Aina ei ihan jaksais

Terveisiä opinnäytetyöhelvetistä. Pari viime viikkoa allekirjoittanut on viettänyt tiiviisti koululla kirjoittaen, kiroillen, viilaten ja leikkien leikkaa-liimaa-askartele-graafikkoa olemattomilla kuvankäsittelytaidoilla varustettuna. (In case you wondered, verkossa olevan kyselylomakkeen kopioiminen Wordiin muotoiluineen ei ollut ihan pala kakkua...) Nyt on kuitenkin kirjoittamisessa tauko ja opparin tekeminen siirtynyt kenttätyöhön. Tämän viikon olen viettänyt rakennustarvikekirpputorilla haastattelemassa ihmisiä, ja ensi viikko vierähtää vastaavissa duuneissa ihan vaan tavallisella kirpputorilla. Turhauttavaa hommaa yrittää saada 50 ja risat -ikäisiä ukkoja vastaamaan sellaisiin kysymyksiin kuin "koen olevani vihreä kuluttaja" tai "kirpputoreilla asiointi on osa elämäntapaani", vaikka täkynä onkin käytetty lahjakorttiarvontaa. Argh. Olettaisin, että ensi viikolla vastauksia ei tarvitse ihan näin nihkeästi kiskoa asiakkailta. Ellei kirpputoriasiakkaat ole nykyään enimmäkseen vanhoja mummoja, jotka "eivät ymmärrä kysymyksiä enkä oikeastaan just nyt kerkii vastailla, kiitosta vaan".

Pimu ja Mies on saaneet tuta nahoissaan meikäläisen turhautumiset ja stressitason, ja paskamutsi-tason suorituksia on nähty lähes päivittäin. Vaikka eihän se ole ipanan vika (saatikka Miehen), että samalla kun äiti stressaa ja nukkuu huonosti, ipana starttailee uhmaikää ja testaa jatkuvasti, missä menee mikäkin raja. Pimu on alkanut myös venkoilla nukkumaanmenon kanssa, nukkuu yöt levottomasti pinniksessä pyörien ja päättää joka toinen aamu, että kello 5:50 on just hyvä heräämisaika. Niin, ja bonuksena likka piti keskiviikkona hakea kotiin hoidosta kesken päivän, koska sille nousi mystisesti kuume. Joka kesti tasan yhden päivän: eilen tytär sinkoili jo pitkin kotia niin kuin ei mitään. Yritin tsekata hammasosaston, josko sieltä olisi löytynyt kuumeen aiheuttaja, mutta uusista leegoista ei ole näköhavaintoa.

Onneksi lapsi osaa vielä ilahduttaakin, ja mä povaan sille uraa stand up -koomikkona. Viime aikojen lempihokemia on ollut "pippelii, pippeliiii, kukkuu, shhh!". (Eli, luonnollisestikin, "Petteri nukkuu, hys!". Pph:n mies tekee vuorotyötä ja nukkuu päiväunia.) Alapääosastoa jatkaa yökkärille lanseerattu nimitys "kikkeli". Näitä kun hokee iltapuuron äärellä, on ainakin äidin pokan pettäminen taattu. Fyysinen komiikka toimii myös: Pimu levittää kirjoja lattialle sikin sokin, kävelee sitten kirjalta kirjalle ja reunimmaiselta syvän kyykyn kautta "pyppää" eli hyppää matolle, tietenkin itselleen kikattaen ja aplodeja antaen. Tasajalkaa vieläpä, ja joskus kolmen loikan sarjoissa.

Ensi viikolla on päivähoidon syysloma, mutta ilmoitin silti Pimun varahoitopaikkaan likan olevan hoidossa ma-ke. Ei muuten pysty mitenkään repeämään opparitutkimuksen pariin, kun Mieskin on aamuvuorossa koko viikon. Ärsyttää ja harmittaa venkslata aikatauluja näin paljon yhden hiivatin opinnäytetyön takia, mutta onneksi koko homma on jouluun mennessä ohi. Tai ainakin tammikuuhun mennessä.

