Lääkärikäynti oli sitten vihdoinkin tänä aamuna. En oikein tiedä, oliko mun odotukset liian korkealla vai oliko mulla vaan joku harhaluulo tästä lääkärikäynnistä, mutta jotenkin jäi sellainen olo, että "tässäkö tää nyt oli, eipä ollu kummoista". Mieskin sanoi kotiin tallaillessamme, ettei lääkärikäynnillä tullut ainakaan hälle mitään uutta.
Lääkäri oli ihan mukava vanhempi nainen, joka lueskeli tietokannasta meidän terkkarikäynnin tietoja, kyseli aika lailla samoja kysymyksiä kuin terkkarikin, kävi pikaisesti läpi meidän näytteiden tulokset (Miehen siemennäytetulokset oli lääkärinkin mukaan kondiksessa, eikä mun veriarvoissa ollut mitään hälyyttävää) ja lopulta teki mulle vielä sisätutkimuksen, jossa ei myöskään tullut ilmi mitään ihmeempää. Kohtu on kuulemma hyvänkokoinen ja hieman eteenpäin kallistunut, mutta tämän mä tiesinkin aiempien gynekäyntien perusteella.
Nyt meillä on sit vetämässä lähete lapsettomuuspolille ja odottaminen jatkuu. Lääkäri epäili, että saadaan odotella ehkä jopa elo-syyskuuhun asti yhteydenottoa polilta, koska hoitojonon pituudesta ei ole tietoa ja poli on kesällä osittain kiinni henkilökunnan lomien takia. Lisäksi polia vetävä lääkäri (ylilääkäri?) on kuulemma lopettamassa tai jo lopettanut polilla työskentelyn, joten saas nähdä, miten tämä homma tästä nyt sitten etenee... Ja tietenkin lääkäri sanoi ihan samaa kuin terkkarikin, eli käski meidän ottaa kesän ajan rennosti ja antaa asioiden rullata omalla painollaan. Ja ovulaatiotestien käyttö on kuulemma ihan turhaa, jos kerran kierto on suurin piirtein säännöllinen ja tiedetään, milloin hedelmöittymismahdollisuudet ovat parhaimmillaan.
Endosta lääkäri ei sanonut mitään, vaikka sanoinkin pariin otteeseen sitä suvussa olevan ja kerroin kuukautisten olevan ihan saamarin kivuliaat. Olis varmaan pitäny napakammin sanoa, että epäilen endoa ja haluaisin sitä mahdollisuutta tutkittavan tarkemmin, mutta nyt se sitten jää lapsettomuuspolikäyntiin. Tai sitten painelen kesällä yksityiselle puolelle endoepäilyjeni kanssa. :/
Että näillä mennään sitten. Kp 5 menossa, eli ensi viikolla olisi otolliset päivät tässä kierrossa. Ja tietenkin meikäläinen on ensi viikolla 3 päivää Helsingissä ja viikonlopun tiiviisti töissä. Argh.
1 kommentti:
Huoh, "endosta lääkäri ei sanonut mitään".. Niimpä niin, noin se aina menee. Siis kun menee tavalliselle lääkärille, eikä endoon perehtyneelle kokeneelle gynelle.
Surullista mutta totta, että siitä taudista liian harva lääkäri tietää oikeestaan juuri mitään, siks ne ei siitä tykkää jutella. Mutta jos siltä tuntuu kesän aikana, niin kantsii mennä yksityiselle gynelle. Tietty jos jaksaa odottaa niin varmasti sillon syksyllä ne selvittelee sitäkin mahollisuutta :) Tsemppiä täältä taas paljon, ja toivotaa että kesän tois mukanaan yllätyksiä, positiivisia sellasia ;)
Lähetä kommentti