Vappu, tuo juhlista räntäsateisin

Pohdin eilen ääneen vapun ruoka- ja juomapolitiikkaa, ja Mies iski kysymyksen pöytään: "Mites toi siun alkoholin nauttiminen tänä vappuna, kannattaisko rajoittaa?" Ensin meinasin hermostua moisesta kontrolloinnista, mutta tarkemmin asiaa mietittyäni kysymys ei ollut itse asiassa mitenkään huono.

Kierto on siinä vaiheessa, että ovis tuli ja meni, kovasti touhuttiin jälkeläisen aikaansaamiseksi ja nyt jännäillään seuraavien menkkojen alkua (puna-armeijan arvioitu laskeutumisaika ensi tiistaina). Jos nyt sattuisi olemaan niin, että "osu ja uppos", niin tokihan siinä tapauksessa kuningas alkoholin runsas nauttiminen olisi vallan pöljä idea. Vaan mistäs hitosta sitä tässä vaiheessa voi tietää, että kasvaako tuolla vatsanpeitteiden alla muu kuin kakka? Kuuklettelin jopa, että onko olemassa jotain ylimaallisen herkkiä ja tarkkoja raskaustestejä, mutta eipä taida noihin kuluttajan saatavilla oleviin testeihin olla luottaminen näin aikaisessa vaiheessa kiertoa.

Päätynen siis vapunjuhlinnassani "ennemmin laatu kuin määrä" -tyyppiseen ratkaisuun ja etsin Alkosta jonkun erityisen hyvän kuohuviinin, jonka voin Miehen kanssa nautiskella vapunpäivän piknikillä, ja muuten keskityn kiinteään ravintoon nestemäisen sijasta.

Harmillisen sateista säätä lupaa tänne päin Suomea vapuksi. Yleensä ollaan ystäväporukalla viihdytty sekä vappuaatto että -päivä ulkosalla piknikoiden, mutta nyt taitaa olla tiedossa sisätilavappu. Pöh.

Niin tosiaan, Miehen veljentyttö ristittiin parisen viikkoa sitten. Ristiäiset oli hyvin pienimuotoiset, paikalla oli isovanhempien lisäksi kummeja 3 kpl, minä ja Mies sekä lapsosen eno ja isotäti, yhteensä viitisentoista henkeä. Kahvit lipiteltiin seurakuntatalolla, jonka jälkeen lapsonen vietiin hoitajan hellään huomaan ja me aikuiset suunnattiin läheiseen ravintolaan syömään. Seurue taisi jatkaa iltaa vielä lähipubiinkin, me lähdettiin appivanhempien kanssa siinä vaiheessa ajelemaan jo kotia kohti. Ristiäislahjaksi ostin Tiitiäisen satupuun ja poikkesin kuulemma ilahduttavasti muista lapsen lahjojista: jos tytölle olisi tuotu vielä vähän lisää vaatteita tai leluja, olisi lapsen äiti kuulemma pistänyt pihakirppiksen pystyyn siltä seisomalta. :D

Anoppi muisti tietenkin kysyä (kesken kastetilaisuuden vieläpä!), että joko on tyllerölle serkku tulossa. Ai miten niin innokkaita isovanhempia... Huoh.

Kisaväsymystä ilmassa

Lievää kevätmasennusta ja "kisaväsymystä" havaittavissa tässä osoitteessa. Menkat tuli ja meni, ja tälläkin kertaa menkkakivut iskivät kuin salama kirkkaalta taivaalta. Harvemmin olen ensimmäistä vuotopäivää viettänyt sikiöasennossa sohvalla täristen ja oksennellen. Yh.

Uusi kierto on nyt kuitenkin päällä, ja lupasin jo Miehelle, että nyt jos koskaan ollaan aktiivisia ja sähköjäniksiä ja hitto vieköön pistetään se jälkeläinen alulle kertalaakista! :D

Ystäväpiiristä kuului männäviikolla kummia: yksi kaveripariskunta on liittynyt odottavien joukkoon. Hieno juttu toki, mutta silti kaihertaa jonkinsortin kateus. Ainakaan viimeksi ko. kaverin kanssa jutellessa ei tullut mitenkään ilmi, että lapsi olisi erityisen odotettu tai yrityksen alla, ja nyt sitten yhtäkkiä onkin jälkeläinen tulollaan. Ensireaktio uutiseen oli kyllä "voi hemmetti, NEKIN saa lapsen, miksei meillä tärppää?!", mutta noh... Kyllä se sitten joskus meillekin sattuu kohdalle. Tuntuu vaan, että kaikki energia ja ajatukset tällä hetkellä keskittyy vain sen yhden teeman ympärille, vaikka tässä olisi muutakin projektia ja tehtävää työn alla.