Lääkärineuvolakuulumiset

Tänään lauantaina pärähtää Pimun mittariin 1,5 vuotta (kääk, joko?!), joten viikolla oli aika käydä taas neuvolassa kuulemassa elämän suuria totuuksia. Tällä kertaa kera lääkärin.

Strategiset mitat ipanalla oli ihan oman käyrän mukaiset 82 cm ja 10,7 kg. Pitkä hoikkeliini edelleen. Päänupin ympärystä terkkari ei ensin meinannut mitata ("kun ei se nyt tässä vaiheessa ole enää niin tarkkaa", what?), mutta totesi kumminkin pipokoon olevan 48 cm. Lääkäri puolestaan totesi sydämen, keuhkojen, korvien, silmien ja ihon olevan "ihan ok, ihan normaalit", kyseli perusfaktat syömisestä, nukkumisesta ja puheen kehityksestä. Ruokailuista kysyttäessä mainitsin, että lehmänmaito ei uppoa kirveelläkään, jolloin lääkäri ihmetteli silmät pyöreänä, että "mitä hän sitten oikein juo päivähoidossa?". No daa, vettä. Imetyksestä ei sentään naputtanut, vaikka henkisesti olinkin valmistautunut sokerivesipuheisiin ja taaperoimetyksen äänekkääseen puolusteluun.

Neuvolakäynnillä lääkärin kysyessä puheenkehityksestä heitettiin Miehen kanssa ilmaan arvio, että likan sanavaraston koko on "ehkä kymmenkunta". Alettiin kuitenkin heti neuvolasta lähdön jälkeen epäillä, josko arvio meni kuitenkin alakanttiin ja pistettiin laskenta pystyyn. Kaupan kautta heitetyn kotimatkan aikana laskuri pääsi yli kolmeenkymmeneen sanaan tai jotakin tiettyä asiaa tarkoittavaan äännähdykseen, plus peruspärinät ja lintujen vaakkumismatkimiset. Hämmentävää, miten nopeasti Pimun sanavarasto on karttunut tässä kesän ja alkusyksyn mittaan, ja hoitotädin mukaan koko ajan tulee uusia yrityksiä toistaa sanoja perässä. Jouluun mennessä ollaan varmaan jo viidessäkymmenessä sanassa. :O Pitäisikin joku päivä ottaa kynä ja paperia hollille ja kirjata tähänastinen taapero-suomi-sanasto talteen, muistoksi vauvakirjan väliin.

Unesta sen verran, että Gordon-unikoulun kierros kaksi on menossa päivässä 7/10, ja hyvin menee. Viime yönäkin eka unipätkä oli klo 20:40-02:30, ja silloinkin likka heräsi vain vähän piereskelemään ja jutustelemaan Einari-pupulle. Seuraava herätys koitti viiden, puolen kuuden pintaan, ja sitten piti jo ottaa tissi kehiin, kun silittely ja lauleskelu ei ihan meinannut tepsiä. Sivuvaunupinnikseenkin siirto onnistuu melkein joka kerta, oli Pimu unessa tai puolihorteessa. Ehkä tämä tästä taas hetkeksi helpottaa - kunnes ne viimeisetkin poskihampaat alkavat tunkea ikeniin...

Iltapäivä vierähtää vaihteeksi urheiluleskenä: Mies lähtee juoksemaan puolimaratonia, ja me parkkeerataan Pimun kanssa reitin varrella sijaitsevaan leikkipuistoon.

