ulkona satoi jalkarätin kokoisia lumihiutaleita...
Appivanhemmat tulivat eilen ja lähtivät tänään tuossa puolenpäivän aikoihin pois, ja visiitti meni yllättävän jouhevasti. Mitä nyt itse olin jatkuvasti vähän ärtynyt ja poissaoleva, kun kaikki huomio meni tississä roikkuvaan tyttöön, enkä ehtinyt kunnolla jutella kenenkään kanssa saatikka käydä omaan tahtiin vessassa, syömässä tai tekemässä pieniäkään kotiaskareita... Onneksi anoppi oli avulias ja laitteli Miehen kanssa pyykkejä kuivumaan, tiskejä koneeseen ja ruokaa pakkaseen, ja onnistuivat jopa viihdyttämään tyttöä sen aikaa, että ehdin leikata Miehen reuhkaksi kasvaneen hiuspehkonkin. Appiukko puolestaan tuttuun tapaansa hääräsi kahden (2!) digikameran voimin ja räpsi kuvia Pimusta minkä kerkesi. Onneksi Mies oli ehtinyt jo painottaa isälleen "ei kuvia Facebookiin ilman lupaa" -periaatetta: ne kuvat, mitkä itse ehdin nähdä appiukon kamerassa, eivät ole erityisen mairittelevia mun osalta. Tukka sekaisin, kalpea naama ja harmaat silmäpussit yhdistettynä kotiverkkareihin ja imetyspaitaan EIVÄT välttämättä ole se mun edustavin olemus...
Nyt sentään on taas rauha maassa: Pimu saatiin huijattua päiväunille meidän sänkyyn, ehdin rauhassa jo tempaista pari riisipiirakkaa ja kupin teetä, surffata nettifoorumeilla ja raapustaa tämänkin tekstin. Mieskin päätti ottaa hetken omaa aikaa ja lähti ulos katsomaan, josko lähimaastossa olisi tarpeeksi sulia pyöräteitä pientä fillarilenkkiä varten. Siitäkin huolimatta, että vielä pari tuntia sitten ulkona satoi jalkarätin kokoisia lumihiutaleita...
torstai 5. huhtikuuta 2012
Neuvolarumba alkaa alusta
Pimun ensimmäinen neuvolakäynti on nyt takana päin, ja siitä selvittiin koko porukalla ihan kohtalaisesti. Mitä nyt Pimu tempaisi kunnon itkupotkuraivarit heti, kun joutui nakupellenä puntariin ja pituusmittaukseen, täräytti vaipanvaihdon yhteydessä puhtaaseen vaippaan sekä megapissit että päivän ensimmäiset kunnon sonnat (onneksi oltiin liikkeellä kertiksillä, olisi saattanut päästä itku jos olisin joutunut raahaamaan paskaisia kestoja mukanani) ja suostui syömään rinnalla vain vajaan 10 minuuttia neuvolatädin huoneessa, hörsien samalla tietenkin kunnolla ilmaa vatsaansa... Noh, neuvolareissun jäljiltä tyttö onkin temponut unta palloon vaunuissa kohta kaksi tuntia.
Neuvolatäti ei ollut meidän tuleva omaterkka, joka oli tänään poissa (miten mulle aina sattuukin nää poissaolijat?), mutta ihan asiallinen naisihminen meitä kuitenkin oli vastassa. Kovin syvällisiä ei jutusteltu, täti lähinnä kyseli alkuviikkojen fiiliksiä pintapuolisesti ja kartoitti vähän meidän perheen perustilannetta. Imetyksestä yritin virittää enemmänkin keskustelua ja sanoin imuoteongelmista, mutta täti käski vaan harjoitella ja olla kärsivällinen. Juu-u, ihanko totta...
