lauantai 17. marraskuuta 2012

Sormi suussa

Käytiin torstaina näyttäytymässä neuvolassa 8-kuistarkastuksen tiimoilta. Pimu oli kartuttanut jälleen massaa yllättävän kiitettävästi, vaikka ruokailu tuntuukin olevan välillä vähän niin ja näin. Strategiset mitat tällä hetkellä 70,5 cm ja 8550 g, hattukoko 45 cm. Pituus menee just eikä melkeen ennustekäyrällä (?), pituus-paino-suhde on terkkarin mukaan sopusuhtainen. Syömisestä terkkari ei juuri kysellyt, mainitsin tytön sormiruokailevan ja tissittelevän edelleen ahkerasti. Kuudenkympin ja kuoleman välillä olevan terkkarin ilme oli kyllä hämmentyneen kunnioittava kun tuli puhe imetyksestä: "Ai se sujuu vielä noin hyvin?" Ilmeisesti ko. terkkarin keskivertoasiakkaat ovat tässä vaiheessa jo siirtyneet korvikkeelle tai muuten vain vähentäneet imetystä...

Lääkärintarkastuksessakaan ei ilmennyt mitään ihmeellistä. Pimulta puuttuvat vielä sivuheijasteet eli omin nokin istuminen lattialla ei vielä ole ihan hanskassa, mutta pinsettiote sen sijaan on jo melkein hallussa. Ja vierastaminen sen kun pahenee: ensimmäiset hätäitkut pääsi jo mun sylissä istuessa, kun lääkäri kuunteli keuhkoja ja sydäntä, ja silmitön raivokohtaus pamahti päälle kun lääkäri otti Pimun tutkimuspöydälle niitä heijasteita tutkiakseen. Huoh.

Tässä kun nyt on tullut mainituksi tuo ruokailu ja kiinteiden syöminen useammassa postauksessa, niin otetaanpa sekin aihe nyt vihdoin kunnolla käsittelyyn. Ollaan Pimun kanssa alusta asti pelkästään sormiruokailtu, eli heti kuusikuisesta lähtien likka on saanut syödä ruokansa ihan omin sormin - ainoastaan d-vitamiinin mä tarjoilen tippoina lusikalla. Alkuun likka vähän kummasteli, että mitä hittoa mulle oikein tyrkytetään, kun naaman eteen lätkäistiin tissin sijaan kurkkutikkuja, vesimelonin palasia ja muita kasvikunnan tuotteita. Aika pian Pimu kuitenkin hoksasi jutun jujun, ja vähitellen vaipassakin alkoi näkyä maitokakan seassa porkkananpaloja ja kurkun siemeniä.

Nyt kun sormiruokailua on takana pari kuukautta, Pimu syö jo ihan mallikelpoisesti: motoriikka on kehittynyt, sapuskat pysyy hyvin käsissä ja ruokaa eksyy enemmän suuhun kuin esimerkiksi kulmakarvojen tienoille. Ruoan monipuolisuudesta ja laadusta sen sijaan voidaan olla montaa mieltä... Vaikka mä olen suurella rakkaudella ja antaumuksella kokkaillut likalle uunilohta, omaa makaronilaatikkoa ilman munamaitoa ja pyöritellyt jauheliha-kesäkurpitsakebakoita, Pimu nyrpistelee säännönmukaisesti nenäänsä kaikelle proteiinipitoiselle ja kiskoo sen sijaan edelleen lähinnä hedelmiä ja vihanneksia. Keitetty kananmunakin herättää useimmiten epäilyksiä. Leipä ja viljatuotteet, mukaanlukien puuro, on ihan nou-nou, vaikka mä antaisin lapsen itsensä ottaa puurolla ladatun lusikan käteen.

Pimun kasvusta päätellen tilanne on vielä ihan ok, mutta kieltämättä omaatuntoa kalvaa, kun kuuntelee muiden sormiruokailijoiden äitien kertomuksia kaksin käsin lihapatoja kauhovista herrantertuista ja kiltisti iltapuuronsa lusikoivista vauvoista. Sormiruokailun idea on, että vauva/lapsi itse päättää mitä, milloin ja minkä verran syö, mutta itsestä vaan tuntuu hullulta, että tuon ikäinen ja kokoinen lapsi pärjäisi pelkillä rehuilla. Lisäksi useimmiten päällimmäinen tunne neidin ruokailua katsellessa on turhautuminen, kun suuri osa ruoasta päätyy kuitenkin lattian kautta biojätteeseen. Ei järin ekologista, ja kalliiksikin mokoma tulee.