Ikiopiskelijan ahdistus

Ipana on nyt neljättä viikkoa päivähoidossa, ja edelleen eletään kuherruskuukautta. Pph:n kanssa kemiat pelaa sekä äidillä että tyttärellä, mitä nyt armas jälkikasvuni on osoittanut ajoittain mieltään myös hoitajalle. Tytär ei kuulemma arvosta sitä, että hoitaja pyytää olemaan kiljumatta päiväunille mennessä, ettei muiden unet häiriinny. Lisäksi Pimu on ollut vähän näreissään siitä, ettei enää olekaan ryhmän vauva ja joutuu jakamaan juniori-statuksensa toisen ikätoverin kanssa. Eivätköhän nuo ajan mittaan opi talon tavoille.

Pimu joko tekee taas vaihteeksi hampaita tai reagoi uuteen arkeen öisin, koska tissi suussa nukkuminen alkaa tulla jälleen tavaksi. Katselen menoa vielä viikonlopun yli, ja jos ei helpota, niin Gordon taas kehiin ja unikoulu pystyyn. Hampaita ei onneksi enää puutu kuin takimmaiset poskihampaat x4 sekä toinen alakulmahammas.

Pimun kuulumiset onkin aika lailla siinä. Omat kuulumiset puolestaan on aika lailla opintopainotteisia. Oppari on edennyt aika hyvään pisteeseen teorian puolesta, ja odottelen parhaillani neljättä (...) päivää ohjaajan kommentteja aikaansaannoksesta. Seuraava etappi olisikin sitten kenttätutkimuksen teko, mikä hirvittää jo pelkästään siksi, että pitäisi pystyä viettämään tuntitolkulla aikaa toimeksiantajan tiloissa ja haastatella ihmisiä. Kurkkua kuivaa jo ajatuskin, kraah.

Menneet opinnotkin palasivat kesällä kummittelemaan, kun heinäkuussa posti toi kirjeen yliopistolta. Koska en ole kerryttänyt opintoja yliopistolle kolmeen vuoteen (syystä nimeltä AMK-tutkinto), mut on heitetty passiivirekisteriin ja poistettu opiskelijalistoilta toistaiseksi. Mustalta listalta poispääsy edellyttäisi multa seuraavana peliliikkeenä opintosuunnitelman laatimista ja pyhää lupausta siitä, että suoritan opinnot loppuun enkä enää jää lusmuamaan yo:n kirjoille. Laitoinkin pääaineeni opintosihteerille "apua apua, mitä multa puuttuu" -mailin ja sain ystävällisesti tiedon, että "maisteriseminaarin ja gradun kun väsäät, niin se ois siinä".

"Tahdon asiassakin" todettiin aikanaan jotenkin niin, että gradu on tavalliselle ihmiselle ihan piece of cake. Kässärin kirjoittajat ei tainneet ottaa huomioon sitä, että jos pääaine on vieras kieli, se hiivatin gradukin kirjoitetaan sillä samaisella kielellä. Tässä tapauksessa ranskaksi. Mon dieu. Enhän mä varmaan enää osaa koko kieltäkään muutaman vuoden tauon ja yhden raskaus-/imetysdementian jäljiltä.

Vaan ei auta, pakkohan se maisterintutkinto olisi saada aikaiseksi. Tai no, ei mua sentään kukaan aseella uhaten pakota sitä gradua kirjoittamaan. Lähinnä luulen, että mua itseäni jäisi ikuisesti korpeamaan se, että kaikkien niiden vuosien jälkeen mulle jäisi yo:lta käteen vain turhanpäiväinen kandintutkinto ja läjä sekalaisia opintoja, joilla ei tee työelämässä mitään. Eipä sillä, että se maisterintutkintokaan mitään autuutta ja supermahtavaa työpaikkaa toisi, mutta olisi edes jotain kättä pidempää. Eli pitänee pistää mylly pyörimään ja ottaa yliopistolle yhteyttä lähipäivinä. Kääk.

Sitä odotellessa välipalaa nassuun ja hakemaan ipanaa hoidosta. Pysyy elämän realiteetit mielessä, kun korkealentoisten opintosuunnitelmien sijaan juoksee uhmaavan taaperon perässä pitkin leikkipuistoja.