Pimun strategiset mitat tällä reissulla olivat pituus 55cm, paino 4200g ja pipo 37,2cm. Painosta täti sanoi sen verran, että sitä voisi olla ehkä enemmänkin, mutta toisaalta Pimu punnittiin tyhjällä vatsalla ja suolella, joten akuuttia hätää ei ole. Sovittiin kuitenkin, että käyn omatoimisesti neuvolassa puntaroimassa Pimun ennen seuraavaa käyntiä, joka on kolmen viikon päästä Pimun ollessa 6-viikkoinen. Lisäksi pitäisi myös tarkkailla, että yöimetyksiä tulee vähintään kaksi tai ettei imetystauko veny yli neljään tuntiin (nämä ohjeet sain, kun mainitsin viime yön sujuneen poikkeuksellisesti yhdellä heräämisellä).
Mies palasi tällä viikolla töihin, ja yllättäen ollaan Pimun kanssa pärjätty keskenämme ihan kohtalaisesti. Koska Mies on tehnyt yövuoroa, ollaan Pimun kanssa päästy valtaamaan meidän sänky kunnolla, mikä on helpottanut yöheräilyjä ja syöttämistä: viime yönäkin oli mukavan helppoa, kun Pimun ähistessä nälkäänsä iskin tytölle rinnan suuhun ja jatkoin itse torkkumista. :P Päivät sen sijaan tuntuu menevän ihan sumussa: niin paljon kuin rakastankin kaikkia hömppäohjelmia, mua ei vaan ole luotu istumaan sohvannurkkaan vauva rinnalla ja kaukosäädin kädessä. Pitänee ottaa liinailuharjoittelu työn alle, niin pääsen vähän liikkumaankin kotosalla yksin ollessani.
Huomenna pari kaveria tulee käymään ja tuomaan rotinoita, ja sunnuntaina appivanhemmat pyrähtävät yhden yön visiitille. Kavereiden visiittiä odotan innolla, mutta appivanhempien höösäys ja touhotus ärsyttää jo valmiiksi. Ja toisaalta ei kuitenkaan pitäisi valittaa: anoppi lupasi tehdä meille pakastimeen ainakin lasagnea ja mokkapaloja hätävaroiksi. Omnomnom.
Neuvolatäti ei ollut meidän tuleva omaterkka, joka oli tänään poissa (miten mulle aina sattuukin nää poissaolijat?), mutta ihan asiallinen naisihminen meitä kuitenkin oli vastassa. Kovin syvällisiä ei jutusteltu, täti lähinnä kyseli alkuviikkojen fiiliksiä pintapuolisesti ja kartoitti vähän meidän perheen perustilannetta. Imetyksestä yritin virittää enemmänkin keskustelua ja sanoin imuoteongelmista, mutta täti käski vaan harjoitella ja olla kärsivällinen. Juu-u, ihanko totta...
Pimun strategiset mitat tällä reissulla olivat pituus 55cm, paino 4200g ja pipo 37,2cm. Painosta täti sanoi sen verran, että sitä voisi olla ehkä enemmänkin, mutta toisaalta Pimu punnittiin tyhjällä vatsalla ja suolella, joten akuuttia hätää ei ole. Sovittiin kuitenkin, että käyn omatoimisesti neuvolassa puntaroimassa Pimun ennen seuraavaa käyntiä, joka on kolmen viikon päästä Pimun ollessa 6-viikkoinen. Lisäksi pitäisi myös tarkkailla, että yöimetyksiä tulee vähintään kaksi tai ettei imetystauko veny yli neljään tuntiin (nämä ohjeet sain, kun mainitsin viime yön sujuneen poikkeuksellisesti yhdellä heräämisellä).
Mies palasi tällä viikolla töihin, ja yllättäen ollaan Pimun kanssa pärjätty keskenämme ihan kohtalaisesti. Koska Mies on tehnyt yövuoroa, ollaan Pimun kanssa päästy valtaamaan meidän sänky kunnolla, mikä on helpottanut yöheräilyjä ja syöttämistä: viime yönäkin oli mukavan helppoa, kun Pimun ähistessä nälkäänsä iskin tytölle rinnan suuhun ja jatkoin itse torkkumista. :P Päivät sen sijaan tuntuu menevän ihan sumussa: niin paljon kuin rakastankin kaikkia hömppäohjelmia, mua ei vaan ole luotu istumaan sohvannurkkaan vauva rinnalla ja kaukosäädin kädessä. Pitänee ottaa liinailuharjoittelu työn alle, niin pääsen vähän liikkumaankin kotosalla yksin ollessani.