Mies käväisi tosiaan siellä veljensä varpajaisissa, tuore isä vietti juhlia ilmeisesti pitkän kaavan kautta ja oli Miehen mukaan koko ajan joko kännissä tai krapulassa (...). Muisti kuitenkin kutsua meidätkin lapsosen ristiäisiin, joten lauantaiksi pitää metsästää jostain juhlakolttu ja ladata kameran akut. Ja joku ristiäislahjakin vois olla ihan jees, vaikkei niin pieni vielä lahjojen päälle mitään ymmärräkään. Pitää konsultoida vielä anoppia, että mitä ne oli meinannut tulokkaalle hankkia. Ei tule sitten samoja potkupukuja ja vauvakirjoja hankittua tsiljoonaa kappaletta.

Kyllä suku on ihana asia.

Sekä oma että Miehen suku aiheutti taas melkoiset otsasuonen pullistumat viime viikolla, kun käytiin kotopuolessa. Oma rakas äippäni oli sentään lievimmästä päästä ja tyytyi kertomaan, kuinka töissä kollegat ovat kyselleet, että "no koskas Dariana meinaa susta mummon tehdä". Äippä oli vastannut, että "eivätköhän nuo ilmoita viimeistään synnärille mennessä että nyt se tulee". :D Aiemmin äiti on mulle sanonut, että hänestä ei mummoa tehdä ennen kuin 50 vuotta on mittarissa (ei siis ennen vuotta 2013...), mutta taitaa mummovietti sittenkin pikkuhiljaa pesiytyä äippäänkin.

Myös mun mummo havahtui meidän siellä käydessä siihen faktaan, että me Miehen kanssa ollaan mitä parhaimmassa lastentekoiässä ja alkoi tietenkin tivata, että no mites. Ja koska mummolle nyt vaan on vaikea valehdella tai edes yrittää kiertää kysymystä, niin pakkohan se oli myöntää, että yritystä on. Nyt vain sitten kauhulla odotan tulevia visiittejä ja vatsanseutua tuijottelevaa mummoa, joka tietenkin alkaa hetimiten tyrkyttää neuvoja ja ohjeita...

Eniten otsasuonen tykytystä aiheutti kuitenkin Miehen veli, joka ei vieläkään ole suoraan meille (tai siis Miehelle) kertoillut oma-aloitteisesti lapsesta mitään. Ei niin yhtikäs mitään. Facebookiin oli iskenyt uuden (huonolaatuisen ja suttuisen) kuvan tytöstä, siinä kaikki. Vellosten isälle eli appiukolleni oli lanko sentään laitellut sähköpostina enemmänkin kuvia ja tietoja, ja sitä kautta sitten mekin saatiin nähdä pienokaisesta useampia otoksia. Kysyin sitten anopilta ohimennen, että onko ristiäisistä ilmoiteltu mitään. Onhan niistä - kummeille ja isovanhemmille. Ja lanko oli vieläpä jotenkin lohkaissut isälleen puhelimessa, että "ai pitäiskö teidätkin kutsua vai". o.O

Joo, ok, langolla ON tunnetusti vähän omalaatuinen huumorintaju, mutta kyllä pikkasen pisti harmittamaan tuollainen asenne. Etenkin mua harmittaa Miehen puolesta, koska tiedän, että Mies odottaa kovasti tulokkaan tapaamista, onhan kyseessä mahdollisesti meidän tulevien lasten ainut serkku. Toki tässä on vielä noin kuukausi aikaa ennen ristiäisiä ja Mies on pyydetty mukaan varpajaisiin parin viikon päästä, eli vielä lanko ehtii hyvinkin kutsua myös meidät ristiäisiin, mutta silti...

Noh, turha vetää vielä palkokasvia sieraimeen. Kai.

Mitä tulee niihin meidän tuleviin omiin pienokaisiin, tällä menolla niitä saa odotella vielä pitkään. Mulla on koulun kanssa kiire, Mies on töissä taas ihan väärissä vuoroissa ja halutkin on kateissa ainakin meikäläiseltä. En ole edes viiraillut ovulaatiolaskureiden kanssa tässä kierrossa ollenkaan. Onkohan tämäkin joku surullisenkuuluisa VAIHE lastenteossa? :P

Ei vieläkään. Prkl.