Päivä hoidossa

Eka viikko Pimun päivähoitoa takana, ja päällimmäinen tunne on helpotus ja hyvä mieli: olihan se henkisesti rankkaa, mutta enemmänkin äidille kuin lapselle. Ipana nimittäin on kuulemma hoitajan luona ja muiden lasten seassa kuin kala vedessä. Liekö lapsen temperamentista kiinni vai pehmeästä laskusta, sillä koko alkuviikko käytettiin tutustumiseen ja mentiin rauhallista tahtia. Maanantaina ja tiistaina oltiin Pimun kanssa mukana vain aamupäivän ulkoiluilla, keskiviikkona jätettiin Pimu aamupäiväksi ja lounasajaksi hoitajan luo (sadekeli, joten eivät ulkoilleet) ja haettiin likka kotiin nukkumaan päiväunet. Eilen ja tänään Pimu olikin sitten jo ns. täydet päivät, eli klo 9-15 hoidossa ihan keskenänsä, vaikka mä kyttäsinkin koko ajan puhelinta pelko perssiissä, että kohta tulee tieto hysteerisesti ikäväänsä (ja tissin perään...) itkevästä lapsesta.

Tänään lasta hakiessa varmistin hoitajalta, että onhan tää apina sama, jonka isänsä aamulla sinne vei. Pimu oli säntäillyt pph:n omien muksujen sylistä syliin ja istunut kirjaa lukemassa, veikeillyt pph:n isoimmalle tyttärelle urakalla, syönyt jättiannoksen ruokaa ja nukahtanut päiväunille ihan pelkällä päänsilittelyllä ja jutustelulla. Mokoma oli myös osannut kertoa hoitajalle, että nyt olis kakka vaipassa, tarttis päästä vessaan (ei toki verbaalisesti, vaan oli hakannut persustaan ja ravannut vessan ovelle postaamaan). Siis oikeasti. Ja kotioloissa tää samainen ipana ähertää sonnat vaippaan salaa ja juoksee sitten karkuun jos yrittää viedä pesulle, närppii ruokaa ja päiväunille nukahtaa vain nisä suussa. Varsinainen Jekyll ja Hyde.

Mitäpä minä ja Mies puolestaan ollaan tehty kaikella tällä vapaa-ajalla, jonka päivähoito meille mahdollistaa? Noh, Mies on ottanut omaa aikaa ruhtinaallisesti pyörälenkeillä ja pleikkaria pelaamalla (örkkiräiskintäpelejäkin voi vihdoin pelata kun Pimu ei ole paikalla!), ja mä olen kahtena päivänä parkkeerannut itseni koulun kirjastoon opparia väsäämään. Sain eilen ja tänään varmaan yhteensä enemmän tekstiä aikaiseksi kuin koko viime kuussa.

Miehellä on lomaa vielä ensi viikko, joten ehditään varmaan tottua vielä liian hyvälle, kun ei ole kiirettä eikä stressiä siitä, kumpi vie ja hakee Pimun hoidosta ja ehtiikö lapsi viettää isänsä kanssa aikaa arkena ollenkaan. Syksyn edetessä tilanne voi kyllä muuttua aika reilustikin, kunhan mun harjoittelukuviot vakiintuu ja Miehen vuorotyö alkaa taas rullata. Ja se kuuluisa takapakkikin kuulemma iskee monesti muutaman viikon sisällä päivähoidon aloituksesta, kun uutuudenviehätys karisee ja Pimu tajuaa, että "ei hitto, tätä tää nyt sit OIKEESTI on". Sitä odotellessa taidan kuitenkin henkäistä syvään, nauttia kuuden tunnin vapaudestani keskellä päivää ja oikeasti keskittyä välillä johonkin muuhun kuin vaipparalliin ja kodinhoitoon.