Pitää jatkossa nyt tyrkyttää entistä useammin noita proteiinipitoisempia eväksiä ja toivoa, että lapsi vielä kokee valaistumisen ruokailun suhteen. Siihen asti kauppalistassa lukee vakiona "kurkku, meloni, satsuma, kesäkurpitsa, porkkana". :P

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Napanuoran katkaisu

Lokakuun viimeinen lauantai oli eräänlainen virstanpylväs mun ja Pimun symbioottisen suhteen muuntumisessa ihan vaan äiti ja tytär -suhteeksi. Mä vietin päivän parhaan ystävän polttareissa ja Pimu oli isänsä ja pumpatun pullomaidon varassa anoppilassa. (Tai no okei, Mies ja Pimu kävivät mua tervehtimässä kesken polttareiden ja imetinkin lapsosen pari kertaa sillä välin. Mutta silti.) Edellisen kerran mä ja Pimu oltiin oltu erossa toisistamme noin pitkään synnärillä, kun tyttö oli yön lastenteholla ja mä omalla osastollani, ja tietenkin mua etukäteen stressasi ja vähän ahdistikin. Entäs jos likka vaan huutaa koko päivän hammassärkyjään tai ikäväänsä tai tissiä? Entäs jos se ei suostu syömään mitään kiinteää safkaa tai pullomaitoa? Miten sen päikkäreiden käy, kun unikaverina ei ole tissi?

Hyvin kävi. Mies juotti maitoa nokkamukista ja syötti muksulle kaikkea mitä se vaan suostui syömään, onnistui hyssyttelemään tyypin päiväunille syliinsä ja siirtämään appisten sänkyyn JA selvisi puolen tunnin automatkoista polttaripaikalle ja pois tytön kanssa kahden ilman, että Pimu huusi kaukalossaan takapenkillä yksin ilman sen kummempia viihdytyksiä. Ainut kupru osui ilta-aikaan, kun Pimun nukkumaanmenoaika koitti. Pimun tissi-uni-assosiaatio on edelleen niin vahva, että Miehen nukutusyrityksistä huolimatta lapsi huusi kuin hyeena siinä vaiheessa kun mä saavuin polttareista noin varttituntia sovitusta ajasta myöhässä.

Ja kun nyt aiheeseen päästiin, niin avauduttakoon hieman aiheesta imetys ja yöhulinat. Pimu on edelleen varsin tissivauva eikä kiinteästä ruuasta ainakaan vielä ole tissimaidon korvaajaksi, vaikka ajoittain likka ahmiikin hyvällä ruokahalulla muutakin ruokaa. Myös hiljattain opitut konttaamisen ja karhukävelyn taidot tuntuvat hyrräävän tytön päässä illat pitkät, joten illoista ja öistä on meillä tullut vaihteeksi taistelua. Pimu nukahtaa iltaisin edelleen vain tissi suussa ja yöllä havahtuessaan rauhoittuu uudelleen paikalleen ja uneen vain, jos kertaalleen irrotettu nisä tyrkätään takaisin suupieleen. Tästä on seurannut mulle jatkuva hartiajumi ja Pimun hampaiden myötä arat ja verinaarmuilla olevat rinnanpäät. Heräilyn aiheuttamasta potutuksesta puhumattakaan.

Neuvolassa en ole vielä ottanut aihetta puheeksi, koska melkein voin arvata mitä sieltä neuvoksi annettaisiin: unikoulu, perhepedin purkaminen, yövieroitus. Ehkä jopa Pimun siirto omaan huoneeseen, mikä nyt ainakin on vielä tässä vaiheessa ihan utopiaa - enhän mä varmaan OSAISI nukkua ilman tuota pientä potkunyrkkeilijää samassa huoneessa. :D Jonkin sortin unikoulu ja yötissittelyjen vähentäminen alkavat kieltämättä kuitenkin jo houkuttaa, ja olenkin selaillut jo alustavasti Pantleyn ja Keski-Rahkosen teoksia vinkkien toivossa. Myös Jay Gordonin menetelmää olen kuullut kehuttavan, mutten ole vielä ehtinyt siihen perehtyä (ja ilmeisesti Gordonin menetelmä sopiikin vasta vanhemmille vauvoille ja taaperoille).