Otsikko kertonee olennaisen: ei tärpännyt tästäkään kierrosta.

Tirautin eilen ensimmäiset kunnon Pokemon-itkut epäraskautumiseni takia. Eilen aamulla kömmin vessaan ja huomasin menkkojen alkaneen, ja itkuhan siinä pääsi. Tosin olin nähnyt koko edellisen yön ahdistavia painajaisia aina parisuhteen rikkoutumisesta äidin syöpään ja ties mihin autokolareihin asti, ja kaiken lisäksi jo viikon verran vaivannut niskajumi ja päänsärky oli pitänyt v-käyrän sopivan korkealla. Ei siis ihme, että nousi tippa linssiin.

Alkaa olla vähän jo luovuttajafiilis, vaikka yritystä on takana vasta reilu 4kk. Mies sentään jaksaa olla positiivinen ja on "satavarma", että seuraavasta tärppää. Tosin mokoma ukonrutjake kehtasi ehdottaa, että seuraavassa kierrossa ei ihan välttis tarvitsisi raskautua, ettei lapsiparka synny joulukuussa ja ole siten aina luokkansa nuorin ja kärsi siitä. (Kiitti kulta, tiedän kyllä. Nimim. Synttärit joulupäivänä.)

Noh, vaikka vähän ahdistaakin koko vauvanhankinnan vaikeus, niin huumori ei sentään ole totaalisesti kadonnut. Jaksoin nimittäin hörähdellä jopa ääneen 25.2. Hesarissa olleelle Fingerporille.


(Kuva: HS.fi)

No syntyihän se sittenkin!

Nimittäin Miehen veljen ja tämän avokin lapsonen. Pieni tyttölapsi päätti saapua kepoiset 1,5 viikkoa LA:n jälkeen. Kuten Mies totesi, tyttö tulee isäänsä ja oli heti reilusti myöhässä (lanko kun ei tunnetusti ole se täsmällisin ihminen, mitä tulee kellonaikoihin sun muihin pikkuseikkoihin...). Noh, pääasia että kuitenkin syntyi eikä tarvinnut äitiparkansa kärvistellä jättimahan kanssa pidempään. :)

Olen koko illan tuijotellut vähän väliä tulokkaan kuvaa Naamakirjassa ja lietsonut vauvaviettiäni entisestään. Onneksi Miehen veli asuu sen verran kaukana ja "väärällä" nurkalla Suomea, että ei ihan heti ole tiedossa reissua tulokasta pällistelemään. Sen pienen käärön näkeminen livenä kun voisi laukaista vielä pahemman viettikohtauksen... Ainakin siihen asti kunnes se pieni prinsessa alkaa parkua pää punaisena tai vääntää vaipasta ohi pienet yllärit suoraan tädin ja sedän syliin. :D

Ensi viikolla pitäisi alkaa menkat, saas nähdä tuottiko viime viikonlopun kova yritys tulosta. Niillä saakelin kalliilla ovistesteillä en kyllä ovulaatiota bongannut, eli mysteeriksi jäi myös se, ovuloinko ees ollenkaan. Seuraavaa kiertoa varten en kyllä osta uutta pakettia, sen verran turhauttavaa oli purkkiin pissiminen ja se ainainen negatiivinen tulos.

Jotain positiivista tässä kyllä pikkuhiljaa kaivattaisiin. Niin testitikkuihin kuin muutenkin elämään. :P

Nyppii nyps nyps

Se siitä periaatteellisuudesta. Vannoin vielä ennen joulua, kun Operaatio Kakkajalka oli vielä alkutekijöissään, että en hairahdu ostamaan ovulaatiotestejä tai kehittele muitakaan vippaskonsteja. Kuinka ollakaan: marssin tänään apteekkiin ja nappasin mukaan viiden testin ovistestipaketin... Maksoikin mokoma 16 euroa (ja oli silti se halvempi vaihtoehto lähiapteekin kahdesta ovistestipakkauksesta). Argh.

Kimmoke tähän lähti varmaan joltain keskustelupalstalta, jossa mainittiin anovulatoriset kierrot ja se, kuinka toiset ei edes ovuloi. Itsellä kun ei koskaan ole ovulaation aikoihin ollut mitään kipuja tai sen suurempaa eritteidenmuodostusta, joten en itse asiassa edes ihan varmaksi tiedä, ovuloinko ylipäänsä. Eli selitettäköön äkillinen kelkankääntäminen vaikka uteliaisuudella oman kropan toimintaan. Ovulaatiolaskureihin olen sentään turvautunut koko ajan, lähinnä koska kierron pituus heitti tässä vuodenvaihteen tienoilla reilusti: ensin pari kiertoa venyi 34 päivään, kun taas viimeisin oli tismalleen 28 päivää.