Hyinen heinäkuu

Kyllä on säiden valtiaalla huumorintaju kieroutunutta, kun keskellä heinäkuuta saa istua hiekkalaatikolla hanskat kädessä tuulitakissa ja katsoa, kun vähintään tuplasti lämpimämmin puettu taapero mättää hiekkaa uudelle, valkopohjaiselle fleecetakilleen. (Popin haamufleece ON hauska ja söpö tuon naperon päällä, mutta se käytännöllisyys taisi jäädä unholaan sillä verkkokauppareissulla...) Viime viikolla olisi ollut itselläkin pipolle tarvetta, kun kylmän pohjoistuulen raatelemana rämmittiin nelisen kilometriä pyörällä muskariin ja puistoilemaan.

Miehen kesäloma alkaa ensi viikolla, ja uhkaili mokoma, että kyllä hänen lomalla sitten on hyvät kelit. Ikuisena realistina meinasin silti pakata lomareissulaukkuun tenavalle ja itselleni syysvermeet, ettei tarvitse mummolassa nököttää sisällä koko viikkoa sopivan varustuksen puuttuessa. Mies viettää luultavasti ensimmäisen lomaviikkonsa fillarin selässä, mulla taas on missiona kierrellä vanhaa kotikaupunkia, koluta vihoviimeiset alemyynnit ja välillä näpertää opparin parissa. Yritin myös myydä Miehelle ideaa lapsivapaasta leffareissusta, mutta elokuvatarjonta kotikylässä näyttää vähän kehnolta, siellä kun ei (vielä) ole Finkkaria miljoonine vaihtoehtoineen. Suomen suurin hiekkalinna sen sijaan on, sinne pitää parin vuoden tauon jälkeen päästä katselemaan. Pimukin saattaa viihtyä, ainakin pari kesää sitten serkkulikkansa taapersi pää kolmantena jalkana pitkin hiekkalinnaa ja leikkimökkikylää.

Lomareissujen päätteeksi arki pärähtää päälle sitten tosissaan. Näillä näkymin palataan kotiin vasta elokuun toisella viikolla, jolloin meille (tai no, luultavasti lähinnä mulle) jää vain pari päivää aikaa hoitaa kuntoon Pimun päivähoitosopimukset, tuloselvityslomakkeet, varmistaa varustelun riittävyys päivähoitopaikkaan (lähinnä kestovaippojen vienti-tuonti-säilytyskuvio) ja viettää lapsen kanssa laatuaikaa ennen päivähoidon alkua kuun puolessa välissä.

Yövieroituksen kierros kaksi on tällä hetkellä tyssännyt hampaiden tuloon ja levottomaan uneen. En vielä tiedä, yritänkö jatkaa vieroitusta tämän viikon ajan vai sinnittelenkö lomareissujen jälkeiseen aikaan, ettei tyypin pasmat mene sekaisin niin kuin edellisellä mummolareissulla. Eikä niitä varsinaisia yöimetyksiä tällä hetkellä ole kuin kaksi tai kolme, mikä on huomattava parannus aiempaan tississä-kiinni-koko-yö-roikkumiseen. Vaikeeta on.

Nyt äkkiä Huippumalleja ruutuun ennen kuin napero herää päikkäreiltä.

Jänisbongarit ja näkymä takapihalle. Etsi kuvasta pupu.

Unikoulun aftermath

Viime postauksessa mainittu Gordonin unikoulu on nyt lusittu, ja itse kukin on edelleen järjissään, joskin väsyneitä. Kolmena ensimmäisenä yönä Pimu sai vielä herätessään tissiä, mutta ei enää saanut nukahtaa rinnalle, vaan mä hyräilin ja silittelin lapsosen uneen lyhyen imetyksen jälkeen. Kolme seuraavaa yötä mentiin "saa sylitellä muttei imettää" -taktiikalla, ja siinä vaiheessa alkoi tehdä jo tiukkaa, kun isimiehen syli ei ollut kelvata ja mun sohvallanukkumishaaveet kariutuivat huutavan taaperon eroahdistukseen. Niistä öistä selvittiin kuitenkin miten kuten, ja loput unikoulun neljä yötä Pimu sai herätessään silityksiä ja hyräilyä, muttei enää syliä (paitsi yhtenä yönä taisi olla pakkorako nousta ylös, kun vaippa falskasi sänkyyn ja piti ryhtyä siivoushommiin...). Kaiken kaikkiaan homma meni siis yllättävän hyvin. Pimu nöyrtyi kohtaloonsa aika pian, eikä heräillyt öisin - käytännössä siis klo 23-06 välisenä aikana - kuin kerran tai kaksi inisemään tai urputtamaan.

