Mies sanoi aikanaan asepalvelusta suorittaessaan, että intissä on aina kiire odottamaan. Kieltämättä välillä siltä tämä elämäkin tuntuu: välillä on mukamas kauhea kiire hoitaa asioita, ja sitten joutuukin odottelemaan. Tällä hetkellä odotan lähinnä a) puna-armeijaa, ihan vaan koska kiinnostaa, mihin sfääreihin kierto tällä kertaa yltää, ja b) lääkäriin pääsyä. Mennään kp 24:ssa, ovis oli milloin oli ja otolliset päivät jätettiin hyödyntämättä makkarin puolella, lähinnä koska allekirjoittanut oli taas vaihteeksi stressaantunut ja haluton ja väsynyt ja ties mitä. Ja olen edelleen: Mies yritti eilen hempeillä ja punkea kylkeen, mutta mulla vaan lurppasi silmät kiinni ja oli sellainen "älä ny jaksa" -fiilis. Varsin romantillista.
Romantiikka on siitä jännä juttu, että se on loistanut poissaolollaan melkein koko meidän parisuhteen ajan. Kun tavattiin Miehen kanssa, oltiin jo kuitenkin sen verran "vanhoja" (19 ja 18v.), että pahin teini-ihkutusvaihe oli jo kummallakin ollutta ja mennyttä, eikä edes kaukosuhteilu-vaiheessa tullut mitenkään erityisesti lässytettyä ja hengattua tuntikaupalla puhelimessa ("you hang up", "no, YOU hang up!"). Ja jos jompikumpi muruttelee tai kullittelee (veh veh) toista, niin yleensä rivien välistä paistaa sarkasmi naapurikuntaan asti. Jos taas toinen on tehnyt jotain väärin tai on muuten vaan ojennuksen tarpeessa, kuuluu yleensä toisen suusta sanat "Kuulehan sie!" :P
Ehkä mä olen sitten jotenkin epäromanttinen luonne, kun en jaksa jatkuvasti olla söpöstelemässä ja lähipiirin pariskuntien lepertelyä kuunnellessakin lähinnä yököttää. Eräskin kaveri IHAN OIKEASTI vakavissaan kutsuu avokkiaan hanipööksi, ja vieläpä julkisesti. Hrrrrr. Kyllä mulle Mies on ihan Mies omalla etunimellään. Tai sukunimellä, jos on kökkö päivä.
Kökköpäivistä puheen ollen, ihme on, jos tämän päivän jälkeen ei iske joku vuosisadan lenssu. Vietin nimittäin kahdeksan tunnin työpäivän ulkona teltassa vesisateessa ja tuulessa ja "rekisteröin messuasiakkaita" (eli pelasin tietokoneella pasianssia ja välillä printtailin messuvieraille asiakaskortteja). Kahden ensimmäisen tunnin jälkeen olin jo aivan umpijäässä ja tärisin, vaikka mulla oli kaksi pitkähihaista paitaa, työliivi JA takki päällä. Ja vielä kaksi samanlaista päivää edessä, sentään ilmeisesti vähän aurinkoisemman sään kera.
Nyt kuumaan suihkuun, kuppi teetä nassuun ja villasukat jalkaan.
1 kommentti:
Sama vika täällä. Munkin imelänsietokyky on erittäin huono. Jos tilanne käy liian sokeriseksi, on mun ihan välttämättömän pakko heittää tylyä kommenttia väliin.
Häävalssikin oli pakko (suunnitellusti) keskeyttää ja vaihtaa lennosta tiputanssiin, jotta liiallinen siirappisuus saataisiin pois ilmasta. Mua kammotti ajatus päättää valssi tilanteeseen, jossa salissa mummot kuivaa silmiään.
Mullakin Mies on Mies ihan omalla nimellään eikä mikään hanipupumuru.
Siirapin sijasta meillä on käytössä huumori ja pelleily. Rakkaudenosoituksesta käy yritys saada toinen nauramaan lapsellisella pelleilyllä. Papillekin totesimme, että valitsimme toisemme, koska olemme molemmat tällaisia pöllöjä :)
Lähetä kommentti