Huomenna pari kaveria tulee käymään ja tuomaan rotinoita, ja sunnuntaina appivanhemmat pyrähtävät yhden yön visiitille. Kavereiden visiittiä odotan innolla, mutta appivanhempien höösäys ja touhotus ärsyttää jo valmiiksi. Ja toisaalta ei kuitenkaan pitäisi valittaa: anoppi lupasi tehdä meille pakastimeen ainakin lasagnea ja mokkapaloja hätävaroiksi. Omnomnom.
 |
| Pimu 3 viikkoa. Puolinelsonissa Herra Mursu, vakuutusyhtiön lahjoittama korruptiohelistin. |
perjantai 30. maaliskuuta 2012
Arjen sirkkelissä
Tuvassa vihdoin hiljaisuus ja Pimu harvinaisilla päikkäreillä jo kolmatta tuntia, joten ehkä ehdin pikaisesti vihdoin kirjailla ylös joitain hämäriä muistikuvia kuluneista parista viikosta.
Pimu on saavuttanut mun ja Miehen hellässä huomassa jo kahden viikon ja kahden päivän kypsän iän ja sinä aikana aiheuttanut harmaita hiuksia meille molemmille: ensin itkettiin osastolla tulehduksesta kärsivän, kärttyisen, pullolle ja tutille oppineen tytön kiukkuilua ja imetysongelmia, kotona jatkettiin itkuharjoituksia kommunikaatiovaikeuksien vuoksi ja seuraavaksi varmaan hermoja raastaa Miehen maanantaina koittava töihin paluu ja pelko siitä, kuinka mä pärjään kaksin kääpiön kanssa.
Ja kaikesta tästä huolimatta välillä on onnellinen ja rauhallinen fiilis ja hyvä mieli siitä, että ollaan saatu pidettyä Pimu hengissä ja kasvukäyrä (ainakin näppituntumalla) nousussa. Vielä viime viikolla itkin Pimun huonoa imuotetta ja neuvolan tädillekin sanoin ääneen olevani huolissani maidon riittävyydestä ja olin hilkulla iskeä hanskat tiskiin, mutta onneksi Mies ja neuvolatäti saivat kannustettua mua eteenpäin imetyksen kanssa ja jaksoivat olla apuna oikean imuotteen metsästyksessä. Ja kuinka ollakaan: jopa meidän kehnohkon digipuntarin kotimittauksilla ollaan todettu Pimun kerryttäneen massaa hyvinkin yli syntymäpainon (4085 g --> noin 4,3 kg). Sittemmin oma pinnakin on venynyt huomattavasti aiemmasta ja varmuutta imetykseen tullut lisää, joten enää ei tarvitse uhkailla lapsiparkaa Tuttelilla. Ainakaan kovin usein. :P
Pimun päivärytmiä voi kuvata lähinnä toteamalla, että sitä ei juurikaan ole. Tai jos on, niin se vaihtelee hyyyyyvin paljon päivittäin. Pari ensimmäistä yötä kotona meni siihen, että mä heräilin jokaiseen Pimun inahdukseen ja käännähdykseen sekä TODELLA kummallisiin uniin, joissa mm. oma äitini haukkui mut paskamutsiksi ja arvosteli jokaista tekemääni valintaa. Pimu sen sijaan on alusta asti heräillyt öisin maksimissaan pari kolme kertaa syömään tai itkemään märkää vaippaa, ja onpa tähän pariin viikkoon mahtunut yksi yhden syötön yökin, jolloin tyttö tempaisi unta melkein 6 tuntia putkeen (ja riekkui luonnollisestikin seuraavan päivän valveilla...).