Päiväsajan käytökseen unikoulu on vaikuttanut yllättävän paljon. Pimu on kinunnut enemmän syliin päivisin ja söisi tissiäkin useammin, ja olenkin yrittänyt muistaa tarjota rintaa riittävän usein, ettei sylivaje heijastu yöuniin. Toisaalta rasittaa, kun päiväsaikaan pitäisi saada tehtyä kotitöitäkin ja milloin mitäkin, ja taapero roikkuu lahkeessa ja urputtaa, kun äiti ei koko ajan hali ja leiki körö körö kirkkoa, mutta ehkä tämä tästä. Päiväunet ovat aiempaa pätkittäisempiä ja välillä jäävät lyhyiksi eli alle tuntiin, kun tissi ei ole vieressä/suussa nukkuessa, eli ainakin toistaiseksi mun opparia päiväuniaikaan -operaatio on totaalisen jäissä. Jos makuuhuoneessa saa rampata vartin välein tainnuttamassa naperoa uudestaan uneen tissin avulla, on ihan turha kuvitellakaan, että joku opparin kirjoittaminen onnistuisi kun keskittyminen herpaantuu jatkuvasti. Pyykkien ripustamisen ehtii just ja just tehdä.

Mutta niin. Unikoulusta siis selvittiin, ja alkuviikko meni vielä ihan kivasti. Kunnes sitten tuli se kuuluisa takapakki.

Tultiin eilen mummolaan viikonlopuksi, ja täällä on kotiin verrattuna tolkuttoman kuuma, joten makkarissakin hiki vaan virtaa eikä läpiveto auta. Pimu oli illalla ihan ylikierroksilla nukuttuaan reilun kolmen tunnin automatkalla huikeat 15 minuuttia päiväunia, kohkasi menemään hiki päässä pitkin mummolaa ja pikavisiitillä ollut kummisetäkin pisti vähän pasmoja sekaisin. Illalla ja yöllä tyttö olikin sitten varsinainen tissiapina: alkuyöstä varttitunti taisi olla pisin aika, jonka napero suostui nukkumaan ilman rintaa suussa. Kun sitten klo 23 aikoihin päätin, että ei enää, nyt nukutaan ilman tissiä, niin muksuhan veti sellaiset perse-erkkiraivarit, että lopulta valvottiin porukalla reilu tunti tyynnytellen huutavaa taaperoa, vettä juottaen, Buranaa annostellen ja lopulta antaen tissitakiaiselle periksi. Siinä yöllä sitten kiroillessa ja kiukkukyyneliä nieleskellessä hoksasin, että niin, se MPR-rokotehan saatiin maanantaina, sehän se vissiin kiusaa kaiken hampaidenteon ja hikoilun ohella. Paskamutsi-fiilis taattu jälleen kerran!

Varsinaista hermolomaa tämäkään mummolavierailu siis tuskin on, mutta sentään Pimu viihtyy leikkimässä vähän paremmin, kun ympärillä on enemmän väkeä ja uusia leluja. Ja anoppi vähän mulkoilee mua alta kulmain, kun kiroilen avoimesti Pimun kuullen sen huonoja unenlahjoja ja äyskin väsymystäni. Jippii.