Toisaalta harmittaa miettiä unikouluja ja yövieroittamisia jo tässä vaiheessa, kun tähänkin asti ollaan menty Pimun kanssa niin lapsentahtisesti kuin vain mahdollista. Ja toisaalta taas lievää syyllisyyden tunnetta lievittää kuitenkin se seikka, etten mä ole sentään kokonaan vieroittamassa tuota likkaa tissiltä. Vaikka kevään koulukuvioita pyöritellessä ja stressipalloillessa kävikin mielessä, että moni asia sujuisi paljon paremmin, jos Pimu olisi korvikevauva tai söisi edes rintamaitoa sujuvasti pullosta...

Näillä mietteillä tällä kertaa.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Eteenpäin, mars!

Meidän huushollin arjessa kuultua: "Op-pop-pop, ei sinne!" "Neiti hei, minne matka?" "EI OTA SITÄ!" "Varo, Pimu on taas siinä oven takana!" Ja niin edelleen.

Pimatsu on nyt parin viikon ajan ollut liikekannalla. Ensi alkuun likka otti haltuun olohuoneen ja sen moninaiset nurkat (tv-taso pleikkareineen, toisessa nurkassa sijaitsevat nettipistokkeet ja pistorasiat, vitriinikaapit, viherkasvit...), ja pian lapsen lebensraum laajenikin jo eteiskäytävään, keittiöön ja makuuhuoneisiin. Ryömintävauhti on myös jo sitä kaliiberia, että kun huomaa tytön olevan matkalla jonnekin kiellettyyn nurkkaan, on nostettava perse penkistä heti eikä hetken päästä ja haettava pieni tuholainen syliin ennen kuin sattuu ja tapahtuu. (Nimim. Meinasin olla liian hidas ja kännykän laturi oli hollilla.) Pimu nousee myös jatkuvasti konttaus- ja karhukävelyasentoon, mutta ei kuitenkaan ole vielä hoksannut, kuinka niillä tyyleillä pääsisi etenemään.

Meidän pienellä 7-kuisella terminaattorilla on tätä nykyä myös purukalustoa: alas ilmaantui ensimmäinen naskali samoihin aikoihin kun Pimu ryömi ensimmäisiä kertoja olohuoneessa, ja sen vierustoveri tekee jo kovasti tuloaan. Hampaiden tulo ei onneksi ole vielä haitannut imetystä, mitä nyt välillä äiti saattaa vähän älähtää kun väsynyt tai riehakkaalla tuulella oleva tyyppi nappaa liian napakasti kiinni. Hampaannysällä ja sen kaverilla on myös mukavaa nutustella kurkkutikkuja (sormiruokailusta oma postaus sitten aikanaan) ja irvistellä Rölli-tyyliin. Harmi vaan, että Pimun hymy hyytyy ja hammas katoaa piiloon aina, kun mä tai Mies yritetään ottaa valokuvaa. :/

Käytiin aamupäivällä neuvolassa omatoimimittauksilla hakemassa tilastot vauvakirjaa varten. Kahdeksan kiloa on paukautettu vihdoin rikki (8170 g) ja pituudessa ollaan uudella kymmenluvulla (tasan 70 cm). Ei huonommin, vaikka välillä äitiä vähän mietityttääkin, riittääkö tyypille ravinnoksi ihan oikeasti rintamaito ja kurkkutikut tai satunnaiset meloninpalat. :D

Tylsähkö viikko tulossa, jooga ja muskari on molemmat syyslomalla ja Mieskin iltavuorossa, eli joudun kehittelemään päivisin jotain aktiviteetteja, ettei lapselle iske tylsyys ja äidille mökkihöperyys. Jos edes ilmat suosisivat, niin päästäisiin ulkoilemaan tai vaikka kartsalle pörtsäämään?

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vauva harrastaa, osa 3

Kun noista muistakin harrasteista tuli pykättyä postaus, kirjoitellaan nyt vielä kolmikon tuoreimmasta eli vauvajumpasta.