Päivisin sen sijaan Pimu ei oikein malta asettua pitkille unille kuin harvakseltaan: päiväsaikaan tyttö käy rinnalla tiheimmillään tunnin välein ja lopun ajan torkkuu lyhyitä pätkiä mun tai Miehen sylissä tai sitterissä, itkee ilmavaivoja tai märkää vaippaa tai muuten vaan tympääntymistään. Siirrettiin vastikään Pimun pinnasänky meidän makkariin ja ollaan pikkuhiljaa yritetty totuttaa Pimua nukkumaan pinniksessä, mutta tulokset on tähän asti olleet melko laihoja: Pimu yleensä vaistoaa alta vartissa vanhempien ovelan yrityksen saada kädet hetkeksi vapaiksi sylihiirestä. Autossa ja liikkuvissa vaunuissa sen sijaan läskit silmille -efekti on taattu, mikä lupaa hyvää tulevia mummolareissuja ajatellen.
Vaippailusta lyhyesti sen verran, että parin ensimmäisen kotipäivän jälkeen, kun Pimun antibioottikuuri lakkasi pistämästä pakkia sekaisin, ryhdyttiin osakestoilemaan ImseVimsen flanelletteilla: päiväsaikaan kotona kestopyllyillään, öisin luotetaan toistaiseksi kertiksiin. Tosin nyt pitää alkaa perehtyä vähän enemmän tähän päiväkestoiluunkin, sillä välillä Pimu päästelee sellaisia megapissejä, ettei IV:n imukyky enää riitä kuin tunniksi tai puoleksitoista, joten vaipanvaihdossa saa olla ravaamassa käytännössä koko ajan. Lisäksi alkaa vaikuttaa siltä, että seitsemän IV-soft-kuorta on turhan vähän meidän kierrossa, koska käytännössä joka toiseen kuoreen falskaa maitokakkaa eikä pelkkä huuhtelu ja uudestaan kiertoon -taktiikka pelaa. Äitiyspakkauksen vaippoja ja ostamiani Nalle Nöttösiä en ole vielä testannut, mutta ehkä niidenkin aika vielä koittaa.
Oma vointi sektion jälkeen on yllättävän hyvä. Jälkivuoto on ollut kohtuu niukkaa, kuten kuulemma usein onkin sektioäitien kohdalla, haava on lähtenyt parantumaan hyvin enkä ole tarvinnut kotona ollessa lääkärin määräämiä särkylääkkeitäkään (pl. parina ekana päivänä otettu käsikauppa-Panadol päänsärkyyn). Kotitöitäkin olen jaksanut tehdä pienissä määrin, lähinnä huolehdin pyykkihuollosta (kuten aina ennenkin: Mies ei muka vieläkään osaa annostella pesuainetta oikein eikä etenkään nyt, kun pyykin seassa on myös vaippapyykkiä) ja aina joutessani hoidan tiskikoneen täyttöä ja tyhjennystä sekä ruoanlaittoa.
Tällaista meidän arjen sirkkelissä näin parin viikon kokemusten perusteella. Hengissä siis ollaan, vaikkakin väsy toisinaan painaa ja välillä on kädetön olo, kun puolimetrinen nassikka huutaa kuuppa punaisena puhtaasta vaipasta ja täydestä vatsasta huolimatta. Paljon on vielä opittavaa pikkuneidin tavoista.
Pimu on saavuttanut mun ja Miehen hellässä huomassa jo kahden viikon ja kahden päivän kypsän iän ja sinä aikana aiheuttanut harmaita hiuksia meille molemmille: ensin itkettiin osastolla tulehduksesta kärsivän, kärttyisen, pullolle ja tutille oppineen tytön kiukkuilua ja imetysongelmia, kotona jatkettiin itkuharjoituksia kommunikaatiovaikeuksien vuoksi ja seuraavaksi varmaan hermoja raastaa Miehen maanantaina koittava töihin paluu ja pelko siitä, kuinka mä pärjään kaksin kääpiön kanssa.