Jos tästä purkkiin pissimisestä ja testien kellottamisesta tuntuu löytyvän joku logiikka, voisi ehkä jopa harkita useampien (ja halvempien) testipakkausten tilaamista jostain tukusta. Ei tarvitsisi tuhlata pennosiaan lähiapteekkiin, jossa kaiken lisäksi meikäläinen käy sen verran usein että henkilökunta moikkailee jo lähestulkoon nimeltä.

Pisti muuten tuossa viikko tai pari takaperin ärsyttämään toden teolla, kun istuttiin iltaa tyttöporukalla leffaa katsellen. Otin ruoan päälle kaksi (pientä) lasillista punaviiniä, ja yksi kaveri sitten alkoi ääneen kummastella, että eikös sun pitäisi välttää alkoholia kun kerran lasta yrität.

Joo, toki, perskännit on ehdottomasti huono idea. Mutta raivoraittiiksiko tässä pitäisi yhtäkkiä ruveta ihan vaan siksi, että yritän tiineytyä? Ja mitä se sitä paitsi edes kaverille kuuluu, että paljonko satun yhden illan aikana nauttimaan alkoholia, kun kuitenkin itse tiedostan, paljonko on liikaa?

Kumma kyllä samainen ystävä ei puuttunut siihen, että seisoin muun porukan mukana pihalla tupakalla (siis en itse polttanut, vaan seisoin vaan vieressä muiden röyhytellessä), vaikka periaatteessa alkoholi ja tupakka on ihan yhtä pahoja juttuja terveyden ja raskautumisen kannalta. Jännä kyllä, miten nähtävästi kaverin mielessä pari lasia viiniä on Paha Asia, mutta tupakansavun myrkyt ei niinkään...

Toinen asia, josta mulle on huomauteltu ja joka myös alkaa nyppiä, on opiskelun ja lapsenteon yhdistäminen. Tajuan toki itsekin, ettei elämäntilanne ole ehkä se ihanteellisin lasta ajatellen: gradu kesken yliopistolle, AMK-opinnoissa ensimmäinen vuosi menossa, töitä ei tiedossa ja opintotukikuukaudet käytännössä nollassa. Mutta tarviiko siitäkin nyt sitten joka kerta huomautella, että "no mites aiot nämä nyt sit hoitaa, jääkö koulut nyt sit kesken"?! Kiitos, tiedän kyllä olevani paskan ajoituksen mestari, tänk juu veri mats.

Muutenkin oon huomannut, että mun ystävien keskuudessa on nyt ilmennyt kahta eri suhtautumistapaa tähän meidän yritykseen. Toiset ystävät tyytyvät toteamaan, että "ai yritätte vauvaa, no kiva, onnea yritykseen" ja antavat asian sitten olla; toiset taas suhtautuvat näennäisesti ihan hyvin, mutta rivien välistä antavat ymmärtää, että eivät oikeastaan tajua, miksi me halutaan lapsi. JA tuovat sen ilmi rivien välissä yllättävän usein, yleensä muutaman lasillisen jälkeen.

Henkkoht pidän enemmän ensimmäisen kategorian ihmisistä.

Räkäpäisyyttä

Murphyn laki iskee jälleen! Laskeskeltiin Miehen kanssa viikko sitten ainakin kolmen tai eri neljän ovulaatiolaskurin kanssa, että huomisesta lähtien olis niinkö Se Aika Kuusta ja sovittiin, että tässä kierrossa nyt sitten touhutaan ku sähköjänikset. Ja kuinka ollakaan: mulla on kaamea flunssa. Päässä huljuu räkä ja lihaksia särkee (tosin särky voi johtua myös tiistain tappojumpasta). Ole tässä nyt sitten kovin romantillinen ja hehkeä ja viekoittele Mies petipuuhiin... argh. Taitaa mennä aika väkisinpanemiseksi.

Mies tosin oli sitä mieltä, että kyllä se mun seksivietti vielä jostain putkahtaa pintaan vaikka mun pää onkin täynnä räkää. Hyvähän sen on puhua, kun on oman lenssunsa jo sairastanut ja on muutenkin nuorempi ja viriilimpi kuin meikäläinen.

Noh, kukaan ei väittänytkään, että lapsen alulle saanti olisi se maailman helpoin homma.