Kolmen käyntikerran perusteella vauvajumppa on ollut vallan lystikästä menoa, varsinkin kun se edes etäisesti muistuttaa mun pre-raskaus-jumpassa käyntiä. Yksi jumppa kestää noin kolme varttia, josta aktiivisesti touhutaan vauvan kanssa puolisen tuntia, ja jumpan aikana on mukavan monipuolista toimintaa: ollaan hypitty jumppapalloilla, tanssittu vauvat sylissä ja tehty kyykkyjä ja vatsalihasliikkeitä vauva lisäpainona. Ryhmä, jossa ollaan Pimun kanssa nyt käyty, on suunnattu 3-6-kuisille vauvoille, jotka eivät vielä liiku, joten jumppa on vielä melko lailla paikallaan pysyttelevää toimintaa ja sylittelyä, mutta 7-12-kuisten ryhmässä on sitten äksöniä enemmänkin. Ja mikäli Pimun liikekannalle ryhtyminen jatkuu samaan tahtiin, voi meillä olla edessä siirto siihen "isojen" ryhmään ihan viikon-parin sisällä...

(Tähän väliin infoksi, että Pimu on ruvennut tosiaan vihdoin ryömimään! Taitetut matkat ovat vielä lyhyehköjä ja tyyli vähintäänkin omintakeinen, mutta kumman vikkelästi likka vaan pyrähtää kiellettyjen esineiden kuten kännykän laturin johdon tai lehtitelineen kimppuun...)

Jumpassa on myös se hyvä puoli, että Pimun jumppakortti (15 kerran sarjakortti) kelpaa myös aikuisten ryhmätunneilla. Eli jos jostain syystä jää vauvajumppailu väliin, mä voin karata ryhmätunneille myös omin nokin pumppaamaan rautaa. Ainakin teoriassa. :P Ainut huono puoli on jumpan ajankohta (10:45), jolloin Pimu yleensä on heräämisen ajankohdasta riippuen valmista kauraa ekoille päikkäreille, mutta tämäkin korjaantuu sitten jos ja kun ryhmä vaihtuu, koska isot vauvat jumppaavat jo kympiltä.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Potra poika

Tänään perhekahvilassa piipahtaessa sain pariinkin kertaan kuulla, kuinka Pimu on topakka ja aktiivinen poika. Kahvilan jälkeen puolestaan vauvajumpassa vieruspatjalla omaa vauvaansa imettänyt äiti tiedusteli, kuinka vanha mun poika on. Ja lapsihan näytti tältä:

Kuvan lapsi liittyy tapaukseen. Pyykkikori ei.
Vauvan vaatteiden värityksellä on kyllä mielenkiintoinen vaikutus siihen, kuinka keskustelua viritellään vauvan vanhempien kanssa. Omalla kohdallani olen huomannut ainakin, että jos Pimulla on sinisävyistä ja/tai vihreää yllä, häntä puhutellaan helposti pojaksi, MUTTA jos vaatteissa on esimerkiksi ruskeaa, harmaata tai punaista, multa kysytään, kumpi Pimu on. Suoraan tytöksi tyyppiä arvellaan melko harvoin, varmaankin siksi, että mä niin harvoin puen likalle päälle mitään tyttömäistä, esim. mekkoa. Vaaleanpunaistakin neidin garderoobissa on tällä hetkellä hyvin rajoitetusti, aktiivisesti käytössä ovat vain yhdet vaaleanpuna-valko-sini-vihreäkirjavat villasukat, joita käytetään ulkona lisälämmikkeenä. Kirkkaanvihreän fleecehaalarin parina. :P

Nämä "poika eikun oho se onkin tyttö" -tilanteet harvoin jaksavat enää nykyään ärsyttää, mutta enemmän näin henkkoht rassaa ihmisten oletukset siitä, että koska lapsi on tyttö/poika, senhän täytyy tehdä asioita x, y ja z, koska "niin tytöt/pojat tekee". Hämmentävintä on, kun nämä oletukset ulotetaan jo vauvaikäisiin asti. Jos Pimu kulkee mulla mukana kaupoilla, "tyttö on lähtenyt äidin kanssa vähän shoppailemaan, ai ku kiva". Entäs jos Pimu olisikin poika, olisiko silloin "tyhmä äiti raahannut pojan väkisin kaupoille"? Tai onko Pimu jotenkin tyttövauvaksi outo tapaus, kun se pyörii vauhdikkaasti lattialla ja jumpassakin kiljuu riemusta sitä kovemmin, mitä railakkaammin mä sitä jaksan vatkata sylissä? Kun eikös ne pojat ole niitä remuajia ja tytöt kiltin sosiaalisia hymynaamoja?