Vielä lopuksi lyhyesti neuvolaspeksit: pituus 79 cm (!!!) ja paino 10,2 kg, touhukas taapero, neuvolatäti tyytyväinen yövieroituksesta, moitteet tuli siitä, ettei lehmänmaitoa ole juotettu vieläkään (no kun en koskaan muista ja saa se kuitenkin jugurttia ja juustoa ja ruoassa lehmistä...). Seuraavan kerran lääkärineuvola syyskuussa.

Juhannuksen viettoa

Miehen yövuorot varmistivat meidän perhekunnan osalta sen, että juhannukseksi oli turha suunnitella reissua mummolaan tai mihinkään muuallekaan. Näin ollen ollaan lökötelty juhannuksena ihan omissa nurkissa. Perusarkeen sentään vähän vaihtelua tuovat hyvät ilmat ja taloyhtiön pihagrilli, jolla kokkailla juhannusmurkinat. Mies tosin oli hätähousu ja onnistui eilen melkein polttamaan makkarat ja broilerivartaat, kun lykkäsi ruoat liian kuumien liekkien ylle. Tänään uusi yritys ja vähän enemmän kärsivällisyyttä peliin. ;)

Pimukin sai eilen maistaa grillissä kärvennettyä makkaraa ja mutusti sitä onnellisena pihamaalla tallustellen - äidin pastasalaatti sen sijaan lähinnä irvistytti, kenties suolakurkun takia. Noin muuten Pimun ruokahalu ja -valio alkavat olla kohdillaan: melkein kuukauden tauolla ollut iltapuuro on palannut kehiin ja uppoaa kuin häkä, ja muutenkin ruokaa menee hyviä määriä, siitäkin huolimatta, että yläleuassa puskee kipeästi kulmahammas nro 2 (kokonaisuudessaan hampaita kasassa 11/20, voiton puolella ollaan!).

Viime yönä oli ensimmäinen yö unikoulua. Päädyttiin Miehen kanssa kokeilemaan, josko Gordonin menetelmällä saataisiin Pimun öinen tississäroikkuminen loppumaan tai edes vähenemään. Tilanne alkoi olla nimittäin jo aika ahdistava, kun Pimu heräili jatkuvasti siihen, että nukahtaessa suussa ollut tissi olikin hivutettu pois eikä nukahtaminen ilman tissiä ollut onnistuakseen, ja mun niska-hartiaseutu alkoi olla ihan romuna jatkuvasta kylkiasennosta. Viime yönä Mies sitten nukkui sohvalla ja antoi mun ja Pimun vallata ison sängyn (tämä järjestely lähinnä siksi, että jos Pimu protestoisi koko yön, saisi edes toinen meistä unta ja jaksaisi päivällä ravata taaperon perässä).

Mä pelkäsin oikeasti pahinta mahdollista yötä: tissin perään karjuvaa taaperoa, unetonta yötä, hermojen menetystä, you name it. Todellisuus pääsi kuitenkin yllättämään. Pimu heräsi klo 23-06 välisenä aikana neljästi, sai hieman maitoa istuallaan ja nukahti sitten viereen melko nopeasti, kun silittelin ja hyräilin jotain tuutulaulua. Aika rohkaisevaa, sanoisin. Pari seuraavaa yötä mennään vielä näin, sitten Mies ottaa seuraaviksi kolmeksi yöksi kopin ja katsotaan, mikä ääni on kellossa kun tissit muuttaa sohvalle nukkumaan...

Niin, olihan tässä muutakin uutta kuin unikoulua: pottatreenailua takana parisen viikkoa. Pimu itse ei vielä ilmoita hädästään, mutta aina silloin tällöin vaipanvaihtoreissulla säästytään pissivaipalta, jos ollaan nopeita ja ehditään kiikuttaa likka potalle. Parit pökäleetkin on osuneet pottaan, mutta pääsääntöisesti Pimu vielä salakavalasti äkistelee nro kakkoset vaippaan. Yleensä just silloin, kun pitäis olla menossa johonkin.

Reilun viikon päästä neuvolaan hakemaan MPR ja tsekkaamaan strategiset mitat.