Ja kaikesta tästä huolimatta välillä on onnellinen ja rauhallinen fiilis ja hyvä mieli siitä, että ollaan saatu pidettyä Pimu hengissä ja kasvukäyrä (ainakin näppituntumalla) nousussa. Vielä viime viikolla itkin Pimun huonoa imuotetta ja neuvolan tädillekin sanoin ääneen olevani huolissani maidon riittävyydestä ja olin hilkulla iskeä hanskat tiskiin, mutta onneksi Mies ja neuvolatäti saivat kannustettua mua eteenpäin imetyksen kanssa ja jaksoivat olla apuna oikean imuotteen metsästyksessä. Ja kuinka ollakaan: jopa meidän kehnohkon digipuntarin kotimittauksilla ollaan todettu Pimun kerryttäneen massaa hyvinkin yli syntymäpainon (4085 g --> noin 4,3 kg). Sittemmin oma pinnakin on venynyt huomattavasti aiemmasta ja varmuutta imetykseen tullut lisää, joten enää ei tarvitse uhkailla lapsiparkaa Tuttelilla. Ainakaan kovin usein. :P
Pimun päivärytmiä voi kuvata lähinnä toteamalla, että sitä ei juurikaan ole. Tai jos on, niin se vaihtelee hyyyyyvin paljon päivittäin. Pari ensimmäistä yötä kotona meni siihen, että mä heräilin jokaiseen Pimun inahdukseen ja käännähdykseen sekä TODELLA kummallisiin uniin, joissa mm. oma äitini haukkui mut paskamutsiksi ja arvosteli jokaista tekemääni valintaa. Pimu sen sijaan on alusta asti heräillyt öisin maksimissaan pari kolme kertaa syömään tai itkemään märkää vaippaa, ja onpa tähän pariin viikkoon mahtunut yksi yhden syötön yökin, jolloin tyttö tempaisi unta melkein 6 tuntia putkeen (ja riekkui luonnollisestikin seuraavan päivän valveilla...).
Päivisin sen sijaan Pimu ei oikein malta asettua pitkille unille kuin harvakseltaan: päiväsaikaan tyttö käy rinnalla tiheimmillään tunnin välein ja lopun ajan torkkuu lyhyitä pätkiä mun tai Miehen sylissä tai sitterissä, itkee ilmavaivoja tai märkää vaippaa tai muuten vaan tympääntymistään. Siirrettiin vastikään Pimun pinnasänky meidän makkariin ja ollaan pikkuhiljaa yritetty totuttaa Pimua nukkumaan pinniksessä, mutta tulokset on tähän asti olleet melko laihoja: Pimu yleensä vaistoaa alta vartissa vanhempien ovelan yrityksen saada kädet hetkeksi vapaiksi sylihiirestä. Autossa ja liikkuvissa vaunuissa sen sijaan läskit silmille -efekti on taattu, mikä lupaa hyvää tulevia mummolareissuja ajatellen.
Vaippailusta lyhyesti sen verran, että parin ensimmäisen kotipäivän jälkeen, kun Pimun antibioottikuuri lakkasi pistämästä pakkia sekaisin, ryhdyttiin osakestoilemaan ImseVimsen flanelletteilla: päiväsaikaan kotona kestopyllyillään, öisin luotetaan toistaiseksi kertiksiin. Tosin nyt pitää alkaa perehtyä vähän enemmän tähän päiväkestoiluunkin, sillä välillä Pimu päästelee sellaisia megapissejä, ettei IV:n imukyky enää riitä kuin tunniksi tai puoleksitoista, joten vaipanvaihdossa saa olla ravaamassa käytännössä koko ajan. Lisäksi alkaa vaikuttaa siltä, että seitsemän IV-soft-kuorta on turhan vähän meidän kierrossa, koska käytännössä joka toiseen kuoreen falskaa maitokakkaa eikä pelkkä huuhtelu ja uudestaan kiertoon -taktiikka pelaa. Äitiyspakkauksen vaippoja ja ostamiani Nalle Nöttösiä en ole vielä testannut, mutta ehkä niidenkin aika vielä koittaa.