Vauvavuoden ajan nyt ehkä vältytään vielä niiltä pahimmilta stereotypioilta, mutta entäs sitten, kun taaperoaika koittaa? Kuoriutuuko semi-androgyynistä vauva-Pimusta yhtäkkiä ulkopuolisten silmissä hörselöä ja kimallusta rakastava prinsessa, ihan vain siksi että kromosomistossa lukee XX? Alkaako vaatelahjapaketeista kuoriutua entistä enemmän Hello Kittyä ja pinkkiä, tai nappaako joululahjoja etsivä sukulaistäti leluhyllystä vauvanukkeja, vaikka lapsi mieluusti leikkisi myös sillä kauhakuormaajalla? Miksi vanhemman väen päässä liikkuu niin pirun sitkeästi se oletus, että on tyttöjen ja poikien juttuja, vaatteita, leluja ja värejä?

Haalarit Sapphire
Anopin Pimulle aiemmin kesällä hankkima vk-haalari. Se "ihanasti tyttövärinen". (Kuva: Reimashop.fi)


Oman lapsen myötä tulee väkisinkin mietittyä sitä, miten omassa lapsuudessa nämä sukupuoliroolit näkyivät tai olivat näkymättä. Muistelisin olleeni itse jotakin "tavallisen tytön" ja "poikatytön" välimaastosta: inhosin hameita enkä käynyt salaa äidin meikkipussilla, mutta samalla kuitenkin leikin barbeilla. Ja toisaalta myös tykkäsin rakennella legoilla ja ajella pikkuveljen Brio-junaradalla ja pikkuautoilla. Sama identiteetti mulla on säilynyt oikeastaan läpi lapsuuden ja teini-iän: mieluummin rymysin farkuissa tukka ponnarilla kuin pynttäydyin mekkoihin ja väkertelin tukkaani. Meikkaamisen "riemut" sentään hoksasin yläasteiässä ja viitsin vieläkin panostaa ulkonäkööni ripsivärin ja puuterin verran, jos tarve vaatii. Yksinhuoltajaäidiltäni opin myös, että naisetkin voivat tehdä samoja juttuja kuin miehet: äiti oli aikanaan aktiivinen urheilija ja heitti mm. keihästä piiritasolla, ja eräänäkin legendaarisena talvena mun ollessa eskari-ikäinen äiti "korjasi autoa pihalla" (= vaihtoi autoon talvirenkaat...).

Tietenkin toivoisin, että aikanaan Pimu oppisi mahdollisimman paljon erilaisista tavoista olla tyttö/nainen (tai miksei poika/mieskin). Eri asia sitten, kuinka paljon ympäristö kannustaa monipuolisuuteen räikeän sukupuoliroolittamisen sijasta...

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Toisen kvartaalin tuloskatsaus

Kolmen hengen firmassamme ollaan selvitty vauvavuoden toisesta neljänneksestä, joten on jälleen tuloskatsauksen aika.

Toimitusjohtajan, ikä 6 kk ja 2 päivää, strategiset mitat ovat kuluneen neljänneksen päättyessä 69/7725/43,6 (pituus/paino/pipo). Mittaajana toimineen terveydenhoitajasijaisen mukaan neiti toimitusjohtaja on näin ollen mainiosti kasvanut henkilöstöjohtajan antimilla (= rintamaidolla), vaikkakin tj:tä luonnehdittiin mittauksen yhteydessä hoikahkoksi. Ensimmäiseltä kvartaalilta tuttu ruokailutahti jatkuu edelleen, vaikkakin viime viikkoina tj:n ruokailutiheys öiseen aikaan on henkilöstöjohtajan mielestä turhankin tiheä. Uutena toimintona yöaikaan tapahtuvassa aterioinnissa on ns. tissiin telakoituminen (tj nappaa kiinni, nukahtaa eikä suostu jatkamaan unta ilman suussa sijaitsevaa rintaa). Tästä tavasta pyritään eroon seuraavan kvartaalin aikana.