Oma vointi sektion jälkeen on yllättävän hyvä. Jälkivuoto on ollut kohtuu niukkaa, kuten kuulemma usein onkin sektioäitien kohdalla, haava on lähtenyt parantumaan hyvin enkä ole tarvinnut kotona ollessa lääkärin määräämiä särkylääkkeitäkään (pl. parina ekana päivänä otettu käsikauppa-Panadol päänsärkyyn). Kotitöitäkin olen jaksanut tehdä pienissä määrin, lähinnä huolehdin pyykkihuollosta (kuten aina ennenkin: Mies ei muka vieläkään osaa annostella pesuainetta oikein eikä etenkään nyt, kun pyykin seassa on myös vaippapyykkiä) ja aina joutessani hoidan tiskikoneen täyttöä ja tyhjennystä sekä ruoanlaittoa.
Tällaista meidän arjen sirkkelissä näin parin viikon kokemusten perusteella. Hengissä siis ollaan, vaikkakin väsy toisinaan painaa ja välillä on kädetön olo, kun puolimetrinen nassikka huutaa kuuppa punaisena puhtaasta vaipasta ja täydestä vatsasta huolimatta. Paljon on vielä opittavaa pikkuneidin tavoista.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Hän on täällä tänään!
Pimu otti ja näki päivänvalon sovitusti deadlinena. Keskiviikkona 14.3.2012 klo 14:57 mahasta kaiveltiin esille 51-senttinen ja 4085-grammainen tyttö. <3 Tänään päästiin kotiin puolilta päivin, ja nyt pitäisi opetella seuraamaan sitä omaa rytmiä eikä sairaalan ruokailuaikatauluja...
Tarkempaa synnytyskertomusta ja kuvausta osastolla olosta kirjoittelen mahdollisesti myöhemmin, mutta lyhyesti: sektio meni hyvin eikä kummallekaan jäänyt siitä traumoja tai ongelmia, mutta leikkausta seuraavana päivänä Pimun tulehdusarvot nousivat sen verran, että tyttö otettiin vastasyntyneiden osastolle yöksi tarkkailuun ja antibiooteille ja oppi sillä välillä syömään lähinnä pullosta. Tämän seurauksena tissille oppiminen ja imetysotteiden haltuunotto on meillä molemmilla vielä vähän haussa, kun Pimu meinaa lähinnä raivota rinnalla eikä hoksaa napata kiinni, vaikka nälkä olisikin hirmuinen. Maito sentään on noussut ja tuntuu riittävän: tänään tehdyssä syöttöpunnituksessa Pimu tempaisi 5 minuutin syöpöttelyllä 30 grammaa lisää painoa. Meillä vaikuttaisi siis olevan kunnon pikaimuri. :D
Blogin kohtalo on edelleen avoin, mutta toistaiseksi mennään täällä samassa osoitteessa kaikille avoimena. Ja tytön koodinimenä edelleen Pimu, vaikka oikea nimi onkin jo tiedossa ja käytössä. ;)
Tarkempaa synnytyskertomusta ja kuvausta osastolla olosta kirjoittelen mahdollisesti myöhemmin, mutta lyhyesti: sektio meni hyvin eikä kummallekaan jäänyt siitä traumoja tai ongelmia, mutta leikkausta seuraavana päivänä Pimun tulehdusarvot nousivat sen verran, että tyttö otettiin vastasyntyneiden osastolle yöksi tarkkailuun ja antibiooteille ja oppi sillä välillä syömään lähinnä pullosta. Tämän seurauksena tissille oppiminen ja imetysotteiden haltuunotto on meillä molemmilla vielä vähän haussa, kun Pimu meinaa lähinnä raivota rinnalla eikä hoksaa napata kiinni, vaikka nälkä olisikin hirmuinen. Maito sentään on noussut ja tuntuu riittävän: tänään tehdyssä syöttöpunnituksessa Pimu tempaisi 5 minuutin syöpöttelyllä 30 grammaa lisää painoa. Meillä vaikuttaisi siis olevan kunnon pikaimuri. :D
Blogin kohtalo on edelleen avoin, mutta toistaiseksi mennään täällä samassa osoitteessa kaikille avoimena. Ja tytön koodinimenä edelleen Pimu, vaikka oikea nimi onkin jo tiedossa ja käytössä. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)