Neiti toimitusjohtajan motoriikka ja äänenkäyttö ovat edelleen monipuolisia. Tj mobilisoi itsensä tällä hetkellä lattiatasossa alta aikayksikön, ja mieluisimmat liikkumatavat ovat napa-akselin ympäri pyöriminen, etunojapunnerrusasento ja kokovartalohytkytys. Havaittavissa on myös pienehköä liikehdintää ryömintätaktiikalla, vaikkakaan näin taitetut matkat eivät vielä päätä huimaa. Tj tarttuu esineisiin hämmästyttävän vikkelästi (henkilöstöjohtaja on mm. välttänyt viime päivinä läheltäpiti-tilanteen, kun tj nappasi käteensä sakset), ja suurin osa esineistä päätyy tj:n suuhun. Lelujen ja nyrkkien jyystäminen ja jatkuva kuolaus ennakoivat toimitusjohtajan tekevän hampaita, mutta vielä ei purukalustoa ole ilmestynyt näkyviin. Logistiikkapuolella on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Vaunuissa matkustaminen kirvoittaa nykyään toimitusjohtajalta paheksuvia äänimerkkejä, sen sijaan kantoreppu ja uusimpana tulokkaana kudottu kantoliina kelpuutetaan mukisematta.

Toisen kvartaalin poistoiksi merkitään jälleen läjä pieniä vaatteita (suurin osa 68 cm ja siitä pienemmät) sekä joitain vaippoja. Neljänneksellä tehtyjä investointeja puolestaan ovat ilahduttava määrä kestovaippoja, joiden ennakoidaan toimivan myös seuraavilla neljänneksillä ja mahdollisesti vaippaiän loppuun (Bumgenius-vaipat) sekä syöttötuoli (Tripp Trapp).

Tulevalla kvartaalilla odotettavissa kiinteään ruokaan vähittäinen siirtyminen sormiruokailun muodossa, uusien motoristen taitojen oppiminen ja mahdollisesti pinnasänkyyn siirtyminen.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vauva harrastaa, osa 2

Pimun musiikkikasvatusta on nyt takana kolmen muskarituokion verran, joten on ehkä jo turvallista kirjoitella kokemuksia tästäkin vauvaharrastuksesta.

Keväällä kuukkeloidessani muskareita päädyin lopulta valitsemaan seurakunnan version, lähinnä muita edullisemman hinnan ja läheisen sijainnin vuoksi: yksi lukukausi maksaa vaivaiset 45 euroa ja kotoa hilppaisee muskarituokioon alta 10 minuutin. Yksi tuokio kestää puoli tuntia, mikä on vallan riittävä aika, kun ottaa huomioon, kuinka lyhyt attention span tuolla pötkylällä on. Puolessa tunnissa kun ei ehdi vetää hirmu raivareita, jos vaan on huolehdittu siitä, että Pimulla on vatsa täynnä maitoa ja kuiva vaippa. :D

Tähän mennessä muskari on ollut ihan mukavaa lauleskelua ja vauvan sylissä heijailua, ja ensi viikolla otetaan kuulemma jo "soittopelit" eli omat helistimet repertuaariin. Mä kyllä luulen, että helistimen soittopelifunktio ei Pimulle aukea, koska kotonakin tyttö keskittyy enemmänkin pureskelemaan lelujaan eikä ainakaan vielä ole tainnut hoksata, että heiluttamalla lelua siitä kuuluu ääniä. :P Muskariryhmän muut vauvat on aika lailla Pimun ikäisiä, ryhmän nuorin on tällä hetkellä noin 3,5-kuinen ja vanhin lähentelee ilmeisesti jo kahdeksaa kuukautta, eli ylihuomenna puoli vuotta täyttävä Pimu on joukon keskikastissa. Mullekin on pari muuta äitiä tullut jo vähän tutummaksi, eli aikuiskontakteja on päässyt syntymään.

Jos jotain huonoja puolia muskarista pitää nimetä, mainittakoon järjestävä taho eli seurakunta. Tai no, seurakunnassa itsessään ei ole sinällään mitään vikaa, mutta se kieltämättä heijastuu musiikkituokioiden sisältöihin. Ryhmän ohjaaja lukee joka kerralla pienen pätkän jotain psalmia tai muuten lapsiin liittyvää hengellistä tekstiä, ja lauluistakin osa käsittelee hengellisiä asioita. Vauvahan ei noiden päälle niin ymmärrä, mutta itsellä näin agnostikkona vähän särähtää korvaan, kun pienille vauvoille lauletaan, että "kun jumala sanallaan sinutkin loi". Toisaalta osasin tiedostaa tämän riskin, kun muskaria valitsin, joten käydään tuolla nyt ainakin tämä syyskausi ja katsotaan keväällä sitten tilannetta uudelleen. Voihan olla, että keväällä mä olen taas koulunpenkillä ja Pimu mahdollisesti päivähoidossa, jolloin harrastuksille tuskin hirveästi aikaa jää...